Mahdollisesti vielä ärsyttävämpi ilmiö kuin joulukorit ovat joulukortit. Nykyisin ne alkavat olla jo jäänne, kun somessa voi pitkin vuotta viestittää olemassaolostaan. (Ja blogin pitäminen se vasta muinainen itsetehostuksen muoto onkin.)

Postilakkovuonna 2019 lähetettiin noin 15 miljoonaa joulukorttia. Vielä 2012 määrä oli 40 miljoonaa. Tällaista postia ei tule ikävä, vaikka se ehkä tarkoittaa, että Postia tulee, eikä postia enää tule.

Joulukorteissa kismittää varmaan sama, mikä koko kulutusyhteiskunnassa: massatuotanto. On oikeastaan ihan sama, tuleeko kortti painokoneesta vai onko se äherretty kotiteollisuudessa, jos ainoa personointi löytyy osoitekentästä. Vaikka kuinka ymmärtäisin Martti Lutheria, en ymmärrä, mikä arvo on tänään vaatettaa huopapukkia, joka huomenna joutuu uuniin.

Näitä kortteja oli sentään säilytetty yli kymmenen vuotta. Se on toisaalta arvostettavaa toimintaa. Toisaalta eivätpä tainneet korttien lähettelijät arvata, millaisen taakan tulivat aiheuttaneeksi. (Tuosta marttawendelinistä ei voi olla tulematta mieleen säe: ”Loistaa kuusen kynttilät, lasten silmät säihkyvät.”)

Joulukorttien lähettelyssä on vahva kyräilyn kierre, joka tosin on miellyttävämpää kuin koronattoman joulun kyläilyn kierre. Kuinka paljon onkaan kulunut turhaan energiaa sen miettimiseen, kuka kortit ansaitsee.

Pääsimme Onnelin kanssa kierteestä irti kertaheitolla. Joulukorteista aiheutui monena vuonna hirveä stressi, ja niitä kiikutettiin postilaatikkoon viimeisenä yönä. Yhtenä jouluna meiltä lähteneissä korteissa luki: ”Toivoo Onneli ja”. Sen jälkeen ei ole lähetetty yhden ainutta korttia.

Totuus on se, että joulukortti ilahduttaa enemmän lähettäjäänsä, jos häntäkään. Missään tämä asia ei näy paljaampana kuin Siskot ja Simot -järjestön toiminnassa. SS-vapaaehtoiset järjestävät esimerkiksi Parikkalassa joulukorttipajan, jossa askarrellaan joulukortteja vanhuksille lähetettäväksi.

Miksi ihmiset käyttävät aikaansa pahvinpalasiin? Miksi ei voitaisi rahdata vanhuksia paikalle ja luoda sisäänpäin kääntyneen askartelun sijaan yhteyttä sukupolvien välille? Siis vaikka ei olisi liikkeellä muuta tappavaa kuin influenssaviruksia? Ai niin, Suomessa tuollaiseen toimintaan tarvitsisi vanhustyön sertifikaatin sekä tulityökortin, jos pajassa sytytettäisiin tuikkukynttilöitä.

Kuinka kammottavaa oikein on elää vanhainkodissa, jos yhden kortin saaminen tuntemattomalta piristää elämää niin paljon, että sitä varten tarvitaan tasavallan presidentti kampanjan suojelijaksi?

Tuli taas jostakin mieleen, että tarvitsemme Suomeen laillistetun eutanasian. Sitä kannattaa suomalaisista yli 70 prosenttia. Sama määrä vastustaa nykyisen kaltaista turkistarhausta. Jännä, että näissä kärsimyksen lopettamisasioissa kansanedustajat eivät suostu toteuttamaan kansan tahtoa. No joo, tiedän, että oikeasti he ovat vaalirahoittajanedustajia, mutta kai sitä edes joulun aikaan saa uskoa ihmisten hyvyyteen.

Taisi mennä synkistelyksi tämä kriittinen joulukalenteri. Seuratkaa ennemmin Kirjat palaan joulukorttikalenteria. Jos joku lähettäisi minulle kortin, jossa on viinirypäleitä tuohivirsussa, ei tulisi mieleenkään toimittaa sitä vantaalaiseen jäteuuniin.