Isä Mark Goldasichin mukaan uudenvuodenlupaukset saavat meidät dyykkaamaan sydämiämme löytääksemme roskan seasta kaikkea kallisarvoista. Goldasich jakoi kirjoituksessaan paavi Franciscuksen kymmenen ehdotusta uudenvuodenlupauksiksi. Niistä kymmenes on ytimekkäästi: ole onnellinen.

Paavin kehotus voi tuntua yltiöpositiiviselta ja ehkä tylyltäkin, mutta onneksi meitä on onnellisuuteen opastamassa niin ikään katolinen pappi Anthony de Mello. Helpottaakseni de Mellon tuotantoon tutustumista arvioin lyhyesti kaikki häneltä suomennetut kirjat (vuosiluvut viittaavat käsiini saamaan kappaleeseen). Kerron lisäksi, missä järjestyksessä kirjat kannattaa lukea.

Havahtuminen

Havahtuminen (Like, 2000) on de Mellon tuotannon alkuperuste ja pohja, vaikka Kirjapajan kirjojen takakannessa mainitaankin aina vain kustantamon omat de Mellot. Jos de Mellon ajatukset eivät ole tuttuja, kannattaa lukea ensin aikaisempi selontekoni Havahtumisesta.

Neuvona sille, joka tuskailee Helmet-kirjastojen Havahtuminen-varausjonon kanssa: Uusimmat painokset ovat säälittävän hentoisia taskukirjoja, kun taas vanhat painokset, joilla ei ole aina ollenkaan varauksia, ovat jämäkämpää tekoa, ehkä tosin myös alleviivatumpia. Sisällössä ei ole eroa, ellei sitten jotain pientä kirjoitusvirhettä ole korjattu. (Suosittelen kuitenkin ostamista, koska kirjan saa halvimmillaan viidellä eurolla ja siihen tulee palattua aina uudestaan.)

Ilma jota hengität

Ilma jota hengität (Kirjapaja, 2014) sisältää 47 mietiskelyyn ja rukoukseen ohjaavaa harjoitusta. Minulta sen lukeminen keskeytyi puoleksi vuodeksi, kun ensimmäisessä harjoituksessa olisi pitänyt varata kokonaista kymmenen minuuttia hiljaisuudelle enkä ilmeisesti löytänyt sopivaa hetkeä.

En ole ennen kokeillut kirjan harjoituksissa tehtävää kontemplaatiota eli omien mielikuvien katselemista enkä niistä heti mahdottomasti innostunut. De Mello kirjoittaakin, että harjoitukset voivat tuntua epämiellyttäviltä niistä, joille tekeminen on tärkeämpää kuin oleminen. Hänen mukaansa tämänkaltainen mietiskely voi kuitenkin johtaa tahdonvoimaa kysyvien hyveiden saavuttamiseen ponnisteluitta.

Pidin kirjassa eniten sen rentoutus- ja hengitysopeista sekä niistä harjoituksista, joissa kuviteltiin omalle kohdalle kuolemaan johtava sairaus tai halvaantuminen. Kontemplaatiosta antaa kuvan seuraava pätkä erästä kiitollisuusharjoitusta (peräkkäiset ajatusviivat tarkoittavat erityisiä tauon paikkoja):

Kuvittele, että lääkäri on tutkinut silmäsi ja aikoo ilmoittaa sinulle tutkimustulokset – –. Tee näyttämöstä niin eloisa kuin mahdollista tarkkaillen paikan yksityiskohtia ja henkilöitä, niin kuin edellisessäkin harjoituksessa – –.

Lääkäri ilmoittaa nyt, että näkösi heikkenee ja ettei ole mitään keinoa pelastaa näkökykyäsi. Hyvin todennäköisesti olet tulossa sokeaksi kolmen tai neljän kuukauden sisällä – –. Mitä tunnet? – –

Nyt sinulla on vain kolme neljä kuukautta aikaa painaa muistiisi näkymiä, joita et enää näe uudestaan – –. Mitä erityisesti haluat nähdä ennen sokeaksi tuloasi? – – Tiedosta se, kuinka katselet esineitä nyt – –.

Katseleminen

Katseleminen – Mietiskelyä Ignatius de Loyolan Hengellisten harjoitusten äärellä (Johnny Kniga, 2011) perustuu de Mellon vuonna 1975 pitämiin luentoihin, jotka käsittelivät jesuiittaveljestön perustajan Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia. Harjoitusten tarkoituksena on mietiskelyn ja kontemplaation avulla löytää Jumalan tahto omassa elämässä. Kirjan nimi Katseleminen viittaa kontemplaatioon.

Katseleminen on de Mellon muihin teoksiin verrattuna ”tuhti paketti”, kuten kirjan suomentanut Jaakko Heinimäki toteaa esipuheessaan. Kirja on läpeensä teologinen, ja de Mellolle tyypilliset tarinat ovat sivuosassa. Luultavasti korjauslukijakin on uupunut raskaslukuisuuteen, sillä kirjaan on jäänyt melko paljon lyöntivirheitä. Myös jotkin Heinimäen sanavalinnat, kuten haloo, okei, pointti ja överiksi, kummastuttavat muuten muodollisen tekstin seassa.

Vaikka en jaksanut käydä kirjaa läpi kaikista tiheimmällä siivilällä, mukaan tarttui monenlaisia viisauksia, joita de Mellon muissa teoksissa ei ole. Viehätyin esimerkiksi Maurice Giulianin ajatuksesta, jonka mukaan Pyhä Henki ei tasapainottele keskitiellä vaan pitää molemmat ääripäät. Paha henki taas valitsee toisen äärimmäisyyksistä. De Mello antaa tästä tasapainoilusta hyviä esimerkkejä:

Toinen äärimmäisyyspari on omanarvontunto ja syvä nöyryys. Se on ”kaikella on väliä” -asenne. Tästä asenteesta seuraa täydellinen sitoutuminen inhimilliseen kasvuun, yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin ja tajuun siitä, että kaikella on väliä – ja tajuaa samalla, ettei millään ole mitään väliä. Sydämessämme on syvä rauha, kun olemme kosketuksessa Ehdottomaan ja näemme maailman sellaisena kuin se on. Teilhard sanoisi: ”Te tarvitsette uuden pyhimyksen, joka on samaan aikaan irrallisempi ja osallisempi kuin kukaan aikaisemmista pyhimyksistä.” Tällaisessa asenteessa yhtyvät täydellinen intressittömyys sekä suunnaton elämänjano.

Kuuletko linnun laulun?

Kuuletko linnun laulun? (Kirjapaja, 2008) on kokoelma hauskoja tarinoita eri uskontojen ja kulttuurien piiristä. Tarinoita lukee ihan vain ilokseenkin, mutta jos niitä jää mietiskelemään, huvittavan pintakuoren alta paljastuu syvällisiä totuuksia. Joihinkin juttuihin de Mello on liittänyt oman, usein valaisevan kommenttinsa.

Kirja on täynnä mainioita kertomuksia, joten tämä anekdootti täytyi karsia esimerkiksi monien ehdokkaiden joukosta:

Filosofi Diogenes söi illallisekseen leipää ja papuja. Hänen luokseen tuli filosofi Aristippos, joka hankki mukavan elannon kuningasta imartelemalla.

Aristippos sanoi: ”Jos oppisit olemaan nöyrä kuninkaan edessä, sinun ei tarvitsisi elää pavuilla.”

Diogenes vastasi: ”Opi sinä elämään pavuilla, niin sinun ei tarvitse liehitellä kuningasta.”

Lähteillä

Lähteillä – Hengellisten harjoitusten kirja (Kirjapaja, 2014) sisältää 81 katselevan mietiskelyn harjoitusta. Niissä piilevää voimaa ei de Mellon esipuheen mukaan voi saavuttaa vain lukemalla, vaan harjoitukset on tehtävä. Lähteillä ei taustoita katselemista kuten Ilma jota hengität, joten se ei välttämättä sovellu aloittelijalle. Kovin kokeneellekaan kirjasta ei ole iloa, sillä de Mellon mukaan siitä pitää hankkiutua eroon, kun on päässyt hiljaisuuteen.

Kirjan viitekehys on kristillinen, vaikka sen viisaus onkin yleismaailmallista. Yhtenä keskeisenä teemana on kaiken eteen tulevan ja taakse jäävän hyväksyminen:

Muuan tapa elää menneisyydessä on jatkuva valittaminen. Ensimmäisenä askelena kohti täyttä läsnäoloa kokoan luettelon niistä ihmisistä, jotka ärsyttävät minua. Annan heille jokaiselle vapauttavan tuomion, synninpäästön, ja annan heidän mennä.

Synninpäästö ei tule todeksi, jos tunnen, että he yksin ovat syyllisiä. Minä olen moitteeton. Minun on nähtävä itseni osalliseksi vuorovaikutukseen syyllisen kanssa jokaisessa rikkomuksessa, jonka uhri olen.

On vaikeaa antaa synninpäästö ihmiselle, jonka rikokseksi ymmärrän olla tyystin paha. Tosiasiassa hänen rikkomuksensa on tehnyt minut hyväksi. Hän oli Jumalan armon välikappale niin kuin Juudas oli Jumalan välikappaleena tuodakseen armon ihmiskunnalle ja Jeesukselle Kristukselle.

Kirjan lopussa on ”siemeniä”, aforismeja. Koska niissä viisaus on tiivistettynä, ne voivat jäädä avautumatta ja kuulostaa ontoilta, jos mellolainen ajattelu ei ole tuttua. Kunkin mietelmän lopussa mainitaan harjoitus, joka käsittelee samaa aihetta. ”Lunastus”-harjoitukseen, josta edellinen ote on, viitataan seuraavassa siemenessä:

Iankaikkinen elämä
on
tässä.
Iankaikkinen elämä
on
nyt.

Rakkauden tiellä

Rakkauden tiellä (Kirjapaja, 2007) käsittelee ovelan nimensä mukaisesti rakkautta ja sen esteitä. Kirja jakautuu 31 mietiskelyyn, joissa tarkoituksena on vapautua ohjelmoinneista ja riippuvuuksista. Kukin mietiskely alkaa Raamatusta otetulla Jeesuksen opetuksella, mutta muuten siinä ei suoraan näy kristinusko eikä uskonnollisuus ylipäätään vaan yleinen hengellisyys ja henkisyys.

Mitä rakkaus sitten on? De Mello antaa neljä tunnusmerkkiä: valikoimattomuus, ilmaisuus, tietämättömyys itsestään ja vapaus. Niitä voi verrata siihen pelonsekaiseen kaupankäyntiin, jota länsimaisen kulttuurin romanttinen rakkaus edustaa.

Rakkauden tiellä luottaa katselemisen asemesta ajattelemiseen, ja ehkä siksi se on suosikkini de Mellon tuotannosta Havahtumisen jälkeen. Nyt kun ohjelmoinnista on alettu kovasti puhua suomalaisissa peruskouluissa, tässä olisi oiva ehdokas oppikirjaksi! Olisihan se raikasta, jos kapinoivilla teineillä luetettaisiin tällaista:

Nyt on aika ymmärtää, ettei mikään sinun ulkopuolellasi voi antaa kestävää iloa. Mutta kun teet niin, huomaat pelon heräävän sisimmässäsi. Jos annat tyytymättömyydelle luvan, se muuttuu raivokkaaksi intohimoksi, ottaa sinut valtaansa ja saa sinut kapinaan sitä kaikkea vastaan, mitä kulttuurisi ja uskontosi pitävät rakkaana; sitä koko ajattelemisen, tuntemisen ja käsittämisen tapaa vastaan, jonka ne ovat aivopesemällä saaneet sinut hyväksymään. Tämä kaiken nielevä liekki ei saa sinua pelkästään keikuttamaan venettä, vaan polttamaan veneen tuhkaksi. Havaitset äkkiä eläväsi aivan erilaisessa maailmassa, sillä se kaikki, mitä muut pitävät rakkaana ja minkä perään he itkevät – kunnia, valta, hyväksyntä, kelpaaminen, turvallisuus, rikkaus – se kaikki näyttää haisevalta roskalta, mitä se onkin. Se ällöttää ja kuvottaa. Ja kaikki se, mitä toiset pakenevat, ei pysty enää pelottamaan sinua. Sinusta on tullut tyyni, peloton ja vapaa, sillä olet siirtynyt harhamaailmastasi valtakuntaan.

Sadhana

Sadhana – Tie Jumalan luo (Trimeeri, 2004) on syntynyt uudelleen nimellä Ilma jota hengität. Reinkarnaation ulkoasu on vetävämpi, ja siinä puhutaan pyhästä Antonius Padovalaisesta eikä Padovan pyhästä Antoniuksesta, mutta muuten kyseessä on suunnilleen sama teos.

Käsite sadhana eli ”tie Jumalan luokse” on takakannen mukaan itämainen ajattelutapa, jossa kuvaillaan Jumalan olemusta. De Mello sovelsi sadhanaa kristilliseen mietiskelyyn ja perusti Intiaan Sadhana-instituutin.

Vuonna 1987 kuollut de Mello ei ole vuoden 1998 jälkeen ollut katoliselle kirkolle košer. Tässäkin kirjassa – jonka on alun perin kustantanut Katolinen tiedotuskeskus jo 1981 – on alkulehdellä varoitus:

Isä Anthony de Mellon teokset on kirjoitettu moniuskonnollisissa puitteissa auttamaan toisten uskontojen jäseniä, agnostikkoja ja ateisteja heidän hengellisessä etsinnässään, eikä tekijä ole tarkoittanut niitä kristillisen opetuksen tai opinkappaleiden käsikirjoiksi katolisille uskoville.

Ateistit ovatkin varmaan erittäin kiinnostuneita kirjasta, joka on omistettu Neitsyt Marialle ja jossa on mietiskelyt nimeltä ”Jumala hengityksessäni” ja ”Jeesus-nimen rukous”.

Tyhmyyden välähdyksiä

Tyhmyyden välähdyksiä (Trimeeri, 2003) ei ole kovin myyvä nimi, joten nykyään tämä One Minute Nonsense kulkee Suomessa nimellä Yhden minuutin filosofiaa. Se taas on kummallinen otsikko teokselle, jossa kirjoitetaan näin:

Opettajan mielestä teologien uskollisuus omia uskomusjärjestelmiään kohtaan sai heidät liian taipuviksi sulkemaan silmänsä totuudelta – ja torjumaan Messiaan hänen ilmestyessään.

Filosofit selvisivät paremmin hänen käsissään. Koska heitä eivät kahlitse uskomukset, he ovat avoimempia etsinnässään, hän sanoi.

Filosofiakin on valitettavasti rajallista, sillä se turvautuu sanoihin ja käsitteisiin tunkeutuessaan todellisuuteen, joka avautuu vain käsitteitä kaihtavalle mielelle.

Opettaja huomautti kerran: ”Filosofia on sairaus, jonka vain valaistuminen parantaa. Silloin se väistyy vertausten ja hiljaisuuden tieltä.”

Uudistuminen

Uudistuminen – Löydä elämän syvempi merkitys (Basam, 2013) perustuu retriittiin, jonka de Mello piti esipuheen mukaan 1984 ja takakannen mukaan 1987. Kirja käsittelee samoja teemoja kuin Havahtuminen mutta lyhyemmin.

Kirja poikkeaa de Mellon muista teoksista siten, että siinä on ihmisten autenttisia kysymyksiä ja vastaväitteitä. Yksi perushuolenaihe lienee se, että havahtuneesta ihmisestä tulisi tunteeton zombi. De Mello vastaa muistuttamalla jousiampujasta, joka osuu parhaiten, kun häntä ei hermostuta mikään.

Kukaan ei siis tavoittele unelmiaan, näkemyksiään ja päämääriään yhtä upeasti ja luovasti kuin ihminen, joka ei kiinny. Valitettavasti olemme tulleet yhdistäneeksi kiintymättömyyden välinpitämättömyyteen, ilottomuuteen ja asketismiin.

Uudistumisessa tulee luentomaisen osuuden jälkeen hieman töksähtävästi ”tarinoita, joissa on viesti”. Pieni epätasaisuus ei kuitenkaan haittaa, kun tarinoiden seasta löytyy väkevät neljä sivua ihmissuhdeongelmista. Samalla voi antaa anteeksi senkin kauneusvirheen, että kirjan jokaisen aukeaman ylälaitaan on tungettu ”Uudistuminen” ja väärin kirjoitettu ”Anthony De Mello”.

Viisauden välähdyksiä

Kirjassaan Viisauden välähdyksiä (Kirjapaja, 2009) de Mello tarjoilee kaiken maailman viisautta eri aikakausilta pieninä mutta maistuvina annoksina. Näitä makupaloja ei kannata ahmia kovin monta kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli. De Mellon mukaan yli kahden tarinan annoskoot heikentävät vaikutusta.

Kirjan päähenkilö on eri suuntauksia yhdistelevä opettaja (jota onneksi ei ole käännetty suoraan mestariksi). De Mellon mukaan heränneelle korkein kieli on se, jota ei puhuta, ja korkein muutos on se, mikä ei synny tahtomisen tuloksena. Siten opettaja puhuu lyhyesti ja usein arvoituksellisesti, jotta sanat estäisivät mahdollisimman vähän viisauteen havahtumista. Kuten tarinassa ”Pelottomuus”:

”Mitä on rakkaus?”

”Täydellistä pelottomuutta”, opettaja sanoi.

”Mitä me pelkäämme?”

”Rakkautta”, opettaja sanoi.

Yhden minuutin filosofiaa

Yhden minuutin filosofiaa (Kirjapaja, 2013) on opettajan paluu jonkin verran absurdimpana ja zenimäisempänä verrattuna Viisauden välähdyksiin. Kirjan käsikirjoitus löytyi de Mellon jäämistöstä hänen äkillisen kuolemansa jälkeen, tiettävästi valmiina julkaistavaksi. De Mellon esipuhe on sama kuin kirjan edeltäjässä Viisauden välähdyksissä.

De Mello -arvioöverini ovat nyt viimeisessä kirjassa, ja siinä sattuukin olemaan tähän kohtaan sopiva mietelmä:

Opettaja ei pitänyt askeesista vaan kohtuudesta. Hän väitti, että jos todella osaamme nauttia asioista, olemme luonnostamme kohtuullisia.

Kun häneltä kysyttiin, miksi hän vastusti askeettisia harjoituksia, hän vastasi: ”Siksi, että ne tuottavat mielihyvän vihollisia, ja sellaisista tulee aina jyrkkiä ja julmia ihmisten vihaajia.”

”Ovathan monet mielihyvän rakastajatkin jyrkkiä ja julmia.”

”Eivät ole. Sellaiset ihmiset eivät rakasta mielihyvää, vaan he kyllästävät itsensä sillä. He rakastavat ruumiinsa rankaisemista ylenpalttisella mielihyvällä.”

Tässä kaikki?

Lähteillä-kirjan toisen, vuoden 2014 korjatun painoksen esipuheessa suomentaja Mikko Peura sanoo, että de Mellon ”kaikki kahdeksan teosta” on suomennettu. Ehkä vuonna 2013 ilmestynyt Uudistuminen ei ollut vielä Peuran tiedossa kirjoitushetkellä, koska omien laskujeni mukaan suomenkielisiä kirjoja on yhdeksän.

Toisaalta uusia ”de Mellon kirjoja” tuntuu ilmestyvän jatkuvasti, kun vanhoja luentomuistiinpanoja kaivetaan esiin. Myös de Mellon itsensä kirjoittamista teoksista taitaa suomeksi puuttua ainakin Yhden minuutin filosofian esipuheessa mainittu The Prayer of the Frog tai millä nimillä se eri maissa kulkeekin.

Kirjastosta löytyi myös suomentamaton Walking on Water. Sen sisältö on kuitenkin pitkälti tuttua Havahtumisesta, eikä havahtumiseen edes tarvita kuin tämä yksi perusteos. Muut kirjat ovat vain vaihtelunhalumme ruokkimista.

Lukujärjestys

Entä jos suomalaisen kädessä kuluisi de Mello eikä dekkari? Millainen tiedostavuusloikka siitä voisikaan syntyä? Tämän kolmekertaakolmiloikan voisi minusta suorittaa esimerkiksi tässä järjestyksessä:

Ensin perusteos Havahtuminen, sitten perään ymmärrystä syventämään Rakkauden tiellä. Seuraavaan väliin voisi sopia Kuuletko linnun laulun?, sillä siinä de Mello on pehmentänyt tarinoiden terävyyttä selityksillään. Sen jälkeen vuorossa olisi Uudistuminen ikään kuin havahtumisoppien pikakertauksena. Tässä vaiheessa voisi jo kokeilla lyhyttä ilmaisua ja Viisauden välähdyksiä, minkä jälkeen olisi vuorossa hyvin ohjeistettua katselemista eli Ilma jota hengität. Väliin tulisi lennokasta Yhden minuutin filosofiaa, joka voisi kantaa Katselemisen läpi. Luku-urakan lopettaisi rauhoittavasti Lähteillä, minkä jälkeen olisi jo korkea aika palata Havahtumisen pariin.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä opettajan sanat kirjasta Viisauden välähdyksiä: ”Loikkaa! Ei kuilua voi ylittää pienin askelin.”