Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

• et aio tehdä broileritartaria
• et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
• et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

• lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
• vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
• sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
• raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

† linkki kuollut