Vuosi 2020 oli menestys, koska kuvittelin sen sellaiseksi

Olen aiemmin listannut lukuisia esimerkkejä vetovoiman laista eli siitä, että sitä saa mitä tilaa. Epäselväksi on jäänyt, onko vetovoiman laki elämänasenne vai luonnonlaki. Suhtaudunko siis elämään lähtökohtaisesti myönteisesti ja painan mieleen vain mieluisat, vetovoiman ”lakia” tukevat tapaukset? Vai pitääkö lain ympäriltä poistaa lainausmerkit?

Vuoden 2019 antoisin lukukokemukseni oli Esther ja Jerry Hicksin Pyydä, niin saat – Miten opit käyttämään Vetovoiman lakia. Vaikka kirja on luonnontieteen näkökulmasta huuhaata, se oli niin vetovoimainen, että päätin testata sen esittelemiä menetelmiä empiirisesti.

Pyydä, niin saat väittää, että jos ihminen keskittyy täydellisesti 68 sekuntia johonkin ajatukseen, tämä ajatus alkaa ilmentyä. Uudenvuodenpäivänä 2020 aloitin päivittäiset 68-sekuntiset, joiden aikana kuvittelin seuraajamäärikseni Twitterissä, Facebookissa ja Youtubessa 500 kussakin. Lisäksi ajattelin blogin saavuttavan 500 000 näyttökertaa.

Ensimmäisenä arkipäivänä soitti Helsingin Uutisten toimittaja, joka halusi tehdä minusta jutun. Annoin vuoden aikana vielä viisi muuta haastattelua. Vuonna 2019 haastatteluja oli yksi.

Tammikuun medianäkyvyys vei blogin kävijämäärät uuteen kuukausiennätykseen. Muutenkin vuosi oli koronamaaliskuuta lukuun ottamatta nousujohteinen edellisvuoteen verrattuna. Erityisesti syksyllä tapahtuvaa näyttökertojen pudotusta ei vuonna 2020 näkynyt. Päinvastoin marraskuu oli blogissa vuoden kolmanneksi suosituin kuukausi, vaikka en edes julkaissut silloin mitään.

Joulukuun Lykkykalenteri houkutteli hienosti kävijöitä, vaikka se ei yksin menestystä selitäkään. Joulukalenteri saanee suurimmat lukijamääränsä vasta sitten, kun Google on parin viikon kuluttua nostanut uudet säilyvyysartikkelit hakutulostensa kärkeen.

Näyttökertojen poikkeuksellisuuden rajaksi olin asettanut etukäteen luvun 100 000. Se jäi niukin naukin rikkoutumatta. Silti 97 prosentin suorituskin on jo itselleni osoitus vetovoiman lain voimasta, kun aiemmin blogi on parhaimmillaan yltänyt 75 000 näyttöön.

Pylväskaavio blogin kävijämääristä vuosina 2013–2020.

Twitterissä seuraajamääräni oli vuoden alussa 158. Uusia seuraajia tuli tasaisesti pitkin vuotta, ei vähiten Roskajuoksijan päiväkirjan jatkuvan vetoavun ansiosta. Vuoden lopun lukema 293 ylittää poikkeuksellisuusrajani 35:llä. Sain siis vuodessa melkein yhtä monta seuraajaa kuin olin hankkinut edeltävien viiden Twitter-vuoteni aikana.

Toki Twitter-seuraajia saisi enemmänkin, kun osallistuisi aktiivisesti keskusteluihin eikä esiintyisi peitenimellä ja -kuvalla. Lisäksi voisi palkita seuraamisen seuraamisella, mutta olen seurannut takaisin vain itselleni mieleisiä tilejä. Enkä niitäkään valitettavasti paria käyttäjää lukuun ottamatta oikeasti seuraa, sillä keskityn enemmän sisällöntuotantoon. Unfollow for unfollow on toki käytössä aina, kun vain seuraajiani jaksan niin tarkkaan tutkia: olihan se suloista, että kun roskisfirma pudotti seuraajamääräni alemmalle sataluvulle 199:ään, niin itse pystyin pudottamaan heidät saman tien 99:ään!

Facebookissa tykkäykset tulivat ryöppyinä. Välillä sain pariinsataan julkaisukohtaiseen näyttöön tottuneena yllättyä, kun koronalihat keräsivät 3 100 tavoitettua ja puuroriisi 3 900. Vetovoiman lain kannalta jännitystä riitti joulukuulle asti. Silloin nimittäin meni rikki poikkeuksellisuusraja 315 tykkäystä. Nyt vuoden vaihtuessa tykkäyksiä oli jo 326.

Kolme tunnuslukua kasvoi siis ennennäkemättömästi viime vuonna. Vähän lyhyemmän ajan kuluessa olen oppinut tilastotieteestä sen, että useat muuttujat eivät lisää selitysvoimaa, jos ne ovat kolineaarisia. Kertovatko siis kaikki kolme mittaria samasta suosion kasvusta, joka olisi saattanut syntyä sattumalta vaikkapa jonkin lehtijutun johdosta?

Jätän nyt korrelaatiokertoimet laskematta, mutta oheista kuukausikohtaista taulukkoa silmäilemällä nähdään, että eri lukemilla on oikeastaan hämmentävän vähän ajallista yhteyttä toistensa kanssa. Kaikista hämmentävintä on tietysti vuosien 2019 ja 2020 eroavuus.

123456789101112yht.
Twitter
201902−11023−1300110
2020613794423517101021129
Facebook
20192323−11211−11216
20203910191033065616108
Youtube
201901311003314623
202076159255121650
Blogi
2019183216215220178187205187167146151188187
2020630221166239222209211202207227246399266
Kuukausittaiset uudet seuraajat Twitterissä, uudet tykkäykset Facebookissa, uudet tilaajat Youtubessa sekä blogin keskimääräinen päivittäinen näyttökertojen määrä vuosina 2019 ja 2020. Kuukausikohtaiset luvut yhteen laskemalla saadaan hieman eri lukumääriä kuin vähentämällä vuoden loppu- ja alkuhetkillä ilmoitetut lukumäärät toisistaan.

Youtubessa seuraajamääräni oli vuoden alussa vaatimattomat 41. Melkein kenellä tahansa tärisevää ja pimeää kännykkäkuvaakin lataavalla koululaisella on enemmän. Tilaajamäärä kyllä yli kaksinkertaistui 90:een, mutta poikkeuksellista tämä ei määritelmäni mukaan ollut. Toisaalta sain julkaistua vuoden aikana vain kaksi videota, ja niistäkin toisen vasta viimeisen vuorokauden jälkipuoliskolla.

Lisäksi koronavirus esti videosuunnitelmieni toteutumista. Kovin väljästi ei luultavasti mahdukaan Inarijärven jäälle se ihmisjoukko, joka viime vuonna ei elänyt 68 sekunnin unelmiaan todeksi. Ihan mahdottomiin ei kai ajatuksen voimalla pysty. Sitä paitsi on varmaan ollut suuri määrä ihmisiä, jotka ovat pelänneet – tai toivoneet – kuolemaa kylvävää kulkutautia. Kai heidänkin värähtelyillään merkitystä pitää olla.

Tämä kuulostaa tietysti vielä Kansan viisi valttia -kampanjaakin harhaisemmalta puheelta, mutta harhaisena olisin aikaisemmin pitänyt myös seuraajamäärien ajattelemalla kasvattamista. Sillä tavalla ihminen on sielullis-ruumiillinen kokonaisuus, että koronatartunnan on havaittu aiheuttaneen kaksinkertaisen määrän masennusoireita muihin potilaisiin verrattuna. Aiempi mielenterveyden häiriö taas lisäsi covid-19-diagnoosin todennäköisyyttä 65 prosenttia – vähemmän kuin ajattelu lisää Twitter-seuraajia mutta enemmän kuin ajattelu lisää Facebook-tykkäyksiä.

Mielenrauha on siis elintärkeää. THL:n Mika Salmisen syksyisen haastattelun perusteella se vaikuttaisikin olevan kasvomaskien merkittävin etu.

Mutta onhan monen mielestä 68 sekuntia päivässä omien ajatusten kanssa liikaa. Eikö omaa hyvinvointia voisi pitää yllä vaivattomasti ostamalla vaikka D-vitamiinipillereitä? Ja raskasta ajatteleminen onkin. Tein omat harjoitukseni aina yöllä väsyneenä ennen nukkumaanmenoa. Yhdessä vaiheessa jopa harjasin hampaita samalla, mikä ei varmaan ollut omiaan parantamaan vaikutusta. Välillä harjoitus unohtui, ja tein niitä sitten kaksi kappaletta seuraavana päivänä. (Jos harjaus unohtui, se jäi lopullisesti.)

Mitä saavuttaisinkaan, jos vuoden ajan unelmoisin 68 sekuntia aina heräämisen jälkeen virkeänä ja keskittyneenä? Toisella blogillani on 7 Twitter-seuraajaa, 3 Facebook-tykkäystä ja 17 500 näyttökertaa. Ja Instagramissakin on uunituore ei niin tuoreiden elintarvikkeiden tili

Joulukalenterin 24. lykky: televisiolakko

Kun olin pieni, osa television joulukalenterista jäi näkymättä televisiolakon vuoksi. Siinä olisikin suoratoistosukupolvelle ihmeteltävää kaksinkerrakseen: Ensinnäkin ohjelman näkisi vain, jos olisi vastaanottimen ääressä juuri oikeaan vuorokaudenaikaan. Toiseksi ohjelmaa ei näkisi siinäkään tapauksessa.

Olin tähän asti muistellut, että olisin nähnyt joulukalenterista ensimmäiset jaksot, minkä takia jatkokertomuksen kesken jääminen olisi tuntunut erityisen harmittavalta. Todellisuudessa lakko alkoi marraskuun viimeisenä päivänä ja päättyi illalla 21. joulukuuta.

Kuvaputkinäytön osia sekajäteastiassa.

Taloyhtiön jätepiste aamuyöllä 22.12.2013.

Omasta kriittisestä joulukalenteristani ei jäänyt yhtäkään lykkyä julkaisematta, vaikka varsin itsekriittinen joulukalenterintekijä kyseessä onkin. Julkaisuaika on tosin joka kerta ollut keskiyöllä viimeisillä hetkillä ennen päivän vaihtumista. Jälkikäteen voisi kysyä, olisiko kannattanut aloittaa yksi päivä aikaisemmin. Se tuskin kuitenkaan olisi toiminut, sillä ajanhallintani ottaa kyllä aina löysät pois kuin julkinen valta kaikesta muusta kuin alamaistensa vyötäröiltä.

Aiheet olin suunnitellut etukäteen, mutta riviäkään en ollut kirjoittanut ennen joulukuuta. Hyviä aikomuksia toki oli, mutta aikataulu kariutui viimeistään siinä vaiheessa, kun palkkatyöminä päätti syksyllä luennoida tilastotieteen yliopistokurssin, jonka aiheesta ei tiennyt etukäteen juuri mitään. Kun varastojen perkaaminenkin jäi viime tippaan, niin suunnilleen 12-tuntista työpäivää on koko joulukuu ollut.

Periaatteessa kaikki olisi voinut mennä pieleen ja Lykkykalenteri jäädä kesken, mutta jotenkin vain kaikki onnistui. Muistin esimerkiksi dyykanneeni sähkökynttilät joskus vuosia sitten, ja löytyiväthän ne viimeisestä kassista joulukoristejutun suunniteltuna julkaisupäivänä.

Jos puolenyön määräaikaa ei olisi ollut, tekisin tätä joulukalenteria varmaan vielä helmikuussakin. Loppuvaiheessa lykkäsin lykyn ensimmäisen version liikkeelle puoliltaöin. Makutestin ehdimme kuvata vasta tämän jälkeen. Joskus kahden aikaan yöllä aloin kirjoitella testituloksia.

Tällä kertaa säilyvyystutkimusten aineistot olivat normaalia suppeampia, koska useimpia jouluruokia löytyy vain lyhyen aikaa vuodesta. Tavaksi tuli kirjoittaa melko yksityiskohtaiset testitulokset, ikään kuin tutkimusartikkelin todistusaineistoksi kirjallisuuskatsauksen perään. Lykkykalenterin perimmäinen tavoite ei nimittäin ollut pelkästään kirjoittaa 24 kivaa artikkelia, vaan kerätä joulun säilyvyystietoa yhteen paikkaan tänä vuonna eikä sitten joskus niin kuin yleensä toimin.

Ehkä neljän aikaan aamuyöstä aistihavainnot oli päivitetty artikkeliin, ja sitten piti vielä keksiä tiivistelmä sekä sisäänheittolauseet Twitteriin ja Facebookiin. Ennen nukkumaanmenoa saattoi sitten jo miettiä näkökulmaa seuraavaan, saman päivän aiheeseen.

Murmelin päivään heräämisen jälkeen ohjelmassa oli yleensä tunti pari ideointia, koska hyvässä lykyssä on aina jotain ajattelematonta, siis ennen ajattelematonta. Sen jälkeen pari tuntia tiedonhakua, muutama tunti kirjoittamista, tunti materiaaliin tutustumista ja valokuvaamista sekä pari tuntia kuvankäsittelyä ja artikkelin julkaisukuntoon panemista.

Viimeiseen vaiheeseen kuuluu aina linkkien tarkistaminen ja arkistointi, joka on välttämätöntä, kun kirjoitukseni pohjautuvat vahvasti lähteisiin. (Jos klikkaat tässä blogissa vanhentuneeksi osoittautuvaa linkkiä, löydät alkuperäisen sisällön hyvin todennäköisesti osoitteesta archive.org tai osoitteesta archive.is, mikäli edellinen ei tuota tulosta. Poikkeuksena alkuvuosien artikkelit ja yksittäiset hankalat sivustot.)

Lykkykalenterin suosituin aihe on tähän mennessä ollut puuroriisi. Selvänä kakkosena tulee lukijalahja (joita on edelleen jaossa ja joita lähetän taas uudenvuoden jälkeen). Melko jaetulla kolmannella sijalla ovat kynttilät ja joulusiivous.

Itse olen tyytyväisin kinkkukirjoitukseeni. En nähnyt mitään mieltä toistaa kaikkien joskus kuulemia eläintehdasasetuksia. Joululeipään perehtyessäni löysin yksittäisen lauseen sian verestä, joka toi mieleen aiemmin lukemani Girardin ja kesällä minua pöyristyttäneen uhrausbisneksen. Aiheesta, josta minulla ei pitänyt olla mitään tuoretta sanottavaa, löytyi uusi näkökulma, joka yhdisti asioita toisiinsa.

Nyt onkin Lykkykalenterin vaietessa syytä alkaa taas pienen tauon jälkeen kerätä aineistoa assosiaatiopankkiin. Toisin sanoen lukea. Tämän blogin lukijoille on kai turha tähdentää televisiolakon etuja. Pyhien jälkeen lakko kuitenkin loppuu ja tälle sivulle ilmestyy video.

Tätä kirjoittaessa, joskaan ei luettaessa, on kuitenkin vielä jouluaatto. Aattoon kuuluvat yllätykset, joiden järjestämisen tarpeelle löysin mahdollisesti biologisen selityksen lahjapaperijutussani. Koska olen kirjoittanut joulukalenteria voimiani säästämättä, olen varmaankin myös valmistellut viimeiseen lykkyyn jonkin yllättävän — ei, tajunnan räjäyttävän – ei, ihmiskunnan uudelle henkiselle tasolle nostavan ‑ hei, taisin juuri keksiä sisäkkäiset ajatusviivat ‑ – — huipennuksen?

Olkaa hyvä, kokovartalokuva joulukalenterin sisällä seikkailleesta joulukalenterista.

Huopainen pitkulainen joulukalenteri, jossa 24 numeroitua tähteä ja jonka päädyssä joulupukki.

Hyvää joulua ja lykkyä!

Joulukalenterin 1. lykky: joulukalenterit

Kokeilen nyt jotain ihan uutta. Tai oikeastaan jotain todella kulunutta mutta tässä blogissa ennennäkemätöntä. Alan julkaista joulukalenteria, kriittistä joulukalenteria. Sellaista, jota itse haluaisin lukea.

Jo sana luukku alkoi ärsyttää, kun ei niitä tällaisessa sähköisessä joulukalenterissa ole, joten otin tilalle Onnen tongintaan sopivan ilmauksen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö kriittisyyttäni väärin. Tykkään kovasti joulusta. Satun vain inhoamaan melkein kaikkea siihen liittyvää.

Onnenmyyrä ei hyökännyt joulukalenterin kimppuun kuola suupielistä valuen mutta suostui syömään suklaan paremman puutteessa. Neljä kalenteria Taloyhtiön jätepisteestä (1. luukku oikealla).

”The Queen of Content” neuvoo aloittelevaa joulubloggaajaa: ”Jos et aloita lokakuussa ja tee kaikkia postauksia valmiiksi joulukuun alkuun menneessä, olet todennäköisesti pulassa.”

No, tämä ensimmäinen valmistunut postaukseni ei valmistunut joulukuun alkuun mennessä. Aineistoa olen sinänsä kerännyt monta vuotta ja toden teolla aloitin vuodenvaihteessa. Tarkoitus oli kyllä ryhtyä kirjoittamaankin aikaisemmin, mutta muut kiireet veivät voiton. Toisaalta ennemmin käytän joulukalenteriin joulukuun kuin lokakuun, marraskuun ja joulukuun.

Luvassa on dyykkauksen suodattamia havaintoja jouluruokien säilyvyyteen ja joulutavaroiden säilytettävyyteen. Tänään aiheena on itseoikeutetusti ruoan ja tavaran välimuoto, joulukalenteri. Kirjoitan tällä kertaa lemmikkieläinten joulukalentereista, koska olen jo aiemmin käsitellyt muumien joulukalenterit.

Kalenterien parasta ennen -päivät olivat olleet tämän vuoden kesäkuussa, viime vuoden kesäkuussa ja toissa vuoden kesäkuussa. Koirien ”suklaissa” oli öljyjä ja rasvoja, tietysti viljoja, sokereita, maitoa, ”kasviperäisiä johdannaisia” ja kivennäisaineita. Kissakalenterissa ainesosat olivat vähän eri järjestyksessä, ja tuotteessa luvattiin olevan aitokissanminttua.

Kissalle tuotetta käskettiin antamaan herkkupalana tai palkintona, koirille näiden lisäksi osana koulutusta. Annoin suklaita koirille osana koulutusta kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tulivat syödyiksi, mutta eivät nämä heille mitään kissanminttua olleet.

Mini Tonkijalle suklaa oli vielä vähän liian maxi. Onnenmyyrän mielestä olisi pitänyt olla tupla.

Ideana on varmaan ollut ihmisten joulukalenterisuklaan makujen surutulituksen siirtäminen koirien maailmaan. Tai ainakin hyvin joulukalenterisuklaamainen maku näissä herkuissa oli omastakin mielestäni. Uskalsin maistaa, vaikka tuote luvattiinkin vaarattomaksi vain siinä tapauksessa, että lapsi syö sitä vahingossa.

Oleellista ei ehkä ole se, voiko lemmikkijoulukalenterista syödä parasta ennen -päivän jälkeen. Ennemmin pitäisi miettiä, mitä tarvetta kalenterin ostaminen palvelee. Bulldogin kalenterista oli avattu neljä luukkua, kultaisennoutajan kalenterista kaksi.

Vielä joitakin vuosia sitten Onneli hankki aina partiolaisten joulukalenterin. Joulukuun alkupuoliskon jaksoimme jopa arvailla, mitä luukkujen takaa paljastuu. Päiviä alkoi jäädä rästiin, kun joulukiireet täyttivät mielen, ja joskus 17. päivän tienoilla koko kalenteri unohtui. On vaikea sanoa, käykö niin tällä kertaa, sillä tämä kalenteri on samalla kertaa joulukalenterini ja -kiireeni.

Vanhaksi menneitä otoksia

Minua tällä viikolla haastatellut lukiolainen kysyi, voiko dyykatusta ruoasta valmistaa juhla-aterian. Vastasin, että en ole kokeillut. Ainakin se vaatisi hyvät valmistelut, jotta tarvittavia raaka-aineita olisi h-hetkellä käytettävissä.

Tajusin, että dyykkaus on poistanut ruoanlaitostani suunnitelmallisuuden. On turha kehittää sunnuntaina viikon ruokalistaa, jos tiistaina tehty löytö voi muuttaa kaiken. Kun ruokaa syö pois kiireellisyysjärjestyksessä, hyvin säilyvät tuotteet joutuvat usein tekemään tilaa herkästi pilaantuville.

Tämä blogi täyttää tänään seitsemän vuotta. Tarkka lukija voi ihmetellä, miten se on mahdollista, kun ensimmäinen kirjoitus on julkaistu 2.11.2013. Blogin syntymäpäivä ei kuitenkaan ole marraskuun toinen vaan pyhäinpäivä.

Televisiossa saattaa joskus nähdä ohjelman lopuksi pilalle menneitä otoksia, joita on hauska katsoa, vaikka niitä ei itse lähetykseen olekaan voinut ottaa. Olen viime päivinä selannut blogia varten ottamiani ruokakuvia, jotka pääsivät vanhenemaan blogin kehittyessä. En kuitenkaan puhu pilalle menneistä otoksista, kun elintarvikeasioissa vanheneminen ei suoraan merkitse pilaantumista.

En tiedä, tuliko malli ruokablogeista vai tuntuiko vanhojen ruoka-aineiden syömäkelpoisuus vaativan lisätodistelua, mutta alkuun säilyvyystutkimuksiin näytti liittyvän ruoanlaittoa, oli sitten kyseessä broileri tai jauhenliha. Vuoden 2014 alussa tuntui ihmeelliseltä, jos koko ateria oli valmistettu tongituista aineksista. Ehkä tämän takia otin pitkin vuotta tietokoneen työpöytälaatikkoon ennen ja jälkeen -kuvia raaka-aineista ja ruokalajeista.

Julkaisen kuvat nyt rajaamattomina ja muutenkin muokkaamattomina korostaakseni kesken jäämistä. Kuvien leveytenä on blogissa alun perin käyttämäni 800 pikseliä, vaikka se nykylaitteille onkin vähän pieni. Silloiselle näytölleni se mahtui juuri ja juuri yhdessä kuvankäsittelyohjelman kanssa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Jossain vaiheessa taisin tajuta, että ruokakuvien taustoissa olisi hyvä olla vaihtelua.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Yhdestä jutusta oli valmiina ensin otsikko: Kuuden tähteen illallinen. Enää sitä ei voisi julkaista senkään takia, kun on olemassa Viiden tähteen illallinen (jonka nimi muuten oli viime metreille asti Maisteri Arppe ja herra Tonkija). Muistoksi kuuden tähteen ideasta jäi kasa kuvia.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vuoden 2014 loppupuolella vietin Älä osta mitään -kuukautta. Sen jälkeen se, että kaikki ruokaraaka-aineet olivat dyykattuja, ei ilmeisesti enää tuntunut hohdokkaan kuvaukselliselta. Ostamattomuus oli osoittautunut kuukauden aikana toimivaksi periaatteeksi, ja vuonna 2016 se venyi puolivuotiseksi. Nykyään olen lähellä Älä osta mitään -elämää.

Kun pelkkä dyykattuus ei enää riittänyt kuvan aiheeksi, ruokakuvaus tarvitsi uusia ideoita. Vuonna 2015 saamani ruokaälynväläys oli kuvata vierekkäin eineskasviskeitto ja vastaava itse tehty keitto. Ideasta meni maku 2016, kun nokkoskeiton kansi oli puhjennut jääkaappiruuhkassa ja keitto pilaantui.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Happanemaan päässeen juttuidean jälkeen en ole kuvannut ruoka-annoksia blogia varten ennen kuin vasta viime tammikuussa. Silloin ajatuksena ei kuitenkaan ollut pelkkä ”kaikki raaka-aineet roskiksesta” vaan ”kaikki raaka-aineet tänään roskiksesta”. Nyt kahdeksannen blogivuoden käynnistyessä päässäni hautuu teema ”ruoka roskiksesta tänään”, mutta ruokablogiksi ei ole tarkoitus taantua.

Kun näytöt eivät riitä

Onnen tongintaa aloitti marraskuussa 2013. Nyt olisi viisivuotismuistelman aika, mutta en aio vaivata muistiani vaan tukeudun blogin tilastoihin. Tilastot kun tunnetusti eivät valehtele eivätkä emävalehtele.

Kävijätilastoja kuukauden verran jouluaattojen 2013 ja 2017 ympäriltä.

Blogin ensimmäinen ja viides joulu.

Alkuun blogilla oli vain pari hassua seuraajaa ja muutama vakavasti otettava. Avasin silti tilastosivun säntillisesti kerran päivässä. Usein kävijöitä oli yksi tai kaksi eikä aina sitäkään.

Vähäinen suosio ei kuitenkaan julkaisutahtia haitannut. Huippuvuonna 2014 ilmestyi 45 artikkelia, joissa oli yhteensä 20 000 sanaa. Siitä juttujen määrä putosi suunnilleen kymmenellä vuodessa, ja 2017 blogissa ilmestyi 12 artikkelia ja 6 600 sanaa. Saman vuoden syksynä näyttökertojen kuukausittainen lukumäärä painui pysyvästi kahdentuhannen alle. Blogissa alkoi olla virkeää kuin autiolla saarella.

Sitten tuli Perjantai ja sähköisti ilmapiirin. Kävijöiden määrä kasvaa tänä vuonna arviolta 75 prosenttia ja näyttökertojen määrä 150 prosenttia. Blogin täyttäessä viisi vuotta kävijöitä oli ollut 76 000 ja näyttökertoja 151 000. Näyttöjä on siten keskimäärin yli tuhat yhtä juttua kohti. Yksi näyttökerta voi luettujen juttujen lukumääränä tarkoittaa yhtä, monta tai yhtä monta kuin 4. joulukuuta 2013.

Kuukausittainen näyttökertatilasto marraskuu 2013 – marraskuu 2018. Lukemia: 3 800 tammikuussa 2015, 7 400 elokuussa 2016, 3 300 huhtikuussa 2017, 16 300 tammikuussa 2018, 6 600 huhtikuussa 2018 ja 6 200 lokakuussa 2018.

Kävijäpiikkien aiheuttajat: tammikuussa 2015 Sopivasti- ja Pelkistämisen mestari -blogit, elokuussa 2016 Ilta-Sanomat, huhtikuussa 2017 vappumunkit, tammikuussa 2018 Yle, huhtikuussa 2018 vappumunkit, lokakuussa 2018 Helsingin Sanomat.

Blogiin on tultu ylivoimaisesti eniten hakukoneilla (70 000 näyttöä). Seuraavana on Facebook vajaalla 3 000 näytöllä. Neljäntenä sinnittelee jo vuonna 2015 lakkautettu Blogilista (1 600 näyttöä).

Suosituin sivustolle johtava hakusana on ”onnen tongintaa”, ja toiseksi suosituin on ”onni tonkija”. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat ”kana viimeinen käyttöpäivä”, ”viimeinen käyttöpäivä kana” ja ”kanan viimeinen käyttöpäivä”. (Blogin ekolokero on selvästi siinä, että Pirkka ei ole niin tarkka.)

Hakusanasijalla 103 on ”ongen tongintaa”. Jaetulla sijalla 228 ovat ”peräpukamat kuntosali”, ”kuntosali peräpukamat” ja ”onko vaarallista jos syö vahingossa vanhentunutta ketsuppia?”. (Jos aidosti on syömisen tai vanhentumisen osalta vahingosta kyse, uskoisin ruoansulatuskanavan katsovan asiaa suolien läpi. Itse en ole havainnut huoneenlämmössä säilytetyn ketsupin pilaantuvan kuin käymällä käyneen makuiseksi.)

Blogin klikatuin kuva on Jauheliha. Jauhelihan suosiota ihmettelen, mutta toisaalta itse hämmennyn aina kun kauppaan eksyttyäni huomaan, että jauheliha on siellä suunnilleen yhtä verenpunaista kuin kuvassa taustalla näkyvä pöytä.

Erikseen avatuista sivuista kolme luetuinta ovat Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän (13 000 näyttöä), Nakit ja makkarat kestävät aikaa (7 000 näyttöä) sekä Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen? (5 000 näyttöä).

Vähiten, alle sata kertaa kutakin, on avattu sivuja Mainoskatko, Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past ja Venttinä adventtina. Kyseessä ovat yllättämättä blogin kolme pienimmällä vaivalla syntynyttä juttua.

Koska minulla ei ole mitään haluja kirjoittaa kilpailijaa näille kolmelle, juttujen julkaisutahdiksi on alkanut vakiintua yksi tai enintään kaksi kuukaudessa. Sen suurempaan vauhtiin ei valitettavasti ole lähiaikoina mahdollisuuksia, koska sivupersoonani sai päähänsä aloittaa oman blogin. Hänen ei vielä ihan joka päivälle kannata odottaa tilastoitavaa, kun blogissa on yleistajuisia artikkeleita yksi kappale.

Näyttökertoja laskiessa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Kun Onnen tonginnalla oli kymmenen näyttöä päivässä, sadan ylittäminen tuntui mahtavalta. Nyt kun näyttöjä on säännöllisesti sata päivässä, mahtavuus edellyttää tuhatta näyttöä.

Pitkään valmistellun postauksen tai osuvan tviitin jälkilämmöstä nauttiessa mieleen toisinaan hiipii, että näillä näytöillä ansaitsisi enemmän seuraajia. Silloin pitää muistaa, että dyykkausasiamiehenä on väistämättä marginaalissa. Jos nimittäin ihmisiä kovasti kiinnostaisivat samat asiat kuin minua, niille olisi jo tehty jotain eikä dyykattavaa saati blogattavaa yksinkertaisesti olisi.

Kun miettii, miten hienosti Onnen tongintaa on saanut huomiota, entistä suurempien lukijamäärien haikaileminen on jonkinlaista itsepettämistä – väärä toimintamalli siihen kalvavaan tunteeseen, että nykyinen itserakkauteni ei riitä. Jos on elämä siinä mielessä läpi pelattuna, että on päässyt Vauva.fi -kauhistelujen kohteeksi, ei saa jäädä voivottelemaan sitä, ettei ole vielä Kalevauva.fi-laulun aiheena.

Kiusaaja

Goethen näytelmässä Faust nimihenkilö myy sielunsa paholaiselle. Tarinan tuoreimmassa versiossa paholaisen edustaja Mefistofyle sanelee seuraavat ehdot:

Ma palvelen sua täällä, pidän huolen,

tuon kävijöitä, sinä postaat vaan;

taas yhtyissämme tuolla puolen

ma sinut dokkariini saan.

(Suomentanut Onni Manninen alkutekstin pohjalta.)

Onni Tonkija jätehuoneen lattialla kahden videokameran ja haastattelijan edessä.

Nyt on Onni vajonnut alas ja vaihtanut yksityisyyden julkisuuteen. Kuvausrekvisiittana Taloyhtiön jätepiste.

Alkuperäisessä näytelmässä Mefistofeles pääsee Faustin kotiin villakoiran hahmossa. Uudessa sovituksessa villakoiran ydintehtävänä on puolustaa kotia paholaisen edustajia vastaan. Kodin valloittamista se ei kuitenkaan estä.

Siitä on tietysti monenlaista kiusaa ja vaivaa, kun kiusaaja vaivaa. Yhden vuorokauden tunnit eivät olisi riittäneet pää- ja sivuhenkilöiden ikuistamisteen. Ikuisia ne tallenteet ovatkin toistaiseksi olleet, joten toivottavasti lopputuloksen kanssa voi elää. Mutta itsepä päähenkilö sanoi paholaisen edustajalle: ”Ken siellä? Sisään! Kiusaa ainaisesti!”

Osoiteselvitys tehty postauksissa

Internet on loputon rakennustyömaa. Tämä nykyään ilmeinen seikka ilmaistiin kotisivujen kulta-aikoina vilkkuvilla kylteillä. Tuolloin, kun Internetistä oli vaikea löytää tekemistä, lehdissä julkaistiin sekalaisia linkkivinkkejä. Yhdellä sivustolla webbikamera kuvasi kahvinkeitintä. Toiselle oli kerätty erikoisia rekisterikilpiä. Kolmanteen oli koottu kaiken maailman arvontoja, kuten Benefonin järjestämä GPS-kilpailu, palkintona paikantava uutuuspuhelin.

Jukka Korpela on seurannut, miten hänen Kymen Sanomiin vuonna 1998 kokoamansa linkit ovat kestäneet netin jatkuvien muuttoilmoitusten ja purkutuomioiden keskellä. Linkeistä toimi lokakuussa 2017 enää reilu neljännes, mutta osa sivuista löytyi jostakin toisesta osoitteesta.

Jyväskylän paikallisliikenteen linja-auton vihreä perä.

Vain muutama prosentti suomalaisista näkee tässä linkin.

Nettilinkkien vanhenemista, voimakkaammin ilmaistuna kuolemista, sanotaan linkkimädäksi, voimakkaammin ilmaistuna linkkirutoksi. Tautiin sairastuu sivustoja, jotka verkkosuunnittelija myllää uuteen uskoon ohjaamatta vanhoista osoitteista uusiin. Uuteen osoitteeseen piilotettu sivu löytyy onneksi yleensä hakukoneella, etenkin jos vanhasta osoitteesta voi napata sivun otsikon hakusanoiksi.

Paljon sivuja myös yksinkertaisesti poistetaan. Jos tietää osoitteen, sivua voi yrittää etsiä Internet Archiven Wayback Machinella. Sinne on tallentunut esimerkiksi tämän blogin vaiheita eri vuosilta. Arkisto ei ole aukoton, sillä arkistonhoitajarobotti ei löydä kaikkia sivuja ja julkaisija voi aina kieltää arkistoinnin. Jos sivua ei vielä ole arkistossa mutta se löytyy yhä netistä, sen voi yrittää tallentaa arkistoon.

Paljon Internet-Arkistosta jo löytyy. Nyt blogin täyttäessä neljä vuotta kävin läpi kaikki linkitykseni muihin sivustoihin. Linkkejä oli noin 700, ja niistä yli 80 prosenttia toimi yhä, joko suoraan tai edelleenohjauksina. Toimiminen ei tosin välttämättä tarkoita lukukelpoisuutta, sillä Helsingin Sanomat on tänä vuonna lukinnut vapaasti luettavissa olleita juttujaan yhtä innokkaasti kuin kaupat roskiksiaan.

Toimimattomista linkeistä suurin osa löytyi pienen etsimisen jälkeen uudesta osoitteesta tai tallenteena Wayback Machinen arkistosta. Nämä linkit olen päivittänyt toimiviksi. Jotkin linkit olen vaihtanut, jos joltakin toiselta sivulta löytyy vastaava tieto (tai oikeastaan väittämä, koska olen linkittänyt sellaiseenkin, että kanoille olisi lottovoitto syntyä Suomeen).

Vain muutama prosentti linkittämistäni sivuista on hävinnyt lopullisesti. Voin vain arvailla hämärin muistikuvin, miltä näyttivät kaljatölkkiliikennevalot, mutta mitään sen tähdellisempää ei oikeastaan ole hävinnyt. Täysin kadonneet linkit olen julistanut kuolleiksi ja merkinnyt ristillä (). Toimimatonta linkkiä ei näin tarvitse turhaan avata, ja toisaalta [†] ei varmaankaan pysäytä lukemista yhtä pahasti kuin [kuollut linkki].

Ilman Internet Archiven aikakonetta noin puolet toimimattomista linkeistä olisi pitänyt ristiä kuolleiksi. Aionkin jatkossa tarjota blogiini linkittämäni sivut järjestelmällisesti arkistoitaviksi. Taidanpa lisäksi tehdä tälle huippupalvelulle lahjoituksen. Arkisto on nimittäin viimeisen vuoden aikana ryhtynyt valmistelemaan kloonia itsestään Kanadan puolelle, mahdollisesti Tru-alkuisten johtajien innoittamana.

Tämä blogi on edelleen kesken. Se näyttää synnyttävän maailmaan nykyään yhden uuden sivun kuukaudessa. Toivottavasti niiden lukemiseen ei tarvitse Internet Archivea vielä pitkiin aikoihin.

Kolmivuosityö tekijäänsä kiittää

Blogi täytti keskiviikkona kolme vuotta. Postauksia on ennen tätä päivää kertynyt 111, ja ne jakaantuuvat jo 16 sivuun. Niissä on siten melkoinen auki rullaaminen, jos blogin haluaa selata lopusta alkuun. Päätinkin lajitella jutut aihepiirin mukaan siistiksi sisällysluetteloksi. Luettelon aluksi luettelen kymmenen keskeistä kirjoitustani, joiden vaikuttavuuteen itse luottelen.

Suon keskellä roskapönttö, johon kiinnitetyt kolme palavaa kynttilää ovat juuri sammumassa pöntön sisältä tapahtuvan puhalluksen voimasta.

Kolme vuotta eikä suotta.

Sisällyksentuottajana luin kaikki kolmen vuoden aikana julkaisemani jutut. Pyrin tekemään blogia itselleni, mikä kai yleensä tarkoittaa sitä, ettei lähde arvailemaan ja myötäilemään lukijoiden mielihaluja. Kliseen voisi nyt kuitenkin tulkita kirjaimellisestikin, sillä omat tekstit osoittautuivat kiitolliseksi luettavaksi.

Vaikka tyylini on pysynyt melko samana, paljon on muuttunutkin. Aiemmin blogiin tuli tikustakin asiaa. Nykyisin pitäisin glögihetkeä vähän vähäpätöisenä aiheena, mutta kirjoitus yllättikin kielellisesti: ”Siinä hehkujuomaa ja pienhiukkasia siemaillessani tajusin, että harva asia saa joulukiireistä ihmistä hidastamaan tahtia yhtä paljon kuin tunnelmallisesti palava kieli.”

Vaivaannuttavaa tekstiä uudelleen juttuja lukiessa tuli vastaan vain harvakseltaan. Jos lukiessasi vaivaannut, tavaa tekstiä uudelleen, sillä töksähtävään ilmaukseen saattaa kätkeytyä kömpelöhkö tai muuten pöhkö sanaleikki. Itseäni hämmensi esimerkiksi homekoiran ”muuttuva lenkki”, kunnes ajatusketjusta löytyi puuttuva lenkki.

Joskus kannattaa vain antaa vaivaannuttaa eikä antaa vaivata. Mietin pitkään, miksi olin selvästi tarkoituksellisesti kirjoittanut kuvatekstiin ”travintolisä” ja ”toinen travintolisä”. Vilkaisin lopulta alkuperäiskäsikirjoitusta, ja siellä luki vain ”ravintolisät”. Ilmeisesti jossain viimeistelyvaiheessa oli tuntunut mainiolta huomiolta, että kuvatekstissä näkyvä ”treenipyyhe” on kuvassa näkyvän massankasvattajan ”reenipyyhkeen” kirjallinen muoto. Siitä ”ajattelu” on sitten kulkenut kömpepöhköjä polkujaan. No olihan kuvakin tärähtänyt, tosin selvästi tarkoituksellisemmin.

Kolme vuotta on kulunut, ja joka vuosi blogin sivulatausten määrä on kasvanut kymmenellätuhannella. Viime vuonna vetoapua tuli sopivasti pelkistämisen mestareilta eli minimalismiblogeista. Tällä kertaa vuosikasvun takasivat tämä on -otsikoinnin ammattilaiset. Seuraavaan askeleen eli sadanteentuhanteen lataukseen eivät taida enää riittää takasivut, vaan tarvitaan etusivun otsikoita.

Onnen onki ja vegaaninen koukku

Elokuvateattereissa pyörii leffa nimeltä Onnenonkija, joka kertoo rahattomasta bloggaajasta ja jossa sanotaan, että unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää. Mistä ihmeestä ne näitä oikein keksii?

20 pientä Onnenonkija-elokuvan mainoskuvaa.

Kuvia kuvaamisen kuvaamisesta kuvauksista. Valokuvat: Jussi Virkkumaa / Helsinki-filmi. Kollaasi: Finnkino.

Koska tuotantoyhtiöltä ei jostain syystä ole löytynyt kutsuvieraanvaraisuutta minua kohtaan, joudun vetämään syvään henkeä ja astumaan sisään Tennispalatsiin. Äitelän rasvan käryn poltellessa limakalvoja vaihdan joululahjalipun istumapaikkaan ja raivaan tieni teinien keskeltä kohti oikeaa salia.

Näytös alkaa lupaavasti, sillä löydän salin roskiksesta leffaevääksi puoliksi syödyn popkornisammion. Kun elokuvamainokset, tuotemerkkimainokset ja elokuvan tuotemerkkimainokset on katsottu, elokuva voi alkaa.

Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija kertoo lifestyleblogia pitävästä Marjasta (Minka Kuustonen). Lifestyle tarkoittaa tässäkin tapauksessa sitä, että bloggaajalla ei ole elämää eikä etenkään omaa tyyliä. Marja tykkää bloggauksesta, koska siinä yhdistyvät valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. Blogimuotin mukaan onnea tulee kalastella ennen kaikkea selfiekepillä.

Marja kokeekin ongelmakseen sen, ettei hän pysty kuormittamaan maapalloa niin paljon kuin haluaisi, sillä hän on yhteiskunnallisessa kirjanpidossa kredit-puolella. Onnekseen hän tapaa debet-sarakkeen äärilaidalta Olavin (Olavi Uusivirta). Olavi kuuluu sellaiseen teollisuussukuun, jonka mukaan on nimetty tähti. Ihan totta. Siis oikeasti käsikirjoittaja Pekko Pesosen mielestä tähän elokuvaan on tarvittu taivaankappale nimeltä Proxima Reipas.

Onnenonkija saa pisteitä siitä, että Olavi esitelmöi fosforin rajallisuudesta ja elämäntyyliblogien pinnallisuudesta. Mutta siinä vaiheessa hän onkin vielä surkuteltava vastuutaan pakeneva perijä, joka hukkaa lahjojaan huonekaluliikkeen duunarina. Elokuvan lopussa Olavi nostaa lehtipapereista tunnetun Reipas-yhtymän uuteen kukoistukseen – alkamalla markkinoida vessapaperia. Suihkuseurapiirejä vältellyt Olavi on siis karsastanut myös käsisuihkuseurapiirejä.

Onnenonkijasta olisi saanut hyvän draaman, mutta nyt se on olevinaan komedia. Tarinaan on kyllä ripoteltu koukkuja, mutta ilman pehmentäviä matoja ne vihlaisevat ikävästi.

Hauskaa on esimerkiksi se, kun Marjan vanhemmat luimistelevat Marjan huoneesta kuuluvaa voihkintaa. Kyllä me nauroimme niin, kun saimme nähdä, että siellä vain hierottiin kipeää selkää (tietysti rintaliiveissä). Hauskaa on sekin, kun Minka Kuustosen mekonkiristämää takapuolta zoomaillaan edestakaisin, ikään kuin sohvakaupan miesten näkökulmasta. Tai ehkä sen ei ole edes tarkoitus olla huumoria, vaan näin nyt vain kuuluu tehdä, koska niin voi tehdä ja kukapa ei haluaisi zoomailla Minka Kuustosen takamusta.

Häiritsevintä elokuvassa on kuitenkin se, että kesken kaiken alkaa Takuu-Säätiön mainokselta näyttävä Takuu-Säätiön mainos (ei tosin maksettu, mikä selittänee kökköyden). Kun sitten vielä Anne Berner esittää perheyrittäjäitseään, alkaa väkisinkin miettiä, onko hän maksanut näkyvyydestä vai onko tekijöiden mielestä vain cool saada Oy Suomi -A.B. valkokankaalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että samassa elokuvassa esiintyvät Anne Berner ja Takuu-Säätiö, velkakirjan molemmat puolet.

Viimeisten sponsoriviestien rullatessa arvostelen mielessäni Onnenonkijan yllätyksettömäksi kolmen tähden elokuvaksi (Kuustonen, Uusivirta, Proxima Reipas). Ennen lähtöäni ongin vielä roskiksesta mukaan täyden popkornirasian. Onni elää usein siitä, mitä toiset eivät osaa tai uskalla arvostaa.

Parhaat ystäväni: dyykkaus ja bloggaus

Vaikka dyykkaus ja bloggaus ovat lempiharrastuksiani, en jaksa koko ajan olla kirjoittamassa tänne, tai ainakaan joka viikko. Enkä valitettavasti oikein pysty ohjaamaan lukijoita muihinkaan dyykkiblogeihin, mikä ei tosin johdu pikkumaisuudesta vaan tarjonnan pikkuruisuudesta.

Netissä on kyllä jonkin verran suomenkielisiä dyykkaamista käsitteleviä blogeja, mutta niitä on tavallisesti jaksettu päivittää alle muutaman kerran. Tällainen pätkäjänteisyys ei kuitenkaan taida olla mikään erityinen työtä vieroksuvien freeganien pahe vaan yleinen blogimaailman ilmiö. Onneksi tässäkin asiassa on säännönvahvistajia.

Olen löytänyt kolme suomalaista dyykkausblogia, jotka ovat päässeet alkua pidemmälle. Niistäkin tosin kaksi on jo edennyt loppua pidemmälle, mutta hyvää luettavaa ne ovat edelleen. Eikä toinen niistä oikeastaan edes ole blogi vaan lehden blogiksi nimeämä juttusarja.

Vaaleanpunaisella taustalla Demi-kalenterin Parhaat ystäväni -sivujen alla Mies muistiin -kirjan Mies nro 16 -kaavake.

Ystävä- ja miesystäväkirja Taloyhtiön jätepisteestä (ystävänpäivätarjouksena kaksi yhden hinnalla 0 e).

Esittelen blogit ikään kuin ne olisivat kirjoittaneet ystäväkirjaani. Kysymykset olen valinnut Demi-kalenterin 2008–2009 Parhaat ystäväni -sivuilta karsimalla epäolennaisia kohtia, kuten ”meseosoite” ja ”tähtimerkkini edustajaksi olen”. Tämä kirjoittamani fanifaktio perustuu yksinomaan kyseisiin blogeihin ja niistä tekemiini tulkintoihin.

Dyykkausta À la carte

Kuvakaappaus Dyykkausta À la carte -blogista.Nimi: Dyykkausta À la carte

Tunnetaan myös nimellä: Dumpster Traveller

Kotisivu: dumpstertraveller.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 27.8.2014

Harrastan: Ruokakauppojen roskisten dyykkausta.

Tyylini on: Letkeä. Jos olen käynyt kahdessa paikassa, en kirjoita: ”Kävin kahdessa paikassa.” Vaan: ”Kaks mestaa raidattu.” En edes tiedä, mitä kuumottaa tarkoittaa sanakirjan mukaan. Minua ei haittaa, jos Hjuva kesä! -postauksessa on kuvia marraskuun löydöistä.

Ihailen: Vegegeliä (”joka on mahtava korvike luuydinliivateshaiballe”). Skyriä. Outoja hedelmiä (”joiden funktiota täällä Suomessa en vaan millään käsitä”). Ja rahan säästymistä toki, eli tuotteiden hintojakin pyrin selvittämään lukijoille.

En pidä: Luomuttomista jauhoista: ”Vaikka meikä ei kyl supportaa vehnää, mut luomu vei voiton.” Kalattomasta lihasta: ”Kerran-kaks syön punaista lihaa vuodessa, tämä oli toinen niistä kun löytyi luomunaudanlihapyöryköitä, hell yeah,” Karkittomista lisäaineista: ”Itse pyrin muutenkin ruokavaliossani välttämään e-koodeja (mhmhm karkkipussit kyllä kelpaa), siksi näitä super-säilöttyjä-tuotteita ei niin paljon kuvistani löydy, vaikka roskiksilla niitä piisaa.”

Mottoni: ”Kaikki blogissa mainitut tuotteet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita.”

Parasta minussa on… pelottomuus. Roskisruoan hygienian on turha antaa ylenmääräisesti epäilyttää elikkäs kuumotella, kuten kerron dyykkausvinkeissäni. Ruokamyrkytysriskin takia siis dyykkausta Ä lä carta!

Roskaruokailija

Kuvakaappaus Roskaruokailija-blogista.Nimi: Roskaruokailija

Tunnetaan myös nimellä:

Kotisivu: roskaruokailija.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 28.8.2012 (kuollut 14.11.2012, toinen ja viimeisin tuleminen 20.10.2014)

Harrastan: Ruokakauppojen, joskus taloyhtiöidenkin, jäteastioiden tonkimista Oulun seudulla.

Tyylini on: Dyykkiretkistä ja -löydöistä tarinointia. Saaliskuvani ovat perinteiseen dyykkaustyyliin roiskaisuja, joissa tärkeintä on ruokapakkausten näyttäminen eikä aina sekään.

Ihailen: Rahansäästöä, joten bloggaan aina ilmaisten ilmaisten löytöjeni hinnat.

En pidä: Pakkausten puhkojista. Itseäni lainatakseni: ”Kaupan täteistä on ilmeisesti niin kiva leikkiä Zorroa sillä niiden pienellä veitsellä jonka työpaikka avokätisesti ojentaa heille työsuhde-etuutena.”

Mottoni: ”Mutta ehkä suurimpana tarkoituksenani on ylipäätään tuoda koko dyykkaus ’elämäntapana’ suurempaan huomioon.”

Parasta minussa on… vastaukseni nimimerkille Huolestunut, joka kysyi: ”Joo elikkäs voisitko poistaa blogisi? Onhan se varmasti hienoa olla köyhä rotta mutta pitääkö siitä vielä blogia pitää, ajattele lukijoitasi! Olisiko se sitten hienoa kun kenties joku lapsi menee syömään kaupan saastaisesta roskasäiliöstä ja kuolee saamaansa tautiin. Vastuutonta toimintaa sanon minä, kas kun et huumeita suosittele.”

Roskislöydöt

Kuvakaappaus Roskislöydöt-blogista.Nimi: Roskislöydöt

Tunnetaan myös nimellä: Jukka Nikulainen

Kotisivu: www.vihrealanka.fi/taxonomy/
term/1481

Syntymäpäivä: 31.10.2012 (kuollut 1.9.2015)

Harrastan: Jätelavojen ja taloyhtiöiden roska-astioiden tongintaa Helsingissä.

Tyylini on: Kultivoitunut muttei pateettinen. Lainaan Wittgensteinia ja Hellaakoskea sekä käytän sellaisia jokapäiväisiä sanoja kuin nykylepidopteristi, transsubstantiaatio-oppi, klassisen kreikan ἐφήμερος ja twerkkaaminen. Esiteltävät tavarat ovat usein lähinnä lähtökohtana niihin liittyvän historiallisen tai yhteiskunnallisen aiheen käsittelylle.

Ihailen: Erikoisuuksia ja rahallisesti arvottomia esineitä, kuten tonttien kauppakirjoja, aliupseerikoululaisten muistovihkoja ja avioehtosopimuksia viime vuosisadan alkupuoliskolta. Elämää nähneitä pintoja. Tavaroita, joita käytetään eri tarkoitukseen kuin mihin ne on suunniteltu, kuten tikkaita kirjahyllynäsähkökaappia tietokoneen kotelona tai osoitekupua kattovalaisimen osana.

En pidä: Rihkamasta, muovisista tusinatuotteista, kertakäyttökulttuurista, kapitalismista.

Mottoni: ”Dyykkijän mieli on virittäytynyt näkemään tavallisissakin esineissä uutta potentiaalia.”

Parasta minussa on… vokaalisointua kunnioittavan, joskin frekventatiivisen, dyykkiä-sanan johdonmukainen käyttäminen sanan dyykata tilalla.

Jk. Koska haastatteluksi naamioitu tri-tribuuttini ei näköjään vielä saanut sinua ryntäämään muiden dyykkausblogien pariin, katso edes kuvat Tim Kiukkaan blogista. Ja jos jokin hyvä dyykkausblogi jäi huomiota vaille, tee ilmianto kommentoimalla!