Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.