Kiusaaja

Goethen näytelmässä Faust nimihenkilö myy sielunsa paholaiselle. Tarinan tuoreimmassa versiossa paholaisen edustaja Mefistofyle sanelee seuraavat ehdot:

Ma palvelen sua täällä, pidän huolen,

tuon kävijöitä, sinä postaat vaan;

taas yhtyissämme tuolla puolen

ma sinut dokkariini saan.

(Suomentanut Onni Manninen alkutekstin pohjalta.)

Onni Tonkija jätehuoneen lattialla kahden videokameran ja haastattelijan edessä.

Nyt on Onni vajonnut alas ja vaihtanut yksityisyyden julkisuuteen. Kuvausrekvisiittana Taloyhtiön jätepiste.

Alkuperäisessä näytelmässä Mefistofeles pääsee Faustin kotiin villakoiran hahmossa. Uudessa sovituksessa villakoiran ydintehtävänä on puolustaa kotia paholaisen edustajia vastaan. Kodin valloittamista se ei kuitenkaan estä.

Siitä on tietysti monenlaista kiusaa ja vaivaa, kun kiusaaja vaivaa. Yhden vuorokauden tunnit eivät olisi riittäneet pää- ja sivuhenkilöiden ikuistamisteen. Ikuisia ne tallenteet ovatkin toistaiseksi olleet, joten toivottavasti lopputuloksen kanssa voi elää. Mutta itsepä päähenkilö sanoi paholaisen edustajalle: ”Ken siellä? Sisään! Kiusaa ainaisesti!”

Osoiteselvitys tehty postauksissa

Internet on loputon rakennustyömaa. Tämä nykyään ilmeinen seikka ilmaistiin kotisivujen kulta-aikoina vilkkuvilla kylteillä. Tuolloin, kun Internetistä oli vaikea löytää tekemistä, lehdissä julkaistiin sekalaisia linkkivinkkejä. Yhdellä sivustolla webbikamera kuvasi kahvinkeitintä. Toiselle oli kerätty erikoisia rekisterikilpiä. Kolmanteen oli koottu kaiken maailman arvontoja, kuten Benefonin järjestämä GPS-kilpailu, palkintona paikantava uutuuspuhelin.

Jukka Korpela on seurannut, miten hänen Kymen Sanomiin vuonna 1998 kokoamansa linkit ovat kestäneet netin jatkuvien muuttoilmoitusten ja purkutuomioiden keskellä. Linkeistä toimi lokakuussa 2017 enää reilu neljännes, mutta osa sivuista löytyi jostakin toisesta osoitteesta.

Jyväskylän paikallisliikenteen linja-auton vihreä perä.

Vain muutama prosentti suomalaisista näkee tässä linkin.

Nettilinkkien vanhenemista, voimakkaammin ilmaistuna kuolemista, sanotaan linkkimädäksi, voimakkaammin ilmaistuna linkkirutoksi. Tautiin sairastuu sivustoja, jotka verkkosuunnittelija myllää uuteen uskoon ohjaamatta vanhoista osoitteista uusiin. Uuteen osoitteeseen piilotettu sivu löytyy onneksi yleensä hakukoneella, etenkin jos vanhasta osoitteesta voi napata sivun otsikon hakusanoiksi.

Paljon sivuja myös yksinkertaisesti poistetaan. Jos tietää osoitteen, sivua voi yrittää etsiä Internet Archiven Wayback Machinella. Sinne on tallentunut esimerkiksi tämän blogin vaiheita eri vuosilta. Arkisto ei ole aukoton, sillä arkistonhoitajarobotti ei löydä kaikkia sivuja ja julkaisija voi aina kieltää arkistoinnin. Jos sivua ei vielä ole arkistossa mutta se löytyy yhä netistä, sen voi yrittää tallentaa arkistoon.

Paljon Internet-Arkistosta jo löytyy. Nyt blogin täyttäessä neljä vuotta kävin läpi kaikki linkitykseni muihin sivustoihin. Linkkejä oli noin 700, ja niistä yli 80 prosenttia toimi yhä, joko suoraan tai edelleenohjauksina. Toimiminen ei tosin välttämättä tarkoita lukukelpoisuutta, sillä Helsingin Sanomat on tänä vuonna lukinnut vapaasti luettavissa olleita juttujaan yhtä innokkaasti kuin kaupat roskiksiaan.

Toimimattomista linkeistä suurin osa löytyi pienen etsimisen jälkeen uudesta osoitteesta tai tallenteena Wayback Machinen arkistosta. Nämä linkit olen päivittänyt toimiviksi. Jotkin linkit olen vaihtanut, jos joltakin toiselta sivulta löytyy vastaava tieto (tai oikeastaan väittämä, koska olen linkittänyt sellaiseenkin, että kanoille olisi lottovoitto syntyä Suomeen).

Vain muutama prosentti linkittämistäni sivuista on hävinnyt lopullisesti. Voin vain arvailla hämärin muistikuvin, miltä näyttivät kaljatölkkiliikennevalot, mutta mitään sen tähdellisempää ei oikeastaan ole hävinnyt. Täysin kadonneet linkit olen julistanut kuolleiksi ja merkinnyt ristillä (). Toimimatonta linkkiä ei näin tarvitse turhaan avata, ja toisaalta [†] ei varmaankaan pysäytä lukemista yhtä pahasti kuin [kuollut linkki].

Ilman Internet Archiven aikakonetta noin puolet toimimattomista linkeistä olisi pitänyt ristiä kuolleiksi. Aionkin jatkossa tarjota blogiini linkittämäni sivut järjestelmällisesti arkistoitaviksi. Taidanpa lisäksi tehdä tälle huippupalvelulle lahjoituksen. Arkisto on nimittäin viimeisen vuoden aikana ryhtynyt valmistelemaan kloonia itsestään Kanadan puolelle, mahdollisesti Tru-alkuisten johtajien innoittamana.

Tämä blogi on edelleen kesken. Se näyttää synnyttävän maailmaan nykyään yhden uuden sivun kuukaudessa. Toivottavasti niiden lukemiseen ei tarvitse Internet Archivea vielä pitkiin aikoihin.

Kolmivuosityö tekijäänsä kiittää

Blogi täytti keskiviikkona kolme vuotta. Postauksia on ennen tätä päivää kertynyt 111, ja ne jakaantuuvat jo 16 sivuun. Niissä on siten melkoinen auki rullaaminen, jos blogin haluaa selata lopusta alkuun. Päätinkin lajitella jutut aihepiirin mukaan siistiksi sisällysluetteloksi. Luettelon aluksi luettelen kymmenen keskeistä kirjoitustani, joiden vaikuttavuuteen itse luottelen.

Suon keskellä roskapönttö, johon kiinnitetyt kolme palavaa kynttilää ovat juuri sammumassa pöntön sisältä tapahtuvan puhalluksen voimasta.

Kolme vuotta eikä suotta.

Sisällyksentuottajana luin kaikki kolmen vuoden aikana julkaisemani jutut. Pyrin tekemään blogia itselleni, mikä kai yleensä tarkoittaa sitä, ettei lähde arvailemaan ja myötäilemään lukijoiden mielihaluja. Kliseen voisi nyt kuitenkin tulkita kirjaimellisestikin, sillä omat tekstit osoittautuivat kiitolliseksi luettavaksi.

Vaikka tyylini on pysynyt melko samana, paljon on muuttunutkin. Aiemmin blogiin tuli tikustakin asiaa. Nykyisin pitäisin glögihetkeä vähän vähäpätöisenä aiheena, mutta kirjoitus yllättikin kielellisesti: ”Siinä hehkujuomaa ja pienhiukkasia siemaillessani tajusin, että harva asia saa joulukiireistä ihmistä hidastamaan tahtia yhtä paljon kuin tunnelmallisesti palava kieli.”

Vaivaannuttavaa tekstiä uudelleen juttuja lukiessa tuli vastaan vain harvakseltaan. Jos lukiessasi vaivaannut, tavaa tekstiä uudelleen, sillä töksähtävään ilmaukseen saattaa kätkeytyä kömpelöhkö tai muuten pöhkö sanaleikki. Itseäni hämmensi esimerkiksi homekoiran ”muuttuva lenkki”, kunnes ajatusketjusta löytyi puuttuva lenkki.

Joskus kannattaa vain antaa vaivaannuttaa eikä antaa vaivata. Mietin pitkään, miksi olin selvästi tarkoituksellisesti kirjoittanut kuvatekstiin ”travintolisä” ja ”toinen travintolisä”. Vilkaisin lopulta alkuperäiskäsikirjoitusta, ja siellä luki vain ”ravintolisät”. Ilmeisesti jossain viimeistelyvaiheessa oli tuntunut mainiolta huomiolta, että kuvatekstissä näkyvä ”treenipyyhe” on kuvassa näkyvän massankasvattajan ”reenipyyhkeen” kirjallinen muoto. Siitä ”ajattelu” on sitten kulkenut kömpepöhköjä polkujaan. No olihan kuvakin tärähtänyt, tosin selvästi tarkoituksellisemmin.

Kolme vuotta on kulunut, ja joka vuosi blogin sivulatausten määrä on kasvanut kymmenellätuhannella. Viime vuonna vetoapua tuli sopivasti pelkistämisen mestareilta eli minimalismiblogeista. Tällä kertaa vuosikasvun takasivat tämä on -otsikoinnin ammattilaiset. Seuraavaan askeleen eli sadanteentuhanteen lataukseen eivät taida enää riittää takasivut, vaan tarvitaan etusivun otsikoita.

Onnen onki ja vegaaninen koukku

Elokuvateattereissa pyörii leffa nimeltä Onnenonkija[†], joka kertoo rahattomasta bloggaajasta ja jossa sanotaan, että unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää. Mistä ihmeestä ne näitä oikein keksii?

20 pientä Onnenonkija-elokuvan mainoskuvaa.

Kuvia kuvaamisen kuvaamisesta kuvauksista. Valokuvat: Jussi Virkkumaa / Helsinki-filmi. Kollaasi: Finnkino.

Koska tuotantoyhtiöltä ei jostain syystä ole löytynyt kutsuvieraanvaraisuutta minua kohtaan, joudun vetämään syvään henkeä ja astumaan sisään Tennispalatsiin. Äitelän rasvan käryn poltellessa limakalvoja vaihdan joululahjalipun istumapaikkaan ja raivaan tieni teinien keskeltä kohti oikeaa salia.

Näytös alkaa lupaavasti, sillä löydän salin roskiksesta leffaevääksi puoliksi syödyn popkornisammion. Kun elokuvamainokset, tuotemerkkimainokset ja elokuvan tuotemerkkimainokset on katsottu, elokuva voi alkaa.

Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija kertoo lifestyleblogia pitävästä Marjasta (Minka Kuustonen). Lifestyle tarkoittaa tässäkin tapauksessa sitä, että bloggaajalla ei ole elämää eikä etenkään omaa tyyliä. Marja tykkää bloggauksesta, koska siinä yhdistyvät valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. Blogimuotin mukaan onnea tulee kalastella ennen kaikkea selfiekepillä.

Marja kokeekin ongelmakseen sen, ettei hän pysty kuormittamaan maapalloa niin paljon kuin haluaisi, sillä hän on yhteiskunnallisessa kirjanpidossa kredit-puolella. Onnekseen hän tapaa debet-sarakkeen äärilaidalta Olavin (Olavi Uusivirta). Olavi kuuluu sellaiseen teollisuussukuun, jonka mukaan on nimetty tähti. Ihan totta. Siis oikeasti käsikirjoittaja Pekko Pesosen mielestä tähän elokuvaan on tarvittu taivaankappale nimeltä Proxima Reipas.

Onnenonkija saa pisteitä siitä, että Olavi esitelmöi fosforin rajallisuudesta ja elämäntyyliblogien pinnallisuudesta. Mutta siinä vaiheessa hän onkin vielä surkuteltava vastuutaan pakeneva perijä, joka hukkaa lahjojaan huonekaluliikkeen duunarina. Elokuvan lopussa Olavi nostaa lehtipapereista tunnetun Reipas-yhtymän uuteen kukoistukseen – alkamalla markkinoida vessapaperia. Suihkuseurapiirejä vältellyt Olavi on siis karsastanut myös käsisuihkuseurapiirejä.

Onnenonkijasta olisi saanut hyvän draaman, mutta nyt se on olevinaan komedia. Tarinaan on kyllä ripoteltu koukkuja, mutta ilman pehmentäviä matoja ne vihlaisevat ikävästi.

Hauskaa on esimerkiksi se, kun Marjan vanhemmat luimistelevat Marjan huoneesta kuuluvaa voihkintaa. Kyllä me nauroimme niin, kun saimme nähdä, että siellä vain hierottiin kipeää selkää (tietysti rintaliiveissä). Hauskaa on sekin, kun Minka Kuustosen mekonkiristämää takapuolta zoomaillaan edestakaisin, ikään kuin sohvakaupan miesten näkökulmasta. Tai ehkä sen ei ole edes tarkoitus olla huumoria, vaan näin nyt vain kuuluu tehdä, koska niin voi tehdä ja kukapa ei haluaisi zoomailla Minka Kuustosen takamusta.

Häiritsevintä elokuvassa on kuitenkin se, että kesken kaiken alkaa Takuu-Säätiön mainokselta näyttävä Takuu-Säätiön mainos (ei tosin maksettu, mikä selittänee kökköyden). Kun sitten vielä Anne Berner esittää perheyrittäjäitseään, alkaa väkisinkin miettiä, onko hän maksanut näkyvyydestä vai onko tekijöiden mielestä vain cool saada Oy Suomi -A.B. valkokankaalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että samassa elokuvassa esiintyvät Anne Berner ja Takuu-Säätiö, velkakirjan molemmat puolet.

Viimeisten sponsoriviestien rullatessa arvostelen mielessäni Onnenonkijan yllätyksettömäksi kolmen tähden elokuvaksi (Kuustonen, Uusivirta, Proxima Reipas). Ennen lähtöäni ongin vielä roskiksesta mukaan täyden popkornirasian. Onni elää usein siitä, mitä toiset eivät osaa tai uskalla arvostaa.

 


linkki kuollut

Parhaat ystäväni: dyykkaus ja bloggaus

Vaikka dyykkaus ja bloggaus ovat lempiharrastuksiani, en jaksa koko ajan olla kirjoittamassa tänne, tai ainakaan joka viikko. Enkä valitettavasti oikein pysty ohjaamaan lukijoita muihinkaan dyykkiblogeihin, mikä ei tosin johdu pikkumaisuudesta vaan tarjonnan pikkuruisuudesta.

Netissä on kyllä jonkin verran suomenkielisiä dyykkaamista käsitteleviä blogeja, mutta niitä on tavallisesti jaksettu päivittää alle muutaman kerran. Tällainen pätkäjänteisyys ei kuitenkaan taida olla mikään erityinen työtä vieroksuvien freeganien pahe vaan yleinen blogimaailman ilmiö. Onneksi tässäkin asiassa on säännönvahvistajia.

Olen löytänyt kolme suomalaista dyykkausblogia, jotka ovat päässeet alkua pidemmälle. Niistäkin tosin kaksi on jo edennyt loppua pidemmälle, mutta hyvää luettavaa ne ovat edelleen. Eikä toinen niistä oikeastaan edes ole blogi vaan lehden blogiksi nimeämä juttusarja.

Vaaleanpunaisella taustalla Demi-kalenterin Parhaat ystäväni -sivujen alla Mies muistiin -kirjan Mies nro 16 -kaavake.

Ystävä- ja miesystäväkirja Taloyhtiön jätepisteestä (ystävänpäivätarjouksena kaksi yhden hinnalla 0 e).

Esittelen blogit ikään kuin ne olisivat kirjoittaneet ystäväkirjaani. Kysymykset olen valinnut Demi-kalenterin 2008–2009 Parhaat ystäväni -sivuilta karsimalla epäolennaisia kohtia, kuten ”meseosoite” ja ”tähtimerkkini edustajaksi olen”. Tämä kirjoittamani fanifaktio perustuu yksinomaan kyseisiin blogeihin ja niistä tekemiini tulkintoihin.

Dyykkausta À la carte

Kuvakaappaus Dyykkausta À la carte -blogista.Nimi: Dyykkausta À la carte

Tunnetaan myös nimellä: Dumpster Traveller

Kotisivu: dumpstertraveller.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 27.8.2014

Harrastan: Ruokakauppojen roskisten dyykkausta.

Tyylini on: Letkeä. Jos olen käynyt kahdessa paikassa, en kirjoita: ”Kävin kahdessa paikassa.” Vaan: ”Kaks mestaa raidattu.” En edes tiedä, mitä kuumottaa tarkoittaa sanakirjan mukaan. Minua ei haittaa, jos Hjuva kesä! -postauksessa on kuvia marraskuun löydöistä.

Ihailen: Vegegeliä (”joka on mahtava korvike luuydinliivateshaiballe”). Skyriä. Outoja hedelmiä (”joiden funktiota täällä Suomessa en vaan millään käsitä”). Ja rahan säästymistä toki, eli tuotteiden hintojakin pyrin selvittämään lukijoille.

En pidä: Luomuttomista jauhoista: ”Vaikka meikä ei kyl supportaa vehnää, mut luomu vei voiton.” Kalattomasta lihasta: ”Kerran-kaks syön punaista lihaa vuodessa, tämä oli toinen niistä kun löytyi luomunaudanlihapyöryköitä, hell yeah,” Karkittomista lisäaineista: ”Itse pyrin muutenkin ruokavaliossani välttämään e-koodeja (mhmhm karkkipussit kyllä kelpaa), siksi näitä super-säilöttyjä-tuotteita ei niin paljon kuvistani löydy, vaikka roskiksilla niitä piisaa.”

Mottoni: ”Kaikki blogissa mainitut tuotteet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita.”

Parasta minussa on… pelottomuus. Roskisruoan hygienian on turha antaa ylenmääräisesti epäilyttää elikkäs kuumotella, kuten kerron dyykkausvinkeissäni. Ruokamyrkytysriskin takia siis dyykkausta Ä lä carta!

Roskaruokailija

Kuvakaappaus Roskaruokailija-blogista.Nimi: Roskaruokailija

Tunnetaan myös nimellä:

Kotisivu: roskaruokailija.blogspot.fi

Syntymäpäivä: 28.8.2012 (kuollut 14.11.2012, toinen ja viimeisin tuleminen 20.10.2014)

Harrastan: Ruokakauppojen, joskus taloyhtiöidenkin, jäteastioiden tonkimista Oulun seudulla.

Tyylini on: Dyykkiretkistä ja -löydöistä tarinointia. Saaliskuvani ovat perinteiseen dyykkaustyyliin roiskaisuja, joissa tärkeintä on ruokapakkausten näyttäminen eikä aina sekään.

Ihailen: Rahansäästöä, joten bloggaan aina ilmaisten ilmaisten löytöjeni hinnat.

En pidä: Pakkausten puhkojista. Itseäni lainatakseni: ”Kaupan täteistä on ilmeisesti niin kiva leikkiä Zorroa sillä niiden pienellä veitsellä jonka työpaikka avokätisesti ojentaa heille työsuhde-etuutena.”

Mottoni: ”Mutta ehkä suurimpana tarkoituksenani on ylipäätään tuoda koko dyykkaus ’elämäntapana’ suurempaan huomioon.”

Parasta minussa on… vastaukseni nimimerkille Huolestunut, joka kysyi: ”Joo elikkäs voisitko poistaa blogisi? Onhan se varmasti hienoa olla köyhä rotta mutta pitääkö siitä vielä blogia pitää, ajattele lukijoitasi! Olisiko se sitten hienoa kun kenties joku lapsi menee syömään kaupan saastaisesta roskasäiliöstä ja kuolee saamaansa tautiin. Vastuutonta toimintaa sanon minä, kas kun et huumeita suosittele.”

Roskislöydöt

Kuvakaappaus Roskislöydöt-blogista.Nimi: Roskislöydöt

Tunnetaan myös nimellä: Jukka Nikulainen

Kotisivu: www.vihrealanka.fi/taxonomy/
term/1481

Syntymäpäivä: 31.10.2012 (kuollut 1.9.2015)

Harrastan: Jätelavojen ja taloyhtiöiden roska-astioiden tongintaa Helsingissä.

Tyylini on: Kultivoitunut muttei pateettinen. Lainaan Wittgensteinia ja Hellaakoskea sekä käytän sellaisia jokapäiväisiä sanoja kuin nykylepidopteristi, transsubstantiaatio-oppi, klassisen kreikan ἐφήμερος ja twerkkaaminen. Esiteltävät tavarat ovat usein lähinnä lähtökohtana niihin liittyvän historiallisen tai yhteiskunnallisen aiheen käsittelylle.

Ihailen: Erikoisuuksia ja rahallisesti arvottomia esineitä, kuten tonttien kauppakirjoja, aliupseerikoululaisten muistovihkoja ja avioehtosopimuksia viime vuosisadan alkupuoliskolta. Elämää nähneitä pintoja. Tavaroita, joita käytetään eri tarkoitukseen kuin mihin ne on suunniteltu, kuten tikkaita kirjahyllynäsähkökaappia tietokoneen kotelona tai osoitekupua kattovalaisimen osana.

En pidä: Rihkamasta, muovisista tusinatuotteista, kertakäyttökulttuurista, kapitalismista.

Mottoni: ”Dyykkijän mieli on virittäytynyt näkemään tavallisissakin esineissä uutta potentiaalia.”

Parasta minussa on… vokaalisointua kunnioittavan, joskin frekventatiivisen, dyykkiä-sanan johdonmukainen käyttäminen sanan dyykata tilalla.

Jk. Koska haastatteluksi naamioitu tri-tribuuttini ei näköjään vielä saanut sinua ryntäämään muiden dyykkausblogien pariin, katso edes kuvat Tim Kiukkaan blogista. Ja jos jokin hyvä dyykkausblogi jäi huomiota vaille, tee ilmianto kommentoimalla!

Kaksi vuotta, yksi kuvaa

Jos Onnen tongintaa olisi aviopuolisoni, viettäisimme tänään pumpulihääpäivää. Alkuaikojen intohimoinen päivitystahti on hieman hiipunut, mutta toivottavasti olen pystynyt osittain korvaamaan määrää laadulla.

Ensimmäisenä vuonna avasin itselleni tilin Twitteriin, ja nykyään sitä kautta hoituu suurin osa päivittäisestä tietoliikenteestäni. Toisen vuoden aikana oli sitten jo tasapuolisuuden nimissä avattava Onnen tonginnalle oma Facebook-tili. Sinne tulee säästettyä tunneliikennettä kiinnostavista dyykkilöydöistä. Blogia voi seurata molempien tilien avulla, ja molempia tilejä voi seurata blogin avulla. Ei kuitenkaan ehkä kannata seurata blogia tilien avulla siten, että seuraa tilejä blogin avulla.

Onnen tonginnan pääasiallisena tarkoituksena on jakaa tietoa dyykkauksesta ja muista tasapainoisen elämän elementeistä. Sivutuotteena se tarjoaa väylän itseilmaisulleni. Vuosi sitten annoin esimerkkejä siitä, että en ole sanottavan ryppyotsainen muotoilija. Nyt minulla on otsaa koota näyttely blogin mielestäni onnistuneimmista valokuvista. Kuvaan ja kerron kuvaamistani gallerian kuvateksteissä.

Lopuksi sananen tilastoista. Ensimmäisen vuoden aikana sivunäyttöjä kertyi 10 000. Tänä vuonna laskuri meni 30 000:n yli, mikä oli tavoitteeni. Kolmannelle kaudelle riman voisi asettaa loogisesti 60 000:een, vaikka Blogilistan vetoapu onkin poistunut. Kovin valtaisasti blogilla ei siis ole näyttöjä, mutta ennemmin onnistun kuin menestyn.

Vihdoinkin Onnen tonginnasta voi tykätä

Joskus järki ja tunteet liimautuvat toisiinsa kuin roskapussin kahvinporot paahtoleipään. Erottelu on työlästä, jää väistämättä vaillinaiseksi eikä ole oikeastaan mitenkään välttämätöntä.

Olen varmaan aina vieroksunut Facebookia. En ole halukas myymään yksityisyyttäni jättiläisyhtiölle pelkästään siksi, että voisin retostella, kadehtia tai kerjätä sääliä.

Toisaalta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisten asioista. Siksi olen tykännyt kovasti Twitteristä, johon liityin vajaa vuosi sitten. Twitter on toki aikasyöppö sekin, mutta uutisvirran tyhjänpäiväisyysasteen voi pitää siedettävänä, kun valitsee seurattavat tilit huolellisesti. Facebookissahan valinnan tekee ensin elämänpiiri ja sitten algoritmi.

Facebook on kuitenkin monessa mielessä niin kätevä palvelu, etten pysty perustelemaan sen välttelyä yksin järkisyillä. Silti perustelut yhdistettynä epämääräiseen epäilyksen tunteeseen ovat tähän asti riittäneet.

Sekajäteastia, jonka sisältä hohtaa valoa.

Facebook – uhka vai Pandoran lipas? Kuva näkyy sensuroimattomana vain Facebookissa. Tykkää, jos tykkäät, ja jaa, jos jaat huolen.

Koska Facebookin suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, oli Onnen tonginnan sosiaalisen median strategiassa allokoitu resursseja Q3:n kuluessa tapahtuvaan Facebook-lanseeraukseen. Toteuttamista piti kuitenkin aikaistaa Blogilistan julkaistua itsemurhaviestinsä.

Blogilista, joka on tuonut tähänkin blogiin puolitoistatuhatta kävijää, lopettaa valitettavasti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Blogilistaan tottuneet voivat siirtyä käyttämään ulkomaista Bloglovin’ia tai uutta tulokasta Blogipolkua. Blogipolulla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia nousta uudeksi Blogilistaksi, jos vain riittävän moni blogi poikkeaa sinne tiedon valtatieltä.

Vaikka blogiluetteloiden lisäksi tätä blogia voi seurata oikean reunan ohjaamana sähköpostitse, RSS-syötteitse tai tviiteitse, kaikille ei välttämättä löydy näistä menetelmistä mieleistä. Siksi Onnen tonginnan päivityksistä julkaistaan tästä lähtien tiedonanto myös blogin Facebook-sivulla. Jotta päivitykset tempautuisivat uutisvirtasi mukaan, blogista pitää tykätä ja sen ilmoitukset täytyy tilata.

Pitkään halveksumani Facebook saattaa olla ihan hyödyllinenkin viestin, sillä se voi auttaa järjen ja tunteiden erottelussa. Jatkossa ehkä keskityn Twitterissä järkeen eli artikkeleihin ja näkemyksiin. Facebookiin voisin siirtää tunteet eli yksittäisten dyykkauslöytöjen fiilistelyn kuvin ja yli 140 merkein.

Twitter- ja Facebook-toimintaani voi seurata paitsi kyseisten sivustojen kautta myös blogin oikean reunan vimpaimilla. Jos pidät blogista etkä vihaa some-palveluja, paina Seuraa tai tökkää Tykkää.