Puillakin on tunteet

Vegaaneilta tiedustellaan toisinaan, eikö kasveja sitten satu. Kysymys on vilpitön vain, jos kysyjä on ajattelematon, sillä eivät tuotantoeläimetkään pelkillä mineraaleilla elä. Asiayhteydestä irrotettuna kysymys on kuitenkin asiallinen. Miksi kivun tunteminen maailmankaikkeudessa perustuisi ihmisen luokitteluihin eri elämänmuodoista?

Kun lähdetään selvittämään kasvien tietoisuuden tasoa, on luontevaa kysyä ensin, mitä tuntevat kasvikunnan johtajat, puut. Siitä kertoo Peter Wohllebenin silmuja avaava ja järkeä puuhun takova kirja Puiden salattu elämä (Gummerus, 2016).

Puut on helppo esineellistää. Meidän näkökulmastamme ne ovat hitaita, suorastaan aivottomia. Puut miellyttävät tuotantoelämän telaketjuja ja liukuhihnoja, koska ne kasvavat itsenäisemmin kuin maissi tai sika eivätkä vastustele hyväksikäyttöään siinä määrin kuin sonni tai Mika.

Budjettileikkausten puuhaaja voi hyvin ottaa vaalimainoksen ajaksi syliinsä koiran, mutta kaikkihan me tiedämme, millainen surkimus on puunhalaaja. Siksi on oleellista, että Wohlleben pyrkii puiden tunteista kirjoittaessaan nojaamaan tutkimuksiin eikä tuntemuksiin. Hän kertoo meidän aikamme kielellä sen, mistä luonnonkansoilla on aina ollut aavistus.

Puiden salattu elämä -kirja puimakoneen hihnapyörällä. Etualalla puu.

Kapuloita talouden kylmiin rattaisiin. Taustalla puimakone Sampo.

Hyväksymme sen, että eläimillä, kuten norsuilla, on muisti, mutta meidän on vaikea uskoa sitä, että puutkin muistavat asioita. Ilman muistia lauhkean vyöhykkeen lehtipuut eivät kuitenkaan tietäisi, milloin niiden pitää puhjeta lehteen. Pelkkä korkea lämpötila ei riitä, sillä talvisinkin voi joskus olla lämmintä. Puun pitää siis osata laskea, että lämpimiä päiviä on riittävä määrä.

Lämpötilan ohella puiden pitää tarkkailla päivän pituuden muuttumista. Muuten ne voisivat sekoittaa kevään ja syksyn. Puiden näköaistia ei ole Wohllebenin mukaan vielä paikannettu, mutta se saattaa sijaita silmuissa. Vielä vähemmän on yhteisymmärrystä siitä, missä puut säilyttävät muistojaan. Vahva ehdokas ovat juuret, sillä ne pystyvät välittämään signaaleja ja niissä esiintyy samankaltaisia yksiköitä kuin eläimissä. Kasvien ja eläinten välinen raja saattaakin olla hämärtymässä.

Puiden tiedetään lähettävän ainakin hätäviestejä. Kun Afrikan savannien kirahvit iskevät kierreakasioiden kimppuun, nämä tuottavat lehtiin myrkyllisiä aineita. Samalla puista pääsee ilmaan varoituskaasu eteeni, minkä takia kirahvit joutuvat jättämään lähistön muutkin puut taakseen.

Hajuaineet laimenevat nopeasti, joten puiden pitää viestiä myös sähköisillä, senttimetrin sekunnissa kulkevilla signaaleilla. Juurten välityksellä eri puuyksilöt saavat tiedon esimerkiksi hyönteisten hyökkäyksestä. Viestintäverkostoa laajentaa kokonaisia metsiä yhdistävä sienirihmasto, wood wide web.

Puiden verkostoituessa vaihtuu kuulumisten lisäksi ravinteita. Puut auttavat toisiaan, sillä yhtenäinen metsä muodostaa suojaisan elinympäristön. Ystävät voivat olla ikuisia: Wohlleben on nähnyt pyökin, jonka runko oli kaadettu viitisensataa vuotta sitten ja jota sen lajitoverit yhä pitivät elossa toimittamalla sille sokeria. (Puita painoalustaksi tarvitseva taho epäilee Wohllebeniä epätieteellisestä puheesta ja kirjoittaa kantovanhusten ryöstävän naapureiltaan.)

Luonnontilaisessa metsässä 80 vuotta vanha pyökki on kirjan mukaan lyijykynän paksuinen puuvauva, jota sen 200-vuotiaat emopuut imettävät antamalla sille juurten välityksellä sokeria ja ravinteita. Hitaasti kasvaneen kahdeksankymppisen runko on sitkeää ja kestää siten sienitauteja ihan toisella tavalla kuin talousmetsässä korjuukypsä ikätoverinsa.

Wohlleben arvosteleekin toimia, joita kutsutaan ilmeisen virheellisesti metsänhoidoksi. Metsänhoitajien mielestä harva metsä kasvaa tehokkaammin kuin tiheä metsä. Puiden salatun elämän perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että harva metsä kasvaa tehokkaammin kuin tiheä metsä. Kun pyökit ovat vieri vieressä, biomassan ja puuaineksen tuotanto tehostuu, sillä puut jakavat vettä ja ravinteita yhteisen hyvän nimissä.

Harvennetun metsän puut saattavat kasvaa nopeasti, mutta ne joutuvat kohtaamaan sienet, tuhohyönteiset, auringon paahteen ja myrskytuulet yksin. Metsänhoitajien hakkuupuuhakkuus on sikäli ymmärrettävää, että samalla lailla toimivat valtionhoitajat: halutaan uskoa, että yhteiskunta menestyy parhaiten silloin, kun resursseja ei jaeta tasan ja vahvoille annetaan tilaa kasvaa holtittomasti.

Yhteiskunnasta metsänhoitoon on siirtynyt Wohllebenin mukaan myös ikuisen nuoruuden ihanne. Puut korjataan viimeistään 120-vuotiaina, vaikka puu olisi siinä vaiheessa vasta ohittanut kouluiän. Vanhoja puita kannattaisi suosia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, sillä ne ovat nuoria tuotteliaampia: halkaisijaltaan metrin mittaiset puut muodostivat eräässä tutkimuksessa kolme kertaa niin paljon biomassaa kuin puolimetriset.

Puiden salattu elämä on ollut ansaitusti myyntimenestys. Sen soisi raivaavan tietä samalla tavalla kuin Peter Singerin Oikeutta eläimille 1970-luvulla. Ehkä tulevaisuudessa metsiä ei tarvitse puolustaa vetoamalla niiden virkistysarvoihin tai luonnon monimuotoisuuteen vaan voimme puhua yksinkertaisesti puiden oikeuksista tai kärsimyksestä. Siinä tilanteessa vannoutuneet vegaanitkin voivat joutua miettimään periaatteensa uusiksi.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s