Panttisalaisuudet, osa 3: Näin tölkistä, joka on ihmisen ja koneen hylkäämä, tulee ihmisen tai koneen hyväksymä

Pantillisista tölkeistä palautettiin Suomessa viime vuonna 94 prosenttia. Palautumatta jäi noin 80 miljoonaa tölkkiä, eli jokaista suomalaista kohti 14 tölkkiä joutui metallinkeräykseen, polttolaitokseen tai luontoon.

Kaupunkiluonnossa on yleensä kantokyvyn ylärajalla puurtavia tölkkien saalistajia, mutta paljon jää keräämättäkin, sillä ihmisluonto on melkoinen panttilanaamo. Joku mittelee voimiaan tölkkejä rusentamalla, ja toinen esittelee hevosvoimiaan tölkkejä jyräämällä.

Suojatiellä valkoisten raitojen välissä litistyneitä juomatölkkejä. Taustalla poliisin sulkunauhaa.

Suomen kadut ovat täynnä surullisia maantieraatoja.

Kadut kiiltelevät littanoista tölkeistä, mutta niistä ei saa panttia, koska Palpa sallii litistämisen vain harvoille, ei vallituille. Kun palautusautomaatille syöttää ehjän tölkin, se ryttää tämän, mutta jos yrittää auttaa automaattia ja lyttää tölkin valmiiksi, se syyttää huijariksi.

Mitään teknistä estettä tuskin on sille, että palautusautomaatti lukisi viivakoodin rypistyneestä tölkistä. Ilmeisesti on vain katsottu liian suureksi uhkaksi ja mahdollisuudeksi, että ihmiset alkaisivat tulostaa panttitölkkien viivakoodeja itse leikkaamiinsa alumiinilevyihin tai pahvinpalasiin.

Palautusautomaatti ei vaikuta erityisen tekoälykkäältä laitteelta, mutta ihmistä on vaikea huijata tekaistuilla pakkauksilla. Kaupat voivat kerätä pantteja manuaalipalautuksena esimerkiksi silloin, kun palautusautomaatti on rikki. Manuaalipalautussäkin sisältö tarkistetaan Palpan automaattisella laskentalinjalla. Rutistuneista tölkeistä voi siis periaatteessa saada pantin, ja on joku saanutkin. Lähdin kokeilemaan onneani.

Tutkimusaineisto käsitti 41 jätepuristimen murjomaa panttitölkkiä. Palautusautomaatti käsitti niistä pantillisiksi 32. Uudehko automaatti hyväksyi hyvinkin ruttuiset tölkit, kunhan viivakoodi oli koko pituudeltaan luettavissa eikä jäänyt metallin taakse katveeseen. Lisäksi tölkin poikkileikkauksen tuli muistuttaa edes etäisesti ympyrää

Jäljelle jääneille tölkeille haen hyvitystä Helsingin Sturenkadun myymälöistä. Alepan kassa antaa sympatiaa muttei teetä Palpalla lisätöitä likilaskuisten tölkkien muodossa. K‑marketissa automaatti alkaa valittaa kauneusihanteiden vastaisesta tölkistä ja kauppias sitä, että pantti menisi hänen omasta pussistaan. R-kioskin pitäjä ei hyväksy ruttupanttitölkkiä eikä sen puoleen ehjääkään, ellei sitä vaihda välirahalla uuteen. Kioskin vaihtokauppavaatimus on omavaltainen, mutta Helsingin kokoinen pitäjä tarjoaa onneksi riittämiin palautusautomaatteja. Lähikaupassa kuulemma kioskinkin kinkkinen panttien varastointiongelma ratkeaa.

Jatkan matkaani Sturenkatua eteenpäin, ja seuraavaksi vastaan tulee Viikin Prisma. Siellä näen lähikaupan panttiautomaatin tulevaisuuden. Laite katsoo yhtä aikaa kaikkiin ilman- ja väli-ilmansuuntiin, eikä kaksikaan rivakasti työskentelevää ihmistä saa sitä tukkeutumaan. Ei tulisi mieleenkään nauraa sille. Päinvastoin: viereisen automaatin käyttäjä ei koe olevansa sen arvoinen, että olisi ottanut automaatilta vastaan 6,90 euron kuitin.

Mutta ryttyisiä tölkkejä mokoma rakkine ei huoli, koska herra se on automaatillakin. Onneksi asiakaspalvelupisteestä voi pyytää paikalle herra koneenkäyttäjän. Hän vie enemmän ja vähemmän ja täysin pusertuneet tölkit takahuoneeseen, tuo mukanaan panttipulloja, syöttää ne automaattiin ja ojentaa tölkkien arvoa vastaavan panttikuitin. Kuitin voi kiikuttaa takaisin infoon, niin ei melkein tarvitse astua jalallaankaan Prismaan ja kokea maatilatorikammoa ynnä muita modernin elämän kauhuja.

Nyt on siis ainakin yksi paikka, josta saa aina pantin, jos tölkissä tai pullossa näkyy panttimerkki. Pakkauksen ei ole pakko olla ehjä, eikä viivakoodin tarvitse olla luettavissa. Sanotaanhan Palpan juomatölkkien palautusjärjestelmän säännöissäkin: ”Tunnistus tapahtuu Palautusautomaateissa viivakoodin ja pakkauksen muodon (tarkan tölkkiprofiilin) perusteella ja manuaalisessa vastaanotossa panttimerkinnän perusteella.”

Palautusten enimmäismäärä on Viikissä herraskoneenkäyttäjäsopimuksen mukaan 20, koska käsityö vie paljon aikaa. Tuskin kukaan suomalainen haluaisikaan ehdoin tahdoin palauttaa pantteja ihmiselle, jos kone suostuisi ottamaan ne vastaan. Ei vähiten siksi, että vuorovaikutus vie paljon aikaa ja ajan voisi käyttää puhdetyöhön, jolla pantista tulee koneen hyväksymä.

Näppylähansikkaat, kahvasta hajonneet sakset ja pitkä ristipäätaltta hopeanvärisen peitteen päällä.

Oikomishoitoon tarvitaan kädet, suojaa käsille, kättä pidempää ja kättä pidempää leikkaavampaa.

Rytistyneiden tölkkien oikominen palautuskelpoisiksi on palkitsevaa puuhaa. Tavoitteena on saada tölkki kutakuinkin lieriön muotoiseksi niin, että edes osa viivakoodista olisi näkyvissä koko pituudelta. 

Vähäiset lommot voi korjata käsillä puristelemalla. Jos tölkissä on tai siihen tulee pienikin reikä tai repeämä, siitä saa helposti haavan. Siksi oikomisessa kannattaa aina käyttää käsineitä. Itse olen selvinnyt näppylähansikkailla, jotka estävät viiltoja mutta eivät näppituntumaa. Paras vaihtoehto olisi ohut ihonmyötäinen mutta kestävä hanska.

Joskus ojasta löytyneen kolhiintuneen tölkin käsin puristeleminen vie allikkoon. Silloin tölkin suuhun pitää tunkea jotain sinne mahtuvaa ei-sormea. Paras ratkaisu on pitkä ja paksu ristikärkitaltta eli meisseli. Urakantainen tai kovin ohut taltta lävistää helposti alumiinin ja pahimmassa tapauksessa samalla rikkoo viivakoodin.

Hankalimmissa tapauksissa tölkin muoto pitää rakentaa kokonaan uudestaan. Tällöin tähystys suuaukon läpi ei riitä, vaan tölkin vatsa avataan metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Kun tölkkiin tekee aukon viivakoodia varjellen, tölkkiä pystyy painelemaan sisältä käsin. Lopputulos voi olla rujon näköinen, mutta automaatille riittää yleensä koskematon viivakoodi ja lieriön tapainen muoto. Koska tölkkiä ei ommella kiinni, palauttajankin on syytä varoa sormiaan.

Kukaan ei ole peltiseppä syntyessään, joten olen luokitellut eri tapaukset ja annan niihin toimintaohjeet. Kaikki tölkit ovat palautusautomaatin kerran hylkäämiä.

Kolme tölkkiä hopeanvärisen peitteen päällä: Tölkki, josta on leikattu viivakoodi pois. Tölkki, jonka revennyt viivakoodi on teipattu yhtenäiseksi. Tölkki, jossa viivakoodi on jäänyt rusentuneen metallin alle.

Oikomishoidon mielekkyyteen tarvitaan panttimerkki ja viivakoodi.

Ensin pitää löytää tölkistä panttimerkki eli lupaus 15 sentin vaivanpalkasta. Ennen vanhaan merkkiä ei tarvinnut erityisesti etsiä.

Seuraavaksi pitää tutkia viivakoodia. Ehjä, täysin näkyvissä oleva viivakoodi helpottaa työtä. Kuvassa vasemmanpuoleinen tölkki on aito löytö, jossa on ilmeisesti viimeisen päälle haluttu varmistua siitä, että pantti jää saamatta mestarilliseltakin tölkinoikojalta. Mutta ei viitseliäältä Prisman-kävijältä.

Keskimmäisessä tölkissä on erityisen hankala tilanne, poikki mennyt viivakoodi. Se on kuitenkin saatu kursittua ilmastointiteipillä palautuskelpoiseksi. Oikean laidan tölkissä ei näy panttimerkkiä eikä oikein viivakoodiakaan. Kyseessä on kuitenkin suomalaisille valmistettu Lidlin tuote, joten siinä on varmasti pantti. Tölkki pitää vain kitkutella kokoon hyvin varovasti, jotta viivakoodissa säilyy mahdollisimman leveä lukukelpoinen kaistale. Lukukelpoisuutta voi epävarmassa tilanteessa kokeilla puhelimen tai muun laitteen sovelluksella.

Palautuksessa viivakoodi menee muodon edelle. Uudet, joka suunnasta lukevat automaatit hyväksyvät lituskaisenkin tölkin, jos viivakoodi on täysin luettavissa ja pakkauksella on edes jonkinlaista tilavuutta. Vanhat, ylhäältä päin viivakoodia tihrustavat automaatit saattavat hyvittää littutölkin, mikäli koodi sattuu osumaan liukuhihnan keskiosaan. Jos koodi on reunalla, se jää usein huomaamatta, kun kone yrittää epätoivoisesti pyörittää kulmikasta tölkkiä.

Ampiainen on vyötäisiltään ohut tölkki, jonka ylä- ja alapäät ovat koskemattomat. Se on helppo tapaus, etenkin jos tölkki on kookas. Meisseli työnnetään sisään suuaukosta ja ujutetaan sisäpintojen väliin. Sitten tölkkiä muotoillaan niin, että meisseli pysyy sisällä. Jokaista lommoa ei tarvitse suoristaa, mutta viivakoodin olisi hyvä olla mahdollisimman sileä.

Pystypäätyisessä tölkissä pääty on säilynyt ehjänä, mutta se on kääntynyt pystyyn. Pääty on ensin väännettävä vaaka-asentoon. Jos kyseessä on yläpääty, sitä saattaa olla kätevintä kääntää meisselin avulla suuaukosta nostamalla. Alapääty pitää kääntää käsin, ja tiukoissa tilanteissa päätyä pitää kammeta irti meisselillä. Päädyn kääntämisen jälkeen pystypäätytölkki hoidetaan ampiaisen tavoin.

Usein tölkkiin jää kuitenkin niin terävä taitos, ettei sitä saa suoristettua meisselillä. Näin käy etenkin siinä tapauksessa, että kyseessä on suuaukosta kauempana oleva alapääty. Kun tölkkiin leikkaa neliskanttisen luukun, alapäätyä päätyy oikomaan tehokkaasti sormilla. Jos viivakoodi uhkaa mennä poikki leikkauksen tai muun repeämän vuoksi, repeämä pitää ohjata saksilla uusille urille niin, ettei se katkaise viivakoodia.

Kaksoispystypäätyisessä tölkissä kumpikin pääty on kääntynyt pystyasentoon. Kaksi päätyä hoituu samalla tavalla kuin yksikin. Tekemistä vain on kaksin verroin.

Kierteinen tölkki korjataan jäljittelemällä sen syntymekanismia vastakkaiseen suuntaan: ihmiskäsi ottaa kiinni alapäästä, toinen ihmiskäsi tarttuu yläpäähän, ja käsiä kierretään vastakkaisiin suuntiin. Kun kierre on avattu, tölkkiä suoristetaan varovasti.

Kuvan keskimmäinen tölkki jäi sen verran haulikolla ammutun näköiseksi, että automaatti imaisi ja hylkäsi sen. Muut 17 esimerkkitölkkiä tuottivat pantin.

Kiekko on korkeussuunnassa tiivistynyt tölkki. Jos se ei ole mahdottoman tiukalla, päätyjä pystyy meisseliä käyttäen varovasti hivuttamaan toisistaan irti. Tällaista tölkkiä pitää työstää ”leveysasteittain”: ensin suoristetaan läntinen pallonpuolisko, sitten itäinen, ja vasta sen jälkeen jatketaan napaa kohti.

Päädyttömässä tölkissä pääty on likistynyt vaakasuunnassa. Päätyrenkaan kehä on painunut yhteen samaan tapaan kuin ympyrän muotoinen kuminauha venytettäessä.

Jos rengas on mennyt kokoon alapäädystä, kehän vastakkaisia puolia voi yrittää kammeta meisselillä toisistaan eroon. Ainakin omilla voimillani päätyrenkaan palauttaminen jää puolitiehen, mistä ei aina heru ymmärrystä palautusautomaatilta.

Yläpäädyssä renkaan palauttaminen on helpompaa. Suuaukko on umpeutunut, mutta siihen voi ujuttaa meisselin. Kun meisselillä tekee tarpeeksi tilaa, päädyn pystyy usein ympäröimään kämmenellä ja ympyröimään puristamalla. Näin lopputulos on siedettävä, myös automaatin. Puristelu on vähän vaikeampaa, jos rengas on katkennut.

Vasemmassa kuvassa oikealla on yläpäädyn päädyttömyyden lisäksi haasteena alapäädyn pystypäätyisyys. Sitä ongelmallisempi ratkaistavissa oleva tapaus on enää päinvastainen tilanne eli päädytön alapääty ja pystypäätyinen yläpääty. Jos molemmat päädyt ovat päädyttömiä ja tölkki on kuhmuilla, se on tasomaismainen. Tässä vaiheessa osaamiseni, kärsivällisyyteni ja tölkkiselostukseni loppuu.

Iso ja pieni kokoon painunut väritön muovipullo sekä sininen täysin sykkyrällä oleva muovipullo hopeanvärisen peitteen päällä.

Automaatti hyväksyi soikeat pullot, mutta kerälle joutuneesta pullosta jäi haastetta pienelle puhallinorkesterille.

Tölkkien suoristaminen on muovipullojen oikomiseen verrattuna mahdollista. Pakkasen pahoinpitelemä pullo palautuu, kun sinne päästää lämmintä ilmaa, mutta itsestään hoikentuneet pullot säilyttävät muotonsa itsepintaisesti. Jos tällainen pullo ei ole automaatille riittävän pyöreä, pulloa pystyy yleensä taivuttelemaan ja siten myös automaattia. Sen sijaan auto voi murskata samalla kertaa sekä pullonpohjamuovit että toiveet taivuttelusta.

Opin yhden muovipulloniksin missäpä muuallakaan kuin panttikonttorin vieressä sijaitsevassa S-market Piritorissa. Olin syöttämässä dyykkaamaani kurtistunutta muovipulloa palautusautomaattiin, kun takanani ollut kurttuinen nainen suorastaan kauhistui, että lahjoitan pantin koneelle. Kun automaatti sylkäisi epämuotoisen pullon takaisin, nainen ei sylkenyt pulloon vaan puhalsi siihen hengen! Pullo palautui muotoonsa ja panttijärjestelmään, eikä Palpa saanut puhallettua panttia itselleen.

Palautumatta jääneistä 80 miljoonasta panttitölkistä jäi Palpalle viime vuonna noin 12 miljoonaa euroa. Rahalla on sinänsä jalosti väsätty panttiparkkeja Ouluun, mutta kun pienen peeärrän verottama potti lopulta jaetaan Palpan jäsenille, kyseessä on kuluttajiin kohdistuva panttiryöstö.

Palpan ohjeissa lukee: ”Kauppa ei ole velvollinen maksamaan pantteja likaisista ja rutatuista tölkeistä.” Palpa ei varmasti joutuisi uhraamaan isoa osaa ryöstösaaliistaan, jos se jatkaisi ohjetta: ”… mutta kauppa voi halutessaan ottaa niitä vastaan ja hakea niistä Palpalta hyvitystä.” 

Panttien kerääjät saisivat tuloja. Palvelualttiit kaupat saisivat asiakkaita. Kaupunkilaiset saisivat siistimmän katukuvan. Kaikki voittaisivat. Mutta Palpa onkin voittoa tavoittelematon yritys.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: miten tiristetään viimeisetkin pantit.

Panttisalaisuudet, osa 2: Panttimerkittömien pullojen kerääjän 0,10 euroa on 7 senttiä

Ympäristönsuojelulain nojalla jokainen on velvollinen ottamaan haltuunsa ja toimittamaan kierrätykseen lasipullon, joka on jätetty rakennettuun, rakentamattomaan taikka muuhun ympäristöön, ellei toimenpiteestä tai toimeen ryhtymättä jättämisestä koidu tai saata koitua vähäistä suurempaa tai suurta vähäisempää haittaa. Kierrätysvelvollisuus koskee myös sekalaisen yhdyskuntajätteen keräysvälineestä löytynyttä lasipulloa siltä osin kuin pullon käsittely ei ole kohtuutonta haittaa aiheuttavaa.

Sen, joka seuloo, järjestelee tai ottaa itselleen lasipulloja jätteenkeräysalueilla, mukaan lukien, mutta ei näihin rajoittuen, jätehuoneet, jätekatokset, jäteaitaukset, avoimet jätetilat, maanalaiset keräysastiat, jätekuilut ja jäteputket, on otettava huomioon, että luonnonvarojen kannalta ei ole pidettävä merkityksellisenä sitä, pannaanko kierrätys täytäntöön kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisen lasinkeräyksen vai jätelain tarkoittaman juomapakkausten palatusjärjestelmän välityksellä, vaikka yleistä lasijätettä voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää huonommin kierrätykseen soveltuvana, luonteeltaan sekakoosteisempana aineksena lääkeainejäämäisine injektioruiskuineen kuin vähittäiskauppojen lasipullojätettä, erityisesti ikkunalasin viivakoodittomuuden johdosta, olkoonkin että palautusautomaateista kulkeutuu sisään hernekeittojäämäisiä säilyketölkkejä ja/sekä pikkupoikia.

Kierrätyksestä vastaavan henkilön on toisaalta huolehdittava riittävässä määrin siitä, että homma ei mene hifistelyksi. Siten lasipullojen tapauksessa eivät kiistatta täyty paheksunnan edellytykset hummerikapitalistien panttien hylkäämisen osalta. Mitä 1 osassa on säädetty uudelleentäytettävien lasipullojen kanssa, ei päde tässä esitettyihin katsantokantoihin.

Lattialla Club-Mate-virvoitusjuomapulloja, niiden päällä kennolevy, sen päällä kolme isoa ja kolme pientä Freixenet-kuohuviinipulloa, niiden päällä kennolevy, sen päällä Sol-olutpullo, Somersby-siideripullo ja Corona-olutpullo.

Varmat pullot ehkäisevät ei-toivottuja lasin kantamisia, mutta sataprosenttisesti niihin ei voi luottaa. (Palpan harmaita kennolevyjä ei pitäisi saada pantitettua eikä kotiutettua, mutta ne saa palautettua.)

Unohdetaan hetkeksi moraaliseikat – tai kuten me Suomessa sanomme: lainsäädäntö – ja keskitytään puhtaasti rahan ansaitsemiseen. Lasipullo voi painaa hehto- tai kilogramman, mutta siitä saa kaupassa yhtä kaikki 10 senttiä tai ei kaikista yhtään mitään. Jotta pullojen kerääjä kasvattaisi lihastensa asemesta lompakkoaan, hänen on osattava jättää pantittomat pullot lasinkeräysastiaan.

Palpan panttimerkki takaa pullon pantattavuuden, mutta merkki puuttuu suurimmasta osasta roskikseen hylätyistä lasisista panttipulloista. Pantillisuuden voi selvittää Pantinpaljastimella, joskin pullojen kerääjän täytyy ajatella myös sitä lisäarvoa, joka yhteiskuntaan jäisi syntymättä viivakoodin näpyttelyyn kuluneen ajan takia. Eikä kaikilla kerääjillä edes ole tapana kuljettaa internetiä taskussaan. Tarvitaan siis säännöt siihen, milloin pullosta saa pantin.

Säännöt

Nyrkkisääntö 1. Mehupulloista ei saa panttia, sillä niitä ei koske juomapakkausvero. Smootheissa smoothieissa pantti voi kuitenkin olla.

Nyrkkisääntö 2. Lasipulloissa on raha tiukassa, mutta erityisen tiukassa se on ulkomaisessa tiukassa viinassa. Paksut venäläiset viinapullot ovat järjestään pantittomia, joten niitä dyykkaavat ovat järjestään päässeitä.

Peukalosääntö 1. Kun viivakoodien suuntanumeroita jaettiin, Suomi ei nukkunut vaan sai yhden kourallisesta kaksinumeroisia koodeja (ja Pohjois-Amerikka sai kourallisen). Jos viivakoodi alkaa Suomessa rekisteröidyn tuotteen tunnuksella 64, pullosta saa todennäköisesti pantin. Panttimerkittömistä kuusnelosista pantillisia on havaintojeni mukaan lähes yhdeksän kymmenestä, mutta toisaalta kuusnepojen osuus kaikista panttimerkittömistä pulloista on alle kymmenesosa. Luvun 64 voi muistaa tasavallan tietokoneesta Commodore 64:stä tai Suomen metsäteollisuudesta, jonka tunnuslauseita on ”kuusi nylje”.

Peukalosääntö 2. Lukeeko ulkomaisen pullon etiketissä jotain suomenkielistä, kuten ”ainesosat” tai ”parasta ennen”? Tällöin tuote on suunnattu suomalaisillekin ja siinä on todennäköisesti suomalainen panttikin. Yleensä kyseessä on olut.

Peukalosääntö 3. Ostetuimmat pullot ovat tavallisimpia. Kova tekijä opettelee Alkon myydyimmät viinit, mutta peruskerääjälle riittävät yleisimmät tuotemerkit: Kutakuinkin pettämättömiä ovat so so so -juomat Sol, Somersby ja Corona (äännetään ”sorona”). Fregaanilla jäävät helposti mieleen vaan ei roskikseen Fresitat ja Freixenetit (äännetään ”fraiksenet”). Tuli fre-sita taikka fre-tätä, älä panttia hakematta jätä. Hipsterijuoma Club-Matea tuskin kannattaa bokserikaupunginosissa dyykkaavan opetella.

Lattialta nouseva, nurkkaan rajautuva noin 600 pullosta muodostuva pyramidi. Kirkkaat pullot edessä, tummat takana.

Pantilliset vasemmalla, pantittomat värikkäistä pulloista lähtien oikealla. Ylimpänä Mufloni, joka loikkasi kesken kaiken pantillisten joukkueeseen.

Aloin jokunen vuosi sitten ottaa talteen kadulla ja dyykatessa ja kadulla dyykatessa vastaan tulleet lasipullot lukuun ottamatta nyrkkisäännöissä ja kolmannessa peukalosäännössä mainittuja pulloja. Tarkoituksena oli siis kerätä kaikki pullot, joiden pantillisuuden selvittämiseen tarvitsin Pantinpaljastinta.

Parin kolmen vuoden aikana kertynyt yli 600 pullon saalis on melko edustava ajallisesti ja määrällisesti, paikallisesti. Keräyspaikkoina olivat lähinnä muutaman Helsingin kantakaupungin taloyhtiön jätepisteet, joten tarkkojen lukujen sijasta esitän joitakin säännönmukaisuuksia. 

Pääsääntö 1. Panttimerkittömistä lasipulloista, joista on poistettu edellä mainitut varmat tapaukset, noin kaksi kolmasosaa kuuluu Palpan palautusjärjestelmään. Koska lasipullon pantti on 10 senttiä, panttimerkittömästä lasipullosta voi odottaa saavansa keskimäärin 7 senttiä. Ja jos jaksaa odottaa pari vuotta, pantittomista pulloista 7 persenttiä muuttuu pantillisiksi (mutta pantillinen pysyy aina pantillisena).

Pääsääntö 2. Olut- ja siideripulloista viisi kuudesosaa sisältää suomalaisen pantin. Viineissä pantillisten osuus on sama kuin keskimäärin kaikissa pulloissa eli noin kaksi kolmasosaa. Väkevissä pantillisia on vähän alle puolet. Panttimerkittömiä olutpulloja on jäteastioissa suunnilleen yhtä paljon kuin väkevien juomien pulloja, ja viinipulloja on vajaat kolme kertaa niin paljon kuin olutpulloja.

Voimiaan säästävän kerääjän kannattaa siis keskittyä olutpulloihin, kun ne ovat lasipulloista vielä kevyimpiäkin. Tienestejään maksimoivan kerääjän on otettava mukaan myös viinipulloja, koska niitä on ylivoimaisesti eniten.

Peli

Nyt kun pelin säännöt on nähty, on aika nähdä peli. Alla on 20 lasipulloa, joissa ei ole Palpan panttimerkkiä. Jokaisesta kysytään, saako siitä pantin suomalaisessa kaupassa. Vastaus selviää kuvaa osoittamalla tai napauttamalla, ja kuva leviää tämän jälkeen napauttamalla. Oikeiden vastausten lukumäärästä selviää, mikä panttiolento olet.

Alle 5 oikein. Olet tyhjänpantti. Nollan euron panttikuittikaan ei ole vieras sinulle, joka kannat kauppaan selkä vääränä vääriä pulloja. Et erota Palpan merkkiä Vihreästä pisteestä.

5–9 oikein. Olet panttivankikarkuri. Vapautat kohtuullisesti panttirahoja Palpan taseista. Rajoitut harrastuksessasi enimmäkseen perusoluiden ja tunnetuimpien kuohuviinien pantteihin, mutta lähdet toisinaan kokeilemaan onneasi ulkomaisten viinapullojen kanssa.

10–14 oikein. Olet pantinhaltia. Taiot talouteesi pulloilla sievoisia summia. Otat asiaksesi syventyä milloin yrttiliköörien, milloin uuden maailman viinien pantillisuuteen.

15–19 oikein. Olet panttiiri. Nettoat panteilla kuin Palpa. Tilaat usein baarissa juoman epähuomiossa nimen sijasta viivakoodilla. 

Kaikki oikein. Tuota nyt ei usko Pullo-Ekikään.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: mitä tehdä ruttuisilla tai littanoilla panttitölkeillä.

Panttisalaisuudet, osa 1: Pantinpaljastin kääntää pullojen viivakoodit euroiksi

Joka päivä joku länsimaalainen jossain päin länsimaailmaa huomaa saaneensa roolin murhenäytelmässä: Palautusautomaatti ei hyväksy lasipulloa vaan sylkäisee sen ulos. Painavaa pulloa on kannettu kauppaan turhanpäiten, ja nyt se pitäisi vielä viedä poiskin ja toimittaa lasinkeräykseen. Hieman lohdutusta kohtalon kolhimalle tuo se, jos automaatti sylkäisemisen sijasta nielaisee.

Koska kyseessä on länsimaalaisten ongelma, siihen on kehitetty ratkaisu. Suomaalaiset voivat käyttää Suomen palautuspakkauksen, joka kutsuu itseään Palpaksi, tarjoamaa tarkista juomapakkauksen pantillisuus -palvelua, joka ei kutsu itseään Pantinpaljastimeksi.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluun syötettynä viivakoodi 6420615510383. Vastauksena Onnenpekka Pils, kierrätyslasi, 0,10 €.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluista tarkin on Pantinpaljastin.

Pantinpaljastimeen näpytellään juomapakkauksen EAN-viivakoodi, jonka pituus on 8, 12 tai 13 numeroa. Jos koodi on rekisteröity Palpan järjestelmään, paljastin ilmoittaa juoman nimen, pakkaustyypin ja pantin arvon. Pantinpaljastin paljastaa myös useimmat näppäilyvirheet, sillä se osaa laskea annetun numerosarjan tarkistussumman ja verrata sitä viimeiseen numeroon.

Innokkaan pantintarkistajan kannattaa käyttää sellaista selainta, joka tallentaa lomaketietoja. Näin samaa koodia ei tarvitse näpytellä joka kerta loppuun asti. Paljon koodia ei varmaan tarvitsisi näpytellä myöskään, jotta syntyisi sovellus, joka lukee viivakoodin kameralla ja syöttää sen suoraan Pantinpaljastimeen. Siitä, että Palpa sellaisen tilaisi lunastamatta jääneillä miljoonilla, en panisi päätäni pantiksi.

Punaisessa, lokeroidussa pullokassissa kaksi pientä siideripulloa ja kaksi isoa votkapulloa.

Pullokassin poikkileikkauksessa siideri, siideri, votka ja votka.

Kokeillaan Pantinpaljastinta kahdella erilaisella kahdella samanlaisella pullolla. Kuvan vasemmanpuoleisessa Happy Joessa on 10 sentin panttimerkki. Valmistajia ja maahantuojia kannustetaan panttimerkin käyttämiseen pullon kierrätysmaksuun tulevalla yhden sentin alennuksella.

Koodi 6413600147206 vahvistaa panttimerkinnän oikeaksi. Myös Happy Joe numero 6413600058021 tuottaa palautusautomaatilla 10 senttiä, kuten suomalaiselta juomalta voi odottaakin. Vasemmanpuoleinen Absolutkin (7312040017683) sisältää pantin ilman panttimerkkiä, mutta oikea Absolut (7312040017072) ei kuulu suomalaiseen panttijärjestelmään.

Palpalle kuulumattomasta viivakoodista Pantinpaljastin sanoo: ”Juomapakkaus voi olla pantillinen uudelleentäytettävä lasipullo tai kuulua toisen yrityksen ylläpitämään palautusjärjestelmään.” Pantinpaljastimelle tuntemattomasta pakkauksesta voi saada Suomen kaupoissa pantin, jos kyseessä on Lidlin muovipullo tai uudelleentäytettävä lasipullo. Lidlin pulloissa on asiasta varoitus, mutta uudelleentäytettävät pullot eivät pukahda panteista.

Häkkikomeron oven edessä sininen olutkori, jossa on lasiset kaksi 0,3 litran kirkasta virvoitusjuomapulloa ja kaksi 0,33 litran ruskeaa olutpulloa.

Pullokorin ilmakuvassa vissy, limsa, olut ja olut.

Perinteinen lyhyt ja pönäkkä olutpullo on käytössä vielä muun muassa Olvilla ja Hartwallilla. Joskus harvoin vastaan tulee paksu, ”kierteinen” virvoitusjuoma- tai kivennäisvesipullo, kuten Vichy (6413600000280). Näistä kaikista saa 10 sentin pantin, vaikka Pantinpaljastin ei niiden kohdalla paljasta kuin tietämättömyytensä. Palautusautomaattikaan, joka tarkastelee näitä pulloja hartaasti, ei vaadi niiltä viivakoodia. Tässä tapauksessa täysin paljaan pullon palauttaminen ei siis ole etikettivirhe.

Kolmanneslitran jykevät lasipullot eivät mene romuttamolle, vaan ne täytetään uudelleen. Uudelleentäytettävät pullot eivät ole kertakäyttöisyyteen erikoistuneen Palpan alaa, vaan niitä hallinnoi Ekopulloyhdistys. Ekopullojen muodot voi viehättävästi tsekata vuodelle 2004 päivätyn etusivun zip-paketista.

Coca-Colan painava 0,35 litraa vetävä pullo on vaihtunut hentoiseen 0,25 litran kertakäyttöpulloon. Sinebrychoff ei muutenkaan enää täytä uudelleenkäytettäviä pulloja. Sen kertakäyttöiset pullot tulevat ekologisesti Puolasta ja Virosta. Ennen ne käytiin täyttämässäkin Virossa.

Harmaassa muovisessa 240 litran kierrätyslasipulloastiassa lasinsirpaleita ja lasipulloja.

Pulloroskiksen räjäytyskuvassa olut, rommi, samppanja, valkoviini, punaviini ja valkoviini.

Ahkera pullojen kerääjä saattaa törmätä erääseen erikoisuuteen: horeca-pulloon. Sellainen on esimerkiksi viinipullo 84153944. Siitä on turha yrittää saada rahaa kaupan palautusautomaatilla.

Horeca tarkoittaa hotelleja, restorantteja ja cahviloita, ja tällainen pullo on siis näistä paikoista kotoisin. Horeca-pullot ovat Palpan hallitsema joukkio. Vähittäiskauppatuotteisiin verrattuna horeca-tuotteen rekisteröinti on yritykselle halvempaa, mutta pullokohtainen kierrätysmaksu voi olla lähes kymmenen senttiä suurempi.

Ravintoiloihin ja -suruihin myydään horeca-pullojen ohella myös vähittäiskauppapulloja. Horecan Juha Höhr ennustaa kuitenkin, ettei juottolan ulkopuolella näkyvää pulloroskista kannata ryhtyä tyhjentämään vaikean rahan toivossa. Vaarallistakin se on. Palpa pitää lasinsirpaleita turvallisuusriskinä, vaikka toisaalta kehottaakin yrityksiä palauttamaan lasipullot lasiastiassa.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: millä todennäköisyydellä lasipullosta saa pantin.

Taloyhtiödyykkarin 15 vinkkiä

Taloyhtiön jätepisteen anti on lähiruokaa parhaimmillaan. Tai no, usein parhaat päivänsä nähnyttä mutta syömäkelpoista. Ainakin ekologinen, eettinen ja euroottinen hinta on kohdallaan.

Myymälöiden roskikset ovat melkein aina lukkojen takana. Tällaista salpuuttamista kaupat perustelevat huolellaan siitä, että pois heitetty ruoka, joka vielä hetki sitten oli myytävänä, saattaa olla terveydelle vaarallista dyykkarille, joka ei välttämättä ole edes kaupan asiakas. Samasta syystä suurin osa kaupoista on lopettanut tupakan, alkoholin ja sokerin myynnin.

Salpuuttaminen etenee myös taloyhtiösektorilla, mutta toistaiseksi taloyhtiöiden täytyy luovuttaa talon asukkaalle avain jätetilaan. Asukas voi siten pienellä hyötyliikunnalla pelastaa ruokaa ja maailman voi kuulla huokaisevan hetkellisesti helpotuksesta kuolinkouristustensa keskeltä. Roskikselta tarttuu mukaan myös käyttökelpoista tavaraa, tai niin kuin me ammattilaiset sanomme, roinaa. Näin se käy.

1 Asenne

Dyykkaus on kuin lihan ostaminen: monet halveksuvat sitä vastoin parempaa tietoa. Tietysti sillä erotuksella, että lihan ostamisessa parempaa tietoa ei ole. Jos ihmistä ei kiinnosta kierrättäminen, ei hän osaa nähdä arvoa siinä, että joku kierrättää toistenkin puolesta. Anna hänelle anteeksi, sillä hänessä on todennäköisesti pahempiakin puutteita.

Tonkijan täytyy siis varautua ainakin ylenkatseisiin (ja mahdollisesti Ylen katseisiin). Joskus harvoin täytyy selvitä pihaparlamentin puhujapöntöstä irtaantuneesta pöntöstä puhujasta.

Suurimman osan ajasta halveksunta on kuitenkin aloittelevan dyykkarin päänsä sisälle kehittämää. Siksi kannattaa miettiä, miksi dyykkaa. Tahdotko säästää ympäristöä tai rahaa? Haluatko saada rahaa tai kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kaatumaan? Kun tavoitteesi on selvä, voit pitää pääsi pystyssä.

2 Laki

Kun avaat jäteastian kannen, et ole tekemässä mitään väärää. Joissakin tilanteissa voi olla hyödyllistä tietää, onko tämä moraalinen selviö kirjattu myös lakikirjan kansien väliin.

Suomessa dyykkausta ei ole erikseen kielletty eikä sallittu. Perimätieto ei tunne aiheesta oikeustapauksia. Meillä on laajat jokaisenoikeudet, ja dyykkausta voi hyvin verrata marjastukseen ja sienestykseen. Toisaalta metsässä ei saa taittaa oksaakaan ilman omistajan lupaa. Kauppojen lukkoja rikkovalla dyykkarilla voikin runsaasta paistopistetarjonnasta huolimatta olla pian edessä leivätön pöytä.

Oulun jätehuollon näkemyksen mukaan taloyhtiö voi kieltää dyykkaamisen ulkopuolisilta. Pelkkää kehotusta tehokkaammin kierrätyksen voi estää lukkosepän avulla.

3 Sijainti

Viitseliäs tekee löytöjä melkein mistä tahansa, mutta roskiksesta syömällä ei elä ihan missä tahansa. Parhaat dyykkauspaikat ovat isojen kaupunkien suurissa pienten asuntojen taloyhtiöissä kalliilla asuinalueilla jäteputkiston ulottumattomissa. Eniten dyykkauskelpoista jätettä tuottaa nuori yksin asuva nainen, joka ottaa vakavissaan pakkausten päiväykset.

Mustia, roskapusseja pursuavia sekajäteastioita jätehuoneessa.

Tällainen sekajäteastioiden rivistö voi vaikuttaa dyykkarin paratiisilta. Paljon mieluummin kuin tässä kaupungin vuokratalossa tongin kuitenkin taloyhtiössä, jossa on pari jäteastiaa ja huikentelevaa ihmistä. Kuvauskerralla tosin joku oli tyhjentänyt kaappejaan ja löydöissä oli melkoinen kantaminen.

Opiskelija-asuntolat ovat yllättävän hedelmällisiä (ja lihallisiakin) dyykkauspaikkoja, koska opiskelijaelämä ei ole kaikille kituuttamista. Moni myös tuntuu usein tyhjentävän jääkaappiaan, ennen kuin käy vanhempiensa luona hakemassa siihen täytettä. Kaappien sisältöä siirtää roskikseen myös opiskelijoiden jatkuva muuttoliike.

4 Vuorokaudenaika

Jos vuorokausirytmi on joustava, paras aika dyykata on ilta- tai aamuyöstä. Silloin toiminta herättää vähiten huomiota. Melko rauhallista on myös arkisin keskipäivällä ja viikonloppuaamuisin.

Jätepisteen ruuhka-aikoina dyykkari kohtaa usein talon asukkaita. Tilanteet voivat tuntua kiusallisilta, koska asukas ehkä arvaa, että hänen roskapussinsa joutuu seuraavaksi syyniin.

Mikäli haluaa välttää yhteentörmäyksiä asukkaiden kanssa, kannattaa dyykata ripeästi. Jos joku tulee paikalle, voit esittää, että olit vain lajittelemassa omia jätteitäsi, vaikka kyttääjiä se tuskin hämää. Vimmainen penkominen on ainakin kohteliasta keskeyttää, ja voit vaikka keskittyä tutkimaan tai esittelemään parasta löytöäsi. Paikalle tulleelle voi myös antaa jäterauhan poistumalla hetkeksi, jos takaisin pääsee helposti.

5 Viikonpäivät

Ahkera dyykkari oppii nopeasti, minä päivänä jäteastiat tyhjennetään. Näin hän voi yrittää käydä roskiksella juuri ennen tyhjennystä, jotta mahdollisimman vähän jätettä menee silmien ohitse. Omat lomamatkat voi tahdistaa tyhjennysaikataulujen kanssa. Juhlapyhien aikaan tyhjennys voi aikaistua päivällä.

6 Vuodenkierto

Parasta dyykkausaikaa ovat kuukauden viimeinen viikonloppu tai ensimmäiset päivät, koska silloin ihmiset muuttavat paitsi osoitetta myös kaappiensa sisältöä.

Jos jätteet ovat ulkona, pakkanen voi talvella vahingoittaa elintarvikkeita. Kesällä tai lämmitetyssä jätehuoneessa kylmäketju katkeaa, mutta en ole havainnut sen vaikuttavan suuresti säilyvyyteen.

7 Vaatetus

Dyykkausvaatteiden on hyvä olla väljät ja halvat. Tosidyykkarin tunnistaa takin keskiosan likavanasta, joka on piirtynyt jäteastiaan kurotellessa. Jos haluaa dyykata ohikulkumatkalla siviilivaatteissa, jäteastian reunan päälle voi laittaa puhtaan muovikassin.

Ulkodyykkaukseen kannattaa pukeutua talvella tietysti lämpimästi. Käsineiden pitäisi olla riittävän ohuet, jotta niillä on helppo penkoa jätteitä. Toisaalta käsineillä olisi hyvä olla paksuutta, koska kylmien jätekassien käsittely jäätää näpit nopeasti.

8 Apuvälineet

Dyykkarilla pitää olla aina mukanaan tyhjiä kasseja. Hätätilanteessa roskien seastakin voi löytyä tyhjiä tai helposti tyhjennettäviä muovikasseja.

Parhaita ovat tavalliset ruokakauppojen henkselikanssit, koska ne kestävät suuria painoja. Vielä parempia ovat kestokassit, mutta niitä on ikävämpi kuljetella, sillä ne eivät mene yhtä pieneen tilaan kuin tavalliset muovikassit. Tahraavia tuotteita voi pakata yksittäin ohuihin pusseihin. Kaikki kassit dyykkari hankkii luonnollisesti roskiksesta.

Itse en tarvitse muita välineitä, mutta jotkut käyttävät onkimiseen jonkinlaista keppiä. Tasku- tai otsalamppu voi olla kätevä, jos katuvalo tai jätepisteen valaistus ei riitä. Joskus harvoin saattaisi olla käyttöä veitselle, mutta muovikasseja voi tarvittaessa repiä sormillakin.

9 Roskapussien käsittely

Kun jäteastian avaa, sitä kannattaa vetää vähän ulospäin, jotta kannen voi tukea seinää vasten. Näin kansi ei paukahda dyykkarin selkään. Pitkä tonkija voi kannatella kantta päälläänkin.

Uuteen paikkaan tullessa kannattaa edetä tyhjimmästä jäteastiasta täysimpään. Tällöin täydempien astioiden sisältöä voi vähitellen siirtää tyhjempiin ja roskikset saa nuuskittua pohjia myöten.

Roskapussien solmut on yleensä helppo avata, jos osaa oikean tekniikan. Pusseja ei ole tarkoitus suolistaa: repiminen paitsi vaikeuttaa sisällön tutkimista myös antaa epäsiistin vaikutelman.

Avatut pussit jätän auki, jotta näen seuraavalla kerralla, mihin olen jäänyt. Roskat eivät tuulisellakaan säällä leviä avatuista pusseista ulkomaailmaan, sillä jäteautoon kipattaessa astian kansi avautuu vasta loppuvaiheessa.

10 Roskapussien sisältö

Ruokaa löytyy erityisesti painavista pusseista, koska elintarvikkeissa on usein paljon vettä. Painoa voi kuitenkin yhtä hyvin tuoda erityslaatuinen jäte, kuten vaipat tai kissanhiekka. Myös lasi ja rakennusjätteet ovat raskaita.

Vaikka painovoimakkaassa pussissa olisi elintarvikkeita, ne saattavat olla käyttökelvottomia. Joistakin ihmisistä on nimittäin järkevää ensinnäkin ostaa mehua, toisekseen jättää siitä puolet juomatta ja kolmanneksi olla kaatamatta loppuja viemäriin. Näin mehu rahdataan polttolaitokseen, jossa nestemäinen vesi poltetaan energiaa säästämättä vesihöyryksi. Tällaiset painotuotteet kannattaa siirtää viereiseen kassiin, jotta on helpompaa tunnustella, jäikö kassiin vielä jotain painavaa syötävää.

Vaalealla alustalla muun muassa hedelmiä, juusto- ja leikkelepakkauksia, rahka- ja jukurttipurkkeja, lihapaketteja ja maitotölkkejä.

Tätä saalista keräsin taloyhtiöiden roskiksista muutaman peräkkäisen päivän aikana. Ruoka tuppaa olemaan sen verran tiheää ainetta, että isot löydöt saavat haaveilemaan epäe(ste)ettisen paksuista haiuksista.

Tunnustelemalla löytää ruoan lisäksi muutakin. Kevyissä kasseissa on yleensä pelkkää pakkausjätettä. Pehmeissä mutta raskaahkoissa kasseissa on vaatteita. Painavissa mutta kulmikkaissa kasseissa voi olla kirjoja tai koneita. Rutistuvan tölkin tai palautuspullon tunnistaa muodosta ja äänestä. Pantillisuus pitää tosin tarkistaa visuaalisesti.

Muovikassin merkistä voi yrittää päätellä jotakin sen sisällöstä. Ruokaa on todennäköisimmin ruokakaupan kassissa. Mitä halvempi kauppa, sitä huonommat antimet.

Isossa jätesäkissä voi olla yksiön rapistunut laminaattilattia, kuukauden sotkuinen jätetuotanto tai muuttopaniikissa hylätty vaatekaapin sisältö. Ohuissa roskapusseissa ei ole useinkaan hyödynnettävää sisältöä. Onhan erillisten roskapussien hankkiminen jo osoitus kyvystä jonkinlaiseen suunnitelmallisuuteen.

11 Jäteastiat

Paras dyykattava on perinteinen sekajäteastia, ammattikielellä muki. Syväkeräysastioista jätteitä on turha haikailla. Näiden kahden välimuotoja ovat isohkot astiat, joita on hankala tutkia ilman dyykkikeppiä. Jätepuristimeen ei kannata mennä sisälle, ellei ole varma, ettei luvassa ole Darwin-palkintoa.

Vaikka vastuuttomat ihmiset suosivat sekajäteastioita, biojäteastioistakin voi löytää esimerkiksi ihan hyvälaatuisia juureksia ja hedelmiä. Tosin kaikista vastuuttomimmat ihmiset suosivat biojäteastioita sekajäteastioina.

12 Vaarat

Roskapusseja tunnustellessa kannattaa varoa teräviä esineitä. Suojaamattomia huumeneuloja en ole koskaan löytänyt, mutta näköyhteys käsiin kannattaa säilyttää jo särkyneen lasin varalta.

Talvella käsineet suojaavat hieman, mutta kesällä dyykkaan paljain käsin. Kädet saattavat tahriintua, joten ensiapuna kannattaa pitää mukana pikaruokapusseista dyykattuja lautasliinoja. Pese kädet jokaisen dyykin jälkeen kotiin tultuasi. Kuuma suihku ja antibakteerinen pesuaine olisivat huvittavaa liioittelua.

Päiväys ei estä tai takaa elintarvikkeen syömäkelpoisuutta, vaan se lähinnä kertoo kaupalle, mihin mennessä tuote pitäisi myydä. Mistä sitten tietää, voiko roskisruokaa syödä?

Syön itse nykyään usein ruokia, joiden hygieeninen taso tai mikrobiologinen laatu kauhistuttaisi eviranomaisia. Pahimmillaan olen joitakin kertoja joutunut kestämään pari tuntia vatsanvääntelyä. Mutta minulla onkin entisen maalaisen suolistomikrobisto ja olen totuttanut elimistöni vähitellen yhä pieneliöisempään ruokavalioon.

Usko siis enemmän aisteihisi kuin päiväyksiin, mutta aloita varovasti. Dykaaninen ruokavalio ei välttämä sovellu sinulle, jos syntymästäsi, kuolemaasi tai lapsesi syntymään on lyhyt aika. Terveet ja nuoret sopivat fregaaneiksi kodittomia paremmin.

Jos sinulla koti on, älä tee siitä hyönteisfarmia. Jauhoja, myslejä ja pähkinöitä heitetään usein pois sen takia, että niissä seikkailee riisihäröjä ja keittiökoisia. Hyönteinen pysähtyy paksuun muovikassiin tai vielä paremmin tiiviiseen muovirasiaan. Pahasti saastuneet ruoka-aineet ovat käyttökelvottomia.

Lutikkavaaran takia sullon kankaiset löytöni aina varmuuden vuoksi muovikassiin. Myös saunaa ja 60 asteen pyykkiä tulee hyödynnettyä. Ulosteläikkäisiä tavaroita ei kannata kantaa ollenkaan sisään.

13 Nöyryys

Älä metelöi tai roskaa jätepisteellä. Itse asiassa jos näet roskia jäteastioiden ulkopuolella, kerää ne roskiin. Itse asiasta toiseen jos näet sekajäteastiassa jotakin kierrätyskelpoista – pantittoman tölkin, puhtaan lasipurkin, kuivia sanomalehtiä, banaaninkuoret – siirrä ne oikeaan keräysastiaan. Yhteisen hyvän eteen toimiva dyykkari on helpompi hyväksyä kuin omahyväinen.

Käyttäydy kohteliaasti. Roskikselle tulevia kannattaa tervehtiä, vaikka et olisi talon väkeä tai vaikka saisit osaksesi vain murhaavan katseen. Jos joku pyytää sinua poistumaan, lähde pois. Anna hänen kerrankin kokea vallan täyteyttä (ja palaa tarvittaessa myöhemmin paikalle).

14 Säilytys

Roskiksesta kannattaa ottaa vain sellaista, mille on tarvetta. Hyvillekin löydöille olisi keksittävä säilytyspaikka, jotta asunto pysyy järjestyksessä.

Toisaalta minimalismille ei ole sijaa, jos tarkoituksena on elää pelkällä roskisruoalla. Löytöjä on pakko varastoida jääkaappiin, pakastimeen, kuivakaappiin ja kaapin viereen. Muuten saattaa joutua näkemään nälkää tai, mikä vielä pahempaa, ostamaan ruokaa. Harvalla taitaa Suomessa olla niin hyvät apajat, että voisi luottaa roskikseen yhtä lujasti kuin peruskansalainen kaupan hyllyyn.

15 Jakaminen

Dyykkaus yhdistetään herkästi köyhyyteen. Monet vaalivat tätä yhteyttä, kun he kysyvät, eikö keskiluokkaisen tonkijan pitäisi jättää jätteet köyhemmille.

Useat dyykkarit pitävät tärkeänä sitä, että jätteitä ei rohmuttaisi yli oman tarpeen. Dyykkausguru Rob Greenfield kehottaa kuitenkin ottamaan kaiken, minkä voi käyttää itse tai antaa toisille. Koskaan ei nimittäin voi olla varma siitä, että joku tulee vielä hakemaan ruoat, jotka jäivät ottamatta. Etenkin jos dyykkaa lukitussa jätepisteessä, seuraava noutaja on todennäköisesti roskakuski.

Siis jos ja kun roskiksesta löytyy jotakin enemmän kuin itse tarvitsee, se kannattaa jakaa toisten kanssa. Aina parempi, jos löytämisen ilon voi jakaa jo dyykkaushetkellä.

Dyykkauksesta pitäisi voida maksaa

Suuri osa kauppojen ruokahävikistä ei päädy sinne, minne se on alun perin tarkoitettu. Miten kauppojen myymättä jäänyt ruoka ohjataan ekotehokkaasti mahoihin niin, että kaupat saavat siitä korvauksen?

Pöydällä muun muassa täysiä leipäpusseja, maitotuotteiden tölkkejä, alumiinivuokia kansineen sekä muovisia kasviksia, broileri, kala, lihanpaloja, juustoviipaleita ja leivonnaisia.

Tavanomainen lähikaupan päivittäinen ruokahävikki esillä Hävikkiruokafestareilla Helsingissä. (Tai ainakin voisi olla. Virallisesti kyseessä keskivertosuomalaisen vuoden hävikki.)

Ongelma

Kotitalouksia pidetään Suomessa ruokahävikin suurimpana syyllisenä, sillä niiden osuus syömättä jäävästä kakusta on isoin, 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Kaupan hävikki on puolet pienempi, noin 70 miljoonaa kiloa.

Massa on kuitenkin huono mitta ruoan arvolle. Kotitalouksien ruokahävikki on tavallisesti tähteitä ja niin vanhoja tai pilaantuneita ruoka-aineita, että harva suostuisi niitä syömään. Kauppojen hävikki taas on sen verran hyvälaatuista, että kauppiaat ovat lukinneet suurimman osan jätetiloistaan innokkailta dyykkareilta.

Useimmissa kodeissa ei heitetä roskiin rahkapurkkia heti, kun päiväys ylittyy. Tai kokonaista tomaattirasiaa, jos yksi tomaatti homehtuu. Kaupoissa tällainen tuhlaus on arkipäivää.

Jos hävikkitutkimuksissa otettaisiin huomioon hylätyn ruoan laatu, olisivat kaupat ja kotitaloudet hävikin tuottajina luultavasti tasavahvoja. Kauppojen onkin aika ryhdistäytyä. Ne eivät voi loputtomiin vedota sinänsä arvokkaaseen yhteistyöhönsä ruoka-apua jakavien järjestöjen kanssa. Auttavat kädet loppuvat yksinkertaisesti kesken, ja fossiilitalouden voimalla valmistetut elintarvikkeet päätyvät parhaimmillaankin vain autojen moottoreihin biopolttoaineiksi alennettuina.

Kaupat tarvitsevat hyväntekeväisyysjärjestöjä, koska hävikin setviminen on kallista käsityötä. Dyykkarit olisivat halukkaita lajittelijoita, mutta kaupoille se ei käy. Museoviraston täytyykin kohta esittää viimeisiä lukitsemattomia kaupan roskiksia suojelukohteiksi.

Jätetilojen salpuuttamiselle esitetään julkisuudessa tietysti kunniallisia perusteita, kuten dyykkauksen mahdolliset terveysriskit. Tällainen puhe näyttää menevän läpi, vaikka jopa maa- ja metsätalousministeriö on pitänyt dyykkausta jätehierarkian mukaisena kierrätyksenä. Samaa ei voi sanoa leivän kuskaamisesta etanolitehtaaseen.

Kauppojen todelliset vaikuttimet saattavat ponnahtaa esiin vasta kahdenkeskisissä keskusteluissa. ”Sinähän et minun paskojani syö, minä olen ne maksanut!” on K-kauppias kuulemma sanonut dyykkariaktiivi Niilo Nurmelle.

Kauppiaan mielipaha on ymmärrettävää. Ei dyykkarilla ole oikeutta ilmaiseen ruokaan sen enempää kuin kauppiaalla on oikeutta heittää menemään ehtyvillä luonnonvaroilla ja yhteiskunnan maataloustuilla tuotettuja elintarvikkeita.

Ratkaisu

Kaupat voisivat hoitaa hävikkiongelmansa omalla erityisosaamisellaan eli myymisellä. Niiden täytyy vain opetella myymään myytäväksi kelpaamatonta.

Uudessa toimintamallissa lähikauppa rajaa kylmäkalusteilla varustetun pienen tilan, johon se kerää myyntikelvottomat tuotteet: nahistuneet kasvikset, paistopisteen kuivahtaneet leivonnaiset sekä päiväyksen ylittäneet elintarvikkeet. Tähän hävikkitilaan on pääsy kaupan Ruoanpelastajat-ohjelmaan kuuluvilla. He saavat kerätä hävikkituotteita ilmaiseksi enintään kassillisen päivässä.

Ruoanpelastajaksi pääsee maksamalla kymmenen euron kuukausimaksun. Koska hävikkituotteiden saatavuutta ei voida taata eivätkä ihmiset halua maksaa olemattomasta, tämä kymmenen euroa menee henkilökohtaiselle tilille. Tililtä voi veloittaa kaupassa ostoksia kuten vanhoina hyvinä aikoina. Jos tili on sähköistettyyn nykyaikaan liian raskas järjestelmä, sen voi korvata vaikka kupongeilla.

”Paskojaan” vahtivaa kauppiasta ilahduttaa varmasti se, että Ruoanpelastajat sitoutetaan asioimaan kaupassa. Dyykkarihan ei välttämättä ikinä astu siihen myymälään, jonka takaa hän ruokaansa hakee.

Jos kauppiaalle eivät riitä kannustimiksi varmat asiakkaat, ekologinen imago ja pienenevät jätekustannukset, hän voi ottaa Ruoanpelastajien 10 euron kuukausimaksusta 2 euroa palvelumaksua järjestelmän ylläpitämiseen. Jäljelle jäävät 8 euroa asiakas saa kuluttaa kaupassa.

Ruoanpelastajien hävikkihuoneesta häviäisivät vikkelään niin orpoja hometomaatteja sisältävät rasiat kuin parasta ennen -päivänsä nähneet rahkatkin. Viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita taas voi Eviran ohjeiden mukaan luovuttaa koiranruoaksi vielä seuraavana päivänä, joten myös nämä elintarvikkeet menisivät mahoihin. Tai sitten viimeisen käyttöpäivän tuotteet pitäisi kylmästi heittää hävikkitilan jäteastiaan, jossa lukee: ”Ei ihmisravinnoksi!” Joka niitä noukkisi, saisi onnitel… eikun syyttää itseään.

Ruoanpelastajat olisivat se henkilökunta, jota kaupoilla ei ole varaa palkata käsittelemään ruokahävikkiä. Hävikki saataisiin toimitettua ihmisille ilman raskasta, yhteiskunnan tuilla pyörivää järjestökoneistoa kuljetusautoineen, kylmävarastoineen ja jakelutiloineen. Eikä ihmisten ehkä tarvitsisi seisoskella nykyiseen malliin nöyryyttävissä leipäjonoissa.

Pelastustoiminnan avulla ruokakauppojen valtaisa ja varsin laadukas 70 miljoonan kilon vuotuinen hävikki kutistuisi edullisesti ja tehokkaasti. Markkinat korjaisivat aiheuttamansa sotkun markkinoiden ehdoilla. Ruoanpelastajat olisivat myös lähikaupan hengen pelastajia.

 

Osallistuin tällä ehdotuksella Kuluttajaliiton hävikkikilpailun avoimeen ideointisarjaan. Pääsin 36 ehdokkaan joukosta finaaliin. Sarjan voittivat jonkinlainen ruoan Kierrätyskeskus ja hevikki säkissä -tyylinen Mysteeriboksi.

Näitä kasseja ei tarvitse koskaan tyhjentää

Taiteiden yötä varten Senaatintorille oli haalittu muovikasseja silputtavaksi. Jotkut dyykkarit taas metsästävät kasseja, joihin on painettu hohdokas nimi, kuten Chanel. Heitä ei haittaa se, että kassit ovat tyhjiä, sillä sisältö tuntuu puuttuvan myös näitä löytökasseja kalliilla ostavien elämästä.

Minua ei pelkkä pakkausmateriaali saa innostumaan. Se, että ihminen on kantanut kotiinsa Stockmannin muovikassin, on osoitus tietystä leväperäisyydestä. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita, että hänen suhtautumisensa elintarvikkeiden päiväyksiin olisi yhtä hullu kuin kyseisellä kauppaketjulla. Stockalla-kävijän roskapussissa voi ihan hyvin olla silkkaa jätettä.

Kasseihin pätee sama kuin ihmisiin: Se, mihin kohde on verhoutunut, voi kertoa enintään, että lähempi tutustuminen on turhaa. Kiinnostavuuden selvittämiseen tarvitaan suun avaaminen.

On siis mahdotonta sanoa, minkä näköisestä roskapussista tekee parhaat löydöt. Voin kuitenkin esitellä ilmeisimmät pussiajanhukat. Näiden merkkien kassit ovat tonkijalle arvottomia niin tyhjinä kuin täysinäkin.

Ruohonjuuren valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien päällä.

Ruohonjuuri

Ruohonjuuren tai Ekolon kaltaisten ekokauppojen muovikasseista ei hevin löydä kierrätyskelpoista jätettä. Tutkimassani näytteessä oli paljon muoviroskia, mutta jos muovinkeräys vielä yleistyy, kohta ei dyykkari löydä Ruohonjuuren kassista muovia eikä sen puoleen koko kassia.

Se, että muovikassi on ylipäätään hankittu eikä Ruohonjuureen ole lähdetty oman kestokassin kanssa, kertoo tietysti jotain ihmisen ekohenkisyydestä. Näytekassista löytyikin paperinkeräykseen kuuluvat alennuskuponki ja pari käyttöohjelappusta. Biojätteeseen taas oli jäänyt viemättä suodatinpussi, yhden kananmunan kuoret ja persikan kivi. Aijai ja tsot tsot!

Superalkon valkoinen muovikassi biojäteastiassa kasvien seassa.

Superalko

Superalko on hauska nimi. Se on käsittääkseni Alkolle sama kuin supermarket on marketille. Alkon muovikasseista saattaa joskus löytyä jotain mielenkiintoista, mutta Persu-Alkon kassi viestii, että rahaa ei ole viinaveroihin tai ruokahävikkiin hukattavaksi.

Sen verran superalkoilijakin voi näköjään joustaa, että roskapussiin päätyy ylisyöntikypsiä avokadoja. Itse asiassa näytteestä puolet oli epämääräistä eloperäistä, joten ymmärrettävästi kassi oli pudotettu biojäteastiaan. Ruohonjuuri-tasoon verrattuna Superalko-pakkausjätteissä pellavaleipä oli vaihtunut Reissumieheen, Quorn-rouhe Xtra-suolapähkinöihin, luomumeripihkajuusto edamiin ja gluteeniton fusillipasta makaroniin.

Suomalaisten halpaketjujen muovikassit eivät poikkea kiinnostavuudessa virolaisista. Olen tonkiessa voinut yleensä suosiolla unohtaa Tarjoustalon eli nykyisen Tokmannin. Lisäksi jo nimen perusteella pitäisi olla selvää, että Tarjoustalo ei vedä vertoja vesiperän vetämisessä Saiturinpörssille.

UFFIn valkoinen muovikassi sekajäteastiassa muiden muovikassien seassa.

UFF

UFFin ja Fidan asiakkaat tunnetaan kierrätyshenkisyydestään. Voinkin ensi käden tietona ilmoittaa, että roskiksessa näiden firmojen kasseista puuttuu järjestään kaikenlainen second hand -vaate ja -ruoka.

Löytämässäni näytteessä oli tyhjiä valmisruokapakkauksia, käytettyjä pesuainepurkkeja, hammastikkuja, pumpulipuikkoja, vanulappuja ja sokerina pohjalla – suola- ja voileipäkeksejä. Voileipäkekseillä oli parasta ennen -päivästä vajaa vuosi, ja ne maistuivat hieman eltaantuneilta. Maku ei kuitenkaan häirinnyt, kun keksit päällysti muiden brändien kasseista löytyneillä tuorejuustolla ja kurkulla.

Vanhat merkit eivät siis pidä paikkaansa. Ihmiset suostuvat vielä kävelemään kadulla muovinen tuotemerkkimainos kädessään, mutta he eivät ole enää valmiita sitoutumaan brändin mukaisen käyttäytymiseen. Siten UFFinkin kasseissa voi olla syötävää. Ehkä jopa Superalko-kasseissa on tulevaisuudessa viherpirtelöitä muutenkin kuin liiskaantuneiden avokadojen muodossa.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 4: pantin merkityksen paluu

Pantti tarkoittaa esinettä, joka annetaan saamisen vakuudeksi. Jos tämä saaminen on ihmisen omaisuuteen verrattuna vähäinen, hän ei hahmota saamaansa panttia pantiksi vaan jättää sen lunastamatta.

Lasipullon pantti on Suomessa kymmenen senttiä. Sillä saa kaupasta ehkä yhden sipulin (ja roskiksesta niitä saa ilmaiseksi monta lisää kuten pullojakin). Tällaisilla summilla ei ole riittävää vaikutusta keskituloisen kansalaisen käyttäytymiseen. Mitätön pantti ei ole monesti pantti ollenkaan vaan lahjoitus Palpalle.

Täysi olutpullo, jossa on saksalainen, 0,25 euron panttimerkintä

Saksa on panttimaa.

En pakkaa juomia, mutta keksintöä pukkaa minullekin, koska juomaa pakkaa kotiin jäteastioista. Saksalaisen löytöpullon innoittamana kehitin yksinkertaisen juomainnovaation: kasvatetaan lasipullojen panttia reilulla keskimääräisellä falloksella eli 15 sentillä. Se ei ole paljon, mutta olisi se ainakin askel kohti keskieurooppalaisia juomatapoja.

Muutokseen ei tarvittaisi edes lainsäätöä, sillä juomapakkausasetuksen mukaan lasipullon pantin pitää olla vähintään 10 senttiä. Jos Palpaa kiinnostaisi kasvattaa pakkausten palautusastetta muutenkin kuin mainospuheissaan, se voisi korottaa panttia ihan omalla päätöksellään. Palpalta on kuitenkin tässä asiassa turha odottaa aktiivisuutta, koska sen omistavat Olvi, Hartwall ja Sinebrychoff sekä kaupan keskusliikkeet. Ne eivät tietenkään halua aiheuttaa juomien myynnille pienintäkään kärsimystä.

Koska enintä, mitä Palpa voi tehdä, on vähintä, mitä pitäisi tehdä, niin nykyistä isompaa panttia voitaisiin vaatia alkuun suurimmille lasipulloille. Niitä kierrätetään vähiten, ja ne roskaavat pahiten. Joku saattaa vielä muistaa litran lasipullon 40 sentin pantin.

Mahdollista ostoinnon laimenemista ei kannattaisi pelätä. Jos panttien kallistuminen todella vähentäisi lasien kallistumista, se olisi vain askel kohti keskieläimellisiä juomatapoja.

 

Panttipostaukset jäävät tauolle, mutta niiden ystäville tiedoksi, että toinen, käytännönläheisempi tuotantokausi on jo tekeillä.