Roskisdyykkarin käsikirja on oodi dyykkausilolle

Kun aloitteleva dyykkari on ensi kerran tyydyttänyt tonkimalla nälkänsä, hän haluaa todennäköisesti sammuttaa tiedonjanonsa. Mikä neuvoksi vasta-alkajalle? Wikipedian artikkeli on nopeasti lukaistu, ja tämä blogi on vasta alkanut. Kun hätä on suurin, on apu Likellä: Roskisdyykkarin käsikirja.

Roskisdyykkarin käsikirja päällimmäisenä kirjakasassa.

Tonkiaisten olkapäillä. Roskisdyykkarin käsikirja kirjastosta ja muut teokset Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, ei varauksia).

Tarja Siltala-Huovinen kirjoittaa vuonna 2001 julkaistussa kirjassaan roskisdyykkareista, ilmeisesti erotukseksi viemäridyykkareista. Roskisdyykkarin käsikirja on niin ohut, että sen lukee yhdellä istumalla, mutta niin viisas, ettei yhdellä tumalla.

Lukiessa käy selväksi, että käsillä on pikemminkin käsityskirja kuin käsikirja. Kirja pyrkii muokkaamaan ihmisten ennakkoluuloisia käsityksiä dyykkareista positiivisemmiksi, eikä siinä ole minusta mitään pahaa, että ideologia näin menee tekniikan edelle.

Käsittelee kirja dyykkaustekniikkaakin, tosin lähinnä tavaran seulomista sekajätteistä. Siltala-Huovinen opastaa aloittelijaa äidillisesti vuorokaudenajoista, vaatetuksesta ja apuvälineistä. Itse olen tullut toimeen ilman dyykkauskeppiä, luuppia tai kadulta poimittuja hanskoja, mutta kaipa niistä voi olla hyötyä erikokoisille ja -näköisille ihmisille. Sen sijaan kirja sai minut pohtimaan roskiksen kannen kannattelun ongelmistoa, ja nykyään tuenkin kannen yhä useammin pään asemesta seinään.

Kiehtovinta kirjassa ovat kokeneiden dyykkarien haastattelut. Cari dyykkasi aiemmin ruokansa ja koki myöhemmin olevansa etuoikeutettu voidessaan ostaa kaupasta tuoretta ruokaa. Minä koen olevani etuoikeutettu saadessani dyykata vanhaa ruokaa. Pekka elätti perheensä dyykkaamalla ja sai postissa 15 000 markan jälkiverokuitin. Minä en elätä perhettäni dyykkaamalla ja sain juuri postissa 1 200 euron ennakkoverolipun. Sepe söi kesällä roskisruokaa, sai vatsataudin ja joutui tiputukseen. Minä koputan päätä roskiksen kannella.

Kirja on sen verran lyhyt, ettei siihen oikein mahdu muita vikoja. Opuksen opastava tyyli saattaa ärsyttää itsetietoisia ja elämänmyönteisyys kielteisiä ihmisiä. Maaseudun väkeä, esimerkiksi Espoon dyykkareita, taas saattaa harmittaa se, että kirjassa mainitaan Helsingin kaupunginosia nimeltä.

Roskisdyykkarin käsikirja on hieno ja tarpeellinen dyykkauksen ylistys. Dyykkauksen suomenkielinen perusteos on kuitenkin vielä kirjoittamatta.

Jk. Jos Roskisdyykkarin käsikirja tuntuu sinusta iältään ja käyttöliittymältään papyrukselta, lue Tero Kartastenpään tuore tuotos Lilyn blogista. Oivallinen kirjoitus kertoo muun muassa neljä syytä valmiiksi viipaloidun leivän boikotoimiseen. Kirjoituksen kiinnostavimman ajatuksen voin jättää mainitsematta, sillä kyseinen blogi on valmiiksi lihavoitu.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s