Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä

Ravintola Onnen tonkijat rahastaa jälleen! Toukokuussa ovensa ensimmäistä kertaa avannut ravintolaketju ottaa taas vastaan asiakkaita sunnuntaina ravintolakeskipäivästä ravintolailtapäivään. Ruoka on tuttuun tapaan ravintoketjun alimmilta kerroksilta pelastettua.

Onnen tonkijat järjestää tällä kertaa lettukestit. Berliininkadulla Arabianrannassa sijaitsevassa kestikievarissa myydään berliininmuurinpohjalettuja lisukkeineen. Berliininmuurinpohjaletut eroavat tavanomaisista muurinpohjaletuista siinä, että ne paistetaan vokkipannulla eikä niihin käytetä ohrajauhoja (toimitusvaikeuksien vuoksi). Pannu ja kaikki ruoka-aineet ovat tietysti dyykattuja.

Lettu vokkipannulla.

Jos Helsingistä ei löydy sunnuntaina paikkaa auringossa, kannattaa lähteä ulos syömään lettuja sisällä.

Euron hintaisen letun päälle kelpaa ammentaa samaan hintaan kermavaahtoa, marjasosetta, sokeria, vaahterasiirappia tai mansikkapehmeäjäätelöä. Niin ikään eurolla on tarjolla virvoitus- ja tainnutusjuomia tunnetuilta tuotemerkeiltä. Onnen tonkijat pidättää oikeuden muutoksiin, jos elintarvikkeiden ajallinen etäisyys parasta ennen -päivästä on johtanut laadun muutoksiin.

Suolaisten lettujen ystävät voivat eurolla tilata toukokuussa pienen suosion saavuttaneita juustomunakkaita. Juustotäyte on raja-aitojen pystyttämisen vastaisena kannanottona venäjänkielisiin kääreisiin pakattua Oltermannia.

Perinteiseen tapaan Onnen tonkijat lahjoittaa koko liikevaihtonsa Roska päivässä -liikkeen ystäville. Hyväntekeväisyyteen siis Onnin kestit älyttää ruokavieraat aneiden toivossa, se toveri simasuun. Anna siis Onnin kestitä, lyttää ruoka, vie raataneiden toivo SS-asetoverisi masuun tai aseta kaikin mokomin sisältö muodon edelle, kunhan vain tulet paikalle!

 

Ravintola Onnen tonkijat[†] on auki ravintolapäivä sunnuntaina 17.8. klo 12–17 Berliininkatu 5:ssä Arabianrannassa Helsingissä. Tuloslaskelma Q3/2014 on julkaistu.

 


linkki kuollut

One response to “Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä

  1. Paluuviite: Vinkki: Dyykkiravintola Helsingissä su 17.8. | Ekojalanjäljillä

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s