Kun näytöt eivät riitä

Onnen tongintaa aloitti marraskuussa 2013. Nyt olisi viisivuotismuistelman aika, mutta en aio vaivata muistiani vaan tukeudun blogin tilastoihin. Tilastot kun tunnetusti eivät valehtele eivätkä emävalehtele.

Kävijätilastoja kuukauden verran jouluaattojen 2013 ja 2017 ympäriltä.

Blogin ensimmäinen ja viides joulu.

Alkuun blogilla oli vain pari hassua seuraajaa ja muutama vakavasti otettava. Avasin silti tilastosivun säntillisesti kerran päivässä. Usein kävijöitä oli yksi tai kaksi eikä aina sitäkään.

Vähäinen suosio ei kuitenkaan julkaisutahtia haitannut. Huippuvuonna 2014 ilmestyi 45 artikkelia, joissa oli yhteensä 20 000 sanaa. Siitä juttujen määrä putosi suunnilleen kymmenellä vuodessa, ja 2017 blogissa ilmestyi 12 artikkelia ja 6 600 sanaa. Saman vuoden syksynä näyttökertojen kuukausittainen lukumäärä painui pysyvästi kahdentuhannen alle. Blogissa alkoi olla virkeää kuin autiolla saarella.

Sitten tuli Perjantai ja sähköisti ilmapiirin. Kävijöiden määrä kasvaa tänä vuonna arviolta 75 prosenttia ja näyttökertojen määrä 150 prosenttia. Blogin täyttäessä viisi vuotta kävijöitä oli ollut 76 000 ja näyttökertoja 151 000. Näyttöjä on siten keskimäärin yli tuhat yhtä juttua kohti. Yksi näyttökerta voi luettujen juttujen lukumääränä tarkoittaa yhtä, monta tai yhtä monta kuin 4. joulukuuta 2013.

Kuukausittainen näyttökertatilasto marraskuu 2013 – marraskuu 2018. Lukemia: 3 800 tammikuussa 2015, 7 400 elokuussa 2016, 3 300 huhtikuussa 2017, 16 300 tammikuussa 2018, 6 600 huhtikuussa 2018 ja 6 200 lokakuussa 2018.

Kävijäpiikkien aiheuttajat: tammikuussa 2015 Sopivasti- ja Pelkistämisen mestari -blogit, elokuussa 2016 Ilta-Sanomat, huhtikuussa 2017 vappumunkit, tammikuussa 2018 Yle, huhtikuussa 2018 vappumunkit, lokakuussa 2018 Helsingin Sanomat.

Blogiin on tultu ylivoimaisesti eniten hakukoneilla (70 000 näyttöä). Seuraavana on Facebook vajaalla 3 000 näytöllä. Neljäntenä sinnittelee jo vuonna 2015 lakkautettu Blogilista (1 600 näyttöä).

Suosituin sivustolle johtava hakusana on ”onnen tongintaa”, ja toiseksi suosituin on ”onni tonkija”. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat ”kana viimeinen käyttöpäivä”, ”viimeinen käyttöpäivä kana” ja ”kanan viimeinen käyttöpäivä”. (Blogin ekolokero on selvästi siinä, että Pirkka ei ole niin tarkka.)

Hakusanasijalla 103 on ”ongen tongintaa”. Jaetulla sijalla 228 ovat ”peräpukamat kuntosali”, ”kuntosali peräpukamat” ja ”onko vaarallista jos syö vahingossa vanhentunutta ketsuppia?”. (Jos aidosti on syömisen tai vanhentumisen osalta vahingosta kyse, uskoisin ruoansulatuskanavan katsovan asiaa suolien läpi. Itse en ole havainnut huoneenlämmössä säilytetyn ketsupin pilaantuvan kuin käymällä käyneen makuiseksi.)

Blogin klikatuin kuva on Jauheliha. Jauhelihan suosiota ihmettelen, mutta toisaalta itse hämmennyn aina kun kauppaan eksyttyäni huomaan, että jauheliha on siellä suunnilleen yhtä verenpunaista kuin kuvassa taustalla näkyvä pöytä.

Erikseen avatuista sivuista kolme luetuinta ovat Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän (13 000 näyttöä), Nakit ja makkarat kestävät aikaa (7 000 näyttöä) sekä Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen? (5 000 näyttöä).

Vähiten, alle sata kertaa kutakin, on avattu sivuja Mainoskatko, Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past ja Venttinä adventtina. Kyseessä ovat yllättämättä blogin kolme pienimmällä vaivalla syntynyttä juttua.

Koska minulla ei ole mitään haluja kirjoittaa kilpailijaa näille kolmelle, juttujen julkaisutahdiksi on alkanut vakiintua yksi tai enintään kaksi kuukaudessa. Sen suurempaan vauhtiin ei valitettavasti ole lähiaikoina mahdollisuuksia, koska sivupersoonani sai päähänsä aloittaa oman blogin. Hänen ei vielä ihan joka päivälle kannata odottaa tilastoitavaa, kun blogissa on yleistajuisia artikkeleita yksi kappale.

Näyttökertoja laskiessa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Kun Onnen tonginnalla oli kymmenen näyttöä päivässä, sadan ylittäminen tuntui mahtavalta. Nyt kun näyttöjä on säännöllisesti sata päivässä, mahtavuus edellyttää tuhatta näyttöä.

Pitkään valmistellun postauksen tai osuvan tviitin jälkilämmöstä nauttiessa mieleen toisinaan hiipii, että näillä näytöillä ansaitsisi enemmän seuraajia. Silloin pitää muistaa, että dyykkausasiamiehenä on väistämättä marginaalissa. Jos nimittäin ihmisiä kovasti kiinnostaisivat samat asiat kuin minua, niille olisi jo tehty jotain eikä dyykattavaa saati blogattavaa yksinkertaisesti olisi.

Kun miettii, miten hienosti Onnen tongintaa on saanut huomiota, entistä suurempien lukijamäärien haikaileminen on jonkinlaista itsepettämistä – väärä toimintamalli siihen kalvavaan tunteeseen, että nykyinen itserakkauteni ei riitä. Jos on elämä siinä mielessä läpi pelattuna, että on päässyt Vauva.fi -kauhistelujen kohteeksi, ei saa jäädä voivottelemaan sitä, ettei ole vielä Kalevauva.fi-laulun aiheena.

Kolmivuosityö tekijäänsä kiittää

Blogi täytti keskiviikkona kolme vuotta. Postauksia on ennen tätä päivää kertynyt 111, ja ne jakaantuuvat jo 16 sivuun. Niissä on siten melkoinen auki rullaaminen, jos blogin haluaa selata lopusta alkuun. Päätinkin lajitella jutut aihepiirin mukaan siistiksi sisällysluetteloksi. Luettelon aluksi luettelen kymmenen keskeistä kirjoitustani, joiden vaikuttavuuteen itse luottelen.

Suon keskellä roskapönttö, johon kiinnitetyt kolme palavaa kynttilää ovat juuri sammumassa pöntön sisältä tapahtuvan puhalluksen voimasta.

Kolme vuotta eikä suotta.

Sisällyksentuottajana luin kaikki kolmen vuoden aikana julkaisemani jutut. Pyrin tekemään blogia itselleni, mikä kai yleensä tarkoittaa sitä, ettei lähde arvailemaan ja myötäilemään lukijoiden mielihaluja. Kliseen voisi nyt kuitenkin tulkita kirjaimellisestikin, sillä omat tekstit osoittautuivat kiitolliseksi luettavaksi.

Vaikka tyylini on pysynyt melko samana, paljon on muuttunutkin. Aiemmin blogiin tuli tikustakin asiaa. Nykyisin pitäisin glögihetkeä vähän vähäpätöisenä aiheena, mutta kirjoitus yllättikin kielellisesti: ”Siinä hehkujuomaa ja pienhiukkasia siemaillessani tajusin, että harva asia saa joulukiireistä ihmistä hidastamaan tahtia yhtä paljon kuin tunnelmallisesti palava kieli.”

Vaivaannuttavaa tekstiä uudelleen juttuja lukiessa tuli vastaan vain harvakseltaan. Jos lukiessasi vaivaannut, tavaa tekstiä uudelleen, sillä töksähtävään ilmaukseen saattaa kätkeytyä kömpelöhkö tai muuten pöhkö sanaleikki. Itseäni hämmensi esimerkiksi homekoiran ”muuttuva lenkki”, kunnes ajatusketjusta löytyi puuttuva lenkki.

Joskus kannattaa vain antaa vaivaannuttaa eikä antaa vaivata. Mietin pitkään, miksi olin selvästi tarkoituksellisesti kirjoittanut kuvatekstiin ”travintolisä” ja ”toinen travintolisä”. Vilkaisin lopulta alkuperäiskäsikirjoitusta, ja siellä luki vain ”ravintolisät”. Ilmeisesti jossain viimeistelyvaiheessa oli tuntunut mainiolta huomiolta, että kuvatekstissä näkyvä ”treenipyyhe” on kuvassa näkyvän massankasvattajan ”reenipyyhkeen” kirjallinen muoto. Siitä ”ajattelu” on sitten kulkenut kömpepöhköjä polkujaan. No olihan kuvakin tärähtänyt, tosin selvästi tarkoituksellisemmin.

Kolme vuotta on kulunut, ja joka vuosi blogin sivulatausten määrä on kasvanut kymmenellätuhannella. Viime vuonna vetoapua tuli sopivasti pelkistämisen mestareilta eli minimalismiblogeista. Tällä kertaa vuosikasvun takasivat tämä on -otsikoinnin ammattilaiset. Seuraavaan askeleen eli sadanteentuhanteen lataukseen eivät taida enää riittää takasivut, vaan tarvitaan etusivun otsikoita.

Kaksi vuotta, yksi kuvaa

Jos Onnen tongintaa olisi aviopuolisoni, viettäisimme tänään pumpulihääpäivää. Alkuaikojen intohimoinen päivitystahti on hieman hiipunut, mutta toivottavasti olen pystynyt osittain korvaamaan määrää laadulla.

Ensimmäisenä vuonna avasin itselleni tilin Twitteriin, ja nykyään sitä kautta hoituu suurin osa päivittäisestä tietoliikenteestäni. Toisen vuoden aikana oli sitten jo tasapuolisuuden nimissä avattava Onnen tonginnalle oma Facebook-tili. Sinne tulee säästettyä tunneliikennettä kiinnostavista dyykkilöydöistä. Blogia voi seurata molempien tilien avulla, ja molempia tilejä voi seurata blogin avulla. Ei kuitenkaan ehkä kannata seurata blogia tilien avulla siten, että seuraa tilejä blogin avulla.

Onnen tonginnan pääasiallisena tarkoituksena on jakaa tietoa dyykkauksesta ja muista tasapainoisen elämän elementeistä. Sivutuotteena se tarjoaa väylän itseilmaisulleni. Vuosi sitten annoin esimerkkejä siitä, että en ole sanottavan ryppyotsainen muotoilija. Nyt minulla on otsaa koota näyttely blogin mielestäni onnistuneimmista valokuvista. Kuvaan ja kerron kuvaamistani gallerian kuvateksteissä.

Lopuksi sananen tilastoista. Ensimmäisen vuoden aikana sivunäyttöjä kertyi 10 000. Tänä vuonna laskuri meni 30 000:n yli, mikä oli tavoitteeni. Kolmannelle kaudelle riman voisi asettaa loogisesti 60 000:een, vaikka Blogilistan vetoapu onkin poistunut. Kovin valtaisasti blogilla ei siis ole näyttöjä, mutta ennemmin onnistun kuin menestyn.

Vuoden ajan suomen kieli työn alla

Sunnuntaina tulee kuluneeksi sanonnaksi muotoiltuna kuluneeksi vuosi tämän blogin aloittamisesta. Kylläpä vuosi vierii. Tähän viikkoon osuu toinenkin rajapyykki: blogin sivuja näytettiin toissapäivänä kymmenettätuhannetta kertaa. Se on enemmän kuin kahvakuulablogilla päivässä!

Tänä vuonna ei tarvitse arvuutella, vietetäänkö halloweenia lokakuun viimeisenä päivänä vai pyhäinpäivän aattona. Siksi uskallan itsekin ottaa osaa juhlintaan.

Ritsa, johon on asetettu ammukseksi halloween-aiheinen suklaarasia.

Karkki ja kepponen Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös pyhäinpäivänä). Tässä tapauksessa ”parasta ennen 5/2014” tarkoittaa, että karkin tarjoaminen Amerikan-virpojalle olisi itsessään kepponen.

Blogin vuosipäivän ja halloweenin kunniaksi kaivan arkiston hämäristä sanaleikeistä kaikista kamalimmat kuolleet kirjaimet ja zombimaisen ontuvimmat lauseenjäsenet. Ne eivät välttämättä ole minulle kunniaksi.

  • Tämä on blogin sanaleikeistä ensimmäisiä: Toisekseen ei kannata mennä mertaa edemmäs kalastamaan. (Avain onneen)
  • Tätä en meinannut nyt uudella lukukerralla itsekään tajuta: Pakko se on tunnustaa: tonginta oli taas kerran lähtenyt käsistä kuin paheet jaloista. (Dyykkaan, siis hamstraan?)
  • Mitä ei roskiksesta löydä, sitä ei tarvitse blogissa mainita: Avasin roskiksesta löytämäni glögitölkin, kaadoin juomaa roskiksesta löytämääni lasiin, lämmitin sitä roskiksesta löytämälläni mikrolla, ripottelin pinnalle roskiksesta löytämiäni mantelilastuja, tyhjensin roskiksesta löytämäni pikkuleipäpaketin roskiksesta löytämälleni lautaselle ja sytytin toiselle roskiksesta löytämälleni lautaselle asettamani roskiksesta löytämäni tuikkukynttilät roskiksesta löytämälläni sytyttimellä. (Venttinä adventtina)
  • Kärsimys, ehtymätön hauskuuden lähde: On sanaleikittäkin selvää, että häkissä emakko kärsii. (Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran)
  • Tässä yhdistyy ruokatermien epätäsmällisyyden ja lukemisen sujuvuuden halveksunta: Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. (Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista)
  • Tästä tulee mieleen piilosanat: Pikaruoan terveellisyydeltä, ekologisuudelta ja eettisyydeltä negaatioetuliitettä tuskin moni epää. (Hampparin hampparit)
  • Blogin lukijalta edellytetään suurta klassista sivistyneisyyttä: Tuttu kenkäpari erottui vieraasta jätesäkistä kuin hera keitoksesta, jonka maito on ollut parasta ennen toissa tiistaita. (Kengät astuivat kahdesti samaan jätevirtaan)
  • Kiva sekoitus vähän niin kuin tähdesalaatitkin: Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. (Salaatit onnellisten tähteiden alla)
  • Ehkä paras artikkelini käsittelee äänettömyyttä: Joku taas esittää ratkaisuksi avanteen: jäte kertyy pikku hiljaa hiljaa pikku pussiin. (Keskiluokkaiset paperittomat)
  • Antero Vipusen ”tuo lipas torille, tuoli pastorille” on jättänyt ikuiset arvet: Hyväntekeväisyyteen siis Onnin kestit älyttää ruokavieraat aneiden toivossa, se toveri simasuun. Anna siis Onnin kestitä, lyttää ruoka, vie raataneiden toivo SS-asetoverisi masuun tai aseta kaikin mokomin sisältö muodon edelle, kunhan vain tulet paikalle! (Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä)

Kiitos, että luit tähän asti. Toivon mukaan lähdet Onnen tonginnan mukaan jatkossakin!