Taloyhtiödyykkarin 15 vinkkiä

Taloyhtiön jätepisteen anti on lähiruokaa parhaimmillaan. Tai no, usein parhaat päivänsä nähnyttä mutta syömäkelpoista. Ainakin ekologinen, eettinen ja euroottinen hinta on kohdallaan.

Myymälöiden roskikset ovat melkein aina lukkojen takana. Tällaista salpuuttamista kaupat perustelevat huolellaan siitä, että pois heitetty ruoka, joka vielä hetki sitten oli myytävänä, saattaa olla terveydelle vaarallista dyykkarille, joka ei välttämättä ole edes kaupan asiakas. Samasta syystä suurin osa kaupoista on lopettanut tupakan, alkoholin ja sokerin myynnin.

Salpuuttaminen etenee myös taloyhtiösektorilla, mutta toistaiseksi taloyhtiöiden täytyy luovuttaa talon asukkaalle avain jätetilaan. Asukas voi siten pienellä hyötyliikunnalla pelastaa ruokaa ja maailman voi kuulla huokaisevan hetkellisesti helpotuksesta kuolinkouristustensa keskeltä. Roskikselta tarttuu mukaan myös käyttökelpoista tavaraa, tai niin kuin me ammattilaiset sanomme, roinaa. Näin se käy.

1 Asenne

Dyykkaus on kuin lihan ostaminen: monet halveksuvat sitä vastoin parempaa tietoa. Tietysti sillä erotuksella, että lihan ostamisessa parempaa tietoa ei ole. Jos ihmistä ei kiinnosta kierrättäminen, ei hän osaa nähdä arvoa siinä, että joku kierrättää toistenkin puolesta. Anna hänelle anteeksi, sillä hänessä on todennäköisesti pahempiakin puutteita.

Tonkijan täytyy siis varautua ainakin ylenkatseisiin (ja mahdollisesti Ylen katseisiin). Joskus harvoin täytyy selvitä pihaparlamentin puhujapöntöstä irtaantuneesta pöntöstä puhujasta.

Suurimman osan ajasta halveksunta on kuitenkin aloittelevan dyykkarin päänsä sisälle kehittämää. Siksi kannattaa miettiä, miksi dyykkaa. Tahdotko säästää ympäristöä tai rahaa? Haluatko saada rahaa tai kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kaatumaan? Kun tavoitteesi on selvä, voit pitää pääsi pystyssä.

2 Laki

Kun avaat jäteastian kannen, et ole tekemässä mitään väärää. Joissakin tilanteissa voi olla hyödyllistä tietää, onko tämä moraalinen selviö kirjattu myös lakikirjan kansien väliin.

Suomessa dyykkausta ei ole erikseen kielletty eikä sallittu. Perimätieto ei tunne aiheesta oikeustapauksia. Meillä on laajat jokaisenoikeudet, ja dyykkausta voi hyvin verrata marjastukseen ja sienestykseen. Toisaalta metsässä ei saa taittaa oksaakaan ilman omistajan lupaa. Kauppojen lukkoja rikkovalla dyykkarilla voikin runsaasta paistopistetarjonnasta huolimatta olla pian edessä leivätön pöytä.

Oulun jätehuollon näkemyksen mukaan taloyhtiö voi kieltää dyykkaamisen ulkopuolisilta. Pelkkää kehotusta tehokkaammin kierrätyksen voi estää lukkosepän avulla.

3 Sijainti

Viitseliäs tekee löytöjä melkein mistä tahansa, mutta roskiksesta syömällä ei elä ihan missä tahansa. Parhaat dyykkauspaikat ovat isojen kaupunkien suurissa pienten asuntojen taloyhtiöissä kalliilla asuinalueilla jäteputkiston ulottumattomissa. Eniten dyykkauskelpoista jätettä tuottaa nuori yksin asuva nainen, joka ottaa vakavissaan pakkausten päiväykset.

Mustia, roskapusseja pursuavia sekajäteastioita jätehuoneessa.

Tällainen sekajäteastioiden rivistö voi vaikuttaa dyykkarin paratiisilta. Paljon mieluummin kuin tässä kaupungin vuokratalossa tongin kuitenkin taloyhtiössä, jossa on pari jäteastiaa ja huikentelevaa ihmistä. Kuvauskerralla tosin joku oli tyhjentänyt kaappejaan ja löydöissä oli melkoinen kantaminen.

Opiskelija-asuntolat ovat yllättävän hedelmällisiä (ja lihallisiakin) dyykkauspaikkoja, koska opiskelijaelämä ei ole kaikille kituuttamista. Moni myös tuntuu usein tyhjentävän jääkaappiaan, ennen kuin käy vanhempiensa luona hakemassa siihen täytettä. Kaappien sisältöä siirtää roskikseen myös opiskelijoiden jatkuva muuttoliike.

4 Vuorokaudenaika

Jos vuorokausirytmi on joustava, paras aika dyykata on ilta- tai aamuyöstä. Silloin toiminta herättää vähiten huomiota. Melko rauhallista on myös arkisin keskipäivällä ja viikonloppuaamuisin.

Jätepisteen ruuhka-aikoina dyykkari kohtaa usein talon asukkaita. Tilanteet voivat tuntua kiusallisilta, koska asukas ehkä arvaa, että hänen roskapussinsa joutuu seuraavaksi syyniin.

Mikäli haluaa välttää yhteentörmäyksiä asukkaiden kanssa, kannattaa dyykata ripeästi. Jos joku tulee paikalle, voit esittää, että olit vain lajittelemassa omia jätteitäsi, vaikka kyttääjiä se tuskin hämää. Vimmainen penkominen on ainakin kohteliasta keskeyttää, ja voit vaikka keskittyä tutkimaan tai esittelemään parasta löytöäsi. Paikalle tulleelle voi myös antaa jäterauhan poistumalla hetkeksi, jos takaisin pääsee helposti.

5 Viikonpäivät

Ahkera dyykkari oppii nopeasti, minä päivänä jäteastiat tyhjennetään. Näin hän voi yrittää käydä roskiksella juuri ennen tyhjennystä, jotta mahdollisimman vähän jätettä menee silmien ohitse. Omat lomamatkat voi tahdistaa tyhjennysaikataulujen kanssa. Juhlapyhien aikaan tyhjennys voi aikaistua päivällä.

6 Vuodenkierto

Parasta dyykkausaikaa ovat kuukauden viimeinen viikonloppu tai ensimmäiset päivät, koska silloin ihmiset muuttavat paitsi osoitetta myös kaappiensa sisältöä.

Jos jätteet ovat ulkona, pakkanen voi talvella vahingoittaa elintarvikkeita. Kesällä tai lämmitetyssä jätehuoneessa kylmäketju katkeaa, mutta en ole havainnut sen vaikuttavan suuresti säilyvyyteen.

7 Vaatetus

Dyykkausvaatteiden on hyvä olla väljät ja halvat. Tosidyykkarin tunnistaa takin keskiosan likavanasta, joka on piirtynyt jäteastiaan kurotellessa. Jos haluaa dyykata ohikulkumatkalla siviilivaatteissa, jäteastian reunan päälle voi laittaa puhtaan muovikassin.

Ulkodyykkaukseen kannattaa pukeutua talvella tietysti lämpimästi. Käsineiden pitäisi olla riittävän ohuet, jotta niillä on helppo penkoa jätteitä. Toisaalta käsineillä olisi hyvä olla paksuutta, koska kylmien jätekassien käsittely jäätää näpit nopeasti.

8 Apuvälineet

Dyykkarilla pitää olla aina mukanaan tyhjiä kasseja. Hätätilanteessa roskien seastakin voi löytyä tyhjiä tai helposti tyhjennettäviä muovikasseja.

Parhaita ovat tavalliset ruokakauppojen henkselikanssit, koska ne kestävät suuria painoja. Vielä parempia ovat kestokassit, mutta niitä on ikävämpi kuljetella, sillä ne eivät mene yhtä pieneen tilaan kuin tavalliset muovikassit. Tahraavia tuotteita voi pakata yksittäin ohuihin pusseihin. Kaikki kassit dyykkari hankkii luonnollisesti roskiksesta.

Itse en tarvitse muita välineitä, mutta jotkut käyttävät onkimiseen jonkinlaista keppiä. Tasku- tai otsalamppu voi olla kätevä, jos katuvalo tai jätepisteen valaistus ei riitä. Joskus harvoin saattaisi olla käyttöä veitselle, mutta muovikasseja voi tarvittaessa repiä sormillakin.

9 Roskapussien käsittely

Kun jäteastian avaa, sitä kannattaa vetää vähän ulospäin, jotta kannen voi tukea seinää vasten. Näin kansi ei paukahda dyykkarin selkään. Pitkä tonkija voi kannatella kantta päälläänkin.

Uuteen paikkaan tullessa kannattaa edetä tyhjimmästä jäteastiasta täysimpään. Tällöin täydempien astioiden sisältöä voi vähitellen siirtää tyhjempiin ja roskikset saa nuuskittua pohjia myöten.

Roskapussien solmut on yleensä helppo avata, jos osaa oikean tekniikan. Pusseja ei ole tarkoitus suolistaa: repiminen paitsi vaikeuttaa sisällön tutkimista myös antaa epäsiistin vaikutelman.

Avatut pussit jätän auki, jotta näen seuraavalla kerralla, mihin olen jäänyt. Roskat eivät tuulisellakaan säällä leviä avatuista pusseista ulkomaailmaan, sillä jäteautoon kipattaessa astian kansi avautuu vasta loppuvaiheessa.

10 Roskapussien sisältö

Ruokaa löytyy erityisesti painavista pusseista, koska elintarvikkeissa on usein paljon vettä. Painoa voi kuitenkin yhtä hyvin tuoda erityslaatuinen jäte, kuten vaipat tai kissanhiekka. Myös lasi ja rakennusjätteet ovat raskaita.

Vaikka painovoimakkaassa pussissa olisi elintarvikkeita, ne saattavat olla käyttökelvottomia. Joistakin ihmisistä on nimittäin järkevää ensinnäkin ostaa mehua, toisekseen jättää siitä puolet juomatta ja kolmanneksi olla kaatamatta loppuja viemäriin. Näin mehu rahdataan polttolaitokseen, jossa nestemäinen vesi poltetaan energiaa säästämättä vesihöyryksi. Tällaiset painotuotteet kannattaa siirtää viereiseen kassiin, jotta on helpompaa tunnustella, jäikö kassiin vielä jotain painavaa syötävää.

Vaalealla alustalla muun muassa hedelmiä, juusto- ja leikkelepakkauksia, rahka- ja jukurttipurkkeja, lihapaketteja ja maitotölkkejä.

Tätä saalista keräsin taloyhtiöiden roskiksista muutaman peräkkäisen päivän aikana. Ruoka tuppaa olemaan sen verran tiheää ainetta, että isot löydöt saavat haaveilemaan epäe(ste)ettisen paksuista haiuksista.

Tunnustelemalla löytää ruoan lisäksi muutakin. Kevyissä kasseissa on yleensä pelkkää pakkausjätettä. Pehmeissä mutta raskaahkoissa kasseissa on vaatteita. Painavissa mutta kulmikkaissa kasseissa voi olla kirjoja tai koneita. Rutistuvan tölkin tai palautuspullon tunnistaa muodosta ja äänestä. Pantillisuus pitää tosin tarkistaa visuaalisesti.

Muovikassin merkistä voi yrittää päätellä jotakin sen sisällöstä. Ruokaa on todennäköisimmin ruokakaupan kassissa. Mitä halvempi kauppa, sitä huonommat antimet.

Isossa jätesäkissä voi olla yksiön rapistunut laminaattilattia, kuukauden sotkuinen jätetuotanto tai muuttopaniikissa hylätty vaatekaapin sisältö. Ohuissa roskapusseissa ei ole useinkaan hyödynnettävää sisältöä. Onhan erillisten roskapussien hankkiminen jo osoitus kyvystä jonkinlaiseen suunnitelmallisuuteen.

11 Jäteastiat

Paras dyykattava on perinteinen sekajäteastia, ammattikielellä muki. Syväkeräysastioista jätteitä on turha haikailla. Näiden kahden välimuotoja ovat isohkot astiat, joita on hankala tutkia ilman dyykkikeppiä. Jätepuristimeen ei kannata mennä sisälle, ellei ole varma, ettei luvassa ole Darwin-palkintoa.

Vaikka vastuuttomat ihmiset suosivat sekajäteastioita, biojäteastioistakin voi löytää esimerkiksi ihan hyvälaatuisia juureksia ja hedelmiä. Tosin kaikista vastuuttomimmat ihmiset suosivat biojäteastioita sekajäteastioina.

12 Vaarat

Roskapusseja tunnustellessa kannattaa varoa teräviä esineitä. Suojaamattomia huumeneuloja en ole koskaan löytänyt, mutta näköyhteys käsiin kannattaa säilyttää jo särkyneen lasin varalta.

Talvella käsineet suojaavat hieman, mutta kesällä dyykkaan paljain käsin. Kädet saattavat tahriintua, joten ensiapuna kannattaa pitää mukana pikaruokapusseista dyykattuja lautasliinoja. Pese kädet jokaisen dyykin jälkeen kotiin tultuasi. Kuuma suihku ja antibakteerinen pesuaine olisivat huvittavaa liioittelua.

Päiväys ei estä tai takaa elintarvikkeen syömäkelpoisuutta, vaan se lähinnä kertoo kaupalle, mihin mennessä tuote pitäisi myydä. Mistä sitten tietää, voiko roskisruokaa syödä?

Syön itse nykyään usein ruokia, joiden hygieeninen taso tai mikrobiologinen laatu kauhistuttaisi eviranomaisia. Pahimmillaan olen joitakin kertoja joutunut kestämään pari tuntia vatsanvääntelyä. Mutta minulla onkin entisen maalaisen suolistomikrobisto ja olen totuttanut elimistöni vähitellen yhä pieneliöisempään ruokavalioon.

Usko siis enemmän aisteihisi kuin päiväyksiin, mutta aloita varovasti. Dykaaninen ruokavalio ei välttämä sovellu sinulle, jos syntymästäsi, kuolemaasi tai lapsesi syntymään on lyhyt aika. Terveet ja nuoret sopivat fregaaneiksi kodittomia paremmin.

Jos sinulla koti on, älä tee siitä hyönteisfarmia. Jauhoja, myslejä ja pähkinöitä heitetään usein pois sen takia, että niissä seikkailee riisihäröjä ja keittiökoisia. Hyönteinen pysähtyy paksuun muovikassiin tai vielä paremmin tiiviiseen muovirasiaan. Pahasti saastuneet ruoka-aineet ovat käyttökelvottomia.

Lutikkavaaran takia sullon kankaiset löytöni aina varmuuden vuoksi muovikassiin. Myös saunaa ja 60 asteen pyykkiä tulee hyödynnettyä. Ulosteläikkäisiä tavaroita ei kannata kantaa ollenkaan sisään.

13 Nöyryys

Älä metelöi tai roskaa jätepisteellä. Itse asiassa jos näet roskia jäteastioiden ulkopuolella, kerää ne roskiin. Itse asiasta toiseen jos näet sekajäteastiassa jotakin kierrätyskelpoista – pantittoman tölkin, puhtaan lasipurkin, kuivia sanomalehtiä, banaaninkuoret – siirrä ne oikeaan keräysastiaan. Yhteisen hyvän eteen toimiva dyykkari on helpompi hyväksyä kuin omahyväinen.

Käyttäydy kohteliaasti. Roskikselle tulevia kannattaa tervehtiä, vaikka et olisi talon väkeä tai vaikka saisit osaksesi vain murhaavan katseen. Jos joku pyytää sinua poistumaan, lähde pois. Anna hänen kerrankin kokea vallan täyteyttä (ja palaa tarvittaessa myöhemmin paikalle).

14 Säilytys

Roskiksesta kannattaa ottaa vain sellaista, mille on tarvetta. Hyvillekin löydöille olisi keksittävä säilytyspaikka, jotta asunto pysyy järjestyksessä.

Toisaalta minimalismille ei ole sijaa, jos tarkoituksena on elää pelkällä roskisruoalla. Löytöjä on pakko varastoida jääkaappiin, pakastimeen, kuivakaappiin ja kaapin viereen. Muuten saattaa joutua näkemään nälkää tai, mikä vielä pahempaa, ostamaan ruokaa. Harvalla taitaa Suomessa olla niin hyvät apajat, että voisi luottaa roskikseen yhtä lujasti kuin peruskansalainen kaupan hyllyyn.

15 Jakaminen

Dyykkaus yhdistetään herkästi köyhyyteen. Monet vaalivat tätä yhteyttä, kun he kysyvät, eikö keskiluokkaisen tonkijan pitäisi jättää jätteet köyhemmille.

Useat dyykkarit pitävät tärkeänä sitä, että jätteitä ei rohmuttaisi yli oman tarpeen. Dyykkausguru Rob Greenfield kehottaa kuitenkin ottamaan kaiken, minkä voi käyttää itse tai antaa toisille. Koskaan ei nimittäin voi olla varma siitä, että joku tulee vielä hakemaan ruoat, jotka jäivät ottamatta. Etenkin jos dyykkaa lukitussa jätepisteessä, seuraava noutaja on todennäköisesti roskakuski.

Siis jos ja kun roskiksesta löytyy jotakin enemmän kuin itse tarvitsee, se kannattaa jakaa toisten kanssa. Aina parempi, jos löytämisen ilon voi jakaa jo dyykkaushetkellä.

Dyykkauksesta pitäisi voida maksaa

Suuri osa kauppojen ruokahävikistä ei päädy sinne, minne se on alun perin tarkoitettu. Miten kauppojen myymättä jäänyt ruoka ohjataan ekotehokkaasti mahoihin niin, että kaupat saavat siitä korvauksen?

Pöydällä muun muassa täysiä leipäpusseja, maitotuotteiden tölkkejä, alumiinivuokia kansineen sekä muovisia kasviksia, broileri, kala, lihanpaloja, juustoviipaleita ja leivonnaisia.

Tavanomainen lähikaupan päivittäinen ruokahävikki esillä Hävikkiruokafestareilla Helsingissä. (Tai ainakin voisi olla. Virallisesti kyseessä keskivertosuomalaisen vuoden hävikki.)

Ongelma

Kotitalouksia pidetään Suomessa ruokahävikin suurimpana syyllisenä, sillä niiden osuus syömättä jäävästä kakusta on isoin, 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Kaupan hävikki on puolet pienempi, noin 70 miljoonaa kiloa.

Massa on kuitenkin huono mitta ruoan arvolle. Kotitalouksien ruokahävikki on tavallisesti tähteitä ja niin vanhoja tai pilaantuneita ruoka-aineita, että harva suostuisi niitä syömään. Kauppojen hävikki taas on sen verran hyvälaatuista, että kauppiaat ovat lukinneet suurimman osan jätetiloistaan innokkailta dyykkareilta.

Useimmissa kodeissa ei heitetä roskiin rahkapurkkia heti, kun päiväys ylittyy. Tai kokonaista tomaattirasiaa, jos yksi tomaatti homehtuu. Kaupoissa tällainen tuhlaus on arkipäivää.

Jos hävikkitutkimuksissa otettaisiin huomioon hylätyn ruoan laatu, olisivat kaupat ja kotitaloudet hävikin tuottajina luultavasti tasavahvoja. Kauppojen onkin aika ryhdistäytyä. Ne eivät voi loputtomiin vedota sinänsä arvokkaaseen yhteistyöhönsä ruoka-apua jakavien järjestöjen kanssa. Auttavat kädet loppuvat yksinkertaisesti kesken, ja fossiilitalouden voimalla valmistetut elintarvikkeet päätyvät parhaimmillaankin vain autojen moottoreihin biopolttoaineiksi alennettuina.

Kaupat tarvitsevat hyväntekeväisyysjärjestöjä, koska hävikin setviminen on kallista käsityötä. Dyykkarit olisivat halukkaita lajittelijoita, mutta kaupoille se ei käy. Museoviraston täytyykin kohta esittää viimeisiä lukitsemattomia kaupan roskiksia suojelukohteiksi.

Jätetilojen salpuuttamiselle esitetään julkisuudessa tietysti kunniallisia perusteita, kuten dyykkauksen mahdolliset terveysriskit. Tällainen puhe näyttää menevän läpi, vaikka jopa maa- ja metsätalousministeriö on pitänyt dyykkausta jätehierarkian mukaisena kierrätyksenä. Samaa ei voi sanoa leivän kuskaamisesta etanolitehtaaseen.

Kauppojen todelliset vaikuttimet saattavat ponnahtaa esiin vasta kahdenkeskisissä keskusteluissa. ”Sinähän et minun paskojani syö, minä olen ne maksanut!” on K-kauppias kuulemma sanonut dyykkariaktiivi Niilo Nurmelle.

Kauppiaan mielipaha on ymmärrettävää. Ei dyykkarilla ole oikeutta ilmaiseen ruokaan sen enempää kuin kauppiaalla on oikeutta heittää menemään ehtyvillä luonnonvaroilla ja yhteiskunnan maataloustuilla tuotettuja elintarvikkeita.

Ratkaisu

Kaupat voisivat hoitaa hävikkiongelmansa omalla erityisosaamisellaan eli myymisellä. Niiden täytyy vain opetella myymään myytäväksi kelpaamatonta.

Uudessa toimintamallissa lähikauppa rajaa kylmäkalusteilla varustetun pienen tilan, johon se kerää myyntikelvottomat tuotteet: nahistuneet kasvikset, paistopisteen kuivahtaneet leivonnaiset sekä päiväyksen ylittäneet elintarvikkeet. Tähän hävikkitilaan on pääsy kaupan Ruoanpelastajat-ohjelmaan kuuluvilla. He saavat kerätä hävikkituotteita ilmaiseksi enintään kassillisen päivässä.

Ruoanpelastajaksi pääsee maksamalla kymmenen euron kuukausimaksun. Koska hävikkituotteiden saatavuutta ei voida taata eivätkä ihmiset halua maksaa olemattomasta, tämä kymmenen euroa menee henkilökohtaiselle tilille. Tililtä voi veloittaa kaupassa ostoksia kuten vanhoina hyvinä aikoina. Jos tili on sähköistettyyn nykyaikaan liian raskas järjestelmä, sen voi korvata vaikka kupongeilla.

”Paskojaan” vahtivaa kauppiasta ilahduttaa varmasti se, että Ruoanpelastajat sitoutetaan asioimaan kaupassa. Dyykkarihan ei välttämättä ikinä astu siihen myymälään, jonka takaa hän ruokaansa hakee.

Jos kauppiaalle eivät riitä kannustimiksi varmat asiakkaat, ekologinen imago ja pienenevät jätekustannukset, hän voi ottaa Ruoanpelastajien 10 euron kuukausimaksusta 2 euroa palvelumaksua järjestelmän ylläpitämiseen. Jäljelle jäävät 8 euroa asiakas saa kuluttaa kaupassa.

Ruoanpelastajien hävikkihuoneesta häviäisivät vikkelään niin orpoja hometomaatteja sisältävät rasiat kuin parasta ennen -päivänsä nähneet rahkatkin. Viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita taas voi Eviran ohjeiden mukaan luovuttaa koiranruoaksi vielä seuraavana päivänä, joten myös nämä elintarvikkeet menisivät mahoihin. Tai sitten viimeisen käyttöpäivän tuotteet pitäisi kylmästi heittää hävikkitilan jäteastiaan, jossa lukee: ”Ei ihmisravinnoksi!” Joka niitä noukkisi, saisi onnitel… eikun syyttää itseään.

Ruoanpelastajat olisivat se henkilökunta, jota kaupoilla ei ole varaa palkata käsittelemään ruokahävikkiä. Hävikki saataisiin toimitettua ihmisille ilman raskasta, yhteiskunnan tuilla pyörivää järjestökoneistoa kuljetusautoineen, kylmävarastoineen ja jakelutiloineen. Eikä ihmisten ehkä tarvitsisi seisoskella nykyiseen malliin nöyryyttävissä leipäjonoissa.

Pelastustoiminnan avulla ruokakauppojen valtaisa ja varsin laadukas 70 miljoonan kilon vuotuinen hävikki kutistuisi edullisesti ja tehokkaasti. Markkinat korjaisivat aiheuttamansa sotkun markkinoiden ehdoilla. Ruoanpelastajat olisivat myös lähikaupan hengen pelastajia.

 

Osallistuin tällä ehdotuksella Kuluttajaliiton hävikkikilpailun avoimeen ideointisarjaan. Pääsin 36 ehdokkaan joukosta finaaliin. Sarjan voittivat jonkinlainen ruoan Kierrätyskeskus ja hevikki säkissä -tyylinen Mysteeriboksi.

Näitä kasseja ei tarvitse koskaan tyhjentää

Taiteiden yötä varten Senaatintorille oli haalittu muovikasseja silputtavaksi. Jotkut dyykkarit taas metsästävät kasseja, joihin on painettu hohdokas nimi, kuten Chanel. Heitä ei haittaa se, että kassit ovat tyhjiä, sillä sisältö tuntuu puuttuvan myös näitä löytökasseja kalliilla ostavien elämästä.

Minua ei pelkkä pakkausmateriaali saa innostumaan. Se, että ihminen on kantanut kotiinsa Stockmannin muovikassin, on osoitus tietystä leväperäisyydestä. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että hänen suhtautumisensa elintarvikkeiden päiväyksiin olisi yhtä hullu kuin kyseisellä kauppaketjulla. Stockalla-kävijän roskapussissa voi ihan hyvin olla silkkaa jätettä.

Kasseihin pätee sama kuin ihmisiin: Se, mihin kohde on verhoutunut, voi kertoa enintään, että lähempi tutustuminen on turhaa. Kiinnostavuuden selvittämiseen tarvitaan suun avaaminen.

On siis mahdotonta sanoa, minkä näköisestä roskapussista tekee parhaat löydöt. Voin kuitenkin esitellä ilmeisimmät pussiajanhukat. Näiden merkkien kassit ovat tonkijalle arvottomia niin tyhjinä kuin täysinäkin.

Ruohonjuuren valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien päällä.

Ruohonjuuri

Ruohonjuuren tai Ekolon kaltaisten ekokauppojen muovikasseista ei hevin löydä kierrätyskelpoista jätettä. Tutkimassani näytteessä oli paljon muoviroskia, mutta jos muovinkeräys vielä yleistyy, kohta ei dyykkari löydä Ruohonjuuren kassista muovia eikä sen puoleen koko kassia.

Se, että muovikassi on ylipäätään hankittu eikä Ruohonjuureen ole lähdetty oman kestokassin kanssa, kertoo tietysti jotain ihmisen ekohenkisyydestä. Näytekassista löytyikin paperinkeräykseen kuuluvat alennuskuponki ja pari käyttöohjelappusta. Biojätteeseen taas oli jäänyt viemättä suodatinpussi, yhden kananmunan kuoret ja persikan kivi. Aijai ja tsot tsot!

Superalkon valkoinen muovikassi biojäteastiassa kasvien seassa.

Superalko

Superalko on hauska nimi. Se on käsittääkseni Alkolle sama kuin supermarket on marketille. Alkon muovikasseista saattaa joskus löytyä jotain mielenkiintoista, mutta Persu-Alkon kassi viestii, että rahaa ei ole viinaveroihin tai ruokahävikkiin hukattavaksi.

Sen verran superalkoilijakin voi näköjään joustaa, että roskapussiin päätyy ylisyöntikypsiä avokadoja. Itse asiassa näytteestä puolet oli epämääräistä eloperäistä, joten ymmärrettävästi kassi oli pudotettu biojäteastiaan. Ruohonjuuri-tasoon verrattuna Superalko-pakkausjätteissä pellavaleipä oli vaihtunut Reissumieheen, Quorn-rouhe Xtra-suolapähkinöihin, luomumeripihkajuusto edamiin ja gluteeniton fusillipasta makaroniin.

Suomalaisten halpaketjujen muovikassit eivät poikkea kiinnostavuudessa virolaisista. Olen tonkiessa voinut yleensä suosiolla unohtaa Tarjoustalon eli nykyisen Tokmannin. Lisäksi jo nimen perusteella pitäisi olla selvää, että Tarjoustalo ei vedä vertoja vesiperän vetämisessä Saiturinpörssille.

UFFIn valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien seassa.

UFF

UFFin ja Fidan asiakkaat tunnetaan kierrätyshenkisyydestään. Voinkin ensi käden tietona ilmoittaa, että roskiksessa näiden firmojen kasseista puuttuu järjestään kaikenlainen second hand -vaate ja -ruoka.

Löytämässäni näytteessä oli tyhjiä valmisruokapakkauksia, käytettyjä pesuainepurkkeja, hammastikkuja, pumpulipuikkoja, vanulappuja ja sokerina pohjalla – suola- ja voileipäkeksejä. Voileipäkekseillä oli parasta ennen -päivästä vajaa vuosi, ja ne maistuivat hieman eltaantuneilta. Maku ei kuitenkaan häirinnyt, kun keksit päällysti muiden brändien kasseista löytyneillä tuorejuustolla ja kurkulla.

Vanhat merkit eivät siis pidä paikkaansa. Ihmiset suostuvat vielä kävelemään kadulla muovinen tuotemerkkimainos kädessään, mutta he eivät ole enää valmiita sitoutumaan brändin mukaisen käyttäytymiseen. Siten UFFinkin kasseissa voi olla syötävää. Ehkä jopa Superalko-kasseissa on tulevaisuudessa viherpirtelöitä muutenkin kuin liiskaantuneiden avokadojen muodossa.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 4: pantin merkityksen paluu

Pantti tarkoittaa esinettä, joka annetaan saamisen vakuudeksi. Jos tämä saaminen on ihmisen omaisuuteen verrattuna vähäinen, hän ei hahmota saamaansa panttia pantiksi vaan jättää sen lunastamatta.

Lasipullon pantti on Suomessa kymmenen senttiä. Sillä saa kaupasta ehkä yhden sipulin (ja roskiksesta niitä saa ilmaiseksi monta lisää kuten pullojakin). Tällaisilla summilla ei ole riittävää vaikutusta keskituloisen kansalaisen käyttäytymiseen. Mitätön pantti ei ole monesti pantti ollenkaan vaan lahjoitus Palpalle.

Täysi olutpullo, jossa on saksalainen, 0,25 euron panttimerkintä

Saksa on panttimaa.

En pakkaa juomia, mutta keksintöä pukkaa minullekin, koska juomaa pakkaa kotiin jäteastioista. Saksalaisen löytöpullon innoittamana kehitin yksinkertaisen juomainnovaation: kasvatetaan lasipullojen panttia reilulla keskimääräisellä falloksella eli 15 sentillä. Se ei ole paljon, mutta olisi se ainakin askel kohti keskieurooppalaisia juomatapoja.

Muutokseen ei tarvittaisi edes lainsäätöä, sillä juomapakkausasetuksen mukaan lasipullon pantin pitää olla vähintään 10 senttiä. Jos Palpaa kiinnostaisi kasvattaa pakkausten palautusastetta muutenkin kuin mainospuheissaan, se voisi korottaa panttia ihan omalla päätöksellään. Palpalta on kuitenkin tässä asiassa turha odottaa aktiivisuutta, koska sen omistavat Olvi, Hartwall ja Sinebrychoff sekä kaupan keskusliikkeet. Ne eivät tietenkään halua aiheuttaa juomien myynnille pienintäkään kärsimystä.

Koska enintä, mitä Palpa voi tehdä, on vähintä, mitä pitäisi tehdä, niin nykyistä isompaa panttia voitaisiin vaatia alkuun suurimmille lasipulloille. Niitä kierrätetään vähiten, ja ne roskaavat pahiten. Joku saattaa vielä muistaa litran lasipullon 40 sentin pantin.

Mahdollista ostoinnon laimenemista ei kannattaisi pelätä. Jos panttien kallistuminen todella vähentäisi lasien kallistumista, se olisi vain askel kohti keskieläimellisiä juomatapoja.

 

Panttipostaukset jäävät tauolle, mutta niiden ystäville tiedoksi, että toinen, käytännönläheisempi tuotantokausi on jo tekeillä.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 3: panttimerkintä pulloon

Huomasin roskiksia penkoessani hedelmämehuja valmistavan Frooshin liittyneen suomalaiseen panttijärjestelmään. Ensi alkuun voisi luulla, että valmistajalla on syttynyt ympäristöystävällisyyden idealamppu. Todellisuudessa taloudellisesti järkevällä toimijalla ei ole Suomessa vaihtoehtoa.

Juomapakkausverolain mukaan yli 50 000 litran verran vuodessa juomia markkinoille pakkaavan on maksettava veroa 51 senttiä litralta, elleivät pakkaukset kuulu palautusjärjestelmään. Laki vuotaa sikäli, että veroa ei peritä kartonkipakkauksista eikä maito- ja meijerituotteista eikä hedelmä- ja kasvismehuista. Hedelmäsoseista valmistettu juoma ei ilmeisesti käy hedelmämehusta, joten Frooshin oli valittava, maksaako se yhdestä pikkupullosta 13 senttiä veroa valtiolle vai 8 senttiä[†] verotonta maksua Palpalle.

Vasemmalla täysi, pantiton Froos-lasipullo, oikealla tyhjä, pantillinen pullo.

Mango-appelsiini-sose-mehupurkki ennen ja jälkeen. Vasen pullo, jonka sisällöstä suurin osa on muuten omenaa, on tähän juttusarjaan kuvattujen pakkausten joukossa sikäli poikkeuksellinen, että sitä ei ole pantattu kuin jääkaapissa eikä hylätty kuin roskaa.

Frooshin purkit ovat hienosti sanottuna kertalasipulloja, eli niitä ei pestä ja täytetä uudelleen vaan ne viherpestään pantilla ja käytetään uudelleen materiaalina kuten nykyään melkein kaikki lasipullot. Hartwallin ja Sinebrychoffin asiakaspalvelut kertovat, että uudelleen täytetään enää 0,33 litran matalia olutpulloja ja virvoitusjuomiin käytettäviä kierrelasipulloja sekä Sprite- ja Coca-Cola-profiililasipullojen kaltaisia erikoisuuksia.

Uudelleentäytettäviä pulloja voi käydä haikailemassa viime vuosikymmenelle jämähtäneellä Ekopulloyhdistyksen kotisivulla. Menneisyyteen tuntuu jääneen myös pakkauslasia koskeva lainsäädäntö. Se ei ehkäise jätteen syntymistä, ei kohdistu tasapuolisesti eikä kannusta kierrätykseen. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen juonut hedelmäsosetta, minulle annetaan 10 senttiä. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen lusikoinut hedelmäsosetta, minulle sanotaan: ”Kiitos kun lajittelet!

Luonnon kannalta on se ja sama, viekö Froosh-pullon lasinkeräykseen vai pullonpalautukseen. Yhdentekevää ei ole kuitenkaan se, mistä pullo on valmistettu: Muovipullo liikkuisi vähemmällä energialla kuin raskas lasipullo. Lisäksi PET-muovi on kierrätysmateriaalina arvokkaampaa[†] kuin lasi. Jos pullo päätyy pantista huolimatta sekajätteisiin, polttolaitoksessa muovi palaa lämmöksi mutta lasi vain sulaa.

Pohjimmiltaan on tyhjänpäiväistä kehitellä huippuekologista Froosh-purkkia, sillä hedelmissä olisi luonnostaan hyvät pakkausmateriaalit. Ne menevät joka tapauksessa hukkaan, syötiin sisältö sitten suoraan tai pulloon säilöttynä.

 


linkki kuollut

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 2: panttimerkintä piiloon

Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kolme tölkkiä, joissa eri panttimerkinnät: virolainen, uusi suomalainen ja vanha suomalainen.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 1: pallo muovia purkkiin

Ihminen on ainoa eläin, joka juo aikuisena muutakin kuin vettä. Jotta tämä asia pääsisi unohtumaan, juomateollisuuden on tuotettava uusia innovaatioita jatkuvalla syötöllä.

Juomanautinnon kruunaa usein vaahto, oli kyseessä sitten kalja, kokis tai kaputsiino. Olutvaahtojen kruunaamaton kuningas on DRAUGHTFLOW®-systeemillä synnytetty krema, joka ei tietenkään ihan joka karjalankarhukoffin temppuihin kuulu.

Luksusvaahto saadaan aikaan sujauttamalla oluttölkkiin miltei pingispallon kokoinen muovikuula, johon on pantu typpeä. Kun tölkki avataan ja paine sen sisällä pienenee, typpikapselikin napsahtaa auki ja tuottaa vaahtoa kuin ponnekaasukerma.

Kaksi oluttölkkiä, joiden päällä on niistä poistettu typpikapseli.

Aina on blogissa tilaa vielä yhdelle tai kahdelle widgetille.

Typpikapseli on tölkin suuaukkoa suurempi, joten sitä ei saa pois ilman teräaseita, Äkkiseltään vaikuttaisi, että olemme dilemman äärellä: muovin voisi polttaa mutta alumiinia ei, ja toisaalta alumiinikeräykseen tuskin tarvitaan muuta kuin alumiinia.

Käytännössä tölkin kapseleineen voi kierrättää siinä missä tavallisenkin alumiinitölkin. Muovipallo nimittäin palaa pois alumiinia sulatettaessa, kertoo Marja-Leena Ahtiainen alumiinia kierrättävästä Kuusakoski Oy:stä.

Samaan tapaan tuikkukynttilöiden kantoja ei tarvitse puhdistaa palamattomasta aineksesta, vaan ne voi laittaa suoraan metallinkeräykseen. ”Kynttiläjäämät eivät vaikuta alumiinin laatuun, koska määrät ovat häviävän pieniä”, Ahtiainen sanoo.

Tästä keksinnöstä on turha vaahdota enempäå. Kierrätysjärjestelmämme eivät hätkähdä oluttölkkien muovipalloista tai maitopurkkien muovikorkeista, tuskin tulevistakaan juomamuovi-innovaatioista.

 

Tämä kirjoitus on neliosaisen jatkokertomuksen ensimmäinen osa. Seuraavat osat ilmestyvät neljän päivän välein.