Avainsana-arkisto: juomat

Joulukalenterin 17. lykky: glögi

Posted on by Onni Tonkija

Glögi on keksitty, jotta olisi sosiaalisesti hyväksytympää siemailla alkoholia koko joulun aika. Alkoholiton glögi on keksitty, jotta olisi sosiaalisesti hyväksytympää lipittää mehua koko joulun aika.

Glögissä ärsyttää myös sanan hienosteleva soinnillisuus. Aivan kuin se olisi jotain niin kevytmielistä kuin blogi. Kyllä konstailemattomampaa olisi puhua Elias Lönnrotin sanakirjan esimerkin mukaisesti lökäristä.

Glögipulloja, glögijuomatölkkejä ja glögimaustepusseja.

Klökejä.

Glögin säilyvyydessä olennaista on AA-nelikenttä. Avattu vai avaamaton? Alkoholiton vai alkoholinen?

Avaamattoman glögin sanotaan yleensä säilyvän vuoden verran, enintään kaksi. Alkon mukaan mieto 12 prosentin glögi olisi varminta juoda pois puolen vuoden aikana, sillä valmistukseen käytettyä viinipohjaa ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen säilytykseen.

Mitä enemmän glögissä on alkoholia ja sokeria, sitä paremmin se säilyy. Esimerkiksi Blossan maku ei muutu parissa vuodessa. Sen jälkeen glögi alkaa siirtyä jälkiruokaviinin makuiseksi. Tällöinkin sitä voi huoletta juoda, jos se maistuu mieleiseltä. Glögit eivät muutu vaarallisiksi vanhetessaan.

Lämpö, valo ja happi saavat glöginkin pilaantumaan. Jotta avattu pullo säilyyntyisi mahdollisimman pitkään, se kannattaa pitää jääkaapissa korkki suljettuna ja mahdollisesti ilmattuna. Valio suo alkoholittomalle glögilleen varovasti 3–4 päivää avattuna jääkaapissa. Hartwallin mukaan avattu alkoholiton säilyy viikon ja alkoholia sisältävä pari viikkoa. Itse olen havainnut, että ei niin kuumille kiville käynyt alkoholiton glögi alkaa käydä suunnilleen kahden viikon kuluessa avaamisesta. Glögin mausteliemi, jos sellaisia joku harrastaa, säilyy Aamulehden mukaan jääkaapissa pari viikkoa.

Sanoman glögiraati löysi kaupoista 34 alkoholitonta glögiä, joista 19 oli maistamisen arvoista. Minä olin löytänyt roskiksesta 12 glögiä, joista 10 oli maistamisen arvoisia (yhdessä glögityypissä oli ylitarjontaa). Lähdimme Onnelin kanssa selvittämään, ovatko ne myös juomisen arvoisia. Onneli maisteli lämmitettyjä glögejä sokkona, minä sekä huoneenlämpöisiä että lämmitettyjä näkevänä. Annan glögien juomakelpoisuudelle tähtiä glögiraadin esimerkin mukaisesti: ***** Huippu, ei jätä toivomisen varaa, **** Erinomainen, *** Hyvä, ** Kelvollinen, * Ei maistunut.

Koska niinkin tärkeä henkilö kuin Onneli oli mukana, oli luonnollista aloittaa maistelu VIP-glögijuomista, joita on joskus saanut sata senttiä kymmenellä sentillä. Kun parasta ennen ‑päivästä oli yhdeksän kuukautta, glögistä ei keksinyt mitään valitettavaa (*****). Kun glögille tuli kolme vuotta lisää ikää, maku vähän laimeni mutta juoma oli edelleen juotavaa (****). Viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen maku oli jälleen huonontunut (***). Onneli ei olisi enää juonut tätä glögiä, mutta minulle se olisi maistunut.

Ylipäätään kysymys ei minusta ole siitä, onko maku heikentynyt suhteessa alkuperäiseen. Niin varmasti on käynyt. Kun pohditaan, voiko glögiä vielä käyttää, pitää miettiä vain sitä, maistuuko juoma itsessään riittävän hyvälle.

Marlin perinteinen punainen glögijuoma oli kahden vuoden ja kuuden kuukauden päässä päiväyksen umpeutumisesta. Se oli vähän menettänyt makuaan mutta ei häiritsevästi (****). Sen sijaan vertailun nuorin glögi, puoli vuotta päiväysvanha Rainbow, maistui vähän jännältä (***). Voi kuitenkin olla, että niin se maistuu uutenakin.

Siirryimme glögitiivisteisiin. Marlin lasipulloon pakattu perinteinen glögi on minulle lapsuudenkodistani tuttuakin tutumpi. Neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta päiväyksestä glögi oli ihan asiallinen (****). Vuoden vanhempi glögi oli ehkä hieman huonomman makuinen (****). Seitsemän vuotta ja seitsemän kuukautta päiväysvanha glögi oli aika makeaa mutta ihan maistuvaa (***). Onneli ei kuitenkaan välittänyt siitä.

Viimeinen tiiviste oli Isoäidin glögi. Sen parasta ennen -päivästä oli kymmenen vuotta. Glögin maku oli niin kehno, ettei Onneli sitä suostunut juomaan (*). Minulle maku oli niillä rajoilla. Tuskin juon pulloa, koska kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan sokerimehu. Vähän voisi epäillä, ettei glögi ole ollut kovin hyvää alun perinkään, mutta ainakin vuonna 1998 se oli ylivoimainen testivoittaja.

Maistelu huipentui Loimu 2010 -vuosikertaglögiin. Suuri 21 prosentin alkoholipitoisuus ei pelastanut näin vanhaa glögiä, vaan maku oli kamala (*). Aromit olivat kadonneet, ja tilalla oli portviinistä tuttu polttelu, joskaan ei yhtä hienostuneena. Lämmitettynä glögi oli vielä yksipuolisemman makuinen viinaliemi.

Lopuksi haistelin kahta Meiran glögimaustetta. Avatun pussin parasta ennen -päivään oli vielä vajaa vuosi. Tuoksu oli voimakas ja miellyttävä, ja siitä pystyi erottamaan kanelin, kardemumman, pomerassinkuoren, inkiväärin ja neilikan. Avaamattoman glögimausteen parasta ennen -päivä oli ollut 31.10.97. Pussin sisällön tuoksussa oli grillimaustetta, karria ja mummolaa.

Testin perusteella alkoholittomille glögeille on mahdotonta antaa edes viitteellistä säilyvyysaikaa. Keskimäärin ne pysyvät hyvinä vuosia, mutta lopullista päätöstä ei voi ulkoistaa kalenterille. Kysymys on yksinkertaisesti eli monimutkaisesti siitä, minkälaista juomaa suostuu nauttimaan.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 4: pantin merkityksen paluu

Posted on by Onni Tonkija

Pantti tarkoittaa esinettä, joka annetaan saamisen vakuudeksi. Jos tämä saaminen on ihmisen omaisuuteen verrattuna vähäinen, hän ei hahmota saamaansa panttia pantiksi vaan jättää sen lunastamatta.

Lasipullon pantti on Suomessa kymmenen senttiä. Sillä saa kaupasta ehkä yhden sipulin (ja roskiksesta niitä saa ilmaiseksi monta lisää kuten pullojakin). Tällaisilla summilla ei ole riittävää vaikutusta keskituloisen kansalaisen käyttäytymiseen. Mitätön pantti ei ole monesti pantti ollenkaan vaan lahjoitus Palpalle.

Täysi olutpullo, jossa on saksalainen, 0,25 euron panttimerkintä

Saksa on panttimaa.

En pakkaa juomia, mutta keksintöä pukkaa minullekin, koska juomaa pakkaa kotiin jäteastioista. Saksalaisen löytöpullon innoittamana kehitin yksinkertaisen juomainnovaation: kasvatetaan lasipullojen panttia reilulla keskimääräisellä falloksella eli 15 sentillä. Se ei ole paljon, mutta olisi se ainakin askel kohti keskieurooppalaisia juomatapoja.

Muutokseen ei tarvittaisi edes lainsäätöä, sillä juomapakkausasetuksen mukaan lasipullon pantin pitää olla vähintään 10 senttiä. Jos Palpaa kiinnostaisi kasvattaa pakkausten palautusastetta muutenkin kuin mainospuheissaan, se voisi korottaa panttia ihan omalla päätöksellään. Palpalta on kuitenkin tässä asiassa turha odottaa aktiivisuutta, koska sen omistavat Olvi, Hartwall ja Sinebrychoff sekä kaupan keskusliikkeet. Ne eivät tietenkään halua aiheuttaa juomien myynnille pienintäkään kärsimystä.

Koska enintä, mitä Palpa voi tehdä, on vähintä, mitä pitäisi tehdä, niin nykyistä isompaa panttia voitaisiin vaatia alkuun suurimmille lasipulloille. Niitä kierrätetään vähiten, ja ne roskaavat pahiten. Joku saattaa vielä muistaa litran lasipullon 40 sentin pantin.

Mahdollista ostoinnon laimenemista ei kannattaisi pelätä. Jos panttien kallistuminen todella vähentäisi lasien kallistumista, se olisi vain askel kohti keskieläimellisiä juomatapoja.

 

Panttipostaukset jäävät tauolle, mutta niiden ystäville tiedoksi, että toinen, käytännönläheisempi tuotantokausi on jo tekeillä.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 3: panttimerkintä pulloon

Posted on by Onni Tonkija

Huomasin roskiksia penkoessani hedelmämehuja valmistavan Frooshin liittyneen suomalaiseen panttijärjestelmään. Ensi alkuun voisi luulla, että valmistajalla on syttynyt ympäristöystävällisyyden idealamppu. Todellisuudessa taloudellisesti järkevällä toimijalla ei ole Suomessa vaihtoehtoa.

Juomapakkausverolain mukaan yli 50 000 litran verran vuodessa juomia markkinoille pakkaavan on maksettava veroa 51 senttiä litralta, elleivät pakkaukset kuulu palautusjärjestelmään. Laki vuotaa sikäli, että veroa ei peritä kartonkipakkauksista eikä maito- ja meijerituotteista eikä hedelmä- ja kasvismehuista. Hedelmäsoseista valmistettu juoma ei ilmeisesti käy hedelmämehusta, joten Frooshin oli valittava, maksaako se yhdestä pikkupullosta 13 senttiä veroa valtiolle vai 8 senttiä[†] verotonta maksua Palpalle.

Vasemmalla täysi, pantiton Froos-lasipullo, oikealla tyhjä, pantillinen pullo.

Mango-appelsiini-sose-mehupurkki ennen ja jälkeen. Vasen pullo, jonka sisällöstä suurin osa on muuten omenaa, on tähän juttusarjaan kuvattujen pakkausten joukossa sikäli poikkeuksellinen, että sitä ei ole pantattu kuin jääkaapissa eikä hylätty kuin roskaa.

Frooshin purkit ovat hienosti sanottuna kertalasipulloja, eli niitä ei pestä ja täytetä uudelleen vaan ne viherpestään pantilla ja käytetään uudelleen materiaalina kuten nykyään melkein kaikki lasipullot. Hartwallin ja Sinebrychoffin asiakaspalvelut kertovat, että uudelleen täytetään enää 0,33 litran matalia olutpulloja ja virvoitusjuomiin käytettäviä kierrelasipulloja sekä Sprite- ja Coca-Cola-profiililasipullojen kaltaisia erikoisuuksia.

Uudelleentäytettäviä pulloja voi käydä haikailemassa viime vuosikymmenelle jämähtäneellä Ekopulloyhdistyksen kotisivulla. Menneisyyteen tuntuu jääneen myös pakkauslasia koskeva lainsäädäntö. Se ei ehkäise jätteen syntymistä, ei kohdistu tasapuolisesti eikä kannusta kierrätykseen. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen juonut hedelmäsosetta, minulle annetaan 10 senttiä. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen lusikoinut hedelmäsosetta, minulle sanotaan: ”Kiitos kun lajittelet!”

Luonnon kannalta on se ja sama, viekö Froosh-pullon lasinkeräykseen vai pullonpalautukseen. Yhdentekevää ei ole kuitenkaan se, mistä pullo on valmistettu: Muovipullo liikkuisi vähemmällä energialla kuin raskas lasipullo. Lisäksi PET-muovi on kierrätysmateriaalina arvokkaampaa[†] kuin lasi. Jos pullo päätyy pantista huolimatta sekajätteisiin, polttolaitoksessa muovi palaa lämmöksi mutta lasi vain sulaa.

Pohjimmiltaan on tyhjänpäiväistä kehitellä huippuekologista Froosh-purkkia, sillä hedelmissä olisi luonnostaan hyvät pakkausmateriaalit. Ne menevät joka tapauksessa hukkaan, syötiin sisältö sitten suoraan tai pulloon säilöttynä.

 

† linkki kuollut

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 2: panttimerkintä piiloon

Posted on by Onni Tonkija

Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kolme tölkkiä, joissa eri panttimerkinnät: virolainen, uusi suomalainen ja vanha suomalainen.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 1: pallo muovia purkkiin

Posted on by Onni Tonkija

Ihminen on ainoa eläin, joka juo aikuisena muutakin kuin vettä. Jotta tämä asia pääsisi unohtumaan, juomateollisuuden on tuotettava uusia innovaatioita jatkuvalla syötöllä.

Juomanautinnon kruunaa usein vaahto, oli kyseessä sitten kalja, kokis tai kaputsiino. Olutvaahtojen kruunaamaton kuningas on DRAUGHTFLOW®-systeemillä synnytetty krema, joka ei tietenkään ihan joka karjalankarhukoffin temppuihin kuulu.

Luksusvaahto saadaan aikaan sujauttamalla oluttölkkiin miltei pingispallon kokoinen muovikuula, johon on pantu typpeä. Kun tölkki avataan ja paine sen sisällä pienenee, typpikapselikin napsahtaa auki ja tuottaa vaahtoa kuin ponnekaasukerma.

Kaksi oluttölkkiä, joiden päällä on niistä poistettu typpikapseli.

Aina on blogissa tilaa vielä yhdelle tai kahdelle widgetille.

Typpikapseli on tölkin suuaukkoa suurempi, joten sitä ei saa pois ilman teräaseita, Äkkiseltään vaikuttaisi, että olemme dilemman äärellä: muovin voisi polttaa mutta alumiinia ei, ja toisaalta alumiinikeräykseen tuskin tarvitaan muuta kuin alumiinia.

Käytännössä tölkin kapseleineen voi kierrättää siinä missä tavallisenkin alumiinitölkin. Muovipallo nimittäin palaa pois alumiinia sulatettaessa, kertoo Marja-Leena Ahtiainen alumiinia kierrättävästä Kuusakoski Oy:stä.

Samaan tapaan tuikkukynttilöiden kantoja ei tarvitse puhdistaa palamattomasta aineksesta, vaan ne voi laittaa suoraan metallinkeräykseen. ”Kynttiläjäämät eivät vaikuta alumiinin laatuun, koska määrät ovat häviävän pieniä”, Ahtiainen sanoo.

Tästä keksinnöstä on turha vaahdota enempäå. Kierrätysjärjestelmämme eivät hätkähdä oluttölkkien muovipalloista tai maitopurkkien muovikorkeista, tuskin tulevistakaan juomamuovi-innovaatioista.

 

Tämä kirjoitus on neliosaisen jatkokertomuksen ensimmäinen osa. Seuraavat osat ilmestyvät neljän päivän välein.