Enpä olisi ikinä uskonut innostuvani kirjasta, jonka kannessa lukee Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa ja jonka ensimmäisen osan nimi on ”Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”. Huomaan kuitenkin jatkuvasti soveltavani kirjan ideoita.
Kansilehtien sisäpuolella kirjan nimi on vanhassa muodossa Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa. Oli nimi kumpi tahansa, sitä ei kannata ottaa ryppyotsaisen kirjaimellisesti. – Kirja ystävänkaupasta eli pyydettynä joululahjana, kuvausrekvisiitta Taloyhtiön jätepisteestä eli lahjana.
Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (WSOY, 2013) on turhan pitkä ja amerikkalaisystävällinen nimi, joten olen tottunut puhumaan tästä kirjaystävästäni Ystäväkirjana. Kirja on toki bisneshenkinen, mutta se on 1930-luvun lapsena ihan eri maata kuin tämän päivän johtajuuskirjallisuus. Nykyään bisneskirjoissa selostetaan jotain psykologista tutkimusta, jossa on keinotekoisella koeasetelmalla ehkä selvitetty jotain ihmisen biologisista reunaehdoista jossain tilanteessa. Dale Carnegie avustajineen sen sijaan luki muun muassa sata Theodore Rooseveltin elämäkertaa. Ystäväkirjasta paistaa ihmiskunnan yhteinen kokemus ja ikiaikainen viisaus.
Tyhjänpäiväisistä elämäntaito-oppaista voi joutua lukemaan sellaisia ajatelmia kuin ”hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi”. Carnegie sanoo käytännössä aivan samaa mutta vyöryttää kirjan sivuille toistakymmentä esimerkkiä tai anekdoottia hymyn voimasta – ja saa vakuuttuneeksi.
Ystäväkirja soveltuu etenkin niille, jotka ovat liike-elämän palveluksessa, mutta se palvelee myös perhe-elämää. Kirjan tärkein parisuhdevinkki tulee heti alkuun: ”Älä arvostele, tuomitse tai valita.” Moittiminen saa toisen puolustuskannalle, eikä sillä ole ainakaan toivottua vaikutusta. Juuri kukaan ihminen ei näe vikaa itsessään, vaikka olisi kuinka väärässä. Kirjassa mainitaan Al Capone, ja viime aikojen Suomesta tulee esimerkkinä mieleen se, miten kiihkeästi saastuttajat ovat pesseet käsiään Itämeren likavesistä.
Arvostelun lopettaminen vaatii paljon harjoittelua. Jos siis selkäytimestä tulevat moitteet joskus ehtivät saada riidan leimahtamaan, kannattaa omat virheet myöntää heti ja painokkaasti. Carnegie kertoo, kuinka hän sekoitti radio-ohjelmassa New Hampshiren Concordin ja Massachusettsin Concordin. Eräs Concord, MA:ssa syntynyt rouva suivaantui lipsahduksesta ja lähetti Carnegielle tulikivikovan kirjeen. Carnegie päätti soittaa rouvalle ja pyydellä vuolaasti anteeksi erehdystään. Pian rouvankin oli esitettävä anteeksipyyntö omasta käytöksestään, sillä hänen tärkeydentunnettaan ei enää voinut ruokkia radioäänen oletettu typeryys vaan polttoaineeksi piti vaihtaa rouvan oma jalomielisyys.
Kun moittimisen lopettaa omalta osaltaan, parisuhteen kiistat suunnilleen puolittuvat. Jos lisäksi aina myöntää painokkaasti virheensä – olivatpa ne kuinka vähäpätöisiä tahansa – riitely kuihtuu alkuunsa. (Kestoriidanaiheissa, kuten siivoamisessa, myöntely ei tosin toimi loputtomasti, jos tyytyy katumaan syntejään pelkästään sanallisesti…)
Vanhaksi kirjaksi Ystäväkirja on huvittavan täynnä klikkausjournalistisia lukujen otsikoita: ”Yksinkertainen keino tehdä hyvä ensivaikutus”, ”Jollet tätä tee, joudut vaikeuksiin”, ”Helppo tapa tulla hyväksi keskustelijaksi”. (Hymyily, nimien muistaminen, kuuntelu. #säästyitklikkiytymiseltä) Carnegie ei kuitenkaan omasta mielestään tarjoile temppuja vaan uutta elämänasennetta. Hänen mukaansa kirjan periaatteet toimivat vain, jos ne tulevat suoraan sydämestä.
Ystäväkirja on Havahtumisen hengenheimolainen, vaikka niiden näkökulmat tuntuvat äkkiseltään päinvastaisilta. Havahtuminen kehottaa unohtamaan muiden miellyttämisen. Ystäväkirja neuvoo, miten muiden perimmäiset tarpeet otetaan huomioon. Havahtuminen kertoo, kuinka tullaan toimeen omien ajatusten kanssa. Ystäväkirja opettaa tulemaan toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole omaksuneet Havahtumisen periaatteita. Yhdessä kirjat ovat timanttinen parivaljakko, joka johdattaa ihmisenä olemiseen ja ihmisyyden ymmärtämiseen. Molempien pariin palaa yhä uudestaan.
Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on maailman tärkeimpiä kirjoja, mutta jos joku on eri mieltä, ei siitä kannata lähteä väittelemään. Mielipiteiden ristiriita ei nimittäin kirjan mukaan lopu väittelemällä vaan myötätuntoisella halulla ymmärtää toisen ihmisen näkökantaa. Kirja lainaa Ralph Waldo Emersonia: ”Jokainen tapaamani henkilö on jollakin tavalla minua ylempi. Ja siinä minä otan hänestä oppia.”
Onnen tongintaa 