Onnen tongintaa aloitti marraskuussa 2013. Nyt olisi viisivuotismuistelman aika, mutta en aio vaivata muistiani vaan tukeudun blogin tilastoihin. Tilastot kun tunnetusti eivät valehtele eivätkä emävalehtele.

Blogin ensimmäinen ja viides joulu.

Alkuun blogilla oli vain pari hassua seuraajaa ja muutama vakavasti otettava. Avasin silti tilastosivun säntillisesti kerran päivässä. Usein kävijöitä oli yksi tai kaksi eikä aina sitäkään.

Vähäinen suosio ei kuitenkaan julkaisutahtia haitannut. Huippuvuonna 2014 ilmestyi 45 artikkelia, joissa oli yhteensä 20 000 sanaa. Siitä juttujen määrä putosi suunnilleen kymmenellä vuodessa, ja 2017 blogissa ilmestyi 12 artikkelia ja 6 600 sanaa. Saman vuoden syksynä näyttökertojen kuukausittainen lukumäärä painui pysyvästi kahdentuhannen alle. Blogissa alkoi olla virkeää kuin autiolla saarella.

Sitten tuli Perjantai ja sähköisti ilmapiirin. Kävijöiden määrä kasvaa tänä vuonna arviolta 75 prosenttia ja näyttökertojen määrä 150 prosenttia. Blogin täyttäessä viisi vuotta kävijöitä oli ollut 76 000 ja näyttökertoja 151 000. Näyttöjä on siten keskimäärin yli tuhat yhtä juttua kohti. Yksi näyttökerta voi luettujen juttujen lukumääränä tarkoittaa yhtä, monta tai yhtä monta kuin 4. joulukuuta 2013.

Kävijäpiikkien aiheuttajat: tammikuussa 2015 Sopivasti- ja Pelkistämisen mestari -blogit, elokuussa 2016 Ilta-Sanomat, huhtikuussa 2017 vappumunkit, tammikuussa 2018 Yle, huhtikuussa 2018 vappumunkit, lokakuussa 2018 Helsingin Sanomat.

Blogiin on tultu ylivoimaisesti eniten hakukoneilla (70 000 näyttöä). Seuraavana on Facebook vajaalla 3 000 näytöllä. Neljäntenä sinnittelee jo vuonna 2015 lakkautettu Blogilista (1 600 näyttöä).

Suosituin sivustolle johtava hakusana on ”onnen tongintaa”, ja toiseksi suosituin on ”onni tonkija”. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat ”kana viimeinen käyttöpäivä”, ”viimeinen käyttöpäivä kana” ja ”kanan viimeinen käyttöpäivä”. (Blogin ekolokero on selvästi siinä, että Pirkka ei ole niin tarkka.)

Hakusanasijalla 103 on ”ongen tongintaa”. Jaetulla sijalla 228 ovat ”peräpukamat kuntosali”, ”kuntosali peräpukamat” ja ”onko vaarallista jos syö vahingossa vanhentunutta ketsuppia?”. (Jos aidosti on syömisen tai vanhentumisen osalta vahingosta kyse, uskoisin ruoansulatuskanavan katsovan asiaa suolien läpi. Itse en ole havainnut huoneenlämmössä säilytetyn ketsupin pilaantuvan kuin käymällä käyneen makuiseksi.)

Blogin klikatuin kuva on Jauheliha. Jauhelihan suosiota ihmettelen, mutta toisaalta itse hämmennyn aina kun kauppaan eksyttyäni huomaan, että jauheliha on siellä suunnilleen yhtä verenpunaista kuin kuvassa taustalla näkyvä pöytä.

Erikseen avatuista sivuista kolme luetuinta ovat Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän (13 000 näyttöä), Nakit ja makkarat kestävät aikaa (7 000 näyttöä) sekä Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen? (5 000 näyttöä).

Vähiten, alle sata kertaa kutakin, on avattu sivuja Mainoskatko, Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past ja Venttinä adventtina. Kyseessä ovat yllättämättä blogin kolme pienimmällä vaivalla syntynyttä juttua.

Koska minulla ei ole mitään haluja kirjoittaa kilpailijaa näille kolmelle, juttujen julkaisutahdiksi on alkanut vakiintua yksi tai enintään kaksi kuukaudessa. Sen suurempaan vauhtiin ei valitettavasti ole lähiaikoina mahdollisuuksia, koska sivupersoonani sai päähänsä aloittaa oman blogin. Hänen ei vielä ihan joka päivälle kannata odottaa tilastoitavaa, kun blogissa on yleistajuisia artikkeleita yksi kappale.

Näyttökertoja laskiessa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Kun Onnen tonginnalla oli kymmenen näyttöä päivässä, sadan ylittäminen tuntui mahtavalta. Nyt kun näyttöjä on säännöllisesti sata päivässä, mahtavuus edellyttää tuhatta näyttöä.

Pitkään valmistellun postauksen tai osuvan tviitin jälkilämmöstä nauttiessa mieleen toisinaan hiipii, että näillä näytöillä ansaitsisi enemmän seuraajia. Silloin pitää muistaa, että dyykkausasiamiehenä on väistämättä marginaalissa. Jos nimittäin ihmisiä kovasti kiinnostaisivat samat asiat kuin minua, niille olisi jo tehty jotain eikä dyykattavaa saati blogattavaa yksinkertaisesti olisi.

Kun miettii, miten hienosti Onnen tongintaa on saanut huomiota, entistä suurempien lukijamäärien haikaileminen on jonkinlaista itsepettämistä – väärä toimintamalli siihen kalvavaan tunteeseen, että nykyinen itserakkauteni ei riitä. Jos on elämä siinä mielessä läpi pelattuna, että on päässyt Vauva.fi -kauhistelujen kohteeksi, ei saa jäädä voivottelemaan sitä, ettei ole vielä Kalevauva.fi-laulun aiheena.