Ystävällisen käytöksen kultainen kirja

Enpä olisi ikinä uskonut innostuvani kirjasta, jonka kannessa lukee Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa ja jonka ensimmäisen osan nimi on ”Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”. Huomaan kuitenkin jatkuvasti soveltavani kirjan ideoita.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -kirjan päällä yhdysvaltalaisia kolikoita ja HS Metro -lehden tekstiviestipalstaa.

Kansilehtien sisäpuolella kirjan nimi on vanhassa muodossa Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa. Oli nimi kumpi tahansa, sitä ei kannata ottaa ryppyotsaisen kirjaimellisesti. – Kirja ystävänkaupasta eli pyydettynä joululahjana, kuvausrekvisiitta Taloyhtiön jätepisteestä eli lahjana.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (WSOY, 2013) on turhan pitkä ja amerikkalaisystävällinen nimi, joten olen tottunut puhumaan tästä kirjaystävästäni Ystäväkirjana. Kirja on toki bisneshenkinen, mutta se on 1930-luvun lapsena ihan eri maata kuin tämän päivän johtajuuskirjallisuus. Nykyään bisneskirjoissa selostetaan jotain psykologista tutkimusta, jossa on keinotekoisella koeasetelmalla ehkä selvitetty jotain ihmisen biologisista reunaehdoista jossain tilanteessa. Dale Carnegie avustajineen sen sijaan luki muun muassa sata Theodore Rooseveltin elämäkertaa. Ystäväkirjasta paistaa ihmiskunnan yhteinen kokemus ja ikiaikainen viisaus.

Tyhjänpäiväisistä elämäntaito-oppaista voi joutua lukemaan sellaisia ajatelmia kuin ”hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi”. Carnegie sanoo käytännössä aivan samaa mutta vyöryttää kirjan sivuille toistakymmentä esimerkkiä tai anekdoottia hymyn voimasta – ja saa vakuuttuneeksi.

Ystäväkirja soveltuu etenkin niille, jotka ovat liike-elämän palveluksessa, mutta se palvelee myös perhe-elämää. Kirjan tärkein parisuhdevinkki tulee heti alkuun: ”Älä arvostele, tuomitse tai valita.” Moittiminen saa toisen puolustuskannalle, eikä sillä ole ainakaan toivottua vaikutusta. Juuri kukaan ihminen ei näe vikaa itsessään, vaikka olisi kuinka väärässä. Kirjassa mainitaan Al Capone, ja viime aikojen Suomesta tulee esimerkkinä mieleen se, miten kiihkeästi saastuttajat ovat pesseet käsiään Itämeren likavesistä.

Arvostelun lopettaminen vaatii paljon harjoittelua. Jos siis selkäytimestä tulevat moitteet joskus ehtivät saada riidan leimahtamaan, kannattaa omat virheet myöntää heti ja painokkaasti. Carnegie kertoo, kuinka hän sekoitti radio-ohjelmassa New Hampshiren Concordin ja Massachusettsin Concordin. Eräs Concord, MA:ssa syntynyt rouva suivaantui lipsahduksesta ja lähetti Carnegielle tulikivikovan kirjeen. Carnegie päätti soittaa rouvalle ja pyydellä vuolaasti anteeksi erehdystään. Pian rouvankin oli esitettävä anteeksipyyntö omasta käytöksestään, sillä hänen tärkeydentunnettaan ei enää voinut ruokkia radioäänen oletettu typeryys vaan polttoaineeksi piti vaihtaa rouvan oma jalomielisyys.

Kun moittimisen lopettaa omalta osaltaan, parisuhteen kiistat suunnilleen puolittuvat. Jos lisäksi aina myöntää painokkaasti virheensä – olivatpa ne kuinka vähäpätöisiä tahansa – riitely kuihtuu alkuunsa. (Kestoriidanaiheissa, kuten siivoamisessa, myöntely ei tosin toimi loputtomasti, jos tyytyy katumaan syntejään pelkästään sanallisesti…)

Vanhaksi kirjaksi Ystäväkirja on huvittavan täynnä klikkausjournalistisia lukujen otsikoita: ”Yksinkertainen keino tehdä hyvä ensivaikutus”, ”Jollet tätä tee, joudut vaikeuksiin”, ”Helppo tapa tulla hyväksi keskustelijaksi”. (Hymyily, nimien muistaminen, kuuntelu. #säästyitklikkiytymiseltä) Carnegie ei kuitenkaan omasta mielestään tarjoile temppuja vaan uutta elämänasennetta. Hänen mukaansa kirjan periaatteet toimivat vain, jos ne tulevat suoraan sydämestä.

Ystäväkirja on Havahtumisen hengenheimolainen, vaikka niiden näkökulmat tuntuvat äkkiseltään päinvastaisilta. Havahtuminen kehottaa unohtamaan muiden miellyttämisen. Ystäväkirja neuvoo, miten muiden perimmäiset tarpeet otetaan huomioon. Havahtuminen kertoo, kuinka tullaan toimeen omien ajatusten kanssa. Ystäväkirja opettaa tulemaan toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole omaksuneet Havahtumisen periaatteita. Yhdessä kirjat ovat timanttinen parivaljakko, joka johdattaa ihmisenä olemiseen ja ihmisyyden ymmärtämiseen. Molempien pariin palaa yhä uudestaan.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on maailman tärkeimpiä kirjoja, mutta jos joku on eri mieltä, ei siitä kannata lähteä väittelemään. Mielipiteiden ristiriita ei nimittäin kirjan mukaan lopu väittelemällä vaan myötätuntoisella halulla ymmärtää toisen ihmisen näkökantaa. Kirja lainaa Ralph Waldo Emersonia: ”Jokainen tapaamani henkilö on jollakin tavalla minua ylempi. Ja siinä minä otan hänestä oppia.”

11 responses to “Ystävällisen käytöksen kultainen kirja

  1. Todellakin, jäätävän hyvä opus! Toiminut niin monessa tilanteessa apuvälineenä. Kun ihmissuhteessa, töissä tai kotona, joku tökkii niin toimintaohje on todennäköisesti sovellettavissa jostain kirjan opista. Havahtuminen on jäänyt lukematta, kiitos suosituksesta!

    • Ei kestä! Jotkut vastustavat Dale Carnegien oppeja siksi, että niissä ihminen heidän mielestään asettaa itsensä kynnysmatoksi. Joskus niiden soveltaminen käykin ylivoimaiseksi omalle ylpeydelle, etenkin kotioloissa. Havahtuminen opettaa puhkaisemaan paisuneen omanarvontunnon ja auttaa kestämään niitä, joiden käytös ei ole niin kultaista. Samasta aiheesta voisi ilmeisesti lukea myös toisesta Carnegien kirjasta Miten pääsen turhista huolista, ehkä pienin varauksin.

      • Täytyy todeta, että joitain kikkoja käyttäessä tilanteeseen mennessä on tuntunutkin kynnysmatolta, mutta kun tilanne on ohi, niin ihan yksittäisiä kertoja lukuun ottamatta on tuntunut enemmänkin voittajalta, siltä että on vaikuttanut toiseen ihmiseen ja käsillä olevaan asiaan. Olen tuon Carnegien huolikirjan lukenut, mutta se ei jostain syystä uponnut yhtään vastaavalla tavalla. Paisuneen omanarvontunnon puhkaisu on juuri sellaista, mihin haluaisin seuraavaksi ryhtyä, joten havahtumisiin! 😀

  2. Jos tavoitteeksi asettaa vuorovaikutuksen jalostamisen sen sietämisen sijasta, miten olisi systeemiälykäs tulokulma? Kun naapurit eivät tervehdi, pomo vaikuta välittävän tai puoliso tuo ruusuja, on lähtökohtaisesti virhe tulkita käytös heijasteeksi toisen uskomuksille vastapuolesta. Ja siten virheliike astella stoalaisin sandaalein kohti kritiikittömyyttä.

    Mielipaha on ruutia, käyttöä varten. Kritiikin ammus pitää kohdistaa rakentavasti – rakenteisiin. Silloin kun puute ei varsinaisesti ole toimijoiden hyvässä tahdossa, myrkky voi piillä rakenteissa. Rakenteet luovat käyttäytymistä. Käytöksemme usein heijastaa uskomuksiamme systeemistä, ei siitä, mitä pohjimmiltaan haluaisimme toiselle tai yhteiseltä vuorovaikutukselta. Esimerkiksi moni koululainen oppii mielellään uutta ja luultavasti toivoo, että opettaja voisi oppitunnilla antaa parhaansa. Opettaja toivoo samoin, mutta tyypillisesti on kuin kummankin osapuolen kontribuutiota kaventaisi vaikeasti hahmottuva alisuorittamisen rakenne.

    Vastaavanlaisia hedelmättömiä rakenteita uurtuu herkästi kaikkiin vuorovaikutussysteemeihin. Systeemin laiska hahmotus johtaa reaktiiviseen käytökseen, joka vetää vuorovaikutuksen negatiiviset takaisinkytkennät entistä kireämmiksi. Kukaan ei kukoista, vaikka voisihan olla, että pienetkin häiriösyötteet toistettuina johtaisivat radikaaleihin uudelleenkytkentöihin? Joissakin ympäristöissä esimerkiksi jo pieni onnistumisen kokemus ennakoi motivaatioryöppyä. Onnistuminen voi edellyttää yritysrohkeutta, jota voi katalysoida pieni ystävällinen huomio, jonka saattaa laukaista lämmin katse.

    Epäilen siis sitä, että arvostelun lopettaminen olisi pidemmän päälle suositeltavin strategia. Kyllähän kolareiltakin välttyy, kun pysähtyy aloilleen, mutta samalla välttyy etenemiseltäkin.

    Viitteeksi: Saarinen & Hämäläinen, Systems Intelligence: Connecting Engineering Thinking with Human Sensitivity.

    Jk. Menestyviä tiimejä yhdistää psykologinen turvallisuus, joka käsitteellisesti majaillee lähellä systeemiälyä.

    • Mitä noista artikkeleista ja niiden suomenkielisestä lyhennelmästä ymmärsin, systeemiälyssä ollaan pitkälti Carnegien linjoilla. Näissä kukoistavissa työryhmissä, joiden suoriutumisessa ei ole moitteen sijaa, ei näyttäisi olevan hirveästi sijaa moitteelle. Yhtä lailla siellä pelätään kritiikkiä ja ollaan riippuvaisia keskinäisestä selkääntaputtelusta.

      Rakenteita on turvallista arvostella, ja ne toki ohjaavat käyttäytymistä. En kuitenkaan syyttäisi rakenteita siitä, että oletettu hyvä tahto ei ilmene hyvänä käytöksenä. Ellei sitten puhuta aivojen rakenteista kuten John Wanamaker Ystäväkirjassa: ”Opin kolmekymmentä vuotta sitten, että moittiminen on typerää. Minulla on niin paljon vaivaa omien vajavaisuuksieni kanssa, että minun on turha kiukutella sen tosiseikan vuoksi, että Jumala ei nähnyt hyväksi jakaa [systeemi]älynlahjoja tasaisesti.”

  3. Loputon toimeen tulemisen opettelu käy tappavaksi epäkiitollisessa ympäristössä. Jos lähdetään siitä, että kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä, ketään ei edes moitita, niin pahojen ihmisten pahat tavat nousevat ennennäkemättömään kukoistukseen. Eivät he edes huomaa vähäisten toimeentuloyrityksiä.

    Mielestäni hymyilläkin voi jos hymyilyttää, mutta ei pidä väkisin. Jotenkin särähtää, kun joku supisuomalainen on opetellut näitä bisneskäytösasioita, hymyilee kuin jakoavain, tarttuu kiinni henkilönimeen ja käyttää sitä turhaan koko ajan. Täällä havumetsävyöhykkeellä on ollut ja on vieläkin kieleen ja mieleen juurtuneita käyttäytymisen, olemisen ja sanomisen tapoja. Ne eivät ole kaikki huonoja.

    Nuita kirjoja en ole lukenut – en lue muutenkaan elämäntaito-oppaita – mutta ehkä tutustun ystäväkirjaan. Menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa ei ole näkynyt eikä kuulunut. Ehkä se johtuu väärin suuntautuneesta lukuharrastuksestani.

    Olisi mielenkiintoista jatkosssa kuulla, miten toimivat kirjojen opit käytännössä arkena suomalaisessa ympäristössä, joka on hyvin erilainen kuin Carnegien 30-luvun Amerikka, jossa oltiin käsittääkseni kurissa kasvaneita, uskonnollisia, hyvätapaisia, kohteliaita, tai ainakin esitettiin sellaisia.

    • Ystäväkirja saattaa olla yllättävän vahvasti amerikkalaisten kestohymyn taustalla. Ainakin Dale Carnegie -hymy on melkeinpä käsite. Aito hymyily parantaa luultavasti ihan biologisesti mielialaamme, joten onneksi muuttuneet kulttuuriset normit alkavat saavuttaa havumetsävyöhykettäkin.

      Etunimiä ei täällä käytellä vielä yhtä huolettomasti kuin angloamerikkalaisessa maailmassa ja hyvä niin. Toisaalta se, joka Suomessa painaa nimiä mieleen, voi tehdä helposti vaikutuksen, sillä oma nimi on kuitenkin ”suloisin ja tärkein sana kaikilla kielillä”.

      Ihminen muuttaa toimintaansa tasan kahdella tavalla: vapaaehtoisesti tai pakolla. Itsetunnoltaan erityisen vahvat tai heikot saattavat moitteita kuultuaan joskus päättää parantaa käytöstään. Muuten moitteilla on vaikutusta lähinnä, kun ne kytkeytyvät tavalla tai toisella rangaistukseen. Jos paheksunta toimisi, maailma olisi jo moneen kertaan pelastettu. Tuomitsemattomuuteen pitää pyrkiä etenkin epäkiitollisissa ympäristöissä. Moitteista ei kukaan tule kiitolliseksi.

  4. Lähikirjasto näytti kyntensä ja toimitti vuoden -84 version päivässä. Kirjan luin heti. No, kohteliasta käytöstä, monessa kohden, ihan kiva. Amerikkalainen menestysteologia kulkee taustalla, ryysyistä rikkauteen, Jeesusta seuraten presidentilliseen sviittiin kirjoittelemaan laupiaita kirjeitä.

    Pieni yökastelijapoika manipuloidaan syömään, jotta hän kasvaa isoksi, jotta hän sitten voi rökittää pojan, joka vie hänen kolmipyöränsä. Kasvattaja voi vetäytyä tilanteesta. Moni vastuuhenkilö nykyään vetäytyy omaan huoneeseensa olemaan empaattinen. Ne, jotka eivät voi vetäytyä, saavat selvitä miten taitavat. Kätevä on myös rouva, joka hoitaa supliikillaan pojan vahtimaan nurtsiaan kuuman raudan kanssa.

    Mitenhän tulevaisuudessa, tuleeko menestystä janoaville oppaita, joissa kuvataan, miten osasi presidentti Trump valehdella ihmisille ja nauroi päälle. Mikä on lisääntynyt, on valehtelu.

    Minä olen sen verran juntti, että en osta, jos etunimellä tulee tuntematon (mainos)henkilö mainitsemaan ja sinuttelemaan. Sitten ällöttää nykyiset poliitikot, televisiossa he ovat Juha, Timo, Anne, Li. Poliittisia vastustajia sopii teititellä, ainakin julkisuudessa. Päiväkotikieli yleistyy, kaikkialla.

    • Dale Carnegie nousi itse ryysyistä rikkauksiin, joten häntä ehkä motivoi enemmän aineellinen kuin henkinen pääoma. Menestysteologiaa en osannut kirjasta lukea, mutta osa tarinoista on yhtä uskomattomia kuin Raamatussa.

      Jos joku haluaa anastaa minulta rahat tai kolmipyörän, en välttämättä pysty estämään tekoa muuten kuin väkivallalla tai sen uhalla. Se kuulostaa pahalta, mutta me sivistyneet ihmiset vain olemme ulkoistaneet väkivallan virkavallan käsiin. Joku toinen ulkoistaa kasvattamisen kasvattamisen ammattilaisille.

      Saitko kirjasta mitään kipinää elämääsi? Voisitko kuvitella kokeilevasi jotain uutta toimintatapaa ja ehkä siten kohentavasi ihmissuhteitasi?

      • Ystäväkirja on ensisijaisesti markkinamiehen opas ihmisten käsittelyyn. Kieltämättä on hyvä muistaa ajatella asioita toisten näkökulmasta, sitä sopii opetella, mutta manipulointi on eri asia.

        Huonosti pärjään sosiaalisessa kaupankäynnissä. Imarteluun vastaisin imartelulla. Pikkuilkeästä huomautuksesta kiittäisin kauniisti ja lupaisin tehdä parannuksen – ja tekisin! Ottaisin lainaa, laitattaisin kuoret hampaisiin, hymyäisin jakoavaimen lailla kaikkialle. Saisinkohan lainan maksettua?

        Menestysoppaiden opiskelu näkyy kyllä läpi ihmisestä, käytös ei ole luontevaa. Näitä opetetaan insinööreille ja ekonomeille johtamistaidon kursseilla, kuten myös pelolla johtamista. P-oppeja ei myydä bestsellereinä. Eliitin ongelma on vallankäyttö, keskiluokan ongelma on vaikuttaminen. Jälkimmäiset muodostavat menestysoppaiden, käytös- ja tapatietojen ostajakunnan.

        Saammeko jatkossa blogiin Carnegie-tyylisiä esimerkkejä elävästä elämästä?

        Väkivalta on yksityistetty. Varakkailla ihmisillä ja kaupallisella taholla on käytössään vartiointiliikkeet, muurit ja valvontakamerat. Meidän muiden pitää pärjätä lähiöissämme eli avovankila-kaatopaikoissamme ja toimia sosiaalisena kontrollina niille, jotka on siirretty avohoitoon. Virkavalta on vähäinen, valinnanvapaus on päivän iskulause.

        Pahimpia ovat suomalaiset akat.

      • Kiitos ideasta! Kerron joskus, miten ihmissuhdeoppaani ovat hämmentäneet ihmissuhdesoppaani. Täytyy kuitenkin vielä jonkin aikaa odotella, että tarinani kasvaa carnegiaanisiin mittoihin.

        Jaan yhden esimerkin ikään kuin ennakkomaistiaisena. Onneli teki viikko sitten yllättäen täyskäännöksen: lopetti pitkään jatkuneen marmatuksen ja alkoi ymmärtää minua ja kehua pienistäkin asioista. Se tuntui päälle liimatulta, mutta en todellakaan aio valittaa – tästäkään. Tällä salakavalalla manipuloinnilla hän on saanut minut liikahtamaan kohti haluamaansa suuntaa.

        Uskon muutoksessa pienten korjausliikkeiden sijasta kertakaikkiseen parannuksentekoon. Uudenkarheat toimintamallit voivat olla aluksi joustamattomia ja kömpelön oppikirjamaisia. Ajan oloon äärimmäisyydet kuitenkin tasoittuvat ja teennäisyys vaihtuu luontevuudeksi.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s