Kun näytöt eivät riitä

Onnen tongintaa aloitti marraskuussa 2013. Nyt olisi viisivuotismuistelman aika, mutta en aio vaivata muistiani vaan tukeudun blogin tilastoihin. Tilastot kun tunnetusti eivät valehtele eivätkä emävalehtele.

Kävijätilastoja kuukauden verran jouluaattojen 2013 ja 2017 ympäriltä.

Blogin ensimmäinen ja viides joulu.

Alkuun blogilla oli vain pari hassua seuraajaa ja muutama vakavasti otettava. Avasin silti tilastosivun säntillisesti kerran päivässä. Usein kävijöitä oli yksi tai kaksi eikä aina sitäkään.

Vähäinen suosio ei kuitenkaan julkaisutahtia haitannut. Huippuvuonna 2014 ilmestyi 45 artikkelia, joissa oli yhteensä 20 000 sanaa. Siitä juttujen määrä putosi suunnilleen kymmenellä vuodessa, ja 2017 blogissa ilmestyi 12 artikkelia ja 6 600 sanaa. Saman vuoden syksynä näyttökertojen kuukausittainen lukumäärä painui pysyvästi kahdentuhannen alle. Blogissa alkoi olla virkeää kuin autiolla saarella.

Sitten tuli Perjantai ja sähköisti ilmapiirin. Kävijöiden määrä kasvaa tänä vuonna arviolta 75 prosenttia ja näyttökertojen määrä 150 prosenttia. Blogin täyttäessä viisi vuotta kävijöitä oli ollut 76 000 ja näyttökertoja 151 000. Näyttöjä on siten keskimäärin yli tuhat yhtä juttua kohti. Yksi näyttökerta voi luettujen juttujen lukumääränä tarkoittaa yhtä, monta tai yhtä monta kuin 4. joulukuuta 2013.

Kuukausittainen näyttökertatilasto marraskuu 2013 – marraskuu 2018. Lukemia: 3 800 tammikuussa 2015, 7 400 elokuussa 2016, 3 300 huhtikuussa 2017, 16 300 tammikuussa 2018, 6 600 huhtikuussa 2018 ja 6 200 lokakuussa 2018.

Kävijäpiikkien aiheuttajat: tammikuussa 2015 Sopivasti- ja Pelkistämisen mestari -blogit, elokuussa 2016 Ilta-Sanomat, huhtikuussa 2017 vappumunkit, tammikuussa 2018 Yle, huhtikuussa 2018 vappumunkit, lokakuussa 2018 Helsingin Sanomat.

Blogiin on tultu ylivoimaisesti eniten hakukoneilla (70 000 näyttöä). Seuraavana on Facebook vajaalla 3 000 näytöllä. Neljäntenä sinnittelee jo vuonna 2015 lakkautettu Blogilista (1 600 näyttöä).

Suosituin sivustolle johtava hakusana on ”onnen tongintaa”, ja toiseksi suosituin on ”onni tonkija”. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat ”kana viimeinen käyttöpäivä”, ”viimeinen käyttöpäivä kana” ja ”kanan viimeinen käyttöpäivä”. (Blogin ekolokero on selvästi siinä, että Pirkka ei ole niin tarkka.)

Hakusanasijalla 103 on ”ongen tongintaa”. Jaetulla sijalla 228 ovat ”peräpukamat kuntosali”, ”kuntosali peräpukamat” ja ”onko vaarallista jos syö vahingossa vanhentunutta ketsuppia?”. (Jos aidosti on syömisen tai vanhentumisen osalta vahingosta kyse, uskoisin ruoansulatuskanavan katsovan asiaa suolien läpi. Itse en ole havainnut huoneenlämmössä säilytetyn ketsupin pilaantuvan kuin käymällä käyneen makuiseksi.)

Blogin klikatuin kuva on Jauheliha. Jauhelihan suosiota ihmettelen, mutta toisaalta itse hämmennyn aina kun kauppaan eksyttyäni huomaan, että jauheliha on siellä suunnilleen yhtä verenpunaista kuin kuvassa taustalla näkyvä pöytä.

Erikseen avatuista sivuista kolme luetuinta ovat Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän (13 000 näyttöä), Nakit ja makkarat kestävät aikaa (7 000 näyttöä) sekä Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen? (5 000 näyttöä).

Vähiten, alle sata kertaa kutakin, on avattu sivuja Mainoskatko, Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past ja Venttinä adventtina. Kyseessä ovat yllättämättä blogin kolme pienimmällä vaivalla syntynyttä juttua.

Koska minulla ei ole mitään haluja kirjoittaa kilpailijaa näille kolmelle, juttujen julkaisutahdiksi on alkanut vakiintua yksi tai enintään kaksi kuukaudessa. Sen suurempaan vauhtiin ei valitettavasti ole lähiaikoina mahdollisuuksia, koska sivupersoonani sai päähänsä aloittaa oman blogin. Hänen ei vielä ihan joka päivälle kannata odottaa tilastoitavaa, kun blogissa on yleistajuisia artikkeleita yksi kappale.

Näyttökertoja laskiessa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Kun Onnen tonginnalla oli kymmenen näyttöä päivässä, sadan ylittäminen tuntui mahtavalta. Nyt kun näyttöjä on säännöllisesti sata päivässä, mahtavuus edellyttää tuhatta näyttöä.

Pitkään valmistellun postauksen tai osuvan tviitin jälkilämmöstä nauttiessa mieleen toisinaan hiipii, että näillä näytöillä ansaitsisi enemmän seuraajia. Silloin pitää muistaa, että dyykkausasiamiehenä on väistämättä marginaalissa. Jos nimittäin ihmisiä kovasti kiinnostaisivat samat asiat kuin minua, niille olisi jo tehty jotain eikä dyykattavaa saati blogattavaa yksinkertaisesti olisi.

Kun miettii, miten hienosti Onnen tongintaa on saanut huomiota, entistä suurempien lukijamäärien haikaileminen on jonkinlaista itsepettämistä – väärä toimintamalli siihen kalvavaan tunteeseen, että nykyinen itserakkauteni ei riitä. Jos on elämä siinä mielessä läpi pelattuna, että on päässyt Vauva.fi -kauhistelujen kohteeksi, ei saa jäädä voivottelemaan sitä, ettei ole vielä Kalevauva.fi-laulun aiheena.

Dyykkari kotonaan kylässä

Vanhan lukioni perustamisesta tuli kuun alussa kuluneeksi 160 vuotta. Sen kunniaksi minut muiden muassa kutsuttiin puhumaan 2010-luvulla perustettuun kouluun. Sillä on sama nimi kuin omalla lukiollani, mutta se toimii eri rakennuksessa, sellaisessa jossa ei ole rukousaulaa vaan aulatori.

Koulun nimi on Jyväskylän lyseon lukio. Älliltä ei voi enää odottaa suuruutta tässä kaupungissa, jossa degradaatio on maisemoitu gradiaatioksi. Oman määritelmänsä mukaan Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ”uudistaa oppimista ja työelämää”. Se ei opeta ketään vaan luo ”kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen”.

Aulasanaston kehittyminen on tietysti vähän paljonpuhuvaa, mutta kulutusta välttävän ei kannatta kiivailla temppelien puolesta. Romahduksen hiipiessä ja peittyessä joutavuuksiin lohtu tulee yksinkertaisista asioista, kuten ruoan keräilystä. Lähdin kokeilemaan, kuinka Jyväskylässä onnistuu taloyhtiödyykkaus.

Pyöreä maahan upotettu jätesäiliö, jonka päällä on varoitus 2,7 metrin syvyydestä ja kyljessä lukee ”kuiva jae”.

Tähän kuiva jae, esimerkiksi 3. Moos. 20:5: ”minä itse käännyn häntä ja hänen perhettään vastaan ja poistan kansansa keskuudesta sekä hänet että kaikki muut, jotka hänen esimerkkiään seuraten ovat olleet minulle uskottomia ja ryhtyneet palvelemaan Molokia.”

Suuntasin matkakeskuksen nurkilta itäiseen kantakaupunkiin, jota kai Puistolaksikin voi kutsua. Tutkimusmatkani ei alkanut lupaavasti, sillä kahdella ensimmäisellä pihalla vastassa olivat Molok®-syväkeräys®-sammiot. Luottamusta Jyväskylän dyykkaustilanteeseen ei herättänyt sekään, että syvältä olevan keräysastian kanteen oli nähty tarpeelliseksi kiinnittää varoitus 2,7 metrin pudotuksesta.

Makeisia roska-astian päällä tunnelmallisessa jätekatoksessa.

Kuivajäteastiastoa voi hyvin säilyttää kuivakäymälän näköisessä tilassa ehkä siksi, että kuivaa jäte ei ole kummassakaan tapauksessa.

Seuraava kohde palautti uskon jyväskylänväkeen. Onko idyllisempää jätekatosta nähty? Mummolatunnelmaa lisäsi karkkitarjoilu, josta syntyi seuraavaksi päiväksi lukiolaisille karkkitarjoilu.

Aitauksessa yhden jäteastian päällä kananmunia kennossa ja juustokakkua muovirasiassa.

Jos taloyhtiöllä ei ole mahdollisuutta jätehuussiin, ihan tavallinen lukitsematon aitaus on tyylikäs valinta.

Dyykkaus alkoi sujua, sillä iso osa jätepisteistä oli lukitsemattomia toisin kuin Helsingissä. Dyykkaus alkoi sujua siksikin, että kananmunia ja pakastusrasioita löytyi ihan kuin Helsingissä.

Isossa jätesäiliössä roskapusseja, elintarvikkeita ja jääkiekkomaila.

Tunnista kolme viittausta Keski-Suomeen.

Jyväskylässä näkyy jonkin verran isoja dyykkikoppeja. Ne eivät kaiketi ole Helsingissä suosittuja ilmeisen nukkumismukavuutensa tähden. Tonkimismukavuuden osalta testaamassani mallissa oli lisävarusteena kurottelua helpottava dyykkikeppi. Liioiteltu syvyys ei ole jäteastioissa koskaan suotavaa, mutta tällä tavalla maanylisenä sitä voidaan pitää siedettävänä.

Kuivajäteastiassa roskapusseja ja avaamaton jauhelihapakkaus.

Edellisen, hieman järjestellyn näyttämön jälkeen täysin lavastamaton tilanne.

Jyväskylässä oli kivaa sekin, että ruokaa ei tarvinnut lähteä kaivamaan roskiksen pohjalta kärsimättömien dyykkarien kassienrepimistoimien pohjalta. Päinvastoin päällimmäiseksi oli nostettu laatutuotteet, kuten rotukoiran jauheliha. Tai saatan syödä sen itsekin, koska viimeisestä käyttöpäivästä ei ollut löytöhetkellä kulunut edes kahta viikkoa.

Parsakaali, päärynä, omenoita, tomaatteja ja muita kasviksia biojäteastiassa.

Julkisen sektorin vihannestorin tarjontaa.

Sitten kun vanhenen niin, etten enää pysty asumaan omassa kodissani päiväkodin biojäteastian vieressä, voin muuttaa Jyväskylään vanhainkodin biojäteastian viereen ja elää onnellisena elämäni loppuun saakka. Saattoi tuo olla terveysasemankin jätettä, mutta en ole vuosiin kuvitellut elämälleni onnellista loppua, joten ei olla nyt niin ryppyotsaisia.

Jyväskylässä oli oikeastaan ihan samanlainen dyykkaustunnelma kuin Helsingin Oulunkylässä. Kylä kuin kylä. Välillä tuntui, että dyykkaus aidosti kiinnosti paikallisia, kun talon pihasta lähtemässä ollut autoilija ei dyykkarin nähtyään ihan heti sitten lähtenytkään. Mutta ainoa kielteinen seikka retkellä oli kassin koko ajan lisääntyvä paino.

Vasta-alkajat voivat kokeilla taloyhtiödyykkausta Jyväskylän keskustassa vaikka sunnuntaina aamulla, kun ihmisiä on liikkeellä vain Taulumäen kirkkoon eli eipä oikeastaan. Perjantaina iltapäivällä monet roskikset olivat vastikään tyhjennettyjä, joten kahdessa tunnissa saaliiksi tuli vain

  • 1 mango
  • 1 sitruuna
  • 2 päärynää
  • 3 omenaa
  • 3 tomaattia
  • 500 g + 200 g + 200 g parsakaalia
  • 200 g tuoretta inkivääriä
  • 1 tölkki persikanpuolikkaita
  • 200 g viiliä
  • 50 g + 50 g kermajuustoa
  • 3 kermajuustoviipaletta
  • 100 g emmentaljuustoraastetta
  • 150 g fetajuustoa
  • 100 g savuporotuorejuustoa
  • 200 g + 200 g margariinia
  • 100 g proteiinijauhetta
  • 150 g kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 5 kananmunaa
  • 200 g sipulisilliä
  • 450 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
  • 250 g naudan jauhelihaa
  • 50 g pekonia
  • 12 lihapyörykkää
  • 3 nakkia
  • 6 siivua lauantaimakkaraa
  • 20 g:n ketsuppipussi
  • 200 g riisinuudeleita
  • 2 ruispalaleipää
  • 1 pussi mikropopkornia
  • viipale juustokakkua pakastusrasiassa
  • 150 g + 30 g suklaata
  • 100 g vaahtokarkkeja
  • 50 g + 10 g salmiakkikaramelleja
  • 70 g + 50 g ksylitolipurukumia
  • 200 g kuituvalmistetta
  • 23 + 15 kalsium-D-vitamiinitablettia
  • 10 + n. 30 kosteuspyyhettä
  • 250 g käsivoidetta
  • posliinivuoka
  • kynsileikkurit
  • 26 panttitölkkiä
  • 2 panttimuovipulloa (kadulta).
Etualalla dyykkilöytöjä katukiveyksen päällä, taustalla Jyväskylän lyseon vanha julkisivu.

Jyväskyläläisten hylkäämää jätettä, jolle he ei eivät ole löytäneet mitään käyttötarkoitusta (kuvassa taustalla; etualalla oleva on jo pitkälti päätynyt uusiokäyttöön).

Helsinkiläisestä näkökulmasta on käsittämätöntä, että Jyväskylän päättäjät eivät kyenneet vaalimaan vanhimman suomenkielisen oppikoulun perintöä. Helsinkiläisestä näkökulmasta Jyväskylän taloyhtiöillä on kuitenkin vielä varsin salpuuttamattomat jätepisteet. Voisiko edes ne säilyttää?

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat – ja potentiaalisesti monen muunkin

Kaikki tietävät tai ainakin kaikkitietävät ihmiset tietävät Onni Tonkijan leipähävikin poistavat mikrosämpylät. Nyt maailma on kypsä ottamaan vastaan Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat syödä tuoretta ruisleipää viisi minuuttia sen jälkeen, kun he ovat alkaneet haluta syödä tuoretta ruisleipää. Ne on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat hehkuttaa syömäänsä leipää, eivät uuninsa vastuksia. Ne on tarkoitettu ihmisille, ei jäteastioille.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on potentiaalisesti Suomen suosituin kotona leivottu ruisleipä. Juurta jaksain väännetyt ruislimput maistuvat toki hyviltä nekin, mutta harva niitä jaksaa leipoa, jos jo pelkän valmistusohjeen lukemiseen menee sama aika kuin Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen tekemiseen.

Resepti
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl vettä
(suolaa)

  1. Sekoita ainekset posliinilautasella haarukkaa käyttäen.

  2. Taputtele taikinasta käsillä suorakaiteen muotoinen leipä (11 cm × 7 cm). Painele leipään seitsemän kuoppaa haarukan tylpällä päällä.

  3. Kypsennä mikrossa täydellä teholla yksi minuutti, jos haluat pehmeän ruispalan. Kypsennä kaksi minuuttia, jos haluat jälkimikroaaltouuniruispalan.

  4. Halutessasi halkaise leipä veitsellä. Nauti heti.

Onni Tonkijan aikaa säästämättä kehitetyissä ruispaloissa on kiinnitetty huomiota mm. seuraaviin asioihin:

Terveellisyys. Suomalaiset saavat liikaa suolaa, ja iso osa siitä tulee leivästä. Onni Tonkijan aikaa säästäviin ruispaloihin ei ole pakko lisätä suolaa ollenkaan. Lisäksi mikroaaltouunin hellävarainen lämpö ei korvenna leivän pintaan karsinogeeneja, kuten sähkö- tai leivinuunissa helposti kävisi.

Perinteet. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat tekevät muotokielellään kunniaa Suomen kulutetuimmalle designtuotteelle Vaasan aikaa kestäville Ruispaloille.

Sopivuus lapsille. Jos lapsi osaa käyttää mikroa, hän saa tehdä Onni Tonkijan aikaa säästäviä ruispaloja vaikka yksin välipalaksi tai ainoastaan aamiaiseksi. 

Lapsia kiinnostava. Pienet lapset osallistuisivat mielellään leipomiseen, mutta kuinka usein heille pystyy antamaan siihen todellisen mahdollisuuden? Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen valmistaminen on niin helppoa, että lapsikin sen osaa. Leipoessaan leivän alusta loppuun itse lapsi kokee omistajuutta omaan työhönsä, mikä tutkimusten mukaan tukee lapsen varttumista tasapainoiseksi yksilöksi, kehittää hänen motorisia valmiuksiaan sekä edistää vanhempien siirtymistä olohuoneen sohvalle odottamaan valmiita leipomuksia.

Herkuttelu. Mikä maistuisi paremmalta kuin uunituore ruisleipä? Ei ehkä mikään muu kuin mikroaaltouunituore ruisleipä.

Rukiisen leipomisen uudet muodot. Tuskin löytyy ruisleipää, joka pystyisi vastaamaan mm. kaikkiin mainittuihin asioihin. Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen heikkous onkin ehkä siinä, että ne toistavat vanhoja muotoja (ks. Perinteet).

Nykyaikaisuus. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistetaan modernilla avaruusajan kojeella, mikroaaltouunilla. Se hillitsee ns. kasvihuoneilmiötä, sillä mikroaaltotoiminen uuni kuluttaa merkittävästi kitsaammin energiaa kuin kaasulla, sähköllä, puulla tai lannalla lämpiävä vanhanaikainen uuni. Lisäksi Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat pelastavat nykyaikaisen perheenäidin kiireisen arjen, jossa ei ole aikaa hukattavaksi, kun töistä uupuneena palaavalle miehelle pitää kehittää pötyä pöytään. Tulevaisuudessa näemme ehkä senkin päivän, kun myymälän kylmähyllystä voi poimia paistovalmiita mikroruispaloja.

Hävikin pienentäminen. Koska Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistuvat parissa minuutissa, niitä voi tehdä sitä mukaa kuin leipää menee. Näin kaikki tulee syödyksi tuoreeltaan, mikä tietysti harmittaa kompostin lieroja ja biojätelaitoksen bakteereja.

Kaksi ruispalaleipää mikron lasilautasella. Takana T-kaupan Sinivalkoinen-ruisjauhopussi ja taustalla sini-valkoraitainen kangas.

Suomen kansallisruoka ruisleipä mikrolautasella. Lautanen, jauhot ja kangas Taloyhtiön jätepisteestä (ovh 0 00).

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat osallistuivat Vuoden kotileipuri 2018 -kisaan edellä nähdyillä videolla ja perusteiluilla. Kilpailun säännöissä lukee: ”Tuomaristo kiinnittää huomiota arvioidessaan kilpailuun lähetettyjä ruisleipiä, niiden reseptejä ja tarinoita leipien taustalla mm. seuraaviin asioihin: terveellisyys, perinteet, sopivuus lapsille, lapsia kiinnostava, herkuttelu, rukiisen leipomisen uudet muodot, nykyaikaisuus, hävikin pienentäminen.”

Viiden finalistin joukossa oli sentään kunniamaininnan saanut Ritva Rahikkalan näppärä ruisrieska, mutta muuten tuomariston huomion näyttää kiinnittäneen ehkä-satavuotias juuri, Länsi-Berliinissä käynyt juuri, leipään lisätty mustikka ja kirosana leivän nimessä.

Miksi ihmeessä Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat eivät nousseet lähes sadan kilpailijan joukosta finaaliin, joka pidettiin hävikkiviikolla? Olikohan kilpailun järjestäjä Vaasan tehnyt seuraavan kaltaisen analyysin?

Vaasan-ruispalat

+ Vaivattomasti ostettavissa maan suunnilleen jokaisesta myymälästä (jos ei ole myyty loppuun).

− Harvoin saa kovinkaan tuoreena.

− Homehtuu tai kuivahtaa ennen pitkää.

− Hipoo voimakassuolaisen rajaa.

− Kohtalainen hiilijalanjälki paistamisen, kuljetusten ja hävikin vuoksi.

− Pakattu muoviin ja kierrätyskelvottomaan pussinsulkijaan.

− Ei saatavissa luomuna.

− Hinta noin 3 €/kg.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat

+ Ei edellytä kauppareissua, koska jauhoja voi ostaa tai dyykata varastoon.

+ Syödään uunituoreena.

+ Ei tarvitse heittää hukkaan tai syödä monta päivää vanhana, koska valmistetaan menekin mukaan juuri ennen syömistä.

+ Suolan määrän saa päättää itse, samoin paistoasteen.

+ Ekotehokas pienen energiankulutuksen, vähäisen liikuttelun ja mitättömän hävikin ansiosta.

+ Yhdestä jauhopussista syntyy iso kasa leipiä, ja pussin voi kierrättää kartonkikeräykseen tai käyttää biojätteen pakkaamiseen.

+ Saa tehdä omien mieltymysten mukaan suomalaisiin luomuruisjauhoihin tai ulkomaisiin ruis-vehnä-glyfosaattisekoituksiin.

+ Hinta kaupan jauhoilla 0,50–1,50 €/kg.

+ Valmistaminen vaatii vähän vaivannäköä, mikä pelkästään parantaa leivän makua.

Panttisalaisuudet, osa 4: Niksi-Pantti

Oletko lukenut sarjan edelliset osat mutta jäät edelleen panttien keräystavoitteestasi? Lue tämä osa, niin saatat hyvinkin saada uusia ideoita panttien metsästämiseen.

Pantti paljaasta pullosta

Löydätkö usein panttipulloja, joista joku viikari on näprännyt etiketin irti? Puolita toisen pullon etiketti pystysuunnassa viivakoodin kohdalta ja kiinnitä puolikas paljaaseen pulloon. Saat pantin ja muovi pääsee kierrätykseen.

Kun nykyiset ohutmuoviset panttipullot otettiin käyttöön Suomessa kymmenen vuotta sitten, ihmisille oli uutta se, että automaatit vaativat pullolta viivakoodia. Etiketit irtoilivat käsissä ja katiskoissa, mutta paljaistakin pulloista sai usein hyvityksen kassalla. Nykyään suurin osa etiketeistä on liimattu niin tiiviisti, etteivät ne vahingossa irtoa, eikä varmaan yksikään kauppa hyvitä kääreetöntä pulloa.

Iso määrä kierrätyskelpoisia pulloja on mennyt kaatopaikalle ja poltettavaksi etiketin puutteen vuoksi. Palautusautomaatti ei kuitenkaan tarvitse juoman logoa tai tuoteselostetta vaan viivakoodin. Koska konesilmälle riittää kapeakin koodinkaistale, etiketillisen pullon viivakoodista voi ottaa puolet paljaalle pullolle.

Viivakoodin voi puolittaa saksilla, kun on ensin nyhertänyt etiketin saumakohdasta auki. Joissain tapauksissa, kuten ensimmäisen kuvan R-juomassa, viivakoodi on juuri liimapinnan kohdalla. Tällöin etikettiä avatessa voi käydä kuin entiselle opiskelijalle läsnäolotarraa siirtäessä: tarra irtoaa mutta painatus ei.

Lepattavan etiketin voi kiinnittää pienellä teipinpalalla. Se tuskin sotkee kierrätysjärjestelmää, mutta teipin voi välttää ainakin lyhyeksi ajaksi kostuttamalla etiketin sisäpintaa. Muutenkin muovipullo on sen verran sähköistyvää ainetta, että etiketti saattaa pysyä paikallaan liimattakin.

Kätevintä etiketti on jakaa mattoveitsellä. Tällöin vyötteen saumaa ei tarvitse vaivalloisesti rapsutella auki. Veitseä käyttäessä pitää vain olla tarkkana, ettei etiketti lähde repeämään esimerkiksi pinnan epätasaisuuden vuoksi.

Ainakin vielä pari vuotta sitten palautusautomaatit tarkkailivat mustasukkaisesti panttipullon muotoja. Siksi viivakoodin puolitukseen piti aina löytää täysin vastaava pullo, eli pullojen kerääjän piti varastoida paljasta pulloa, kunnes sille löytyi vastinpari.

Nyt automaateille näyttäisi käyvän suunnilleen pullo kuin pullo, kunhan siinä on kaistale viivakoodia. Vaikka automaatti olisikin suurpiirteinen, koodinpuolitusta on moraalista käyttää vain panttipulloiksi tiedetyille pulloille. Ensinnäkin panttipullo on varmasti kierrätykseen soveltuvaa muovia. Toiseksi ei ole oikein kähveltää panttirahoja, vaikka Palpa niin oikeastaan tekeekin, kun ei anna panttia ilman viivakoodia.

Koodinpuolituksen laillisuutta ei ole varmaan kukaan lainvalvoja joutunut pohtimaan. Paljaita pulloja löytyy kuitenkin vain harvoin, ja iso osa niistä on litistyneitä eli panttiautomaatin näkökulmasta kelvottomia. Ehkä on joka tapauksessa varminta palauttaa viivakoodin puolikkaat eri kerroilla siltä varalta, että kaupassa ja poliisikamarissa sattuisi olemaan enemmän virkaintoa kuin maalaisjärkeä.

Linja-autossa on tienattavaa

Bussilla kulkeminen on tylsää ja kallista. Mene istumaan takapenkille ja kaiva selkänojan takana koliseva panttitölkki mukaasi. Saat piristystä matkantekoon ja vähän palautusta lipun hinnasta.

Linja-auton takapenkin kahden istuimen välistä pilkistää juomatölkki, jossa näkyy panttimerkki.

Kilisee kolisee bussissa.

Penkin takaa kurottelussa onnistumisen takaa pitkä ja kapea käsivarsi. Joskus tarvitaan myös jatkovarsi, esimerkiksi rullalle kääritty ilmaisjakelulehti. Tölkin reitin pullonkaula on selkänojien kohdalla, eli tölkin tallettaminen penkin taakse vaatii jo viitseliäisyyttä. Enemmän viitseliäisyyttä voisi edellyttää myös jokaiselta, joka luulee luonnon olevan hyvä sijoituspaikka juomatölkille.

Kuollut, vahingoittunut päästäinen syksyisten lehtien päällä mustan oluttölkin vieressä.

Karhu voi tappaa ihmisen juotua vain yhden oluen.

Pantillinen roskis

Käyttääkö naapurisi panttipakkausta tuhkakuppina? Kiroa naapuri. Sinulle tulee parempi mieli, ja naapurisi saa keuhkosyövän, sydänkohtauksen, halvauksia ja vammoja, tukkiutuneita verisuonia, lisääntyneen sokeutumisriskin, vahingoittuneita hampaita ja ikeniä, heikentyneen hedelmällisyyden, lisääntyneen impotenssiriskin, ja hänen lapsensa alkavat polttaa muita herkemmin.

Metalli- ja lasiroskikset ovat täynnä tuhkakupeiksi soveltuvia purkkeja, jotka voisi tyhjentää sekajäteastiaan, jotta purkin voisi käytön jälkeen kierrättää. Silti tuhkakuppi kehitellään usein pantillisesta juomapakkauksesta. Kun pakkaukseen vielä kaadetaan vettä, tuloksena on reunoille liimautuva myrkkykeitos.

Vaikka palautusautomaatti saattaa hyväksyä kevyesti täytetyn tupakkaroskiksen, ei ole tietenkään hyväksyttävää sotkea kierrätystä tumpeilla. Siksi panttitölkit ja -pullot on tyhjennettävä ennen palauttamista.

Mikäli tumppitölkissä on vain muutama tumppi, ne jaksaa karistaa tölkin suuaukosta. Jos tölkki on yhtään täydempi, kannattaa ensin laajentaa suuaukkoa tölkkien oikomisesta tutuilla metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Muovipulloon aukko kannattaa tehdä kyljen kohdalle sopivan pehmoiseen kohtaan. Pullon voi joutua lopuksi teippaamaan kokoon.

Lasipullon tyhjentämisessä kymmenen sentin vaivanpalkka on kolmannen maailman tasolla. Pullo kannattaa kääntää alassuin, ja tumppeja voi herutella tölkkien oikomisesta tutulla meisselillä sarjakuvista tutulla säästöpossun tyhjennysmenetelmällä.

Tupakka ei ole ainoa kismittävä asia, joita pulloihin tungetaan. Aiemmin mainittujen varmojen pullojen sisään painetaan usein sitruunan tai limetin viipale, joka varmasti väkevöittää olutta mutta ikävöittää kierrätystä. Hedelmän saa tulemaan suuaukolle, kun pulloa heilauttaa useita kertoja voimakkaasti itsestä poispäin. Sitrusviipale ei ole kuitenkaan ainoa kirpaiseva asia, joita pulloihin ahdetaan.

Neljä muovipulloa, joiden sisällä on paljon injektioruiskuja.

Usein kuvitellaan, että dyykkarin pitää väistellä joka suunnasta törröttäviä huumeneuloja, mutta tätä sawmaista pulmakokoelmaa lukuun ottamatta en ole ruiskuihin roskiksilla törmännyt. Esimerkilliset narkkarit ovat vieläpä lisänneet kolme korkkia kadonneiden sulkimien tilalle, jotta korkkiaineskin pääsee panttiautomaatista tehokkaasti kierrätykseen.

Jaettu niksi on panttaamaton ilo

Jäikö bloggarilta jokin panttiniksi kertomatta? Voit lähettää niksisi kätevästi sivun alalaidan lomakkeella. Saat nokkelan vastauksen sekä nimesi arvostettuun viimeaikaisten kommentoijien luetteloon.

 

Panttisalaisuudet jää tauolle. Muista myös Keksintöä pukkaa kun juomaa pakkaa. Panttijuttujen viimeinen tuotantokausi on tekeillä työnimellä Keräilyerät.

Panttisalaisuudet, osa 3: Näin tölkistä, joka on ihmisen ja koneen hylkäämä, tulee ihmisen tai koneen hyväksymä

Pantillisista tölkeistä palautettiin Suomessa viime vuonna 94 prosenttia. Palautumatta jäi noin 80 miljoonaa tölkkiä, eli jokaista suomalaista kohti 14 tölkkiä joutui metallinkeräykseen, polttolaitokseen tai luontoon.

Kaupunkiluonnossa on yleensä kantokyvyn ylärajalla puurtavia tölkkien saalistajia, mutta paljon jää keräämättäkin, sillä ihmisluonto on melkoinen panttilanaamo. Joku mittelee voimiaan tölkkejä rusentamalla, ja toinen esittelee hevosvoimiaan tölkkejä jyräämällä.

Suojatiellä valkoisten raitojen välissä litistyneitä juomatölkkejä. Taustalla poliisin sulkunauhaa.

Suomen kadut ovat täynnä surullisia maantieraatoja.

Kadut kiiltelevät littanoista tölkeistä, mutta niistä ei saa panttia, koska Palpa sallii litistämisen vain harvoille, ei vallituille. Kun palautusautomaatille syöttää ehjän tölkin, se ryttää tämän, mutta jos yrittää auttaa automaattia ja lyttää tölkin valmiiksi, se syyttää huijariksi.

Mitään teknistä estettä tuskin on sille, että palautusautomaatti lukisi viivakoodin rypistyneestä tölkistä. Ilmeisesti on vain katsottu liian suureksi uhkaksi ja mahdollisuudeksi, että ihmiset alkaisivat tulostaa panttitölkkien viivakoodeja itse leikkaamiinsa alumiinilevyihin tai pahvinpalasiin.

Palautusautomaatti ei vaikuta erityisen tekoälykkäältä laitteelta, mutta ihmistä on vaikea huijata tekaistuilla pakkauksilla. Kaupat voivat kerätä pantteja manuaalipalautuksena esimerkiksi silloin, kun palautusautomaatti on rikki. Manuaalipalautussäkin sisältö tarkistetaan Palpan automaattisella laskentalinjalla. Rutistuneista tölkeistä voi siis periaatteessa saada pantin, ja on joku saanutkin. Lähdin kokeilemaan onneani.

Tutkimusaineisto käsitti 41 jätepuristimen murjomaa panttitölkkiä. Palautusautomaatti käsitti niistä pantillisiksi 32. Uudehko automaatti hyväksyi hyvinkin ruttuiset tölkit, kunhan viivakoodi oli koko pituudeltaan luettavissa eikä jäänyt metallin taakse katveeseen. Lisäksi tölkin poikkileikkauksen tuli muistuttaa edes etäisesti ympyrää

Jäljelle jääneille tölkeille haen hyvitystä Helsingin Sturenkadun myymälöistä. Alepan kassa antaa sympatiaa muttei teetä Palpalla lisätöitä likilaskuisten tölkkien muodossa. K‑marketissa automaatti alkaa valittaa kauneusihanteiden vastaisesta tölkistä ja kauppias sitä, että pantti menisi hänen omasta pussistaan. R-kioskin pitäjä ei hyväksy ruttupanttitölkkiä eikä sen puoleen ehjääkään, ellei sitä vaihda välirahalla uuteen. Kioskin vaihtokauppavaatimus on omavaltainen, mutta Helsingin kokoinen pitäjä tarjoaa onneksi riittämiin palautusautomaatteja. Lähikaupassa kuulemma kioskinkin kinkkinen panttien varastointiongelma ratkeaa.

Jatkan matkaani Sturenkatua eteenpäin, ja seuraavaksi vastaan tulee Viikin Prisma. Siellä näen lähikaupan panttiautomaatin tulevaisuuden. Laite katsoo yhtä aikaa kaikkiin ilman- ja väli-ilmansuuntiin, eikä kaksikaan rivakasti työskentelevää ihmistä saa sitä tukkeutumaan. Ei tulisi mieleenkään nauraa sille. Päinvastoin: viereisen automaatin käyttäjä ei koe olevansa sen arvoinen, että olisi ottanut automaatilta vastaan 6,90 euron kuitin.

Mutta ryttyisiä tölkkejä mokoma rakkine ei huoli, koska herra se on automaatillakin. Onneksi asiakaspalvelupisteestä voi pyytää paikalle herra koneenkäyttäjän. Hän vie enemmän ja vähemmän ja täysin pusertuneet tölkit takahuoneeseen, tuo mukanaan panttipulloja, syöttää ne automaattiin ja ojentaa tölkkien arvoa vastaavan panttikuitin. Kuitin voi kiikuttaa takaisin infoon, niin ei melkein tarvitse astua jalallaankaan Prismaan ja kokea maatilatorikammoa ynnä muita modernin elämän kauhuja.

Nyt on siis ainakin yksi paikka, josta saa aina pantin, jos tölkissä tai pullossa näkyy panttimerkki. Pakkauksen ei ole pakko olla ehjä, eikä viivakoodin tarvitse olla luettavissa. Sanotaanhan Palpan juomatölkkien palautusjärjestelmän säännöissäkin: ”Tunnistus tapahtuu Palautusautomaateissa viivakoodin ja pakkauksen muodon (tarkan tölkkiprofiilin) perusteella ja manuaalisessa vastaanotossa panttimerkinnän perusteella.”

Palautusten enimmäismäärä on Viikissä herraskoneenkäyttäjäsopimuksen mukaan 20, koska käsityö vie paljon aikaa. Tuskin kukaan suomalainen haluaisikaan ehdoin tahdoin palauttaa pantteja ihmiselle, jos kone suostuisi ottamaan ne vastaan. Ei vähiten siksi, että vuorovaikutus vie paljon aikaa ja ajan voisi käyttää puhdetyöhön, jolla pantista tulee koneen hyväksymä.

Näppylähansikkaat, kahvasta hajonneet sakset ja pitkä ristipäätaltta hopeanvärisen peitteen päällä.

Oikomishoitoon tarvitaan kädet, suojaa käsille, kättä pidempää ja kättä pidempää leikkaavampaa.

Rytistyneiden tölkkien oikominen palautuskelpoisiksi on palkitsevaa puuhaa. Tavoitteena on saada tölkki kutakuinkin lieriön muotoiseksi niin, että edes osa viivakoodista olisi näkyvissä koko pituudelta. 

Vähäiset lommot voi korjata käsillä puristelemalla. Jos tölkissä on tai siihen tulee pienikin reikä tai repeämä, siitä saa helposti haavan. Siksi oikomisessa kannattaa aina käyttää käsineitä. Itse olen selvinnyt näppylähansikkailla, jotka estävät viiltoja mutta eivät näppituntumaa. Paras vaihtoehto olisi ohut ihonmyötäinen mutta kestävä hanska.

Joskus ojasta löytyneen kolhiintuneen tölkin käsin puristeleminen vie allikkoon. Silloin tölkin suuhun pitää tunkea jotain sinne mahtuvaa ei-sormea. Paras ratkaisu on pitkä ja paksu ristikärkitaltta eli meisseli. Urakantainen tai kovin ohut taltta lävistää helposti alumiinin ja pahimmassa tapauksessa samalla rikkoo viivakoodin.

Hankalimmissa tapauksissa tölkin muoto pitää rakentaa kokonaan uudestaan. Tällöin tähystys suuaukon läpi ei riitä, vaan tölkin vatsa avataan metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Kun tölkkiin tekee aukon viivakoodia varjellen, tölkkiä pystyy painelemaan sisältä käsin. Lopputulos voi olla rujon näköinen, mutta automaatille riittää yleensä koskematon viivakoodi ja lieriön tapainen muoto. Koska tölkkiä ei ommella kiinni, palauttajankin on syytä varoa sormiaan.

Kukaan ei ole peltiseppä syntyessään, joten olen luokitellut eri tapaukset ja annan niihin toimintaohjeet. Kaikki tölkit ovat palautusautomaatin kerran hylkäämiä.

Kolme tölkkiä hopeanvärisen peitteen päällä: Tölkki, josta on leikattu viivakoodi pois. Tölkki, jonka revennyt viivakoodi on teipattu yhtenäiseksi. Tölkki, jossa viivakoodi on jäänyt rusentuneen metallin alle.

Oikomishoidon mielekkyyteen tarvitaan panttimerkki ja viivakoodi.

Ensin pitää löytää tölkistä panttimerkki eli lupaus 15 sentin vaivanpalkasta. Ennen vanhaan merkkiä ei tarvinnut erityisesti etsiä.

Seuraavaksi pitää tutkia viivakoodia. Ehjä, täysin näkyvissä oleva viivakoodi helpottaa työtä. Kuvassa vasemmanpuoleinen tölkki on aito löytö, jossa on ilmeisesti viimeisen päälle haluttu varmistua siitä, että pantti jää saamatta mestarilliseltakin tölkinoikojalta. Mutta ei viitseliäältä Prisman-kävijältä.

Keskimmäisessä tölkissä on erityisen hankala tilanne, poikki mennyt viivakoodi. Se on kuitenkin saatu kursittua ilmastointiteipillä palautuskelpoiseksi. Oikean laidan tölkissä ei näy panttimerkkiä eikä oikein viivakoodiakaan. Kyseessä on kuitenkin suomalaisille valmistettu Lidlin tuote, joten siinä on varmasti pantti. Tölkki pitää vain kitkutella kokoon hyvin varovasti, jotta viivakoodissa säilyy mahdollisimman leveä lukukelpoinen kaistale. Lukukelpoisuutta voi epävarmassa tilanteessa kokeilla puhelimen tai muun laitteen sovelluksella.

Palautuksessa viivakoodi menee muodon edelle. Uudet, joka suunnasta lukevat automaatit hyväksyvät lituskaisenkin tölkin, jos viivakoodi on täysin luettavissa ja pakkauksella on edes jonkinlaista tilavuutta. Vanhat, ylhäältä päin viivakoodia tihrustavat automaatit saattavat hyvittää littutölkin, mikäli koodi sattuu osumaan liukuhihnan keskiosaan. Jos koodi on reunalla, se jää usein huomaamatta, kun kone yrittää epätoivoisesti pyörittää kulmikasta tölkkiä.

Ampiainen on vyötäisiltään ohut tölkki, jonka ylä- ja alapäät ovat koskemattomat. Se on helppo tapaus, etenkin jos tölkki on kookas. Meisseli työnnetään sisään suuaukosta ja ujutetaan sisäpintojen väliin. Sitten tölkkiä muotoillaan niin, että meisseli pysyy sisällä. Jokaista lommoa ei tarvitse suoristaa, mutta viivakoodin olisi hyvä olla mahdollisimman sileä.

Pystypäätyisessä tölkissä pääty on säilynyt ehjänä, mutta se on kääntynyt pystyyn. Pääty on ensin väännettävä vaaka-asentoon. Jos kyseessä on yläpääty, sitä saattaa olla kätevintä kääntää meisselin avulla suuaukosta nostamalla. Alapääty pitää kääntää käsin, ja tiukoissa tilanteissa päätyä pitää kammeta irti meisselillä. Päädyn kääntämisen jälkeen pystypäätytölkki hoidetaan ampiaisen tavoin.

Usein tölkkiin jää kuitenkin niin terävä taitos, ettei sitä saa suoristettua meisselillä. Näin käy etenkin siinä tapauksessa, että kyseessä on suuaukosta kauempana oleva alapääty. Kun tölkkiin leikkaa neliskanttisen luukun, alapäätyä päätyy oikomaan tehokkaasti sormilla. Jos viivakoodi uhkaa mennä poikki leikkauksen tai muun repeämän vuoksi, repeämä pitää ohjata saksilla uusille urille niin, ettei se katkaise viivakoodia.

Kaksoispystypäätyisessä tölkissä kumpikin pääty on kääntynyt pystyasentoon. Kaksi päätyä hoituu samalla tavalla kuin yksikin. Tekemistä vain on kaksin verroin.

Kierteinen tölkki korjataan jäljittelemällä sen syntymekanismia vastakkaiseen suuntaan: ihmiskäsi ottaa kiinni alapäästä, toinen ihmiskäsi tarttuu yläpäähän, ja käsiä kierretään vastakkaisiin suuntiin. Kun kierre on avattu, tölkkiä suoristetaan varovasti.

Kuvan keskimmäinen tölkki jäi sen verran haulikolla ammutun näköiseksi, että automaatti imaisi ja hylkäsi sen. Muut 17 esimerkkitölkkiä tuottivat pantin.

Kiekko on korkeussuunnassa tiivistynyt tölkki. Jos se ei ole mahdottoman tiukalla, päätyjä pystyy meisseliä käyttäen varovasti hivuttamaan toisistaan irti. Tällaista tölkkiä pitää työstää ”leveysasteittain”: ensin suoristetaan läntinen pallonpuolisko, sitten itäinen, ja vasta sen jälkeen jatketaan napaa kohti.

Päädyttömässä tölkissä pääty on likistynyt vaakasuunnassa. Päätyrenkaan kehä on painunut yhteen samaan tapaan kuin ympyrän muotoinen kuminauha venytettäessä.

Jos rengas on mennyt kokoon alapäädystä, kehän vastakkaisia puolia voi yrittää kammeta meisselillä toisistaan eroon. Ainakin omilla voimillani päätyrenkaan palauttaminen jää puolitiehen, mistä ei aina heru ymmärrystä palautusautomaatilta.

Yläpäädyssä renkaan palauttaminen on helpompaa. Suuaukko on umpeutunut, mutta siihen voi ujuttaa meisselin. Kun meisselillä tekee tarpeeksi tilaa, päädyn pystyy usein ympäröimään kämmenellä ja ympyröimään puristamalla. Näin lopputulos on siedettävä, myös automaatin. Puristelu on vähän vaikeampaa, jos rengas on katkennut.

Vasemmassa kuvassa oikealla on yläpäädyn päädyttömyyden lisäksi haasteena alapäädyn pystypäätyisyys. Sitä ongelmallisempi ratkaistavissa oleva tapaus on enää päinvastainen tilanne eli päädytön alapääty ja pystypäätyinen yläpääty. Jos molemmat päädyt ovat päädyttömiä ja tölkki on kuhmuilla, se on tasomaismainen. Tässä vaiheessa osaamiseni, kärsivällisyyteni ja tölkkiselostukseni loppuu.

Iso ja pieni kokoon painunut väritön muovipullo sekä sininen täysin sykkyrällä oleva muovipullo hopeanvärisen peitteen päällä.

Automaatti hyväksyi soikeat pullot, mutta kerälle joutuneesta pullosta jäi haastetta pienelle puhallinorkesterille.

Tölkkien suoristaminen on muovipullojen oikomiseen verrattuna mahdollista. Pakkasen pahoinpitelemä pullo palautuu, kun sinne päästää lämmintä ilmaa, mutta itsestään hoikentuneet pullot säilyttävät muotonsa itsepintaisesti. Jos tällainen pullo ei ole automaatille riittävän pyöreä, pulloa pystyy yleensä taivuttelemaan ja siten myös automaattia. Sen sijaan auto voi murskata samalla kertaa sekä pullonpohjamuovit että toiveet taivuttelusta.

Opin yhden muovipulloniksin missäpä muuallakaan kuin panttikonttorin vieressä sijaitsevassa S-market Piritorissa. Olin syöttämässä dyykkaamaani kurtistunutta muovipulloa palautusautomaattiin, kun takanani ollut kurttuinen nainen suorastaan kauhistui, että lahjoitan pantin koneelle. Kun automaatti sylkäisi epämuotoisen pullon takaisin, nainen ei sylkenyt pulloon vaan puhalsi siihen hengen! Pullo palautui muotoonsa ja panttijärjestelmään, eikä Palpa saanut puhallettua panttia itselleen.

Palautumatta jääneistä 80 miljoonasta panttitölkistä jäi Palpalle viime vuonna noin 12 miljoonaa euroa. Rahalla on sinänsä jalosti väsätty panttiparkkeja Ouluun, mutta kun pienen peeärrän verottama potti lopulta jaetaan Palpan jäsenille, kyseessä on kuluttajiin kohdistuva panttiryöstö.

Palpan ohjeissa lukee: ”Kauppa ei ole velvollinen maksamaan pantteja likaisista ja rutatuista tölkeistä.” Palpa ei varmasti joutuisi uhraamaan isoa osaa ryöstösaaliistaan, jos se jatkaisi ohjetta: ”… mutta kauppa voi halutessaan ottaa niitä vastaan ja hakea niistä Palpalta hyvitystä.” 

Panttien kerääjät saisivat tuloja. Palvelualttiit kaupat saisivat asiakkaita. Kaupunkilaiset saisivat siistimmän katukuvan. Kaikki voittaisivat. Mutta Palpa onkin voittoa tavoittelematon yritys.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: miten tiristetään viimeisetkin pantit.

Panttisalaisuudet, osa 2: Panttimerkittömien pullojen kerääjän 0,10 euroa on 7 senttiä

Ympäristönsuojelulain nojalla jokainen on velvollinen ottamaan haltuunsa ja toimittamaan kierrätykseen lasipullon, joka on jätetty rakennettuun, rakentamattomaan taikka muuhun ympäristöön, ellei toimenpiteestä tai toimeen ryhtymättä jättämisestä koidu tai saata koitua vähäistä suurempaa tai suurta vähäisempää haittaa. Kierrätysvelvollisuus koskee myös sekalaisen yhdyskuntajätteen keräysvälineestä löytynyttä lasipulloa siltä osin kuin pullon käsittely ei ole kohtuutonta haittaa aiheuttavaa.

Sen, joka seuloo, järjestelee tai ottaa itselleen lasipulloja jätteenkeräysalueilla, mukaan lukien, mutta ei näihin rajoittuen, jätehuoneet, jätekatokset, jäteaitaukset, avoimet jätetilat, maanalaiset keräysastiat, jätekuilut ja jäteputket, on otettava huomioon, että luonnonvarojen kannalta ei ole pidettävä merkityksellisenä sitä, pannaanko kierrätys täytäntöön kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisen lasinkeräyksen vai jätelain tarkoittaman juomapakkausten palatusjärjestelmän välityksellä, vaikka yleistä lasijätettä voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää huonommin kierrätykseen soveltuvana, luonteeltaan sekakoosteisempana aineksena lääkeainejäämäisine injektioruiskuineen kuin vähittäiskauppojen lasipullojätettä, erityisesti ikkunalasin viivakoodittomuuden johdosta, olkoonkin että palautusautomaateista kulkeutuu sisään hernekeittojäämäisiä säilyketölkkejä ja/sekä pikkupoikia.

Kierrätyksestä vastaavan henkilön on toisaalta huolehdittava riittävässä määrin siitä, että homma ei mene hifistelyksi. Siten lasipullojen tapauksessa eivät kiistatta täyty paheksunnan edellytykset hummerikapitalistien panttien hylkäämisen osalta. Mitä 1 osassa on säädetty uudelleentäytettävien lasipullojen kanssa, ei päde tässä esitettyihin katsantokantoihin.

Lattialla Club-Mate-virvoitusjuomapulloja, niiden päällä kennolevy, sen päällä kolme isoa ja kolme pientä Freixenet-kuohuviinipulloa, niiden päällä kennolevy, sen päällä Sol-olutpullo, Somersby-siideripullo ja Corona-olutpullo.

Varmat pullot ehkäisevät ei-toivottuja lasin kantamisia, mutta sataprosenttisesti niihin ei voi luottaa. (Palpan harmaita kennolevyjä ei pitäisi saada pantitettua eikä kotiutettua, mutta ne saa palautettua.)

Unohdetaan hetkeksi moraaliseikat – tai kuten me Suomessa sanomme: lainsäädäntö – ja keskitytään puhtaasti rahan ansaitsemiseen. Lasipullo voi painaa hehto- tai kilogramman, mutta siitä saa kaupassa yhtä kaikki 10 senttiä tai ei kaikista yhtään mitään. Jotta pullojen kerääjä kasvattaisi lihastensa asemesta lompakkoaan, hänen on osattava jättää pantittomat pullot lasinkeräysastiaan.

Palpan panttimerkki takaa pullon pantattavuuden, mutta merkki puuttuu suurimmasta osasta roskikseen hylätyistä lasisista panttipulloista. Pantillisuuden voi selvittää Pantinpaljastimella, joskin pullojen kerääjän täytyy ajatella myös sitä lisäarvoa, joka yhteiskuntaan jäisi syntymättä viivakoodin näpyttelyyn kuluneen ajan takia. Eikä kaikilla kerääjillä edes ole tapana kuljettaa internetiä taskussaan. Tarvitaan siis säännöt siihen, milloin pullosta saa pantin.

Säännöt

Nyrkkisääntö 1. Mehupulloista ei saa panttia, sillä niitä ei koske juomapakkausvero. Smootheissa smoothieissa pantti voi kuitenkin olla.

Nyrkkisääntö 2. Lasipulloissa on raha tiukassa, mutta erityisen tiukassa se on ulkomaisessa tiukassa viinassa. Paksut venäläiset viinapullot ovat järjestään pantittomia, joten niitä dyykkaavat ovat järjestään päässeitä.

Peukalosääntö 1. Kun viivakoodien suuntanumeroita jaettiin, Suomi ei nukkunut vaan sai yhden kourallisesta kaksinumeroisia koodeja (ja Pohjois-Amerikka sai kourallisen). Jos viivakoodi alkaa Suomessa rekisteröidyn tuotteen tunnuksella 64, pullosta saa todennäköisesti pantin. Panttimerkittömistä kuusnelosista pantillisia on havaintojeni mukaan lähes yhdeksän kymmenestä, mutta toisaalta kuusnepojen osuus kaikista panttimerkittömistä pulloista on alle kymmenesosa. Luvun 64 voi muistaa tasavallan tietokoneesta Commodore 64:stä tai Suomen metsäteollisuudesta, jonka tunnuslauseita on ”kuusi nylje”.

Peukalosääntö 2. Lukeeko ulkomaisen pullon etiketissä jotain suomenkielistä, kuten ”ainesosat” tai ”parasta ennen”? Tällöin tuote on suunnattu suomalaisillekin ja siinä on todennäköisesti suomalainen panttikin. Yleensä kyseessä on olut.

Peukalosääntö 3. Ostetuimmat pullot ovat tavallisimpia. Kova tekijä opettelee Alkon myydyimmät viinit, mutta peruskerääjälle riittävät yleisimmät tuotemerkit: Kutakuinkin pettämättömiä ovat so so so -juomat Sol, Somersby ja Corona (äännetään ”sorona”). Fregaanilla jäävät helposti mieleen vaan ei roskikseen Fresitat ja Freixenetit (äännetään ”fraiksenet”). Tuli fre-sita taikka fre-tätä, älä panttia hakematta jätä. Hipsterijuoma Club-Matea tuskin kannattaa bokserikaupunginosissa dyykkaavan opetella.

Lattialta nouseva, nurkkaan rajautuva noin 600 pullosta muodostuva pyramidi. Kirkkaat pullot edessä, tummat takana.

Pantilliset vasemmalla, pantittomat värikkäistä pulloista lähtien oikealla. Ylimpänä Mufloni, joka loikkasi kesken kaiken pantillisten joukkueeseen.

Aloin jokunen vuosi sitten ottaa talteen kadulla ja dyykatessa ja kadulla dyykatessa vastaan tulleet lasipullot lukuun ottamatta nyrkkisäännöissä ja kolmannessa peukalosäännössä mainittuja pulloja. Tarkoituksena oli siis kerätä kaikki pullot, joiden pantillisuuden selvittämiseen tarvitsin Pantinpaljastinta.

Parin kolmen vuoden aikana kertynyt yli 600 pullon saalis on melko edustava ajallisesti ja määrällisesti, paikallisesti. Keräyspaikkoina olivat lähinnä muutaman Helsingin kantakaupungin taloyhtiön jätepisteet, joten tarkkojen lukujen sijasta esitän joitakin säännönmukaisuuksia. 

Pääsääntö 1. Panttimerkittömistä lasipulloista, joista on poistettu edellä mainitut varmat tapaukset, noin kaksi kolmasosaa kuuluu Palpan palautusjärjestelmään. Koska lasipullon pantti on 10 senttiä, panttimerkittömästä lasipullosta voi odottaa saavansa keskimäärin 7 senttiä. Ja jos jaksaa odottaa pari vuotta, pantittomista pulloista 7 persenttiä muuttuu pantillisiksi (mutta pantillinen pysyy aina pantillisena).

Pääsääntö 2. Olut- ja siideripulloista viisi kuudesosaa sisältää suomalaisen pantin. Viineissä pantillisten osuus on sama kuin keskimäärin kaikissa pulloissa eli noin kaksi kolmasosaa. Väkevissä pantillisia on vähän alle puolet. Panttimerkittömiä olutpulloja on jäteastioissa suunnilleen yhtä paljon kuin väkevien juomien pulloja, ja viinipulloja on vajaat kolme kertaa niin paljon kuin olutpulloja.

Voimiaan säästävän kerääjän kannattaa siis keskittyä olutpulloihin, kun ne ovat lasipulloista vielä kevyimpiäkin. Tienestejään maksimoivan kerääjän on otettava mukaan myös viinipulloja, koska niitä on ylivoimaisesti eniten.

Peli

Nyt kun pelin säännöt on nähty, on aika nähdä peli. Alla on 20 lasipulloa, joissa ei ole Palpan panttimerkkiä. Jokaisesta kysytään, saako siitä pantin suomalaisessa kaupassa. Vastaus selviää kuvaa osoittamalla tai napauttamalla, ja kuva leviää tämän jälkeen napauttamalla. Oikeiden vastausten lukumäärästä selviää, mikä panttiolento olet.

Alle 5 oikein. Olet tyhjänpantti. Nollan euron panttikuittikaan ei ole vieras sinulle, joka kannat kauppaan selkä vääränä vääriä pulloja. Et erota Palpan merkkiä Vihreästä pisteestä.

5–9 oikein. Olet panttivankikarkuri. Vapautat kohtuullisesti panttirahoja Palpan taseista. Rajoitut harrastuksessasi enimmäkseen perusoluiden ja tunnetuimpien kuohuviinien pantteihin, mutta lähdet toisinaan kokeilemaan onneasi ulkomaisten viinapullojen kanssa.

10–14 oikein. Olet pantinhaltia. Taiot talouteesi pulloilla sievoisia summia. Otat asiaksesi syventyä milloin yrttiliköörien, milloin uuden maailman viinien pantillisuuteen.

15–19 oikein. Olet panttiiri. Nettoat panteilla kuin Palpa. Tilaat usein baarissa juoman epähuomiossa nimen sijasta viivakoodilla. 

Kaikki oikein. Tuota nyt ei usko Pullo-Ekikään.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: mitä tehdä ruttuisilla tai littanoilla panttitölkeillä.

Panttisalaisuudet, osa 1: Pantinpaljastin kääntää pullojen viivakoodit euroiksi

Joka päivä joku länsimaalainen jossain päin länsimaailmaa huomaa saaneensa roolin murhenäytelmässä: Palautusautomaatti ei hyväksy lasipulloa vaan sylkäisee sen ulos. Painavaa pulloa on kannettu kauppaan turhanpäiten, ja nyt se pitäisi vielä viedä poiskin ja toimittaa lasinkeräykseen. Hieman lohdutusta kohtalon kolhimalle tuo se, jos automaatti sylkäisemisen sijasta nielaisee.

Koska kyseessä on länsimaalaisten ongelma, siihen on kehitetty ratkaisu. Suomaalaiset voivat käyttää Suomen palautuspakkauksen, joka kutsuu itseään Palpaksi, tarjoamaa tarkista juomapakkauksen pantillisuus -palvelua, joka ei kutsu itseään Pantinpaljastimeksi.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluun syötettynä viivakoodi 6420615510383. Vastauksena Onnenpekka Pils, kierrätyslasi, 0,10 €.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluista tarkin on Pantinpaljastin.

Pantinpaljastimeen näpytellään juomapakkauksen EAN-viivakoodi, jonka pituus on 8, 12 tai 13 numeroa. Jos koodi on rekisteröity Palpan järjestelmään, paljastin ilmoittaa juoman nimen, pakkaustyypin ja pantin arvon. Pantinpaljastin paljastaa myös useimmat näppäilyvirheet, sillä se osaa laskea annetun numerosarjan tarkistussumman ja verrata sitä viimeiseen numeroon.

Innokkaan pantintarkistajan kannattaa käyttää sellaista selainta, joka tallentaa lomaketietoja. Näin samaa koodia ei tarvitse näpytellä joka kerta loppuun asti. Paljon koodia ei varmaan tarvitsisi näpytellä myöskään, jotta syntyisi sovellus, joka lukee viivakoodin kameralla ja syöttää sen suoraan Pantinpaljastimeen. Siitä, että Palpa sellaisen tilaisi lunastamatta jääneillä miljoonilla, en panisi päätäni pantiksi.

Punaisessa, lokeroidussa pullokassissa kaksi pientä siideripulloa ja kaksi isoa votkapulloa.

Pullokassin poikkileikkauksessa siideri, siideri, votka ja votka.

Kokeillaan Pantinpaljastinta kahdella erilaisella kahdella samanlaisella pullolla. Kuvan vasemmanpuoleisessa Happy Joessa on 10 sentin panttimerkki. Valmistajia ja maahantuojia kannustetaan panttimerkin käyttämiseen pullon kierrätysmaksuun tulevalla yhden sentin alennuksella.

Koodi 6413600147206 vahvistaa panttimerkinnän oikeaksi. Myös Happy Joe numero 6413600058021 tuottaa palautusautomaatilla 10 senttiä, kuten suomalaiselta juomalta voi odottaakin. Vasemmanpuoleinen Absolutkin (7312040017683) sisältää pantin ilman panttimerkkiä, mutta oikea Absolut (7312040017072) ei kuulu suomalaiseen panttijärjestelmään.

Palpalle kuulumattomasta viivakoodista Pantinpaljastin sanoo: ”Juomapakkaus voi olla pantillinen uudelleentäytettävä lasipullo tai kuulua toisen yrityksen ylläpitämään palautusjärjestelmään.” Pantinpaljastimelle tuntemattomasta pakkauksesta voi saada Suomen kaupoissa pantin, jos kyseessä on Lidlin muovipullo tai uudelleentäytettävä lasipullo. Lidlin pulloissa on asiasta varoitus, mutta uudelleentäytettävät pullot eivät pukahda panteista.

Häkkikomeron oven edessä sininen olutkori, jossa on lasiset kaksi 0,3 litran kirkasta virvoitusjuomapulloa ja kaksi 0,33 litran ruskeaa olutpulloa.

Pullokorin ilmakuvassa vissy, limsa, olut ja olut.

Perinteinen lyhyt ja pönäkkä olutpullo on käytössä vielä muun muassa Olvilla ja Hartwallilla. Joskus harvoin vastaan tulee paksu, ”kierteinen” virvoitusjuoma- tai kivennäisvesipullo, kuten Vichy (6413600000280). Näistä kaikista saa 10 sentin pantin, vaikka Pantinpaljastin ei niiden kohdalla paljasta kuin tietämättömyytensä. Palautusautomaattikaan, joka tarkastelee näitä pulloja hartaasti, ei vaadi niiltä viivakoodia. Tässä tapauksessa täysin paljaan pullon palauttaminen ei siis ole etikettivirhe.

Kolmanneslitran jykevät lasipullot eivät mene romuttamolle, vaan ne täytetään uudelleen. Uudelleentäytettävät pullot eivät ole kertakäyttöisyyteen erikoistuneen Palpan alaa, vaan niitä hallinnoi Ekopulloyhdistys. Ekopullojen muodot voi viehättävästi tsekata vuodelle 2004 päivätyn etusivun zip-paketista.

Coca-Colan painava 0,35 litraa vetävä pullo on vaihtunut hentoiseen 0,25 litran kertakäyttöpulloon. Sinebrychoff ei muutenkaan enää täytä uudelleenkäytettäviä pulloja. Sen kertakäyttöiset pullot tulevat ekologisesti Puolasta ja Virosta. Ennen ne käytiin täyttämässäkin Virossa.

Harmaassa muovisessa 240 litran kierrätyslasipulloastiassa lasinsirpaleita ja lasipulloja.

Pulloroskiksen räjäytyskuvassa olut, rommi, samppanja, valkoviini, punaviini ja valkoviini.

Ahkera pullojen kerääjä saattaa törmätä erääseen erikoisuuteen: horeca-pulloon. Sellainen on esimerkiksi viinipullo 84153944. Siitä on turha yrittää saada rahaa kaupan palautusautomaatilla.

Horeca tarkoittaa hotelleja, restorantteja ja cahviloita, ja tällainen pullo on siis näistä paikoista kotoisin. Horeca-pullot ovat Palpan hallitsema joukkio. Vähittäiskauppatuotteisiin verrattuna horeca-tuotteen rekisteröinti on yritykselle halvempaa, mutta pullokohtainen kierrätysmaksu voi olla lähes kymmenen senttiä suurempi.

Ravintoiloihin ja -suruihin myydään horeca-pullojen ohella myös vähittäiskauppapulloja. Horecan Juha Höhr ennustaa kuitenkin, ettei juottolan ulkopuolella näkyvää pulloroskista kannata ryhtyä tyhjentämään vaikean rahan toivossa. Vaarallistakin se on. Palpa pitää lasinsirpaleita turvallisuusriskinä, vaikka toisaalta kehottaakin yrityksiä palauttamaan lasipullot lasiastiassa.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: millä todennäköisyydellä lasipullosta saa pantin.