Olin viime kesänä kävelemässä kirjastosta kotiin, kun pysähdyin poimimaan roskan kadulta. Roska osoittautui avaamattomaksi suklaalevyksi. Päätin kokeilla, mitä kaikkea käyttökelpoista löydän kaduilta yhdessä vuodessa. Silloin en voinut arvata, että joudun vielä tekemisiin Lahden poliisin kanssa.

Kadulta löytynyt jäätelöpuikko muistutti avattaessa enää etäisesti tarjoiluehdotusta mutta siitä huolimatta maistatti itseään.

Miksi ihmeessä ihmiset keräävät vapaaehtoisesti roskia? Sosiaalista mediaania voi kiehtoa mahdollisuus ilmaista itseään #trashtag-tunnisteella, mutta arvonannon tarve tuskin vetää raihnaista vanhusta kadulle joka päivä, satoi tai paistoi.

Järjettömältä vaikuttava toiminta selittyy tunteilla. Neurotieteilijä Jaak Pankseppin mukaan yksi nisäkkäiden perimmäisistä tunnejärjestelmistä on etsiminen (muut myönteiset vaikuttimet ovat himo, hoiva ja leikki; kielteisiä ovat pelko, raivo ja suru). Ploggaajille ja muille harvakseltaan roskia poimiville eniten mielihyvää tuottaa siis ympäristön jatkuva skannailu. Lopputulos eli paikkojen siistiytyminen on vain perustelu, jonka alinomaa vaivannäköä välttelevät aivot vaativat tälle huvittelulle.

Panksepp ei kehittänyt teoriaansa puhtaan järjen kirittämänä, eikä hänen tarvinnut vedota magneettikuvauksilla havaittuihin samanaikaisuuksiin. Hänen ajattelunsa pohjautui ikäviin kokeisiin, joissa työnnettiin sauvoja aivoihin. Näin on voitu näyttää, että tunteissa ei ole kyse mistään evoluution uusimmasta, pelkästään ihmisiä koskevasta villityksestä.

Etsimisjärjestelmästä kuultuani aloin innoissani etsiä tietoa aiheesta. Ensimmäisenä opin, että vankeudessa elävät eläimet mieluummin etsivät ruokansa kuin astuvat valmiiseen pöytään. Siitä lähtien olen levittänyt Onnenmyyrän aterioita ympäri asuntoa. Tällöin koira ”on onnellisimmillaan” – eli niin onnellinen kuin vankilassa nyt pystyy olemaan. Onneksi meillä ihmisillä on kapitalistisissa yhteiskunnissa täysi vapaus etsiä ruokamme muutamasta erilaisesta myymälästä.

Etsiminen on dopamiinin erittymiseen perustuva vietti, joka saa eläimen tutkimaan uteliaasti ympäristöään sen sijaan, että tämä vetäytyisi koloonsa tai kotiinsa. Kun etsimisvietti sammuu, elämänhalun tilalle tulee masennus. Masennuslääkkeitä syö puoli miljoonaa suomalaista. Kuinka moni kerää roskia kadulta tai jäteastioista?

Etsimisvietti perustuu tulevaisuuden odotuksiin, ei jonkin asian saamiseen. Siksi viettiä voi vallan hyvin aktivoida kadulta löytyvällä roskalla tai netistä löytyvällä roskalla. Loputon Facebookin selaaminen ei kuitenkaan eroa siitä, että laboratoriorotta lakkaamatta tilaa itselleen kiihottavia sähköiskuja.

Roskien keräämisessä päättymätöntä sähkösokkiaaltoa vastaa tupakantumppien poimiminen. Sellainen ei voi tehdä kenellekään hyvää. Kyräilijä‐keräilijät näyttävätkin osoittavan, että tumppeihin keskittyminen saa vihaamaan ihmiskuntaa jopa tehokkaammin kuin Elonkehän lukeminen.

Vuoden dyyggilöydöt: perunalastuja (puoli pussia), popkornimauste, juustonaksuja (pussinpohja), leikkokukkavirkiste, kestojuomapullo, postimerkkejä (20 kpl), kuminauhoja (12 kpl), näytelmän mainosjuliste, alushousut, suklaakalenteri (4 palaa), alkoholiton punaviini (0,75 L), proteiinipirtelö (0,25 L), kakkapusseja (5 kpl + rullassa 9 kpl), kolikoita (5 snt ja 2 €), lompakko (sisällä pankkikortti ja 5 €), panttikuitti (1,20 €), Airpods-kuulokkeet latauskotelossa, savukkeita (13 + 12 + 8 + 18 + 4 + 2 + 3 kpl), irtotupakkaa (puoli pakettia), savukepaperia (täysi pakkaus), tulitikkuja (16 + 15 + 46 kpl), kääreellisiä makeisia (60 kpl), ketsuppipusseja (2 kpl), kuivalihalastuja (7 kpl), lahjakortti (arvo ”40 €”), purukumia (9 + 2 kpl), tamponi, heijastin, injektioneuloja (3 + 1 kpl), hiuslenkki, kondomeja (2 + 1 kpl), liukuvoidetta, suklaalevy (99 g), suklaapatukoita (3 puolikasta), kurkkupastilleja (36 kpl), hammasväliharjoja (2 + 3 kpl), pikakahvipussi, tikkareita (2 kpl), irtokaramelleja (11 + 1 + 3 kpl), välipalakeksi, antiperspirantti, proteiinipatukoita (2 puolikasta), peili-harja, lakritsipatukka, välipalapatukka (puraistu kerran), kampoja (2 kpl). Kuvasta puuttuvat heti kuvauksen jälkeen löytyneet savukkeet (6 kpl), sytytin ja lakritsipatukka.

Dyykkaus on jäteastioiden käyttökelpoisten roskien erottelua käyttökelvottomista, ja ploggaus on roskien keräämistä liikkumisen ohessa. Siten ruoan ja tavaran kadulta poimiminen voisi olla dyyggausta. Vuoteni dyyggarina on ollut täynnä upeita löytöjä.

Olen aiemmin havainnut, että yksi yleisimmistä katujen roskista on tupakka-aski. Yleisin katujen käyttökelpoisista roskista taitaa olla vajaa tupakka-aski, ellei sitten lasketa mukaan penkkarikarkkeja. Penkinpainajaiset on eräänlainen väärän kuninkaan päivä: kuorma-autossa saa matkustaa ilman turvavöitä, sanomalehtiin painetaan roskaamisreitit, ja tavan kansalainen uskaltaa kerrankin koskea johonkin kadulla makaavaan. Etsimisjärjestelmää penkkarikarkkien siivoaminen ärsyttää yhtä tavoiteltavasti kuin tupakantumppien kerääminen. Omat karkkini keräsin siksi, että keli oli vetinen eivätkä ne olisi enää kelvanneet muille.

Vajaa tupakka-aski on siitä palkitseva löytö, että sen voi saada itselleen vain, jos kerää tyhjiäkin askeja. Askin sisältöä ei nimittäin voi päätellä päältä päin. Sama pätee tulitikkuihin, joita niitäkin löytyy tupakoijien jäljiltä usein.

Käyttökelpoista katumuovia lisää erityisesti hutilointi kuminauhojen ja tyhjien kakkapussien kanssa. Kuminauhat eivät dyyggarilta kesken lopu, kun postinkantaja pudottelee niitä rappukäytäväänkin. Koiranulkoiluttaja voi hyvin kerätä kadulta kakkojen lisäksi karanneet kakkapussit, sillä pussin suu ei helposti aukea ja näin pussi säilyy kakalle hygieenisenä.

Kadulta löytää myös tarjouksia. Kuntokeskukseen pääsisi ilmaiseksi vielä 31.6. Koska tänään on 30.6., vielä vaikuttaisi olevan yksi päivä aikaa. Lähiteatteriini en olisi tajunnut mennä, ellen olisi löytänyt mainosjulistetta kadulta.

Vuodessa keräämäni dyyggisaalis oli silmin nähden hyvä siihen nähden, etten kauheasti kuljeskele kaduilla. Jokaista kuminauhaa ja kakkapussia en muistanut ottaa erilleen. Lisäksi kokoelmasta puuttuvat kaikki panttipullot ja -tölkit sekä ne ruoka-aineet, jotka olisivat pilaantuneet säilytyksessä: muun muassa kaksi avaamatonta pussia ruispalaleipiä, puolikas patonki, yksi kananugetti, omena, pussillinen eläviä sinisimpukoita ja 1 3/4 pitsaa.

Pitsat olivat vielä lämpimiä, joten pahoittelen, jos vein jonkun yöpalat. En kyllä itse jättäisi ruokatarpeitani Vaasankadulle vartioimatta, sillä koskaan ei tiedä, mitä huumeita niihin voi joku hullu lisätä. (Enkä olisi ottanut ruuhkaisesta Kurvista löytämääni lähes syötyä suklaakalenteria mukaani ilman tätä hanketta.)

Valkoinen latauskotelo erottui vaivoin lumen päältä ja näytti jalkakäytävällä mitäänsanomattomalta muoviroskalta.

Hyödyllisimmät dyyggilöytöni vuoden varrella olivat varmaan täysin puhtaat ja sopivat alushousut sekä täyden oloinen antiperspiranttipurkki. Jälkimmäinen löytyi jaloittelutauolla Lahden matkakeskuksen vierestä. Samalta paikalta olin aiemmin ottanut talteen Applen langattomat Airpod-kuulokkeet.

Koska en ollut linja-autoasemalla vaan sen viereisellä kadulla, kyseessä ei ollut laitoslöytö ja minun oli mahdollista saada kuulokkeet itselleni. Toisaalta jos esineen arvo ylittää 20 euroa, löytäjä ei saa pitää vaan tavara tulee toimittaa poliisille. Vähempiarvoistakaan esinettä ei saa ottaa itselleen, jos sillä voi olettaa olevan omistajalle ”erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa”. Tämä tietysti vähän horjuttaa projektiani, koska tarkoituksena on, että kaikella dyyggaamallani on käyttöarvoa.

(Henkilökohtaista arvoa oli ainakin Hannah Montana -lompakolla, jonka löytämisestä sain sähköpostiini ylitsevuotavat kiitokset. Lompakko on kuitenkin edelleen minulla, koska en voinut luovuttaa sitä kesken projektini. No ei sentään, jostain syystä lompakon noutaminen ei vain omistajaa enää kiinnostanutkaan, mikä sai epäilemään, että ”Kiitos kiitos kiitos kiitos kiitos!!!!” -viesti oli jonkinlaista ironiaa, vaikka eihän tämän sukupolven pitänyt ymmärtää sitä. Nelli ottakoon uudestaan yhteyttä, jos haluaa lompakon ja sen sisällä olevan vitosen itsellensä.)

Mikäli löytötavaraa ei voida kuljettaa ilman hankaluutta, riittää ilmoitus poliisille. Poliisin mielestä kuljetus Helsingistä Lahteen oli vailla hankaluutta, joten kuulokkeet piti toimittaa Lahteen joko suoraan tai Helsingin poliisin kautta. En kuitenkaan voinut käyttää Onnelin kadulta löytämiä postimerkkejä, koska niitä piti säästää kuvaa varten. Roskiksesta löytyi sentään parahiksi pehmustettu kuori.

Löytötavaraa on syytä testata, koska rikkinäinen laite ei ole ruljanssin arvoinen. Hieman kuumotti se, että Airpodit pystyy paikantamaan. Ovellemme ei kuitenkaan ilmestynyt mafiosoja. Onneli tykästyi kuulokkeisiin, mutta niihin ei ollut lupa ryhtyä eikä vastaavia kovan kysynnän vuoksi saanut oikein rahallakaan.

Kun kuulokkeiden omistajaa ei kolmen kuukauden aikana kuulunut, sain omat kolme kuukautta aikaa löytötavaran lunastamiseen. Säilytyskustannuksia tuli maksettavaksi 5 euroa, mistä ovelalla käänteisinsinöröinnillä päättelin, että poliisi oli arvioinut kuulokkeiden käyväksi arvoksi 100 euroa. Koska poliisi postittaa vain sakkoja, kuulokkeet piti noutaa Lahdesta. Valtuutin tehtävään Onnelin siskon, joka onnistui pitämään toimenpiteen salassa, vaikka Onneli oli matkalla mukana!

Viimeinen kuumotus tuli pari viikkoa sitten, kun Onneli aikoi jo ostaa Airpodit kadotettuaan omat kuulokkeensa viideksi minuutiksi. Mutta nyt asiaa ei enää tarvitse peitellä (tai Onnelin ei tarvitse näytellä tietämätöntä). Hyvää syntymäpäivää, Onneli! Saat kerrankin lahjan, joka ei ole löytynyt roskiksesta.