Joulukuusi on tapa tuoda luontoa sisätiloihin, mutta luonto on kovin tylsän näköistä. Siksi sitä pitää koristella.
Suomen kielessä on kaunis sanonta: ”se on vain koriste”. Ilmaus on roskisten perusteella käytössä kevätsiivousten luopumispäätöksiä tehtäessä.
Joulu on täynnä perinteitä, joista pidetään kiinni vain siksi, että ne ovat perinteitä. Einestehtaat valmistavat ruokia, jotka eivät nykypäivänä pääsisi läpi ensimmäisestäkään makuraadista. Joulurauha julistetaan kielellä, jota nuoret eivät ymmärrä. Ihmiset käyvät hautausmaalla, vaikka eivät enää usko sieluun.
Perinteistä kiinni pitäminen unohtui kuitenkin hetkessä, kun kauppoihin ilmestyivät ensimmäiset muovista tehdyt kuusenkoristeet. Miksi tyytyä arvokkaasti kiiltelevään olkeen, kun voi hankkia silmiäsärkevää säihkettä ja kimallusta? Ehkä kuusenneulaset ovat pitkäveteisen luonnollinen roska lakaistavaksi ja seassa olisi siksi oltava myös välkehtivää silppua. Tai ehkä muovissa kiehtoo sen ikuisuus, jälkipolvien mahdollisuus nähdä koristeet merenrannalla kuin pulloposti antroposeenilta.
Silmien särkemisestä tulee mieleen, kuinka raskasta joulua on viettää. Juuri kun kaamos peittää armollisesti taloja rumentavat muraalit, ensimmäiset masentavat kausivalot syttyvät.
Vastapäisen talon ikkunaan on ilmestynyt ledisko. Ensin kirjavat valot välkkyvät hitaasti, sitten vähän nopeammin ja lopuksi moodissa Lapuan patruunatehdas. Ja nykytekniikalla valovoimaa riittää. Tänään valoja ei tosin ole näkynyt. Ehkä uutisointi Piritorin epilepsiavaloista sammutti enimmän viehätyksen. Amsterdam on sammuttamassa valot yöksi ja värikirjon lopullisesti.
En ole perehtynyt markkinoilla oleviin jouluvaloihin, mutta oletan, että näissä köyhän mielen Lux Helsingeissä voi valita erilaisia välkkymisohjelmia. Niillä on varmaan sellaisia nimiä kuin ”Tuikkikaa, oi joulun tähtöset”, ”On vilinää melskettä, helinää helskettä” tai ”Ei valtaa, kultaa, loistoa” (eli off). Miksi sieltä pitää aina valita ”Joulupukki slaagin sai”?
Onnen tongintaa 
Availen osaa näistä lykyistä vähän jälkijättöisesti, kun tahti oli joulukuussa sen verran kova. Eipä heti tule ikävä joulua.
Erikoista, että joulukoristeille on joka vuosi ostajia. Monelle tuntemalleni ihmiselle samat, jo lapsuudessa käytetyt koristeet tuovat tunnelmaa ja ovat tärkeitä. Ostetaanko joissain kotitalouksissa joka vuosi uudet? Vai vietetäänkö joulua joka vuosi eri paikassa ja eri porukalla? Kuka niitä ostaa?
Vielä ei ole yhtään liian myöhäistä pohtia näitä asioita, vaikka kiireisimmät ovat jouluvalonsa jo poistaneet, toivottavasti kaappiin. Asia on juuri niin kuin sanot: samoja joulukoristeita on tapana käyttää vuosi toisensa jälkeen. Yle esittelee ihan kamalia koristeita, jotka ovat omistajilleen suunnattoman rakkaita. Ehkä hienoimman esineen yhteydessä on koskettava tarina joulupukista, joka imetti.
Samaa siis ihmettelen kuin sinäkin. Voisiko olla niin, että jotkut eivät jaksa varastoida joulukoristeita tai tuoda niitä vuokramökiltä pois, joten ostavat sitten joka joulu uudet? Vai ovatko nuo sellainen tuoteryhmä, että niitä vain pitää olla näyttävästi kaupoissa esillä ostohumua tuomassa ja suurin kuluttajaryhmä ovatkin kaupat, jotka heittävät tilaamansa krääsän joulun jälkeen roskiin?
Kamaluus taitaa olla katsojan silmässä 🙂 Imettävä joulupukki -tarina oli kyllä mieleenpainuva.
Meillä oli lapsuudessani samanlainen pukkikynttilä kuin se erään Pipsan lähettämä. Muutaman vuoden sitä säilytettiin, taisi tallentua filmillekin. Lopulta se poltettiin, ja nopeastihan se paloi. Tuotti enemmän iloa vailla tulta.
Tosiaan, ehkä suurimman kysynnän joulukoristeille luovatkin kaupat itse. Ehkä esillepanokikalla voi saada muun joulukaupan tuottamaan niin paljon, ettei roskiin menevän tavaran arvo(kaan) paina.