Teijän keittiössä syntyy tällaista ainesta meiän kokoelmiin

Posted on 31.8.2021 by Onni Tonkija

Tiedän, miltä teidän tuhlureiden keittiöissä näyttää. Tai näytti ennen muuttoauton pihaan ajamista, ennen Ikean vaihtumista Iittalaan ja ennen Hesarin juttua, jonka mukaan ”monella on keittiössään puisia lastoja ja kauhoja, jotka kannattaisi heittää pois”.

Esittelen nyt meikämannen vuosien saatossa roskiksesta tonkimia keittiövälineitä ja astioita. Sähkölaitteet, joita niitäkin löytyy toimivina isohkot määrät, ovat oman juttunsa aihe.

Aterimet

Siihen nähden, että ruostumattomasta teräksestä valmistetut aterimet ovat lähes ikuisia, niitä löytyy roskiksista uskomattomat määrät. Tietysti joskus metallipinta saattaa syöpyä, ja pois heittäminen on järkevää. Tai ehkä aterimen puinen kädensija kuluu konepesussa, tai perheen viikarit taivuttavat haarukan piikkiä kuin heiluvaa hammasta. Yllättävän paljon unohtuu veitsiä pitsalaatikoihin ja haarukoita pikaruokakaukaloihin. Myös päiväkodin biojäteastiasta löytyy väärään paikkaan joutuneita aterimia.

Aterimiin myös ilmeisesti kyllästytään, eikä halpojen välineiden roskikseen heittäminen tuota tunnontuskia. Ikean tuotteiden ohella yllättävän paljon näkyy Hackmanin Savonia-aterimia, jotka ovat kuluneet lähinnä mielikuvien tasolla.

Keittöveitset

Keittiöveitsihävikki on sillä tapaa ymmärrettävää, että löytämäni veitset ovat usein tylsiä. Toisaalta useat veitset voisi saada teroittamalla käyttökuntoon, joten miksi peruskoulu ei opeta teroittamista kotitaloustunneilla?

Teräviäkin löytyy, kun vähemmän terävät käyvät roskiksella. Itselleni olen ottanut muun muassa Marttiinin käyttämättömän näköisen kokkiveitsen, Victorinoxin pinkin hedelmäveitsen ja Fiskarsin kuorimaveitsen.

Suosikkini on kuitenkin arvottoman näköinen pieni sahalaitainen veitsi. Leikkaan sillä lähes kaikkea kurkusta leipään ja tomaatista vesimeloniin. Syynä on se, että pienellä mutta tylsähköllä veitsellä uskaltaa leikata melkein kaiken kädessä pitäen, eikä näin tarvitse sotkea leikkuulautaa. Toisaalta sahalaita varmistaa sen, että leikkaavuutta löytyy melko paljonkin.

Keittiövälineet

Teillä on keittiöissänne monenlaista pientä välinettä, joka helposti muuttuu tarpeettomaksi, joutuu syrjäytetyksi tai hajoaa hieman. Kakkulapiota ei tarvita, jos ei syödä kakkujakaan. Jos ei syödä kakkuja, ei tehdä kakkutaikinoita eikä ole tarvetta vatkaimille ja nuolijoille. Raastin taas ei välttämättä ole enää terässä. Juustohöylän kahva on sulanut tai irronnut. Muoviset mitat, kauhat ja lastat ovat alkaneet kavahduttaa, joskin puisiakin välineitä löytyy jopa käyttämättöminä.

Lasit

Roskiksesta löytyvät lasit ovat pääasiassa halpoja ja ankean näköisiä. Siten on ymmärrettävää, että niistä on haluttu päästä eroon. Nyt harmittaa, kun tuli aikoinaan panostettua hienon näköisiin ja melko kalliisiin juomalaseihin. Ihan hyvin näistä löytölaseistakin voisi juoda ehkä Ikean kammottavaa Pokal-lasia lukuun ottamatta. Elämä olisi rennompaakin, jos lasin rikkoutuessa voisi vain todeta, että lasi oli ilmainen ja jatkoajalla muutenkin.

Juomalaseja näkee paljon lasinkeräysastioissa, mutta sinne ne eivät kuulu, koska ne ovat tavallisesti erilaista ainetta kuin pakkauslasi. Senkin ihmiset saisivat oppia, että laseja ei saa viedä pois kapakoista eikä pikaruokapaikoista. Ne näyttävät päätyvän roskikseen helpommin kuin sellaiset mauttomat lasit, joiden hankkimista on hetken harkittukin.

Lautaset

Lautasissa arvostusero näkyy selvästi. Ikean lautasia löytyy roskiksesta jatkuvasti, vaikka niissä on usein ihan kivaa muotoilua. Sen sijaan on poikkeuksellista löytää Iittalan lautanen, josta ei olisi ainakin pieni pala lohjennut. Ihmiset saisivat kyllä perustella itselleen läpikotaisin, miksi valkoisesta lautasesta hädin tuskin erottuva lohkeama tekee lautasesta kelvottoman.

Paistinpannut

Paistinpannuja löytyy roskiksesta jatkuvasti. Usein ne ovat sekajäteastiassa, vaikka pannut pitäisi laittaa metallinkeräykseen mahdollisesta muovikahvasta huolimatta. Löydän valurautapannujakin, mutta yleensä pannu on heitetty roskiin pinnoitteen naarmuuntumisen vuoksi.

Urani alkuvaiheilla saatoin kerätä hieman kärsineitäkin pannuja, mutta sittemmin olen huomannut, että täysin ehjiäkin löytyy tarpeeksi. Hyväkuntoisia paistinpannuja hylätään ehkä siksi, että on siirrytty käyttämään induktioliettä, joka ei alumiinia lämmitä. Pannu voisi kuitenkin lämmittää jotakuta muuta, jos sen lahjoittaisi eteenpäin.

Kattilat

Teräskattilat ovat ehkä hölmöin keittiöjätteen muoto. Harva on nimittäin niin taitava, että kykenisi pilaamaan kattilan. Niitä on roskiksessa kai tila-, tyyli- ja liesiseikkojen takia. Kattilat osataan aika hyvin pudottaa metallijätteeseen. Mahdollinen lasikansi ei sovellu lasinkeräykseen.

Loppusiivous

Jos monet keittiötavarat ovat lähestulkoon ikuisia, miksi olen niitä keräillyt? Kuinka pitkän ikuisuuden verran ajattelin elää? Kysymys on aiheellinen etenkin siksi, että en tätä nykyä käytä kattilaa tai pannuakaan edes joka viikko. Syön kotona pääasiassa yhdeltä lautaselta aina samalla haarukalla tai lusikalla ja juon aina samasta lasipullosta.

Yksi oleellinen syy keräilyyn on se, että voin kertoa asioita yhdellä kuvalla. Tämän blogitekstin avulla on mahdollista kauhistella sitä, mitä kaikkea roskikseen heitetään. Tai kaunistella sitä, mitä kaikkea roskiksesta löytyy käden käänteessä.

Kerääminen on myös varautumista. Kun aloin ottaa talteen laseja ja avaamattomia alkoholipakkauksia, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että kuvaisin niiden avulla Youtube-videon. Nyt kun blogiteksti on kirjoitettuna ja video on purkissa, voin päästää laseista irti.

Kauppasin laseja ja muita keittiökamoja viime lauantaina Siivouspäivän Keittiöonnen tongintaa -kirpputorilla. Tulos oli monta kertaa parempi kuin viime kerralla, mutta odotukseni olivat taas olleet lopputulosta korkeammalla. Pihakirppikseni ei ollut lähellä muita Siivouspäivän myyntipaikkoja, eikä se ollut minkään kulkuväylän varrella (mikä toki yleensä on pihalle etu). Markkinointiinkin olisi voinut panostaa, mutta tällä kertaa aikaa ei yksinkertaisesti ollut enempään.

Tarkoitus on viedä loput tavarat syyskuun kuluessa lahjoitettavaksi, kierrätykseen tai roskikseen. Saa antaa vinkkejä sopivista kohteista. Itseäänkin voi ehdottaa, jos nouto Helsingistä onnistuu!

Joulukalenterin 13. lykky: kynttilät

Posted on 13.12.2020 by Onni Tonkija

Kuusi vuotta sitten näytin Lucian päivänä, kuinka paljon roskikseen heitetään tulitikkuja ja sytyttimiä. Sen jälkeen olen löytänyt niitä moninkertaiset määrät.

Moni asia ei roskiksella enää hämmennä, mutta tulitikkurasioiden näkeminen saa aina raapaisemaan päätä. Tulitikut eivät mene vanhaksi, ja niitä luulisi olevan hyvä säilyttää varalla, vaikkei niille tavallisesti käyttöä olisikaan. Ilmeisesti ne vain ovat liian halpoja, niitä rohmutaan, jos ilmaiseksi saa, ja niiden viemä kaappitila tuntuu täysin kestämättömältä.

Vien löytötikkuni puuta polttaville vanhemmilleni. Aiemmin vein kynttilöitäkin, mutta varmaan juuri kuusi vuotta sitten sain päähäni alkaa kerätä tonkimani kynttilät talteen.

Iso joukko kaikenvärisiä pöytä- ja kruunukynttilöitä.

Kodin kynttilät lämpöisin liekein, teidät unhoitan ma roskikseen.

Olen nyt parina päivänä manannut kirjoituksissani sitä, että ihmiset vaihtavat hyvät vanhat perinteet huonoihin uusiin tapoihin. On aika kyseenalaistaa tämä linja kyseenalaistamalla yksi sähköistettyä nykyaikaa sitkeästi kestänyt turhake: kynttilät.

Polttamattomia tuikku- eli lämpökynttilöitä pöydällä.

Löytämäni 193 käyttämätöntä tuikkukynttilää eivät mahtuneet samaan kuvaan muiden kynttilöiden kanssa.

Kynttilä on uusi tupakka.

Kynttilät aiheuttavat vuosittain satakunta palokuntaa vaativaa tilannetta, savukkeet parisataa.

Tutkimusten mukaan passiivinen tupakointi voi hyvinkin olla yhtä haitallista kuin aktiivinen kynttelöinti.

Tupakan tuotanto kiihdyttää metsäkatoa ja ilmastonmuutosta, sillä tupakkaviljelmät vaativat koko ajan uusia peltoja ja tupakkaa kuivataan puita polttamalla.

Kynttilöitä valmistetaan parafiinista, steariinista, mehiläisvahasta ja soijasta. Parafiini on fossiilinen polttoaine. Steariini ja mehiläisvaha eivät sovellu eläinten ystävälle, paitsi silloin jos steariini valmistetaan palmuöljystä, joka ei sovellu luonnonystävälle. Jos steariini tehdään eläinrasvoista, se on toki sivuvirran hyväksikäyttöä, mutta sivuvirratkin hyödyttävät eläinteollisuutta ja varmasti niille löytyisi käyttöä tarpeellisissakin biopolttoaineissa. Soija taas sopii ihmisten ruoaksi, joskin valtaosa siitä käytetään eläinrasvojen tuotannossa, jonka sivuvirtoina ihmiset saavat lihaa.

Tupakantumppi on maailman yleisin roska. Kynttilästä jää ja pitää jättää aina osa polttamatta. Lisäksi hautakynttilöistä tulee kierrätyskelvotonta lasi- ja muoviroskaa. Tuikuista jää jäljelle alumiinikuori, jonka moni heittää havaintojeni mukaan sekajätteisiin. Siellä ne ovat ”varsinainen riesa”, sillä polttolaitoksessa alumiini höyrystyy ja tarttuu laitteistoihin.

Ainoa hyvä puoli tupakassa ja kynttilässä on ilmeisesti se, että ne luovat miellyttävää tunnelmaa. Myös linja-autoissa väitetään olevan tunnelmaa. Nekin työllistävät palokuntaa tasaiseen tahtiin, kuluttavat fossiilisia polttoaineita tai kaladieseliä, ja viime kuukausina niiden käyttämistä ilman hengityksensuojainta on alettu pitää terveydelle vaarallisena.

Kääpiövillakoiran pentu mutustaa kynttilää, jossa on Tommy Tabermannin runoutta.

Tämän lahjana vastaanottamaan joudutun kynttilän Mini Tonkija avasi papereista oma-aloitteisesti ja päätti heti oikeaoppisesti tuhota sen kotona polttamatta.

Jos kaikesta huolimatta haluat polttaa kynttilöitä, katso vinkit terveysriskien minimointiin Maria Nordinin asiallisesta kirjoituksesta. Kynttilän polttaminen takassa on oma suosikkini.

Oli ehkä vähän asiatonta lisätä tuo sana ”asiallinen”, mutta Nordin on saanut viime aikoina hirveästi kuraa sinne, missä pitäisi näkyä vain hiuskiehkuraa. On tietysti ärsyttävää, että jotkut väittävät parantuneensa sairauksista ajatuksen voimalla, kun toiset odottavat kiltisti, että tiede löytäisi katulampun valon kohdalta avaimet, jotka jokaisella on omassa taskussa.

Jos kuitenkin kovasti vaatii Maria Nordinin sensurointia esimerkiksi kirjastoilta, kannattaa muistaa, että tuuli voi kääntyä nopeastikin, ja seuraavan myrskyn jälkeen ei välttämättä näkyisikään sateenkaarihyllyä. Toki minulla on asiassa oma ”lehti” ojassa. Mitä tästäkin blogista jäisi jäljelle, jos potentiaalisesti terveysvaikutteista tietoa saisi julkaista vain asiantuntijoiden hyväksymänä?

Kannattaa muistaa, että tänään juhlittu Lucia-neito joutui häväistyksi, kun ei suostunut mukautumaan vallitseviin, kyseenalaisiin tapoihin vaan päätti omistautua korkeammille päämäärille.

Joulukalenterin 11. lykky: joulukoristeet ja -valot

Posted on 11.12.2020 by Onni Tonkija

Joulukuusi on tapa tuoda luontoa sisätiloihin, mutta luonto on kovin tylsän näköistä. Siksi sitä pitää koristella.

Pieni muovinen joulukuusi, jossa sähkökynttilät. Ympärillä nauhoja, palloja, kelloja ja muita joulukoristeita.

Suomen kielessä on kaunis sanonta: ”se on vain koriste”. Ilmaus on roskisten perusteella käytössä kevätsiivousten luopumispäätöksiä tehtäessä.

Joulu on täynnä perinteitä, joista pidetään kiinni vain siksi, että ne ovat perinteitä. Einestehtaat valmistavat ruokia, jotka eivät nykypäivänä pääsisi läpi ensimmäisestäkään makuraadista. Joulurauha julistetaan kielellä, jota nuoret eivät ymmärrä. Ihmiset käyvät hautausmaalla, vaikka eivät enää usko sieluun.

Perinteistä kiinni pitäminen unohtui kuitenkin hetkessä, kun kauppoihin ilmestyivät ensimmäiset muovista tehdyt kuusenkoristeet. Miksi tyytyä arvokkaasti kiiltelevään olkeen, kun voi hankkia silmiäsärkevää säihkettä ja kimallusta? Ehkä kuusenneulaset ovat pitkäveteisen luonnollinen roska lakaistavaksi ja seassa olisi siksi oltava myös välkehtivää silppua. Tai ehkä muovissa kiehtoo sen ikuisuus, jälkipolvien mahdollisuus nähdä koristeet merenrannalla kuin pulloposti antroposeenilta.

Silmien särkemisestä tulee mieleen, kuinka raskasta joulua on viettää. Juuri kun kaamos peittää armollisesti taloja rumentavat muraalit, ensimmäiset masentavat kausivalot syttyvät.

Vastapäisen talon ikkunaan on ilmestynyt ledisko. Ensin kirjavat valot välkkyvät hitaasti, sitten vähän nopeammin ja lopuksi moodissa Lapuan patruunatehdas. Ja nykytekniikalla valovoimaa riittää. Tänään valoja ei tosin ole näkynyt. Ehkä uutisointi Piritorin epilepsiavaloista sammutti enimmän viehätyksen. Amsterdam on sammuttamassa valot yöksi ja värikirjon lopullisesti.

En ole perehtynyt markkinoilla oleviin jouluvaloihin, mutta oletan, että näissä köyhän mielen Lux Helsingeissä voi valita erilaisia välkkymisohjelmia. Niillä on varmaan sellaisia nimiä kuin ”Tuikkikaa, oi joulun tähtöset”, ”On vilinää melskettä, helinää helskettä” tai ”Ei valtaa, kultaa, loistoa” (eli off). Miksi sieltä pitää aina valita ”Joulupukki slaagin sai”?

Joulukalenterin 10. lykky: joulukukat ja -kuusi

Posted on 10.12.2020 by Onni Tonkija

Uupuva,
haali paketit,
eka pilaa havupuu.

Pekka Kytömäen palindromiruno Tontun tehtävät kirjasta Aattelu rulettaa (Aviador, 2018).

Ihmiset elävät luonnottomissa ympäristöissä. Siten on ymmärrettävää, että he hankkivat kasveja piristämään elonkirjosta valkopyykättyjä kotejaan. Ymmärrettävää, ei hyväksyttävää.

Amaryllis, jossa on yksi vihreä lehti ja kaksi kuihtunutta lehteä.

Roskiksesta joulun jälkeen löytynyt kukka oli kukaton mutta kaksilehtinen. Kesällä kasvi kasvatti kolmannen lehden, mutta juuri ennen joulukuuta molemmat vanhat lehdet kuolivat. Epäilen suunniteltua vanhenemista. Vai pitääkö näille antaa muutakin kuin vettä ja villakilpikirvoja? Kasvien saattohoito ja eutanasia on vaikea kysymys, jota en ole vielä pohtinut kunnolla.

Kasvi heitetään pois heti, kun se ei ole enää kukkeimmillaan, vaikka tällöin ”jää kokematta iso osa kasvin viehätystä”. Suomalaiset hylkäävät joka vuosi 20 000 narsissia. Tarkoitin siis narsistia, joiden kanssa he eivät halua enää elää saman katon alla.

Mutta miettikää, jos elämänsä alkutaipaleella olevien kukkien pois heittämiseen suhtauduttaisiin yhtä tiukasti kuin nuorten eläinten hylkäämiseen. No joo, vähän huono vertailu. Yhden minuutin muna ei ole paljon keittämätöntä vähemmän löysä.

Mutta miettikää, jos ihmiset haluaisivat päästä lapsistaan eroon yhtä kovasti kuin kukistaan. No kyllähän he haluaisivatkin, mutta ensin pitäisi kukistaa hallitus. Valtioilla kun on paha tapa suhtautua kovin varjelevasti sotilaallisiin raaka-aineisiinsa tai näiden raaka-aineiden tuotantokoneiden raaka-aineisiin.

On sentään lohdullisempaa, että jouluna hankitaan ruukussa kasvavia kukkia kuin että hankittaisiin leikkokukkia. Tuo on ehkä vähän laimeasti sanottu. Kun siis se, mitä ajattelen leikkokukkien lahjaksi saamisesta on se, että tässä sinulle sekoitus sioilta ja kissoilta amputoituja raajoja, menihän niiden kasvattamiseen aika lailla luonnonvaroja, mutta kyllä ne muutaman vuorokauden säilyvät, jos muistat vaihtaa maljakosta veren päivittäin.

Jouluna kesäkissan lisäksi lohtukin on laiha. Meillä ei ole leikkokukkia, meillä on leikkopuut.

Ihminen on sellainen, että jos hän tietää, että huomenna tulee ennennäkemätön luonnonmullistus, hän kaataa tänään omenapuun. Meillä ei ole koirilla typistettyjä häntiä, mutta meillä on kuusilla typistetyt latvat. Harva varmaan vielä ajattelee, että puillakin on tunteet, mutta olisin aistivinani jonkinlaista asenneilmastonmuutosta. Valveutuneimmat hankkivat jo ruukkukuusen leikkokuusen sijasta.

Joku haluaa nyt ehkä muistuttaa, että kyllä Suomen metsistä vielä puita löytyy. Näin tosiaan on. Tai en tunne ihan ajantasaista tilannetta, mutta ainakin keväällä 2019 näitä joulupuita löytyi suomalaisesta metsästä muoviin käärittynä.

Joulukuusena käytetty pihta taloyhtiön jätehuoneessa.

Havupuu sisätiloissa on surkea näky.

Joku toinen haluaa ehkä huomauttaa, että käytetyt joulukuuset menevät Helsingin seudulla energiaksi eli ovat suorastaan kivihiiltä korvaavia hyväntekijöitä. Tuore puu tosiaan palaa tehokkaammin kuin kuiva (jos polttolaitoksessa on lämmön talteenotto), mutta suurin osa HSY:n keräämästä 55 000 joulukuusesta käytetään ”tukiaineena biojätteen kompostoinnissa”.

Vaikea arvata, mitä tämän kaupunkilaisten antaman tukiainetukiaisen tilalle tulisi. Ainakin muoveilla kemiallista kierrätystä pidetään mekaanista kierrätystä parempana tavoitteena. Puiden tapauksessa se tarkoittaa sitä, että jos pakko on jotain tehdä, tehdään kuusista mieluummin sellua kuin lyhytaikaisia kodin kausiesineitä.

Joulukalenterin 7. lykky: lahjapaperit ja -kassit

Posted on 7.12.2020 by Onni Tonkija

On oikeastaan kummallista, miten paljon arvostamme yllätyksiä. Ylen lähettämässä Michael McIntyre’s Big Show’ssa iso tuotantokoneisto näkee valtavasti vaivaa sen eteen, että joku hyvääaavistamaton saadaan houkuteltua huoneeseen, jonka seinät kaatuvat teatterin lavalla tuhatpäisen yleisön hurratessa. Kai sitä vähemmälläkin vaivalla voisi kysyä ihmiseltä, haluaako tämä laulaa luritella Suomen televisiossa asti.

Yllätetyn aivoissa vapautuu dopamiinia, mistäpä ei vapautuisi, mutta riittääkö pelkkä tilanteen myötäeläminen tekemään yllättämisen katselemisesta hauskaa ajanvietettä? Vai onko yllättäminen luonnossa oleellinen taito, ja yllätyksen järjestely pelkästään pitkälle kehittynyt ja kulttuurisesti hyväksytty tapa saada vaanimisesta tulevaa mielihyvää? Jos näin on, lahjojen paketointi ei ole muuta kuin vainoamisen kevytversio, jossa omien etuoikeuksien ja esihistoriallisten taakkojen tunnistaminen on lahjoittajalta jäänyt tekemättä.

Joululahjapaperirullia ja muita lahjapaperirullia sekä lahjanauhoja, teippiä ja koristeruusukkeita.

Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä (ei paketointipalvelua).

Parasta olisi, ettei annettaisi joululahjoja, joita voi pakata, kuten 5. lykyssä esitin. Se on tietysti idealismia, jota reaalitodellisuus syö aamupalaksi. Sen verran olen kuitenkin saanut lähipiiriäni koulutettua, että monet minulle tulevat lahjat on kääritty johonkin muuhun kuin perinteiseen lahjapaperiin.

Erillinen lahjapaperi on ihan turhake, kun maailma pursuaa käytettyä paperia. Tavallinen sanomalehti on vähän arkinen kääre, mutta käyttämällä kuvalehtiä, kuten Kuukausiliitettä, paketeista tulee tyylikkäitä ja kiinnostavia. Lehtiä saa paperinkeräysastioista, tai tilaamalla.

Lahjan voi kääriä kankaaseenkin, jos on itse paikalla pyytämässä kankaan takaisin. Muuten se menee roskiin, ja ympäristökuormitus on tavalliseen lahjapaperiin verrattuna moninkertainen.

Monet sujauttavat joululahjapaperoidun paketin vielä lahjakassiin. Jykevään kassiin kuluu puuta jo ihan eri tavalla kuin ohueen lahjapaperiin. Ei niin hyvässä lykyssä vielä itse lahjakin on moninkertaisesti pakattu.

Viitseliäimmät saattavat taitella siisteimmät lahjapaperit seuraavaa joulua varten. Vähän vähemmän viitseliäät käyttävät uudelleen vain lahjakasseja. Useimmat tuntuvat kuitenkin heittävän kaiken roskiin joulun jälkeen.

Moni tietää, että lahjapaperit – lehdistä leikattuja lukuun ottamatta – ovat kierrätyskelvotonta sekajätettä. Sitä ei varmaan tunneta yhtä hyvin, että lahjakassit eivät kelpaa paperi- tai kartonkeräykseen, sillä niissä on värejä, pinnoitteita ja teippejä.

Pulloille ja muille lahjoille tarkoitettuja jouluisia kasseja.

Kyllä näillä muutamat viinipullot lahjoittaa ja ehkä pienet hanaviinipakkauksetkin. Kuvassa tervehdys taloyhtiöstä tänä vuonna pois muuttaneelle pitkäaikaiselle ”tukijalle”. Kiitos kaikesta!

Lahjapaperirullat tuntuvat olevan huonosti muuttokuormaan sopivia esineitä. Muovikassiin ne eivät ainakaan sovi, joten jäteastiasta löydettäessä niissä on tavallisesti ikävä taitos.

Jos tavaralle, kuten iskuporakoneelle, on vähän käyttöä eikä sille oikein ole tilaa ahtaissa asunnoissa, se pitäisi voida vuokrata. Lahjapapereissa vuokraus ei oikein ole mahdollista, kun tavara helposti kärsii käyttötilanteessa. Kannattaa siis aina hyödyntää kauppojen paketointipalveluja, jos lahjapaperien uusiokäyttö ei houkuta. Parempi sekin kuin paksut paperirullat roskiksessa.

Jos taas mielesi tekee geneerisiä mutta ekologisia joululahjapapereita, sekin onnistuu. Ruokasisäpiiri, joka tähän asti on täyttänyt perustarpeita, voi vallan hyvin muuttua joulunaluksena Rullasisäpiiriksi, joka lahjoittaa kuvissa näkyviä pakkaustarpeita: papereita, teippejä, nauhoja ja kasseja. Saksiakin löytyy, koska niitä löytyy aika usein. Ota rohkeasti yhteyttä.

Joulukalenterin 5. lykky: joululahjat

Posted on 5.12.2020 by Onni Tonkija

Tehdäänpä yksi asia selväksi. Kun annat lahjan ystävällesi, teet konkreettiseksi ystävyyteenne kuuluvan kaupankäynnin. Jos väität, että sinulle riittää puhtaasti lahjan tuottama ilo, minun tekee mieli nauraa makeasti mahan pohjasta kuin joulupukki. Toivottavasti saan nauraa sinun kanssasi enkä sinulle.

Jos sanot, että pidät enemmän antamisesta kuin saamisesta, olet asian ytimessä. Kukapa ei olisi mieluummin velkakirjan velkova kuin velallinen osapuoli?

Lahjoilla on toki hierarkiansa: tavarat < elintarvikkeet < aineettomat. Mutta aineetonkaan lahja ei oikeasti ole aineeton, kuten totean aikaisemassa joululahja-analyysissäni.

Suklaata, leivonnaisia ja muita elintarvikkeita lahjakääreissä. Lisäksi käsin paperille tehtyjä lahjakortteja.

Käyttämättömiä lahjoja. Muut löytöjä, lahjakortisto paras Onnelilta saamani lahja ikinä. Mutta enpä ole vielä sitäkään käyttänyt, vaikka voimassaoloaikaa on enää neljä kuukautta. Taitaa tulla oksitosiiniöverit hyvin nukutun yön jälkeen viimeisenä iltana.

Ymmärrän lahjojen suunnittelun tuottaman mielihyvän. Suunnitteleminen on luova prosessi, ja oman luovuuden käyttäminen on mielestäni parasta, mitä elämä voi meille tarjota, ehkä jopa ainoa itsestä lähtevä syy elää.

Luovuutta olisi kuitenkin toivottavaa käyttää rakentavasti. Vaikka lahjan antaminen voi ulkoisesti olla yksisuuntainen tapahtuma, kyse on aina vuorovaikutustilanteesta. Kieli paljastaa asian lahjomattomasti: meillä on sana vastalahja mutta ei esimerkiksi sanaa vastajoulukortti.

Lahjoista tuleekin helposti kilpavarustelun kierre, jossa aiemmat suoritukset pitää kerta toisensa jälkeen ylittää. Luovuudesta tulee pakko, ja huomaat olevasi töissä joulun kiireapulaisena ystävällesi.

Lisäksi ystäväsi huomaa luovuuspuuskiesi työllistävän häntä. Lahjakortit pitää käyttää eräpäivään mennessä. Ruoat pitää syödä parasta ennen -päivään mennessä. Pullot pitää tyhjentää yökerhoon mennessä. Tavaroiden pois heittäminen kuormittaa mieltä roskikselle mennessä.

Rikkinäinen viilipurkki kääpiövillakoiran pennun suussa.

Joulun alla on hyvä muistaa, että kasvava lapsi kaipaa ennen kaikkea kaupasta ostettuja leluja. Tämä purkki on tosin roskiksesta, mutta alun perin todennäköisesti kaupasta.

Minulla on lyömätön lahjaidea. Anna ystävällesi lahjaksi arvosteluvapaa. Tämän lahjan antamisesta ei tarvitse edes mainita. Ystäväsi huomaa kyllä.

Arvosteluvapaa tarkoittaa sitä, että annat ystävääsi koskevia arvostelmia vain, jos hän itse niitä pyytää. Meillä ihmisillä on suoran mielipiteiden laukomisen ohella monenlaisia hienovaraisia ja heikosti tiedostettuja tapoja ohjailla muiden toimintaa. Laumaeläiminä myös tulkitsemme herkästi muiden antamia signaaleja.

Annan viattoman esimerkin. Olin tonkinut käyttämättömän näköiset nahkahanskat ja esittelin niitä kadulla tohkeissani ystävälleni. Hän huomautti, että ne ovat kyllä vähän isot minulle. Toden totta näin oli, mutta en ollut yhtään tullut ajatelleeksi asiaa. Nyt (hanskoja) käteen vetäessäni mietin aina kokoa.

Arvosteluvapaa koskee myös kehuja. Ennen oli helppoa, kun en saanut Twitterissä juurikaan tykkäyksiä (tai alkuun suosikointeja). Lykkäsin sinne mitä mieli teki. Nyt kun kiva kuva voi kerätä kymmeniä sydämiä ja poliittinen pohdintani ei yhtäkään, on selvää, mihin suuntaan yhteisö ohjaa minua luovuuttani kohdistamaan.

Ja jos nyt otetaan tähän väliin epäsuosittuja yhteiskunnallisia ajatuksiani, niin en kannata arvosteluvapaata yhteisöä. Ennen oli ihan järkevää paheksua aviottomia lapsia, sillä niukkoina mutta hedelmällisinä aikoina kaikilla oli riittävästi elätettäviä omastakin takaa. Nyt kun ruokaa riittää mutta sairaanhoidosta puuttuu resursseja, on muita asioita, joita pitäisi pystyä yhteiskunnan tasolla edelleen paheksumaan.

Ei tämä ole niin vaikeaa. Kauhistele vapaasti somessa sitä, että joukkoliikenne levittää kulkutautiaikana suu-nenäsuojuksettomia ihmisiä. Mutta älä ole niin moukkamainen, että edes kulmakarvoja kohottamalla huomauttelisit yksittäisille maskittomille.

Ehdoton hyväksyntä tarkoittaa rakkautta. Se on ehkä ainoa muista ihmisistä lähtevä syy elää.

Joulukalenterin 3. lykky: joulukortit

Posted on 3.12.2020 by Onni Tonkija

Mahdollisesti vielä ärsyttävämpi ilmiö kuin joulukorit ovat joulukortit. Nykyisin ne alkavat olla jo jäänne, kun somessa voi pitkin vuotta viestittää olemassaolostaan. (Ja blogin pitäminen se vasta muinainen itsetehostuksen muoto onkin.)

Postilakkovuonna 2019 lähetettiin noin 15 miljoonaa joulukorttia. Vielä 2012 määrä oli 40 miljoonaa. Tällaista postia ei tule ikävä, vaikka se ehkä tarkoittaa, että Postia tulee, eikä postia enää tule.

Joulukorteissa kismittää varmaan sama, mikä koko kulutusyhteiskunnassa: massatuotanto. On oikeastaan ihan sama, tuleeko kortti painokoneesta vai onko se äherretty kotiteollisuudessa, jos ainoa personointi löytyy osoitekentästä. Vaikka kuinka ymmärtäisin Martti Lutheria, en ymmärrä, mikä arvo on tänään vaatettaa huopapukkia, joka huomenna joutuu uuniin.

Valikoima joulukorttien etu- ja takapuolia.

Näitä kortteja oli sentään säilytetty yli kymmenen vuotta. Se on toisaalta arvostettavaa toimintaa. Toisaalta eivätpä tainneet korttien lähettelijät arvata, millaisen taakan tulivat aiheuttaneeksi. (Tuosta marttawendelinistä ei voi olla tulematta mieleen säe: ”Loistaa kuusen kynttilät, lasten silmät säihkyvät.”)

Joulukorttien lähettelyssä on vahva kyräilyn kierre, joka tosin on miellyttävämpää kuin koronattoman joulun kyläilyn kierre. Kuinka paljon onkaan kulunut turhaan energiaa sen miettimiseen, kuka kortit ansaitsee.

Pääsimme Onnelin kanssa kierteestä irti kertaheitolla. Joulukorteista aiheutui monena vuonna hirveä stressi, ja niitä kiikutettiin postilaatikkoon viimeisenä yönä. Yhtenä jouluna meiltä lähteneissä korteissa luki: ”Toivoo Onneli ja”. Sen jälkeen ei ole lähetetty yhden ainutta korttia.

Totuus on se, että joulukortti ilahduttaa enemmän lähettäjäänsä, jos häntäkään. Missään tämä asia ei näy paljaampana kuin Siskot ja Simot -järjestön toiminnassa. SS-vapaaehtoiset järjestävät esimerkiksi Parikkalassa joulukorttipajan, jossa askarrellaan joulukortteja vanhuksille lähetettäväksi.

Miksi ihmiset käyttävät aikaansa pahvinpalasiin? Miksi ei voitaisi rahdata vanhuksia paikalle ja luoda sisäänpäin kääntyneen askartelun sijaan yhteyttä sukupolvien välille? Siis vaikka ei olisi liikkeellä muuta tappavaa kuin influenssaviruksia? Ai niin, Suomessa tuollaiseen toimintaan tarvitsisi vanhustyön sertifikaatin sekä tulityökortin, jos pajassa sytytettäisiin tuikkukynttilöitä.

Kuinka kammottavaa oikein on elää vanhainkodissa, jos yhden kortin saaminen tuntemattomalta piristää elämää niin paljon, että sitä varten tarvitaan tasavallan presidentti kampanjan suojelijaksi?

Tuli taas jostakin mieleen, että tarvitsemme Suomeen laillistetun eutanasian. Sitä kannattaa suomalaisista yli 70 prosenttia. Sama määrä vastustaa nykyisen kaltaista turkistarhausta. Jännä, että näissä kärsimyksen lopettamisasioissa kansanedustajat eivät suostu toteuttamaan kansan tahtoa. No joo, tiedän, että oikeasti he ovat vaalirahoittajanedustajia, mutta kai sitä edes joulun aikaan saa uskoa ihmisten hyvyyteen.

Taisi mennä synkistelyksi tämä kriittinen joulukalenteri. Seuratkaa ennemmin Kirjat palaan joulukorttikalenteria. Jos joku lähettäisi minulle kortin, jossa on viinirypäleitä tuohivirsussa, ei tulisi mieleenkään toimittaa sitä vantaalaiseen jäteuuniin.

Joulukalenterin 1. lykky: joulukalenterit

Posted on 1.12.2020 by Onni Tonkija

Kokeilen nyt jotain ihan uutta. Tai oikeastaan jotain todella kulunutta mutta tässä blogissa ennennäkemätöntä. Alan julkaista joulukalenteria, kriittistä joulukalenteria. Sellaista, jota itse haluaisin lukea.

Jo sana luukku alkoi ärsyttää, kun ei niitä tällaisessa sähköisessä joulukalenterissa ole, joten otin tilalle Onnen tongintaan sopivan ilmauksen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö kriittisyyttäni väärin. Tykkään kovasti joulusta. Satun vain inhoamaan melkein kaikkea siihen liittyvää.

Onnenmyyrä ei hyökännyt joulukalenterin kimppuun kuola suupielistä valuen mutta suostui syömään suklaan paremman puutteessa. Neljä kalenteria Taloyhtiön jätepisteestä (1. luukku oikealla).

”The Queen of Content” neuvoo aloittelevaa joulubloggaajaa: ”Jos et aloita lokakuussa ja tee kaikkia postauksia valmiiksi joulukuun alkuun menneessä, olet todennäköisesti pulassa.”

No, tämä ensimmäinen valmistunut postaukseni ei valmistunut joulukuun alkuun mennessä. Aineistoa olen sinänsä kerännyt monta vuotta ja toden teolla aloitin vuodenvaihteessa. Tarkoitus oli kyllä ryhtyä kirjoittamaankin aikaisemmin, mutta muut kiireet veivät voiton. Toisaalta ennemmin käytän joulukalenteriin joulukuun kuin lokakuun, marraskuun ja joulukuun.

Luvassa on dyykkauksen suodattamia havaintoja jouluruokien säilyvyyteen ja joulutavaroiden säilytettävyyteen. Tänään aiheena on itseoikeutetusti ruoan ja tavaran välimuoto, joulukalenteri. Kirjoitan tällä kertaa lemmikkieläinten joulukalentereista, koska olen jo aiemmin käsitellyt muumien joulukalenterit.

Kalenterien parasta ennen -päivät olivat olleet tämän vuoden kesäkuussa, viime vuoden kesäkuussa ja toissa vuoden kesäkuussa. Koirien ”suklaissa” oli öljyjä ja rasvoja, tietysti viljoja, sokereita, maitoa, ”kasviperäisiä johdannaisia” ja kivennäisaineita. Kissakalenterissa ainesosat olivat vähän eri järjestyksessä, ja tuotteessa luvattiin olevan aitokissanminttua.

Kissalle tuotetta käskettiin antamaan herkkupalana tai palkintona, koirille näiden lisäksi osana koulutusta. Annoin suklaita koirille osana koulutusta kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tulivat syödyiksi, mutta eivät nämä heille mitään kissanminttua olleet.

Mini Tonkijalle suklaa oli vielä vähän liian maxi. Onnenmyyrän mielestä olisi pitänyt olla tupla.

Ideana on varmaan ollut ihmisten joulukalenterisuklaan makujen surutulituksen siirtäminen koirien maailmaan. Tai ainakin hyvin joulukalenterisuklaamainen maku näissä herkuissa oli omastakin mielestäni. Uskalsin maistaa, vaikka tuote luvattiinkin vaarattomaksi vain siinä tapauksessa, että lapsi syö sitä vahingossa.

Oleellista ei ehkä ole se, voiko lemmikkijoulukalenterista syödä parasta ennen -päivän jälkeen. Ennemmin pitäisi miettiä, mitä tarvetta kalenterin ostaminen palvelee. Bulldogin kalenterista oli avattu neljä luukkua, kultaisennoutajan kalenterista kaksi.

Vielä joitakin vuosia sitten Onneli hankki aina partiolaisten joulukalenterin. Joulukuun alkupuoliskon jaksoimme jopa arvailla, mitä luukkujen takaa paljastuu. Päiviä alkoi jäädä rästiin, kun joulukiireet täyttivät mielen, ja joskus 17. päivän tienoilla koko kalenteri unohtui. On vaikea sanoa, käykö niin tällä kertaa, sillä tämä kalenteri on samalla kertaa joulukalenterini ja -kiireeni.

Ei se ikä vaan se miten sitä käyttää

Posted on 28.2.2019 by Onni Tonkija

Koomikko Janne Hyttinen on kertonut juttua, jossa opiskelijapariskunta huomaa kaupassa alennustarran viimeisen myyntipäivän kondomeissa. He ostavat kaksi pakkausta: toinen käytetään illalla ja toinen pannaan pakastimeen.

Juttu on hauska, koska vertailukohta on täysin väärä. Kortsupaketti ei ole pakkaseen lykättävä vakuumipakkaus vaan huoneenlämmössä pidettävä säilykepurkki. Niin kondomeissa kuin säilykkeissäkin turvallisuuden kannalta ei ole oleellista tuotteen ikä vaan se, miten tuote on valmistettu, miten sitä on säilytetty ja miten sitä käytetään. Molemmat säilyvät niin pitkään, että päiväys on lähinnä viitteellinen.

Punaisella sydänkuvioisella huovalla kondomipakkauksia ja muki, jossa on korvan asemesta penis.

Maksutonta, muumimukitonta ehkäisyä. Kondomit, huopa ja mulkki Taloyhtiön jätepisteestä.

Tämän vuosisadan ensivuosikymmenellä ei ollut yksi eikä kaksi, jotka luulivat esimerkiksi päiväyksen 2012-05 tarkoittavan joulukuun 20. päivää vuonna 2005. Nyt on varmaan jo opittu, että kondomipakkauksissa ilmoitetaan se kuukausi, jonka jälkeen kondomin ajatellaan muuttuvan radioaktiiviseksi. Tiia ja Petja Aarnipuu kirjoittavat Kondomikirjassa (2012): ”Vanhentuneita kondomejakaan ei tule mieleen säilyttää. Mitäpä niillä tekisi?” Väestöliiton nuorisolääkäri uskaltaa sentään sanoa, että päivien tai viikkojen ylityksellä tuskin on merkitystä.

Päiväyskiihkoilu on omituista, koska koskaan tuskin on kondomipakkauksessa ollut mainintaa viimeisestä käyttöpäivästä. Lähimmäksi on tainnut päästä Väestöliiton suosittelema Protex, jossa on ruotsiksi lääkkeenomainen användas före eli käytettävä viimeistään -suositus mutta suomeksi eri asiaa tarkoittava parasta ennen. Yleensä kondomipakkauksissa on vain tiimalasi ja mahdollisesti exp., joka tulee sanasta expiry date eli erääntymispäivä.

Täsmällisin asia, josta tavallisen lateksikondomin päiväys viestii, on se että valmistuksesta on tuolloin tullut kuluneeksi viisi vuotta. Joitakuita päiväyksiä syynääviä naisia kiinnostaakin kondomin pettämistä enemmän se, pettääkö mies.

Valmistaja ei voi kasvattaa kondomin hyllyikää, jos se haluaa noudattaa WHO:n määrittelyjä
ja ISO 4074 -kondomistandardia. Viisi vuotta on sillä tavalla tarkkaan harkittu vanhenemisaika, että se olisi vuoden pidempi, jos ihmisellä olisi kädessä kuusi sormea. Luvun viisi miellyttävyys on se syy, jota lukuisat Yahoo-vastaajat eivät osaa kertoa, vaikka mielestään tietävät, että kondomeissa on ”syystäkin” erääntymispäivät.

Jokainen kondomi testataan elektronisesti, minkä lisäksi kondomeista otetaan satunnaisia eriä tutkittavaksi. Tarkastusmenetelmiä on kaksi – katso elävät kuvat! Vesitestissä kondomi täytetään vedellä ja siitä etsitään vuotokohtia. Ilmatäyttötestissä kondomiin ohjataan ilmaa, kunnes se puhkeaa. Tilavuus ja paine puhkeamishetkellä merkitään muistiin.

Lateksikondomi valmistetaan luonnonkumista. Liiallinen ilmankosteus ei tee sille hyvää, mutta pääasiassa kumia vanhentaa korkea lämpötila ($). Hyllyiän määrittämistä varten kondomeja pitää säilyttää 30 asteessa. Jos tarvitaan nopeasti alustavia tuloksia, viittä vuotta 30 °C:ssa voidaan jäljitellä puolella vuodella 50 °C:ssa. Samalla logiikalla, Arrheniuksen yhtälön ja sen taustalla olevien kemiallisten periaatteiden mukaisesti, kondomit säilyvät paljon pidempään kuin viisi vuotta – jos kotiaan ei lämmitä tropiikiksi.

Asia on todettu kokeellisestikin Polymer Testing -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa ($). Kondomit olivat erääntyneet noin neljä vuotta aikaisemmin. Vesitesteissä oli kolmelta eri merkiltä 200 testikappaletta kultakin. Yhtään vuotoa ei havaittu.

Ilmatäyttötestissä kutakin merkkiä oli 125. Eräät 9 vuotta ja 2 kuukautta vanhat kondomit saavuttivat keskimäärin 30 litran tilavuuden, kun uudet kumit täyttyivät kaksi litraa pinkeämmiksi. Standardi edellyttää 18:aa litraa. Testatuista 500 vanhasta kondomista yksi jäi alle tämän rajan. Se voi kuulostaa huolestuttavalta, jos ei tiedä, että standardit sallivat tutkitun kokoisissa erissä viisi viallista kondomia, ennen kuin erä pitää hylätä. Toisaalta samoissa testeissä jäi yksi uusi kondomi kiinni liian pienestä puhkeamispaineesta.

Lävistettyjä kondomipakkauksia rypistetyn huovan päällä.

Nämä roskiksesta löytyneet kortsut jäivät kiinni pistotarkastuksessa.

Laboratoriomittauksia päiväysvanhoista kondomeista on saatavilla vähänlaisesti. Siitä, miten päiväysvanhat kondomit kestävät tositoimissa, ei ole ilmeisesti julkaistu tähän päivään mennessä ainoatakaan kunnon tutkimusta. Tähän päivään mennessä.

Testasin noin 50 dyykatun ja vanhentuneen kondomin kestävyyttä heteronormaalissa yhdynnässä. Kokeiltuja merkkejä olivat muun muassa Durex, Näkken, Profil, Sultan Conture, Sultan Ultra Thin ja Tunne demari sisälläsi. Pisimmillään päiväyksen umpeutumisesta oli 7 vuotta ja 5 kuukautta. Ylityksen keskiarvo oli 2 vuotta ja 1 kuukausi ja mediaani 1 vuosi ja 3 kuukautta. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, mitä tarkoittaa mediaani.)

Yksikään kondomeista ei puhjennut. Niiden, joilla on tapana puhkoa kumeja, liukuhihnalta suoraan tulevat kondomit eivät välttämättä ole sen parempia kuin vuosia kypsytetyt. Lucyn-sisuskalun vuoraava varmuusväline näet hajoaa helposti, jos ei ole Liu kastunut. Meillä kun kitka on parisuhteen muilla alueilla, kondomi on mennyt rikki vain kerran ja silloinkin epämääräisen kärsineestä pakkauksesta otettua ranskalaista kirjekuorta avatessa.

Yksi vahinko tutkimuksissa sattui. Poisluiskahduksen syynä ei ollut siitintäni ympäröinyt kymmenvuotias, vaan se, että jatkoin härkäpäisesti kyntämistä, vaikka sarvi oli jo löystynyt. Kun maaperäkään ei enää ollut kostea, miesten kondomi muuttui naisten kondomiksi, joiden ehkäisyteho on hieman huonompi.

Olisi pitänyt uskoa Iltalehden tuttavallista ohjeistusta: ”Kondomi tulee myös poistaa silloin, kun sun siitin on vielä jäykkä.” Jälkikäteen ehkäisyä ajatellessa kymmenen vuoden ikää arveluttavampaa kondomissa oli sen merkki: Family. Onneksi Voice tarjosi apua: ”Jos pelkäätte raskautta, kannattaa miettiä myös jälkiehkäisyä. Se on New Yorkissa asuva gynekologi.”

Kondomi on alle 30-vuotiaille suomalaisille paras ehkäisymenetelmä, koska se ei kylvä hormoneja vesistöihin. Jotkut miehet tosin sanovat kumin heikentävän tuntoherkkyyttä radikaalisti. Väite saattaa kuitenkin olla vain sumuverho sille pelolle, että pissan kalteva torni ehtii romahtaa, ennen kuin se on saanut suojapressun ympärilleen. Se taas voi johtua siitä, että tilanne on liian jännittävä tai liian vähän jännittävä.

Kondomin ehkäisyteho on oikein käytettynä 98 prosenttia. Se on kappaletta kohti laskettuna 99,98 prosenttia, jos oletetaan sutinaa olevan luvassa puolen viikon välein. Kondomit eivät kuitenkaan petä satunnaisesti, vaan ongelmat kasaantuvat niille, joilla ei ole paljon kokemusta kondomeista, ja niille, joilla on paljon kokemusta kondomien pettämisestä.

Kondomin luotettavuutta heikentää tutkitusti myös se, että suhteen osapuolet eivät asu yhdessä. Tinderisteille on varmaan ihan susiparia puhua irtosuhteista, mutta niissä voisi olla viisasta käyttää tuoretta kondomia. Siis silloin kun ei tiedä, onko viruksia liikkeellä tai onko liukasta vai hiekoitettua.

Joka tapauksessa varmuuden vuoksi eli nousuvesi kannattaa päästää kondomiin käytön jälkeen mahdollisten reikien havainnoimiseksi. (Siemennesteen voi halutessaan hävikin vähentämiseksi Kiasma-tyyliin surauttaa tehosekoittimessa nahistuneiden munakoisojen kera, niin tuloksena on juoma täynnä elämänvoimaa.)

Mutta riittääkö silminnähtävä vuodottomuus? Voiko kondomiin tulla mikroskooppisen pieni reikä? Riittää ja kyllä voi. Vesitestillä voidaan havaita pienimmillään 3 mikrometrin kokoiset reiät. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monen hiuksen paksuutta mikrometri vastaa.)

Siittiön leveys on juuri 3 mikrometriä, mutta HI-viruksen halkaisija on kuumottavasti 0,12 mikrometriä – jos myyjä ei liioittele. Onneksi asiaa on tutkittu paljon. Kondomeja on täytetty testivirusta sisältävällä liuoksella (ja kumisukan ympärille on laitettu kangassukka, jotta veden aiheuttama paine ei venytä kondomia ”antropomorfisten dimensioiden” yli).

Eräässä tutkimuksessa 2,6 prosenttia lateksikondomeista päästi virusta läpi. Siemennesteeksi muutettuna vuoto oli näissä tapauksissa keskimäärin 1 × 10⁻⁵ millilitraa. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monta näitä tilavuuksia mahtuisi olympia-altaaseen.) Tulos ei ollut tutkijoiden mielestä tippaakaan huolestuttava Atlannan olympiavuonna 1996, ja sen jälkeen kondomien laaduntarkkailu on jatkuvasti parantunut.

Tarkoitus oli, että jos kuulut yhteen kondomin käyttäjien riskiryhmään, vähän koulutettuihin, olisit jo tuskastunut tekstimassaan ja lopettanut lukemisen ennen tätä yhteenvetoa: omien kokeilujeni ja tieteellisten tutkimusten perusteella vanhoja, hyvin säilytettyjä kondomeja voi tavallinen kolmannen sukan kuluttaja kaikin mokomin käyttää. Ovathan ne halvempiakin tai halvimpia.

Parasta ennen -päivän jälkeen ei ole odotettavissa mitään äkillistä piikkiä, sillä kondomien kestävyys noudattaa normaalijakaumaa (kuten peniksen kokokin). Kumi heikkenee kuitenkin koko ajan. Mikäli tavoitteena on saada turvaseksi sataprosenttisen turvalliseksi, kortsuja ei kannata hautoa lompakossa, taskussa tai vuosikausia.

Roskiin kiintyminen

Posted on 14.2.2018 by Onni Tonkija

Ei ole sattumaa, että ystäväni, taiteilija Timo P. Vartiainen ei yleensä dyykkaa koti-Kontulassaan. Vartiainen haali aineistoa näyttelyään varten viime vuoden juhlapyhinä yhteensä 12 dyykkiretkellä. Kun Kalliossa, Töölössä ja Lauttasaaressa hän sai tehdä pitkää ja raskasta päivää, oli Herttoniemessä, Roihuvuoressa ja Myllypurossa tarjolla vain kevyttä osapäivätyötä.

Vartiainen on koonnut löytönsä Helsingin kaupungin taidemuseon kulmagalleriaan. Lattialle asetettujen levyjen päällä on kelloja, kirjoja, kattiloita, kynttilöitä, kynsilakkoja ja kukkaruukkuja. Jäteastioiden käyttökelpoinen sisältö on näyttelyssä kuin tarjottimella, ja on osa esineistä jo varkaille kelvannutkin.

Timo P. Vartiainen ottaa kameralla kuvaa levylle asetetuista esineistä HAMin kulman kulmassa.

Timo P. Vartiainen (s. 1960) dokumentoimassa näyttelyesineitään, pois lukien pitkäkyntisen tarvitsema linkkuveitsi.

Vartiainen on kunnon garbologin tavoin vaivaa säästämättä kirjannut muistiin joka ikisen tavaran ja elintarvikkeen mittoineen, painoineen, tilavuuksineen ja patenttinumeroineen. Vartiaisen laatima yksityiskohtainen teosluettelo resonoi veikeästi näyttelyn kiehtovimman esineen kanssa.

Itä-Helsingin muuten laihassa saaliissa on mukana pikkutarkka irtaimiston kauppakirja vuodelta 1932. Julkinen ”notari” on vahvistanut, että muun muassa karafiini (2 mk), nahkakapsäkki (15 mk) ja torikori (3 mk) ovat vaihtaneet omistajaa. Ihan kaikesta en saanut selvää, sillä luettelon laatijalta oli puuttunut Vartiaisen roskiksesta löytämän Remington-kirjoituskoneen kaltainen apuväline. Kauppakirja on näyttelyn sielu, vaikka se painaakin Vartiaisen punnitsemana kuusi grammaa enemmän.

Siinä missä idässä jäteastioista löytyy lähinnä vanhoja kuitteja, kantakaupungissa luksuksen tavoittelu tuottaa roskaa ja mahdollisuus hylätä käyttökelpoisia esineitä roskana on arjen luksusta. Antroposeenin ja Konmarin ajassa tavaroihin kiintyminen näyttäytyy hyljättävänä hengen velttoutena.

Hyväosaisten kulmakunnilla on alettu ymmärtää, että tavaroiden määrä ei tuo onnea – vaan niiden laatu. Siksi Ikean vaihtuessa Iittalaan jätekatoksen ovi käy. Ja jos kierrätystä ei ole estetty lukolla, paikalla käy ehkä myös Timo P. Vartiainen.

Vartiainen lupaili tai uhkaili myyvänsä näyttelyn esineet kesällä kirpputorilla. Mutta näinköhän luopuminen täysin onnistuu mieheltä, joka kattilankantta kuvatessaan kirjoittaa 24,5 cm:n sisähalkaisijan ja 323 g:n painon väliin: ”Kantta napautettaessa huomattavan kaunis ääni.”

Timo P. Vartiaisen näyttely ”Roska on luksusta” HAMin kulmassa Tennispalatsin 1. kerroksessa 19.1.–25.3.2018 ti–su klo 11–19. Vapaa pääsy.