Uuden sadon perunoita on voinut nostaa roskiksesta jo kahden kuukauden ajan. Koska dyykkarin perunakellari ei hevillä tyhjene, varhaisperunat tuovat joka vuosi mukanaan saman pulman: missä vaiheessa vanhat perunat hennoo heittää pois?

Uudet multa- ja keltaperunat olivat heinäkuussa tapetilla. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Perunapussin kylkeen painettu parasta ennen -päivä on yhtä tyhjän kanssa kuin nämä päiväykset yleensäkin. Lähempänä totuutta lienee se, että peruna on parasta ennen itujen ilmaantumista. Idut ovat myrkyllisiä, mikä saa monet viskaamaan tunkiolle paitsi idut myös itse perunat. Hyvinä aikoina on varaa nirsoilla; alkoihan peruna kelvata suomalaisille vasta katovuosina. Pienten itujen kavahtaminen on kuitenkin edes etäisesti järkevää vain siltä, joka ei sotke ruokaympyröitään myöskään terveydelle vaarallisilla villivihanneksilla – eikä sen puoleen varhaisperunoillakaan.

Eivät perunat minustakaan ikuisia ole, mutta ituisia, pehmenneitä pottuja voi syödä ilman sarvia ja hampaita. Itujen alamittaisuuden määrää tilannekohtaisesti varastojen riittävyys ja ruokailijoiden vaativuus. Tarkkojen rajojen puute johtaa tosin usein siihen, että idut pääsevät rehottamaan kuin hippien kuontalot.

Kaupan peruna saa olla viattomana, jos iduista on muodostunut korkeintaan viisimillimetrinen sänki. Suuressa maailmassa tällaiset ohjesäännöt ovat turhia, koska perunan hedelmällisyyttä ja mukulaisuussuhteita voi suitsia kätevästi säteilyllä tai sopivalla kemikaalilla, kuten esoteerisillä eteerisillä öljyillä tai sipsitehtailijoille profaanilla klooriprofaamilla.

Itäneitä perunoita myrkyllisempiä ovat vihreät perunat. Kun mukula saa valoravintoa, se alkaa tuottaa lehtivihreää. Vihreä ei itsessään ole haitallista, mutta väri merkitsee yleensä myös huomattavia glykoalkaloidien pitoisuuksia. Glykoalkaloideilla, kuten solaniinilla, peruna suojautuu tuholaisia vastaan. Tuholaisista suurin eli ihminen voi saada vihreistä perunoista monenlaisia oireita. Lontoossa solaniinista sairastui 1970-luvulla 78 koulupoikaa: seurauksena oli muun muassa oksentelua, ripulia, vatsakipuja ja hallusinaatioita.

Vihreä ilmaisee perunan viimeisen käyttöpäivän. Tämä päivä ei ole mitenkään ehdoton niin kuin se ei ole muillakaan ruoka-aineilla. Glykoalkaloidit kerääntyvät nimittäin pinnan tuntumaan, joten perunoita voi syödä, jos ne kuorii ja vihertyneet kohdat poistaa. Läpivihreitä mukuloita ei kannata käyttää ruoaksi, ja ne saattaisivatkin maistua kitkeriltä suuren alkaloidipitoisuuden vuoksi.

Vihertymisen estämiseksi perunat pitää suojata valolta, mutta sen lisäksi säilytyksessä pitää ottaa huomioon lämpötila ja ilmankosteus. Sellaisessa maailmassa, jossa jäähdytystilaa ja -energiaa on rajattomasti, perunan oikea säilytyslämpötila on kaiketi +2 °C. Uudessa maailmassa ihanteelliseksi lämpötilaksi on havaittu 7–10 celsiusastetta fahrenheiteina, sillä alle 5 asteessa perunan tärkkelys alkaa pilkkoutua sokeriksi. Muutoksen suunta on mahdollista kääntää ottamalla perunat lämpimään.

Sokeroitumisesta voi olla paitsi gurmeettista myös kosmeettista haittaa, sillä makeat perunat saattavat uunissa tai muussa kuumassa paikassa paistatellessaan ruskettua. Kaiken pahan lisäksi jääkaappisäilytys voi lisätä kohukemikaali akryyliamidin määrää valmiissa perunaruoassa.

Säilytyslämpötilan vahtiminen on melko turhaa siksikin, että markettimerkantti on jo yleensä katkaissut kylmäketjun. Tarpeen vaatiessa perunoita voi pitää huoneenlämmössäkin. Talvella perunan laatu näyttäisi heikkenevän viileässä asunnossa yllättävän hitaasti ja kesällä nopeammin kuin ehdin huomata pilaantumisen kärpäsinä katossa. Muovipussissa peruna märkänee herkästi, joten pussin suun kannattaa antaa olla reilusti auki. Toisaalta muovipussissa peruna ei kuivu niin helposti kuin paperisäkissä tai ämpärissä.

Vaikka kelpuutan usein iäkkäät ja ituiset perunat ateriapalveluun, kahdessa tapauksessa ylivuotiset potut saavat potkut ja kyydityksen MS-suolle. Luovun vanhoista perunoista oitis, jos huomaan että niistä kasvaa…

toukkia tai…

uusia perunoita.