Panttisalaisuudet, osa 2: Panttimerkittömien pullojen kerääjän 0,10 euroa on 7 senttiä

Ympäristönsuojelulain nojalla jokainen on velvollinen ottamaan haltuunsa ja toimittamaan kierrätykseen lasipullon, joka on jätetty rakennettuun, rakentamattomaan taikka muuhun ympäristöön, ellei toimenpiteestä tai toimeen ryhtymättä jättämisestä koidu tai saata koitua vähäistä suurempaa tai suurta vähäisempää haittaa. Kierrätysvelvollisuus koskee myös sekalaisen yhdyskuntajätteen keräysvälineestä löytynyttä lasipulloa siltä osin kuin pullon käsittely ei ole kohtuutonta haittaa aiheuttavaa.

Sen, joka seuloo, järjestelee tai ottaa itselleen lasipulloja jätteenkeräysalueilla, mukaan lukien, mutta ei näihin rajoittuen, jätehuoneet, jätekatokset, jäteaitaukset, avoimet jätetilat, maanalaiset keräysastiat, jätekuilut ja jäteputket, on otettava huomioon, että luonnonvarojen kannalta ei ole pidettävä merkityksellisenä sitä, pannaanko kierrätys täytäntöön kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisen lasinkeräyksen vai jätelain tarkoittaman juomapakkausten palatusjärjestelmän välityksellä, vaikka yleistä lasijätettä voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää huonommin kierrätykseen soveltuvana, luonteeltaan sekakoosteisempana aineksena lääkeainejäämäisine injektioruiskuineen kuin vähittäiskauppojen lasipullojätettä, erityisesti ikkunalasin viivakoodittomuuden johdosta, olkoonkin että palautusautomaateista kulkeutuu sisään hernekeittojäämäisiä säilyketölkkejä ja/sekä pikkupoikia.

Kierrätyksestä vastaavan henkilön on toisaalta huolehdittava riittävässä määrin siitä, että homma ei mene hifistelyksi. Siten lasipullojen tapauksessa eivät kiistatta täyty paheksunnan edellytykset hummerikapitalistien panttien hylkäämisen osalta. Mitä 1 osassa on säädetty uudelleentäytettävien lasipullojen kanssa, ei päde tässä esitettyihin katsantokantoihin.

Lattialla Club-Mate-virvoitusjuomapulloja, niiden päällä kennolevy, sen päällä kolme isoa ja kolme pientä Freixenet-kuohuviinipulloa, niiden päällä kennolevy, sen päällä Sol-olutpullo, Somersby-siideripullo ja Corona-olutpullo.

Varmat pullot ehkäisevät ei-toivottuja lasin kantamisia, mutta sataprosenttisesti niihin ei voi luottaa. (Palpan harmaita kennolevyjä ei pitäisi saada pantitettua eikä kotiutettua, mutta ne saa palautettua.)

Unohdetaan hetkeksi moraaliseikat – tai kuten me Suomessa sanomme: lainsäädäntö – ja keskitytään puhtaasti rahan ansaitsemiseen. Lasipullo voi painaa hehto- tai kilogramman, mutta siitä saa kaupassa yhtä kaikki 10 senttiä tai ei kaikista yhtään mitään. Jotta pullojen kerääjä kasvattaisi lihastensa asemesta lompakkoaan, hänen on osattava jättää pantittomat pullot lasinkeräysastiaan.

Palpan panttimerkki takaa pullon pantattavuuden, mutta merkki puuttuu suurimmasta osasta roskikseen hylätyistä lasisista panttipulloista. Pantillisuuden voi selvittää Pantinpaljastimella, joskin pullojen kerääjän täytyy ajatella myös sitä lisäarvoa, joka yhteiskuntaan jäisi syntymättä viivakoodin näpyttelyyn kuluneen ajan takia. Eikä kaikilla kerääjillä edes ole tapana kuljettaa internetiä taskussaan. Tarvitaan siis säännöt siihen, milloin pullosta saa pantin.

Säännöt

Nyrkkisääntö 1. Mehupulloista ei saa panttia, sillä niitä ei koske juomapakkausvero. Smootheissa smoothieissa pantti voi kuitenkin olla.

Nyrkkisääntö 2. Lasipulloissa on raha tiukassa, mutta erityisen tiukassa se on ulkomaisessa tiukassa viinassa. Paksut venäläiset viinapullot ovat järjestään pantittomia, joten niitä dyykkaavat ovat järjestään päässeitä.

Peukalosääntö 1. Kun viivakoodien suuntanumeroita jaettiin, Suomi ei nukkunut vaan sai yhden kourallisesta kaksinumeroisia koodeja (ja Pohjois-Amerikka sai kourallisen). Jos viivakoodi alkaa Suomessa rekisteröidyn tuotteen tunnuksella 64, pullosta saa todennäköisesti pantin. Panttimerkittömistä kuusnelosista pantillisia on havaintojeni mukaan lähes yhdeksän kymmenestä, mutta toisaalta kuusnepojen osuus kaikista panttimerkittömistä pulloista on alle kymmenesosa. Luvun 64 voi muistaa tasavallan tietokoneesta Commodore 64:stä tai Suomen metsäteollisuudesta, jonka tunnuslauseita on ”kuusi nylje”.

Peukalosääntö 2. Lukeeko ulkomaisen pullon etiketissä jotain suomenkielistä, kuten ”ainesosat” tai ”parasta ennen”? Tällöin tuote on suunnattu suomalaisillekin ja siinä on todennäköisesti suomalainen panttikin. Yleensä kyseessä on olut.

Peukalosääntö 3. Ostetuimmat pullot ovat tavallisimpia. Kova tekijä opettelee Alkon myydyimmät viinit, mutta peruskerääjälle riittävät yleisimmät tuotemerkit: Kutakuinkin pettämättömiä ovat so so so -juomat Sol, Somersby ja Corona (äännetään ”sorona”). Fregaanilla jäävät helposti mieleen vaan ei roskikseen Fresitat ja Freixenetit (äännetään ”fraiksenet”). Tuli fre-sita taikka fre-tätä, älä panttia hakematta jätä. Hipsterijuoma Club-Matea tuskin kannattaa bokserikaupunginosissa dyykkaavan opetella.

Lattialta nouseva, nurkkaan rajautuva noin 600 pullosta muodostuva pyramidi. Kirkkaat pullot edessä, tummat takana.

Pantilliset vasemmalla, pantittomat värikkäistä pulloista lähtien oikealla. Ylimpänä Mufloni, joka loikkasi kesken kaiken pantillisten joukkueeseen.

Aloin jokunen vuosi sitten ottaa talteen kadulla ja dyykatessa ja kadulla dyykatessa vastaan tulleet lasipullot lukuun ottamatta nyrkkisäännöissä ja kolmannessa peukalosäännössä mainittuja pulloja. Tarkoituksena oli siis kerätä kaikki pullot, joiden pantillisuuden selvittämiseen tarvitsin Pantinpaljastinta.

Parin kolmen vuoden aikana kertynyt yli 600 pullon saalis on melko edustava ajallisesti ja määrällisesti, paikallisesti. Keräyspaikkoina olivat lähinnä muutaman Helsingin kantakaupungin taloyhtiön jätepisteet, joten tarkkojen lukujen sijasta esitän joitakin säännönmukaisuuksia. 

Pääsääntö 1. Panttimerkittömistä lasipulloista, joista on poistettu edellä mainitut varmat tapaukset, noin kaksi kolmasosaa kuuluu Palpan palautusjärjestelmään. Koska lasipullon pantti on 10 senttiä, panttimerkittömästä lasipullosta voi odottaa saavansa keskimäärin 7 senttiä. Ja jos jaksaa odottaa pari vuotta, pantittomista pulloista 7 persenttiä muuttuu pantillisiksi (mutta pantillinen pysyy aina pantillisena).

Pääsääntö 2. Olut- ja siideripulloista viisi kuudesosaa sisältää suomalaisen pantin. Viineissä pantillisten osuus on sama kuin keskimäärin kaikissa pulloissa eli noin kaksi kolmasosaa. Väkevissä pantillisia on vähän alle puolet. Panttimerkittömiä olutpulloja on jäteastioissa suunnilleen yhtä paljon kuin väkevien juomien pulloja, ja viinipulloja on vajaat kolme kertaa niin paljon kuin olutpulloja.

Voimiaan säästävän kerääjän kannattaa siis keskittyä olutpulloihin, kun ne ovat lasipulloista vielä kevyimpiäkin. Tienestejään maksimoivan kerääjän on otettava mukaan myös viinipulloja, koska niitä on ylivoimaisesti eniten.

Peli

Nyt kun pelin säännöt on nähty, on aika nähdä peli. Alla on 20 lasipulloa, joissa ei ole Palpan panttimerkkiä. Jokaisesta kysytään, saako siitä pantin suomalaisessa kaupassa. Vastaus selviää kuvaa osoittamalla tai napauttamalla, ja kuva leviää tämän jälkeen napauttamalla. Oikeiden vastausten lukumäärästä selviää, mikä panttiolento olet.

Alle 5 oikein. Olet tyhjänpantti. Nollan euron panttikuittikaan ei ole vieras sinulle, joka kannat kauppaan selkä vääränä vääriä pulloja. Et erota Palpan merkkiä Vihreästä pisteestä.

5–9 oikein. Olet panttivankikarkuri. Vapautat kohtuullisesti panttirahoja Palpan taseista. Rajoitut harrastuksessasi enimmäkseen perusoluiden ja tunnetuimpien kuohuviinien pantteihin, mutta lähdet toisinaan kokeilemaan onneasi ulkomaisten viinapullojen kanssa.

10–14 oikein. Olet pantinhaltia. Taiot talouteesi pulloilla sievoisia summia. Otat asiaksesi syventyä milloin yrttiliköörien, milloin uuden maailman viinien pantillisuuteen.

15–19 oikein. Olet panttiiri. Nettoat panteilla kuin Palpa. Tilaat usein baarissa juoman epähuomiossa nimen sijasta viivakoodilla. 

Kaikki oikein. Tuota nyt ei usko Pullo-Ekikään.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: mitä tehdä ruttuisilla tai littanoilla panttitölkeillä.

Panttisalaisuudet, osa 1: Pantinpaljastin kääntää pullojen viivakoodit euroiksi

Joka päivä joku länsimaalainen jossain päin länsimaailmaa huomaa saaneensa roolin murhenäytelmässä: Palautusautomaatti ei hyväksy lasipulloa vaan sylkäisee sen ulos. Painavaa pulloa on kannettu kauppaan turhanpäiten, ja nyt se pitäisi vielä viedä poiskin ja toimittaa lasinkeräykseen. Hieman lohdutusta kohtalon kolhimalle tuo se, jos automaatti sylkäisemisen sijasta nielaisee.

Koska kyseessä on länsimaalaisten ongelma, siihen on kehitetty ratkaisu. Suomaalaiset voivat käyttää Suomen palautuspakkauksen, joka kutsuu itseään Palpaksi, tarjoamaa tarkista juomapakkauksen pantillisuus -palvelua, joka ei kutsu itseään Pantinpaljastimeksi.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluun syötettynä viivakoodi 6420615510383. Vastauksena Onnenpekka Pils, kierrätyslasi, 0,10 €.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluista tarkin on Pantinpaljastin.

Pantinpaljastimeen näpytellään juomapakkauksen EAN-viivakoodi, jonka pituus on 8, 12 tai 13 numeroa. Jos koodi on rekisteröity Palpan järjestelmään, paljastin ilmoittaa juoman nimen, pakkaustyypin ja pantin arvon. Pantinpaljastin paljastaa myös useimmat näppäilyvirheet, sillä se osaa laskea annetun numerosarjan tarkistussumman ja verrata sitä viimeiseen numeroon.

Innokkaan pantintarkistajan kannattaa käyttää sellaista selainta, joka tallentaa lomaketietoja. Näin samaa koodia ei tarvitse näpytellä joka kerta loppuun asti. Paljon koodia ei varmaan tarvitsisi näpytellä myöskään, jotta syntyisi sovellus, joka lukee viivakoodin kameralla ja syöttää sen suoraan Pantinpaljastimeen. Siitä, että Palpa sellaisen tilaisi lunastamatta jääneillä miljoonilla, en panisi päätäni pantiksi.

Punaisessa, lokeroidussa pullokassissa kaksi pientä siideripulloa ja kaksi isoa votkapulloa.

Pullokassin poikkileikkauksessa siideri, siideri, votka ja votka.

Kokeillaan Pantinpaljastinta kahdella erilaisella kahdella samanlaisella pullolla. Kuvan vasemmanpuoleisessa Happy Joessa on 10 sentin panttimerkki. Valmistajia ja maahantuojia kannustetaan panttimerkin käyttämiseen pullon kierrätysmaksuun tulevalla yhden sentin alennuksella.

Koodi 6413600147206 vahvistaa panttimerkinnän oikeaksi. Myös Happy Joe numero 6413600058021 tuottaa palautusautomaatilla 10 senttiä, kuten suomalaiselta juomalta voi odottaakin. Vasemmanpuoleinen Absolutkin (7312040017683) sisältää pantin ilman panttimerkkiä, mutta oikea Absolut (7312040017072) ei kuulu suomalaiseen panttijärjestelmään.

Palpalle kuulumattomasta viivakoodista Pantinpaljastin sanoo: ”Juomapakkaus voi olla pantillinen uudelleentäytettävä lasipullo tai kuulua toisen yrityksen ylläpitämään palautusjärjestelmään.” Pantinpaljastimelle tuntemattomasta pakkauksesta voi saada Suomen kaupoissa pantin, jos kyseessä on Lidlin muovipullo tai uudelleentäytettävä lasipullo. Lidlin pulloissa on asiasta varoitus, mutta uudelleentäytettävät pullot eivät pukahda panteista.

Häkkikomeron oven edessä sininen olutkori, jossa on lasiset kaksi 0,3 litran kirkasta virvoitusjuomapulloa ja kaksi 0,33 litran ruskeaa olutpulloa.

Pullokorin ilmakuvassa vissy, limsa, olut ja olut.

Perinteinen lyhyt ja pönäkkä olutpullo on käytössä vielä muun muassa Olvilla ja Hartwallilla. Joskus harvoin vastaan tulee paksu, ”kierteinen” virvoitusjuoma- tai kivennäisvesipullo, kuten Vichy (6413600000280). Näistä kaikista saa 10 sentin pantin, vaikka Pantinpaljastin ei niiden kohdalla paljasta kuin tietämättömyytensä. Palautusautomaattikaan, joka tarkastelee näitä pulloja hartaasti, ei vaadi niiltä viivakoodia. Tässä tapauksessa täysin paljaan pullon palauttaminen ei siis ole etikettivirhe.

Kolmanneslitran jykevät lasipullot eivät mene romuttamolle, vaan ne täytetään uudelleen. Uudelleentäytettävät pullot eivät ole kertakäyttöisyyteen erikoistuneen Palpan alaa, vaan niitä hallinnoi Ekopulloyhdistys. Ekopullojen muodot voi viehättävästi tsekata vuodelle 2004 päivätyn etusivun zip-paketista.

Coca-Colan painava 0,35 litraa vetävä pullo on vaihtunut hentoiseen 0,25 litran kertakäyttöpulloon. Sinebrychoff ei muutenkaan enää täytä uudelleenkäytettäviä pulloja. Sen kertakäyttöiset pullot tulevat ekologisesti Puolasta ja Virosta. Ennen ne käytiin täyttämässäkin Virossa.

Harmaassa muovisessa 240 litran kierrätyslasipulloastiassa lasinsirpaleita ja lasipulloja.

Pulloroskiksen räjäytyskuvassa olut, rommi, samppanja, valkoviini, punaviini ja valkoviini.

Ahkera pullojen kerääjä saattaa törmätä erääseen erikoisuuteen: horeca-pulloon. Sellainen on esimerkiksi viinipullo 84153944. Siitä on turha yrittää saada rahaa kaupan palautusautomaatilla.

Horeca tarkoittaa hotelleja, restorantteja ja cahviloita, ja tällainen pullo on siis näistä paikoista kotoisin. Horeca-pullot ovat Palpan hallitsema joukkio. Vähittäiskauppatuotteisiin verrattuna horeca-tuotteen rekisteröinti on yritykselle halvempaa, mutta pullokohtainen kierrätysmaksu voi olla lähes kymmenen senttiä suurempi.

Ravintoiloihin ja -suruihin myydään horeca-pullojen ohella myös vähittäiskauppapulloja. Horecan Juha Höhr ennustaa kuitenkin, ettei juottolan ulkopuolella näkyvää pulloroskista kannata ryhtyä tyhjentämään vaikean rahan toivossa. Vaarallistakin se on. Palpa pitää lasinsirpaleita turvallisuusriskinä, vaikka toisaalta kehottaakin yrityksiä palauttamaan lasipullot lasiastiassa.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: millä todennäköisyydellä lasipullosta saa pantin.

Juokse, roska, juokse

Kun ploggaustempaus poimaratoniin oli muutama päivä, aloin lueskella ohjeita maratoniin valmistautuville. Olin ilmeisesti lähdössä soitellen sottaamaan käsiäni.

Hikipanta-sivuston mukaan ruokavalion suunnitteleminen on aloitettava muutama kuukausi ennen maratonia. Terwamaratonin sivulla annetaan puolelle vuodelle jaoteltu reilun sadan lenkin harjoitusohjelma ja kerrotaan, että maratonilla ei pidä kokeilla uusia urheilujuomia, sukkia tai kenkiä. J. P. Roos kirjoittaa Maratonmiehen elämässä (1995): ”Mutta ehkä tärkeintä on, että maraton on NIIN pitkä matka ettei sitä voi yksinkertaisesti juosta kylmiltään (varmaan joku on sen tehnyt, mutta saanut myös kärsiä paljon).”

Olin toimimassa sikäli neuvojen vastaisesti, että olin aloittanut ruokavalion suunnittelemisen muutamaa päivää ennen ja aioin kokeilla uusia urheilujuomia ja sukkia. Toisaalta olin käynyt juoksulenkillä alkuvuoden aikana kaksi kertaa ja ajanut molemmilla kerroilla sisään roskiksesta löytämiäni tossuja.

Patjalla juoksupaita ja -sortsit ja jalan mitan päässä juoksusukat ja -kengät. Paidan päällä narureppu, jonka päällä urheiluravinnepusseja.

Paidan, sortsit, alushousut, repun, sekoituspullon, energiageelit, urheilujuomajauheet, rakkolaastarit, sukat ja kengät sponsoroi Taloyhtiön jätepiste.

Poimaraton oli kaikille avoin tapahtuma, jonka esittelin blogikirjoituksessani. Sen saamien tykkäysten perusteella laadin etukäteen asteikon tapahtuman suosiolle. Jos paikalle saapuisi itseni lisäksi yksi ihminen, se olisi iloinen yllätys. Kaksi muuta osanottajaa olisi menestys ja kolme olisi ihme. En yllättynyt.

Poimaraton lähti hyvin käyntiin, sillä Ikuisen vapun aukiolta ei tarvitse koskaan poistua tyhjin käsin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ketjuttaa kaupungin roskarysiä, koska ploggaukseen kuuluu myös juokseminen. Olin suunnitellut reitin sivuamaan minulle merkityksellisiä paikkoja sekä parissa kohtaa päivän muita juoksutapahtumia.

Valkoinen muovikassi Senaatintorilla roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.

Ensimmäinen täysi muovikassi. Senaatintori, 4,5 km, 32 min.

Alkuun tuntuu hassulta juosta muovikassi kädessä ja kyykistellä vähän väliä, kun tavallisesti minulla ei ole mukanani muovikassia. Juoksu kulkee, mutta reidet tuntuvat jännän jännittyneiltä. Unioninkadulta löydän kupongin, jolla saa ilmaisen kahvin ja pullan (arvo 2,50 e) – en tosin tiedä missä. Aleksanterinkadulta nappaan mukaan rasian, jossa on kolme vadelmaa ja yksi mustikka. Kaartinkujalta poimin matkaan neljä hedelmäaakkosta.

Valkoinen muovikassi pitsalaatikon päällä sekajäteastian ja Johanneksenkirkon edessä.

Toinen täysi muovikassi. Johanneksenkirkko, 9,0 km, 1 h 10 min.

Ensimmäinen huoltopiste on 10 kilometrin kohdalla Kuvataideakatemian galleriassa. Se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin, koska urheilujuoma tuntuu imeytyvän hyvin. Juoksen hetken Helsinki City Marathonin seassa ja poimin maasta puoliksi käytetyn energiageeliputkilon. City Marathon opettaa, että pahvisen juomamukin voi heittää vauhdissa kadulle, jos on kiire. Poimaraton opettaa, että pahvisen juomamukin voi poimia vauhdissa kadulta, jos on kiire.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin vanha kirkko.

Kolmas täysi muovikassi. Vanha kirkko, 11,8 km, 1 h 42 min.

Keskustassa roskuus tiivistyy, etenkin kun on ravintolapäivä.

Valkoinen muovikassi nojaa jätekatokseen Sonckin korttelissa.

Neljäs täysi muovikassi. Dyykkarien pyhiinvaelluskohde Sonckin kortteli, 14,0 km, 2 h 9 min.

Ulkomaalaisen näköinen mies vilkaisee taloyhtiön roskiksella, olenko tulossa saaliinjaolle. Saan heitettyä poimimani littanat alumiinitölkit metallinkeräykseen. Aiemmilla tyhjennyksillä niitä on mennyt sekajätteisiinkin. Korkkaan elämäni ensimmäisen energiageelin. Juoksu sujuu edelleen hyvin. Sibeliuksenkadulla poimin roskia autojen alta ja töölöläisrouva kehuu: ”Hyvä!”

Googlen hakukoneeseen syötetty ”poimaraton”. Vastaus: ”Tarkoititko: puolimaraton”.

En!

Google tuntee meidät paremmin kuin me itse. Puoliväliin lopettaminen houkuttelee, sillä jatkuva kyykistely on saanut reisilihakset hapoille. Sturenkadullakin joku oli ripotellut ympäriinsä parikymmentä pikaruokapaikan pippuri- ja suolapussia.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Helsingin yliopiston kemian laitoksen edessä.

Viides täysi muovikassi. Helsingin aakkosjärjestyksessä ensimmäinen osoite, kemian laitos, 21,0 km, 3 h 10 min.

Saavun puolimatkan krouviin, jonka kaikista hanoista tulee vettä. Kumpulan liikuntakeskus on jo lukinnut ovensa, mutta saan koputtelemalla kiinnitettyä ystävällisen työntekijän huomion. Koska reidet jonkin verran tokenevat vastasekoitetusta urheilujuomasta ja muu keho tuntuu olevan hyvissä voimissa, päätän jatkaa matkaa.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Käpylän pelastusaseman edessä.

Kuudes täysi muovikassi. Käpylän paloasema, 23,0 km, 3 h 45 min.

Maunulassa vauhti alkaa hiipua. Ensimmäistä kertaa matkan aikana en kävele siksi, että saisin poimittua kaikki vastaan tulevat roskat, vaan siksi, että reiteni ovat kuin kaksi vanhaa puuta pesäpallomailojen pieksämää. Juoksen välillä köpötellen, ja jokainen roska tietää raastavaa pysähdystä ja yhä vaivalloisempaa liikkeellelähtöä.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Oulunkylän kirkon edessä.

Seitsemäs täysi muovikassi. Oulunkylän kirkko, 28,1 km, 4 h 40 min.

Olen kävellyt viimeiset pari kilometriä mutta yritän vielä hölkätä seuraavalle huoltopisteelle. Alkuun hieman liian kuuma sää on kääntynyt hieman liian kylmäksi. Maaliin pääsemiseksi olisi käveltävä vielä monta tuntia ja poimittava monta monituista tuusannuuskaa eli auton yli ajamaa koivunuijapistiäiskotelokoteloa. Olen saavuttanut kohdan, jossa itsepäisyys on muuttumassa itsetuhoisuudeksi.

Valkoinen muovikassi puisen kehikon edessä. Taustalla punaruskea kääpiövillakoira ja viisi pentua.

Kahdeksas täysi muovikassi. Onnenmyyrän pesäkolo, 30,0 km, 5 h 7 min.

Rapsutan nojatuolissa Onnenmyyrän maidosta pullistelevaa vatsaa. Vaikka olen ihminen, en ota maitoa omaan käyttööni vaan tilaan itselleni urheilujuoman. Vähän harmittaa, että poimaratonin polkujuoksuosuus Pirunkalliolla jäi nyt väliin. Toisaalta ei tarvinnut kokea Viikissä sitä ylimääräistä verenpainetta, jota Prisman näkeminen aina aiheuttaa.

Maratonkouluttajat puhuvat 30 kilometrin kohdalla vastaantulevasta ”seinästä”, joka johtuu mahdollisesti siitä, että elimistö alkaa käyttää energianlähteenä hiilihydraattien asemesta rasvoja. Omalla kohdallani siitä tuskin oli kyse, koska pidän parinkymmenen tunnin paastoja harva se päivä. Yksi ilmeinen selitys keskeyttämiselle on se, että olin juossut kevään aikana liian vähän. Toisaalta pohjakuntoa oli sen verran, että saavutin muutamaa viikkoa aikaisemmin Cooperin testissä 2 900 metriä.

Minulta ei ehkä loppunutkaan juoksukunto vaan lihaskunto. Jos aikoo yhdistää maratoniin satoja pysähtymisiä, kyykistymisiä ja liikkeellelähtöjä, olisi reidet totutettava maitohappoon hyvissä ajoin. Eikä ylipäätään kannattaisi ihan jokaista kuittia ja nenäliinaa yrittää noukkia mukaan.

Ensimmäisenä päivänä juoksun jälkeen en halunnut liikkua mihinkään ja portaissa kuljin alas suorin vartaloin kädellä kaiteeseen tukeutuen. Toisena päivänä jalkojen ja vartalon välinen lihasyhteys tuntui palanneen, joten sängystä ei enää tarvinnut kieriä pois. Kolmantena päivänä pystyin nousemaan sohvalta ottamatta tukea käsillä. Neljäntenä päivänä kävelin jo pari kilometriä, mutta reidet muistuttivat, että juoksemiseen oli vielä matkaa.

Lihaskivut ovat poimaratonin vaikutuksista vähäteltävimpiä. Hyviä seurauksia on se, että minulla kasvoi pikkuisen empatia niitä kohtaan, joilla liikkuminen tuottaa vaikeuksia päivästä toiseen. Lisäksi luonnossa on nyt yksi 16 ampeerin sulake vähemmän ja netissä on tietoa urheiluravinteiden säilyvyydestä.

Poimaraton ei siis ollut menestys, mutta ei se ollut ihmekään. Lopputuloksesta olen kuitenkin yllättävän iloinen.

Kaksi pullistunutta urheilujuomajauhepussia, energiageelipakkaus ja kaksi pitkulaista elektrolyyttijauhepussukkaa hymiön muotoon asetettuna.

Liite: säilyvyystietoa juoksijoille

Dexalin energiageelit olivat käyttökelpoisia 3,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Tiiviisti pakattu maltodekstriinin ja fruktoosin vesiliuos ei kuulosta kovin pilaantuvalta, etenkin kun mukana on säilöntäaineena kaliumsorbaattia.

Isostarin energiageeli, joka sisälsi glukoosisiirappia, vettä ja kaliumsorbaattia, maistui hyvältä 2,5 vuotta parasta ennen -päivästä. Vuoden verran nuorempi geeli oli tosin jämähtänyt, eli vettä oli ilmeisesti päässyt jotenkin haihtumaan pois. Powerbarin vankasti pakattu hedelmäsose eli ”performance smoothie” oli säilynyt kaksi vuotta päiväyksestä, vaikka siinä ei ollut säilöntäainetta.

Puolitoista vuotta vanhentuneet Zero-elektrolyyttitablettien pakkaukset olivat pullistuneet, joten niiden käyttämistä ei oikein voi suositella. Pullistelevat tabletit ovat muuten tavallisen näköisiä, mutta niiden pinnalla on tahmaisia, vettyneen oloisia alueita. Kyseessä ei todennäköisesti ole minkään vaarallisen pieneliön aikaansaannos, vaan ehkä pakkaukseen on jäänyt tai päässyt kosteutta, joka on saanut sitruunahapon ja karbonaatit reagoimaan ihan abioottisesti hiilidioksidiksi.

Herbalifen ”hypotoninen” elektrolyyttijuomajauhe oli käyttökelpoista 5,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Jauheen vitamiinit ovat saattaneet kärsiä, mutta suolojen takiahan näitä pitäisi ottaa eivätkä ne voi hävitä, toisin kuin tietysti ne, jotka eivät tajua käyttää näitä ihmejauheita.

Ploggaus on uusi tapa kerätä roskia, ja poimaraton on uusi tapa harrastaa ploggausta

”Puet päällesi lenkkivaatteet, otat ensimmäiset juoksuaskeleet ja pian kumarrut jo ensimmäisen roskan nähtyäsi. Päätät jatkaa juoksemista, mutta et pääse kovin pitkälle. Koukistat selkääsi vähän väliä, vilkuilet taaksesi, harpot tien sivulta toiselle. Et välitä enää vastaantulijoista. Tunnet suorittavasi tärkeää elämäntehtävää. Sinusta on tullut juokseva roskankerääjä.” – Ritva Hartzell, Roskankerääjän päiväkirja (Robustos, 2011).

Kolme miestä kyykistyy poimimaan roskia nurmikolta.

Roska maassa -liike kolmella maan mainiolla tavalla.

Oppimisella ja juoksemisella on paljon yhteistä. Molemmat tuottavat mielihyvää itsessään, mutta ovat ne usein myös aika pitkäpiimäistä touhua. Siksi oppimista on viime aikoina alettu pelillistää ja juoksemista on jo pitkään harrastettu kelloa ja toisia ihmisiä vastaan.

Juoksemista voi pelillistää ilman tympeää kilpailemistakin. Pokémon goukutti ihmiset keräämään olematonta roskaa, mutta aivojen palkitsemisjärjestelmä toimii yhtä lailla todellisen roskan poimimisessa. Siinä missä Pokémon näkyy ympäristössä jäykistyneinä niskoina ja konesalien sähkönkulutuksen seurauksina, roskien poimiminen näkyy ympäristössä esteettisempinä kehoina ja ympäristön esteettömämpänä näkymisenä.

Juoksemisen mielihyvällistäminen roskien keräämisellä on keksitty aikoja sitten, mutta tarvittiin ruotsalaiset brändillistämään se. Pari vuotta sitten keksittiin sana plogga, jossa yhdistyy plocka eli poimia ja jogga eli hölkätä. Ploggaus on viekoitteleva ilmaus, mutta suomenkielisessä suussani se aiheuttaa helposti ennenaikaisen ponnistuksen ja seurauksena on toinen harrastukseni. Siivouspäivän järjestäjät ovatkin nimenneet ploggaustapahtumansa roskajuoksuksi, mikä selittää sen, miksi ploggauksesta ei muodostunut brändiä Suomessa.

Puhkaisin pääni miettimällä ploggaukselle osuvaa suomenkielistä vastinetta, ja päästä tuli ulos vain poimaraton. Koska sanat luovat todellisuutta yhtä paljon kuin todellisuus luo sanoja, parin viikon itämisajan jälkeen olin jo suunnittelemassa 42 195 metrin mittaista roskienpoimimisjuoksulenkkiä.

Lenkkeilijä poimii mainosjulisteen maahan pudonneiden lehtien päältä.

Tehokas mainos paitsi ärsyttää myös tavoittaa kohderyhmän, joten ehkä poimaratonin pitäisi ottaa markkinointiinsa oppia kilpailevasta maratontapahtumasta.

Onnen tonkijat järjestää Suomen ensimmäisen poimaratonin Helsingissä lauantaina 19. toukokuuta. Lähtölaukaus kuullaan Vallilassa, mutta mukaan saa tulla myös matkan varrella. Poistuakin saa matkan varrella. Kaikki juoksijat pyritään pitämään mukana, vaikka sitten niin, että hätäisimmät pysähtyvät poimimaan tupakantumppeja.

Toisin kuin muut ploggaustapahtumat emme tarjoa parkkipaikkojajaa kangasmerkkejä tai tee säävarauksia. Muovikasseja meiltä saa, mutta jos ne loppuvat, käymme hakemassa lähimmästä kaupasta lisää (pullonpalautusautomaatin vierestä).

Belgialainen insinööri on ilmoittanut haluavansa kehittää ploggaukseen ihanteellisen roskapussin. Sellaisia ei tarvitse lähteä valmistamaan, koska käyttökelpoisia pusseja löytyy roskiksista. Kätevin pussityyppi on vaatekaupoissa yleinen kantoaukollinen kassi, sillä niihin on helpompi lisätä roskia kuin ruokakaupoissa myytäviin henkselikasseihin.

Kantoaukkokassit eivät kestä suuria kuormia, mutta kovin raskaita roskia ei ploggaaja voikaan ottaa mukaan, jos tavoitteena on pitää vauhtia yllä. Samasta syystä jokaista tumppia, muovinpalasta ja nenäliinaa ei kannata pysähtyä poimimaan. Metallijätteet on suositeltavaa erotella omaan pussiinsa, jos niistä on mahdollista päästä eroon matkan aikana. Pantilliset tölkit on pitkässä juoksussa yleensä jätettävä johonkin, mistä joku muu kerää ne talteen.

Hankalin tavanomaisista roskista on lasipullo. Sellaisen löydyttyä pitää punnita kolmaalta lasin painoa roskapussissa, kolmaalta lasin palamattomuutta roskienpolttolaitoksessa ja kolmaalta sitä, että ympäristöön jätetty lasipullo saattaa kohta olla monena terävänä roskana.

Kun välttää vaarallisen näköisiä roskia, ploggauksessa ei mielestäni tarvitse hanskoja kuin mahdollisesti lämpimänä pysymiseen. Likaista roskaa kylmällä ilmalla poimiessani otan usein hanskan pois, koska käsiä on helpompi puhdistaa kuin käsineitä. Jos roska on niin kuvottava, etten viitsi siihen paljain käsin koskea, en sotke hanskojanikaan siihen. Ploggauksessa ei siis haittaa poimittavan tai poimijan lievä rapakunto eikä kohokohtana ole poimittava tai poimijan oksennus.

Roskapussia kannattaa tyhjentää vastaantuleviin yleisiin roskiksiin. Roskista ei kuitenkaan pidä täyttää umpeen, tai muuten roskiksen ympäristöön ilmestyy nopeasti uutta plogattavaa. Niin umpimielistä taloyhtiötä ei taida olla, ettei sen roskiksiin saisi viedä kadulta löytyneitä roskia. Tässäkin asiassa jätepisteiden lukitseminen sotii yhteistä hyvää vastaan.

 

Poimaraton lähtee lauantaina 19.5.2018 Vallilan kirjaston edestä kello 15 ja jälkimmäinen puolimaraton käynnistyy Kumpulan liikuntakeskuksen ja puoli kuuden paikkeilla. Opasjäniksenä ploggaaja-bloggaaja Onni Tonkija. Ensimmäisenä juostava urbaani reitti kulkee alueilla Vallila – Harju – Torkkelinmäki – Linjat – Siltasaari – Kluuvi – Kruununhaka – Katajanokka – Kaartinkaupunki – Ullanlinna – Punavuori – Eira – Kamppi – Etu-Töölö – Taka-Töölö – Alppila – Vallila – Kumpula. Toisena jolkoteltava kylänraittireitti on Kumpula – Käpylä – Metsälä – Maunula – Pirkkola – Patola – Veräjämäki – Viikinmäki – Viikin tiedepuisto – Latokartano – Viikinranta – Vanhakaupunki – Arabianranta – Hermanni – Vallila. Ota etukäteen yhteyttä, jos haluat liittyä mukaan matkan varrelta.

Vinkit muovia välttävään, tyydyttävään ja hyvään elämään

Kaupat ovat tottuneet perustelemaan kaikenlaiset hullutukset sillä, että asiakkaat arvostavat vaivattomuutta. Muoviton maaliskuu on osaltaan muuttanut luvallisia puhetapoja. Muovia välttävä näet huomaa, että elämästä ei tee tyydyttävää helppous vaan hyveellisyyden tavoittelu.

Kerron nyt joitain muovinkkejä eli niksejä, joilla olen vähentänyt muovin kulutusta. Minusta niiden merkitystä ei kannata liioitella, mutta ehkä uskot mieluummin kestävyystieteen professoria: ”Sillä, että kuluttajat yrittävät välttää kertakäyttömuovia, on isossa mittakaavassa erittäin suuri merkitys.”

Valitse vinkeistä vinkeistä yksi, jota et ole ennen kokeillut. Anna muovinkin olla osa ympäristöongelmien ratkaisua, sillä mitään keinoa ei ole varaa heittää menemään.

Pääsääntö: Et tarvitse kertakäyttöisiä muovikasseja tai -pusseja etkä monia muitakaan pakkausmuoveja.

Tarvitsetko kauppakassin? Hanki muovinen tai kankainen kestokassi. Sellaisen saa kaupasta, messuilta tai roskiksesta. Kangaskassia voit kantaa mukanasi joka paikkaan, sillä se vie taiteltuna yhtä paljon tilaa kuin älypuhelimesi.

Muista kuitenkin, että puuvillakassi suojelee enemmän imagoasi kuin maapalloamme. Kaupan ”kertakäyttöistä” muovikassia voi nimittäin käyttää helposti kymmeniä kertoja, jos sinne ei sullo viiltäviä pakkauksia miten sattuu. Tällöin ympäristö kuormittuu niin vähän, että puuvillakassi pääsee samaan vanhan suomalaisen tutkimuksenkin perusteella vasta tuhansilla käyttökerroilla.

Kangaskassi-Almoilla ja -Jalmareilla on täten kaksi ongelmaa. Ensinnäkään ei taida olla yhtään tunnettua tapausta, jossa ympäristötietoinen kuluttaja olisi käynyt tuhansia kertoja nykymuotoisissa marketeissa menettämättä elämänuskoaan. Toiseksi jo sadat käyttökerrat saavat puuvillaisen tai polypropeenisen kangaskassin niin nuhjuiseksi, että se ei enää pysty kannattelemaan käyttäjänsä imagoa.

Tarvitsetko hedelmäpussin? Banaaniterttu tai kaksi appelsiinia tulevat toimeen ilman muoviakin. Muissa tapauksissa kestopussi on hyvä ratkaisu, jos sen ei odota pysyvän hohtavan valkoisena. Toisaalta kaupan maksuttomia hedelmäpussejakin voi käyttää ainakin kymmenen kertaa. Kun punnitustarran sijoittaa tarkalleen edellisen päälle, ei tule ongelmia kassalla ja päällimmäisen tarran voi irrottaa kotona.

Tarvitsetko rasian hedelmille tai vihanneksille? Jätä rasiaan tai verkkopussiin pakatut kasvikset kauppaan. Vastaavia tuotteita on usein myös irtomyynnissä. Viinirypäleitä tosin ympäröi aina jonkinlainen muovi, mutta ne ovat onneksi yhtä tarpeellisia kuin homeenestoaineella päällystetty sokerivesi.

Valmis pakkaus saa sinut ostamaan enemmän kuin haluat, mikä usein lisää hävikkiä. Jos rasiassa tai pussissa pilaantuu yksi hedelmä, kaupan tai kodin työntekijä joutuu kuluttamaan aikaansa syömäkelpoisten hedelmien erotteluun. (No ei tietenkään joudu: koko pakkaus lentää säälittä roskiin ainakin kaupoissa mutta havaintojeni mukaan usein myös kotitalouksissa.)

Tarvitsetko muovitetun kurkun? Kurkku pitää pakata muoviin, koska se on suurimmaksi osaksi vettä ja kuivuu siksi helposti. Tiesitkö, että Suomessa saa hyvää vettä hanasta?

Luomukurkku tarvitsee ympärilleen enemmän muovia kuin tavallinen kurkku, koska luomu ja tavis eivät saa mennä sekaisin. Sekoittumisesta tekee erityisen vaarallista se, että tuotteiden kilohinnoissa on moninkertainen ero.

Tarvitsetko astian irtotuotteille? Oman astian mukana pitäminen on helppoa, kunhan ei mukaudu mitään viitsimättömälle nykyihmiselle uskoteltuun malliin ja paisuttele omaa mitätöntä vaivannäköään. Neuvostoliitossa smetana ostettiin omaan lasipurkkiin.

Ongelmaksi tulee se, että harva haluaa maksaa oman astian käytöstä ylihintaa. Irtosalaatti kannattaakin punnita kaupan rasiaan, ja rasian voi käytön jälkeen pestä seuraavaa kertaa varten. Palvelutiskillä voi pyytää myyjää taaraamaan astian painon pois. Se oli yllättävän tuntematon toimintamalli ainakin kymmenisen vuotta sitten, kun vielä tein ruokaostoksia.

Lihatiskillä sain oman astian kanssa varautua pettymyksiin. Myyjä punnitsi usein tuotteen paperin päällä ennen astiaan siirtämistä ja olisi yhtä hyvin voinut kääriä ostokseni siihen paperiin. Pahimmassa tapauksessa punnitusalustana oli kertakäyttöinen muoviastia. Ja vaikka tiskillä kaikki olisi sujunut siedettävästi, kassalla omaa astiaa saatettiin katsoa kuin todistusaineistona myymälävarkaudesta.

Onneksi ihminen ei tarvitse lihaa tai kalaa. Ja jos pakkausmuoveja aikoo vältellä, minulla on pieni aavistus siitä, mistä materiaalista eläinten rehusäkit on valmistettu. Kasviksissakaan muovia ei kulu eniten lopullisen tuotteen pakkaamiseen. Maatalous on täynnä muovia.

Pullonpalautusautomaatti, jonka vieressä on roska-astia täynnä muovikasseja.

Tiesitkö, että pullonpalautuskoneen vieressä oleva roskapussi on täynnä roskapusseja?

Tarvitsetko roskapussin? Ostetuissa roskapusseissa on kussakin omat ongelmansa. Koska kaikki eivät vielä välttele kertakäyttömuoveja, löydät pullonpalautusautomaatin vierestä yhdellä kertaa roskapusseja loppuvuodeksi. Mikään ei estä käyttämästä näitä panttikasseja myös kauppakasseina, paitsi häveliäisyytesi. Jos panttikassit otetaan mukaan ekologisuuskisaan, puuvilla-Akhilleuksen ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa muovikilpikonnaa.

Mikäli panttikassien olutjäämät ällöttävät, automaatin vieressä on usein allas, jossa voit pestä kassit kuin edellä mainitussa Neuvostoliitossa (eikä tämän ole tarkoitus olla mikään zyskovitsi, jossa yritän suurella ja mahtavalla tehdä jostakin asiasta vähäpätöistä ja surkuteltavaa).

Toinen vaihtoehto roskapussin ostamiselle on se, että aukaiset taloyhtiösi roskiksella naapurisi vajaan roskapussin ja kippaat jätteesi sinne (joudut ehkä tilaa tehdäksesi ensin ottamaan pussista itsellesi avaamattoman rahkapurkin ja pari moitteetonta omenaa). Jäteastioissa näkee nykyään paljon revittyjä muovikasseja, eli huolellinenkaan neitseelliseen muovikassiin pakkaaminen ei auta, jos jättää sisällön liian kiinnostavaksi eli kierrättämättä.

Syväkeräysastiaan roskat voi mielestäni ripotella sellaisenaan. Kun jättimäinen roskapussi sitten nostetaan maan alta tyhjennettäväksi, tuuli voi kai periaatteessa napata jonkin karkkipaperin. En ole kuitenkaan kaupungilla kulkiessani nähnyt tarpeelliseksi kääriä keräämiäni roskia muovipussiin ennen puisto-Molokiin viskaamista.

Tarvitsetko biojätepussin? Muoviset biojätepussit ovat vihonviimeisiä, nimittäin biojätelaitoksella hajoavien asioiden joukossa. Kartonkinen puurohiutalepakkaus on periaatteessa huono valinta siksi, että siinä on paljon kierrätettävää ainesta. Paperipussi on sopivan ohut, mutta niitä on turha ostaa, kun sanomalehdetkin on keksitty. Kaukonäköinen on tietysti jemmannut tabloideja edeltäneitä isoja lehtiä. Vanhoista lehdistä ei mustekaan irtoa paperinkierrätyksessä kovin helposti.

Märkä biojäte kostuttaa paperin, joten tällainen biojätepussi saattaa tarvita jäteastiaan vientiä varten muovisen alusastian tai pussin. Itse olen sen verran laiska, että kerään biojätteen suoraan muovikulhoon. Jätepisteellä kumoan sitten kulhon joko levittämäni sanomalehtiaukeaman päälle tai naapurin vajaaksi jättämään biojätepussiin. Jos olisin enolaiska, repisin aluspaperin samalla kertaa paperinkeräysastiasta. Kulhon pyyhin käsipaperilla, jota löytyy sekajätteiden puolelta esimerkiksi pikaruokapaikkojen paperikasseista.

Tarvitsetko kakkapussin? Koirankakat voi kerätä hedelmäpussiin, leipäpussiin tai muuhun muovipussiin. Jos välttelet hedelmäpusseja etkä osta paljon leipää, pusseja tuskin kertyy tarpeeksi. Lisää löydät sekajäteastioista tai vaikka työpaikkasi kahvihuoneen roskiksesta. Pieni koira tai pentu saattaa papanoida niin vähäisiä annoksia, että voit kääriä jätöksen paperiin (älä siis heitä lautasliinaa pois, jos sellainen on jossain pakko ottaa).

Tarvitsetko muoviin pakattuja nesteitä? Osta nestesaippuan sijasta palasaippuaa. Vaihda nestemäinen pyykinpesuaine pahviin pakattuun jauheeseen (jauhe on tehokkaampaakin). Suosi tiivisteitä. Karsi juomien hankkiminen minimiin.

Nyt jutun etenemisen vuoksi keksitty kadunmies parkaisee, eikö enää saa edes juomia ostaa. No, aikuisen eläimen tarvitsee juoda vain vettä. Mehut, limsat ja kaljat ovat opeteltuja veden korvikkeita. Jos et pysty luopumaan edes tarpeettomista ja terveydelle haitallisista asioista, miten ikinä pystyt luopumaan sellaisista tarpeellisista ja terveellisistä asioista, joista sinun on luovuttava joko vapaaehtoisesti pahimman välttämiseksi tai pakolla yhteiskunnan romahdettua kuudennen sukupuuttoaallon täytäntöönpanoon?

Nestepakkauksissa ongelmallisinta on sisus eli se, että liikuttelemme vettä edestakaisin. Lasipullo on muovista huonompi, koska siinä energiaa kuluu huomattavasti myös pakkauksen kuljettamiseen eikä lasin kierrättäminen ole mitenkään yksinkertaista.

Pantillisista muovipulloista vain kirkkaat kierrätetään uusiksi pulloiksi. Värillisistä pulloista valmistetaan esimerkiksi mikromuoveja tupruttelevia fliissivaatteita. Kaikki Suomessa palautetut muovipullot voitaisiin käsitellä täällä, mutta se ei ole Palpalle mikään arvo vaan riski.

Muiden muoviastioiden kierrätys on vielä surkeampi soppa. Eri muovilaatuja ja lisäaineita sekoittamalla saadaan sellainen jäteliemi, ettei kannata haikailla hightech-tuotteita eikä edes Hai-saappaita. Muovinkeräysastiaan on kuitenkin sen hyvän ihmisen tyydyttävä, joka ei enää maaliskuun jälkeen ole muovia välttävä.

Suuri kupla: muoviton maaliskuu

Muoviton maaliskuu on typerröittävä kampanja. Se pitää paljon melua itsestään mutta on vaatimaton niin ihmisten suuntaan kuin vaikuttavuudeltaankin. Kampanja osoittaa lähinnä, että ihmisten vapaaehtoisilla toimilla ei ole kummoista merkitystä, jos halutaan pelastaa mitä maapallosta pelastettavissa on.

Muovittomalta maaliskuulta puuttuvat täsmälliset tavoitteet, toimintaohjeet ja tulokset. Sen alkusointusukulaiselle lihattomalle lokakuulle kaikki on ollut selvää pässinvihaa: Kun lihaa (kala mukaan luettuna) syödään vähemmän, eläimet ja ympäristö voivat paremmin. Lihaa korvaavia tuotteita voi myös ostaa kuluttamatta lihaa epäsuorasti. Muovia ei voi vältellä samalla lailla, eikä muovia välttämällä välttämättä kuormita ympäristöä vähemmän kuin muovia käyttämällä.

Muoviton maaliskuu hajoaa liian moneen suuntaan. Onko se hiilivedytön helmikuu, jonka tarkoituksena on vähentää fossiilisten luonnonvarojen kuluttamista? Vai kestokesäkuu, joka kannustaa vastustamaan kertakäyttökulttuuria? Vai mikromuoviton mätäkuu, jossa valokeilaan otetaan muovien lahoamattomuus?

Hiilivedyttömässä tapauksessa suosittaisiin metallipurkkien sijasta biomuovipakkauksia, joiden valmistaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kestokuukauden aikana kertakäyttölasi ei olisi mitenkään hyväksyttävä muovin korvike, sillä kertakäyttöisten muovipakkausten kuljettaminen on painaviin lasiastioihin verrattuna vähäpäästöistä. Mikromuovittomuuteen pyrittäessä vältettäisiin pakkausmuovin asemesta autoja, koska muovi menee Suomessa yleensä poltto- tai kierrätyslaitokseen mutta autojen renkaista ja tiepinnoitteista irtoaa suuri osa mikromuoveista.

Tyhjä keltainen muovipakkausten keräysastia.

Kohta on huhtikuu ja saa taas käyttää muoviastioita.

Välillä muovittomuusjulistukset menevät hupaisan puolelle niin, että tulee surku etuliitteeksi. Yksi muovittoman maaliskuun viettäjä on onnessaan löytämästään muovittomasta paistopussista. Koska jos paistaa pääsiäisenä lammasta yön yli sähköuunissa, ympäristön kannalta on kaikista keskeisintä, että paistopussi ei ole muovia vaan pinnoitettua paperia.

Toinen muoviton haluaisi erikoisriisinsä muovin sijasta kankaaseen käärittynä, kun Milanossakin sai. Koska niin kivaa kuin Italiaan onkin lentää, on ympäristön kannalta selvästi järkevämpää lähettää kangaspussi takaisin riisinpakkaajalle 7 000 kertaa.

Kolmas ei osta vaatteita, joissa on muovipohjaisia kuituja, vaan suosii puuvillaa, villaa, pellavaa, silkkiä ja nahkaa. Koska onhan esimerkiksi nahka ympäristön kannalta varsin haitatonta verrattuna parkitsemisessa vesistöihin vapautuvaan kromiin.

Muovinvälttelijöiden pahimmat ongelmat tuntuvat olevan muovikelmun korvaaminen ja vessapaperipakkauksen muovikääreen kanssa eläminen. Olen dyykannut kelmurullia, mutta en oikein tiedä, mihin niitä viitsisi käyttää. Ruoantähteet on nopeinta siirtää kannelliseen rasiaan. Käsin syötävät eväät sujautan kätevästi muoviseen leipäpussiin. Jos jääkaappiin mahtuisi iso kulho, sen päälle olisi helpointa laittaa lautanen. Vessapaperin tilalla käytän käsisuihkua jo ihan mukavuus- ja hygieniasyistä.

Muovinpaheksujat eivät näe vessapaperipakettiin sullottua metsää muovilta. Vessapaperia varten tapetaan jatkuvasti puita, sillä kierrätyskuitua riittäisi vain puoleksi vuodeksi. Wc-rullat voisi toki kantaa kotiin muovittomasti hartioilla kuten Neuvostoliitossa, mutta sateen sattuessa hukkaan valuisi kaikki sellulooseissa tuhlatut luonnonvarat, jotka ylittävät ylivoimaisesti muovikääreen ekologisen selkärepun.

Muovinkieltäjien anteeksiantamattomin ajatus, teko ja ajattelun laiminlyönti on muovikelmun korvaaminen mehiläisvahasta valmistetuilla kääreillä. Viedään siis meille korvaamattomilta mehiläisiltä vahatkin pesästä. Tehtailijat varmaan jo suunnittelevat, miten vessapaperimuovit voidaan vaihtaa oravannahkoihin.

Vaikka muovittomuus on mahdottomuus, muoviton maaliskuu voi lisätä tietoisuutta ja auttaa painostamaan poliitikkoja. Jos luonnossa vaillinaisesti hajoavien muovien hintaan ympätään ympäristöhaitat, maatuvien muovien kehitys vauhdittuu. Toivottavasti vuonna 2050 myymälöissä on enemmän muovia kuin kaloja.

 

Jos muovin välttelyn välttely ei nappaa, nappaa parhaat muovittomuusniksit blogista ensi viikon viikonloppuna.

Roskiin kiintyminen

Ei ole sattumaa, että ystäväni, taiteilija Timo P. Vartiainen ei yleensä dyykkaa koti-Kontulassaan. Vartiainen haali aineistoa näyttelyään varten viime vuoden juhlapyhinä yhteensä 12 dyykkiretkellä. Kun Kalliossa, Töölössä ja Lauttasaaressa hän sai tehdä pitkää ja raskasta päivää, oli Herttoniemessä, Roihuvuoressa ja Myllypurossa tarjolla vain kevyttä osapäivätyötä.

Vartiainen on koonnut löytönsä Helsingin kaupungin taidemuseon kulmagalleriaan. Lattialle asetettujen levyjen päällä on kelloja, kirjoja, kattiloita, kynttilöitä, kynsilakkoja ja kukkaruukkuja. Jäteastioiden käyttökelpoinen sisältö on näyttelyssä kuin tarjottimella, ja on osa esineistä jo varkaille kelvannutkin.

Timo P. Vartiainen ottaa kameralla kuvaa levylle asetetuista esineistä HAMin kulman kulmassa.

Timo P. Vartiainen (s. 1960) dokumentoimassa näyttelyesineitään, pois lukien pitkäkyntisen tarvitsema linkkuveitsi.

Vartiainen on kunnon garbologin tavoin vaivaa säästämättä kirjannut muistiin joka ikisen tavaran ja elintarvikkeen mittoineen, painoineen, tilavuuksineen ja patenttinumeroineen. Vartiaisen laatima yksityiskohtainen teosluettelo resonoi veikeästi näyttelyn kiehtovimman esineen kanssa.

Itä-Helsingin muuten laihassa saaliissa on mukana pikkutarkka irtaimiston kauppakirja vuodelta 1932. Julkinen ”notari” on vahvistanut, että muun muassa karafiini (2 mk), nahkakapsäkki (15 mk) ja torikori (3 mk) ovat vaihtaneet omistajaa. Ihan kaikesta en saanut selvää, sillä luettelon laatijalta oli puuttunut Vartiaisen roskiksesta löytämän Remington-kirjoituskoneen kaltainen apuväline. Kauppakirja on näyttelyn sielu, vaikka se painaakin Vartiaisen punnitsemana kuusi grammaa enemmän.

Siinä missä idässä jäteastioista löytyy lähinnä vanhoja kuitteja, kantakaupungissa luksuksen tavoittelu tuottaa roskaa ja mahdollisuus hylätä käyttökelpoisia esineitä roskana on arjen luksusta. Antroposeenin ja Konmarin ajassa tavaroihin kiintyminen näyttäytyy hyljättävänä hengen velttoutena.

Hyväosaisten kulmakunnilla on alettu ymmärtää, että tavaroiden määrä ei tuo onnea – vaan niiden laatu. Siksi Ikean vaihtuessa Iittalaan jätekatoksen ovi käy. Ja jos kierrätystä ei ole estetty lukolla, paikalla käy ehkä myös Timo P. Vartiainen.

Vartiainen lupaili tai uhkaili myyvänsä näyttelyn esineet kesällä kirpputorilla. Mutta näinköhän luopuminen täysin onnistuu mieheltä, joka kattilankantta kuvatessaan kirjoittaa 24,5 cm:n sisähalkaisijan ja 323 g:n painon väliin: ”Kantta napautettaessa huomattavan kaunis ääni.”

 

Timo P. Vartiaisen näyttely ”Roska on luksusta” HAMin kulmassa Tennispalatsin 1. kerroksessa 19.1.–25.3.2018 ti–su klo 11–19. Vapaa pääsy.