Maidon parasta ennen paljon parempi kuin ennen

”Jos maitoa ei olisi, se pitäisi keksiä.” Lausuma oli varmasti ihan paikallaan Eläketieto-lehdessä vuonna 2009. Mutta jos nykyisen kaltainen maito todella keksittäisiin tänään, ei keksittäisi piimää, viiliä, rahkaa tai juustoa. Ei olisi nimittäin tarvetta muuttaa maitoa säilyvämpään muotoon, kun se säilyy jo monta kuukautta. Eikä olisi toisaalta mitään tarvetta, jota täyttämään maito täytyisi keksiä.

Säilyvyystestasin noin viisikymmentä maitoa, en Satamaitoa mutta monta muuta merkkiä, Kotimaista ja ulkomailta. Selvitin myös, miten säilyvät maitomaiset nesteet ja jauhemaiset maidot. Selvisi, että maito voi säilyä viikkoja, kuukausia, vuosia tai vuosikymmeniä. Ehdottomia päivämääriä on kuitenkin vaikea antaa, sillä maito on meijerien sinnikkäistä vakiointipyrkimyksistä huolimatta yksi oikukkaimmista elintarvikkeista.

Jotta ymmärtää maidon pilaantumista, on hallittava muutama käsite.

Raakamaito on maitoa, jota on prosessoitu ainoastaan jäähdyttämällä. Sitä en ole juonut muuta kuin koko lapsuuteni. Emme tosin puhuneet raakamaidosta, sillä ei sitä tarvinnut kypsentää ennen juomista. Kutsuimme sitä ihan vain maidoksi, tai lehmänmaidoksi erotuksena kaupanmaidosta.

Maidon lämpökäsittelyn termisekamelska alkaa käsitteellä termisointi. Siinä maito lämmitetään celsiusasteissa eläkeiän lukemiin 15 sekunniksi. Termisoidusta maidosta voidaan valmistaa eräitä juustoja, kuten emmentalia, koska siihen jää tarpeellisia maitohappobakteereja. Juustojen säilyvyys on oman juttunsa aihe.

Neljän maitotölkin tiedot käytetystä kuumennusmenetelmästä: ”pastöroitu maito”, ”pastöroitu laktoositon maitojuoma”, ”korkeassa lämpötilassa pastöroitu kevytmaito”, ”laktoositon iskukuumennettu (UHT) maito”.

Kuumennettu on.

Pastörointi on lämpökäsittelyjen klassikko. Siinä maito kuumennetaan celsiusasteissa Stadionin tornin korkeuden lukemiin varttiminuutin ajaksi. Pasteurointi tuhoaa tuberkuloosibakteerit ja kaikki muutkin taudin- ja terveydenaiheuttajat. Pästoröinti poistaa maidolta riskielintarvikkeen statuksen.

Korkeapastörointi eli ESL-käsittely on toimenpide, jonka viime vuosina tapahtuneen käyttöönoton selittää pidenne extended shelf life. Korkeaksi lämpötilaksi lasketaan celsiusasteissa virsien ”Kosketa minua, Henki” ja ”Jumala loi auringon, kuun” numeroiden väli. Alle kahdessa sekunnissa ehtivät tuhoutua kylmässä kasvavat itiöt.

Iskukuumennus eli UHT-käsittely tekee maidosta huoneenlämmössä säilyvää. Termi ultra high temperature on nykyisin turhan mahtipontinen, kun lämpötila on kuitenkin sama kuin ESL-kuumennuksen yläraja. Muutama sekunti riittää, mutta perusmaitotölkin asemesta tarvitaan ilmatiivis, esisteriloitu ja valoa läpäisemätön pakkaus. Iskukuumennuksen jälkeen lämpökäsittelyasteikolla tulee vielä säilykkeistä tuttu sterilointi, mutta Suomessa sitä ei käytetä maitotuotteille.

Suomalainen meijeriväki väittää, että ESL-maito ei maultaan poikkea yhtään peruspastoroidusta maidosta mutta UHT-maidossa on ikävän kananmunainen keitetyn maku. Tästä makuasiasta ei jaksa kiitellä kaupan takapihan kompressorihurinaa helteellä kuunteleva maailmanpelastaja, etenkin kun ruokakulttuuristaan kuulussa Ranskassa UHT:n osuus hipoo sataa prosenttia. Koska huoneenlämpömaitoa on paljon kätevämpi rahdata maasta toiseen kuin kylmäketjumaitoa, suomalaisten UHT-lausuntoihin jää protektionistinen sivumaku.

Säilyvyystutkimukseni kertovat aina tuotteen aistinvaraisesta laadusta, eivät suoraan elintarviketurvallisuudesta. Tällä kertaa on huojentavaa todeta, että lukiessani pari pitkää päivää artikkeleita maidon säilyvyydestä en huomannut oikeastaan yhdenkään asiantuntijan varoittavan vanhan maidon vaarallisuudesta. Lämpökäsittelyn läpi käyneessä maidossa ei tavallisesti esiinny tautia aiheuttavia pieneliöitä, joten voimme keskittyä pilaajabakteereihin. Jos ehdoin tahdoin juo pilaantuneen makuista maitoa, odotettavissa on lähinnä vatsanväänteitä.

Maidon parasta ennen -päivä on siis oleellinen vain siihen hirttäytyneille kauppiaille. Me muut voimme kaikessa rauhassa maistaa maitoa. Jos maito on pahaa, sitä ei ole pakko juoda. Se, joka epäilee makuaistiaan, voi tehdä kahvitestin: jos maito juoksettuu kokkareiseksi kuumaan nesteeseen kaadettaessa, se on tai alkaa olla pilalla. Tämä testi sopii yltiövarovaiselle, sillä lämpö nopeuttaa hapantumisen aiheuttamaa maidon kaseiinin erottumista. Kahvin tai teen happamuus edistää tätä saostumista entisestään. Vaikka maito hajoaisi kuumassa, ”viimeistä käyttöpäivää” ei ole välttämättä ylitetty, sillä kylmänä maito voi vielä pysyä kasassa ja maistua siedettävältä. Lettutaikinaankin se käy.

Lämpimään jäänyt maito on perusjuttu hajamielisille ja dyykkareille. Valitettavasti lämpö on myrkkyä maidon säilyvyydelle. Nyrkkisäännön mukaan maidon pilaantumisnopeus kaksinkertaistuu, kun lämpötilan nousee kaksi astetta. Vastaavasti kahden asteen pudotus suunnilleen tuplaa säilyvyyden.

Ei siis ole ihme, että etenkin kesällä löydän roskiksesta avaamattomia maitopurkkeja, joissa on sameaa nestettä pinnalla ja sakat pohjassa. Koska lämpötilalla on huomattava merkitys ja ihmisillä on erilämpöisiä jääkaappeja ja jääkaappien ympärillä erilaisia kylmäketjuja, on toivotonta antaa muuta kuin suuntaa maidon säilyvyysajoille. Lähinnä voin todistaa, että näinkin pitkään voi maito säilyä.

Lähes varmasti voi luvata sen, että maito säilyy juomakelpoisena viikon parasta ennen ‑päivän jälkeen. Myös valmistajan antamalla lupauksella on merkitystä. Vuonna 2015 suomalaisten maitojen hyllyikien vaihteluväli oli 7–30 päivää. Yleinen kokemus päiväyksistä kertoo, että pitkä hyllyikä tarkoittaa myös pitkää säilyvyyttä päiväyksen umpeuduttua. Siten valmistajan ilmoittama 7 päivää juoruaisi 14 päivän kokonaissäilyvyydestä ja 30 päivän hyllyikä tarkoittaisi vielä toista kuukautta päiväyksen ylittymisen jälkeen.

Olen huomannut, että laktoosittomat maitojuomat, jotka ovat järjestään ESL-maitoja, säilyvät helposti ainakin kuukauden parasta ennen -päivästä. Ennätykseni on Kotimaista-merkin laktoositon kevytmaitojuoma, joka oli ihan tavallisen makuista kolme kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen. Arvoitukseksi jää, kuinka pitkään maito olisi vielä voinut säilyä, jos en olisi viheltänyt peliä poikki. Sitä, onko maito käynyt läpi ESL-käsittelyn, ei välttämättä ilmoiteta pakkauksessa. Tekstien ”korkeapastöroitu” tai ”korkeassa lämpötilassa pastöroitu” sijasta tölkkiin on voitu painaa vain ”pastöroitu”.

Iskukuumennus kerrotaan aina pakkauksessa. Nämä UHT-maidot säilyvät päiväyksen umpeuduttua kuukausia mutta eivät ikuisuuksia. Laatu vähän heikkenee ajan myötä, mutta käyttökelpoisuutta pitäisi riittää ainakin puoli vuotta parasta ennen -päivästä, etenkin jos pienet rasvapaakut eivät haittaa. Tosin äsken avaamani Arlan UHT-kahvimaito oli jo puolen vuoden kohdalla pieninä palluroina. Iskukuumennetuissa maidoissa vuosi alkaa olla maksimi. Jo kymmenen kuukautta parasta ennen -päivästä voi tarkoittaa, että maito on väriltään virtsan kaltaista mutta maultaan pahempaa.

Tekniikan kehitys on huomattavasti parantanut pakatun maidon säilyvyyttä. Avatun maidon kestävyyttä on vaikea kehittää, sillä maitoon ei saa lisätä säilöntäaineita. Vaikka pastorointi tuhoaa lähes kakki mikro-organismit, bakteerien proteiinia ja rasvaa pilkkovat entsyymit voivat jäädä aktiivisiksi. Lisäksi huoneilmasta laskeutuu maitoon uutta elämää tuhotun tilalle.

Lämpökäsittelyn lajilla ei pitäisi olla merkitystä avatun maidon säilymisessä. Joku tätä tutkikin, ja UHT-maito säilyi huonoiten. Sekin tosin säilyi uskomattomat 16 vuorokautta, vaikka purkki oli jääkaapin ovessa. Ovi on jääkaapin lämpimin paikka, ellei laitetta ole tuulettimella suunniteltu tasalämpöiseksi.

Valmistajien lupaus avattuna säilymisestä vaihtelee kolmen ja viiden päivän välillä. Näin tiukan aikarajan selittää yleisen varovaisuuden lisäksi ehkä se, että säilyvyystesteissä on käytetty pienetkin makuerot havaitsevia ammattimaistajia. Tai ehkä on haluttu ottaa huomioon se, että maito saattaa seisoa tunninkin ruokapöydässä. Omissa kokeissani maito on säilynyt yleensä reilun viikon, ennen kuin se alkaa kahviin lisättäessä piimiä.

Mistä päästäänkin saumattomasti ilman mitään siltakielikuvia siihen, että piimän säilyvyys on ihan omaa luokkaansa. Piimähän on tapa pilaannuttaa maito hallitusti. Se ei taida olla mikään roskikseennakkelusukupolven juoma, joten tutkimusaineistoni on vähäistä. Havaintojeni mukaan piimän alkuun raikas maku syvenee selvästi hapantumisen edetessä. Jos tästä mausta pitää, en tiedä, voiko piimä mennä pilalle.

Avasin 13.3. laktoosittoman rasvattoman Kotimaista-piimän, jonka parasta ennen -päivä oli ollut 4.11. Piimä oli juoksevaa, siinä oli pieniä sattumia, ja maku oli mieto. Myöhemmät muistiinpanoni ovat: 21.3. ok – 1.4. hapan, ihan ok – 6.4. erittäin hapan – 18.4. viimeisillään – 24.4. vielä menee. Nyt 30.4. piimä on mielestäni yhä juotavaa. Ei ehkä ihan kaivosta nostetun raikasta mutta ei myöskään kuvottavaa niin kuin maito olisi samassa tilanteessa.

Nyt kun saumattomien siirtymien makuun on päästy, voidaan käsittelyyn ottaa roskiksesta löytynyt kissanruokapurkki, jonka kannessa luki Kondenspiima karamell. Tämä kondensoitu maito oli lojunut pitkään jääkaapissa, koska en ollut jaksanut miettiä, mitä siitä voisi tehdä, enkä ollut huomannut pienellä painettua: ”Säilitada temperatuuril 0°…+20 °C.” Nyt kun avasin turhaan kylmässä säilytetyn pakkauksen kahta kuukautta vaille kaksi vuotta parasta ennen -päivästä, sisällä oli paksua, moitteetonta kinuskia.

Sokeroiduista maidoista puheen ollen, pastoroidut maitokaakaot ja maitokahvijuomat voivat säilyä kuukausitolkulla mutta eivät välttämättä. Sen sijaan UHT-maitokahvijuomat eivät tunnut menevän pilalle, vaikka UHT-maitojen säilyvyys on rajallista.

Kahdeksan Starbucks-maitokahvijuomapurkkia pientareella ohi kulkevien autojen vieressä.

Dyykatut kahvimukit kuvattiin niiden luontaisessa esiintymisympäristössä, vaikka ne olivatkin vielä juomattomia.

Olen säilyttänyt Starbucks-kahvijuomia huoneenlämmössä, koska kyseessä on UHT-tuote. Puoli vuotta parasta ennen -päivästä ei ole mielestäni vaikuttanut ratkaisevasti makuun, mutta juomaan on yleensä ehtinyt tulla pieniä saostumahiutaleita. Kahdessa vuodessa maku saattaa jo vähän kärsiä, ja pohjalle kerääntyy hyhmää, paakkuja ja kiisselinkuoria.

Starbucks-juomaa suositellaan säilyttämään enintään 8 asteessa suomeksi ja ruotsiksi, 5 asteessa tanskaksi ja 4 asteessa norjaksi. Kreikaksi riittää jääkaapissa pitäminen, mutta ohjeeksi annetaan myös, ainakin Googlen käännösohjelman mukaan: ”Kuluta seos heti kulutuksen jälkeen.”

Kysyin asiasta Arlan kuluttajapalvelusta. Lämpötilat heittelevät kunkin maan elintarvikelainsäädännön mukaan. Maustettujen maitotuotteiden säilytyslämpötila on Suomessa alle +8 (maidoilla nykyään +6). Koska Starbucks-juoma on puhdistettu UHT-kylvyssä, se säilyy kuluttajapalvelun mukaan huoneenlämmössäkin. Kylmäsäilytysohje on annettu siksi, että tuote maistuu paremmalta jäähdytettynä. Milloinkahan Coca-Cola keksii saman?

Olen dyykannut vajaan vuoden aikana valtavan määrän Valion kylmässä säilytettäviä Profeel-proteiinipirtelöitä. Kaakaon makuinen juoma kestää yleensä ainakin neljä kuukautta parasta ennen ‑päivästä. Appelsiinikaakaon makuisesta on vaikea sanoa, kun appelsiini tuo juomaan epäilyttävän pirteän sivumaun. Epäilyttävän siksi, että välillä nämä juomatölkit pullistuvat, vaikka päiväystä olisi vielä jäljellä. Proteiinialalla pullistelu tietysti kuuluu asiaan, mutta valitettavasti näin pirtelöstä menee maku ja koostumus.

Ilmeisesti Profeel-juomat eivät kestä juurikaan lämpöä. Onneli pilasi yhden pirtelön unohtamalla sen pariksi päiväksi laukkuunsa. Aina kun sama on käynyt jukurtille, maussa ei ole ollut mitään valittamista.

Ehkä Valion kannattaisi harkita tiiviimpiä pakkauksia. Korkkasin äsken Lidlin Mcennedy-suklaapirtelön tasan 2,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Aistin pinnalla pientä makuvirhettä, mutta sekoittamisen jälkeen se tuntui kadonneen. Pirtelöä ei ollut edes iskukuumennettu! Samoin Arlan Power Cow -UHT-suklaapirtelö oli 2 vuotta ja 3 kuukautta päiväysvanhana täysin juotavaa. Molemmat olivat olleet jääkaapissa, ja ne oli pakattu muovipurkkiin ja suljettu metalli- ja muovikansilla. Sen sijaan Valion Play-maitokaakao oli klimppistä ja maistui epämiellyttävältä jo alle 5 kuukauden jälkeen. Se oli pakattu muovikorkilla suljettuun kartonkitölkkiin.

Kaksi maitojauhepussia ja niiden vieressä maitojauhetta.

Pitkään kestää, kun maidosta jauhetaan.

Viimeisenä testipenkkiin istahtavat lahjoituksena saamani Valion rasvattomat maitojauheet. Kutsutaan heitä vaikka nimillä PE 29.01.98 ja PE 01.02.15. Vertailu ei ole täysin aukoton, sillä avasin PE98:n yli neljä kuukautta sitten ja avatun pakkauksen säilyvyydeksi luvataan kolme kuukautta. Olisi tosin hauska tietää, mihin tämä suositus perustuu, sillä aromiaineita sisältävät mausteetkin säilyvät vuosia. Olen aiemmin kovertanut kovettunutta maitojauhetta kahviin ilman valituksia juojan taholta.

Kun tein testatuista maitojauheista maitoa, maultaan hieman voimakkaammaksi mutta juotavaksi osoittautui 22 vuotta sitten vanhentunut PE98. Verratessani jauheita kiinteässä olomuodossa ja kahvin seassa 5 vuotta sitten vanhentunut PE15 ei juuri eronnut verrokistaan. Viisi vuotta ei ole vielä mahdottoman paljon, jos tuotteen leima-aika on 24 kuukautta. Hävikin kannalta maitojauhe olisi moneen paikkaan oiva valinta kahvimaidoksi. Tai ehkä jopa kasvimaitojauhe.

Oho, taisin puhua kasvimaidosta. On hupaisaa, miten tarkkaan Euroopan unioni valvoo maito-sanan käyttöä. Sen ymmärtäisi, jos kaupanmaito olisi jonkinlainen koskematon luonnontuote. Valiolaisesta näkökulmasta EU laahaa jäljessä: ”– – maidon kanssa ei enää olla riippuvaisia pelkästään rasvapitoisuuteen liittyvistä muutoksista, vaan koko maito voidaan purkaa komponenteiksi ja alkaa rakentaa siitä lähes mitä vaan – –.” Tässä mielessä maitojuomat ja kaurajuomat ovat samanlaisia eri ainesosista kasattuja tuotteita.

Jos jotain maitoa on pakko aikuisena käyttää, luonnollisinta olisi tietysti raakamaito. Tuottivathan eräässä tutkimuksessa pastoroitu maito ja kypsennetty liha kissoille ihmisten vaivoja, kuten sydänsairauksia ja ”vinoutunutta seksuaalista halua”.

Raakamaito ei kuitenkaan käy, koska olemme tällä hetkellä parempia jäljittämään pieneliöiden tuottamia sairauksia kuin terveyksiä. Alkujaan maitojen lämpökäsittelyihin ryhdyttiin, jotta ihmiset eivät yskisi lavantautejaan ja kurkkumätiään maidon joukkoon. Nykyään maito menee lypsykoneesta suoraan tankkiin.

Valion mukaan raakamaidossa ei ”alun perinkään ole merkittäviä määriä ihmisen terveydelle edullisia bakteereja”. Siten raakamaidon perään on turha haikalla, ja lopun perin voi kysyä, miksi juoda maitoa ollenkaan, kun tarvittavat ravintoaineet voidaan sekoittaa moneksi muuksikin tuotteeksi.

Ylipäätään ravinnon ja terveyden suhteesta on vaikea lausua mitään pysyvää. Lähinnä voisi miettiä, miksi kalsiumin saantisuositus on niin suuri, että se on käytännössä mahdollista saada vain maitotuotteista tai purkista. (Myös kasvimaitoihin tulee kalsium purkista.) Onko todella niin, että metsästäjä-keräilijät söivät yhtenä päivänä seesaminsiemeniä, toisena merilevää ja kolmantena manteleita, vai voisiko kalsiumin saantisuositus olla pielessä?

Lienee liioiteltua väittää, että maito olisi myrkkyä. Toisaalta olisi aika outo yhteensattuma, että on olemassa hieman botuliinia eloonjättävämpi myrkky nimeltä maitotoksiini, joka kasvattaa kalsiumin määrää soluissa.

Kolme maitotölkkiä, joiden takana neljännessä maitotölkissä näkyy lehmän kuva.

Ei maitoa ilman kaltereita.

Tällä kertaa on pohdittu lähinnä, voiko hävikin syntymistä estää, kun maito on jo maassa kytkyissä makaavalta lehmältä riistetty. Maidon kestävyydestä ei voi kuitenkaan kattavasti kirjoittaa mainitsematta lehmiä. Siksi lopuksi tiiviste ikään kuin muistutuksena. Kyllähän te tiedätte.

Lehmä on kuin lestadiolaisäiti, joka huomaa olevansa taas vittu raskaana eikä muista minkä takia, kun päivät ovat yhtä yksitoikkoista sumua sitä nyrkkiraiskausta lukuun ottamatta. Mutta se, mistä suurperheessä voi vain haaveilla, tapahtuu lehmälle poikkeuksetta: lapset viedään pois. Siinä onkin sitten aikaa miettiä, minkälaisten yhteiskunnallisten ihanteiden seurauksena kantaa luonnottoman kokoisia utareita. Onneksi tehokkaat rintapumput helpottavat tuskaa, ja jos maito ei laske kunnolla, niin pääsee pois, väkivaltaisella tavalla mutta pois kuitenkin. Rakenteellisen väkivallan puitteissa voivat ketjut kesän kynnyksellä vaihtua sähköaitaan, ja sellaista hetkellistä helpotusta kokoontuvat ihmiset yli kymmenen hengen joukolla toljottamaan, eivät syyllisyyden kalvamina vaan nähdäkseen kerrankin, millaista on kokea puhdasta iloa, kun itselle kaikki on vain väline saavuttaa, niin mitä ja minkä takia? tulee harvoin kysyttyä toisin kuin: millä hinnalla?

Panttisalaisuudet, osa 1: Pantinpaljastin kääntää pullojen viivakoodit euroiksi

Joka päivä joku länsimaalainen jossain päin länsimaailmaa huomaa saaneensa roolin murhenäytelmässä: Palautusautomaatti ei hyväksy lasipulloa vaan sylkäisee sen ulos. Painavaa pulloa on kannettu kauppaan turhanpäiten, ja nyt se pitäisi vielä viedä poiskin ja toimittaa lasinkeräykseen. Hieman lohdutusta kohtalon kolhimalle tuo se, jos automaatti sylkäisemisen sijasta nielaisee.

Koska kyseessä on länsimaalaisten ongelma, siihen on kehitetty ratkaisu. Suomaalaiset voivat käyttää Suomen palautuspakkauksen, joka kutsuu itseään Palpaksi, tarjoamaa tarkista juomapakkauksen pantillisuus -palvelua, joka ei kutsu itseään Pantinpaljastimeksi.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluun syötettynä viivakoodi 6420615510383. Vastauksena Onnenpekka Pils, kierrätyslasi, 0,10 €.

Tarkista juomapakkauksen pantillisuus -työkaluista tarkin on Pantinpaljastin.

Pantinpaljastimeen näpytellään juomapakkauksen EAN-viivakoodi, jonka pituus on 8, 12 tai 13 numeroa. Jos koodi on rekisteröity Palpan järjestelmään, paljastin ilmoittaa juoman nimen, pakkaustyypin ja pantin arvon. Pantinpaljastin paljastaa myös useimmat näppäilyvirheet, sillä se osaa laskea annetun numerosarjan tarkistussumman ja verrata sitä viimeiseen numeroon.

Innokkaan pantintarkistajan kannattaa käyttää sellaista selainta, joka tallentaa lomaketietoja. Näin samaa koodia ei tarvitse näpytellä joka kerta loppuun asti. Paljon koodia ei varmaan tarvitsisi näpytellä myöskään, jotta syntyisi sovellus, joka lukee viivakoodin kameralla ja syöttää sen suoraan Pantinpaljastimeen. Siitä, että Palpa sellaisen tilaisi lunastamatta jääneillä miljoonilla, en panisi päätäni pantiksi.

Punaisessa, lokeroidussa pullokassissa kaksi pientä siideripulloa ja kaksi isoa votkapulloa.

Pullokassin poikkileikkauksessa siideri, siideri, votka ja votka.

Kokeillaan Pantinpaljastinta kahdella erilaisella kahdella samanlaisella pullolla. Kuvan vasemmanpuoleisessa Happy Joessa on 10 sentin panttimerkki. Valmistajia ja maahantuojia kannustetaan panttimerkin käyttämiseen pullon kierrätysmaksuun tulevalla yhden sentin alennuksella.

Koodi 6413600147206 vahvistaa panttimerkinnän oikeaksi. Myös Happy Joe numero 6413600058021 tuottaa palautusautomaatilla 10 senttiä, kuten suomalaiselta juomalta voi odottaakin. Vasemmanpuoleinen Absolutkin (7312040017683) sisältää pantin ilman panttimerkkiä, mutta oikea Absolut (7312040017072) ei kuulu suomalaiseen panttijärjestelmään.

Palpalle kuulumattomasta viivakoodista Pantinpaljastin sanoo: ”Juomapakkaus voi olla pantillinen uudelleentäytettävä lasipullo tai kuulua toisen yrityksen ylläpitämään palautusjärjestelmään.” Pantinpaljastimelle tuntemattomasta pakkauksesta voi saada Suomen kaupoissa pantin, jos kyseessä on Lidlin muovipullo tai uudelleentäytettävä lasipullo. Lidlin pulloissa on asiasta varoitus, mutta uudelleentäytettävät pullot eivät pukahda panteista.

Häkkikomeron oven edessä sininen olutkori, jossa on lasiset kaksi 0,3 litran kirkasta virvoitusjuomapulloa ja kaksi 0,33 litran ruskeaa olutpulloa.

Pullokorin ilmakuvassa vissy, limsa, olut ja olut.

Perinteinen lyhyt ja pönäkkä olutpullo on käytössä vielä muun muassa Olvilla ja Hartwallilla. Joskus harvoin vastaan tulee paksu, ”kierteinen” virvoitusjuoma- tai kivennäisvesipullo, kuten Vichy (6413600000280). Näistä kaikista saa 10 sentin pantin, vaikka Pantinpaljastin ei niiden kohdalla paljasta kuin tietämättömyytensä. Palautusautomaattikaan, joka tarkastelee näitä pulloja hartaasti, ei vaadi niiltä viivakoodia. Tässä tapauksessa täysin paljaan pullon palauttaminen ei siis ole etikettivirhe.

Kolmanneslitran jykevät lasipullot eivät mene romuttamolle, vaan ne täytetään uudelleen. Uudelleentäytettävät pullot eivät ole kertakäyttöisyyteen erikoistuneen Palpan alaa, vaan niitä hallinnoi Ekopulloyhdistys. Ekopullojen muodot voi viehättävästi tsekata vuodelle 2004 päivätyn etusivun zip-paketista.

Coca-Colan painava 0,35 litraa vetävä pullo on vaihtunut hentoiseen 0,25 litran kertakäyttöpulloon. Sinebrychoff ei muutenkaan enää täytä uudelleenkäytettäviä pulloja. Sen kertakäyttöiset pullot tulevat ekologisesti Puolasta ja Virosta. Ennen ne käytiin täyttämässäkin Virossa.

Harmaassa muovisessa 240 litran kierrätyslasipulloastiassa lasinsirpaleita ja lasipulloja.

Pulloroskiksen räjäytyskuvassa olut, rommi, samppanja, valkoviini, punaviini ja valkoviini.

Ahkera pullojen kerääjä saattaa törmätä erääseen erikoisuuteen: horeca-pulloon. Sellainen on esimerkiksi viinipullo 84153944. Siitä on turha yrittää saada rahaa kaupan palautusautomaatilla.

Horeca tarkoittaa hotelleja, restorantteja ja cahviloita, ja tällainen pullo on siis näistä paikoista kotoisin. Horeca-pullot ovat Palpan hallitsema joukkio. Vähittäiskauppatuotteisiin verrattuna horeca-tuotteen rekisteröinti on yritykselle halvempaa, mutta pullokohtainen kierrätysmaksu voi olla lähes kymmenen senttiä suurempi.

Ravintoiloihin ja -suruihin myydään horeca-pullojen ohella myös vähittäiskauppapulloja. Horecan Juha Höhr ennustaa kuitenkin, ettei juottolan ulkopuolella näkyvää pulloroskista kannata ryhtyä tyhjentämään vaikean rahan toivossa. Vaarallistakin se on. Palpa pitää lasinsirpaleita turvallisuusriskinä, vaikka toisaalta kehottaakin yrityksiä palauttamaan lasipullot lasiastiassa.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: millä todennäköisyydellä lasipullosta saa pantin.

Putkilo on avattuna purkkia pitempi ilo

Jos sivuutetaan Olkiluoto 3:n valmistuminen ja Talvivaaran kaivosalueen sadanta, Suomen suurimmista aliarvioinneista ei ole epäselvyyttä. Ne seuraavat sanoja ”säilyy avattuna jääkaapissa”.

Kun esimerkiksi Lidlin maustekurkkujen etiketissä aikaa luvataan 3 vuorokautta, vaihdan mielessäni vuoron kuuksi ja jään kuivaksi. Ruokatieto sentään lupaa avatuille kurkuille 1–2 kuukautta – kun jääkaapissa on 4–6 ”asetta”.

Jos jääkaappi sattuu olemaan riisuttu malli tai säilyvyysajoille kaipaa edes jonkinlaisia perusteluja, on syytä tutustua ruotsalaisessa kuluttajalehdessä Råd & Rönissä (6/2016) julkaistuun juttuun. Lehti selvitti, kuinka pitkään avatut purkit säilyvät jääkaapissa.

Parasta ennen -päivä pätee vain avaamattomille tuotteille, sillä avattaessa sisälle pääsee happea ja muuta ulkopuolista. Kesällä ilmassa on esimerkiksi paljon itiöitä, jotka ruokaan päästessään voivat kehittää hometta, kertoo Ruotsin elintarvikeviraston mikrobiologi Christina Lantz.

Homeista ruokaa ei saa syödä, koska osa homeista aiheuttaa syöpää. Yllättäen Lantz on sitä mieltä, että oikein sokerisesta hillosta tai marmeladista homeen voi kuoria reilua turvaväliä noudattaen. Muut tuotteet sen sijaan pitää hänen mukaansa heittää menemään, vaikka hometta olisi vain kannessa.

Lehtiartikkelin päällä lasipurkista, muovisesta pursotinpurkista, muovipussukasta ja metalliputkilosta ulos tullutta majoneesia.

Purkki, putkilo, pussi vai pursotin? Ainakin nämä majoneesit oli heitetty pois turhan hätäisesti.

Kuinka eri ruoka-aineet säilyvät avattuina? Listaan Råd & Rönin suosituksia omilla kokemuksillani höystettynä.

Fondi

Säilyy useita vuosia, mutta maku voi kärsiä. Heitä pois, jos homehtuu.

Säilyvyys on hienosti linjassa sen kanssa, että nämä liemitiivisteet tuppaavat jäämään jääkaappiin ikuisiksi ajoiksi. Pitkä säilyvyys selittynee kaliumsorbaatilla. Tätä oivallista säilöntäainetta ei näytä olevan luomufondeissa, joten luomua ja hävikittömyyttä arvostava ostakoon liemikuutioita.

Hillo ja marmeladi

Säilyvät monta vuotta. Voivat juoksettua tai kiteytyä tai alkaa homehtua pilaantuessaan.

Pätee säilöntäainetta sisältäviin hilloihin. Säilöntäaineettomien elinkaari lasketaan omien kokemusteni perusteella pikemminkin kuukausissa.

Kosteat mausteseokset, esimerkiksi punainen ja vihreä karri

Säilyvät useita vuosia. Heitä pois, jos homehtuvat.

Säilyvät yllättävän pitkään, mutta maut voivat latistua.

Majoneesi purkissa

Noin 1–3 kuukautta. Purkki säilyy lyhyemmän ajan kuin putkilo, koska ilmalle altistuva pinta-ala on suurempi. Majoneesi (ja salaatinkastike) voivat härskiintyä. Purkkimajoneesi voi ajan kuluessa myös kuivua pinnalta.

Tuubimajoneesin olen havainnut säilyvän puolikin vuotta. Tällöin on kuitenkin hyvä varmistaa, että majoneesissa on säilöntäainetta (E202 eli kaliumsorbaatti) tai hapettumisenestoainetta (E385 eli numerot kirjaimilla korvattuna EDTA).

Pursotettavan purkin säilyvyys lienee jotain tavallisen purkin ja putkilon väliltä. Avattu pikkupussi ei taida viikkoa pitempään säilyä, koska pinta-alaa on erityisen paljon tilavuuteen verrattuna eikä pakkausta saa suljettua kunnolla.

Maksapasteija

Säilyy noin viikon. Härskiintyy ja maistuu pahalta pilaannuttuaan.

Lisäksi homehtuu herkästi.

Mätitahna

Avattu putkilo säilyy yleensä monta kuukautta. Tuubimätitahnaan ei voi kasvaa vaarallisia bakteereja, joista tulee kipeäksi.

Pitihän se arvata, että ruotsalaisten sosiaalidemokraattisesti kaviaariksi nimeämä kaiken kansan herkku on vieläpä täysin turvallista.

Sinappi

Säilyy yli vuoden. Heitä pois, jos homehtuu.

Maku alkaa omasta mielestäni heiketä jossain parin vuoden kohdalla, mutta hometta en ole ainakaan teollisiin sinappeihin saanut kasvamaan.

Sulatejuusto

Rasiaan pakatussa sulatejuustossa on enemmän pintaa, johon ilma on kosketuksissa, ja siksi se homehtuu helpommin kuin putkiloon pakattu. Rasia kestää joitakin viikkoja jääkaapissa, kun taas putkilo säilyy useimmiten 3 kuukautta jääkaapissa.

Tuubiin pakattu sulatejuusto taitaa olle harvinainen näky Suomessa. Jotenkin epäsuomalaista onkin se, että valmistaja uskaltaa luvata sille viikon säilyvyyden huoneenlämmössäkin.

Sulatejuusto on ruotsalaisessa sanankäytössä ”pehmytjuusto”, ja sen pääraaka-aine on ”kovajuusto”. Jotta kovasta saadaan pehmeää, tarvitaan sulatesuoloja, erityisesti fosfaatteja. Ne ovat terveydelle niin haitallisia, että lisäaineista taitaa vain nitriitti mennä ohi.

Säilykesilli

Pitkään säilytettäessä kala voi alkaa härskiintyä. Härskiintynyttä ruokaa ei ole vaarallista syödä, mutta se maistuu erittäin pahalta.

Muuta ei kai hapansilakan maassa voi lausuakaan. Omassa jääkaapissa en ole havainnut avatun sillipurkin pilaantuneen vuodessakaan.

Säilötyt vihannekset

Säilyvät useita kuukausia. Liemi voi tosin samentua jonkin ajan päästä.

Råd & Rönkin vaikuttaa aliarvioivan vihannesten säilyvyyttä. Lehden vinkkaaman amerikkalaisen Still Tasty -palvelun mukaan maustekurkut säilyvät jääkaapissa vuoden.

Alkaa vaikuttaa siltä, että Lidlin etiketistä ovat pudonneet numerot 6 ja 5. Ehkä aukioloaikojen laajentamiseen ihastunut kaupan ala voisi seuraavaksi kohdistaa huomiotaan purkkeihin.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 2: panttimerkintä piiloon

Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kolme tölkkiä, joissa eri panttimerkinnät: virolainen, uusi suomalainen ja vanha suomalainen.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.

Merkitystä merkintöihin

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päivän välinen ero voi kutistua makuasiaksi. Euroopan unionissa käytetään vain näitä kahta päiväysmerkintää, ja silti eron tekeminen on välillä hankalaa. Sääliksi käy Amerikan yhdysvaltain kansalaista, sillä siellä pitäisi osata tulkita muun muassa seuraavia ilmauksia: best by, sell by, use by, enjoy by, best if used by, best if purchased by, best before, sell before, not to be sold after, expiration, buy thru, use through, date shucked, pull date, recommended sale date, last date of sale, recommended last date of sale.

Maustekastikepullo, jossa lukee ”Best when purchased by date on label”.

Ei savunmakuista kastiketta ilman tulkinnanvaraista merkintää. Amerikan-liemi Taloyhtiön jätepisteestä (0 $), fondi kuvausrekvisiittaa.

Viimevuotinen Harvard Law Schoolin raportti The Dating Game kertoo, että päiväysmerkintöjä alettiin ottaa Yhdysvalloissa käyttöön 1970-luvulla kuluttajien vaadittua tietoa elintarvikkeiden tuoreudesta. Maanlaajuista järjestelmää ei saatu aikaan, joten säätely vaihtelee laajassa maassa huomattavasti. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio ei edellytä minkäänlaisia päiväysmerkintöjä, kun taas New Hampshire vaatii päiväykset kermaan ja voileipiin (eikä mihinkään muuhun).

Päiväyksillä ei ole Yhdysvalloissa juurikaan tekemistä turvallisuuden kanssa. Osa valmistajista linjaa, että tuotteen laatu saa viimeiseen myyntipäivään mennessä heikentyä tietyn määrän. Toiset eivät hyväksy pienintäkään muutosta. Brändiä suojellaan tiukemmin kuin kuluttajaa saati luontoa.

Kuluttajat yhdistävät päiväykset turvallisuuteen. Mikrobiologista turvallisuutta heikentävät raportin mukaan kuitenkin lähinnä valmistus-, käsittely- ja säilytysvirheet. Näillä tekijöillä ei tavallisesti ole yhteyttä tuotteen ikään. Kokonaissäilytysaikaa paljon olennaisempaa on tietää, kuinka kauan tuote on ollut vaaravyöhykkeellä 6–60 °C.

Ennen emmin ja pidin päiväyksiä lähes ehdottomina ohjenuorina. Nyttemmin nuora on muuttunut veteen piirretyksi viivaksi, kun olen vähä vähältä oppinut, että päiväys on kehno mittari ruoan syömäkelpoisuudelle. Harvardin-raportista sain ensimmäistä kertaa lukea, miten tämän havainnon vahvistavat mikrobiologit. Evirologit eivät vain uskalla lausua totuutta ääneen, koska me länsimaalaiset altistamme mieluummin koko ihmiskunnan ympäristökatastrofille kuin yhdenkin vanhuksen ruokamyrkytyskuolemalle.

Raportin mukaan päiväyksistä olisi hyötyä lähinnä listerian torjunnassa. Listeria on riskiryhmille vaarallinen bakteeri, joka pystyy lisääntymään kylmässäkin. Bakteerista pääsee eroon ruoan kuumentamalla, joten se on vaarallinen vain kylmänä nautittavissa elintarvikkeissa.

Raportti esittää suuria muutoksia päiväyskäytänteisiin. Erilaisista parasta ennen -päiväyksistä pitäisi pyrkiä pois erityisesti pilaantumattomissa kuivatuotteissa, koska päiväys saa ihmiset heittämään turhaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Kauppa tarvitsee hyllykiertoonsa poistopäivät, mutta niiden ei pitäisi näkyä muille. Kuluttajille voisi päiväysten sijaan antaa ohjeita tyyliin ”parasta XX päivää avaamisen jälkeen” tai ”parasta XX kuukautta pakkauspäivän jälkeen” (luku kaksikymmentä on tässä tietenkin vain esimerkkinä).

Raportin kirjoittajien mielestä paketeissa pitäisi olla enemmän säilytysohjeita. Parasta ennen -merkinnän asemesta tarvitaan pakasta ennen -merkintä. Lisäksi päiväysten muodostumisperusteiden pitäisi olla läpinäkyviä. Päiväysten tulisi keskittyä riskielintarvikkeisiin, tai ainakin pakkauksessa pitäisi lukea, jos päiväys ei liity turvallisuuteen vaan laatuun.

Yhdysvalloissa kaikesta ruoasta 40 prosenttia jää syömättä. Samaan aikaan 15 prosenttia kotitalouksista kituuttaa nälkärajan alapuolella. Näitä prosentteja pienentääkseen Doug Rauch, entinen Keskon kokoisen Trader Joe’s -ketjun johtaja, aikoo avata ruokakaupan, jossa myydään vain päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita. Tarkoituksena on tarjota halvalla tuotteita, joita tavalliset kaupat eivät päiväyksen vuoksi katso voivansa myydä.

Vaikka Suomessa jäljitellään monessa asiassa USA:ta, ruokahävikin tuotantoa ei täällä lähellekään samassa mitassa osata. Eikä päiväysvanhojen tuotteiden kauppa ole meille mikään uusi juttu: Helsingissä tällaista liiketoimintaa edustaa ainakin Valkkeri. Roskisstalkkerina tosin suhtaudun hyveellisiinkin kauppoihin varauksellisesti. Valkkerissa ei minua epäluuloista vakuuta sen hevi-osasto. Jos hyllyssä ei ole minkäänlaisia päiväyksiä, miten voin varmistua siitä, että tuotteet ovat todella vanhoja?

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Viimeinen käyttöpäivä ei ole este vaan nopeute

Tonkaisen roskiksesta aukinaisen nakkipaketin. Sinappia olen löytänyt jo aikaisemmin, joten välipala odottaa pian syöjäänsä. Vilkaisen vielä päiväyksiä. Sinappien parasta ennen ‑päivät ovat olleet helmi- ja elokuussa. Nakkien viimeinen käyttöpäivä on näemmä ollut 18 päivää sitten.

Kuinkahan vakavasti nämä päiväykset tulisi ottaa? Jäänkö nuolemaan nakkisormiani?

Lautasella neljä nakkia, päällä kahdenlaista sinappia, vieressä kaksi tomaattia.

Nakit, sinapit ja tomaatit Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, saatavuus vaihtelee). Lautanen kuvausrekvisiittaa.

Parasta ennen, toiselta nimeltään hyvää jälkeen, tarkoittaa että elintarvike harvoin paranee vanhetessaan. Ruoka on parasta ennen nieluun joutumista ja tekee hyvää sen jälkeenkin. Kyse on siis suuntaviivoista ja suun tavoista. Makuasioista, ei niinkään maha-asioista.

Napa-alueeseen likemmin liittyvä elintarpeellinen ajankohta on viimeinen käyttöpäivä. Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama asia kuin viimeinen hyödyntämispäivä. Viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua elintarviketta ei voi enää käyttää hyväksi kaupan kassavirran tai laitosruoan tilavuuden kasvattamisessa. Tuotetta voi kuitenkin vielä hyödyntää energian, kuidun ja ravintoaineiden lähteenä sekä – uskokaa tai älkää epäilkö – jopa mielihyvän tuojana ja nautinnon antajana.

Keskiluokkainen lukija saattaa nyt ajatella, että tehköön varallisesti tai henkisesti köyhä dyykkari, mitä lystää, mutta itse en halua vaarantaa sauvakävelylenkkieni toteutumista syömällä vanhentunutta ruokaa.

Mutta mikä on vanhentunutta ruokaa? Yksittäinen päiväys peittää sen tosiasian, että taustalla on liukuva asteikko. Eihän se, mistä olisi voinut laittaa iltapalaa, voi mitenkään muuttua kelvottomaksi keskiyön koittaessa.

Elintarvikkeiden mikrobiologiaa valottaa kiitettävän seikkaperäisesti Ylen Kuningaskuluttajan juttu. Ohjelman teettämissä laboratoriotesteissä paljastui muun muassa, että maksalaatikko oli kolme päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen täysin syömäkelpoista. Einestehtailijat haluavat jutun perusteella edelleen pelotella kuluttajia viimeisillä käyttöpäivillä, vaikka jopa valvovalle viranomaiselle Eviralle riittäisivät parasta ennen ‑päiväykset.

Viimeisen käyttöpäivän ruokamyrkytys lienee siis paljon harvinaisempi elintarvike-epämiellyttävyys kuin viime kyläilypäivän ruokatyrkytys. Useimmissa tuotteissa viimeinen käyttöpäivä tahtoo näköjään sanoa, että ei tässä mitään hengenhätää vielä ole, mutta voisi sitä syömistä pikkuhiljaa alkaa harkita.

Kuinka kehnosti minulle sitten kävi syötyäni nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Ilmeisesti makkaratuotteisiin ei turhaan tungeta nitriittejä, sillä en huomannut mitään valittamista terveydentilassani. Enkä ole mikään teräsvatsa: ruoansulatuskanavani eivät kestä edes lehmän rintamaitoa.

Kuluttaja voi toki ulkoistaa aistinvaraisen arvioinnin päiväysten painajille, mutta kansalaisen voisi jo odottaa haistavan, maistavan ja päättävän itse. Ihmiselle on sentään annettu varsin pätevä mikrobiologisen laadun arviointi-aparaatti, jota sopii käyttää, kun kylmäketjun heikoin lenkki pettää tai viimeisestä käyttöpäivästä aika jättää.

En tietenkään halua kannustaa ihmisiä vastuuttomuuteen. Mielestäni päiväyksillä pelottelu ja niiden orjallinen noudattaminen on vastuutonta niin kauan kuin maailmassa nähdään nälkäpäiväkeräyskuvia.

 

Entä jos nakkien viimeisestä käyttöpäivästä on 98 päivää? Nakit ja makkarat kestävät aikaa.