Koronaepidemia tuntuu palauttaneen uskon ihmisyyteen. Ihmisten halu auttaa on ihastuttanut. Ainakin kaupassa on moni luvannut käydä muiden puolesta. Itse en ole luvannut, koska sinne tuskin kannattaa tässä tilanteessa äkkinäisen uskaltautua ja ilmeisesti aiheuttaa hämmennystä, jos kertoo etukäteen, mitä eläinperäisiä tuotteita ei suostu ostamaan.

Totuus lienee kuitenkin se, että vapaaehtoistyön määrä on romahtanut. SOS-Lapsikylän Mummun ja Vaarin tuvat ja sairastuvat kun ovat huono yhdistelmä.

Korona tuntuu myös palauttaneen ihmisyyteen uskon. Valtakunnan vakavin koomikko Iikka Kivi tvitteröi 17. maaliskuuta: ”En pelkää koronakriisiä. Pelkään sitä, että tämäkään ei saa meitä muuttamaan suuntaa. Pelkään, että emme ymmärrä, että tämä on viimeinen varoitus.”

Näin tieteeseen vannovankin puheeseen tulee samanlaisia sävyjä kuin Herran käyttämälle lääkärille Pekka Reinikaiselle, jonka mukaan covid-19 voi olla ”Jumalan varoitusmerkki Suomen kansalle”.

Omasta mielestäni korona ei ole varoitus vaan harjoitus. Ihmisten on hyvä oppia, että päivittäistavaran varastoinnin ulkoistaminen kauppaan on yhtä kestävää kuin päivittäistavaran valmistamisen ulkoistaminen Kiinaan.

Onneksi saimme valmiustilan rauhan aikana, eräänlaiset kevytpoikkeusolot. Meillähän on vielä kaikki ihmisarvoisen elämän edellytykset: netti, vesi, sähkö. Me luku- ja kirjoitustoukat selviäisimme toki jotenkuten ilman nettiä, mutta mitä muut tekisivät, jos Netflix tai Areena eivät toimisi? Mahdollisesti tutustuisivat puolisoihinsa, minkä jälkeen voisikin lopettaa puheet rauhan ajasta.

Jos vedenjakelu keskeytyisi, vessapaperille olisi vihdoin käyttöä. Tällöin tosin peräpeiliin jäävistä jäämistä eroon pääseminen olisi kerrostalo-oloissa vain murto-osa jäteongelmasta. Pitkän sähkökatkon aikana asunnoista karkaisi kaukolämpö, vaikka ilmaston kehittyessä enemmän tarvetta voi olla kylmälle, ainakin niillä, jotka kriisien koittaessa hamstraavat jäätelöä.

Koronaepidemiassa on ollut kaksi lohdullista puolta: Ihmiset ovat valistaneet toisiaan siitä, että viime kädessä perän voi puhdistaa kädettä käyttäen bidettä. Lisäksi näitä osittain tai kokonaan käyttämättömiä vessapaperirullia ei ole vähään aikaan löytynyt roskiksesta (paitsi tietysti Solmumaakarilta viime viikolla kaksi ylimmäistä).

Jos jatketaan uskonnollisella sanastolla, koronakriisiä voidaan nimittää rangaistukseksi ilmastosynneistä. Ei ole maatapitkinmatkaajien vika, että virus valtasi maapallon ennennäkemättömän nopeasti.

YK:n ympäristöohjelman johtaja Inger Andersen on sanonut, että koronaviruspandemia ja ilmastonmuutos ovat ”viesti luonnolta”. Valitettavasti tällainen viestittely on suurimmalle osalle ihmiskunnasta paljon kryptisempää kuin erilaiset jumalalliset ilmoitukset.

Alkuun ympäristön tila paranee, kun ihminen hellittää kuristusotettaan luonnosta. Kiinassa Hubein maakunnassa tehtaiden alasajo vähensi kahdessa kuukaudessa kuolleisuutta arviolta kymmenillätuhansilla. Tosin maakunnan pääkaupungin Wuhanin sairaaloissa syntyi kertakäyttöastioista jätettä neljä kertaa enemmän kuin tavallisesti.

Ongelma on siinä, että ilmastonmuutoksen torjuminen vaatisi hiljentämään tahtia pysyvästi. Nyt ihmiset ovat Suomessa joutuneet luopumaan vasta matkailusta ja ylimääräisistä palveluista (ja osa sen takia työpaikastaan, joskaan huippu-urheileva osa ei henkilökohtaisesta uimahallistaan). Silti ihmiset panevat toivonsa siihen, että tämä maakuopassa eläminen lakkaa kesään mennessä. Sitten hukkaan menneet viikot otetaan takaisin korkojen kera.

Ihmiskunnan uurastus koronaviruksen torjumiseksi on saanut monet toivomaan, että sama tarmo tarttuisi ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen. Helsingin Sanomiin on perustettu 13‑jäseninen koronaryhmä, vähän niin kuin poliisin karhuryhmä. Lehden ilmastokirjeenvaihtaja lopetti vuodenvaihteessa.

Se hyvä puoli koronakriisissä on ilmastokriisiin verrattuna ollut, että kukaan ei ole päässyt sanomaan, että yksittäisten ihmisten toimilla ei ole mitään merkitystä samaan aikaan, kun Kiina ei tee mitään. Sekin on ollut mukava näky kulutuskriittisille silmille, että sanomalehdestä ovat mainokset lähes hävinneet. Enää mainostetaan lähinnä mainoksia ja vähän myös yhä ajankohtaisempia SOS-Lapsikylän testamentteja. Siitä huolimatta elektroniikan ostelu on lisääntynyt.

En epäile hetkeäkään yhteiskuntamme kykyä sammutella ilmastonmuutoksen synnyttämiä tulipaloja, kuten tulvia. Sitä epäilen loputtomasti, miten innostuisimme välitöntä vaaraa epämääräisemmällä seuraussuhteella toimivaan uhkaan.

Suomessa kuolee pienhiukkasten vaikutuksiin 1 600–2 000 ihmistä vuosittain. Puun pienpolttoon lasketaan menehtyvän reilut 200 henkeä vuodessa ja satojatuhansia sairastuu. Riskiryhmään kuuluvat muiden muassa yli 75-vuotiaat, astmaatikot ja sepelvaltimotautia sairastavat. Tässä tapauksessa keuhkojen ääreisosiin kulkeutuvat hiukkaset eivät ole nostattaneet paniikkia. Ainoa, mitä noki on nostanut, on ilmaston lämpötila.

On ymmärrettävää, että ihmiset osaavat pelätä tartuntatauteja. Niitä on ollut jo 5 000 vuotta eli ensimmäisistä tiheästi asutuista kaupungeista lähtien. Samaiset 5 000 vuotta on Kiinassa ollut villieläinkauppaa. Emme tiedä tarkkaan, mistä koronapandemia sai alkunsa, mutta vegaaneja tuskin voimme syyttää.

Espanjassa koirat ovat koronakriisissä kokeneet välinearvonnousun. Maassa, jossa hyödyttömäksi muuttunut koira saatetaan hirttää metsästyskauden jälkeen onnea tuottamaan, koiria on saanut ulkoiluttaa koronaeristyksessäkin. Niinpä niitä on yritetty lainata, antaa vuokralle lenkin ajaksi, ja on yksi koiratarhakin tyhjentynyt. Suomessa on suunniteltu tyhjennettävän eläinlääkäriasemia hoitovälineistä, koska nyt ei solidaarisuutta riitä laji-, valtio- tai maakuntarajojen yli.

Viesti muille kuin ihmisille on selvä: vain vahvimmat jätetään henkiin. Tätä periaatetta on sovellettu menestyksekkäästi esimerkiksi Italiassa. Siellä kasvaa 10 miljoonaa sikaa vuodessa ja karjalle annetaan ”holtittomasti” antibiootteja. Lähes 11 000 italialaista kuolee vuosittain antibiooteille vastustuskykyisiin bakteereihin, jotka käyvät nyt kiinni koronaviruksen heikentämiin potilaisiin. Desinfiointiaineiden kulutus on suomalaisen siivousyrityksen mukaan kasvanut koronan vuoksi satoja prosentteja, vaikka virus ei nykytiettävästi leviä merkittävästi pinnoilta.

Koronavirus on herättänyt tutkijoissa valtaisan eläinkoekiiman. Kaikki lajit hiiristä apinoihin käydään läpi ja toivotaan, että edes geneettisesti manipuloimalla jokin niistä saataisiin reagoimaan virukseen samalla tavalla kuin ihminen. Näitä vaillinaisia tuloksia odotellessa meidän täytyy vain hyväksyä viruksen ihmisille aiheuttamat kärsimykset, koska meidän olisi mahdotonta hyväksyä tieteellisen tutkimuksen ihmisille aiheuttamat kärsimykset.

Yhdysvalloissa on erään koronarokotteen kehittämisessä päätetty hypätä eläinkoevaiheen yli. Ehkä siellä muistetaan poliorokotteen opetus. Vuonna 1954, vuosi ennen poliorokotteen laajaa käyttöönottoa, Yhdysvalloissa polioon kuoli yli 1 000 ihmistä ja yli 18 000 sai halvauksen. Kymmenen vuotta myöhemmin vastaavat luvut olivat 17 ja 106.

Vasta 1960 havaittiin, että osassa rokotteista oli SV40-virusta, sillä sitä esiintyi polioviruksen kasvatusalustana käytetyissä apinan munuaissoluissa. Virus on apinoille vaaraton mutta aiheuttaa syöpää jyrsijöille. Sitä, onko poliorokote lisännyt syöpien määrää ihmisillä, ei ole pystytty vahvistamaan laajoista tutkimuksista huolimatta. Tutkijoiden mielenkiinto kahden näin erilaisen lajin välisiin yhteyksiin selittyy kai sillä, että kriisiaikoina ihmisistä kuoriutuu melkoisia hamstereita. Molemmilla on myös neljä jalkaa, paitsi ihmisellä.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhominem Ghebreyesus on kutsunut pandemiaa ”ennennäkemättömäksi tilaisuudeksi yhdistää voimat yhteistä vihollista vastaan: ihmisyyden vihollista vastaan”. Tosiasiassa koronavirus ei ole ihmisyyden vihollinen vaan liittolainen ja puolustaja. Ihmisyydellä ei ole koskaan mennyt näin hyvin. Puheen tasolla kaikki muut arvot ovat saaneet väistyä ihmishenkien pelastamisen tieltä. Koska jokainen lukijakin on sisäistänyt ihmisarvon jakamattomuuden, kukaan ei hypännyt seemiläisen sekamelskan yli vaan huomasi, kuinka olin alhaisesti vääristellyt Tedros Adhanomin nimeen henkilökohtaisen hyökkäyksen.

Ylevät lausunnot eivät tietenkään tarkoita, että kuolemien välttäminen olisi ensisijainen toimintaperiaate. Muutenhan Suomeen tullut koronavirus ei olisi karannut vaan karanteenissa. Demokratiassa hallituksen ja viranomaisten on oleellista toimia niin, että arvostelu pysyy mahdollisimman vaatimattomana. Siksi toimenpiteitä on Suomessakin kiristetty hivuttamalla. Nyt kansalaismielipiteen hallitukselle antama valtakirja on avoimempi kuin julkkis viikonvaihteen iltapäivälehdessä. Eiväthän suomalaiset ole oikein koskaan perustaneet muista kuin itsensä päihdyttämiseen liittyvistä vapauksista.

Ruotsalaisten vähäiselle sotasankaruudelle on meillä totuttu naureskelemaan, mutta niin vain länsinaapurissamme asuu Euroopan pelottomin kansa. Nyt kun kehotetaan välttämään omaa ajattelua ja luottamaan asiantuntijoihin, niin tässä meillä on Pohjanlahden eri puolilla tarjolla aika vastakkaista asiantuntemusta. Pitäisikin useammin kysyä, minkälaisia asiantuntijoita tai asiantunteilijoita meillä on, koska puhtaalla järjellä ei voi tehdä päätöksiä etenkään mutkikkaissa tilanteissa.

Käsisuihku vuoti lattialle aina, kun hanan avasi. En pitänyt kiirettä sen vaihtamisessa, koska olin laiska ja luotin asiantuntijan suunnittelemaan kylpyhuoneen vesieristykseen. Odotellessa käsisuihkusta ilmestyi uusi, aiempaa tiiviimmältä vaikuttava malli.

Asiantuntijuus on yleensä kapea-alaista. Kun elintarviketurvallisuusviranomainen puolustaa viimeisen käyttöpäivän ehdottomuutta, hän haluaa minimoida vanhan ruoan aiheuttamat terveysriskit. Sitä hänen ei tarvitse ottaa huomioon, miten ruokaturvaa turmelee viimeisen käyttöpäivän ehdottomuuden tuottama hävikki.

Siten on huolestuttavaa, että Suomen hallitus tuntuu tukeutuvan vahvasti sairaanhoidon asiantuntijoihin. Ehkä Ruotsissa ei ole edellytyksiä tiukoille toimille, tai ehkä siellä asiantuntijat ovat ymmärtäneet, että terveyttä on mielenterveyskin, joka totta kai heijastuu ruumiinterveyteen.

Suomessa monet ovat valmiita siihen, että toimeliaisuus ajetaan alas jopa kuukausiksi, jos näin voidaan vähentää kuolleisuutta. Samat ihmiset varmaan ihmettelevät myös eläinten oikeuksista vaahtoavia: tuotantoeläimillähän ei ihannetapauksessa ole sairauksia, ja saa kyhjöttää karja suojassa tappavilta pedoilta. Samalla logiikalla kannatetaan kai sitäkin, että vakavasti muistisairaita pidetään kaikin keinoin hengissä.

Maallistunut länsimainen yhteiskuntakin hakee koronamoraalinsa uskontoon pohjautuvasta kulttuurigenomista. Se, että elämme yhteiskunnassa, jossa ylimmäksi arvoksi on korotettu olemassaolo, on masentavaa – nyt ihan kirjaimellisestikin, kun siitä on seurannut väen säilöminen neljän seinän sisälle. Erityisen masentavaa tämä arvojärjestys on siksi, etten voi tehdä hoitotahtoa, jonka mukaan minut armokuoletettaisiin lähimuistini kutistuttua lähipiirini keskittymiskykyä lyhyemmäksi.

Kun kokonaisnäkemys tai yhteinen tavoite puuttuu, asioita hoidetaan kriisi kerrallaan. Reilu kuukausi sitten uutisoitiin Suomea uhkaavasta vanhustenhoitajien pulasta, jonka paikkaamiseen tarvitaan tällä vuosikymmenellä jopa 30 000 käsiparia lisää. Jos noiden käsien ei ole tarkoitus lähteä robottivartalosta, ei voi kuin onnitella siitä, että tuolloin vielä löytyi uskoa utopioihin. Tuleva talouskriisi tuonee realismia.

Covid-19 oli alkuun kuntakamreerien märkä uni. Oli löytynyt tauti, joka tappaa lähes selektiivisesti vanhuksia. Sitten tajuttiin, että samat vanhukset ovat tärkein syy pääministeripuolueen elossaoloon. Ehkä tulevaisuudessa puhutaan 2020-luvun lamassa menetetyn nuoren sukupolven lisäksi menettämättä jääneestä sukupolvesta.

Koronavirus olisi suostumuksellisen eutanasian jälkeen ehkä eettisesti hyväksyttävin tapa vähentää ihmisten määrää. On ehkä epäinhimillisen julma ajatus, että heikkoja kuolisi enemmän kuin vahvoja kuten yleensäkin luonnossa, josta irtautumisen kuvittelulla ihminen on hankkiutunut viheliäisiin vaikeuksiin. Se, että liikoja ihmisiä sullotaan pakolaisleireille ja viruksen annetaan levitä siellä, on inhimillisen julmaa.

Viime aikoina on hoettu, että terveys menee talouden edelle. Sitä imelämpää kuultavaa ovat ainoastaan parvekkeiden yhteislaulutilaisuudet. Tilastolliselle kuolemalle pyritään näet Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa aina laskemaan hintalappu, ja koronakriisissäkin niin tehtäisiin, jos vain osattaisiin. Kaikista vaikeinta romahduksessa on luopua niistä käsittämättömistä taikatempuista, joita nykyaikainen lääketiede pystyy loihtimaan. Romahdus koittaa, kun talouden hullunmylly loppuu, ja nyt on kova pyrkimys siihen suuntaan.

Fortumin menevä ja Nokian tuleva toimitusjohtaja Pekka Lundmark sanoi koronaepidemian iskettyä: ”Nyt olisi hirveän tärkeätä, että emme luo joukkopsykoosia, jossa kaikki lopettavat talouden pyörien pyörittämisen.” Kun poistuu karusellista täydessä vauhdissa, maailma näyttää pyörivän hulluna silmissä.

Jos haluamme pysyvästi terveyttä talouden tilalle, kierroksia tulee hidastaa asteittain. Kulutuksen pitää vähentyä, ja se sujuu sopuisimmin, kun kuluttajien määrä vähenee. Ihmisyys on tauti, jonka R₀ meidän täytyy saada alas keinolla millä hyvänsä.

Meidän ikkunasta ovat näkyneet dyykatut tsemppiterveiset jo monta vuotta.

Jk. Sain jokin aika sitten viruksen, johon ei tunneta parannuskeinoa. Sairastin parin viikon ajan elämäni hirveintä kuumetautia, joka tukki röörit ja vei voimat. Tartunta olisi ollut helposti ehkäistävissä: minun olisi vain pitänyt pidättäytyä Onnelin kanssa pussailemisesta. Tuosta ikimuistoisesta kesästä on nyt tusinan verran kokonaisia vuosia. Pusuttelemme toisinaan vieläkin.