Joulukalenterin 20. lykky: joululeipä

Koska eilen aiheena olivat makeiset, tänään on luontevaa siirtyä joululeipiin. Niistä suosituin on väitetysti saaristolaisleipä. Se luokitellaan usein hämmentävästi suolaisiin leivonnaisiin, vaikka siinä on kaikkia muita raaka-aineita enemmän kuin suolaa.

Jotain voi joululeipien olennaisista ainesosista päätellä sen perusteella, että leipien reseptejä listataan sokerituotemerkin sivulla. ”Parhaaseen saaristolaisleipään” ei riitä siirapilla läträäminen eivätkä kaljamaltaat, joista 10 prosenttia on sokeria. Pitää olla vielä litra appelsiinitäysmehua.

Helsingin Sanomien testissä toiseksi tulleessa saaristolaisleivässä sokeria on vaatimattomat 21 grammaa 100 grammassa. Leipä on merkitty voimakassuolaiseksi, koska onhan siinä suolaa niinkin paljon kuin 1,2 prosenttia.

Tähän väliin tietokilpailukysymys. Kuinka paljon sokeria on sokerilla makeutetussa Hartwallin Jouluomena-Jaffassa? Vastaus: 9,7 prosenttia, hieman vähemmän kuin keskimääräisessä appelsiinitäysmehussa.

Liiallinen sokerinsaanti kuormittaa haimaa, mutta tasapainottavana tekijänä on huomattava se, että jouluna liiallinen proteiinin saanti kuormittaa munuaisia ja liiallinen alkoholin saanti maksaa.

Linkosuon Oiva-perunalimppu ja Eesti Pagarin Must-vormileib.

Kesästä jouluun ja joulusta jouluun homeettoman näköisinä säilyneet limput.

Sokerointi ilmeisesti parantaa leivän säilyvyyttä. Olen saanut vuoden aikana käsiini liudan avaamattomia limppuja, joten olen voinut tehdä pienimuotoisia säilyvyystestejä.

Yksi saaristolaisleipä kesti avaamattomana kuukauden parasta ennen -päivästä, ennen kuin siihen ilmaantui hometta. Toinen saaristolaisleipä kesti kuukauden ja viikon. Pääsiäislimppu säilyi reilun kuukauden, piimälimppu kolme viikkoa. Kolme herkkulimppua kestivät alkukesästä pari kolme viikkoa.

Yksi joululimppu kesti vain pari viikkoa, mutta pussissa olikin pieni viilto. Leivänsäilyttäjällä onkin dilemma: Jos leivän sulkee muovipussiin, se homehtuu jossain vaiheessa. Jos taas muovipussia pitää reilusti auki tai leipää säilyttää paperipussissa, leipä ei homehdu mutta se kuivuu.

Löysin uudenvuoden jälkeen avaamattoman pussin viipaloitua virolaista Must-limppua, jonka parasta ennen -päivä oli ollut 27. joulukuuta. Tutkin leipää pussin ulkopuolelta käsin kuukaudesta toiseen enkä havainnut mitään muutosta. Syksyllä jouduin siirtämään pussin tuolilta toiseen säilytyspaikkaan, jotta Mini Tonkija ei vain pääsisi siihen käsiksi. Allikoksi muodostui se, että uudessa paikassa pussiin ilmeisesti möngersi jokin ötökkä, koska marraskuussa leipäpussin sisällä näkyi tummaa purua. Samoin kävi vähän myöhemmin perunalimpulle, joka oli muuten selvinnyt hyväkuntoisena parasta ennen -päivästään 10. kesäkuuta asti.

Helsingin Uutisten ruispalaleipään tuli hometta vasta vajaan viiden kuukauden jälkeen. Omat limppuni kestivät pidempään, eikä niihinkään ollut käytetty säilöntäaineita. Ei tällainen säilyvyys tietenkään ole leivälle mikään must, kun pakastinkin on keksitty.

Kun nyt avasin leipäpussit, molemmat limput maistuivat selvästi pilaantuneilta, jopa hieman polttavilta. Bongasin yhden kovakuoriaisen ja jonkinlaisia juuri silmällä erottuvia munia, joissa näkyi vähän liikettäkin. Paha maku tuskin oli kuitenkaan hyönteisten aikaansaannosta. Leivässä oli varmaan sittenkin ollut hometta, kuten valmistaja epäili Helsingin Uutisten jutussa. Jos siis haluaa monta kuukautta huoneenlämmössä kestävää leipää, kannattaa satsata ennemmin näkkileipään.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s