Kuinka paljon suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain ruokaa roskiin? Vastaus oli melkein kymmenen vuoden ajan 120–160 miljoonaa kiloa, mutta nyt Luonnonvarakeskus eli Luke on julkaissut uusia tilastotietoja koko elintarvikeketjusta. Kotitalouksien ruokahävikin määräksi ilmoitetaan nykyään 107–137 miljoonaa kiloa.

Luken raportti on merkittävin suomalainen julkaisu ruokahävikistä vuosikausiin. Yle kirjoitti aiheesta mukavasti lähes 5 000 merkkiä ja haastatteli neljää tutkimuksen kirjoittajaa. STT laati asiallisen 3 000 merkin kirjoituksen, jossa kuultiin Motivan asiantuntijaa. Kuitenkin Helsingin Sanomat ja Maaseudun Tulevaisuus julkaisivat STT:n jutusta alle 500 merkin lyhennelmän. Netistä pääsi tila loppumaan, eikä aihekaan liene ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta oleellinen. Toisin kuin ”Päijät-Sote: Joukkoaltistumisia monissa lahtelaisissa anniskeluravintoloissa” – 600 merkkiä (HS:n päivittyvä seuranta 30.6.2021).

Kuvassa EU:n määritelmän mukaista päiväkodin elintarvikejätettä, josta osaa pidetään kansallisesti ruokahävikkinä. Itse pidän saman kansallisen määritelmän perusteella koko elintarvikejätettä myös ruokahävikkinä. Lisäksi siirsin huomattavan osan paitsi oletetusta ruokahävikistä myös elintarvikejätteestä kokonaan pois näiden käsitteiden piiristä. Söin siis sekä hedelmälihaa että kuoria, kun olin ensin leikannut pahentuneet kohdat pois.

Samat vanhat ruokahävikkitilastot olisivat varmaan Suomessa yhä käytössä, ellei EU olisi pakottanut aloittamaan elintarvikejätteen vuosittaista raportointia. Komission päätöksessä elintarvikkeeksi on määritelty sen kaikki muodot ketjussa tuotannosta kulutukseen. Mukana ovat myös syötäväksi kelpaamattomat osat, kuten luut, jos niitä ei ole erotettu syömäkelpoisista osista tuotantovaiheessa. Elintarvikejätteeseen ei lueta pellolle jäävää satoa eikä elintarviketuotannon sivutuotteita, kuten eläinten ruhonosia.

Luke ei ole halunnut luopua näppärästä ruokahävikki-sanasta, vaan se on laatinut sille kansallisen määritelmän: alun perin syötäväksi tarkoitettu ruoka, jota ei hyödynnetä ihmisravintona, rehuna tai muuna arvojakeena. Arvojae on hämärä käsite, mutta sillä tarkoitetaan ruoasta saatavia aineita, joita käytetään uusia tuotteita valmistettaessa esimerkiksi kemianteollisuudessa. Sen sijaan energiana hyödyntäminen, biokaasuksi mädättäminen tai kompostointi ei hävitä ruokahävikin leimaa.

Syömäkelvottomien osien jättäminen ruokahävikin ulkopuolella tuntuu järkevältä mutta tuottaa kahdenlaisia ongelmia. Miten esimerkiksi myymälä tilastoi roskiin heittämänsä vesimelonin ruokahävikiksi, kun voihan hedelmälihan määrä olla hyvinkin pieni? Toinen hankaluus on siinä, että vaikka vesimelonin kuori on perinteisesti mennyt hukkaan, se on oikeasti syömäkelpoinen vihannes. Lukenkin kuvassa on harhaanjohtavasti banaaninkuori tunnuksena ei-syötäväksi tarkoitetulle ruoalle.

Luke sekoittaa pakkaa antamalla tilastonsa sekä peltoon jäävän sadon kanssa että ilman sitä. Korjaamattoman sadon mukaan ottaminen kaipaisi perusteluja. Toki tällaista satoa voitaisiin käyttää ihmisten ravinnoksi, ja peltohävikkiä on syytä pitää esillä. Olisi kuitenkin yksinkertaisinta keskittyä siihen osaan hävikistä, jonka markkinat ovat ikään kuin todistaneet kelvolliseksi. Kaikkea ruokaa ei kannata pelastaa. Esimerkiksi märkä vilja kuluttaa kuivurissa monta kertaa enemmän energiaa kuin kuiva.

Tilastoinnissa pitäisi keskittyä vain elintarvikejätteeseen, joka voitaisiin tarvittaessa muuttaa karkeasti ruokahävikiksi jollakin kertoimella. Muuten ollaan viestinnällisessä suossa, kun suunnilleen samaa asiaa kuvataan kahdella tai Luken julkaisussa jopa neljällä piirakalla. Syömäkelpoisuutta tai -kelvottomuutta ei liene oleellista erotella, kun kyseessä ovat joka tapauksessa käsittämättömät miljoonat kilot eikä käsin kosketeltava kotikompostiin menevä ruoka.

Sekaantumisen vaaroja riittää muutenkin. Luken raportin kuvassa käyttö lisäarvotuotteissa on määritelty EU:n mukaan jätteeksi, mutta tekstissä asia kerrotaan päinvastoin. Lisäksi raportin mukaan elintarvikejätteeksi lasketaan käytännössä eläimen elopaino, vaikka komission päätöksessä puhutaan luista, joita ei ole erotettu ihmisravinnoksi tarkoitetusta lihasta. Onko ajatuksena se, että jos luita tai suolia ei ole ehditty irrottaa, kuolleen eläimen koko ruho on jätettä? Tai sitten lasketaan vain osuuksia eikä massoja. Näin tärkeä julkaisu olisi saanut olla etenkin alkupäässä vähemmän ylimalkainen ja vaikeaselkoinen.

Sotkua lisää se, että Luken raportti haluaa kuvata maatiloilla tapahtuvaa hävikkiä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn käsitteellä food loss. Sen voisi suomentaa elintarvikehävikiksi, sillä kyseessä on hävikki, joka syntyy sadonkorjuun tai teurastuksen jälkeen mutta ennen vähittäiskauppaa. Vähittäiskauppojen ja kuluttajien tuottamaa hävikkiä FAO taas kutsuu nimellä food waste, joka voisi olla ruokajäte. Tässä jaottelussa näkyy hyvin se, miksi englannin food ei aina käänny suomeksi luontevasti ruoaksi.

FAOn lähestymistapa on järkeenkäypä. Sekä elintarvikehävikkiin että ruokajätteeseen luetaan ihmisen syötäväksi kelpaavat elintarvikkeet, jotka poistetaan elintarvikeketjusta jätehuoltoon ja joita ei käytetä rehuna, teollisuudessa tai muuten. Teoriassa myös laadun heikkeneminen otettaisiin huomioon.

Määritelmät ovat lähellä suomalaista ruokahävikin määritelmää, mutta FAOn laskutavoissa on kaksi oleellista etua: Hävikki mitataan prosenttiosuuksina, joten muutokset tuotantomäärissä eivät vaikuta tulkintoihin. Lisäksi hävikki lasketaan elintarvikkeiden hintojen mukaan. Onhan ihan eri tavalla haitallista hävittää tonni kalkkunaa kuin tonni talkkunaa (tosin tonnilla taitaa saada marketista enemmän kalkkunaa kuin talkkunaa). Raha on luonnonkin näkökulmasta kätevin mittari, kun hiilijalanjälkien laskeminen on alkutekijöissään.

Vasta alussa on myös Luken raportin tarkastelu, mutta koska lukijat ovat jo lopussa tai ennemminkin loppuneet, päätän tämän teoriapaketin tähän. Siirryn seuraavassa kirjoituksessani käytäntöön eli 107–137 miljoonaan kiloon ja siihen, miten Suomen hävikkitutkimuksen keihäänkärki aikoo sitä vähentää.

 
Korjaus 31.7.2021. Poistettu virke 127–137 miljoonan kilon hävikistä. Luken tiedotteessa annettu kotitalouksien ruokahävikki 107–137 miljoonaa kiloa oli yhdistetty arvoista 107 miljoonaa kiloa ja 127–137 miljoonaa kiloa, jotka oli saatu eri tutkimusmenetelmillä.