Juokse, roska, juokse

Kun ploggaustempaus poimaratoniin oli muutama päivä, aloin lueskella ohjeita maratoniin valmistautuville. Olin ilmeisesti lähdössä soitellen sottaamaan käsiäni.

Hikipanta-sivuston mukaan ruokavalion suunnitteleminen on aloitettava muutama kuukausi ennen maratonia. Terwamaratonin sivulla annetaan puolelle vuodelle jaoteltu reilun sadan lenkin harjoitusohjelma ja kerrotaan, että maratonilla ei pidä kokeilla uusia urheilujuomia, sukkia tai kenkiä. J. P. Roos kirjoittaa Maratonmiehen elämässä (1995): ”Mutta ehkä tärkeintä on, että maraton on NIIN pitkä matka ettei sitä voi yksinkertaisesti juosta kylmiltään (varmaan joku on sen tehnyt, mutta saanut myös kärsiä paljon).”

Olin toimimassa sikäli neuvojen vastaisesti, että olin aloittanut ruokavalion suunnittelemisen muutamaa päivää ennen ja aioin kokeilla uusia urheilujuomia ja sukkia. Toisaalta olin käynyt juoksulenkillä alkuvuoden aikana kaksi kertaa ja ajanut molemmilla kerroilla sisään roskiksesta löytämiäni tossuja.

Patjalla juoksupaita ja -sortsit ja jalan mitan päässä juoksusukat ja -kengät. Paidan päällä narureppu, jonka päällä urheiluravinnepusseja.

Paidan, sortsit, alushousut, repun, sekoituspullon, energiageelit, urheilujuomajauheet, rakkolaastarit, sukat ja kengät sponsoroi Taloyhtiön jätepiste.

Poimaraton oli kaikille avoin tapahtuma, jonka esittelin blogikirjoituksessani. Sen saamien tykkäysten perusteella laadin etukäteen asteikon tapahtuman suosiolle. Jos paikalle saapuisi itseni lisäksi yksi ihminen, se olisi iloinen yllätys. Kaksi muuta osanottajaa olisi menestys ja kolme olisi ihme. En yllättynyt.

Poimaraton lähti hyvin käyntiin, sillä Ikuisen vapun aukiolta ei tarvitse koskaan poistua tyhjin käsin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ketjuttaa kaupungin roskarysiä, koska ploggaukseen kuuluu myös juokseminen. Olin suunnitellut reitin sivuamaan minulle merkityksellisiä paikkoja sekä parissa kohtaa päivän muita juoksutapahtumia.

Valkoinen muovikassi Senaatintorilla roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.

Ensimmäinen täysi muovikassi. Senaatintori, 4,5 km, 32 min.

Alkuun tuntuu hassulta juosta muovikassi kädessä ja kyykistellä vähän väliä, kun tavallisesti minulla ei ole mukanani muovikassia. Juoksu kulkee, mutta reidet tuntuvat jännän jännittyneiltä. Unioninkadulta löydän kupongin, jolla saa ilmaisen kahvin ja pullan (arvo 2,50 e) – en tosin tiedä missä. Aleksanterinkadulta nappaan mukaan rasian, jossa on kolme vadelmaa ja yksi mustikka. Kaartinkujalta poimin matkaan neljä hedelmäaakkosta.

Valkoinen muovikassi pitsalaatikon päällä sekajäteastian ja Johanneksenkirkon edessä.

Toinen täysi muovikassi. Johanneksenkirkko, 9,0 km, 1 h 10 min.

Ensimmäinen huoltopiste on 10 kilometrin kohdalla Kuvataideakatemian galleriassa. Se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin, koska urheilujuoma tuntuu imeytyvän hyvin. Juoksen hetken Helsinki City Marathonin seassa ja poimin maasta puoliksi käytetyn energiageeliputkilon. City Marathon opettaa, että pahvisen juomamukin voi heittää vauhdissa kadulle, jos on kiire. Poimaraton opettaa, että pahvisen juomamukin voi poimia vauhdissa kadulta, jos on kiire.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin vanha kirkko.

Kolmas täysi muovikassi. Vanha kirkko, 11,8 km, 1 h 42 min.

Keskustassa roskuus tiivistyy, etenkin kun on ravintolapäivä.

Valkoinen muovikassi nojaa jätekatokseen Sonckin korttelissa.

Neljäs täysi muovikassi. Dyykkarien pyhiinvaelluskohde Sonckin kortteli, 14,0 km, 2 h 9 min.

Ulkomaalaisen näköinen mies vilkaisee taloyhtiön roskiksella, olenko tulossa saaliinjaolle. Saan heitettyä poimimani littanat alumiinitölkit metallinkeräykseen. Aiemmilla tyhjennyksillä niitä on mennyt sekajätteisiinkin. Korkkaan elämäni ensimmäisen energiageelin. Juoksu sujuu edelleen hyvin. Sibeliuksenkadulla poimin roskia autojen alta ja töölöläisrouva kehuu: ”Hyvä!”

Googlen hakukoneeseen syötetty ”poimaraton”. Vastaus: ”Tarkoititko: puolimaraton”.

En!

Google tuntee meidät paremmin kuin me itse. Puoliväliin lopettaminen houkuttelee, sillä jatkuva kyykistely on saanut reisilihakset hapoille. Sturenkadullakin joku oli ripotellut ympäriinsä parikymmentä pikaruokapaikan pippuri- ja suolapussia.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Helsingin yliopiston kemian laitoksen edessä.

Viides täysi muovikassi. Helsingin aakkosjärjestyksessä ensimmäinen osoite, kemian laitos, 21,0 km, 3 h 10 min.

Saavun puolimatkan krouviin, jonka kaikista hanoista tulee vettä. Kumpulan liikuntakeskus on jo lukinnut ovensa, mutta saan koputtelemalla kiinnitettyä ystävällisen työntekijän huomion. Koska reidet jonkin verran tokenevat vastasekoitetusta urheilujuomasta ja muu keho tuntuu olevan hyvissä voimissa, päätän jatkaa matkaa.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Käpylän pelastusaseman edessä.

Kuudes täysi muovikassi. Käpylän paloasema, 23,0 km, 3 h 45 min.

Maunulassa vauhti alkaa hiipua. Ensimmäistä kertaa matkan aikana en kävele siksi, että saisin poimittua kaikki vastaan tulevat roskat, vaan siksi, että reiteni ovat kuin kaksi vanhaa puuta pesäpallomailojen pieksämää. Juoksen välillä köpötellen, ja jokainen roska tietää raastavaa pysähdystä ja yhä vaivalloisempaa liikkeellelähtöä.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Oulunkylän kirkon edessä.

Seitsemäs täysi muovikassi. Oulunkylän kirkko, 28,1 km, 4 h 40 min.

Olen kävellyt viimeiset pari kilometriä mutta yritän vielä hölkätä seuraavalle huoltopisteelle. Alkuun hieman liian kuuma sää on kääntynyt hieman liian kylmäksi. Maaliin pääsemiseksi olisi käveltävä vielä monta tuntia ja poimittava monta monituista tuusannuuskaa eli auton yli ajamaa koivunuijapistiäiskotelokoteloa. Olen saavuttanut kohdan, jossa itsepäisyys on muuttumassa itsetuhoisuudeksi.

Valkoinen muovikassi puisen kehikon edessä. Taustalla punaruskea kääpiövillakoira ja viisi pentua.

Kahdeksas täysi muovikassi. Onnenmyyrän pesäkolo, 30,0 km, 5 h 7 min.

Rapsutan nojatuolissa Onnenmyyrän maidosta pullistelevaa vatsaa. Vaikka olen ihminen, en ota maitoa omaan käyttööni vaan tilaan itselleni urheilujuoman. Vähän harmittaa, että poimaratonin polkujuoksuosuus Pirunkalliolla jäi nyt väliin. Toisaalta ei tarvinnut kokea Viikissä sitä ylimääräistä verenpainetta, jota Prisman näkeminen aina aiheuttaa.

Maratonkouluttajat puhuvat 30 kilometrin kohdalla vastaantulevasta ”seinästä”, joka johtuu mahdollisesti siitä, että elimistö alkaa käyttää energianlähteenä hiilihydraattien asemesta rasvoja. Omalla kohdallani siitä tuskin oli kyse, koska pidän parinkymmenen tunnin paastoja harva se päivä. Yksi ilmeinen selitys keskeyttämiselle on se, että olin juossut kevään aikana liian vähän. Toisaalta pohjakuntoa oli sen verran, että saavutin muutamaa viikkoa aikaisemmin Cooperin testissä 2 900 metriä.

Minulta ei ehkä loppunutkaan juoksukunto vaan lihaskunto. Jos aikoo yhdistää maratoniin satoja pysähtymisiä, kyykistymisiä ja liikkeellelähtöjä, olisi reidet totutettava maitohappoon hyvissä ajoin. Eikä ylipäätään kannattaisi ihan jokaista kuittia ja nenäliinaa yrittää noukkia mukaan.

Ensimmäisenä päivänä juoksun jälkeen en halunnut liikkua mihinkään ja portaissa kuljin alas suorin vartaloin kädellä kaiteeseen tukeutuen. Toisena päivänä jalkojen ja vartalon välinen lihasyhteys tuntui palanneen, joten sängystä ei enää tarvinnut kieriä pois. Kolmantena päivänä pystyin nousemaan sohvalta ottamatta tukea käsillä. Neljäntenä päivänä kävelin jo pari kilometriä, mutta reidet muistuttivat, että juoksemiseen oli vielä matkaa.

Lihaskivut ovat poimaratonin vaikutuksista vähäteltävimpiä. Hyviä seurauksia on se, että minulla kasvoi pikkuisen empatia niitä kohtaan, joilla liikkuminen tuottaa vaikeuksia päivästä toiseen. Lisäksi luonnossa on nyt yksi 16 ampeerin sulake vähemmän ja netissä on tietoa urheiluravinteiden säilyvyydestä.

Poimaraton ei siis ollut menestys, mutta ei se ollut ihmekään. Lopputuloksesta olen kuitenkin yllättävän iloinen.

Kaksi pullistunutta urheilujuomajauhepussia, energiageelipakkaus ja kaksi pitkulaista elektrolyyttijauhepussukkaa hymiön muotoon asetettuna.

Liite: säilyvyystietoa juoksijoille

Dexalin energiageelit olivat käyttökelpoisia 3,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Tiiviisti pakattu maltodekstriinin ja fruktoosin vesiliuos ei kuulosta kovin pilaantuvalta, etenkin kun mukana on säilöntäaineena kaliumsorbaattia.

Isostarin energiageeli, joka sisälsi glukoosisiirappia, vettä ja kaliumsorbaattia, maistui hyvältä 2,5 vuotta parasta ennen -päivästä. Vuoden verran nuorempi geeli oli tosin jämähtänyt, eli vettä oli ilmeisesti päässyt jotenkin haihtumaan pois. Powerbarin vankasti pakattu hedelmäsose eli ”performance smoothie” oli säilynyt kaksi vuotta päiväyksestä, vaikka siinä ei ollut säilöntäainetta.

Puolitoista vuotta vanhentuneet Zero-elektrolyyttitablettien pakkaukset olivat pullistuneet, joten niiden käyttämistä ei oikein voi suositella. Pullistelevat tabletit ovat muuten tavallisen näköisiä, mutta niiden pinnalla on tahmaisia, vettyneen oloisia alueita. Kyseessä ei todennäköisesti ole minkään vaarallisen pieneliön aikaansaannos, vaan ehkä pakkaukseen on jäänyt tai päässyt kosteutta, joka on saanut sitruunahapon ja karbonaatit reagoimaan ihan abioottisesti hiilidioksidiksi.

Herbalifen ”hypotoninen” elektrolyyttijuomajauhe oli käyttökelpoista 5,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Jauheen vitamiinit ovat saattaneet kärsiä, mutta suolojen takiahan näitä pitäisi ottaa eivätkä ne voi hävitä, toisin kuin tietysti ne, jotka eivät tajua käyttää näitä ihmejauheita.

Ploggaus on uusi tapa kerätä roskia, ja poimaraton on uusi tapa harrastaa ploggausta

”Puet päällesi lenkkivaatteet, otat ensimmäiset juoksuaskeleet ja pian kumarrut jo ensimmäisen roskan nähtyäsi. Päätät jatkaa juoksemista, mutta et pääse kovin pitkälle. Koukistat selkääsi vähän väliä, vilkuilet taaksesi, harpot tien sivulta toiselle. Et välitä enää vastaantulijoista. Tunnet suorittavasi tärkeää elämäntehtävää. Sinusta on tullut juokseva roskankerääjä.” – Ritva Hartzell, Roskankerääjän päiväkirja (Robustos, 2011).

Kolme miestä kyykistyy poimimaan roskia nurmikolta.

Roska maassa -liike kolmella maan mainiolla tavalla.

Oppimisella ja juoksemisella on paljon yhteistä. Molemmat tuottavat mielihyvää itsessään, mutta ovat ne usein myös aika pitkäpiimäistä touhua. Siksi oppimista on viime aikoina alettu pelillistää ja juoksemista on jo pitkään harrastettu kelloa ja toisia ihmisiä vastaan.

Juoksemista voi pelillistää ilman tympeää kilpailemistakin. Pokémon goukutti ihmiset keräämään olematonta roskaa, mutta aivojen palkitsemisjärjestelmä toimii yhtä lailla todellisen roskan poimimisessa. Siinä missä Pokémon näkyy ympäristössä jäykistyneinä niskoina ja konesalien sähkönkulutuksen seurauksina, roskien poimiminen näkyy ympäristössä esteettisempinä kehoina ja ympäristön esteettömämpänä näkymisenä.

Juoksemisen mielihyvällistäminen roskien keräämisellä on keksitty aikoja sitten, mutta tarvittiin ruotsalaiset brändillistämään se. Pari vuotta sitten keksittiin sana plogga, jossa yhdistyy plocka eli poimia ja jogga eli hölkätä. Ploggaus on viekoitteleva ilmaus, mutta suomenkielisessä suussani se aiheuttaa helposti ennenaikaisen ponnistuksen ja seurauksena on toinen harrastukseni. Siivouspäivän järjestäjät ovatkin nimenneet ploggaustapahtumansa roskajuoksuksi, mikä selittää sen, miksi ploggauksesta ei muodostunut brändiä Suomessa.

Puhkaisin pääni miettimällä ploggaukselle osuvaa suomenkielistä vastinetta, ja päästä tuli ulos vain poimaraton. Koska sanat luovat todellisuutta yhtä paljon kuin todellisuus luo sanoja, parin viikon itämisajan jälkeen olin jo suunnittelemassa 42 195 metrin mittaista roskienpoimimisjuoksulenkkiä.

Lenkkeilijä poimii mainosjulisteen maahan pudonneiden lehtien päältä.

Tehokas mainos paitsi ärsyttää myös tavoittaa kohderyhmän, joten ehkä poimaratonin pitäisi ottaa markkinointiinsa oppia kilpailevasta maratontapahtumasta.

Onnen tonkijat järjestää Suomen ensimmäisen poimaratonin Helsingissä lauantaina 19. toukokuuta. Lähtölaukaus kuullaan Vallilassa, mutta mukaan saa tulla myös matkan varrella. Poistuakin saa matkan varrella. Kaikki juoksijat pyritään pitämään mukana, vaikka sitten niin, että hätäisimmät pysähtyvät poimimaan tupakantumppeja.

Toisin kuin muut ploggaustapahtumat emme tarjoa parkkipaikkojajaa kangasmerkkejä tai tee säävarauksia. Muovikasseja meiltä saa, mutta jos ne loppuvat, käymme hakemassa lähimmästä kaupasta lisää (pullonpalautusautomaatin vierestä).

Belgialainen insinööri on ilmoittanut haluavansa kehittää ploggaukseen ihanteellisen roskapussin. Sellaisia ei tarvitse lähteä valmistamaan, koska käyttökelpoisia pusseja löytyy roskiksista. Kätevin pussityyppi on vaatekaupoissa yleinen kantoaukollinen kassi, sillä niihin on helpompi lisätä roskia kuin ruokakaupoissa myytäviin henkselikasseihin.

Kantoaukkokassit eivät kestä suuria kuormia, mutta kovin raskaita roskia ei ploggaaja voikaan ottaa mukaan, jos tavoitteena on pitää vauhtia yllä. Samasta syystä jokaista tumppia, muovinpalasta ja nenäliinaa ei kannata pysähtyä poimimaan. Metallijätteet on suositeltavaa erotella omaan pussiinsa, jos niistä on mahdollista päästä eroon matkan aikana. Pantilliset tölkit on pitkässä juoksussa yleensä jätettävä johonkin, mistä joku muu kerää ne talteen.

Hankalin tavanomaisista roskista on lasipullo. Sellaisen löydyttyä pitää punnita kolmaalta lasin painoa roskapussissa, kolmaalta lasin palamattomuutta roskienpolttolaitoksessa ja kolmaalta sitä, että ympäristöön jätetty lasipullo saattaa kohta olla monena terävänä roskana.

Kun välttää vaarallisen näköisiä roskia, ploggauksessa ei mielestäni tarvitse hanskoja kuin mahdollisesti lämpimänä pysymiseen. Likaista roskaa kylmällä ilmalla poimiessani otan usein hanskan pois, koska käsiä on helpompi puhdistaa kuin käsineitä. Jos roska on niin kuvottava, etten viitsi siihen paljain käsin koskea, en sotke hanskojanikaan siihen. Ploggauksessa ei siis haittaa poimittavan tai poimijan lievä rapakunto eikä kohokohtana ole poimittava tai poimijan oksennus.

Roskapussia kannattaa tyhjentää vastaantuleviin yleisiin roskiksiin. Roskista ei kuitenkaan pidä täyttää umpeen, tai muuten roskiksen ympäristöön ilmestyy nopeasti uutta plogattavaa. Niin umpimielistä taloyhtiötä ei taida olla, ettei sen roskiksiin saisi viedä kadulta löytyneitä roskia. Tässäkin asiassa jätepisteiden lukitseminen sotii yhteistä hyvää vastaan.

 

Poimaraton lähtee lauantaina 19.5.2018 Vallilan kirjaston edestä kello 15 ja jälkimmäinen puolimaraton käynnistyy Kumpulan liikuntakeskuksen ja puoli kuuden paikkeilla. Opasjäniksenä ploggaaja-bloggaaja Onni Tonkija. Ensimmäisenä juostava urbaani reitti kulkee alueilla Vallila – Harju – Torkkelinmäki – Linjat – Siltasaari – Kluuvi – Kruununhaka – Katajanokka – Kaartinkaupunki – Ullanlinna – Punavuori – Eira – Kamppi – Etu-Töölö – Taka-Töölö – Alppila – Vallila – Kumpula. Toisena jolkoteltava kylänraittireitti on Kumpula – Käpylä – Metsälä – Maunula – Pirkkola – Patola – Veräjämäki – Viikinmäki – Viikin tiedepuisto – Latokartano – Viikinranta – Vanhakaupunki – Arabianranta – Hermanni – Vallila. Ota etukäteen yhteyttä, jos haluat liittyä mukaan matkan varrelta.

Vinkit muovia välttävään, tyydyttävään ja hyvään elämään

Kaupat ovat tottuneet perustelemaan kaikenlaiset hullutukset sillä, että asiakkaat arvostavat vaivattomuutta. Muoviton maaliskuu on osaltaan muuttanut luvallisia puhetapoja. Muovia välttävä näet huomaa, että elämästä ei tee tyydyttävää helppous vaan hyveellisyyden tavoittelu.

Kerron nyt joitain muovinkkejä eli niksejä, joilla olen vähentänyt muovin kulutusta. Minusta niiden merkitystä ei kannata liioitella, mutta ehkä uskot mieluummin kestävyystieteen professoria: ”Sillä, että kuluttajat yrittävät välttää kertakäyttömuovia, on isossa mittakaavassa erittäin suuri merkitys.”

Valitse vinkeistä vinkeistä yksi, jota et ole ennen kokeillut. Anna muovinkin olla osa ympäristöongelmien ratkaisua, sillä mitään keinoa ei ole varaa heittää menemään.

Pääsääntö: Et tarvitse kertakäyttöisiä muovikasseja tai -pusseja etkä monia muitakaan pakkausmuoveja.

Tarvitsetko kauppakassin? Hanki muovinen tai kankainen kestokassi. Sellaisen saa kaupasta, messuilta tai roskiksesta. Kangaskassia voit kantaa mukanasi joka paikkaan, sillä se vie taiteltuna yhtä paljon tilaa kuin älypuhelimesi.

Muista kuitenkin, että puuvillakassi suojelee enemmän imagoasi kuin maapalloamme. Kaupan ”kertakäyttöistä” muovikassia voi nimittäin käyttää helposti kymmeniä kertoja, jos sinne ei sullo viiltäviä pakkauksia miten sattuu. Tällöin ympäristö kuormittuu niin vähän, että puuvillakassi pääsee samaan vanhan suomalaisen tutkimuksenkin perusteella vasta tuhansilla käyttökerroilla.

Kangaskassi-Almoilla ja -Jalmareilla on täten kaksi ongelmaa. Ensinnäkään ei taida olla yhtään tunnettua tapausta, jossa ympäristötietoinen kuluttaja olisi käynyt tuhansia kertoja nykymuotoisissa marketeissa menettämättä elämänuskoaan. Toiseksi jo sadat käyttökerrat saavat puuvillaisen tai polypropeenisen kangaskassin niin nuhjuiseksi, että se ei enää pysty kannattelemaan käyttäjänsä imagoa.

Tarvitsetko hedelmäpussin? Banaaniterttu tai kaksi appelsiinia tulevat toimeen ilman muoviakin. Muissa tapauksissa kestopussi on hyvä ratkaisu, jos sen ei odota pysyvän hohtavan valkoisena. Toisaalta kaupan maksuttomia hedelmäpussejakin voi käyttää ainakin kymmenen kertaa. Kun punnitustarran sijoittaa tarkalleen edellisen päälle, ei tule ongelmia kassalla ja päällimmäisen tarran voi irrottaa kotona.

Tarvitsetko rasian hedelmille tai vihanneksille? Jätä rasiaan tai verkkopussiin pakatut kasvikset kauppaan. Vastaavia tuotteita on usein myös irtomyynnissä. Viinirypäleitä tosin ympäröi aina jonkinlainen muovi, mutta ne ovat onneksi yhtä tarpeellisia kuin homeenestoaineella päällystetty sokerivesi.

Valmis pakkaus saa sinut ostamaan enemmän kuin haluat, mikä usein lisää hävikkiä. Jos rasiassa tai pussissa pilaantuu yksi hedelmä, kaupan tai kodin työntekijä joutuu kuluttamaan aikaansa syömäkelpoisten hedelmien erotteluun. (No ei tietenkään joudu: koko pakkaus lentää säälittä roskiin ainakin kaupoissa mutta havaintojeni mukaan usein myös kotitalouksissa.)

Tarvitsetko muovitetun kurkun? Kurkku pitää pakata muoviin, koska se on suurimmaksi osaksi vettä ja kuivuu siksi helposti. Tiesitkö, että Suomessa saa hyvää vettä hanasta?

Luomukurkku tarvitsee ympärilleen enemmän muovia kuin tavallinen kurkku, koska luomu ja tavis eivät saa mennä sekaisin. Sekoittumisesta tekee erityisen vaarallista se, että tuotteiden kilohinnoissa on moninkertainen ero.

Tarvitsetko astian irtotuotteille? Oman astian mukana pitäminen on helppoa, kunhan ei mukaudu mitään viitsimättömälle nykyihmiselle uskoteltuun malliin ja paisuttele omaa mitätöntä vaivannäköään. Neuvostoliitossa smetana ostettiin omaan lasipurkkiin.

Ongelmaksi tulee se, että harva haluaa maksaa oman astian käytöstä ylihintaa. Irtosalaatti kannattaakin punnita kaupan rasiaan, ja rasian voi käytön jälkeen pestä seuraavaa kertaa varten. Palvelutiskillä voi pyytää myyjää taaraamaan astian painon pois. Se oli yllättävän tuntematon toimintamalli ainakin kymmenisen vuotta sitten, kun vielä tein ruokaostoksia.

Lihatiskillä sain oman astian kanssa varautua pettymyksiin. Myyjä punnitsi usein tuotteen paperin päällä ennen astiaan siirtämistä ja olisi yhtä hyvin voinut kääriä ostokseni siihen paperiin. Pahimmassa tapauksessa punnitusalustana oli kertakäyttöinen muoviastia. Ja vaikka tiskillä kaikki olisi sujunut siedettävästi, kassalla omaa astiaa saatettiin katsoa kuin todistusaineistona myymälävarkaudesta.

Onneksi ihminen ei tarvitse lihaa tai kalaa. Ja jos pakkausmuoveja aikoo vältellä, minulla on pieni aavistus siitä, mistä materiaalista eläinten rehusäkit on valmistettu. Kasviksissakaan muovia ei kulu eniten lopullisen tuotteen pakkaamiseen. Maatalous on täynnä muovia.

Pullonpalautusautomaatti, jonka vieressä on roska-astia täynnä muovikasseja.

Tiesitkö, että pullonpalautuskoneen vieressä oleva roskapussi on täynnä roskapusseja?

Tarvitsetko roskapussin? Ostetuissa roskapusseissa on kussakin omat ongelmansa. Koska kaikki eivät vielä välttele kertakäyttömuoveja, löydät pullonpalautusautomaatin vierestä yhdellä kertaa roskapusseja loppuvuodeksi. Mikään ei estä käyttämästä näitä panttikasseja myös kauppakasseina, paitsi häveliäisyytesi. Jos panttikassit otetaan mukaan ekologisuuskisaan, puuvilla-Akhilleuksen ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa muovikilpikonnaa.

Mikäli panttikassien olutjäämät ällöttävät, automaatin vieressä on usein allas, jossa voit pestä kassit kuin edellä mainitussa Neuvostoliitossa (eikä tämän ole tarkoitus olla mikään zyskovitsi, jossa yritän suurella ja mahtavalla tehdä jostakin asiasta vähäpätöistä ja surkuteltavaa).

Toinen vaihtoehto roskapussin ostamiselle on se, että aukaiset taloyhtiösi roskiksella naapurisi vajaan roskapussin ja kippaat jätteesi sinne (joudut ehkä tilaa tehdäksesi ensin ottamaan pussista itsellesi avaamattoman rahkapurkin ja pari moitteetonta omenaa). Jäteastioissa näkee nykyään paljon revittyjä muovikasseja, eli huolellinenkaan neitseelliseen muovikassiin pakkaaminen ei auta, jos jättää sisällön liian kiinnostavaksi eli kierrättämättä.

Syväkeräysastiaan roskat voi mielestäni ripotella sellaisenaan. Kun jättimäinen roskapussi sitten nostetaan maan alta tyhjennettäväksi, tuuli voi kai periaatteessa napata jonkin karkkipaperin. En ole kuitenkaan kaupungilla kulkiessani nähnyt tarpeelliseksi kääriä keräämiäni roskia muovipussiin ennen puisto-Molokiin viskaamista.

Tarvitsetko biojätepussin? Muoviset biojätepussit ovat vihonviimeisiä, nimittäin biojätelaitoksella hajoavien asioiden joukossa. Kartonkinen puurohiutalepakkaus on periaatteessa huono valinta siksi, että siinä on paljon kierrätettävää ainesta. Paperipussi on sopivan ohut, mutta niitä on turha ostaa, kun sanomalehdetkin on keksitty. Kaukonäköinen on tietysti jemmannut tabloideja edeltäneitä isoja lehtiä. Vanhoista lehdistä ei mustekaan irtoa paperinkierrätyksessä kovin helposti.

Märkä biojäte kostuttaa paperin, joten tällainen biojätepussi saattaa tarvita jäteastiaan vientiä varten muovisen alusastian tai pussin. Itse olen sen verran laiska, että kerään biojätteen suoraan muovikulhoon. Jätepisteellä kumoan sitten kulhon joko levittämäni sanomalehtiaukeaman päälle tai naapurin vajaaksi jättämään biojätepussiin. Jos olisin enolaiska, repisin aluspaperin samalla kertaa paperinkeräysastiasta. Kulhon pyyhin käsipaperilla, jota löytyy sekajätteiden puolelta esimerkiksi pikaruokapaikkojen paperikasseista.

Tarvitsetko kakkapussin? Koirankakat voi kerätä hedelmäpussiin, leipäpussiin tai muuhun muovipussiin. Jos välttelet hedelmäpusseja etkä osta paljon leipää, pusseja tuskin kertyy tarpeeksi. Lisää löydät sekajäteastioista tai vaikka työpaikkasi kahvihuoneen roskiksesta. Pieni koira tai pentu saattaa papanoida niin vähäisiä annoksia, että voit kääriä jätöksen paperiin (älä siis heitä lautasliinaa pois, jos sellainen on jossain pakko ottaa).

Tarvitsetko muoviin pakattuja nesteitä? Osta nestesaippuan sijasta palasaippuaa. Vaihda nestemäinen pyykinpesuaine pahviin pakattuun jauheeseen (jauhe on tehokkaampaakin). Suosi tiivisteitä. Karsi juomien hankkiminen minimiin.

Nyt jutun etenemisen vuoksi keksitty kadunmies parkaisee, eikö enää saa edes juomia ostaa. No, aikuisen eläimen tarvitsee juoda vain vettä. Mehut, limsat ja kaljat ovat opeteltuja veden korvikkeita. Jos et pysty luopumaan edes tarpeettomista ja terveydelle haitallisista asioista, miten ikinä pystyt luopumaan sellaisista tarpeellisista ja terveellisistä asioista, joista sinun on luovuttava joko vapaaehtoisesti pahimman välttämiseksi tai pakolla yhteiskunnan romahdettua kuudennen sukupuuttoaallon täytäntöönpanoon?

Nestepakkauksissa ongelmallisinta on sisus eli se, että liikuttelemme vettä edestakaisin. Lasipullo on muovista huonompi, koska siinä energiaa kuluu huomattavasti myös pakkauksen kuljettamiseen eikä lasin kierrättäminen ole mitenkään yksinkertaista.

Pantillisista muovipulloista vain kirkkaat kierrätetään uusiksi pulloiksi. Värillisistä pulloista valmistetaan esimerkiksi mikromuoveja tupruttelevia fliissivaatteita. Kaikki Suomessa palautetut muovipullot voitaisiin käsitellä täällä, mutta se ei ole Palpalle mikään arvo vaan riski.

Muiden muoviastioiden kierrätys on vielä surkeampi soppa. Eri muovilaatuja ja lisäaineita sekoittamalla saadaan sellainen jäteliemi, ettei kannata haikailla hightech-tuotteita eikä edes Hai-saappaita. Muovinkeräysastiaan on kuitenkin sen hyvän ihmisen tyydyttävä, joka ei enää maaliskuun jälkeen ole muovia välttävä.

Suuri kupla: muoviton maaliskuu

Muoviton maaliskuu on typerröittävä kampanja. Se pitää paljon melua itsestään mutta on vaatimaton niin ihmisten suuntaan kuin vaikuttavuudeltaankin. Kampanja osoittaa lähinnä, että ihmisten vapaaehtoisilla toimilla ei ole kummoista merkitystä, jos halutaan pelastaa mitä maapallosta pelastettavissa on.

Muovittomalta maaliskuulta puuttuvat täsmälliset tavoitteet, toimintaohjeet ja tulokset. Sen alkusointusukulaiselle lihattomalle lokakuulle kaikki on ollut selvää pässinvihaa: Kun lihaa (kala mukaan luettuna) syödään vähemmän, eläimet ja ympäristö voivat paremmin. Lihaa korvaavia tuotteita voi myös ostaa kuluttamatta lihaa epäsuorasti. Muovia ei voi vältellä samalla lailla, eikä muovia välttämällä välttämättä kuormita ympäristöä vähemmän kuin muovia käyttämällä.

Muoviton maaliskuu hajoaa liian moneen suuntaan. Onko se hiilivedytön helmikuu, jonka tarkoituksena on vähentää fossiilisten luonnonvarojen kuluttamista? Vai kestokesäkuu, joka kannustaa vastustamaan kertakäyttökulttuuria? Vai mikromuoviton mätäkuu, jossa valokeilaan otetaan muovien lahoamattomuus?

Hiilivedyttömässä tapauksessa suosittaisiin metallipurkkien sijasta biomuovipakkauksia, joiden valmistaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kestokuukauden aikana kertakäyttölasi ei olisi mitenkään hyväksyttävä muovin korvike, sillä kertakäyttöisten muovipakkausten kuljettaminen on painaviin lasiastioihin verrattuna vähäpäästöistä. Mikromuovittomuuteen pyrittäessä vältettäisiin pakkausmuovin asemesta autoja, koska muovi menee Suomessa yleensä poltto- tai kierrätyslaitokseen mutta autojen renkaista ja tiepinnoitteista irtoaa suuri osa mikromuoveista.

Tyhjä keltainen muovipakkausten keräysastia.

Kohta on huhtikuu ja saa taas käyttää muoviastioita.

Välillä muovittomuusjulistukset menevät hupaisan puolelle niin, että tulee surku etuliitteeksi. Yksi muovittoman maaliskuun viettäjä on onnessaan löytämästään muovittomasta paistopussista. Koska jos paistaa pääsiäisenä lammasta yön yli sähköuunissa, ympäristön kannalta on kaikista keskeisintä, että paistopussi ei ole muovia vaan pinnoitettua paperia.

Toinen muoviton haluaisi erikoisriisinsä muovin sijasta kankaaseen käärittynä, kun Milanossakin sai. Koska niin kivaa kuin Italiaan onkin lentää, on ympäristön kannalta selvästi järkevämpää lähettää kangaspussi takaisin riisinpakkaajalle 7 000 kertaa.

Kolmas ei osta vaatteita, joissa on muovipohjaisia kuituja, vaan suosii puuvillaa, villaa, pellavaa, silkkiä ja nahkaa. Koska onhan esimerkiksi nahka ympäristön kannalta varsin haitatonta verrattuna parkitsemisessa vesistöihin vapautuvaan kromiin.

Muovinvälttelijöiden pahimmat ongelmat tuntuvat olevan muovikelmun korvaaminen ja vessapaperipakkauksen muovikääreen kanssa eläminen. Olen dyykannut kelmurullia, mutta en oikein tiedä, mihin niitä viitsisi käyttää. Ruoantähteet on nopeinta siirtää kannelliseen rasiaan. Käsin syötävät eväät sujautan kätevästi muoviseen leipäpussiin. Jos jääkaappiin mahtuisi iso kulho, sen päälle olisi helpointa laittaa lautanen. Vessapaperin tilalla käytän käsisuihkua jo ihan mukavuus- ja hygieniasyistä.

Muovinpaheksujat eivät näe vessapaperipakettiin sullottua metsää muovilta. Vessapaperia varten tapetaan jatkuvasti puita, sillä kierrätyskuitua riittäisi vain puoleksi vuodeksi. Wc-rullat voisi toki kantaa kotiin muovittomasti hartioilla kuten Neuvostoliitossa, mutta sateen sattuessa hukkaan valuisi kaikki sellulooseissa tuhlatut luonnonvarat, jotka ylittävät ylivoimaisesti muovikääreen ekologisen selkärepun.

Muovinkieltäjien anteeksiantamattomin ajatus, teko ja ajattelun laiminlyönti on muovikelmun korvaaminen mehiläisvahasta valmistetuilla kääreillä. Viedään siis meille korvaamattomilta mehiläisiltä vahatkin pesästä. Tehtailijat varmaan jo suunnittelevat, miten vessapaperimuovit voidaan vaihtaa oravannahkoihin.

Vaikka muovittomuus on mahdottomuus, muoviton maaliskuu voi lisätä tietoisuutta ja auttaa painostamaan poliitikkoja. Jos luonnossa vaillinaisesti hajoavien muovien hintaan ympätään ympäristöhaitat, maatuvien muovien kehitys vauhdittuu. Toivottavasti vuonna 2050 myymälöissä on enemmän muovia kuin kaloja.

 

Jos muovin välttelyn välttely ei nappaa, nappaa parhaat muovittomuusniksit blogista ensi viikon viikonloppuna.

Roskiin kiintyminen

Ei ole sattumaa, että ystäväni, taiteilija Timo P. Vartiainen ei yleensä dyykkaa koti-Kontulassaan. Vartiainen haali aineistoa näyttelyään varten viime vuoden juhlapyhinä yhteensä 12 dyykkiretkellä. Kun Kalliossa, Töölössä ja Lauttasaaressa hän sai tehdä pitkää ja raskasta päivää, oli Herttoniemessä, Roihuvuoressa ja Myllypurossa tarjolla vain kevyttä osapäivätyötä.

Vartiainen on koonnut löytönsä Helsingin kaupungin taidemuseon kulmagalleriaan. Lattialle asetettujen levyjen päällä on kelloja, kirjoja, kattiloita, kynttilöitä, kynsilakkoja ja kukkaruukkuja. Jäteastioiden käyttökelpoinen sisältö on näyttelyssä kuin tarjottimella, ja on osa esineistä jo varkaille kelvannutkin.

Timo P. Vartiainen ottaa kameralla kuvaa levylle asetetuista esineistä HAMin kulman kulmassa.

Timo P. Vartiainen (s. 1960) dokumentoimassa näyttelyesineitään, pois lukien pitkäkyntisen tarvitsema linkkuveitsi.

Vartiainen on kunnon garbologin tavoin vaivaa säästämättä kirjannut muistiin joka ikisen tavaran ja elintarvikkeen mittoineen, painoineen, tilavuuksineen ja patenttinumeroineen. Vartiaisen laatima yksityiskohtainen teosluettelo resonoi veikeästi näyttelyn kiehtovimman esineen kanssa.

Itä-Helsingin muuten laihassa saaliissa on mukana pikkutarkka irtaimiston kauppakirja vuodelta 1932. Julkinen ”notari” on vahvistanut, että muun muassa karafiini (2 mk), nahkakapsäkki (15 mk) ja torikori (3 mk) ovat vaihtaneet omistajaa. Ihan kaikesta en saanut selvää, sillä luettelon laatijalta oli puuttunut Vartiaisen roskiksesta löytämän Remington-kirjoituskoneen kaltainen apuväline. Kauppakirja on näyttelyn sielu, vaikka se painaakin Vartiaisen punnitsemana kuusi grammaa enemmän.

Siinä missä idässä jäteastioista löytyy lähinnä vanhoja kuitteja, kantakaupungissa luksuksen tavoittelu tuottaa roskaa ja mahdollisuus hylätä käyttökelpoisia esineitä roskana on arjen luksusta. Antroposeenin ja Konmarin ajassa tavaroihin kiintyminen näyttäytyy hyljättävänä hengen velttoutena.

Hyväosaisten kulmakunnilla on alettu ymmärtää, että tavaroiden määrä ei tuo onnea – vaan niiden laatu. Siksi Ikean vaihtuessa Iittalaan jätekatoksen ovi käy. Ja jos kierrätystä ei ole estetty lukolla, paikalla käy ehkä myös Timo P. Vartiainen.

Vartiainen lupaili tai uhkaili myyvänsä näyttelyn esineet kesällä kirpputorilla. Mutta näinköhän luopuminen täysin onnistuu mieheltä, joka kattilankantta kuvatessaan kirjoittaa 24,5 cm:n sisähalkaisijan ja 323 g:n painon väliin: ”Kantta napautettaessa huomattavan kaunis ääni.”

 

Timo P. Vartiaisen näyttely ”Roska on luksusta” HAMin kulmassa Tennispalatsin 1. kerroksessa 19.1.–25.3.2018 ti–su klo 11–19. Vapaa pääsy.

Taloyhtiödyykkarin 15 vinkkiä

Taloyhtiön jätepisteen anti on lähiruokaa parhaimmillaan. Tai no, usein parhaat päivänsä nähnyttä mutta syömäkelpoista. Ainakin ekologinen, eettinen ja euroottinen hinta on kohdallaan.

Myymälöiden roskikset ovat melkein aina lukkojen takana. Tällaista salpuuttamista kaupat perustelevat huolellaan siitä, että pois heitetty ruoka, joka vielä hetki sitten oli myytävänä, saattaa olla terveydelle vaarallista dyykkarille, joka ei välttämättä ole edes kaupan asiakas. Samasta syystä suurin osa kaupoista on lopettanut tupakan, alkoholin ja sokerin myynnin.

Salpuuttaminen etenee myös taloyhtiösektorilla, mutta toistaiseksi taloyhtiöiden täytyy luovuttaa talon asukkaalle avain jätetilaan. Asukas voi siten pienellä hyötyliikunnalla pelastaa ruokaa ja maailman voi kuulla huokaisevan hetkellisesti helpotuksesta kuolinkouristustensa keskeltä. Roskikselta tarttuu mukaan myös käyttökelpoista tavaraa, tai niin kuin me ammattilaiset sanomme, roinaa. Näin se käy.

1 Asenne

Dyykkaus on kuin lihan ostaminen: monet halveksuvat sitä vastoin parempaa tietoa. Tietysti sillä erotuksella, että lihan ostamisessa parempaa tietoa ei ole. Jos ihmistä ei kiinnosta kierrättäminen, ei hän osaa nähdä arvoa siinä, että joku kierrättää toistenkin puolesta. Anna hänelle anteeksi, sillä hänessä on todennäköisesti pahempiakin puutteita.

Tonkijan täytyy siis varautua ainakin ylenkatseisiin (ja mahdollisesti Ylen katseisiin). Joskus harvoin täytyy selvitä pihaparlamentin puhujapöntöstä irtaantuneesta pöntöstä puhujasta.

Suurimman osan ajasta halveksunta on kuitenkin aloittelevan dyykkarin päänsä sisälle kehittämää. Siksi kannattaa miettiä, miksi dyykkaa. Tahdotko säästää ympäristöä tai rahaa? Haluatko saada rahaa tai kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kaatumaan? Kun tavoitteesi on selvä, voit pitää pääsi pystyssä.

2 Laki

Kun avaat jäteastian kannen, et ole tekemässä mitään väärää. Joissakin tilanteissa voi olla hyödyllistä tietää, onko tämä moraalinen selviö kirjattu myös lakikirjan kansien väliin.

Suomessa dyykkausta ei ole erikseen kielletty eikä sallittu. Perimätieto ei tunne aiheesta oikeustapauksia. Meillä on laajat jokaisenoikeudet, ja dyykkausta voi hyvin verrata marjastukseen ja sienestykseen. Toisaalta metsässä ei saa taittaa oksaakaan ilman omistajan lupaa. Kauppojen lukkoja rikkovalla dyykkarilla voikin runsaasta paistopistetarjonnasta huolimatta olla pian edessä leivätön pöytä.

Oulun jätehuollon näkemyksen mukaan taloyhtiö voi kieltää dyykkaamisen ulkopuolisilta. Pelkkää kehotusta tehokkaammin kierrätyksen voi estää lukkosepän avulla.

3 Sijainti

Viitseliäs tekee löytöjä melkein mistä tahansa, mutta roskiksesta syömällä ei elä ihan missä tahansa. Parhaat dyykkauspaikat ovat isojen kaupunkien suurissa pienten asuntojen taloyhtiöissä kalliilla asuinalueilla jäteputkiston ulottumattomissa. Eniten dyykkauskelpoista jätettä tuottaa nuori yksin asuva nainen, joka ottaa vakavissaan pakkausten päiväykset.

Mustia, roskapusseja pursuavia sekajäteastioita jätehuoneessa.

Tällainen sekajäteastioiden rivistö voi vaikuttaa dyykkarin paratiisilta. Paljon mieluummin kuin tässä kaupungin vuokratalossa tongin kuitenkin taloyhtiössä, jossa on pari jäteastiaa ja huikentelevaa ihmistä. Kuvauskerralla tosin joku oli tyhjentänyt kaappejaan ja löydöissä oli melkoinen kantaminen.

Opiskelija-asuntolat ovat yllättävän hedelmällisiä (ja lihallisiakin) dyykkauspaikkoja, koska opiskelijaelämä ei ole kaikille kituuttamista. Moni myös tuntuu usein tyhjentävän jääkaappiaan, ennen kuin käy vanhempiensa luona hakemassa siihen täytettä. Kaappien sisältöä siirtää roskikseen myös opiskelijoiden jatkuva muuttoliike.

4 Vuorokaudenaika

Jos vuorokausirytmi on joustava, paras aika dyykata on ilta- tai aamuyöstä. Silloin toiminta herättää vähiten huomiota. Melko rauhallista on myös arkisin keskipäivällä ja viikonloppuaamuisin.

Jätepisteen ruuhka-aikoina dyykkari kohtaa usein talon asukkaita. Tilanteet voivat tuntua kiusallisilta, koska asukas ehkä arvaa, että hänen roskapussinsa joutuu seuraavaksi syyniin.

Mikäli haluaa välttää yhteentörmäyksiä asukkaiden kanssa, kannattaa dyykata ripeästi. Jos joku tulee paikalle, voit esittää, että olit vain lajittelemassa omia jätteitäsi, vaikka kyttääjiä se tuskin hämää. Vimmainen penkominen on ainakin kohteliasta keskeyttää, ja voit vaikka keskittyä tutkimaan tai esittelemään parasta löytöäsi. Paikalle tulleelle voi myös antaa jäterauhan poistumalla hetkeksi, jos takaisin pääsee helposti.

5 Viikonpäivät

Ahkera dyykkari oppii nopeasti, minä päivänä jäteastiat tyhjennetään. Näin hän voi yrittää käydä roskiksella juuri ennen tyhjennystä, jotta mahdollisimman vähän jätettä menee silmien ohitse. Omat lomamatkat voi tahdistaa tyhjennysaikataulujen kanssa. Juhlapyhien aikaan tyhjennys voi aikaistua päivällä.

6 Vuodenkierto

Parasta dyykkausaikaa ovat kuukauden viimeinen viikonloppu tai ensimmäiset päivät, koska silloin ihmiset muuttavat paitsi osoitetta myös kaappiensa sisältöä.

Jos jätteet ovat ulkona, pakkanen voi talvella vahingoittaa elintarvikkeita. Kesällä tai lämmitetyssä jätehuoneessa kylmäketju katkeaa, mutta en ole havainnut sen vaikuttavan suuresti säilyvyyteen.

7 Vaatetus

Dyykkausvaatteiden on hyvä olla väljät ja halvat. Tosidyykkarin tunnistaa takin keskiosan likavanasta, joka on piirtynyt jäteastiaan kurotellessa. Jos haluaa dyykata ohikulkumatkalla siviilivaatteissa, jäteastian reunan päälle voi laittaa puhtaan muovikassin.

Ulkodyykkaukseen kannattaa pukeutua talvella tietysti lämpimästi. Käsineiden pitäisi olla riittävän ohuet, jotta niillä on helppo penkoa jätteitä. Toisaalta käsineillä olisi hyvä olla paksuutta, koska kylmien jätekassien käsittely jäätää näpit nopeasti.

8 Apuvälineet

Dyykkarilla pitää olla aina mukanaan tyhjiä kasseja. Hätätilanteessa roskien seastakin voi löytyä tyhjiä tai helposti tyhjennettäviä muovikasseja.

Parhaita ovat tavalliset ruokakauppojen henkselikanssit, koska ne kestävät suuria painoja. Vielä parempia ovat kestokassit, mutta niitä on ikävämpi kuljetella, sillä ne eivät mene yhtä pieneen tilaan kuin tavalliset muovikassit. Tahraavia tuotteita voi pakata yksittäin ohuihin pusseihin. Kaikki kassit dyykkari hankkii luonnollisesti roskiksesta.

Itse en tarvitse muita välineitä, mutta jotkut käyttävät onkimiseen jonkinlaista keppiä. Tasku- tai otsalamppu voi olla kätevä, jos katuvalo tai jätepisteen valaistus ei riitä. Joskus harvoin saattaisi olla käyttöä veitselle, mutta muovikasseja voi tarvittaessa repiä sormillakin.

9 Roskapussien käsittely

Kun jäteastian avaa, sitä kannattaa vetää vähän ulospäin, jotta kannen voi tukea seinää vasten. Näin kansi ei paukahda dyykkarin selkään. Pitkä tonkija voi kannatella kantta päälläänkin.

Uuteen paikkaan tullessa kannattaa edetä tyhjimmästä jäteastiasta täysimpään. Tällöin täydempien astioiden sisältöä voi vähitellen siirtää tyhjempiin ja roskikset saa nuuskittua pohjia myöten.

Roskapussien solmut on yleensä helppo avata, jos osaa oikean tekniikan. Pusseja ei ole tarkoitus suolistaa: repiminen paitsi vaikeuttaa sisällön tutkimista myös antaa epäsiistin vaikutelman.

Avatut pussit jätän auki, jotta näen seuraavalla kerralla, mihin olen jäänyt. Roskat eivät tuulisellakaan säällä leviä avatuista pusseista ulkomaailmaan, sillä jäteautoon kipattaessa astian kansi avautuu vasta loppuvaiheessa.

10 Roskapussien sisältö

Ruokaa löytyy erityisesti painavista pusseista, koska elintarvikkeissa on usein paljon vettä. Painoa voi kuitenkin yhtä hyvin tuoda erityslaatuinen jäte, kuten vaipat tai kissanhiekka. Myös lasi ja rakennusjätteet ovat raskaita.

Vaikka painovoimakkaassa pussissa olisi elintarvikkeita, ne saattavat olla käyttökelvottomia. Joistakin ihmisistä on nimittäin järkevää ensinnäkin ostaa mehua, toisekseen jättää siitä puolet juomatta ja kolmanneksi olla kaatamatta loppuja viemäriin. Näin mehu rahdataan polttolaitokseen, jossa nestemäinen vesi poltetaan energiaa säästämättä vesihöyryksi. Tällaiset painotuotteet kannattaa siirtää viereiseen kassiin, jotta on helpompaa tunnustella, jäikö kassiin vielä jotain painavaa syötävää.

Vaalealla alustalla muun muassa hedelmiä, juusto- ja leikkelepakkauksia, rahka- ja jukurttipurkkeja, lihapaketteja ja maitotölkkejä.

Tätä saalista keräsin taloyhtiöiden roskiksista muutaman peräkkäisen päivän aikana. Ruoka tuppaa olemaan sen verran tiheää ainetta, että isot löydöt saavat haaveilemaan epäe(ste)ettisen paksuista haiuksista.

Tunnustelemalla löytää ruoan lisäksi muutakin. Kevyissä kasseissa on yleensä pelkkää pakkausjätettä. Pehmeissä mutta raskaahkoissa kasseissa on vaatteita. Painavissa mutta kulmikkaissa kasseissa voi olla kirjoja tai koneita. Rutistuvan tölkin tai palautuspullon tunnistaa muodosta ja äänestä. Pantillisuus pitää tosin tarkistaa visuaalisesti.

Muovikassin merkistä voi yrittää päätellä jotakin sen sisällöstä. Ruokaa on todennäköisimmin ruokakaupan kassissa. Mitä halvempi kauppa, sitä huonommat antimet.

Isossa jätesäkissä voi olla yksiön rapistunut laminaattilattia, kuukauden sotkuinen jätetuotanto tai muuttopaniikissa hylätty vaatekaapin sisältö. Ohuissa roskapusseissa ei ole useinkaan hyödynnettävää sisältöä. Onhan erillisten roskapussien hankkiminen jo osoitus kyvystä jonkinlaiseen suunnitelmallisuuteen.

11 Jäteastiat

Paras dyykattava on perinteinen sekajäteastia, ammattikielellä muki. Syväkeräysastioista jätteitä on turha haikailla. Näiden kahden välimuotoja ovat isohkot astiat, joita on hankala tutkia ilman dyykkikeppiä. Jätepuristimeen ei kannata mennä sisälle, ellei ole varma, ettei luvassa ole Darwin-palkintoa.

Vaikka vastuuttomat ihmiset suosivat sekajäteastioita, biojäteastioistakin voi löytää esimerkiksi ihan hyvälaatuisia juureksia ja hedelmiä. Tosin kaikista vastuuttomimmat ihmiset suosivat biojäteastioita sekajäteastioina.

12 Vaarat

Roskapusseja tunnustellessa kannattaa varoa teräviä esineitä. Suojaamattomia huumeneuloja en ole koskaan löytänyt, mutta näköyhteys käsiin kannattaa säilyttää jo särkyneen lasin varalta.

Talvella käsineet suojaavat hieman, mutta kesällä dyykkaan paljain käsin. Kädet saattavat tahriintua, joten ensiapuna kannattaa pitää mukana pikaruokapusseista dyykattuja lautasliinoja. Pese kädet jokaisen dyykin jälkeen kotiin tultuasi. Kuuma suihku ja antibakteerinen pesuaine olisivat huvittavaa liioittelua.

Päiväys ei estä tai takaa elintarvikkeen syömäkelpoisuutta, vaan se lähinnä kertoo kaupalle, mihin mennessä tuote pitäisi myydä. Mistä sitten tietää, voiko roskisruokaa syödä?

Syön itse nykyään usein ruokia, joiden hygieeninen taso tai mikrobiologinen laatu kauhistuttaisi eviranomaisia. Pahimmillaan olen joitakin kertoja joutunut kestämään pari tuntia vatsanvääntelyä. Mutta minulla onkin entisen maalaisen suolistomikrobisto ja olen totuttanut elimistöni vähitellen yhä pieneliöisempään ruokavalioon.

Usko siis enemmän aisteihisi kuin päiväyksiin, mutta aloita varovasti. Dykaaninen ruokavalio ei välttämä sovellu sinulle, jos syntymästäsi, kuolemaasi tai lapsesi syntymään on lyhyt aika. Terveet ja nuoret sopivat fregaaneiksi kodittomia paremmin.

Jos sinulla koti on, älä tee siitä hyönteisfarmia. Jauhoja, myslejä ja pähkinöitä heitetään usein pois sen takia, että niissä seikkailee riisihäröjä ja keittiökoisia. Hyönteinen pysähtyy paksuun muovikassiin tai vielä paremmin tiiviiseen muovirasiaan. Pahasti saastuneet ruoka-aineet ovat käyttökelvottomia.

Lutikkavaaran takia sullon kankaiset löytöni aina varmuuden vuoksi muovikassiin. Myös saunaa ja 60 asteen pyykkiä tulee hyödynnettyä. Ulosteläikkäisiä tavaroita ei kannata kantaa ollenkaan sisään.

13 Nöyryys

Älä metelöi tai roskaa jätepisteellä. Itse asiassa jos näet roskia jäteastioiden ulkopuolella, kerää ne roskiin. Itse asiasta toiseen jos näet sekajäteastiassa jotakin kierrätyskelpoista – pantittoman tölkin, puhtaan lasipurkin, kuivia sanomalehtiä, banaaninkuoret – siirrä ne oikeaan keräysastiaan. Yhteisen hyvän eteen toimiva dyykkari on helpompi hyväksyä kuin omahyväinen.

Käyttäydy kohteliaasti. Roskikselle tulevia kannattaa tervehtiä, vaikka et olisi talon väkeä tai vaikka saisit osaksesi vain murhaavan katseen. Jos joku pyytää sinua poistumaan, lähde pois. Anna hänen kerrankin kokea vallan täyteyttä (ja palaa tarvittaessa myöhemmin paikalle).

14 Säilytys

Roskiksesta kannattaa ottaa vain sellaista, mille on tarvetta. Hyvillekin löydöille olisi keksittävä säilytyspaikka, jotta asunto pysyy järjestyksessä.

Toisaalta minimalismille ei ole sijaa, jos tarkoituksena on elää pelkällä roskisruoalla. Löytöjä on pakko varastoida jääkaappiin, pakastimeen, kuivakaappiin ja kaapin viereen. Muuten saattaa joutua näkemään nälkää tai, mikä vielä pahempaa, ostamaan ruokaa. Harvalla taitaa Suomessa olla niin hyvät apajat, että voisi luottaa roskikseen yhtä lujasti kuin peruskansalainen kaupan hyllyyn.

15 Jakaminen

Dyykkaus yhdistetään herkästi köyhyyteen. Monet vaalivat tätä yhteyttä, kun he kysyvät, eikö keskiluokkaisen tonkijan pitäisi jättää jätteet köyhemmille.

Useat dyykkarit pitävät tärkeänä sitä, että jätteitä ei rohmuttaisi yli oman tarpeen. Dyykkausguru Rob Greenfield kehottaa kuitenkin ottamaan kaiken, minkä voi käyttää itse tai antaa toisille. Koskaan ei nimittäin voi olla varma siitä, että joku tulee vielä hakemaan ruoat, jotka jäivät ottamatta. Etenkin jos dyykkaa lukitussa jätepisteessä, seuraava noutaja on todennäköisesti roskakuski.

Siis jos ja kun roskiksesta löytyy jotakin enemmän kuin itse tarvitsee, se kannattaa jakaa toisten kanssa. Aina parempi, jos löytämisen ilon voi jakaa jo dyykkaushetkellä.

Nyt sytytämme tupakan

Olen 34 vuotta vanha enkä ole vieläkään tehnyt sitä. Kaikilla muilla vaikuttaa olevan asiasta kokemusta. Tunnenkin itseni usein ulkopuoliseksi. Katson vain hiljaa sivusta, kun muut lähtevät baarista ulos se mielessään.

Olen miettinyt pienestä pitäen, miltä se tuntuu. Olen imenyt porkkanaa rehvakkaasti etu- ja keskisormeni välissä. Olen tuprutellut kuivuneella koiranputkella. Olen ostanut lakupiippuja.

Kerran minua kaksi vuotta vanhempi Matti oli tuonut kouluun leikkisavukkeen, jossa oli aidon näköinen hehkuva kärki. Kärtin äidiltä itselleni samanlaista, mutta hän hyssytteli minut hiljaiseksi. Jotain salaperäistä tässä asiassa oli oltava. Kohta löysin koulutaksista tupakka-askin, johon oli jäänyt yksi savuke. En uskaltanut sytyttää sitä vaan tutkin vain sen kiehtovaa muotoa ja haistelin sen sisältä löytyneitä aineita.

En varmaan ikinä saisi ostettua kaupasta tupakkapakkausta. Häpeä olisi liian suuri. Onneksi olen voinut tonkia tupakkaa roskiksista. Lisäksi kerätessäni kadulta tupakka-askeja löydän toisinaan rasian, josta on otettu ehkä vain yksi tai kaksi savuketta.

Vaikka kokoelmani on kasvanut kasvamistaan, en ole kertaakaan rohjennut panna tupakaksi. Olin jo epätoivoinen, kunnes tapasin vanhemman henkilön, joka suostuu ohjaamaan minua kädestä pitäen. Viikkoni tupakkakoulussa alkaa.

Kädet lisäämässä irtotupakkaa kääreeseen. Pyöreällä pöydällä lisäksi tupakka-askeja ja -toppia, sätkäpaperipakkauksia, filttereitä, nuuskapurkkeja, purukumipaketteja sekä sikari ja tuhkakuppi.

Tuu tuu tupakkarulla, maanittelee Niko-Tiina, joka on itse aikoinaan käärinyt sätkänsä koneavusteisesti. Savukkeet, sikarit, irtotupakka, sätkäpaperit, filtterit, nuuska, nikotiinipurukumi ja tuhkakuppi Taloyhtiön jätepisteestä sekä maasta.

Maanantai

Niko-Tiina sytyttää kaltaiselleni aloittelijalle sopivan sinisen Laakkonen & Makkosen. Hänen mukaansa minua saattaa alkaa huimata ja voin saada päänsärkyä ja mahan sekaisin.

En varmaan osaa vetää kunnon henkosia, kun tupakka ei tunnu missään. Yskin vain pari kertaa. Niko-Tiina neuvoo lopettamaan savukkeen ainakin sentin ennen suodatinta. Tuntuu, että tupakkaa menee tällä tavalla suotta hukkaan, mutta en toisaalta halua vaikuttaa pultsariltakaan.

Niko-Tiina sammuttaa savukkeensa lätäkköön ja sulkee natsan mukana kuljettamaansa lasipurkkiin. Päätän hankkia oman purkin. Loppuillan tuntuu kuin olisin syönyt nuotiota.

Tiistai

Tupakkakokoelmani on toisaalla, ja pelkään jo, että tupakkaviikkoni loppuu alkuunsa. Sitten muistan, että kannan repussani aina tupakka-askia kessu vai kepponen -tyyppisten jalkajousipummaajien varalta. Repusta löytyy sinistä Pällimälliä.

Koska ulkona sataa, päätän mennä jätekatokseen polttelemaan. Katoksessa on suojaisaa ja rauhallista. Minkähän takia en ole koskaan nähnyt täällä ketään tupakalla?

Tupakka syttyy laiskasti. Kuulen vasta jälkikäteen Niko-Tiinalta, että tupakkaa pitäisi imeä sytytysvaiheessa. Savuke katkeaa kesken kaiken. Se on ilmeisesti päässyt litistymään repussa.

Tupakointi piristää vähän, mutta se saattaa johtua muuten raikkaasta yöilmasta. Jälkimaku on tuhkakuppinen. Kotona huomaan, että minua ympäröi sama haju kuin lapsuudessa, kun isä päätti polttaa lämmityskattilassa puiden sijasta heiniä.

Keskiviikko

Kokeilen Niko-Tiinan suosikkia, voimakasta Abba-tupakkaa. Polttelemme kahdestaan, ja yritän näyttää ohikulkijoille vanhalta tekijältä. Vahva tupakka yskittää ja polttaa kurkkua.

Torstai

Etsin kotimatkan varrelta mahdollisimman syrjäisen kohdan, jossa olisi niukasti tarkkailevia silmäpareja. Luulen nimittäin näyttäväni nololta, kun yskin hervottomasti jokaisen sisäänvedon jälkeen. Yritän kyyristyä yhtä huomaamattomaksi kuin joskus dyykatessani.

Otan Niko-Tiinan ohjeiden mukaisesti formuloista tutun vihreän Mika-mentolisavukkeen. Ehkä ensimmäistä kertaa osaan vetää kunnolla henkeen. Harjoittelua tämä kyllä vaatii, että oppii täysin vaistojensa vastaisesti ikään kuin hengittämään tukehtuakseen.

Kun lopetan, päästä huippaa hieman. Jälkimaku on tällä kertaa ihan siedettävä. Ehdin olla tunnin ajan kotona, kun Onneli tulee sisään ja kysyy: ”Miksi täällä haisee tupakalle, ihan hirveälle?” Yritän lyödä leikiksi ja sanon, että täällä on käynyt Tupa-Kalle ja ei kai tämä sentään niin pahalta haise kuin jotkin dyykkaamani lihat.

Täytyy alkaa noudattaa pidempiä varoaikoja, sillä ainakin nettikeskustelijat vaikuttavat suhtautuvan kriittisesti myöhäisherännäisiin: ”Kyllä tupakoinnin aloittaminen aikuisiällä olisi kynnyskysymys minulle. Äijä saisi lähteä.” ”Senkin takia on syytä lopettaa suhde, että jotakin on pahasti päässä vialla, jos noin vanha aloittaa polttamisen.”

Perjantai

Palaan työpaikan pikkujouluista ja poltan Kallion kirkon kohdilla ohuen ohuen savukkeen, jota Niko-Tiina nimittää tyttöjen tupakaksi. Oppi-isättäreni mukaan tupakointi onnistuu vallan hyvin käsineet kädessä. Hento savuke kuitenkin katkeaa paksujen hanskojeni puristuksessa.

Olen tainnut oppia vetämään henkeen. Osaan jo vähän pidätellä yskäisyjäkin. Vaikka savuke on pieni, polttamisen jälkeen huimaa niin, että horjahtelen.

Poltan hetken päästä vertailun vuoksi kamelinkarvatupakan. Elämäni viimeinen savuke, sanon itselleni. Tupakka polttelee kurkussa edellistä enemmän. Minkäänlaista fyysistä mielihyvää en ole polttamisesta mielestäni edelleenkään saanut.

Lauantai

”Viimeinen savuke” lienee tupakoitsijan tavallisin valhe. Tajuan, etten voi lopettaa tupakointia polttamatta legendaarista Myrlpuro-tupakkaa. Valitsen kultaisen mallin, jonka luvataan haisevan tavallista vähemmän. Se lupaus vaikuttaa täyttyvän.

Muuten savuke ei tuo mitään uutta. Henkeen vetäminen tuntuu taas kuin pieneltä astmakohtaukselta, ja savukkeen jälkeen huippaa niin, että hoipun puolelta toiselle. Onneksi olen valinnut öiseksi tupakkapaikakseni tukevan puistonpenkin. Kävelen kotiin kuuden löytämäni tyhjän tölkin kanssa ja yskin koko matkan limaa pois. Olen kyllästynyt yskimiseen. Ei enää koskaan savukkeita.

Sunnuntai

On ensimmäinen adventtisunnuntai, mutta ajattelen sytyttää monta ”kynttilää”. Mentolin makuinen Hovinarri-pikkusikari ei oikein maistu miltään, tai ehkä vähän kirvelevältä. Sikaria ei tarvitse vetää henkeen, joten se tuntuu paremmalta kuin paperitupakka.

Kohina-pikkusikari ei säväytä millään tavalla. Se maistuu ihan vain tupakalta. Ainoa nautinnon aihe on, kun saa pimeässä ihastella tumman sikarin punaisena hehkuvaa päätä

Viimeiseksi olen säästänyt 15-senttisen, muoviseen koeputkeen pakatun kuubalaisen vankileirisikarin. Sikarinavausohjeiden tankkaaminen menee hukkaan, koska tämä pölli on valmistettu polttovalmiiksi.

Maku on erilainen kuin aikaisemmissa tupakoissani, vähän lempeämpi. Tätä voisi joku haluta maistellakin. Ja nämä minun sikarini on tietysti säilytetty ihan väärin; rutikuivan sikarin mausta on kaiketi turha rutista.

Sauhuttelen reilun tunnin verran ja viimeistelen samalla blogitekstiäni Mika Waltaria leikkien. Kirjoittaminen kiehtoo polttamista enemmän, joten sikari sammuu tuhkatiheään.

Lopuksi alan jauhaa hedelmän makuista 4 mg:n Nico-Reetta-purukumia ja summaan viikon annin: tupakka ei yhtään natsannut minulle.

Tupakkateollisuus näyttäisi olevan pitkällä tähtäimellä hätää kärsimässä. Tuote on umpisurkea, jos kymmenenkään kokeilua ei riitä käännyttämään sen käyttäjäksi. Kun polttamista ei saa enää tehdä mainostamalla houkuttelevaksi ja sosiaalinen paine toimii päinvastaiseen suuntaan ainakin ammattikoulujen ulkopuolella, tupakka tekee hidasta kuolemaa, kuten tällä alalla tapana on.

Tupakka on kuin Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -oppaassaan kuvailema huono henkilöhahmo: ”– – eikä tyttö suinkaan ole ’mustan silkin verhoama liekki, kiihdyttävä ja salaperäinen’, niinkuin ehkä luulet, vaan pääasiallisesti raakaa lihaa, aivoton persoonaton, itsekäs ja tyhmä kananpää.”

Luulen saaneeni kirjoitukseeni napakan lopetuksen, kun suussani pyörittelemä nikotiinipurkka alkaa korventaa kurkkua. Pyörryttää pahemmin kuin kertaakaan viikon aikana. Kylmä hiki nousee iholle. Hetken kärvisteltyäni siirryn vessaan oksentamaan.

Pöntöllä voimia kerätessäni muistan Niko-Tiinan ensimmäisen neuvon: ”Älä aloita!” Ei pitäisi alkaa leikkiä tulella.