Putkilo on avattuna purkkia pitempi ilo

Jos sivuutetaan Olkiluoto 3:n valmistuminen ja Talvivaaran kaivosalueen sadanta, Suomen suurimmista aliarvioinneista ei ole epäselvyyttä. Ne seuraavat sanoja ”säilyy avattuna jääkaapissa”.

Kun esimerkiksi Lidlin maustekurkkujen etiketissä aikaa luvataan 3 vuorokautta, vaihdan mielessäni vuoron kuuksi ja jään kuivaksi. Ruokatieto sentään lupaa avatuille kurkuille 1–2 kuukautta – kun jääkaapissa on 4–6 ”asetta”.

Jos jääkaappi sattuu olemaan riisuttu malli tai säilyvyysajoille kaipaa edes jonkinlaisia perusteluja, on syytä tutustua ruotsalaisessa kuluttajalehdessä Råd & Rönissä (6/2016) julkaistuun juttuun. Lehti selvitti, kuinka pitkään avatut purkit säilyvät jääkaapissa.

Parasta ennen -päivä pätee vain avaamattomille tuotteille, sillä avattaessa sisälle pääsee happea ja muuta ulkopuolista. Kesällä ilmassa on esimerkiksi paljon itiöitä, jotka ruokaan päästessään voivat kehittää hometta, kertoo Ruotsin elintarvikeviraston mikrobiologi Christina Lantz.

Homeista ruokaa ei saa syödä, koska osa homeista aiheuttaa syöpää. Yllättäen Lantz on sitä mieltä, että oikein sokerisesta hillosta tai marmeladista homeen voi kuoria reilua turvaväliä noudattaen. Muut tuotteet sen sijaan pitää hänen mukaansa heittää menemään, vaikka hometta olisi vain kannessa.

Lehtiartikkelin päällä lasipurkista, muovisesta pursotinpurkista, muovipussukasta ja metalliputkilosta ulos tullutta majoneesia.

Purkki, putkilo, pussi vai pursotin? Ainakin nämä majoneesit oli heitetty pois turhan hätäisesti.

Kuinka eri ruoka-aineet säilyvät avattuina? Listaan Råd & Rönin suosituksia omilla kokemuksillani höystettynä.

Fondi

Säilyy useita vuosia, mutta maku voi kärsiä. Heitä pois, jos homehtuu.

Säilyvyys on hienosti linjassa sen kanssa, että nämä liemitiivisteet tuppaavat jäämään jääkaappiin ikuisiksi ajoiksi. Pitkä säilyvyys selittynee kaliumsorbaatilla. Tätä oivallista säilöntäainetta ei näytä olevan luomufondeissa, joten luomua ja hävikittömyyttä arvostava ostakoon liemikuutioita.

Hillo ja marmeladi

Säilyvät monta vuotta. Voivat juoksettua tai kiteytyä tai alkaa homehtua pilaantuessaan.

Pätee säilöntäainetta sisältäviin hilloihin. Säilöntäaineettomien elinkaari lasketaan omien kokemusteni perusteella pikemminkin kuukausissa.

Kosteat mausteseokset, esimerkiksi punainen ja vihreä karri

Säilyvät useita vuosia. Heitä pois, jos homehtuvat.

Säilyvät yllättävän pitkään, mutta maut voivat latistua.

Majoneesi purkissa

Noin 1–3 kuukautta. Purkki säilyy lyhyemmän ajan kuin putkilo, koska ilmalle altistuva pinta-ala on suurempi. Majoneesi (ja salaatinkastike) voivat härskiintyä. Purkkimajoneesi voi ajan kuluessa myös kuivua pinnalta.

Tuubimajoneesin olen havainnut säilyvän puolikin vuotta. Tällöin on kuitenkin hyvä varmistaa, että majoneesissa on säilöntäainetta (E202 eli kaliumsorbaatti) tai hapettumisenestoainetta (E385 eli numerot kirjaimilla korvattuna EDTA).

Pursotettavan purkin säilyvyys lienee jotain tavallisen purkin ja putkilon väliltä. Avattu pikkupussi ei taida viikkoa pitempään säilyä, koska pinta-alaa on erityisen paljon tilavuuteen verrattuna eikä pakkausta saa suljettua kunnolla.

Maksapasteija

Säilyy noin viikon. Härskiintyy ja maistuu pahalta pilaannuttuaan.

Lisäksi homehtuu herkästi.

Mätitahna

Avattu putkilo säilyy yleensä monta kuukautta. Tuubimätitahnaan ei voi kasvaa vaarallisia bakteereja, joista tulee kipeäksi.

Pitihän se arvata, että ruotsalaisten sosiaalidemokraattisesti kaviaariksi nimeämä kaiken kansan herkku on vieläpä täysin turvallista.

Sinappi

Säilyy yli vuoden. Heitä pois, jos homehtuu.

Maku alkaa omasta mielestäni heiketä jossain parin vuoden kohdalla, mutta hometta en ole ainakaan teollisiin sinappeihin saanut kasvamaan.

Sulatejuusto

Rasiaan pakatussa sulatejuustossa on enemmän pintaa, johon ilma on kosketuksissa, ja siksi se homehtuu helpommin kuin putkiloon pakattu. Rasia kestää joitakin viikkoja jääkaapissa, kun taas putkilo säilyy useimmiten 3 kuukautta jääkaapissa.

Tuubiin pakattu sulatejuusto taitaa olle harvinainen näky Suomessa. Jotenkin epäsuomalaista onkin se, että valmistaja uskaltaa luvata sille viikon säilyvyyden huoneenlämmössäkin.

Sulatejuusto on ruotsalaisessa sanankäytössä ”pehmytjuusto”, ja sen pääraaka-aine on ”kovajuusto”. Jotta kovasta saadaan pehmeää, tarvitaan sulatesuoloja, erityisesti fosfaatteja. Ne ovat terveydelle niin haitallisia, että lisäaineista taitaa vain nitriitti mennä ohi.

Säilykesilli

Pitkään säilytettäessä kala voi alkaa härskiintyä. Härskiintynyttä ruokaa ei ole vaarallista syödä, mutta se maistuu erittäin pahalta.

Muuta ei kai hapansilakan maassa voi lausuakaan. Omassa jääkaapissa en ole havainnut avatun sillipurkin pilaantuneen vuodessakaan.

Säilötyt vihannekset

Säilyvät useita kuukausia. Liemi voi tosin samentua jonkin ajan päästä.

Råd & Rönkin vaikuttaa aliarvioivan vihannesten säilyvyyttä. Lehden vinkkaaman amerikkalaisen Still Tasty -palvelun mukaan maustekurkut säilyvät jääkaapissa vuoden.

Alkaa vaikuttaa siltä, että Lidlin etiketistä ovat pudonneet numerot 6 ja 5. Ehkä aukioloaikojen laajentamiseen ihastunut kaupan ala voisi seuraavaksi kohdistaa huomiotaan purkkeihin.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 2: panttimerkintä piiloon

Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kolme tölkkiä, joissa eri panttimerkinnät: virolainen, uusi suomalainen ja vanha suomalainen.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.

Merkitystä merkintöihin

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päivän välinen ero voi kutistua makuasiaksi. Euroopan unionissa käytetään vain näitä kahta päiväysmerkintää, ja silti eron tekeminen on välillä hankalaa. Sääliksi käy Amerikan yhdysvaltain kansalaista, sillä siellä pitäisi osata tulkita muun muassa seuraavia ilmauksia: best by, sell by, use by, enjoy by, best if used by, best if purchased by, best before, sell before, not to be sold after, expiration, buy thru, use through, date shucked, pull date, recommended sale date, last date of sale, recommended last date of sale.

Maustekastikepullo, jossa lukee ”Best when purchased by date on label”.

Ei savunmakuista kastiketta ilman tulkinnanvaraista merkintää. Amerikan-liemi Taloyhtiön jätepisteestä (0 $), fondi kuvausrekvisiittaa.

Viimevuotinen Harvard Law Schoolin raportti The Dating Game kertoo, että päiväysmerkintöjä alettiin ottaa Yhdysvalloissa käyttöön 1970-luvulla kuluttajien vaadittua tietoa elintarvikkeiden tuoreudesta. Maanlaajuista järjestelmää ei saatu aikaan, joten säätely vaihtelee laajassa maassa huomattavasti. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio ei edellytä minkäänlaisia päiväysmerkintöjä, kun taas New Hampshire vaatii päiväykset kermaan ja voileipiin (eikä mihinkään muuhun).

Päiväyksillä ei ole Yhdysvalloissa juurikaan tekemistä turvallisuuden kanssa. Osa valmistajista linjaa, että tuotteen laatu saa viimeiseen myyntipäivään mennessä heikentyä tietyn määrän. Toiset eivät hyväksy pienintäkään muutosta. Brändiä suojellaan tiukemmin kuin kuluttajaa saati luontoa.

Kuluttajat yhdistävät päiväykset turvallisuuteen. Mikrobiologista turvallisuutta heikentävät raportin mukaan kuitenkin lähinnä valmistus-, käsittely- ja säilytysvirheet. Näillä tekijöillä ei tavallisesti ole yhteyttä tuotteen ikään. Kokonaissäilytysaikaa paljon olennaisempaa on tietää, kuinka kauan tuote on ollut vaaravyöhykkeellä 6–60 °C.

Ennen emmin ja pidin päiväyksiä lähes ehdottomina ohjenuorina. Nyttemmin nuora on muuttunut veteen piirretyksi viivaksi, kun olen vähä vähältä oppinut, että päiväys on kehno mittari ruoan syömäkelpoisuudelle. Harvardin-raportista sain ensimmäistä kertaa lukea, miten tämän havainnon vahvistavat mikrobiologit. Evirologit eivät vain uskalla lausua totuutta ääneen, koska me länsimaalaiset altistamme mieluummin koko ihmiskunnan ympäristökatastrofille kuin yhdenkin vanhuksen ruokamyrkytyskuolemalle.

Raportin mukaan päiväyksistä olisi hyötyä lähinnä listerian torjunnassa. Listeria on riskiryhmille vaarallinen bakteeri, joka pystyy lisääntymään kylmässäkin. Bakteerista pääsee eroon ruoan kuumentamalla, joten se on vaarallinen vain kylmänä nautittavissa elintarvikkeissa.

Raportti esittää suuria muutoksia päiväyskäytänteisiin. Erilaisista parasta ennen -päiväyksistä pitäisi pyrkiä pois erityisesti pilaantumattomissa kuivatuotteissa, koska päiväys saa ihmiset heittämään turhaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Kauppa tarvitsee hyllykiertoonsa poistopäivät, mutta niiden ei pitäisi näkyä muille. Kuluttajille voisi päiväysten sijaan antaa ohjeita tyyliin ”parasta XX päivää avaamisen jälkeen” tai ”parasta XX kuukautta pakkauspäivän jälkeen” (luku kaksikymmentä on tässä tietenkin vain esimerkkinä).

Raportin kirjoittajien mielestä paketeissa pitäisi olla enemmän säilytysohjeita. Parasta ennen -merkinnän asemesta tarvitaan pakasta ennen -merkintä. Lisäksi päiväysten muodostumisperusteiden pitäisi olla läpinäkyviä. Päiväysten tulisi keskittyä riskielintarvikkeisiin, tai ainakin pakkauksessa pitäisi lukea, jos päiväys ei liity turvallisuuteen vaan laatuun.

Yhdysvalloissa kaikesta ruoasta 40 prosenttia jää syömättä. Samaan aikaan 15 prosenttia kotitalouksista kituuttaa nälkärajan alapuolella. Näitä prosentteja pienentääkseen Doug Rauch, entinen Keskon kokoisen Trader Joe’s -ketjun johtaja, aikoo avata ruokakaupan, jossa myydään vain päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita. Tarkoituksena on tarjota halvalla tuotteita, joita tavalliset kaupat eivät päiväyksen vuoksi katso voivansa myydä.

Vaikka Suomessa jäljitellään monessa asiassa USA:ta, ruokahävikin tuotantoa ei täällä lähellekään samassa mitassa osata. Eikä päiväysvanhojen tuotteiden kauppa ole meille mikään uusi juttu: Helsingissä tällaista liiketoimintaa edustaa ainakin Valkkeri. Roskisstalkkerina tosin suhtaudun hyveellisiinkin kauppoihin varauksellisesti. Valkkerissa ei minua epäluuloista vakuuta sen hevi-osasto. Jos hyllyssä ei ole minkäänlaisia päiväyksiä, miten voin varmistua siitä, että tuotteet ovat todella vanhoja?

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Viimeinen käyttöpäivä ei ole este vaan nopeute

Tonkaisen roskiksesta aukinaisen nakkipaketin. Sinappia olen löytänyt jo aikaisemmin, joten välipala odottaa pian syöjäänsä. Vilkaisen vielä päiväyksiä. Sinappien parasta ennen ‑päivät ovat olleet helmi- ja elokuussa. Nakkien viimeinen käyttöpäivä on näemmä ollut 18 päivää sitten.

Kuinkahan vakavasti nämä päiväykset tulisi ottaa? Jäänkö nuolemaan nakkisormiani?

Lautasella neljä nakkia, päällä kahdenlaista sinappia, vieressä kaksi tomaattia.

Nakit, sinapit ja tomaatit Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, saatavuus vaihtelee). Lautanen kuvausrekvisiittaa.

Parasta ennen, toiselta nimeltään hyvää jälkeen, tarkoittaa että elintarvike harvoin paranee vanhetessaan. Ruoka on parasta ennen nieluun joutumista ja tekee hyvää sen jälkeenkin. Kyse on siis suuntaviivoista ja suun tavoista. Makuasioista, ei niinkään maha-asioista.

Napa-alueeseen likemmin liittyvä elintarpeellinen ajankohta on viimeinen käyttöpäivä. Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama asia kuin viimeinen hyödyntämispäivä. Viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua elintarviketta ei voi enää käyttää hyväksi kaupan kassavirran tai laitosruoan tilavuuden kasvattamisessa. Tuotetta voi kuitenkin vielä hyödyntää energian, kuidun ja ravintoaineiden lähteenä sekä – uskokaa tai älkää epäilkö – jopa mielihyvän tuojana ja nautinnon antajana.

Keskiluokkainen lukija saattaa nyt ajatella, että tehköön varallisesti tai henkisesti köyhä dyykkari, mitä lystää, mutta itse en halua vaarantaa sauvakävelylenkkieni toteutumista syömällä vanhentunutta ruokaa.

Mutta mikä on vanhentunutta ruokaa? Yksittäinen päiväys peittää sen tosiasian, että taustalla on liukuva asteikko. Eihän se, mistä olisi voinut laittaa iltapalaa, voi mitenkään muuttua kelvottomaksi keskiyön koittaessa.

Elintarvikkeiden mikrobiologiaa valottaa kiitettävän seikkaperäisesti Ylen Kuningaskuluttajan juttu. Ohjelman teettämissä laboratoriotesteissä paljastui muun muassa, että maksalaatikko oli kolme päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen täysin syömäkelpoista. Einestehtailijat haluavat jutun perusteella edelleen pelotella kuluttajia viimeisillä käyttöpäivillä, vaikka jopa valvovalle viranomaiselle Eviralle riittäisivät parasta ennen ‑päiväykset.

Viimeisen käyttöpäivän ruokamyrkytys lienee siis paljon harvinaisempi elintarvike-epämiellyttävyys kuin viime kyläilypäivän ruokatyrkytys. Useimmissa tuotteissa viimeinen käyttöpäivä tahtoo näköjään sanoa, että ei tässä mitään hengenhätää vielä ole, mutta voisi sitä syömistä pikkuhiljaa alkaa harkita.

Kuinka kehnosti minulle sitten kävi syötyäni nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Ilmeisesti makkaratuotteisiin ei turhaan tungeta nitriittejä, sillä en huomannut mitään valittamista terveydentilassani. Enkä ole mikään teräsvatsa: ruoansulatuskanavani eivät kestä edes lehmän rintamaitoa.

Kuluttaja voi toki ulkoistaa aistinvaraisen arvioinnin päiväysten painajille, mutta kansalaisen voisi jo odottaa haistavan, maistavan ja päättävän itse. Ihmiselle on sentään annettu varsin pätevä mikrobiologisen laadun arviointi-aparaatti, jota sopii käyttää, kun kylmäketjun heikoin lenkki pettää tai viimeisestä käyttöpäivästä aika jättää.

En tietenkään halua kannustaa ihmisiä vastuuttomuuteen. Mielestäni päiväyksillä pelottelu ja niiden orjallinen noudattaminen on vastuutonta niin kauan kuin maailmassa nähdään nälkäpäiväkeräyskuvia.

 

Entä jos nakkien viimeisestä käyttöpäivästä on 98 päivää? Nakit ja makkarat kestävät aikaa.