Päivällisten löytöjen päivällinen

Joskus sitä on tulossa kotiin tietäen, että jääkaapissa ei ole mitään syötävää. Tai oikeastaan siellä ei ole mitään, mitä kannattaisi enää syödä. Tai mitään, mikä olisi kypsynyt riittävän vanhaksi. Silloin on pakko poiketa roskiksilla.

Olin ottanut haasteeksi, että syön koko päivänä vain sen vuorokauden löytöjä. Viimeisen suupalan olin saanut edellisiltana kello 23.59. Kotimatkani alkoi iltapäivällä neljän maissa, mutta kun on tottunut tällaiseen terveyttä edistävään ateriarytmiin, lyhyt paasto ei tuota minkäänlaisia heikotuksen tunteita

Tiesin, että tiistaina loppiaisen jälkeen Kallion roskikset olisivat todennäköisesti tyhjiä kuin jäteyhteiskunnan jäsenen sielunelämä. Luotin kuitenkin vetovoiman lain ratkaisevan asian, sillä en tarvinnut täysiä roskiksia vaan syömäkelpoista ruokaa.

Olen vuoden alusta kokeillut, voinko ”värähtelyjäni” säätämällä kutsua itselleni lisää seuraajia. Ainakin alku oli lupaava. Ensimmäisenä päivänä sain Facebookissa kaksi uutta tykkäystä ja toisena päivänä yhden tykkäyksen ja yhden haastattelupyynnön. Helsingin Uutiset halusi kirjoittaa dyykkauksestani, ja tarjosin toimittajalle taustatarinaksi kotimatkahaastettani. Se ei lopulta päässyt lehtijuttuun, joten julkaisen nyt blogissa tämän epävirallisen satelliittikainalojutun.

Helsingin Uutiset auki dyykkarijutun kohdalta jätekatoksen lattialla vedenkeittimen alla.

Haastattelusta jäi muistoksi juttu, haasteesta vedenkeitin.

Ratsaan ensimmäiseksi Helsinginkadun roskiksen, josta olen yleensä löytänyt homeista leipää ja epämääräistä vanhaa lihaa. Niin käy tälläkin kertaa, mutta täysin poikkeuksellisesti roskien seassa on myös kaksi limettiä ja kaksi ruttuista keltaista paprikaa. Niistä tuli kivasti väriä lehden kanteen, vaikka jutun pääkuva olikin tyylikkään tummanpuhuva.

Olen ennen kierroksen alkua kertonut toimittajalle, että havittelen leipää, kasviksia ja lämmintä ruokaa mutta jotain makeaakin pitäisi saada. Koska ensimmäisestä roskiksesta löytyy kasvisten lisäksi hyvältä näyttävää ruisleipää ja asiallisen makuisia lihapullia, päivän aterian runko alkaa olla valmiina.

Jatkamme sata salamaa iskeneen kuvaajan kanssa syvemmälle perus-Kallioon. Seuraavassa paikassa on kolme roskista, joissa jokaisessa on yksi roskapussi. Viimeisestä pussista löytyy kimpale täysin kunnossa olevaa kermajuustoa, puoli pussia paahtoleipää ja kaksi tuoreen oloista appelsiinia.

Saatan kuvaajan pois ja sen jälkeen Kallion jäteastioiden tonkimisen päätökseen. Kolmannesta kohteesta dyykkaan pikkutomaatteja, kurkkua, ruisleipää ja palasen liha-makaronilaatikkoa. Seuraavista neljästä paikasta lähden vesiperääntymällä, ja kaksi paikkaa ohitan, koska niissä käyn yleensä vain yönnäöllä.

Kotiroskiksesta löydän vielä lisää tomaatteja, pienen kupillisen paahdettua sipulia ja parit sipsipussinpohjat. Mietin, pitääkö jälkiruoaksi hyväksyä peruna- ja sipulilastut.

Lopuksi vilkaisen päiväkotiroskikseen. Sieltä saan keitettyjä perunoita sekä maksamakkaraa ruisleivän syöntiä sujuvoitelemaan. Löydän myös annospussilliset broilerikeittoa ja jotakin jännäsalaattia, jossa yhdistelmän epätavallisuuden ylittää vain ainesosien tunnistamattomuus ja jollaisiin päiväkodin keittiö on selvästi erikoistunut. Ennen kaikkea biojäteastiassa on kuitenkin marjapiirakkaa ruokkimaan jälkiruokareseptoreitani.

Keltaisella tarjottimella pikkutomaatteja, suikaloitua paprikaa, lämpimiä juustoleipiä, kurkku-paprika-maksamakkararuisleipiä, appelsiini- ja limettilohkoja, lautasellinen broilerikeittoa, paahdettua sipulia, marjapiirakkaa, sileitä ja poimutettuja perunalastuja, lihapullia ja ketsuppia, lihamurekepihvi, keitettyjä perunoita, punakaalisalaattia ja liha-makaronilaatikkoa.

Dyykkarin tarjotinmalli. Ruoka löytyi hieman mutkitelleen kotiintuloreitin varrelta yhtenä iltapäivänä. Muu kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä useiden vuosien ajalta.

Kuuden aikaan nälkä alkaa jo muistuttaa itsestään, mutta syömisten valmistelut ja kuvausjärjestelyt vievät vielä reilun tunnin. Hoksaan, että voin lisätä lihapullien päälle ketsuppia, sillä olen löytänyt purkin aamuyöllä eli saman päivän puolella.

Päästyäni vihdoin ruoan makuun tajuan, etten koskaan tee tällaisia valmiita annoksia vaan kokoan syötävää niin kauan kuin ruokahalua riittää. Olenkin nyt yliarvioinut mahani vetoisuuden. Onneksi osa lihoista maistuu kuumennuksen jälkeen pil/eltaantuneilta, joten voin jättää ne syömättä. Näin ateria terveellistyy, etenkin kun sipsikeko kuoppaantuu alle kourallisen verran.

Syömättä jäävät myös limettien kuoret, koska ne ovat liian sitkeitä. Appelsiinin kuoriakin jää tarjottimelle, koska ne eivät yksinkertaisesti kaikki maistu.

Päätin viime vuonna kokeilla sitrushedelmien kuorineen syömistä. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että yhden appelsiinin kuorista syö mielellään suunnilleen puolet, mutta sen jälkeen alkaa tökkiä. Makuaistin kyllästymiseen on varmaan aina syytä luottaa. Luinkin tällä viikolla, että sitrushedelmien kuorissa on kalsiumia sitovaa oksalaattia, eli ei tule niistä täysin ok salaattia.

Ruoka oli hyvää, ja sitä oli enemmän kuin riittävästi. Syön tavallisesti kerran tai kahdesti päivässä, jos dyykkiruokaa nyt tavallisena voi pitää. Mieluummin kahdesti, mutta aina ei ehdi tai maita. Kerran päivässä syöminen vastaa vaikutukseltaan ehkä laihdutusleikkausta, sillä mahaan ei mahdu määräänsä enempää.

Hanaveden juomista en ollut itseltäni kieltänyt, joten jos tilaa olisi yhtään jäänyt, olisin vielä voinut kuumentaa itselleni vettä marjapiirakan oheen. Löysin nimittäin samana päivänä pitkästä aikaa ja ehkä pitkänkin aikaa toimivan vedenkeittimen.

6 responses to “Päivällisten löytöjen päivällinen

  1. Mielenkiintoista, hatunnoston paikka kyllä. Mietityttää kuitenkin, etkö pelkää kaiken maailman flunssa- ja vatsatautihyökkäyksiä ollenkaan? Itse heti ensimmäisenä kuvittelen, missä kaikissa ihanissa räkäperheissä nämä herkut ovat ennen roskiin päätymistään majailleet… Lapsiperheen äitinä ja koiralla lisävarustettuna en voi olla näkemättä kaikkea sitä potentiaalisten tautien määrää.

    Tai ehkä olet saanut tällä tavalla hyvän immuniteetin kaikkea vastaan. Se on toki myös mahdollista. Oletko koskaan sairastunut tiettävästi juuri syömistäsi jätteistä? Tuleehan ne taudit toki ihan mistä muualtakin vain, mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää, pysytkö terveenä vai oletko sairastanut useammin kuin ennen dyykkaamista.

    Kaikki kun eivät pese kotonakaan käsiään niin hyvin, ja ties missä ne ovat olleet päivän mittaan + juuri kun on heittämässä jotain roskiin, ei tule miettineeksi, peseekö ennen sitä kädet niistämisen tai lapsen kakkapyllyn pesun jäljiltä. 😉 Mutta arvostan todella sitä mitä teet. 🙂

    • Kiitos hyvästä pohdiskelusta! Aihe ansaitsisi oman postauksensa, mutta se vaatisi ensin sairauskertomuksia.

      ”Flunssavirukset viihtyvät hyvin nenäeritteessä mutta huonommin syljessä”, sanoo Terveyskirjasto. Roskiksesta voi siis syödä, mutta roskissormilla ei saa koskea nenään. Olen aika tarkka siitä, että kaivan nenää vain kotona ja että kotiin tullessani pesen kädet.

      Norovirusepidemia alkaa ihmisulosteesta saastuneesta juomavedestä tai elintarvikkeista, mutta ihan niin likaista roskisruoka ei taida olla. Noron tai muiden virusten kyllästämiä roskapusseja tulee luultavasti vastaan, mutta ehkä ne eivät ole niin tartuttavia.

      Vanhan ruoan syöminen opettaa suolistoa tulemaan toimeen monenlaisten pieneliöiden kanssa. Uskon sen olevan terveydelle edullista. Koskaan ei ehkä kannattaisi nauttia mitään, mille aistit panevat hanttiin. Toki usein taiteillaan siinä rajalla: muutenhan en olisi koskaan oppinut syömään sinihomejuustoa tai juomaan olutta. Joskus harvoin minulla menee vatsa löysälle tai parin tunnin väänteille, mutta mitään toimintakykyä oikeasti heikentävää ei ole tapahtunut.

      Viruksilta dyykkaus ei kai kuitenkaan suojaa. Juuri äsken sairastin lyhyen flunssan. Syynä oli todennäköisesti omista valinnoista ja lähipiiristä johtunut univaje sekä mahdollisesti kerran päivässä syöminen kahtena peräkkäisenä päivänä, vaikka tuntui, että olisi kannattanut ottaa jotain jo iltapäivällä. Ja tietysti altistus ilmeisesti puolison tuomalle virukselle.

      En sairasta ainakaan yhtään enempää kuin ennen dyykkauksen aloittamista. Dyykkaus pitää siinä määrin virkeänä ja hyvällä tuulella.

  2. Heittävätkö ihmiset tosiaan esimerkiksi leivän pusseineen roskiin? Vai kaivatko kompostista nuo leipäviipaleet paljaina perheesi syötäväksi? Eikö tuossa hommassa käsihygienia ole aika surkealla tolalla ja sitä kautta vielä mahdollisesti syötäväkelpoinen ruoka kontaminoitumisvaarassa?

    Maailmanpelastamisen kannalta hyödyllisempää olisi ehkä alkaa valistamaan kalliolaisia ja hermannilaisia kierrätyksen saloista. Sanattomaksi vetää, että perheellisen työssäkäyvän miehen täytyy roskiksesta syödä ja yökaudet taloyhtiöiden yksityisillä pihoilla hiippailla. Itse pelästyisin kuoliaaksi, jos yllättäisin yöllä tai myöhään illalla ihmisen roskia tonkimasta.

    • En tiedä, kaipaatko jotain koulun huumevalistuksen tyyppistä tai muuta sellaista, mikä ei ikävästi horjuta omaa suojausta. Sillä valistustahan minä nimenomaan olen tekemässä. Juuri eilen yksi ihminen kertoi, kuinka hän on oppinut minulta paljon eikä enää heitä ruokaa pois.

      Monet hylkäävät leivän pusseineen roskiin, mutta esimerkiksi äsken hain ruisleipäviipaleita päiväkodin biojäteastiasta. Osa leivistä oli saanut vähän osumaa viereisestä hävikistä, mutta osa oli kuin suoraan kaupan pussista. Ja perhe on siis minä, vaimo ja koira, joka ei saa leipää kuin ehkä viekkaudella. Lapsien kanssa pitäisi toimia huolellisemmin, koska heidän vastustuskykynsä ei ole vielä täydessä mitassa.

      Käsien puhtaus ei tonkiessa tosiaan ole ihan hygieniapassitasolla, mutta eipä sormia ole tarkoitus limakalvoihin hieroa eikä liotella juotavaksi tarkoitetuissa nesteissä. Ja jostainhan bakteerialtistusta pitää saada, jottei ihmisen immuunipuolustus tylsisty kuoliaaksi nykyisissä putipuhtaissa ympäristöissä.

      Öiseen aikaan liikkumalla pyrin välttämään häiriötä, koska kaikki eivät ymmärrä dyykkaamista. Ja niin päin siinä todellakin taitaisi käydä, että sinä yllättäisit minut enkä minä sinua. Dyykatessa etsimisjärjestelmä saa nimittäin kaipaamaansa haastetta, joten olen roskiksella usein intoa puhkuvassa virtaustilassa.

  3. Kiitos näistä blogikirjoituksista ja antamistasi haastatteluista! Meidän roskiksesta et enää löytäisi mitään syötäväksi kelpaavaa, koska olen sinua seurattuani uskaltautunut uhmaamaan ruokapakkausten viimeisiä käyttöpäiviä! Tuntuu siltä kuin mua ois tähän asti huijattu.

    • Eipä kestä! Olen itsekin aikoinaan panikoinut jonkun maksalaatikon kanssa, kun sitä oletti, että viimeisen käyttöpäivän ehdottomuus perustuisi tutkimustietoon eikä viestin toisteluun. Ruokaturvallisuuden asiantuntijat toimivat niin kuin lääkäri, joka varoittaa nauttimasta tippaakaan alkoholia mutta kieltäytyy kertomasta, miten viinan kiroja voisi hillitä. Eräänlaista salatiedettä siis. Liikesalaistahan suunnilleen kaikki säilyvyystieto onkin.

      Tällä hetkellä viimeinen käyttöpäivä turruttaa aistit järkeviltäkin ihmisiltä (ja parasta ennen myös järjettömiltä). Toki pakkauksessa jonkinlainen suositus voi olla, mutta jaottelu viimeiseen käyttöpäivään ja parasta ennen -päivään on keinotekoinen. Hävikin vähentämisessä paras olisi venäläinen malli: pakkauspäivä pakkaukseen ja sillä hyvä.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s