Vaalimme tapoja, jotka ovat syntyneet nyt jo poistuneisiin tarpeisiin ja joiden noudattamisesta on tässä ajassa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kättelimme koronakevääseen asti hanakasti toisiamme, vaikka miekkojen sijasta olimme pitkään kantaneet käsissämme lähinnä pieneliöitä. Toisaalta käsiä pestään nykyään sellaiseen tahtiin, että pakko-oireiset kokevat tulleensa kulttuurisesti omituiksi ja kättelemättömyys vaikuttaa jäänteeltä niiltä ajoilta, kun kädet vielä olivat tautipesäkkeitä.

Takapuolten pesemiseen hygieniabuumi ei ole yltänyt, vaan ne on pidetty visusti sottaisina ikään kuin tikku, sammal ja vessapaperi olisivat alan uusimmat innovaatiot. Entä jos Jari Tervon isännöimään Entä jos? -ohjelmaan tarvittaisiin joskus täytteeksi kymmenen sekunnin keskustelu? Silloin voitaisiin entäjossitella sitä, millainen maailma olisi, jos käsisuihku olisi jäänyt keksimättä. Loput viisi sekuntia kuunneltaisiin Jani Halmeen naurua.

Jos keskittyy jäteongelman yhteen kaistaleeseen, kaikki muu sumenee.

Pullojen palauttelu alkoi Suomessa 1950-luvulla. Lasiset pullot pestiin ja täytettiin uudelleen, ja tätä kiertotaloustyötä harjoitettiin keskimäärin yli 30 kertaa. Tuolloin ei ollut vielä tajuttu niin kuin nykyään, että palautettu pullo kannattaa lyödä rikki, jotta sirpaleista voi sitten valmistaa uuden pullon.

Uudelleentäytettävät muovipullot otettiin käyttöön 1980-luvulla. Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että pullon olisi voinut murskata uusien pullojen raaka-aineeksi heti palautuksen jälkeen kuten nykyään. Sen sijaan pullo kiersi järjestelmässä vajaat 20 kertaa.

Pesupuuhat loppuivat kuin seinään vuonna 2008, kun kertakäyttöiset juomapakkaukset alkoivat saada osakseen uudenlaista verokohtelua. Käytettyjen pullojen rikkomatta jättäminen oli osoittautunut tieteellisestikin ihmisluonnon vastaiseksi. Nimittäin vain murto-osa löydetyistä arkeologisista saviastioista on ollut ehjiä. Ei ollut myöskään kovin myyvää, että juomat erottuivat toisistaan vain etiketeiltään ja pullot olivat toistensa kopioita kuin jossain Pohjois-Koreassa.

Kertakäyttöpullot otettiin mukaan uudelleenkäyttöön perustuneeseen panttijärjestelmään, koska se oli ja on ehtona haittaveron välttämiselle. Historiallisista syistä päätettiin siis suosia yhden jätelajin kierrätystä.

Miksi litran maitotölkissä ei ole 40 sentin panttia? Onhan kartongin kierrätys tärkeää, jos halutaan säästää metsiä hiilinieluiksi. Entä miksei banaanin kuoria palauteta kauppaan panttia vastaan? Sekajätteestä lähes 40 prosenttia on biojätettä, eli hukkaamme valtavat määrät fosforia, joka on ehtyvä luonnonvara. Panttijärjestelmää on turhaan odotettu sähkölaitteisiin, joita näen sekajäteastioissa jatkuvasti ja joissa voi olla paljonkin kalliita metalleja. Elektroniikkaromua saavat Helsingin kantakaupungin parisataa tuhatta asukasta palauttaa Kierrätysinfon mukaan kokonaista kolmeen paikkaan. Pullonpalautusautomaatteja on enemmän jo yhdessä prismarketissa.

Panttitölkkien alumiini on maankuoren yleisin metalli. Muovia panttipulloihin riittää vähintään niin pitkään kuin öljyä jalostetaan eli liian pitkään. Panttipullojen lasin pääraaka-aineesta hiekasta sen sijaan on pulaa ainakin rakennusalalla.

Pantti tarvittaisiin kiireellisesti myös tupakantumppeihin. Yksi juomapakkausten panttijärjestelmän nykyperusteluista on nimittäin se, että pantit vähentävät luonnon roskaantumista. On tietysti tehokasta, että köyhät saadaan siivoamaan katuja ja puistoja minipalkkiolla, mutta tehokkainta olisi ehkäistä järjestyksen häiritseminen jo ennalta. Erkki Tuomiojan ja 39 muun kansanedustajan vuonna 2018 tekemä kysymys järjestyslakiin otettavasta roskaamisrangaistuksesta ei saanut ministeriä innostumaan. Hallinnollista roskasakkoa ajanut kansalaisaloite keräsi vain noin 900 allekirjoittajaa enemmän.

Jätteenhuoltajat pyrkivät viestimään, että kierrätys on helppoa ja siitä saa hyvän mielen. Se pitääkin paikkansa, paitsi että panttien välityksellä kierrättäminen on hankalaa ja melkein aina tulee huonolle tuulelle ja joskus hermostuu. Oman talon jätepisteelle ei ole pitkä matka kierrättämään, ja sieltä tarttuu aina jotain kivaa matkaan. Kauppaan sen sijaan pitää lähteä erikseen, ja tuliaisena on silkkaa rahaa.

Palautan vuosittain tuhansia pantillisia tölkkejä ja vähän pullojakin, yleensä lähikauppaan. Yritän välttää ruuhkapäiviä ja -kellonaikoja, etten joutuisi jonottamaan. Ainoa varma aika on ollut aamukolme, paitsi tietysti silloin, kun palautusautomaatti on epäkunnossa. Koska rakkineet reistailevat tämän tästä, aina pitää olla varasuunnitelma valmiina. Periaatteessa kaupan pitäisi vastaanottaa pantit vaikka sitten käsipelillä, mutta se on täysin teoreettinen mahdollisuus eikä kaupan henkilökuntaa haluaisikaan vaivata yhtään, kun varmasti heitä ruoan roskiin heittäminen jo kuormittaa aivan riittävästi.

Joka kolmannella tai neljännellä kerralla henkilökuntaa pitää joka tapauksessa häiritä, kun automaatin säiliö täyttyy. Joskus riittää litistettyjen pakkausten kasan kasaan painaminen, mutta yleensä säiliö pitää vaihtaa, jolloin mahdollisen minuuttiaikataulunsa voi suosiolla unohtaa.

Pieni säiliö ja ”pieni hetki”.

Kun tahmaiset tölkit on palautettu, on toivottava, että kaljalta haisevat vain kädet eivätkä myös vaatteet. Valuvien tölkkien vuoksi kauppaan näkyy palautuvan panttien ohella moni edellisellä kerralla ostettu kierrätysmuovikassi joutuakseen heti poltettavaksi.

Pelkästään nämä oheishaitat saavat hyvin toimeentulevan järki-ihmisen nakkaamaan pullot roskikseen, mutta viimeistään itse pantinvarmennusprosessin ripeydettömyys vie ajatukset ajan vaihtoehtoiskustannuksiin. Jos Henry Ford olisi keksinyt niin nopean liukuhihnan kuin monissa panttiautomaateissa on, ensimmäinen T-mallin auto saattaisi hyvinkin valmistua Olkiluoto 3:n avajaisiin. Uusimmat automaatit ottavat kyllä pakkauksia vauhdikkaasti vastaan mutta myös tuuppivat niitä takaisin yhtä ahkerasti.

Automaattien kehittäminen on jämähtänyt menneeseen maailmaan, jossa panttipulloja piti käsitellä hellävaraisesti uudelleentäytön takia. Jos yhtään annettaisiin arvoa ihmisten ajalle, laitteista olisi kehitetty sellaiset, että panttipakkauksia ei aseteltaisi kuin konmariviikattuja sukkia laatikkoon vaan ne kaadettaisiin automaattiin kuin kierrätykseen menevä materiaali keräykseen.

Metallin ja lasin kierrätys onnistuu Suomessa tätä nykyä varsin kattavasti ilman kymmenien tai satojen tuhansien eurojen automaattejakin. Muovin uusiokäyttö sujuu parhaiten, jos eri muovilaatuja ei sekoiteta keskenään. Siten PET-pullojen kerääminen erikseen on perusteltua. Siihen ei tosin tarvita pantteja, sillä esimerkiksi paristojen keräys sujuu kaupoissa ihan ilman vaivalloista rahaliikennettä.

Muovipullojen kierrätysinto toki romahtaisi, jos pullopantit poistetaan. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi yhden jätelajin kierrätyksen pitäisi olla valtiovallan erityissuojeluksessa, kun valvojankin mielestä järjestelmä on kallis. Nyt tuhlataan suhteettomasti ihmisten aikaa sekä juoma-alan ja kauppojen rahaa siihen, että saadaan elintarvikekäyttöön kelpaavaa kierrätysmuovia, jolla voidaan edistää muoviin pakattujen tuotteiden myyntiä.

Uudelleenkäytön takia kehitetyn panttijärjestelmän venyttäminen kertakäyttötuotteisiin kertoo mielikuvituksettomuudesta. Myös ilmastonmuutoksen torjumisessa on haluttu luottaa teknologiaan ja markkinamekanismeihin.

Panimoala hykertelee, kun Palpan kaupalliset tiedotteet menevät mediassa läpi uutisina ja huomio saadaan pidettyä pakkauksissa. Kun keskitymme pakkausjätteeseen, unohdamme itse tuotteen ympäristövaikutukset. Suomessa saa hanasta puhdasta vettä, joten on hölmöä litkiä litrakaupalla muita juomia. Vaikka hyväksyttäisiin se, että ihminen on nautinnonhaluinen hölmö, voitaisiin hölmöläisyyden määrää edes yrittää pienentää hillitsemällä veden edestakaisin kuljettelua.

Isoissa pikaruokapaikoissa niin sanotut virvoitusjuomat eli näin tekevät rasvoitusjuomat tehdään uutteesta lisäämällä vettä. Samanlaiset laitteet pitäisi toimittaa jokaiseen paikkaan, jossa ihmiset haluavat peittää veden luonnollisuuden makuaineilla, makeutusaineilla ja kasvihuonekaasulla. Varmaan myös holiton olut olisi mahdollista tehdä kotona hanavettä maustamalla. Holtiton olut taas kannattaa tilata hanasta aina kun se on pullon tai tölkin vaihtoehtona.

Kun tarkastellaan jätealaa kokonaisuutena, murskaava panttijärjestelmä näyttää keinotekoiselta.

Panttijärjestelmän alasajon voisi aloittaa poistamalla pantit lasipulloista. Sen jälkeen ainakin tietäisi aina varmasti, onko niissä panttia vai ei. Luonto ei suuresti kärsisi, sillä roskaajavähä-älymystö on siirtynyt pitkälti metalli- ja muovipakkauksiin. Eikä mitätön kymmenen sentin pantti ole muutenkaan enää motivoinut kaupunkien ilmaista puhtaanapitolaitosta keräämään painavaa pulloa matkaansa. Ehkä ainoana osapuolena ”helisemässä” olisivat taloyhtiöiden lasinkeräysastiat, joiden tyhjennysväliä pitäisi tihentää.

Lasin kierrättämättä jääminenkään ei olisi viheliäinen ongelma, koska pullon valmistaminen kierrätyslasista kuluttaa neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna vain 30 prosenttia vähemmän energiaa. Se on surkea surkeiden ratkaisujen, kuten polttomoottorin ja ydinvoimalan, prosentti.

Pantin poistuttua jäljelle jäisi juomapakkausvero 0,51 euroa litralta. Samalla veron voisi laajentaa kartonkiin pakattuihin juomiin. On aika vapauttaa Tukholman tautiin sairastuneet suomalaiset panttivangit.