Kolmivuosityö tekijäänsä kiittää

Blogi täytti keskiviikkona kolme vuotta. Postauksia on ennen tätä päivää kertynyt 111, ja ne jakaantuuvat jo 16 sivuun. Niissä on siten melkoinen auki rullaaminen, jos blogin haluaa selata lopusta alkuun. Päätinkin lajitella jutut aihepiirin mukaan siistiksi sisällysluetteloksi. Luettelon aluksi luettelen kymmenen keskeistä kirjoitustani, joiden vaikuttavuuteen itse luottelen.

Suon keskellä roskapönttö, johon kiinnitetyt kolme palavaa kynttilää ovat juuri sammumassa pöntön sisältä tapahtuvan puhalluksen voimasta.

Kolme vuotta eikä suotta.

Sisällyksentuottajana luin kaikki kolmen vuoden aikana julkaisemani jutut. Pyrin tekemään blogia itselleni, mikä kai yleensä tarkoittaa sitä, ettei lähde arvailemaan ja myötäilemään lukijoiden mielihaluja. Kliseen voisi nyt kuitenkin tulkita kirjaimellisestikin, sillä omat tekstit osoittautuivat kiitolliseksi luettavaksi.

Vaikka tyylini on pysynyt melko samana, paljon on muuttunutkin. Aiemmin blogiin tuli tikustakin asiaa. Nykyisin pitäisin glögihetkeä vähän vähäpätöisenä aiheena, mutta kirjoitus yllättikin kielellisesti: ”Siinä hehkujuomaa ja pienhiukkasia siemaillessani tajusin, että harva asia saa joulukiireistä ihmistä hidastamaan tahtia yhtä paljon kuin tunnelmallisesti palava kieli.”

Vaivaannuttavaa tekstiä uudelleen juttuja lukiessa tuli vastaan vain harvakseltaan. Jos lukiessasi vaivaannut, tavaa tekstiä uudelleen, sillä töksähtävään ilmaukseen saattaa kätkeytyä kömpelöhkö tai muuten pöhkö sanaleikki. Itseäni hämmensi esimerkiksi homekoiran ”muuttuva lenkki”, kunnes ajatusketjusta löytyi puuttuva lenkki.

Joskus kannattaa vain antaa vaivaannuttaa eikä antaa vaivata. Mietin pitkään, miksi olin selvästi tarkoituksellisesti kirjoittanut kuvatekstiin ”travintolisä” ja ”toinen travintolisä”. Vilkaisin lopulta alkuperäiskäsikirjoitusta, ja siellä luki vain ”ravintolisät”. Ilmeisesti jossain viimeistelyvaiheessa oli tuntunut mainiolta huomiolta, että kuvatekstissä näkyvä ”treenipyyhe” on kuvassa näkyvän massankasvattajan ”reenipyyhkeen” kirjallinen muoto. Siitä ”ajattelu” on sitten kulkenut kömpepöhköjä polkujaan. No olihan kuvakin tärähtänyt, tosin selvästi tarkoituksellisemmin.

Kolme vuotta on kulunut, ja joka vuosi blogin sivulatausten määrä on kasvanut kymmenellätuhannella. Viime vuonna vetoapua tuli sopivasti pelkistämisen mestareilta eli minimalismiblogeista. Tällä kertaa vuosikasvun takasivat tämä on -otsikoinnin ammattilaiset. Seuraavaan askeleen eli sadanteentuhanteen lataukseen eivät taida enää riittää takasivut, vaan tarvitaan etusivun otsikoita.

Onnen onki ja vegaaninen koukku

Elokuvateattereissa pyörii leffa nimeltä Onnenonkija, joka kertoo rahattomasta bloggaajasta ja jossa sanotaan, että unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää. Mistä ihmeestä ne näitä oikein keksii?

20 pientä Onnenonkija-elokuvan mainoskuvaa.

Kuvia kuvaamisen kuvaamisesta kuvauksista. Valokuvat: Jussi Virkkumaa / Helsinki-filmi. Kollaasi: Finnkino.

Koska tuotantoyhtiöltä ei jostain syystä ole löytynyt kutsuvieraanvaraisuutta minua kohtaan, joudun vetämään syvään henkeä ja astumaan sisään Tennispalatsiin. Äitelän rasvan käryn poltellessa limakalvoja vaihdan joululahjalipun istumapaikkaan ja raivaan tieni teinien keskeltä kohti oikeaa salia.

Näytös alkaa lupaavasti, sillä löydän salin roskiksesta leffaevääksi puoliksi syödyn popkornisammion. Kun elokuvamainokset, tuotemerkkimainokset ja elokuvan tuotemerkkimainokset on katsottu, elokuva voi alkaa.

Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija kertoo lifestyleblogia pitävästä Marjasta (Minka Kuustonen). Lifestyle tarkoittaa tässäkin tapauksessa sitä, että bloggaajalla ei ole elämää eikä etenkään omaa tyyliä. Marja tykkää bloggauksesta, koska siinä yhdistyvät valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. Blogimuotin mukaan onnea tulee kalastella ennen kaikkea selfiekepillä.

Marja kokeekin ongelmakseen sen, ettei hän pysty kuormittamaan maapalloa niin paljon kuin haluaisi, sillä hän on yhteiskunnallisessa kirjanpidossa kredit-puolella. Onnekseen hän tapaa debet-sarakkeen äärilaidalta Olavin (Olavi Uusivirta). Olavi kuuluu sellaiseen teollisuussukuun, jonka mukaan on nimetty tähti. Ihan totta. Siis oikeasti käsikirjoittaja Pekko Pesosen mielestä tähän elokuvaan on tarvittu taivaankappale nimeltä Proxima Reipas.

Onnenonkija saa pisteitä siitä, että Olavi esitelmöi fosforin rajallisuudesta ja elämäntyyliblogien pinnallisuudesta. Mutta siinä vaiheessa hän onkin vielä surkuteltava vastuutaan pakeneva perijä, joka hukkaa lahjojaan huonekaluliikkeen duunarina. Elokuvan lopussa Olavi nostaa lehtipapereista tunnetun Reipas-yhtymän uuteen kukoistukseen – alkamalla markkinoida vessapaperia. Suihkuseurapiirejä vältellyt Olavi on siis karsastanut myös käsisuihkuseurapiirejä.

Onnenonkijasta olisi saanut hyvän draaman, mutta nyt se on olevinaan komedia. Tarinaan on kyllä ripoteltu koukkuja, mutta ilman pehmentäviä matoja ne vihlaisevat ikävästi.

Hauskaa on esimerkiksi se, kun Marjan vanhemmat luimistelevat Marjan huoneesta kuuluvaa voihkintaa. Kyllä me nauroimme niin, kun saimme nähdä, että siellä vain hierottiin kipeää selkää (tietysti rintaliiveissä). Hauskaa on sekin, kun Minka Kuustosen mekonkiristämää takapuolta zoomaillaan edestakaisin, ikään kuin sohvakaupan miesten näkökulmasta. Tai ehkä sen ei ole edes tarkoitus olla huumoria, vaan näin nyt vain kuuluu tehdä, koska niin voi tehdä ja kukapa ei haluaisi zoomailla Minka Kuustosen takamusta.

Häiritsevintä elokuvassa on kuitenkin se, että kesken kaiken alkaa Takuu-Säätiön mainokselta näyttävä Takuu-Säätiön mainos (ei tosin maksettu, mikä selittänee kökköyden). Kun sitten vielä Anne Berner esittää perheyrittäjäitseään, alkaa väkisinkin miettiä, onko hän maksanut näkyvyydestä vai onko tekijöiden mielestä vain cool saada Oy Suomi -A.B. valkokankaalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että samassa elokuvassa esiintyvät Anne Berner ja Takuu-Säätiö, velkakirjan molemmat puolet.

Viimeisten sponsoriviestien rullatessa arvostelen mielessäni Onnenonkijan yllätyksettömäksi kolmen tähden elokuvaksi (Kuustonen, Uusivirta, Proxima Reipas). Ennen lähtöäni ongin vielä roskiksesta mukaan täyden popkornirasian. Onni elää usein siitä, mitä toiset eivät osaa tai uskalla arvostaa.

Parhaat ystäväni: dyykkaus ja bloggaus

Vaikka dyykkaus ja bloggaus ovat lempiharrastuksiani, en jaksa koko ajan olla kirjoittamassa tänne, tai ainakaan joka viikko. Enkä valitettavasti oikein pysty ohjaamaan lukijoita muihinkaan dyykkiblogeihin, mikä ei tosin johdu pikkumaisuudesta vaan tarjonnan pikkuruisuudesta.

Netissä on kyllä jonkin verran suomenkielisiä dyykkaamista käsitteleviä blogeja, mutta niitä on tavallisesti jaksettu päivittää alle muutaman kerran. Tällainen pätkäjänteisyys ei kuitenkaan taida olla mikään erityinen työtä vieroksuvien freeganien pahe vaan yleinen blogimaailman ilmiö. Onneksi tässäkin asiassa on säännönvahvistajia.

Olen löytänyt kolme suomalaista dyykkausblogia, jotka ovat päässeet alkua pidemmälle. Niistäkin tosin kaksi on jo edennyt loppua pidemmälle, mutta hyvää luettavaa ne ovat edelleen. Eikä toinen niistä oikeastaan edes ole blogi vaan lehden blogiksi nimeämä juttusarja.

Vaaleanpunaisella taustalla Demi-kalenterin Parhaat ystäväni -sivujen alla Mies muistiin -kirjan Mies nro 16 -kaavake.

Ystävä- ja miesystäväkirja Taloyhtiön jätepisteestä (ystävänpäivätarjouksena kaksi yhden hinnalla 0 e).

Esittelen blogit ikään kuin ne olisivat kirjoittaneet ystäväkirjaani. Kysymykset olen valinnut Demi-kalenterin 2008–2009 Parhaat ystäväni -sivuilta karsimalla epäolennaisia kohtia, kuten ”meseosoite” ja ”tähtimerkkini edustajaksi olen”. Tämä kirjoittamani fanifaktio perustuu yksinomaan kyseisiin blogeihin ja niistä tekemiini tulkintoihin.

Dyykkausta À la carte

Kuvakaappaus Dyykkausta À la carte -blogista.Nimi: Dyykkausta À la carte

Tunnetaan myös nimellä: Dumpster Traveller

Kotisivu: dumpstertraveller.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 27.8.2014

Harrastan: Ruokakauppojen roskisten dyykkausta.

Tyylini on: Letkeä. Jos olen käynyt kahdessa paikassa, en kirjoita: ”Kävin kahdessa paikassa.” Vaan: ”Kaks mestaa raidattu.” En edes tiedä, mitä kuumottaa tarkoittaa sanakirjan mukaan. Minua ei haittaa, jos Hjuva kesä! -postauksessa on kuvia marraskuun löydöistä.

Ihailen: Vegegeliä (”joka on mahtava korvike luuydinliivateshaiballe”). Skyriä. Outoja hedelmiä (”joiden funktiota täällä Suomessa en vaan millään käsitä”). Ja rahan säästymistä toki, eli tuotteiden hintojakin pyrin selvittämään lukijoille.

En pidä: Luomuttomista jauhoista: ”Vaikka meikä ei kyl supportaa vehnää, mut luomu vei voiton.” Kalattomasta lihasta: ”Kerran-kaks syön punaista lihaa vuodessa, tämä oli toinen niistä kun löytyi luomunaudanlihapyöryköitä, hell yeah,” Karkittomista lisäaineista: ”Itse pyrin muutenkin ruokavaliossani välttämään e-koodeja (mhmhm karkkipussit kyllä kelpaa), siksi näitä super-säilöttyjä-tuotteita ei niin paljon kuvistani löydy, vaikka roskiksilla niitä piisaa.”

Mottoni: ”Kaikki blogissa mainitut tuotteet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita.”

Parasta minussa on… pelottomuus. Roskisruoan hygienian on turha antaa ylenmääräisesti epäilyttää elikkäs kuumotella, kuten kerron dyykkausvinkeissäni. Ruokamyrkytysriskin takia siis dyykkausta Ä lä carta!

Roskaruokailija

Kuvakaappaus Roskaruokailija-blogista.Nimi: Roskaruokailija

Tunnetaan myös nimellä:

Kotisivu: roskaruokailija.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 28.8.2012 (kuollut 14.11.2012, toinen ja viimeisin tuleminen 20.10.2014)

Harrastan: Ruokakauppojen, joskus taloyhtiöidenkin, jäteastioiden tonkimista Oulun seudulla.

Tyylini on: Dyykkiretkistä ja -löydöistä tarinointia. Saaliskuvani ovat perinteiseen dyykkaustyyliin roiskaisuja, joissa tärkeintä on ruokapakkausten näyttäminen eikä aina sekään.

Ihailen: Rahansäästöä, joten bloggaan aina ilmaisten ilmaisten löytöjeni hinnat.

En pidä: Pakkausten puhkojista. Itseäni lainatakseni: ”Kaupan täteistä on ilmeisesti niin kiva leikkiä Zorroa sillä niiden pienellä veitsellä jonka työpaikka avokätisesti ojentaa heille työsuhde-etuutena.”

Mottoni: ”Mutta ehkä suurimpana tarkoituksenani on ylipäätään tuoda koko dyykkaus ’elämäntapana’ suurempaan huomioon.”

Parasta minussa on… vastaukseni nimimerkille Huolestunut, joka kysyi: ”Joo elikkäs voisitko poistaa blogisi? Onhan se varmasti hienoa olla köyhä rotta mutta pitääkö siitä vielä blogia pitää, ajattele lukijoitasi! Olisiko se sitten hienoa kun kenties joku lapsi menee syömään kaupan saastaisesta roskasäiliöstä ja kuolee saamaansa tautiin. Vastuutonta toimintaa sanon minä, kas kun et huumeita suosittele.”

Roskislöydöt

Kuvakaappaus Roskislöydöt-blogista.Nimi: Roskislöydöt

Tunnetaan myös nimellä: Jukka Nikulainen

Kotisivu: www.vihrealanka.fi/taxonomy/
term/1481

Syntymäpäivä: 31.10.2012 (kuollut 1.9.2015)

Harrastan: Jätelavojen ja taloyhtiöiden roska-astioiden tongintaa Helsingissä.

Tyylini on: Kultivoitunut muttei pateettinen. Lainaan Wittgensteinia ja Hellaakoskea sekä käytän sellaisia jokapäiväisiä sanoja kuin nykylepidopteristi, transsubstantiaatio-oppi, klassisen kreikan ἐφήμερος ja twerkkaaminen. Esiteltävät tavarat ovat usein lähinnä lähtökohtana niihin liittyvän historiallisen tai yhteiskunnallisen aiheen käsittelylle.

Ihailen: Erikoisuuksia ja rahallisesti arvottomia esineitä, kuten tonttien kauppakirjoja, aliupseerikoululaisten muistovihkoja ja avioehtosopimuksia viime vuosisadan alkupuoliskolta. Elämää nähneitä pintoja. Tavaroita, joita käytetään eri tarkoitukseen kuin mihin ne on suunniteltu, kuten tikkaita kirjahyllynäsähkökaappia tietokoneen kotelona tai osoitekupua kattovalaisimen osana.

En pidä: Rihkamasta, muovisista tusinatuotteista, kertakäyttökulttuurista, kapitalismista.

Mottoni: ”Dyykkijän mieli on virittäytynyt näkemään tavallisissakin esineissä uutta potentiaalia.”

Parasta minussa on… vokaalisointua kunnioittavan, joskin frekventatiivisen, dyykkiä-sanan johdonmukainen käyttäminen sanan dyykata tilalla.

Jk. Koska haastatteluksi naamioitu tri-tribuuttini ei näköjään vielä saanut sinua ryntäämään muiden dyykkausblogien pariin, katso edes kuvat Tim Kiukkaan blogista. Ja jos jokin hyvä dyykkausblogi jäi huomiota vaille, tee ilmianto kommentoimalla!

Kaksi vuotta, yksi kuvaa

Jos Onnen tongintaa olisi aviopuolisoni, viettäisimme tänään pumpulihääpäivää. Alkuaikojen intohimoinen päivitystahti on hieman hiipunut, mutta toivottavasti olen pystynyt osittain korvaamaan määrää laadulla.

Ensimmäisenä vuonna avasin itselleni tilin Twitteriin, ja nykyään sitä kautta hoituu suurin osa päivittäisestä tietoliikenteestäni. Toisen vuoden aikana oli sitten jo tasapuolisuuden nimissä avattava Onnen tonginnalle oma Facebook-tili. Sinne tulee säästettyä tunneliikennettä kiinnostavista dyykkilöydöistä. Blogia voi seurata molempien tilien avulla, ja molempia tilejä voi seurata blogin avulla. Ei kuitenkaan ehkä kannata seurata blogia tilien avulla siten, että seuraa tilejä blogin avulla.

Onnen tonginnan pääasiallisena tarkoituksena on jakaa tietoa dyykkauksesta ja muista tasapainoisen elämän elementeistä. Sivutuotteena se tarjoaa väylän itseilmaisulleni. Vuosi sitten annoin esimerkkejä siitä, että en ole sanottavan ryppyotsainen muotoilija. Nyt minulla on otsaa koota näyttely blogin mielestäni onnistuneimmista valokuvista. Kuvaan ja kerron kuvaamistani gallerian kuvateksteissä.

Lopuksi sananen tilastoista. Ensimmäisen vuoden aikana sivunäyttöjä kertyi 10 000. Tänä vuonna laskuri meni 30 000:n yli, mikä oli tavoitteeni. Kolmannelle kaudelle riman voisi asettaa loogisesti 60 000:een, vaikka Blogilistan vetoapu onkin poistunut. Kovin valtaisasti blogilla ei siis ole näyttöjä, mutta ennemmin onnistun kuin menestyn.

Vihdoinkin Onnen tonginnasta voi tykätä

Joskus järki ja tunteet liimautuvat toisiinsa kuin roskapussin kahvinporot paahtoleipään. Erottelu on työlästä, jää väistämättä vaillinaiseksi eikä ole oikeastaan mitenkään välttämätöntä.

Olen varmaan aina vieroksunut Facebookia. En ole halukas myymään yksityisyyttäni jättiläisyhtiölle pelkästään siksi, että voisin retostella, kadehtia tai kerjätä sääliä.

Toisaalta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisten asioista. Siksi olen tykännyt kovasti Twitteristä, johon liityin vajaa vuosi sitten. Twitter on toki aikasyöppö sekin, mutta uutisvirran tyhjänpäiväisyysasteen voi pitää siedettävänä, kun valitsee seurattavat tilit huolellisesti. Facebookissahan valinnan tekee ensin elämänpiiri ja sitten algoritmi.

Facebook on kuitenkin monessa mielessä niin kätevä palvelu, etten pysty perustelemaan sen välttelyä yksin järkisyillä. Silti perustelut yhdistettynä epämääräiseen epäilyksen tunteeseen ovat tähän asti riittäneet.

Sekajäteastia, jonka sisältä hohtaa valoa.

Facebook – uhka vai Pandoran lipas? Kuva näkyy sensuroimattomana vain Facebookissa. Tykkää, jos tykkäät, ja jaa, jos jaat huolen.

Koska Facebookin suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, oli Onnen tonginnan sosiaalisen median strategiassa allokoitu resursseja Q3:n kuluessa tapahtuvaan Facebook-lanseeraukseen. Toteuttamista piti kuitenkin aikaistaa Blogilistan julkaistua itsemurhaviestinsä.

Blogilista, joka on tuonut tähänkin blogiin puolitoistatuhatta kävijää, lopettaa valitettavasti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Blogilistaan tottuneet voivat siirtyä käyttämään ulkomaista Bloglovin’ia tai uutta tulokasta Blogipolkua. Blogipolulla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia nousta uudeksi Blogilistaksi, jos vain riittävän moni blogi poikkeaa sinne tiedon valtatieltä.

Vaikka blogiluetteloiden lisäksi tätä blogia voi seurata oikean reunan ohjaamana sähköpostitse, RSS-syötteitse tai tviiteitse, kaikille ei välttämättä löydy näistä menetelmistä mieleistä. Siksi Onnen tonginnan päivityksistä julkaistaan tästä lähtien tiedonanto myös blogin Facebook-sivulla. Jotta päivitykset tempautuisivat uutisvirtasi mukaan, blogista pitää tykätä ja sen ilmoitukset täytyy tilata.

Pitkään halveksumani Facebook saattaa olla ihan hyödyllinenkin viestin, sillä se voi auttaa järjen ja tunteiden erottelussa. Jatkossa ehkä keskityn Twitterissä järkeen eli artikkeleihin ja näkemyksiin. Facebookiin voisin siirtää tunteet eli yksittäisten dyykkauslöytöjen fiilistelyn kuvin ja yli 140 merkein.

Twitter- ja Facebook-toimintaani voi seurata paitsi kyseisten sivustojen kautta myös blogin oikean reunan vimpaimilla. Jos pidät blogista etkä vihaa some-palveluja, paina Seuraa tai tökkää Tykkää.

Vuoden ajan suomen kieli työn alla

Sunnuntaina tulee kuluneeksi sanonnaksi muotoiltuna kuluneeksi vuosi tämän blogin aloittamisesta. Kylläpä vuosi vierii. Tähän viikkoon osuu toinenkin rajapyykki: blogin sivuja näytettiin toissapäivänä kymmenettätuhannetta kertaa. Se on enemmän kuin kahvakuulablogilla päivässä!

Tänä vuonna ei tarvitse arvuutella, vietetäänkö halloweenia lokakuun viimeisenä päivänä vai pyhäinpäivän aattona. Siksi uskallan itsekin ottaa osaa juhlintaan.

Ritsa, johon on asetettu ammukseksi halloween-aiheinen suklaarasia.

Karkki ja kepponen Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös pyhäinpäivänä). Tässä tapauksessa ”parasta ennen 5/2014” tarkoittaa, että karkin tarjoaminen Amerikan-virpojalle olisi itsessään kepponen.

Blogin vuosipäivän ja halloweenin kunniaksi kaivan arkiston hämäristä sanaleikeistä kaikista kamalimmat kuolleet kirjaimet ja zombimaisen ontuvimmat lauseenjäsenet. Ne eivät välttämättä ole minulle kunniaksi.

  • Tämä on blogin sanaleikeistä ensimmäisiä: Toisekseen ei kannata mennä mertaa edemmäs kalastamaan. (Avain onneen)
  • Tätä en meinannut nyt uudella lukukerralla itsekään tajuta: Pakko se on tunnustaa: tonginta oli taas kerran lähtenyt käsistä kuin paheet jaloista. (Dyykkaan, siis hamstraan?)
  • Mitä ei roskiksesta löydä, sitä ei tarvitse blogissa mainita: Avasin roskiksesta löytämäni glögitölkin, kaadoin juomaa roskiksesta löytämääni lasiin, lämmitin sitä roskiksesta löytämälläni mikrolla, ripottelin pinnalle roskiksesta löytämiäni mantelilastuja, tyhjensin roskiksesta löytämäni pikkuleipäpaketin roskiksesta löytämälleni lautaselle ja sytytin toiselle roskiksesta löytämälleni lautaselle asettamani roskiksesta löytämäni tuikkukynttilät roskiksesta löytämälläni sytyttimellä. (Venttinä adventtina)
  • Kärsimys, ehtymätön hauskuuden lähde: On sanaleikittäkin selvää, että häkissä emakko kärsii. (Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran)
  • Tässä yhdistyy ruokatermien epätäsmällisyyden ja lukemisen sujuvuuden halveksunta: Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. (Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista)
  • Tästä tulee mieleen piilosanat: Pikaruoan terveellisyydeltä, ekologisuudelta ja eettisyydeltä negaatioetuliitettä tuskin moni epää. (Hampparin hampparit)
  • Blogin lukijalta edellytetään suurta klassista sivistyneisyyttä: Tuttu kenkäpari erottui vieraasta jätesäkistä kuin hera keitoksesta, jonka maito on ollut parasta ennen toissa tiistaita. (Kengät astuivat kahdesti samaan jätevirtaan)
  • Kiva sekoitus vähän niin kuin tähdesalaatitkin: Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. (Salaatit onnellisten tähteiden alla)
  • Ehkä paras artikkelini käsittelee äänettömyyttä: Joku taas esittää ratkaisuksi avanteen: jäte kertyy pikku hiljaa hiljaa pikku pussiin. (Keskiluokkaiset paperittomat)
  • Antero Vipusen ”tuo lipas torille, tuoli pastorille” on jättänyt ikuiset arvet: Hyväntekeväisyyteen siis Onnin kestit älyttää ruokavieraat aneiden toivossa, se toveri simasuun. Anna siis Onnin kestitä, lyttää ruoka, vie raataneiden toivo SS-asetoverisi masuun tai aseta kaikin mokomin sisältö muodon edelle, kunhan vain tulet paikalle! (Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä)

Kiitos, että luit tähän asti. Toivon mukaan lähdet Onnen tonginnan mukaan jatkossakin!

Onnen tongintaa uudistui, Onni Tonkija avautui

Tätä blogia kelpaa nyt tarkastella eri kulmilta. Niitä on nimittäin kohotettu: yläkulmaan on tullut kuva, ja oikea kulma on muuttunut aiempaa rauhattomammaksi. Levottomampi on myös Onni Tonkija, joka on levittynyt blogikulmiltaan mikroblogosfääriin.

Tähän asti jokaisessa kirjoituksessani on ollut vähintään yksi kuva. Kuvaputkea tuskin katkaisee se, että tämänkertainen kuva julkaistaan otsikon yläpuolella.

Kuvan yläpuolella näkyy blogin virtaviivaistunut kuvaus. Vanhaa lausetta voi käydä kaihomielistelemässä Blogilistassa tai Bloglovin’issa, joissa blogia voi myös ryhtyä seuraamaan. Sähköpostiseuralaiseksi voi ilmoittautua oikean laidan painikkeella.

Kirjoitusten alaosan jakokulmaan on ilmestynyt tässä blogissa yhä uudenkarheiden Facebook- ja Twitter-nappien viereen nykyaikainen viestintäkeino: mahdollisuus lähettää artikkeli sähköpostiin. Oikean laidan lajitteluluettelossa eri jakeiden perään on lisätty artikkelimäärät, kun osa niistä voi olla jo jopa kaksinumeroisia.

Oikealle löytyi myös hakematta paikka hakuikkunalle. Käyttäkää sitä, ellette halua tallentaa Googlen tietokantaan sellaisia Onnen tongintaan johtavia hakujanne kuin ”helposti sulavia ruokia kana paaston jälkeen” ja ”eläin söi neulatyynyn”. Tai ”saappaat ja sukkahousut jalassa” ja ”onnen sviitistä sakot”. Taikka ”mikä ero on kokonaisella ja purkissa olevalla ananaksella” ja ”taloyhtiö maksaa naapirin boileri”. (Google sensuroi minulta noin 90 prosenttia blogiin ohjaavista hakusanoista, mikä ei ole omiaan pidentämään elämääni.)

Oikean laidan dyykkausnaapurustosta on muuttanut pois hiipunut blogi, ja tilalle on hiipinyt roskablogi, jossa on välillä ollut juttua dyykkauksestakin. Alan museo Roskaruokailija ei ole lähdössä mihinkään. Omassa aitauksessaan päivittyvät naapurien mittapuulla hyperaktiivisen Onni Tonkijan tviitteet jatkuvalla pakkosyötöllä.

Alle- ja yllekirjoittanut laajensi reilu viikko sitten digitaalisen läsnäolonsa käsittämään myös Twitterin. Onni Tonkija tviittaa itseensä (blogipäivitykset), itsestään (dyykkiretket), itselleen (runokkeet) ja tällä hetkellä pitkälti myös itsekseen (neljä seuraajaa, kiitos heille!).

Pieni seuraajamäärä ei itsessään ole itsesäälin aihe vaan koko suomalaisen dyykkausyhteisön vaiettu häpeätahra. Jos sinulla on tili Twitterissä, ota siis ihmeessä seurannan kohteeksi @tonkija. Twitterissä olet näet juuri niin hyvä kuin viimeinen seuraajalukemasi, ja olisi kiva olla parempi ihminen.