Atomiruokaako? Ei kiitos

Nyt on lokakuu, ja minustakin näkee sen, että suositeltava D-vitamiinin nautinta-aika on alkanut. Aion ottaa tätä lampaanvillasta valmistettavaa hormonia kymmenisen mikrogrammaa päivässä maaliskuun loppun asti kuten parina aikaisempanakin vuonna. Siinä määrin kansalaisvelvollisuudeksi D:n saannista huolehtiminen on etenkin netissä säädetty, että hätkähdin lukiessani Helsingin Sanomia (18.9.2014) ja Kuluttajaa (6/2014). Lehdet kun kertovat D-vitamiinilisän olevan tarpeellinen vain, jos maito ei maistu eikä kala nappaa.

Tällainen virallinen totuus kuuluu tietenkin kyseenalaistaa. Keskustelupalstoilta löytyy riittämiin sankareita, jotka ovat alkaneet ottaa päivittäin pariasataa mikrogrammaa eivätkä ole sen koommin sairasta päivää nähneet. Näitä todistuksia lukiessa tulee mieleen Ylen lähettämä Mielen salattu voima -dokumentti. Siinä kuvattiin, kuinka masennuslääketutkimukseen osallistunut mies tyhjensi kerralla pilleripurkkinsa. Hän hakeutui ensiapuasemalle ja oli kriittisessä tilassa, kunnes kuuli saaneensa pelkkää kalkkia. Michael Pollan taas kertoo kirjassaan Oikean ruoan puolesta, että joka kolmas amerikkalainen on herkistynyt lumevaikutukselle eli reagoi hoitoon ilman järkiperäistä syytä.

Pollan vastustaa teoksellaan nutritionismia, suomenkielisemmin ravintoaineoppia. Tällä termillä tarkoitetaan sellaista ajatusmaailmaa, jossa ruokaa tarkastellaan atomitasolla sen sisältämien ravintoaineiden summana. Näin ravitsemustiede pelkistää ruoka-aineiden vaikutukset yksittäisten ravintoaineiden aikaansaannoksiksi. Kun ruokaa ei enää pidetä kokonaisuutena, siitä voidaan vapaasti ottaa pois kaikenlaista ja siihen voidaan lisätä mitä mieleen juolahtaa. Näin saatua tuotetta saatetaan vieläpä mainostaa terveysvaikutteiseksi.

Lisäravinnetabletteja varoitusmerkkien muotoon aseteltuina.

Vasemmalla ravintolisät ennen ja nyt, oikealla ravintolisät nyt ja tulevaisuudessa. Monipuolista ruokavaliota korvaamattomat tiivistetty kalaöljy, liivate (naudasta), stabilointiaine (glyseroli), D-α-tokoferoli, kasviöljy, hapettumisenestoaine (tokoferoliuute, DL-α-tokoferoli), kolekalsiferoli; inkivääriuute (Zingiber officinale Roscoe), kasviöljy, emulgointiaine (rasvahappojen monoglyseridien etikkahappoesterit), hyytelöimisaine (muunnettu tärkkelys, karrageeni), kosteudensäilyttäjä (glyseroli), stabilointiaine (mehiläisvaha, piidioksidi), galanganjuuriuute (Alpinia galanga (L.) Willd), happamuudensäätöaine (dinatriumfosfaatti), väri (titaanidioksidi, klorofylliinikuparikompleksi); magnesiumoksidi, frukto-oligosakkaridi (Actilight®-kuitu), fruktoosi, glukoosi, paakkuuntumisenestoaine E468, luontainen appelsiini-sitruuna-aromi, happamuudensäätöaine E330, pintakäsittelyaine E470b; kaurakuitu, täyteaine (E170, E341ii), tärkkelys, paakkuuntumisenestoaineet (E570, E551, E470b), piparminttujauhe, persiljajauhe, appelsiininkukkajauhe, kiinanruusujauhe, fenkolinsiemenjauhe, eukalyptusjauhe, kamomillankukka, stabilointiaine (E464, E463), sakeuttamisaineet (E414), omenaviinietikka, papaijajauhe, maltodekstriini, pintakäsittelyaineet (E466, soijaperäinen E322), dekstriini, maitolaktoosi ja dekstroosi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, alennuskoodilla JÄT3).

Jos ei oteta lukuun Soylent-juomaa (joka ihme kyllä ei taida olla parodiaa), ravintoaineoppia edustaa puhtaimmillaan lisäravinneinnostus. Ravintolisäilyn opinkappale menee jotenkin niin, että tottahan magnesiumhydroksiditabletin magnesium löytää mahalaukusta käden käänteessä tiensä 300 entsyymireaktion kofaktoriksi. Ei siis tarvitse karppaajankaan turhaan syödä magnesiumpitoista täysjyväleipää.

Todellisuus on tietenkin mutkikkaampi. Eihän trofeemetsästäjällekään ole ihan sama, ampuuko hän leijonan savannille vai häkkiin, vaikka samasta eläimestä olisi kummassakin tapauksessa kyse.

Pollanin mukaan esimerkiksi kasvisten sisältämä beetakaroteeni on koeputkessa antioksidantti, mutta lisäravinteena se saattaa jopa lisätä syöpäriskiä. Selitystä voidaan vain arvailla. Ehkä beetakaroteeni tarvitsee ympärilleen kuitua suojaksi, tai ehkä se toimii antioksidanttina vain joidenkin muiden yhdisteiden kanssa. Tai ehkä beetakaroteeni ei olekaan hyödyllinen, vaan kasvisten suotuisat vaikutukset johtuvat muista karoteeneista tai kokonaan toisista aineista. Eristettyjen molekyylien purkista nappaileminen vetääkin vertoja oikean, ravitsevan ruoan syömiselle vain toiveajattelussa.

Se on kuitenkin selvää, että lisäravinteita käyttävät ovat tavallista terveempiä. Itse ravinteiden kanssa sillä tuskin on tekemistä, joten Pollan kehottaa pyrkimään lisäravinneihmisten kaltaiseksi mutta käyttämään rahat johonkin muuhun. Yli 50-vuotiaille Pollanin haastattelemat asiantuntijat tosin suosittavat monivitamiinitabletteja, koska heidän elimistönsä ei pidätä ruoan ravinteita yhtä tehokkaasti kuin nuorena.

Vaikka ravintolisistä ei ole juuri hyötyä, kauppa käy niin kuumana, että tullin edustaja mainitsi ravinteet erikseen, kun Kuningaskuluttaja kysyi (4.9.2014), mitä suomalaiset maailmalta tilaavat. Miksi sitten joku haluaisi magnesiuminsa ennemmin polyvinyylipyrrolidoniin ja silloitettuun karboksimetyyliselluloosaan sidottuna kuin mantelissa? Ehkä ihmiset ovat tajunneet, että ruokaamme ja tuotantoeläintemme ruokaa kasvatetaan köyhässä maaperässä keinotekoisilla lannoitus- ja torjunta-aineilla ja jatkojalostus riisuu loputkin ravintoaineet. Sikäli voisi olla järkevää yrittää pelastaa lisäravinteilla mitä pelastettavissa on.

Tai ehkä lisäravinteiden voimaan on yksinkertaisesti rauhoittavaa uskoa. Pollan kuvaa ravinneajattelua kvasiuskonnolliseksi: pelastus tulee näkymättömistä ravintoaineista, ja tämän salatun todellisuuden selittäjäksi tarvitaan papisto. Näinä eroakirkosta-aikoina yhä useampi tosin kieltää ravinnepappien arvovallan ja ryhtyy oman itsensä ravitsemusterapeutiksi. Tiedeuskovaisuushan on tietysti uskon vastakohta.

Jotain taikauskoista on kuitenkin siinä, että lisäravinteet pitää heti heittää dyykkarin ulottuville, jos päiväys pääsee ylittymään. Ikään kuin magnesium siellä selluloosan keskellä transformoituisi tyystin toiseksi alkuaineeksi. Tai tablettiin vangittu D-vitamiinimolekyyli katoaisi VR:ää vikkelämmällä aikataululla muidenkin kuin Itä-Suomen yliopiston instrumenttien ulottuvilta.

2 responses to “Atomiruokaako? Ei kiitos

  1. Aiotko siis kuitenkin syödä nuo dyykkaamasi lisäravinteet? Mielenkiinnosta kyselee hän… 🙂 Kun tekstistä saa sellaisen oletuksen, että sontaahan ne ovat… Kiitos hyvästä blogista, joka on kannustanut dyykkaamaan ja keräämään vähintään roskan päivässä!

    • Olen huono heittämään pois mitään hyödytöntäkään, joten kyllä nämä ravinteet tulee hävitettyä mahan kautta. Annostelun aion kuitenkin pitää valmistajan ohjeita pienempänä, joten vaikutukset jäävät senkin takia plasebon tasolle. Nosebokin saattaa tulla kysymykseen, koska minua on informoitu muovikuppeja liuottavan kalaöljyn haitoista. Toisaalta ilman kalaöljyä dyykkarin on vaikea päästä kalan makuun.

      Kiitos mainiosta kysymyksestä! Ei ollut itselleni tullut ollenkaan mieleen mahdollinen ristiriita kirjoitusten ja tekojen välillä. Dyykkaa ja kerää jatkossakin ainakin roska päivässä.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s