Avainsana-arkisto: Onnen tonkijat

Juokse, roska, juokse

Posted on by Onni Tonkija

Kun ploggaustempaus poimaratoniin oli muutama päivä, aloin lueskella ohjeita maratoniin valmistautuville. Olin ilmeisesti lähdössä soitellen sottaamaan käsiäni.

Hikipanta-sivuston mukaan ruokavalion suunnitteleminen on aloitettava muutama kuukausi ennen maratonia. Terwamaratonin sivulla annetaan puolelle vuodelle jaoteltu reilun sadan lenkin harjoitusohjelma ja kerrotaan, että maratonilla ei pidä kokeilla uusia urheilujuomia, sukkia tai kenkiä. J. P. Roos kirjoittaa Maratonmiehen elämässä (1995): ”Mutta ehkä tärkeintä on, että maraton on NIIN pitkä matka ettei sitä voi yksinkertaisesti juosta kylmiltään (varmaan joku on sen tehnyt, mutta saanut myös kärsiä paljon).”

Olin toimimassa sikäli neuvojen vastaisesti, että olin aloittanut ruokavalion suunnittelemisen muutamaa päivää ennen ja aioin kokeilla uusia urheilujuomia ja sukkia. Toisaalta olin käynyt juoksulenkillä alkuvuoden aikana kaksi kertaa ja ajanut molemmilla kerroilla sisään roskiksesta löytämiäni tossuja.

Patjalla juoksupaita ja -sortsit ja jalan mitan päässä juoksusukat ja -kengät. Paidan päällä narureppu, jonka päällä urheiluravinnepusseja.

Paidan, sortsit, alushousut, repun, sekoituspullon, energiageelit, urheilujuomajauheet, rakkolaastarit, sukat ja kengät sponsoroi Taloyhtiön jätepiste.

Poimaraton oli kaikille avoin tapahtuma, jonka esittelin blogikirjoituksessani. Sen saamien tykkäysten perusteella laadin etukäteen asteikon tapahtuman suosiolle. Jos paikalle saapuisi itseni lisäksi yksi ihminen, se olisi iloinen yllätys. Kaksi muuta osanottajaa olisi menestys ja kolme olisi ihme. En yllättynyt.

Poimaraton lähti hyvin käyntiin, sillä Ikuisen vapun aukiolta ei tarvitse koskaan poistua tyhjin käsin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ketjuttaa kaupungin roskarysiä, koska ploggaukseen kuuluu myös juokseminen. Olin suunnitellut reitin sivuamaan minulle merkityksellisiä paikkoja sekä parissa kohtaa päivän muita juoksutapahtumia.

Valkoinen muovikassi Senaatintorilla roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.

Ensimmäinen täysi muovikassi. Senaatintori, 4,5 km, 32 min.

Alkuun tuntuu hassulta juosta muovikassi kädessä ja kyykistellä vähän väliä, kun tavallisesti minulla ei ole mukanani muovikassia. Juoksu kulkee, mutta reidet tuntuvat jännän jännittyneiltä. Unioninkadulta löydän kupongin, jolla saa ilmaisen kahvin ja pullan (arvo 2,50 e) – en tosin tiedä missä. Aleksanterinkadulta nappaan mukaan rasian, jossa on kolme vadelmaa ja yksi mustikka. Kaartinkujalta poimin matkaan neljä hedelmäaakkosta.

Valkoinen muovikassi pitsalaatikon päällä sekajäteastian ja Johanneksenkirkon edessä.

Toinen täysi muovikassi. Johanneksenkirkko, 9,0 km, 1 h 10 min.

Ensimmäinen huoltopiste on 10 kilometrin kohdalla Kuvataideakatemian galleriassa. Se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin, koska urheilujuoma tuntuu imeytyvän hyvin. Juoksen hetken Helsinki City Marathonin seassa ja poimin maasta puoliksi käytetyn energiageeliputkilon. City Marathon opettaa, että pahvisen juomamukin voi heittää vauhdissa kadulle, jos on kiire. Poimaraton opettaa, että pahvisen juomamukin voi poimia vauhdissa kadulta, jos on kiire.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä. Taustalla Helsingin vanha kirkko.

Kolmas täysi muovikassi. Vanha kirkko, 11,8 km, 1 h 42 min.

Keskustassa roskuus tiivistyy, etenkin kun on ravintolapäivä.

Valkoinen muovikassi nojaa jätekatokseen Sonckin korttelissa.

Neljäs täysi muovikassi. Dyykkarien pyhiinvaelluskohde Sonckin kortteli, 14,0 km, 2 h 9 min.

Ulkomaalaisen näköinen mies vilkaisee taloyhtiön roskiksella, olenko tulossa saaliinjaolle. Saan heitettyä poimimani littanat alumiinitölkit metallinkeräykseen. Aiemmilla tyhjennyksillä niitä on mennyt sekajätteisiinkin. Korkkaan elämäni ensimmäisen energiageelin. Juoksu sujuu edelleen hyvin. Sibeliuksenkadulla poimin roskia autojen alta ja töölöläisrouva kehuu: ”Hyvä!”

Googlen hakukoneeseen syötetty ”poimaraton”. Vastaus: ”Tarkoititko: puolimaraton”.

En!

Google tuntee meidät paremmin kuin me itse. Puoliväliin lopettaminen houkuttelee, sillä jatkuva kyykistely on saanut reisilihakset hapoille. Sturenkadullakin joku oli ripotellut ympäriinsä parikymmentä pikaruokapaikan pippuri- ja suolapussia.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Helsingin yliopiston kemian laitoksen edessä.

Viides täysi muovikassi. Helsingin aakkosjärjestyksessä ensimmäinen osoite, kemian laitos, 21,0 km, 3 h 10 min.

Saavun puolimatkan krouviin, jonka kaikista hanoista tulee vettä. Kumpulan liikuntakeskus on jo lukinnut ovensa, mutta saan koputtelemalla kiinnitettyä ystävällisen työntekijän huomion. Koska reidet jonkin verran tokenevat vastasekoitetusta urheilujuomasta ja muu keho tuntuu olevan hyvissä voimissa, päätän jatkaa matkaa.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Käpylän pelastusaseman edessä.

Kuudes täysi muovikassi. Käpylän paloasema, 23,0 km, 3 h 45 min.

Maunulassa vauhti alkaa hiipua. Ensimmäistä kertaa matkan aikana en kävele siksi, että saisin poimittua kaikki vastaan tulevat roskat, vaan siksi, että reiteni ovat kuin kaksi vanhaa puuta pesäpallomailojen pieksämää. Juoksen välillä köpötellen, ja jokainen roska tietää raastavaa pysähdystä ja yhä vaivalloisempaa liikkeellelähtöä.

Valkoinen muovikassi roskakorin vieressä Oulunkylän kirkon edessä.

Seitsemäs täysi muovikassi. Oulunkylän kirkko, 28,1 km, 4 h 40 min.

Olen kävellyt viimeiset pari kilometriä mutta yritän vielä hölkätä seuraavalle huoltopisteelle. Alkuun hieman liian kuuma sää on kääntynyt hieman liian kylmäksi. Maaliin pääsemiseksi olisi käveltävä vielä monta tuntia ja poimittava monta monituista tuusannuuskaa eli auton yli ajamaa koivunuijapistiäiskotelokoteloa. Olen saavuttanut kohdan, jossa itsepäisyys on muuttumassa itsetuhoisuudeksi.

Valkoinen muovikassi puisen kehikon edessä. Taustalla punaruskea kääpiövillakoira ja viisi pentua.

Kahdeksas täysi muovikassi. Onnenmyyrän pesäkolo, 30,0 km, 5 h 7 min.

Rapsutan nojatuolissa Onnenmyyrän maidosta pullistelevaa vatsaa. Vaikka olen ihminen, en ota maitoa omaan käyttööni vaan tilaan itselleni urheilujuoman. Vähän harmittaa, että poimaratonin polkujuoksuosuus Pirunkalliolla jäi nyt väliin. Toisaalta ei tarvinnut kokea Viikissä sitä ylimääräistä verenpainetta, jota Prisman näkeminen aina aiheuttaa.

Maratonkouluttajat puhuvat 30 kilometrin kohdalla vastaantulevasta ”seinästä”, joka johtuu mahdollisesti siitä, että elimistö alkaa käyttää energianlähteenä hiilihydraattien asemesta rasvoja. Omalla kohdallani siitä tuskin oli kyse, koska pidän parinkymmenen tunnin paastoja harva se päivä. Yksi ilmeinen selitys keskeyttämiselle on se, että olin juossut kevään aikana liian vähän. Toisaalta pohjakuntoa oli sen verran, että saavutin muutamaa viikkoa aikaisemmin Cooperin testissä 2 900 metriä.

Minulta ei ehkä loppunutkaan juoksukunto vaan lihaskunto. Jos aikoo yhdistää maratoniin satoja pysähtymisiä, kyykistymisiä ja liikkeellelähtöjä, olisi reidet totutettava maitohappoon hyvissä ajoin. Eikä ylipäätään kannattaisi ihan jokaista kuittia ja nenäliinaa yrittää noukkia mukaan.

Ensimmäisenä päivänä juoksun jälkeen en halunnut liikkua mihinkään ja portaissa kuljin alas suorin vartaloin kädellä kaiteeseen tukeutuen. Toisena päivänä jalkojen ja vartalon välinen lihasyhteys tuntui palanneen, joten sängystä ei enää tarvinnut kieriä pois. Kolmantena päivänä pystyin nousemaan sohvalta ottamatta tukea käsillä. Neljäntenä päivänä kävelin jo pari kilometriä, mutta reidet muistuttivat, että juoksemiseen oli vielä matkaa.

Lihaskivut ovat poimaratonin vaikutuksista vähäteltävimpiä. Hyviä seurauksia on se, että minulla kasvoi pikkuisen empatia niitä kohtaan, joilla liikkuminen tuottaa vaikeuksia päivästä toiseen. Lisäksi luonnossa on nyt yksi 16 ampeerin sulake vähemmän ja netissä on tietoa urheiluravinteiden säilyvyydestä.

Poimaraton ei siis ollut menestys, mutta ei se ollut ihmekään. Lopputuloksesta olen kuitenkin yllättävän iloinen.

Kaksi pullistunutta urheilujuomajauhepussia, energiageelipakkaus ja kaksi pitkulaista elektrolyyttijauhepussukkaa hymiön muotoon asetettuna.

Liite: säilyvyystietoa juoksijoille

Dexalin energiageelit olivat käyttökelpoisia 3,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Tiiviisti pakattu maltodekstriinin ja fruktoosin vesiliuos ei kuulosta kovin pilaantuvalta, etenkin kun mukana on säilöntäaineena kaliumsorbaattia.

Isostarin energiageeli, joka sisälsi glukoosisiirappia, vettä ja kaliumsorbaattia, maistui hyvältä 2,5 vuotta parasta ennen -päivästä. Vuoden verran nuorempi geeli oli tosin jämähtänyt, eli vettä oli ilmeisesti päässyt jotenkin haihtumaan pois. Powerbarin vankasti pakattu hedelmäsose eli ”performance smoothie” oli säilynyt kaksi vuotta päiväyksestä, vaikka siinä ei ollut säilöntäainetta.

Puolitoista vuotta vanhentuneet Zero-elektrolyyttitablettien pakkaukset olivat pullistuneet, joten niiden käyttämistä ei oikein voi suositella. Pullistelevat tabletit ovat muuten tavallisen näköisiä, mutta niiden pinnalla on tahmaisia, vettyneen oloisia alueita. Kyseessä ei todennäköisesti ole minkään vaarallisen pieneliön aikaansaannos, vaan ehkä pakkaukseen on jäänyt tai päässyt kosteutta, joka on saanut sitruunahapon ja karbonaatit reagoimaan ihan abioottisesti hiilidioksidiksi.

Herbalifen ”hypotoninen” elektrolyyttijuomajauhe oli käyttökelpoista 5,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Jauheen vitamiinit ovat saattaneet kärsiä, mutta suolojen takiahan näitä pitäisi ottaa eivätkä ne voi hävitä, toisin kuin tietysti ne, jotka eivät tajua käyttää näitä ihmejauheita.

Ploggaus on uusi tapa kerätä roskia, ja poimaraton on uusi tapa harrastaa ploggausta

Posted on by Onni Tonkija

”Puet päällesi lenkkivaatteet, otat ensimmäiset juoksuaskeleet ja pian kumarrut jo ensimmäisen roskan nähtyäsi. Päätät jatkaa juoksemista, mutta et pääse kovin pitkälle. Koukistat selkääsi vähän väliä, vilkuilet taaksesi, harpot tien sivulta toiselle. Et välitä enää vastaantulijoista. Tunnet suorittavasi tärkeää elämäntehtävää. Sinusta on tullut juokseva roskankerääjä.” – Ritva Hartzell, Roskankerääjän päiväkirja (Robustos, 2011).

Kolme miestä kyykistyy poimimaan roskia nurmikolta.

Roska maassa -liike kolmella maan mainiolla tavalla.

Oppimisella ja juoksemisella on paljon yhteistä. Molemmat tuottavat mielihyvää itsessään, mutta ovat ne usein myös aika pitkäpiimäistä touhua. Siksi oppimista on viime aikoina alettu pelillistää ja juoksemista on jo pitkään harrastettu kelloa ja toisia ihmisiä vastaan.

Juoksemista voi pelillistää ilman tympeää kilpailemistakin. Pokémon goukutti ihmiset keräämään olematonta roskaa, mutta aivojen palkitsemisjärjestelmä toimii yhtä lailla todellisen roskan poimimisessa. Siinä missä Pokémon näkyy ympäristössä jäykistyneinä niskoina ja konesalien sähkönkulutuksen seurauksina, roskien poimiminen näkyy ympäristössä esteettisempinä kehoina ja ympäristön esteettömämpänä näkymisenä.

Juoksemisen mielihyvällistäminen roskien keräämisellä on keksitty aikoja sitten, mutta tarvittiin ruotsalaiset brändillistämään se. Pari vuotta sitten keksittiin sana plogga, jossa yhdistyy plocka eli poimia ja jogga eli hölkätä. Ploggaus on viekoitteleva ilmaus, mutta suomenkielisessä suussani se aiheuttaa helposti ennenaikaisen ponnistuksen ja seurauksena on toinen harrastukseni. Siivouspäivän järjestäjät ovatkin nimenneet ploggaustapahtumansa roskajuoksuksi, mikä selittää sen, miksi ploggauksesta ei muodostunut brändiä Suomessa.

Puhkaisin pääni miettimällä ploggaukselle osuvaa suomenkielistä vastinetta, ja päästä tuli ulos vain poimaraton. Koska sanat luovat todellisuutta yhtä paljon kuin todellisuus luo sanoja, parin viikon itämisajan jälkeen olin jo suunnittelemassa 42 195 metrin mittaista roskienpoimimisjuoksulenkkiä.

Lenkkeilijä poimii mainosjulisteen maahan pudonneiden lehtien päältä.

Tehokas mainos paitsi ärsyttää myös tavoittaa kohderyhmän, joten ehkä poimaratonin pitäisi ottaa markkinointiinsa oppia kilpailevasta maratontapahtumasta.

Onnen tonkijat järjestää Suomen ensimmäisen poimaratonin Helsingissä lauantaina 19. toukokuuta. Lähtölaukaus kuullaan Vallilassa, mutta mukaan saa tulla myös matkan varrella. Poistuakin saa matkan varrella. Kaikki juoksijat pyritään pitämään mukana, vaikka sitten niin, että hätäisimmät pysähtyvät poimimaan tupakantumppeja.

Toisin kuin muut ploggaustapahtumat emme tarjoa parkkipaikkoja, jaa kangasmerkkejä tai tee säävarauksia. Muovikasseja meiltä saa, mutta jos ne loppuvat, käymme hakemassa lähimmästä kaupasta lisää (pullonpalautusautomaatin vierestä).

Belgialainen insinööri on ilmoittanut haluavansa kehittää ploggaukseen ihanteellisen roskapussin. Sellaisia ei tarvitse lähteä valmistamaan, koska käyttökelpoisia pusseja löytyy roskiksista. Kätevin pussityyppi on vaatekaupoissa yleinen kantoaukollinen kassi, sillä niihin on helpompi lisätä roskia kuin ruokakaupoissa myytäviin henkselikasseihin.

Kantoaukkokassit eivät kestä suuria kuormia, mutta kovin raskaita roskia ei ploggaaja voikaan ottaa mukaan, jos tavoitteena on pitää vauhtia yllä. Samasta syystä jokaista tumppia, muovinpalasta ja nenäliinaa ei kannata pysähtyä poimimaan. Metallijätteet on suositeltavaa erotella omaan pussiinsa, jos niistä on mahdollista päästä eroon matkan aikana. Pantilliset tölkit on pitkässä juoksussa yleensä jätettävä johonkin, mistä joku muu kerää ne talteen.

Hankalin tavanomaisista roskista on lasipullo. Sellaisen löydyttyä pitää punnita kolmaalta lasin painoa roskapussissa, kolmaalta lasin palamattomuutta roskienpolttolaitoksessa ja kolmaalta sitä, että ympäristöön jätetty lasipullo saattaa kohta olla monena terävänä roskana.

Kun välttää vaarallisen näköisiä roskia, ploggauksessa ei mielestäni tarvitse hanskoja kuin mahdollisesti lämpimänä pysymiseen. Likaista roskaa kylmällä ilmalla poimiessani otan usein hanskan pois, koska käsiä on helpompi puhdistaa kuin käsineitä. Jos roska on niin kuvottava, etten viitsi siihen paljain käsin koskea, en sotke hanskojanikaan siihen. Ploggauksessa ei siis haittaa poimittavan tai poimijan lievä rapakunto eikä kohokohtana ole poimittava tai poimijan oksennus.

Roskapussia kannattaa tyhjentää vastaantuleviin yleisiin roskiksiin. Roskista ei kuitenkaan pidä täyttää umpeen, tai muuten roskiksen ympäristöön ilmestyy nopeasti uutta plogattavaa. Niin umpimielistä taloyhtiötä ei taida olla, ettei sen roskiksiin saisi viedä kadulta löytyneitä roskia. Tässäkin asiassa jätepisteiden lukitseminen sotii yhteistä hyvää vastaan.

 

Poimaraton lähtee lauantaina 19.5.2018 Vallilan kirjaston edestä kello 15 ja jälkimmäinen puolimaraton käynnistyy Kumpulan liikuntakeskuksen ja puoli kuuden paikkeilla. Opasjäniksenä ploggaaja-bloggaaja Onni Tonkija. Ensimmäisenä juostava urbaani reitti kulkee alueilla Vallila – Harju – Torkkelinmäki – Linjat – Siltasaari – Kluuvi – Kruununhaka – Katajanokka – Kaartinkaupunki – Ullanlinna – Punavuori – Eira – Kamppi – Etu-Töölö – Taka-Töölö – Alppila – Vallila – Kumpula. Toisena jolkoteltava kylänraittireitti on Kumpula – Käpylä – Metsälä – Maunula – Pirkkola – Patola – Veräjämäki – Viikinmäki – Viikin tiedepuisto – Latokartano – Viikinranta – Vanhakaupunki – Arabianranta – Hermanni – Vallila. Ota etukäteen yhteyttä, jos haluat liittyä mukaan matkan varrelta.

Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen?

Posted on by Onni Tonkija

Voiko munkkitaikinan leipoa Suomessa veteen, kun maito on jo maassa kansallisjuoma? Sitä lähti ravintolapäivänä selvittämään tutkimuslaitosruokala Onnen tonkijat. Sivutuotteena löytyi maailman helpoin ja paras munkkitaikinan ohje.

Sillanpylväässä tutkimuslaitosruokala Onnen tonkijoiden hinnasto ja vieressä munkkeja kolmessa ämpärissä.

Veteen, maitoon ja kahvimaitojuomaan tehtyjä munkkeja. Hämäykseksi vesimunkit olivat valkoisessa ämpärissä ja maitomunkit sinisessä. Makutestissä vesimunkki osutettiin oikeaan käteen, maitomunkki vasempaan (lat. sinister). Ämpärit, munkkien raaka-aineet, kyltin materiaalit ja kaikki muukin Taloyhtiön jätepisteestä, makutestin hinnalla. Onnen tonkijat lahjoittaa Roska päivässä -liikkeen ystävät ry:lle ravintolapäivätulonsa: myydyt kahvimunkit 4 euroa + lahjoitus 0,50 euroa + Onnen tongintaa -konsernin pultsareille kustantamat kolme munkkia 3 euroa.

Testaajat pitivät molempia munkkeja hyvinä, ja useimpien oli vaikea tehdä eroa niiden välillä. Yhtä ihmistä lukuun ottamatta kuitenkin kaikki pystyivät nimeämään suosikkinsa. Eihän ruokakaupasta nykyään selviäisikään järjissään ulos, ellei osaisi tehdä valintoja äärimmäisten pienten erojen perusteella.

Testaajista 10 piti parempana veteen tehtyä munkkia ja 6 valitsi maitoon tehdyn munkin. Munkkitaikinan nesteellä ei siis ole selvää yhteyttä munkin makuun. Munkkien maistuvuuteen vaikuttaakin lähinnä neljä asiaa: paistorasva, pinnan sokerointi, mausteet ja rakenne.

Paras paistorasva on Kuningaskuluttajan testin mukaan kookosrasva, luultavasti siksi että sillä tulee kuohkeimmat munkit. Koska en ollut löytänyt kookosrasvaa, käytimme munkinpaistorasvan ja rypsiöljyn sekoitusta. Kuohkeudesta piti huolen uudenlainen resepti.

Sokerointiin kelpuutimme tavallisen hienosokerin. Jotkut pitävät parhaana erikoishienoa sokeria, eivät kuitenkaan ilmeisesti tomusokeria.

Mausteita munkit eivät mielestäni kaipaa. Vaniljasokeri ei tunnu tuovan mitään lisäarvoa kuin enintään munkin hintaan. Kardemumma jo vähän maistuukin, mutta se ei ole mitenkään tarpeellinen ja voi aromeillaan estää paistorasvan jatkokäytön. Kahvijuomalla munkkielämyksestä pystyy rakentamaan sellaisen, joka tavallisesti tapahtuisi vain yhtä aikaa munkki syömällä ja kahvi juomalla.

Se, että veteen tehdyt munkit voittivat tällä kertaa, selittyy ehkä rakenteella. Munkkitaikinoita leipoessani tajusin, että maito ei olekaan valkoiseksi värjättyä vettä vaan vettä, johon on lisätty maitojauhetta. Jotta vesitaikinasta sai yhtään niin jämäkkää kuin maitotaikinasta, siihen piti lisätä 20 prosenttia enemmän jauhoja.

Vaikka molemmista taikinoista yrittäisi tehdä yhtä juoksevia, juossutta vettä sisältävistä munkeista näyttää tulevan vähän ilmavampia ja kenties siksi monen suosikkeja. Kuohkeita olivat maitomunkitkin, koska leivoin munkit Sikke Sumarin ohjeella, jossa nesteitä ja jauhoja käytetään suunnilleen yhtä paljon. Kun näiden huokoisten munkkien makuun on kerran päässyt, paluuta suomalaiseen pullamunkkiin ei ole.

Löysään taikinaan tehdyn munkin suutuntuma – rapea pinta ja ilmava sisus – on yksitoikkoiseen jauhomunkkiin verrattuna ylivoimainen. Joku voi tosin olla sitä mieltä, että kahvileivän pitääkin tuntua leivältä. Jos ilmavia munkkeja jostain syystä jää yli, niillä voi vallan hyvin herkutella vielä seuraavanakin päivänä, etenkin mikrossa käytettyinä. Yönylisestä pullamunkista taas ei saa hyvänmakuista lämmittämälläkään.

Pullataikinasta voi toki leipoa kaikenlaisia jänniä muotoja, kuten rinkeleitä, mutta osa löysän taikinan viehätystä on siinä, että munkeista tulee niin monimuotoisia nipukoineen ja röpelöineen. Tässäpä lyijyä ja sokeria maistuvampi uudenvuodentina!

Kuten tutkimuksessamme kävi ilmi, maidon lisäämisessä ei ole kysymys mausta. Ennen vanhaan lehmä tuotti talonväelle tietyn määrän maitoa. Koska ruokaa ei tuolloin vielä osattu haaskata, maitoa lisättiin vähän joka paikkaan, jotta sitä ei olisi tarvinnut heittää hukkaan. Nykyään, kun useimmat meistä pystyvät säätelemään maitovarantojaan litran tarkkuudella, ei ole mitään tarvetta piilottaa hapantumatonta maitoa taikinoihin. Edes martat eivät käytä munkeissaan maitoa (mutta lisäävät kananmunia senkin edestä).

Jos munkit siis onnistuvat yhtä hyvin veteen kuin maitoon, miksi munkit pitäisi aina tehdä veteen? Valitse itse mieleinen syy tai vaikka kaikki:

  • Maito on vettä noin parisataa kertaa kalliimpaa.
  • Maidontuotanto kuormittaa ympäristöä aika tavalla.
  • Kukaan ei ole allerginen tai intolerantti vedelle.
  • Maidontuotanto on rakenteellisesti julmaa. Siinä missä lihakarjaa ehkä pystyisi nykyoloissakin pitämään mitenkuten eettisesti, maidon tuottaminen vaatii pakkokeinohedelmöitykset ja vasikan erottamiset. Älykkäitä ja herkkiä eläimiä ei tule piinata sen takia, että saisimme munkkeihin nestettä, jota emme siitä maista.

Lopuksi paljastan hyvän, ellei parhaan munkkitaikinan ohjeen. On oikeastaan hämmentävää, että täydellisiä munkkeja varten ei tarvitse käydä maitokaupassa, rikkoa munia, sulatella margariinia tai vaivata taikinaa moneen kertaan. Vaikka nämä munkit valmistuvat nopeasti, mitään murenevia pikamunkkeja ne eivät ole vaan ennemminkin pikanttimunkkeja.

Maidottomat, munattomat ja maukkaimmat munkit

(20–25 pientä palleroa)

2,5 dl vehnäjauhoja (parasta ennen -päivästä oli vuosi, eikä kukaan valittanut)

1 rkl tai 1 pussi kuivahiivaa (päiväyksestä oli muutama vuosi, mutta hyvin toimi)

1 rkl sokeria (säilyy loputtomiin)

ripaus suolaa (ei pilaannu)

2 dl vettä (hanasta)

paistamiseen vajaa litra rypsiöljyä tai jotakin vähemmän eettistä ja terveellistä rasvaa (rypsiöljy ja munkinpaistorasva olivat täysin käyttökelpoisia yli puoli vuotta parasta ennen -päivän jälkeen ja jäljelle jäänyt seos ravintolapäivän jälkeenkin)

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
  2. Kuumenna vesi mikrossa aavistuksen lämmintä kättä kuumemmaksi ja vatkaa se muiden ainesten sekaan.
  3. Peitä kulho liinalla tai kelmulla. Jos astia on pieni, kannattaa käyttää kelmua, jotta nouseva tahmataikina ei pääse sotkemaan liinaa.
  4. Kun taikina on kohonnut parikymmentä minuuttia, kuumenna rasva kattilassa 180 asteeseen. Jos sinulla ei ole näihin lämpötiloihin kykenevää mittaria, voit kokeilla rasvan lämpötilaa pienellä määrällä taikinaa. Jos taikina ei jähmety, rasva on liian kylmää. Jos rasva leimahtaa tuleen, se on liian kuumaa (rasvapalo tukahdutetaan kannella).
  5. Nostele taikinaa kattilaan ruokalusikalla toista lusikkaa apuna käyttäen. Jos taikina ei tunnu irtoavan, kasta lusikka ensin veteen. Ravistele kuitenkin irtopisarat pois, ettei vettä pääse rasvan sekaan porisemaan.
  6. Paista käännellen munkit kellanruskeiksi. Munkkeja kannattaa liikutella metallisilla salaatinottimilla tai vaikka kahdella haarukalla; reikäkauha on tässä vähän järeä työkalu.
  7. Valuta munkit talouspaperin päällä ja pyöritä ne kuumina sokerissa. Näistä palleroista ei rapeus poistu yhtä vikkelään kuin pullamunkeista, joten älä suotta kiirehdi ja polta kieltäsi!

Onnen tonkijat testaa ravintolapäivänä, onko maidoton mauton

Posted on by Onni Tonkija

En ole pitkään aikaan ostanut maitoa, vaikka en löydä roskiksesta edes kymmenesosaa keskimääräisen suomalaisen kuluttamasta määrästä. Luovuin maidon ostamisesta vähitellen, kun sisäistin sen olevan haitallisempaa muille kuin hyödyllistä minulle.

Nyt olen terävöittänyt päätöstäni enkä halua enää kuluttaa toistenkaan ostamaa maitoa. Koska maitoa tungetaan Suomessa aivan kaikkeen, en ole mitenkään ehdottomasti pudottanut laktoa vegetarismistani. Minulle on kuitenkin turha tarjota lettuja tai pullia maitoon tehtynä, sillä ne onnistuvat yhtä hyvin vesiohenteisinakin. Vai onnistuvatko?

Posliinialtaassa maitotölkki, valuvaa vettä ja kahvijuomapullo.

Ravintolapäivän munkkitaikinoiden liuottimet. Vesi tulee suoraan hanasta, muut nesteet roskiksen kautta.

Katsotaanpa Internetistä, voiko munkkitaikinan valmistaa veteen: ”Munkit tehdään maitoon, veteen tehdyistä ei tule maukkaan täyteläisiä”, An antaa neuvojaan. ”Veteen, veteen ja veteen, tulee muuten kupsakampia ja hyviä….vanha kokenut tietää, no makuasiahan se on!” Miinus[†]-merkkinen martta uskoo.

”Veteen? Täh? Ei varmasti tule yhtä hyviä kuin maitoon tehtynä. En voisi kuvitella tekeväni pullataikinaa veteen. – – että joku tekisi munkit ihan huvikseen veteen, jos ei siis ole pakko, niin sitä en kyllä käsitä”, Huom auttaa. ”Välillä maitoon, välillä veteen. Ei niin minkäänlaista makueroa, aina yhtä hyviä”, Nöttiäinen vastaa.

”En tekisi munkkeja veteen, koska silloin ne jää aika mauttomiksi”, vegaanifoorumin Karkkinami kirjoittaa näennäisen sovinnollisesti, toran sisäistäneenä. ”Voiko munkit tehdä rasvattomaan maitoon????” joku kysyy Internetin lopuksi.

Kiista varmasti ratkeaa, kun hankimme lisää mielipiteitä. Siksi ravintola Onnen tonkijat, joka on aiemmin tarjonnut veteen tehtyjä munkkeja ja lettuja, muuttuu sunnuntaina tutkimuslaitosruokala Onnen tonkijoiksi[†]. Samalla selviää vastaus jonkun kysymykseen.

Valmistamme sekä vetisiä että maidokkaita munkkeja ja sokkotestaamme, kummat maistuvat paremmilta, jos kummatkaan. Jos kummatkaan yhdistelmät eivät lamaannuta makunystyröitäsi, uskallat varmaan kokeilla maitokahvijuomaan leivottua munkkia. Tämä todellinen pikamunkki tekee munkkikahvien nauttimisesta vaivattomampaa kuin koskaan.

Tuttuun tapaan Onnen tonkijat dyykkaa kaiken tarvitsemansa ja lahjoittaa tulot Roska päivässä -liikkeen ystäville. Kahvimunkki maksaa euron ja kesäinen viileä glögijuoma euronpuolikkaan. Munkkitutkimukseen voi osallistua ja blogissa julkaistaviin tuloksiin perehtyä ilmaiseksi. Paikkana on Siivouspäivässä koeteltu Hämeentien sillanalus. Tervetuloa alus’ (klo 14), lopus’ (klo 18) tai sillä välillä.

 

† linkki kuollut

Siivouspäivä innosti muttei auttanut siivoamaan

Posted on by Onni Tonkija

Viime lauantaina vahvistui uusvanha totuus siitä, että tilapäiskirpputorin suosion määrää kolme tekijää: sijainti, sijainti ja kaistanleveys. Siivouspäivän innoittamana oli ympäri Suomen putkahdellut myyntipaikkoja kuin sieniä second hand -kenkään. Päivän edetessä monen myyjän – tai pikemminkin kauppaajan – toiveikkuus kuitenkin karisi.

Olen aina pitänyt kirpputoreja epämiellyttävinä paikkoina, joissa kaikki maailman roju ja kaiken maailman ihmiset hyppivät silmille. Roina ei sinänsä haittaa, koska tykkään kyllä tonkia roskiksia. Ihmisiäkin siedän, jos tavara on siististi esillä messuilla tai myyjäisissä. Kirpputorin yhdistelmä materiaalista ja sosiaalista epäjärjestystä vain tuntuu olevan liikaa.

Koska olen hämmästellyt kirpputorien suosiota, alkuvuodesta leukani loksauttivat kuvat suoranaisista kirpputorijonoista. Nämä kuvat ja Siivouspäivän rummutus luultavasti saivat kirppistelyinhon minussa väistymään kirppistelyinnon tieltä. Päätin kerätä kokoon roskistekstiilien valiot ja päästää kansan tekemään löytöjä löydöistä.

Kirjoitin artikkelin myyntiartikkeleistani, sijoitin kirpputorini Siivouspäivän kartalle ja askartelin mainoskylttejä yömyöhään. Lauantaiaamuna rahtasimme tavarat tapahtumapaikalle voimia säästelemättä.

Nurmikolla vaatteita pressun päällä, sillan alla vaatteita suihkuverhojen päällä, graffitien lomassa.

Kirpputori Onnen tonkijat Hämeentien sillan alla ja siellä päin.

Tunnin sisällä saimme päivän ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan. Vyö vaihtoi omistajaa säälivän korkealla viiden euron hinnalla. Yhteensä kirpputorillamme vieraili kuusi kävijää, joista yksi liikkui rattaissa ja kaksi talutushihnassa. Suklaatarjoilu verottui kahdella sinikääreisellä konvehdilla.

Olin alun perin uumoillut, että ihmiset eivät parveilisi paikalle pelkän suklaan voimin vaan tarvitsisin vetoapua Siivouspäivältä. Tosipaikan tullen apua ei kuitenkaan herunut, koska Siivouspäivän karttapalvelu näytti joko tyhjää tai pääosin keskustan myyntipaikkoja. Monelle hölmistyneelle myyjälle ei jäänyt kirpputoristaan oikein muuta tilitettävää kuin pettynyt kommentti Siivouspäivän Facebook-sivulla.

Siivouspäivän Facebook-tili pyysi ymmärrystä nettipalvelun toimimattomuudelle: ”Siivouspäivän pienellä budjetilla ja paljolti vapaaehtoisvoimin tehdyllä työllä ei vaan voi saada mahdottomia aikaan – –.” Toimiva karttapalvelu on ilmeisesti mahdottomuus. Ravintolapäivänkin kartta kaatui perinteisesti kerta toisensa jälkeen, muttei tietääkseni enää viimeksi, kun käyttöön otettiin Maplantis[†] (suomeksi kaiketi Kartjala).

Eiköhän Helsingin Energian sponsoriavulla saisi yhden nettipalvelun toimimaan – elleivät rahat sitten mene taustavaikuttaja Yhteismaan pyörittämiseen. Nyt tilapäiskirpputorin menestys kysyi Helsingin synergiaa eli myyntiä Espalla, Karhupuistossa tai jossakin muussa kirpputorikeskittymässä. Espalla teinkin päivän parhaan löytöni: nappasin illalla ohi kulkiessani roskasäiliön vierestä metallisen korin.

Valkoinen, metallinen ritiläkori, taustalla musta froteepyyhe.

Parhaat löydöt ovat ilmaisia. Siksi taustan pyyhe ei kelvannut kenellekään.

Onneksi Matteus-vaikutuksen varjopuolellekin paistoi ajoittain aurinko. Poutasäällä ja Suomen luonnon päivänä oli mukava siivota eteläisen sillanalusen ympäristö roskista. Sadekaan ei olisi haitannut, sillä tämän teräsbetonisen kotelopalkkisillan alla on sopivasti liikkuma- ja laskutilaa. Hyvä liiketila kaiken kaikkiaan, joskin yksinyrittäjälle karu.

Onnistuimme siis keräämään Roska päivässä -liikkeen ystäville 5,00 euroa. Jos haluat kasvattaa pottia, katso kiehtooko jokin kuvakarusellin kuteista sinua ja ota tarvittaessa yhteyttä. Tästä keräyksestä ei mene kymmentä prosenttia[†] Yhteismaan pyörittämiseen.

 

† linkki kuollut

Onnen tonkijat asustaa Siivouspäivänä sillan alla

Posted on by Onni Tonkija

Dyykkaus voi johtaa sillan alle. Tällainen näennäinen syyn ja seurauksen päälaellistaminen perustuu muutamaan lähtökohtaan: 1) Tonkija löytää yhtä sun toista muille kuin itselle käyttökelpoista tavaraa, jota voisi kaupitella. 2) Tavaran kaupittelua edistävät institutionaaliset puitteet. 3) Tavaran ostelua ehkäisee tavaran tai ostajan kastuminen. 4) Elokuun lopussa satelee usein.

Kirpputori Onnen tonkijat ei aiempaa toimintaa omaamattomana edusta sellaisia puitteita, jotka saisivat ihmiset liikkeelle. Sen onkin nöyrästi lainattava vahvemman brändin huomioarvoa. Siksi kirpputori Onnen tonkijat ensiesiintyy ensi lauantaina Siivouspäivässä. Jotta ilmankosteus ei vaikuttaisi tavaran omistajuuden siirtyvyyteen, kirpputori tukikohdistaa itsensä Hämeentien sillan alle, hieman rullalautailualueesta keskustaan päin. Jos on pouta, niin kuin todennäköisesti on, levittäydymme sillan alta viereiselle nurmikolle.

Kirpputori Onnen tonkijat on myyntinäyttely, joka esittelee ja kauppaa jätteiden parhaimmistoa. Tällä ensimmäisellä kerralla teemana ovat tekstiilit. Keskitymme etenkin ihmisten ja kotien talvi- ja liinavaatettamiseen.

Koot 38, 38/40, 36. Merkittävin vika lienee mustan takin kauluksessa havaittavissa oleva tuotemerkin vastainen määrä raitoja.
Kirjava valikoima pussilakanoita ja pyyhkeitä.
Villa/kangastakki mahtuu monenkokoiselle takinkääntäjälle. Ohuehko, villa–kašmir–nailon-päällysteinen takki sopii koon 42 naiselle. Untuvatakki käy ämmäkoon ämmälle, jonka takki pysyy päällä ilman vyötä.
Laskettelutakki kokoa L, paikoin kellastunut. Syystakki kokoa XL, paikoin korjaamaton.
Puutteet vasemmalta oikealle: nappi uupuu, nahassa nirhaumia; irronneita koristeita, nirhaumaa toisessa kyynärpäässä; pieni repeämä toisessa kyynärpäässä; yksi nappi haljennut. Tviitistä tuttujen takkien koot noin 38, miehen takin koko 54.

Kuvailtujen vaatteiden lisäksi valikoimissamme on paitoja, farkkuja, vöitä, koruja, lankoja, joulukoristeita… Kaikenlaista mitä jotkut ihmiset eivät mielestään tarvitse.

Vaikka kaikki tuotteet ovat dyykattuja, laadusta emme juuri tingi emmekä juuri hinnoistakaan, koska ne ovat jo valmiiksi juuri sinulle räätälöidyt. Lahjoitamme kirpputorin tulot Roska päivässä -liikkeen ystäville.

Tarjoamme kaikille asiakkaillemme ja asiattomillemme dyykattua suklaata niin kauan kuin sitä riittää. Tervetuloa ilmaisia makeita maistelemaan ja puoli-ilmaisista takeista taistelemaan!

 

Kirpputori Onnen tonkijat lauantaina 30.8. klo 10–15 Helsingin Hämeentien sillan alla Vallilan siirtolapuutarhan vieressä. Lähimmät julkisen liikenteen pysäkit kulkevat nimellä ”Paavalin kirkko”. Tosimiehet ja -pojat voivat karauttaa audoillaan suoraan sillanalisille pysäköintipaikoille.

Näin tuot ravintolapäivän kerhohuoneeseen

Posted on by Onni Tonkija

Monessa taloyhtiössä on yhteiskäyttöön osoitettu tila, jossa ei ole tarkoitus harjoittaa mitään niin tuottavaa kuin pyykin pesemistä tai kehon hikoiluttamista. Näiden kerhohuoneiden käyttöaste on valitettavasti usein majaakin matalampi.

Käyttöastetta voi kasvattaa perustamalla tilaan ravintolapäiväravintolan. Tässä kirjoituksessa kerron kaksin_kertaisen kerhohuoneravintoloitsijan kokemuksella, miten ravintolapäivään kannattaa valmistautua ja miten ravintolan täyttöastetta voi kasvattaa.

Pakkaus Oltermanni-juustoa venäläisin tekstein ja paketti Russia-nimistä teetä.

Tee mitä haluat. Ravintolasi menestys riippuu pitkälti siitä, mitä siellä myyt. Päätä itse, haluatko tehdä harvojen herkkua vai sellaista, millä on varma menekki. Muista suunnitellessasi kerhohuoneen mahdolliset ruoanlaittolaitteistot.

Tahdotko tarjota erikoisuuksia? Pidimme toukokuussa ravintolaa, jossa kaikki ruoka oli dyykattua. Saimme kymmenkunta asiakasta.

Yritätkö houkutella ihmisiä ratsastamalla ajankohtaisuuksien aallonharjalla? Nyt elokuussa ravintolastamme sai Valion Олтерманни-juustolla täytettyjä munakkaita. Myimme niitä kolme kappaletta.

Tai ehkä päädyt paistamaan lettuja niin kuin kaikki muutkin? Saimme tällä kerralla kaupaksi 40 ohukaista.

Jos yksi ihminen huhkii annosten kanssa, tilausten vastaanottamiseen ja rahastamiseen olisi hyvä olla toinen työntekijä. Kolmas käsipari saattaa olla tarpeen tiskauksessa, sillä et kai ainakaan sisätiloissa aio paisuttaa ravintolapäivän valtaisia jätemääriä kertakäyttöastioilla? Jos sinulla ei ole riittävästi kestoastioita, voit varmaan hankkia niitä kerhohuoneeseen ravintolan tuotoilla.

Ruokalista liitutaululla ja avonainen ovi.

Tilaa tilat. Varmista, että kerhohuoneen voi varata ravintolapäiväksi. Jos tilalla ei ole varauslistaa, käytä sen tilalla mainoksiasi, joilla merkitset huoneen omaan yhteiskäyttöösi. Jos tarvitset tilaan avaimen, nouda se hyvissä ajoin.

Mainoskyltti, jossa ilmaiskuponkeja ja jonka päällä olutpullo.

Ilmoita ilmaiseksi. Kerhohuoneravintoloitsijan kannattaa mainostaa Ravintolapäivä-palvelun ja omien nettikytköksiensä ohella kerhohuoneen välittömässä ja välillisessä läheisyydessä. Mainosten on syytä toimia myös opasteina, sillä sisätila on monesti vaikeampi löytää kuin ulkokoju. Ihmisiä voi houkutella liittämällä mainokseen kuponkeja, joilla saa esimerkiksi juoman ilmaiseksi. Meille tuli tällä tavalla kolme osittain maksavaa asiakasta.

Aikakauslehtiä pöydällä ja hieromalaite jalalla.

Piristä puitteet. Haluat varmaan pitää asiakkaasi tyytyväisinä, jotta he jättäisivät juomarahaa ja tulisivat toistekin. Tai ehkä sinulla on jokin muu syy ihmisten miellyttämiseen. Mieti siis, mikä lisäisi kerhohuoneen viihtyisyyttä. Erityisen tärkeää asiakkaiden tylsistymistä on ehkäistä, jos ruoka valmistetaan vasta tilauksesta.

Meidän ravintolassa annoksiaan odottaneet ihmiset saivat vetreyttää istumisesta kangistuvia lihaksiaan jätekatoksesta löytyneellä hieromalaitteella. Lisäksi olin kuorinut paperinkeräysastioiden kerman lukemistoksi, joka varmasti päihitti monipuolisuudellaan kampaamoiden ja terveyskeskusten valikoiman. Taustamusiikista vastasi suoraan roskiksesta paikalle saapunut DJ Ipod.

Lettu, jossa musteläiskätesteissä menestyvä hahmottaa hymynaaman.

Tee hyvää. Ruoka on ravintolapäivässä pääasia, joten laita parastasi. Ilo taas on päätösasia – anna sen näkyä ruoassakin. Kun ravintolan tuotto menee hyväntekeväisyyteen, hyvää mieltä tulee niin sille, joka ruokaa laittaa, kuin sillekin, jolle ruoka maittaa.

Ravintola Onnen tonkijoilla tuotto ja liikevaihto olivat tällä kertaa lukuarvoltaan samoja, koska ravintola pyöri täysin dyykatuilla tai yhteiskäytössä olleilla hyödykkeillä. Tilitämme haltuumme saamamme 60 euroa Roska päivässä -liikkeen ystävät ry:lle.

Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä

Posted on by Onni Tonkija

Ravintola Onnen tonkijat rahastaa jälleen! Toukokuussa ovensa ensimmäistä kertaa avannut ravintolaketju ottaa taas vastaan asiakkaita sunnuntaina ravintolakeskipäivästä ravintolailtapäivään. Ruoka on tuttuun tapaan ravintoketjun alimmilta kerroksilta pelastettua.

Onnen tonkijat järjestää tällä kertaa lettukestit. Berliininkadulla Arabianrannassa sijaitsevassa kestikievarissa myydään berliininmuurinpohjalettuja lisukkeineen. Berliininmuurinpohjaletut eroavat tavanomaisista muurinpohjaletuista siinä, että ne paistetaan vokkipannulla eikä niihin käytetä ohrajauhoja (toimitusvaikeuksien vuoksi). Pannu ja kaikki ruoka-aineet ovat tietysti dyykattuja.

Lettu vokkipannulla.

Jos Helsingistä ei löydy sunnuntaina paikkaa auringossa, kannattaa lähteä ulos syömään lettuja sisällä.

Euron hintaisen letun päälle kelpaa ammentaa samaan hintaan kermavaahtoa, marjasosetta, sokeria, vaahterasiirappia tai mansikkapehmeäjäätelöä. Niin ikään eurolla on tarjolla virvoitus- ja tainnutusjuomia tunnetuilta tuotemerkeiltä. Onnen tonkijat pidättää oikeuden muutoksiin, jos elintarvikkeiden ajallinen etäisyys parasta ennen -päivästä on johtanut laadun muutoksiin.

Suolaisten lettujen ystävät voivat eurolla tilata toukokuussa pienen suosion saavuttaneita juustomunakkaita. Juustotäyte on raja-aitojen pystyttämisen vastaisena kannanottona venäjänkielisiin kääreisiin pakattua Oltermannia.

Perinteiseen tapaan Onnen tonkijat lahjoittaa koko liikevaihtonsa Roska päivässä -liikkeen ystäville. Hyväntekeväisyyteen siis Onnin kestit älyttää ruokavieraat aneiden toivossa, se toveri simasuun. Anna siis Onnin kestitä, lyttää ruoka, vie raataneiden toivo SS-asetoverisi masuun tai aseta kaikin mokomin sisältö muodon edelle, kunhan vain tulet paikalle!

 

Ravintola Onnen tonkijat[†] on auki ravintolapäivä sunnuntaina 17.8. klo 12–17 Berliininkatu 5:ssä Arabianrannassa Helsingissä. Tuloslaskelma Q3/2014 on julkaistu.

 

† linkki kuollut

Ravintolapäivän saldo

Posted on by Onni Tonkija

Perustin päiväksi ravintolan, jonka kananmunat, juusto, suola, vehnäjauhot, hiiva, sokeri, tomusokeri, rasvat, marjasose, maustemyllyt, mehutiiviste, pikakahvi, teelehdet, teepallo, teepannu, kulhot, kannut, paistinpannut, paistinlastat, pursotin, raastinrauta, pesuaineet, pyyhkeet, mukit, lasit, lautaset, haarukat, veitset, lusikat, rasiat, talouspaperi, CD-levyt, lehdet, paperit, pahvit, kynät, tussit, teipit, liimat, liinat, koristekasvi ruukkuineen sekä henkilökunnan paidat ja housut olivat dyykattuja. Mitä siitä perustivat asiakkaat?

Ovi auki tilaan, jossa näkyy keittiö ja ruokailuun liittyvää välineistöä.

Onnen tonkijoiden asiakkaat voivat aulasta ruokasaliin siirtyessään tarkastaa silmämääräisesti keittiön siisteyden ja hygieniatason. Tilat Taloyhtiön kerhohuoneesta (0 e, sisältyy vuokraan).

Paikalle saapui kiinnostava kattaus ihmisiä. Roskaväkeä tuli vain yhden dyykkarin verran, eikä hän tietenkään ostanut mitään. Kaiken kaikkiaan oli ilo palvella ennakkoluulotonta porukkaa, joka luotti tuuriinsa ruokamyrkytyksen välttämisessä. Onni suosii rohkeaa.

Todellisuudesssa minulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta toistaa esimerkiksi ravintola Gaijinin huhtikuista kuudenkymmenen ihmisen ruokamyrkytystä. Ensinnäkin uppopaistetut munkit ja pintapaistetut munakkaat eivät ole oikein toksisia eivätkä petrimaljan korvikkeina kovin kaksisia. Toisekseen kuusikymmentä oli ravintolassamme lähinnä minuutteja tilausten välillä.

Onnen tonkijoiden ravintolapäivä ei ollut mahalasku muttei myöskään menestys: niin vähäistä oli kananmunien menetys. Itse asiassa piipahdus ravintolatilan jätehuoneessa palautti kananmunien omistajuuttani ainakin kolmasosan verran siitä, mitä kului ravintolan puolella.

Alun perin uumoilin, että joutuisin joustamaan kardemumman, pursottimen tai vaihtorahan dyykattuudessa. Kardemummaa en yksinkertaisesti käyttänyt, koska berliininmunkkeihin tuli muitakin makuja riittämiin. Lisäksi löysin aiemmin löytämäni pursotinsetin (mukana käyttämätön täytetylla täytetyllä munkilla herkuttelevia varten). Silkkaa rahaa roskiksista löytyy harvoin, joten kävin kaupassa vaihtamassa tonkimiani metallitölkkejä metallirahoihin.

Ravintolan tongittuusaste oli suuri muttei sentään ihan sata. Itara ravintoloitsija kelpuutti talon tarjoamat sähköt ja sähkölaitteet sekä huonekalut. Dyykattu kookosrasva ei sen sijaan riittänyt erittäin imukykyisille munkeille alkuunkaan, joten sitä piti ihan ostaa. Varmaan dyykkarinkin on asiallista muistella pankkikorttinsa tunnuslukua kerran vuodenajassa.

Onnen tonkijoilla oli hyvät tilat, hyvä henkilökunta ja hyväksi kehuttu ruoka. Hyvää jatkoa en kuitenkaan uskalla ravintolalle toivottaa. Suosio olisi nimittäin saattanut jäädä laihaksi ilman katufestivaalin vetoapua – tai paisua kuin munkkitaikina, jos ravintolapäivän nettihaku olisi kestänyt ruokapaikkaa etsivien ryntäyksen.

Työ roskisten tyhjentämisen ja täyttämisen puolesta jatkuu! Onnen tonkijat lähettää liikevaihtonsa 30,50 euroa Roska päivässä -liikkeen ystäville.