Myönnän: ystävänpäivädyykkaus ei ole käsite. Ystävänpäiväkynnet sen sijaan on.

Suomalaisessa blogosfäristaniassa on kymmeniä sivuja, joilla manikyristit näyttävät näyttävät ystävänpäiväkyntensä. Vilkaiskaa vaikka Künsii-blogia, jota jopa hieman kyrsii ystävänpäiväkynsihössötys. Ovathan nuo kynnet kyllä makeat, ja varmasti niillä tarvittaessa raatelee miehen kuin miehen sydänvereslihalle.

(Jos nyt joku ystävänpäiväkynnelle kykenevä sattuu pingahtamaan tähän blogiin, niin ystävällisesti voin neuvoa, että taloyhtiöiden jätekatoksista löytyy kaiken hyvän lisäksi myös käyttökelpoisia kynsilakkapurkkeja. Parempi purkki lakkaa roskiksesta kuin sata maasta.)

Ystävänpäivädyykkaus voi varmaan tarkoittaa sekä ystävänpäivää varten suoritettua dyykkausta, jota kuva esittää, että ystävänpäivänä tapahtuvaa dyykkausta, joka äsken suoritettuna osoittautui isoimmaksi työmaaksi viikkokausiin ja palkitsi tonkijan muun muassa pienellä sydämen muotoisella paistinpannulla. Ikoni, kello, pussilakana, kynttilä, sytytin ja paristo Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, rajoitetun ajan).

Kirjoitan tällä kertaa tavallista lyhyemmin, koska en oikein ymmärrä ystävänpäivää eikä mielestäni ole järkevää kirjoittaa sellaisesta, mitä ei suostu ymmärtämään (poikkeuksena ehkä ystävänpäiväkynnet).

Ystävänpäivässä minua viehättää eniten yksiköllisyys eli se, että ei puhuta ystäväinpäivästä. Yksikkö tuntuu osuvammalta vaihtoehdolta, kun ajattelen oman ystäväpiirini kokoa. Pienikokoisuus ei ole tonginnan syy eikä seuraus. En vain koe tarvetta lähteä kauppojen ystävämyynteihin, enkä toivo roskisreissuillanikaan kohtaavani kuin ruokaa tai tavaraa.