Taloyhtiöt oppivat salpuuttamaan

Monen taloyhtiön asukkaat ovat havahtuneet uuteen uhkaan: lukitsemattomia roskiksia käydään tonkimassa, ja asialla ovat vieläpä väärän väriset ihmiset. Ratkaisumallit taloyhtiöt näyttävät kopioivan kaupan alalta.

Metallinen portti sulkeutumassa. Taustalla jäteastioita.

Kaksi vuotta sitten löysin ohikulkumatkalla näistä roskiksista uudenveroisen, hintavan tarjoiluvadin. Aikaa kului ehkä minuutti. Nykyään minuutti kuluu automaattisen portin sulkeutumiseen.

Helsingin Uutiset kirjoitti reilu vuosi sitten, kuinka ulkomaiset kerjäläiset penkovat roskiksia ja jättävät jätekatokset siivottomaan kuntoon. Kipeimmin dyykkarit tuntuivat piinaavaan Munkkiniemen idylliä.

Jutussa haastatellun Helsingin poliisin ylikomisarion mukaan kerjäläiset etsivät pääasiassa tavaroita, eivät ruokaa. Poliisin ratkaisu on yleensä keskeytetty tonginta. Sakottamalla dyykkausta ei pyritä ehkäisemään.

Vaikka poliisi ei pitänyt tapausten määrää isona, uutisen kommenteissa joku kertoi oman taloyhtiönsä teettäneen lukittavan oven juuri sotkevien romanien vuoksi: ”Yritimme käydä sanomassa, että laittakaa takaisin mitä ette ota, mutta ne miehet, jotka ovat kuskeina, ovat hyvin pelottavia ja uhkaavia. Ennen kun kotimaiset dyykkaajat kävivät, mitään haittaa ei ollut koskaan.”

Helsingin Uutisten juttu on tänä vuonna tullut usein mieleeni. Roskisten penkominen on lisääntynyt parissa vuodessa niin, että nykyään on vaikea löytää lukitsematonta roskista, jossa ei olisi revittyjä muovikasseja. Aivan viime aikoina on alkanut näyttää siltä, että taloyhtiöt ovat ryhtyneet vastaiskuun ja alkaneet suojella roskiaan.

Jätekatoksen ovi, jossa sekä kahvallinen salpa että kaksoispesällinen lukko. Taustalla sekajäteastia.

Ajat muuttuvat. Kaupunkikuva kerroksellistuu.

Kaupan alalla salpuuttaminen on jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Taloyhtiöt tulevat perässä, sillä jätetilojen lukitsemisesta on tehty uusi normi.

Esimerkiksi Päijät-Hämeen Jätehuollon mukaan lukitseminen on ”suositeltavaa”. Isännöintiliiton Kotitalo-lehti opettaa, että ”paloturvallisessa katoksessa on oltava lukitusjärjestelmä”. Oululainen Kaleva melkeinpä harmittelee lukittavien jäteasemien vähyyttä, sillä lukot ”vähentävät ja rauhoittavat” jätteenkeräykseen liittyviä ongelmia.

Julki lausutut perustelut lukitsemiselle ovat siisteys ja turvallisuus. Oman kokemukseni perusteella jätekatoksia eivät juuri sotke dyykkarit vaan asukkaat itse. Katoksiin tuodaan sinne kuulumattomia runkopatjoja ja kuvaputkinäyttöjä, tai roska-auto käy niin harvakseltaan, että mukit pursuavat yli.

Lukitsemattomia, paloturvattomia jätekatoksia on vielä niin paljon, että joka pyromaanille löytyy kyllä oma. Lukitsemisesta tulee siten varustelukierre, joka loppuu vasta, kun joka koppi on säpissä. Ja ymmärtääkseni puisen jätekatoksen saa syttymään ulkoa käsinkin.

Rakenteilla oleva jätekatos, josta puuttuu ovi. Taustalla jäteastioita.

Täältä löysin yleensä jotain pientä suuhunpantavaa, mutta enpä löydä enää.

Vihreän Langan kaikkitietävä Eno uskoo, että ensisijainen syy roskakatosten lukitsemiseen on henkinen pienuus. Toisaalta pelätään sitä, että ulkopuoliset tuovat roskia taloyhtiön katokseen. Toisaalta taas sitä, että ulkopuoliset vievät roskia katoksesta.

Harrastan itsekin ”tuo tullessasi, vie mennessäsi” -toimintaa. Muutama päivä sitten eräs täti-ihminen alkoi tiukata osoitettani vieraan taloyhtiön pihalla. Kun kerroin heittäneeni jäteastiaan kadulta keräämiäni roskia, jo muuttui ääni tärykalvossa. Yhtäkkiä roskikseen saikin tuoda ulkopuolista jätettä! Huonommin varmaan olisi mennyt läpi se parempi argumentti, että oma saldoni kyseisen roskiksen täyttämisessä on toistakymmentä kiloa miinuksella.

Harmaa aitaus, jonka takaa pilkistää harmaita jäteastioita.

Vaikka haalla suljettava aitaus ei estäkään dyykkausta, ei tänne oikein enää tee mieli poiketa heräteotoksille.

Mustasukkaisuus roskista ei ole suomalaisten yksintunne. Coloradossa ihmisillä on pokkaa ajaa roteviakin dyykkareita pois roskiksilta. Saksassa Mülltauchen on hankaloitunut, kun naapuruston roskiksia on alettu lukita. Amerikkalainen nettikeskustelija on muuttanut avoimelle asuinalueelle ja kysyy, mitä roskikseen pitäisi heittää, jotta voisi karkottaa parveilevat dyykkarit, joita hän vertaa torakoihin.

Ei ole maansuru, että jollakin jenkillä ei ole enää varaa asua aidatulla alueella. On kuitenkin onnetonta, että suomalaiset kiirehtivät lukkoja jätteillensä. Sen tien päässä ovat muurit, piikkilanka ja aseistetut vartijat. Köyhyys kun on sellainen syöpäläinen, että sitä eivät salvat poista.

Näin avaat umpisolmuun menneen roskapussin

Vain kerran olen dyykatessani joutunut poliisin puhuteltavaksi. Silloinkin kyseessä oli taloyhtiökytt(ääj)ien alatyyppi, roskispoliisi. Jäteastioita irtolaisilta suojellut miekkonen tivasi kiukkuisesti, revinkö roskapusseja auki. Siitä päätellen, että mies puhui seuraavalle päivälle osuvasta sekajätteen tyhjennyksestä, hän taisi olla eniten huolissaan roskikseen ahdetun kotivideokokoelman kohtalosta. Oli miten oli, roskapussien repimisestä on helppo ärsyyntyä.

Repiminen kismittää ensinnäkin siksi, että se tuo riitasointuja harmonisen muovikassikatraan sekaan. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että roskistakaan ei saa roskata.

Toisaalta revittely pilaa muiden dyykkauksen. Jos repijä ei ymmärrä paremmasta kuin panttipullot, moni toisen aarre vajoaa repeämästä jäteastian pohjasedimenttiin ja jää huomaamatta.

Ennen kaikkea roskiksesta paistavat revityt muovikassit horjuttavat turvallisuudentunnetta samaan tapaan kuin asuntomurto: ”Joku ulkopuolinen on käynyt täällä. Oikeuttani yksityisyyteen on loukattu.” Revi siitä sitten, kun jätekatos on muutettu pankkiholviksi ja vartioimisliikkeen auto päivystää vieressä.

Syyllistyn itsekin roskapussien repimiseen. Joskus esimerkiksi huomaan tunnustelemalla hyvänlaatuisen kasviksen muuten kelvottoman roskapussin pohjalta. Tällöin on kätevintä suorittaa poisto kirurgisen tarkalla repäisyllä. Yleensä tonkiminen on kuitenkin helpointa ja siisteintä, kun pussin ensin avaa.

Jos jollakulla taloyhtiössäsi on tapana tehdä roskapusseihin solmua tiukkaa, jonka avaaminen tekee tiukkaa, jatka lukemista, niin ei roskispoliisi repimisestä tiukkaa.

Roskapussina käytetyn kauppakassin solmu.

Tavanomainen Taloyhtiön jätepisteen tuotepakkaus avataan löysemmästä, tässä ylemmästä sangasta.

1. Kun olet löytänyt lupaavan roskapussin, valitse sangoista helpompi.

Suurin osa roskapusseista on henkselimallisia kauppakasseja, ja valtaosa niistä on solmittu samalla tavalla: ensin sangoilla tehdään alkusolmu kuten kengännauhoja solmittaessa, sitten toinen umpisolmu (ämpäreillä solmua ei voi tehdä).

Solmun voi solmia joko niin, että päällimmäiseksi tulee vasen sanka, tai niin, että päällimmäiseksi tulee oikea sanka. (Jos kengännauhojesi rusettisolmu tapaa kääntyä jalkaterän suuntaiseksi ja siten aukeaa kävellessä, solmit alkusolmun väärin päin.)

Solmu on sitä helpompi avata, mitä pienempi on kitka eli mitä vähemmän irrotettavat osat koskevat toisiinsa. Jos muovikassin solmua ei ole kiristetty, sangat voi vetää helposti erilleen solmun kohdalta. Jos solmu on tiukka, vetämistä tehokkaampaa on työntää sankaa solmun läpi.

Muovikassisolmun kaksi päätä eroavat yleensä hieman toisistaan. Toinen sanka kietoo toista leveämmälti ympärilleen ja on itse irtonaisempi. Etenkin löyhä solmu aukeaa helpommin tätä liikkuvampaa sankaa työntämällä.

Roskapussin solmua avataan kiertämällä sormilla pussin sankaa.

Ylempi sanka myötäpäivään ruuvattavana.

2. Kierrä sanka tiiviiksi ”vastakarvaan” ja työnnä se solmun läpi.

Työntäminen helpottuu, kun sankaa kiertää tikkumaiseksi punokseksi. Tikkumaisuus vähentää kosketuspintaa solmun kanssa, joten kitka pienenee. Tiiviiksi pyöriteltyä sankaa työntämällä aukeaa yleensä kireinkin umpisolmu.

Tikuttamalla avataan perinteisen kahden sangan umpisolmun lisäksi sellainen umpisolmu, jossa on selvät kiintopää ja irtopää. Kauppakassissa se tarkoittaa, että molemmat sangat ikään kuin punotaan yhdeksi naruksi, johon tehdään solmu. Koska tällainen hankalasti avautuva solmu on myös hankala tehdä, sitä näkee kauppakasseissa onneksi harvoin. Isoissa jätesäkeissä se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, jos sulkemiseen ei käytetä teippiä tai narua. Jätesäkkien auki nitkutteluun kuluukin monesti enemmän kuin tuo tuokio.

Tätä kirjoitusta valmistellessani tunsin olevani vaarallisilla vesillä, koska aivoni tuppaavat menemään solmuun kaikesta, mikä ylittää tasogeometrian monet ulottuvuudet. Tuhansien roskakassien opettamana sentään tiesin, että muovikassisolmussa on helppo ja vaikea pää. Sitä en kuitenkaan ollut tajunnut ajatella, että kassin sangan voi tikuttaa kahteen suuntaan. Ihan niin kuin ruuviakin voi pyörittää myötä- tai vastapäivään.

Vasta myötä- ja vastoinkäymisten sekä neulonnan koulima Onneli keksi kiinnittää huomioni kitkan hienoisiin syihin, syihin. Sanka voidaan nimittäin pyörittää siten, että sen kierteet ovat joko saman- tai erisuuntaiset kuin solmun ”syyt”, joihin sankatikku työnnettäessä hankautuu. Samansuuntaiset syyt aiheuttavat suurempaa kitkaa kuin erisuuntaiset syyt.

Kiertosuunnan valitseminen on helppoa, toisin kuin siitä lukeminen: Kun sanka osoittaa oikealle ja sitä lähinnä oleva solmun osa kulkee ylhäältä katsottuna vasemman alakulman ja oikean yläkulman välillä, sankaa pitää kiertää itseä kohti (eli vastapäivään sangan suunnassa solmuun päin katsottuna). Jos taas solmu näyttäisi kulkevan luoteen ja kaakon väliä, sankaa on kierrettävä itsestä poispäin (eli myötäpäivään). Kiertosuunta on sama sekä helpolle että vaikealle sangalle. Vastapäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on jälkimmäistä solmua solmittaessa ollut vasen sanka, ja myötäpäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on ollut oikea sanka.

Kiertosuunnalla näyttäisi olevan tiukimmissa solmuissa vähintään yhtä paljon merkitystä kuin sangan valinnalla. Asiasta on vain vaikea varmistua kokeellisesti, koska eri menetelmiä pitäisi testata yhtä pitäviin solmuihin yhtä suurella voimalla. Solmun ja sormen pitävyys kuitenkin vaihtelee kerrasta toiseen. Lisäksi kokeiden kuluessa käy samoin muoville ja kitka vähenee.

Suurin osa muovikassisolmuista aukeaa, vaikka tikuttaisi vaikeammalla sangalla väärään suuntaan. Pipontiukan solmun avaamiseen taas ei välttämättä ole yhtä oikeaa menetelmää, vaan solmua voi yrittää löystyttää kiertämällä vuorotellen kumpaakin sankaa oikeaan suuntaan.

Aukinainen roskapussi, josta pursuaa muovirasia ja muuta roskaa.

Kovin roskaiselta näyttää tämä kassi. Turhaanko tässä rehkittiin?

3. Vedä sangat erilleen ja ala penkoa.

Kun ei revi reikää vaan avaa solmun, kassin voi nostaa pois roskiksesta tutkittavaksi. Näin on myös helpompi väistellä roskispoliisin katsetta.

Kasassa liemikuutioita, voileipäkeksejä, näkkileipä, tuikkukynttilöitä, sipsejä, pähkinöitä, valkosipuleita, pikanuudelipusseja, aurinkolaseja, pussikastikepakkaus, patalappuja, kakkukynttilöitä, kuskusrasia ja suklaapatukoita.

Roskapussin sisällöstä olikin puolet epäroskia.

4. Nauti uudesta omaisuudestasi.

Esimerkkikassista löytyi ilahduttavasti sipsejä, voileipäkeksejä, pikanuudeleita, kuskusia, valkosipuleita, liemikuutioita, pistaasipähkinöitä, suklaapatukoita, kakkukynttilöitä ja aurinkolaseja. Béarnaisekastikepussit löytyivät adverbittä.

Näitä kasseja ei tarvitse koskaan tyhjentää

Taiteiden yötä varten Senaatintorille oli haalittu muovikasseja silputtavaksi. Jotkut dyykkarit taas metsästävät kasseja, joihin on painettu hohdokas nimi, kuten Chanel. Heitä ei haittaa se, että kassit ovat tyhjiä, sillä sisältö tuntuu puuttuvan myös näitä löytökasseja kalliilla ostavien elämästä.

Minua ei pelkkä pakkausmateriaali saa innostumaan. Se, että ihminen on kantanut kotiinsa Stockmannin muovikassin, on osoitus tietystä leväperäisyydestä. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että hänen suhtautumisensa elintarvikkeiden päiväyksiin olisi yhtä hullu kuin kyseisellä kauppaketjulla. Stockalla-kävijän roskapussissa voi ihan hyvin olla silkkaa jätettä.

Kasseihin pätee sama kuin ihmisiin: Se, mihin kohde on verhoutunut, voi kertoa enintään, että lähempi tutustuminen on turhaa. Kiinnostavuuden selvittämiseen tarvitaan suun avaaminen.

On siis mahdotonta sanoa, minkä näköisestä roskapussista tekee parhaat löydöt. Voin kuitenkin esitellä ilmeisimmät pussiajanhukat. Näiden merkkien kassit ovat tonkijalle arvottomia niin tyhjinä kuin täysinäkin.

Ruohonjuuren valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien päällä.

Ruohonjuuri

Ruohonjuuren tai Ekolon kaltaisten ekokauppojen muovikasseista ei hevin löydä kierrätyskelpoista jätettä. Tutkimassani näytteessä oli paljon muoviroskia, mutta jos muovinkeräys vielä yleistyy, kohta ei dyykkari löydä Ruohonjuuren kassista muovia eikä sen puoleen koko kassia.

Se, että muovikassi on ylipäätään hankittu eikä Ruohonjuureen ole lähdetty oman kestokassin kanssa, kertoo tietysti jotain ihmisen ekohenkisyydestä. Näytekassista löytyikin paperinkeräykseen kuuluvat alennuskuponki ja pari käyttöohjelappusta. Biojätteeseen taas oli jäänyt viemättä suodatinpussi, yhden kananmunan kuoret ja persikan kivi. Aijai ja tsot tsot!

Superalkon valkoinen muovikassi biojäteastiassa kasvien seassa.

Superalko

Superalko on hauska nimi. Se on käsittääkseni Alkolle sama kuin supermarket on marketille. Alkon muovikasseista saattaa joskus löytyä jotain mielenkiintoista, mutta Persu-Alkon kassi viestii, että rahaa ei ole viinaveroihin tai ruokahävikkiin hukattavaksi.

Sen verran superalkoilijakin voi näköjään joustaa, että roskapussiin päätyy ylisyöntikypsiä avokadoja. Itse asiassa näytteestä puolet oli epämääräistä eloperäistä, joten ymmärrettävästi kassi oli pudotettu biojäteastiaan. Ruohonjuuri-tasoon verrattuna Superalko-pakkausjätteissä pellavaleipä oli vaihtunut Reissumieheen, Quorn-rouhe Xtra-suolapähkinöihin, luomumeripihkajuusto edamiin ja gluteeniton fusillipasta makaroniin.

Suomalaisten halpaketjujen muovikassit eivät poikkea kiinnostavuudessa virolaisista. Olen tonkiessa voinut yleensä suosiolla unohtaa Tarjoustalon eli nykyisen Tokmannin. Lisäksi jo nimen perusteella pitäisi olla selvää, että Tarjoustalo ei vedä vertoja vesiperän vetämisessä Saiturinpörssille.

UFFIn valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien seassa.

UFF

UFFin ja Fidan asiakkaat tunnetaan kierrätyshenkisyydestään. Voinkin ensi käden tietona ilmoittaa, että roskiksessa näiden firmojen kasseista puuttuu järjestään kaikenlainen second hand -vaate ja -ruoka.

Löytämässäni näytteessä oli tyhjiä valmisruokapakkauksia, käytettyjä pesuainepurkkeja, hammastikkuja, pumpulipuikkoja, vanulappuja ja sokerina pohjalla – suola- ja voileipäkeksejä. Voileipäkekseillä oli parasta ennen -päivästä vajaa vuosi, ja ne maistuivat hieman eltaantuneilta. Maku ei kuitenkaan häirinnyt, kun keksit päällysti muiden brändien kasseista löytyneillä tuorejuustolla ja kurkulla.

Vanhat merkit eivät siis pidä paikkaansa. Ihmiset suostuvat vielä kävelemään kadulla muovinen tuotemerkkimainos kädessään, mutta he eivät ole enää valmiita sitoutumaan brändin mukaisen käyttäytymiseen. Siten UFFinkin kasseissa voi olla syötävää. Ehkä jopa Superalko-kasseissa on tulevaisuudessa viherpirtelöitä muutenkin kuin liiskaantuneiden avokadojen muodossa.

Kannattaako pakkasella dyykata?

Meidänkin taloyhtiö on vuoden alusta lähtien jakanut Eviran ohjeiden mukaisesti viimeisen käyttöpäivän ylittäneet tuotteet pakastettuina. Niille, joille dyykkaus on ruokamyrkytysten pelossa pelkästään talviruokintaa, jäätävät ilmat ovat varmasti olleet tervetulleita. Meille muille, joille kylmäketju ei ole rukousnauhaan verrattava mielenrauhan välikappale, talvea mieluisampia dyykkausvuodenaikoja ovat kevät, kesä ja syksy. Onneksi Suomen talvi on nykyään lyhyt ja vähäluminen, sillä pakkasesta on tonkijalle vain harmia.

Kerä jääsalaattia kahden laatan päällä: vasemmalla jäätyneenä, oikealla sulaneena.

Roskiksesta löytynyt rapsakka jääsalaatti oli sulaneena lupsakka vesisalaatti.

Pakkanen puree elintarvikkeisiin pääsääntöisesti sitä pahemmin, mitä enemmän niissä on vettä. Kun jäätyminen rikkoo vihanneksen solurakenteen, salaatista tulee märkä rätti ja kurkusta hyllyvä putkilo. Voi ne edelleen syödä, mutta ei siinä ole paljon järkeä, kun ei ole järkeä pakastamattomankaan veden syömisessä.

Hyödyllisistä vesipitoisista elintarvikkeista pakkanen rikkoo tomaatit, paprikat ja usein kananmunatkin, kun taas esimerkiksi porkkanat, omenat ja sitrushedelmät kestävät jäätymistä varsin hyvin. Maitotuotteista näyttäisivät säilyvän ainakin kovat juustot ja jukurtitkin, jos pakkaus pysyy ehjänä. Jäätelöä en ole pakkasella löytänyt, mutta kaikki pakasteet ovat kylmässä tietysti elementissään, mikä taitaa olla pakkasen ainoa hyvä puoli dyykkauksessa. Myös muut perinteisesti pakastamiseen kelpuutetut tuotteet, kuten liha ja leipä, selviävät nollan alapuolella. Sakun jääoluttakin olen kantanut kotiin pari huurteista tölkkiä.

Vesipidottomiin elintarvikkeisiin kylmällä ei ole suurta vaikutusta, joten pähkinät, suklaat, rasvat, jauhot ja hiutaleet voi aina poimia mukaan. Etenkin viljatuotteita dyykatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että pakkasen jähmettämät tuholaiset saattavat herätä horroksestaan huoneenlämmössä!

Jäätyneissä vihanneksissa ja hedelmissä on sekin huono puoli, että ne ovat kivikovia riippumatta siitä, kuinka puheenpehmoisia ne ovat olleet ennen pakkaseen joutumista. Kuitenkin jopa minun paljon kokeneille makuhermoilleni on aivan eri asia, rikkooko tomaatin pakkanen vai pilaantuminen.

Pakkasen elintarvikkeille haitallisilta seurauksilta voi välttyä, jos osuu apajille juuri jätetoimitusten jälkeen. Mutta vaikka ruoka olisi yksittäispakattuja salaatinlehtiä, ensimmäisenä pakkasella tuntuvat aina jäätyvän näpit. Suosin itse lapasia, jotka otan pois pikaisten hienomekaanisten toimien ajaksi. Sormikkaissa kädet olisivat paitsi kylmissään myös liian kömpelöt. Kylmällä säällä roskapusseja tulee tutkittua enimmäkseen ulkoapäin tunnustellen ja vain kiinnostaville tapauksille suoritetaan avaus, sekin tavallista useammin repimällä.

Vaatetuksen ohella pakkanen pakottaa kiinnittämään huomiota kohteisiin. Parhaita ovat jätehuoneet, jotka tosin voivat olla yllättävän vilpoisia. Jätekatoskin antaa suojaa viimalta, mutta avokonttoreissa ei tule dyykkarin pitkiä aikoja sydäntalvella asioitua. Jäteputket ja syväsäiliöt ovat tietysti yhtä kamalia läpi vuoden. Toivottavasti putket jäätyvät ja loppujenkin Molokien suu menee säppiä myöten.

Kannattaako siis pakkasella dyykata? Koska pakkasen tuhot rajoittuvat lähinnä vihanneksiin, riippuu dyykkarin kylmänsiedosta, tuleeko pakkaspäivästä pekkaspäivä. Tai ehkä aiheellisempi kysymys olisikin: voiko pakkasellakaan olla dyykkaamatta?

Viisi vihatuinta vihannesta

Suomalaisilla on viha-rakkaussuhde vihanneksiin. Kauppakasseissa pullottavat samat kasvikset, kuljetettiin niitä sitten ostoskärryissä perheautoihin tai jätesäiliöissä roska-autoihin – elleivät ne ole välissä tarttuneet taloyhtiödyykkarin näppeihin.

Punertava jätekatos ja Etelä-Amerikan kartta, jonka päällä perunaa.

Punainen tupa on perunamaa.

1 Peruna

Perunannosto tapahtuu syksyllä, -osto talvella ja -poisto näin keväällä. Tähän aikaan vuodesta suomalaiset hylkäävät perunaa roskiin kuin leipää, noin kymmenen prosentin verran kotitalouksien ruokajätemäärästä. Usein perunat heitetään pois, kun ne ovat vähän pehmenneet, niihin on ilmestynyt pieniä ituja tai yksinkertaisesti niiden parasta ennen -päivä on ylittynyt.

Perunaa vihataan entistä enemmän jo kaupassa, mutta vielä sitä ostetaan niin paljon, että jätekatokset ovat perunakellareitani aivan keskikesää lukuun ottamatta. Perunapussin tunnistaa tavallisesti roskakassin huomattavasta painosta ja mahdollisesti myös muhkuraisesta ulkomuodosta. Pussi on monesti avaamaton, tai siitä on otettu ehkä vain muutama hassu potaatti.

Ladulla jonossa porkkanoita ja kaksi sompaa.

Porkkana kuin porkkana.

2 Porkkana

Porkkana on vihannesten banaani: makea, pirteän värinen, käteen ja suuhun sopiva, helposti kuorittava. Niille, joille kuorimaveitsen käyttö muodostuu kynnykseksi, on naposteluporkkanat. Porkkana on ihan hyvä kotimainen vihannes, mutta minua raastaa, että se jättää varjoonsa esimerkiksi lantun. Lanttu on kuitenkin yhtä halpaa, säilyy paremmin ja maistuu luonteikkaammalta.

Porkkanalle on historian saatossa valikoitunut oranssi väri, mutta se ei aina ole tarpeen porkkanapussien löytämisessä. Jo roskakassia tunnustelemalla porkkanat voi huomata niiden painon ja pitkulaisen muodon perusteella.

Porkkanoita löytyy melkein perunoiden veroisesti, sillä pienikin poikkeama oranssinsileästä pinnasta tuntuu ällöttävän ihmisiä. Moni pussi jää kokonaan avaamatta, jos porkkanat ovat lähteneet pilaantumaan. Pehmenneet ja mustuneet osat voi kuitenkin uusavullinen ihminen poistaa. Dyykatut porkkanat kannattaa syödä viikon parin sisällä, sillä ne pilaantuvat perunoita herkemmin ja huomiohakuisemmin.

Murskaantunut suklaa-auto, jonka päällä terttutomaatti.

Au, tomaatti! auto moitti.

3 Tomaatti

Meillä on kaupoissa jo syöntikypsät avokadot, mangot ja banaanit, mutta tomaatit näyttävät menevän kaupaksi raakoinakin. Moni suomalainen ei ilmeisesti tiedä, miltä kypsä tomaatti maistuu, sillä roskikseen pilaantuneina heitetyt tomaatit ovat monesti vasta parhaimmillaan.

Tomaattien dyykkaamiseen tarvitaan näköhavainto, koska tavallisesti syömäkelpoiset tomaatit ovat muovirasioissa ja pusseihin pakatut tomaatit ovat jo oikeasti pilaantuneita. Tomaatti on sen verran kallis vihannes, että apajat eivät ole valtaisat, mutta kyllä taloyhtiödyykkarikin joutuu välillä pinoamaan tiskipöydälleen kirsikkatomaattirasioita.

Tänä talvena en ole juuri löytänyt tomaatteja, mutta se ei taida olla osoitus satokausiajattelun leviämisestä. Pakkasella tomaatteja ei haluaisikaan nähdä, sillä jäätyminen haurastuttaa tomaatin kuoren pilalle.

Sipuleja sähkökaapin päällä, taustalla Uspenskin katedraali.

Kotoisia keltasipuleja ja ulkokultasipuleja.

4 Sipuli

Sipuli on vuoden vihannes 2015, ja se saattaakin olla ainoa vihannes, jota minulla on koko vuoden ajan saatavillani. Tällä hetkellä kokoelmissani on 48 kelpo kepasipulia (kepasipuli on kätevä kelta- ja punasipulin yhteisnimitys, jonka kätevyyttä kieltämättä vähentää tarve tällaisiin selityssulkeisiin).

Sipuli sisältää useita välttämättömiä aminohappoja, mutta sitä ei ole ilmeisesti yhtä miehekästä nauttia kuin äidinmaitoa, sillä roskiksista löytyy niin paljon sipuleja, että ihan itkettää. Verkkopusseihin hylätyt sipulit on helppo huomata. Tunnustelemallakin sipuleja löytää, joskin usein ensin luulee ja toivoo havainneensa omenan.

Dyykatut sipulit säilyvät pitkään huoneenlämmössä, ja ne pilaantuvat siistimmin kuin muovipussiin pakatut porkkanat. Sipulivarastot kannattaa kuitenkin käydä aika ajoin läpi, jotta mädät yksilöt pääsevät kompostiin ja versot lautaselle.

Kurkuista, omenasta ja kurkkupastilleista muodostettu ihmishahmo.

Kurkkupas! ← Tilli! ← Mikä on viidenneksi vihatuin vihannes?

5 Kurkku

Kurkku on vihannesten Evian: muoviin pakattua vettä, jota tuodaan Suomeen maanosan toiselta laidalta. Ihan turhakkeeksi kurkkua ei voi julistaa, sillä suomalaisten suosimat leipävalmisteet eivät ilmeisesti mene kurkusta alas, ellei niistä tule edes jonkinlainen mielleyhtymä tuoreuteen. Vastaleivotun, oikean leivän päälle ei kai kenellekään tulisi mieleen laittaa mitään nahkeita vihannesviipaleita.

Kurkun pätkiä on roskien seassa jatkuvasti. Toisinaan löydän kokonaisiakin kurkkuja, joissa saattaa olla pieni pehmentymä toisessa päässä tai sitten ei edes sitä. Aika usein löytö on lötkö eli jääkaappikäsittelyn pehmeäksi pilaama, enää muovikääreen voimalla koossa pysyvä viherputkilo.

Kuusen oksaa, jonka päässä kerkkä.

Täten ovat viisi vihannesta virtuaalisesti kirjoissa, kansissa ja vihoissa. Koska 6 ei ala v:llä, listalta pois jää salaatti.

Pitäisikö kauppojen sallia dyykkaus?

Kaupat heittävät roskiin jatkuvasti tolkuttomia määriä syömäkelpoista ruokaa. Se on väärin ja sairasta. Vaikka diagnoosi on selvä, epäselvää on, miten tilanteen voisi parantaa niin, että oikeus toteutuisi.

Dyykkarit ovat syöneet kaupan jätekuormasta niin kauan kuin ruokaa on ollut varaa heittää hukkaan. Viime vuosina kauppojen linja on kuitenkin tiukentunut, jos nyt ei hävikin tuotannossa niin ainakin valvonnassa. Päivittäistavarakauppa-yhdistys suosittaa nykyään, että kauppojen tulisi estää ruoan hakeminen jäteastioista. (Yhdistys käyttää tässä yhteydessä sanaa myymälä, eikä varmaan täysin tahattomasti.)

Hävikin vartiointi on kiristänyt dyykkarien ja kauppiaiden välejä. Kuopiossa Lidl teki viime kesäkuussa dyykkarista tutkintapyynnön poliisille. Eikä tätä taattua laatua saa enää vain Lidlistä. Sauvossa S-market otti joulun kunniaksi käyttöön Halpamaista-konseptin eli salpuutti jätetilan oven ja nälkyytti dyykkarin syömälakkoon asti.

Turun Sanomien uutissivu, jolla otsikko: ”Dyykkari protestoi markettia vastaan syömälakolla”.

Roskisdyykkarin syömälakon nosti julkisuuteen Turun Sanomat (21.1.2015) sivun levyisellä jutulla heti pääuutisen alapuolella.

Sauvossa asialla ei ollut mikä tahansa dyykkari N.N. vaan rohkeasti omalla nimellään esiintyvä Niilo Nurmi. Työttömäksi jäänyt Nurmi kertoo lehdessä dyykkauksen nostaneen hänen perheensä elintasoa huomattavasti. Hän toivoo Suomeen dyykkauskulttuurin lisääntymistä.

Keskustelupalstoilla Nurmelle vastataan niin kuin nykyään vastataan kenelle tahansa mitä tahansa epäkohtaa vastustavalle. Nurmen syömälakkoa pidetään kiukutteluna, joka onkin kätevä yleisnimitys kaikelle vahvemman oikeutta vastustavalle toiminnalle. Keskusteluun ujutetaan tietenkin myös vanha kunnon Neuvostoliitto. Ääripäiden välillähän ei ole vaihtoehtoja: meillä voi olla vain joko tyhjät hyllyt ja jonot kaupan edessä tai pursuavat hyllyt, joista ei jokaista tuotetta myydä välttämättä edes yhtä ainutta kertaa, sekä jonot ruoka-avun edessä.

Kovin tärkeää on monelle keskustelijalle muistuttaa, että Nurmi ei voi saada yhteyttä kauppiaaseen, koska S-marketilla ei sellaista ole. Periaatteessa termien täsmällisyyteen olisi syytä kiinnittää huomiota, eli pitäisi puhua keskustelijoiden sijasta huutelijoista. En kuitenkaan näe merkittävää eroa siinä, onko kaupan johdossa keskusliikkeen orja palkattuna vai keskusliikkeen orja omalla taloudellisella vastuulla. (Se ero tietysti on, että Turun Kupittaan Citymarketin kauppias tienasi 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2013, kun suurituloisin Prisma-pomo pääsi Lappeenrannassa 0,1 miljoonaan euroon. Jos orja tuntuu tylyltä ilmaukselta, kannattaa miettiä sitä, että 1300-luvun Firenzessä palkkatyöstä riippuvaiset perheenpäät rinnastettiin orpoihin ja leskiin.)

Nettikeskustelussa on ollut kovassa käytössä myös joka tilanteeseen sopiva suomalainen ajattelun ohituskaista: menisit töihin. Oikeastaan Nurmi oli kyllä työllistänyt itsensä asiallisesti dyykkarina, kunnes kilpaileva yritysmammutti päätti rajoittaa hänen elinkeinovapauttansa.

Hienostuneempi ohituskaista on väittää Turun Osuuskaupan toimialajohtajan Mikko Rauhasen tavoin, että jätehuoneet lukitaan, koska kaupat eivät halua dyykkarien sairastuvan. Perusterveen ja perushygieenisen ihmisen on kuitenkin omien kokemuksieni perusteella melkeinpä toivotonta saada ruokamyrkytystä kaupan elintarvikkeista, vaikka kuinka olisi käyttöpäivä mennyt ja kylmätavara lämmennyt.

Lisäksi jokainen dyykkari sisäistää, että jätteitä tongitaan täysin omalla vastuulla. Palataan sairastumisargumenttiin sitten, kun Yhdysvalloissa joku dyykkari on saanut jättimäiset vahingonkorvaukset vatsakivusta ja -särystä. Jos kauppa olisi aidosti kiinnostunut edes asiakkaidensa terveydestä, se ei myisi tupakkaa eikä halventaisi lenkkimakkaraa.

Suunnilleen kaikki kannattavat kauppojen ylijäämäruoan hyötykäyttöä, mutta monet haluavat varmistaa, että ruoka menee ”vähäosaisille” eikä esimerkiksi asuntolainaa lyhentävälle Niilo Nurmelle. Ilmeisesti dyykkaamisessa ei ole riittävästi samaa nöyryytyksen elementtiä kuin leipäjonoissa, jotta siihen turvautuisivat vain oikeasti tukalassa tilanteessa olevat. Passivoiva jonossa seisoskelu on kaiketi arvokkaampaa kuin ruoan omaehtoinen hankkiminen dyykkaamalla.

Ruoka-avulla on ikävä kyllä paikkansa yhteiskunnassa, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen kauppojen hävikkiin. Ensinnäkään kaupat eivät uskalla luovuttaa kaikkea syömäkelpoista ruokaa. S-ryhmän Rauhanen mainitsee tällaisiksi tuotteiksi kalan, äyriäiset, tuoresalaatit ja tuorejuustot. Viimeinen käyttöpäivä on Eviralle edelleen tabu, jonka ruoka-avustajat saavat ylittää vain jäädytyksen tai ruoanlaiton sakramenteilla, vaikka yksikään elintarvike ei tiettävästi osaa vuorokauden vaihtuessa muuttua kelvottomaksi.

Sen lisäksi, että ruoka-apu ei edes teoriassa voi kattaa kaikkea hävikkiä, se on laajamittaiseen dyykkaukseen verrattuna tehotonta: Avunsaajien pitää matkustaa tietylle paikalle tiettynä kellonlyömänä, kun dyykkareina he voisivat käydä lähikaupan takana omien aikataulujensa mukaisesti. Järjestöillä taas pitää olla autot, tekijät, tilat ja elintarvikehuoneistojen omavalvontasuunnitelmat. Käytännössä siis vapaaehtoiset toteuttavat ja veronmaksajat (ja peliriippuvaiset) kustantavat toiminnan, jolla K-kauppiaat ja S-myymäläpäälliköt oikeuttavat ääretöntä valikoimaansa ja saavat vielä kaupan päälle hyväntekijän sädekehää. (Kupittaan Citymarketin kauppias ei tosin Päivi Ulriksdottirin todistuksen mukaan perusta tällaisista sädekehistä.)

Ruoka-apu ainoana ratkaisuna tyssää viimeistään resurssipulaan. Jaettavaa riittäisi, mutta jakajia ei löydy. Sauvonkin S-market vasta ”käy keskustelua” seurakunnan kanssa. Samaan aikaan mieluummin jätetään ruoka jätehuollon armoille kuin annetaan dyykkarille armoa. Kauppias-myymälänhoitaja on selvästi Kurjansa lukenut – käsikirjana.

Mikään tarkastelua kestävä perustelu ei nähdäkseni estä kauppaa jättämästä jätehuoneen ovea raolleen. Jos tiloja sotketaan, siihen olisi varmasti löydettävissä ratkaisuja (valvontakamerat, aikalukot, dyykkarien siivouspartiot…). Henkilökunnalle taas voisi ihan johtoporrasta myöten järjestää koulutustilaisuuden, jossa kerrotaan, ettei dyykkareita ole syytä pelätä tai vihata.

Nykyisen salpuuttamiskehityksen pysäyttämiseksi eduskunnan tulisi säätää laki, jonka mukaan kauppojen pitää sallia ja mahdollistaa hävikkiruoan dyykkaus. Kauppiaiden maalaamissa kauhukuvissa tällöin kaikki alkaisivat dyykata eikä kukaan enää haluaisi ostaa mitään. Todellisuudessa kaupan kannattaa ennemmin pudottaa roimasti hintaa kuin heittää roskiin. Jos vaihtoehtona vielä olisi, että asiakas saattaisi hankkia ruokansa sadan prosentin alennuksella, kauppa oppisi äkkiä minimoimaan hävikkinsä. Tällaisessa ihannetilanteessa dyykkarit jäisivät nuolemaan näppejään – avonaisten jäteastioiden äärellä.

Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past

Nyt on ollut pitkään hyvä sää, joten olen sen aikana yrittänyt etsiä tummia pilviä, joita voisin kasata blogosfääriin. Ja mikäs kasatessa, kun on uudelleenbloggaustoiminto.

Tiedostavan ihmisen osa ei ole kadehdittava. Aluksi hän huomaa paheksuvansa pakasteiden pakkaamista pieneen pussiin, sitten hän luopuu dyykkaamattoman lihan syönnistä, ja kohta hän tajuaa, ettei tuulivoimaloita voi huoltaa ilman fossiilisia polttoaineita.

Ekoihmisen kiertokulku onkin seitsenportainen: aluksi mielenrauha muuttuu huoleksi, sitten huoli peloksi, pelko ahdistukseksi, ahdistus epätoivoksi, epätoivo toivottomuudeksi ja lopulta toivottomuus – mielenrauhaksi.

Gail Tverbergin kirjoitus on kuin virvoittava vesi perinteisen median tarjoilemien virvoitusjuomien jälkeen. Se nostaa väistämättä ekoihmisen seuraavalle tasolle – minut onnekseni seitsemänteen portaaseen.

Tverberg kirjoittaa pitkästi ja kissavideoihin verrattuna pitkästyttävästi. Luotan kuitenkin siihen, että tylsistyttävät helteet ovat herättäneet tiedonjanosi. Jos haluat kirjoituksen jälkeen lukea jonkin 748 vastauksesta, etsi nimimerkki CTG:n ensimmäinen kommentti, sillä se valaisee upeasti nykyajan teollisuustodellisuutta.

Our Finite World

At the Age of Limits Conference, I gave a talk called Converging Crises (PDF), talking about the crises facing us as we reach energy limits. In this post, I discuss some highlights from a fairly long talk.

A related topic is how our current situation is different from past collapses. John Michael Greer talked about prior collapses, but because both of our talks were late in the conference and because I was leaving to catch a plane, we never had a chance to discuss how ”this time is different.” To fill this gap, I have included some comments on this subject at the end of this post.

The Nature of our Current Crisis

Figure 1 Figure 1

The first three crises are the basic ones: population growth, resource depletion, and environmental degradation. The other crises are not as basic, but still may act to bring the system down.

View original post 3 062 more words