Keskeytämme dyykkauslähetyksen tärkeän tiedotuksen vuoksi. Halpa öljy on loppumassa näinä vuosina. Toistan: halpa öljy on loppumassa. Pysytelkää viileissä sisätiloissa, kunnes olette lukeneet kirjan Suomi öljyn jälkeen. Älkää jääkö odottamaan viranomaisten toimintaohjeita vaan ajatelkaa itse. Tämä ei ole harjoitus.

Ketjupolttaja Suomi ei ole ihan heti pääsemässä öljykahleestaan. Viime vuonna julkaistun teoksen Suomi öljyn jälkeen ovat kirjoittaneet Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris. Kustantamiseen tarvittiin Intoa.

Öljyn loppumista voi verrata dyykkauksen hankaloitumiseen. Roskisdyykkarin käsikirjan Pekka pystyi vielä 70-luvulla hakemaan torilta sulkemisajan jälkeen hyväkuntoiset ruokatarpeet. Sitten kaikki myymättä jäänyt alettiin heittää suurelle jätelavalle eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin dyykkarit joutuivat hipsimään kauppojen pimeille takapihoille ja tyytymään torituotteita iäkkäämpiin elintarvikkeisiin. Sitten kauppiaat alkoivat lukita jätehuoneita ja ahtaa hävikkiään puristimiin eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tonkija vaeltaa taloyhtiöiden roskiksilla. Siinä missä kauppojen ruokahävikki esiintyi kohtalaisen siististi yhdessä tai kahdessa astiassa melko suurina määrinä, taloyhtiöissä ruoka-ainekset ovat epämääräisesti pakattuina siellä täällä pienissä erissä. Saman ruokamäärän dyykkaamiseen kuluu siis selvästi enemmän energiaa kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Öljyä pulppusi ennen suunnilleen siitä, mihin saapas sattui osumaan. Helppojen lähteiden ehtyessä öljyä on porattu syvemmältä tai esiintymiin on pumpattu vettä paineen kasvattamiseksi. Keskivaikeiden lähteiden ehtyessä öljyä on ryhdytty hankkimaan syvänmeren esiintymistä, arktiselta alueelta tai hiekan seasta.

Viime vuosisadan alkupuolella sadan öljytynnyrin tuottamiseen kului yksi tynnyri öljyä. Nykyisin tämä suhde on Yhdysvalloissa 15:1. Suomi öljyn jälkeen -kirjan mukaan länsimainen teollinen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen energiaa suhteella 5:1–10:1.

Länsimainen yhteiskunta on parasta ennen öljyhuippua. Tämä öljyntuotannon enimmäisvauhti on ilmeisesti ohitettu vuonna 2006, ja muiden nestepolttoaineiden huippu tulee vastaan mahdollisesti tällä vuosikymmenellä. Sen jälkeen on odotettavissa länsimaisen yhteiskunnan viimeinen käyttöpäivä.

Suomi öljyn jälkeen -kirjaa lukematon kansalainen saattaa ihmetellä, miten öljy muka voi loppua, kun sitä on aina tähänkin asti jostain löytynyt. Toisaalta hän ihmettelee, miten hänen 25 vuoden ajan samasta työpaikasta nauttimansa palkkatulot loppuivat irtisanomiseen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Mikään ei ole ikuista. Jäljellä olevista öljyvaroista meillä ei ole mitenkään varmaa tietoa, sillä OPEC-mailla on useita syitä paisutella arvioitaan. Nykyinen velkakriisi taas saattaa olla osaksi öljykriisi. Jostain kai kertoo se, että öljyn hinta on nelinkertaistunut 2000-luvulla.

Valistunut Suomi öljyn jälkeen -kirjaa lukematon kansalainen saattaa tietää, että tavanomaisen öljyn jälkeen voidaan siirtyä öljyhiekkaan, erilaisiin liuskeöljyihin sekä kaasusta, biomassasta ja kivihiilestä valmistettaviin nestepolttoaineisiin. Nämä epätavanomaiset öljylähteet tarkoittavat kuitenkin paitsi ympäristötuhojen lisääntymistä myös halvan öljyn loppumista.

Kun halpa öljy loppuu, energia ei ole vielä loppumassa, mutta syttyy polttonestekriisi. Lähes koko liikenteemme perustuu nimittäin polttomoottoreihin. Siinä vaiheessa, kun pitäisi ilmastonmuutoksenkin vuoksi viimeistään alkaa vähentää ja tehostaa hiileen pohjautuvaa energiankulutusta, huomio saattaakin siirtyä siihen, miten loputkin saatavilla olevat hiiliyhdisteet voidaan muuntaa polttonesteiksi. Lisäksi päättäjiä vaanii energia-ansa: kun energiantuotanto pienenee, pitäisi sijoittaa uusiin energianlähteisiin, mutta investoinnit vähentävät käytettävissä olevan energian määrää entisestään.

Latteasti sanottuna länsimaisella elämäntavalla on valtavia haasteita edessään. Kehitysmailla on varaa maksaa kalliista öljystä, koska ne saavat ”seuraavalla litralla” verstaan lampun palamaan, kun me käytämme sen vesiskootterin liikuttamiseen. Kohta 70-luvun öljykriisin aikaiset energiansäästöohjelmat saatetaankin kaivaa naftaliinista ja naftaliini puristetaan bensiiniksi. En aio jäädä kaipaamaan öisiä näyteikkunavaloja.

Monet uskovat vielä, että markkinat hoitavat öljyongelman. Siis tämä länsimainen turbokapitalismi, joka toimii neljännesvuoden aikajänteellä ja kriisin yllättäessä huutaa valtiota kollektivoimaan tappiot. Toki markkinat lopulta oppivat hinnoittelemaan öljyn niin, että jokainen aivan varmasti ymmärtää aineen kallisarvoisuuden, mutta siinä vaiheessa sopeutustoimemme ovat neljännesvuosisadan myöhässä. Menestyksen nälkä voi äkisti vaihtua ihan vain nälkään, sillä kirjan mukaan ”syömme fossiilisia polttoaineita, jotka on maaperässä muunnettu ihmisravinnoksi soveltuviksi”.

Mut kun ne loppu, näky vaan takavalo.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin on ehkä toteutunut monen dyykkarin haave: dyykkaus on muuttunut yleisesti hyväksytyksi toiminnaksi. Tai sitten ruoan haaskaaminen loppui eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Jk. Jos olet kiireinen etkä ehdi juuri nyt ajatella nykyisen elämäntapasi tuhoutumista ja lukea koko Suomi öljyn jälkeen -kirjaa, etsi käsiisi tekijöiden Kanavan numeroon 1/2014 kirjoittama artikkeli öljyn loppumisesta. Koska tuskin ehdit sitäkään tehdä, lue edes Kaikenhuipun blogin kirjoitus öljyhuipusta ja sen ensimmäinen kommentti.