Viisi vuotta sitten olin keskellä ostolakkoa. Olin haastanut itseni käyttämään ruokaostoksiin puolen vuoden aikana nolla euroa. Se ei ollut erityisen haastavaa, joten nyt olen keskellä uutta ostolakkoa.
Kunnon ostolakossa on säännöt. Esimerkiksi sukkia ja alusvaatteita saa ostaa. En tosin ole ostanut niitä ainakaan seitsemään vuoteen. Kaikkea muutakin saan ostaa paitsi ruokaa ja juomaa. Vietän siis vuoden käyttämättä rahaa elintarvikkeisiin.
Vielä ei ole tarvinnut ostolakon takia nälkää nähdä. Tämä saalis löytyi lakkovuoden ensimmäisellä dyykkikierroksella.
Puolen vuoden ostolakkoni sekä viaton #säästäminen-tunniste Twitterissä kirvoittivat ensimmäisen lehtijutun Onni Tonkijasta. (Anteeksi kolmannen persoonan käyttäminen, mutta ensimmäinen ei pitäisi paikkaansa.) Tästä jutusta lähtien olen joutunut punnitsemaan toimittajille puhuessani, kuinka suuren osan syömästäni ruoasta löydän roskiksesta. Nyt on mitta täysi.
Tähän asti olen arvioinut, että ruokavalioni on yli 90-prosenttisesti dykaaninen. Vaikka en osta ruokaa kotiin, Onneli jonkin verran ostaa. Aiemmin olen maistellut hänen hankkimiaan herkkuja ja syönyt parsakaalin varsia tai muita hänen mielestään syömäkelvottomia ruoka-aineita. Tänä vuonna siihen tulee muutos. Onneksi parsakaalin varret maittavat Onnenmyyrälle ja Mini Tonkijalle.
Olen aikaisemmin myös ostanut olutta niin kaupasta kuin kapakastakin. Olen käynyt kalibroimassa jätteisiin sopeutuneen makuaistini tasokkaissa ravintoloissa yksi tai kaksi kertaa vuodessa. Olen syönyt ja juonut muiden ihmisten tarjoamia vegaanisia elintarvikkeita. Olen jopa käynyt Prismassa ja täyttänyt muina miehinä yhteistä ostoskärryä. Tänä vuonna tähän kaikkeen tulee muutos.
Tarkennetaan ostolakon sääntöjä. Vuonna 2021 en saa ostaa elintarvikkeita, mukaan lukien juomat. En saa myöskään käyttää muiden ihmisten hankkimia elintarvikkeita, elleivät ne ole löytyneet jäteastiasta. Tätä ehtoa ei voi kiertää niin, että ruokaa laitetaan roskiin juuri minua varten, kuten minulle aina välillä ehdotetaan, jos kieltäydyn eläintuotteista. Ylipäätään lain kirjainta tärkeämpää on lakon henki.
Näihin sääntöihin olen sorvannut muutaman tarpeellisen porsaanreiän. Vaikka syönkin varmasti vuoden aikana yli 99-prosenttisesti dyykattua ruokaa, minulla on myös oikeus käyttää itse poimimiani marjoja, sieniä ja muita luonnonantimia, kuten kadulle pudonneita karkkeja. Olenhan sentään niin metsästäjä-keräilijä kuin nykyaikana vain voi olla olematta metsästäjä. Voin myös juoda vettä hanasta, koska taloyhtiössämme ei ole erillistä vesimaksua.
Lisäksi saan syödä minulle tuotuja dyykattuja tuotteita. Ostolakon päällimmäisenä ajatuksena kun ei ole rahan säästäminen tai illuusio omavaraisuudesta vaan elintarvikkeiden aiheuttaman kulutuksen painaminen nollaan. Nollaan menevät myös syömällä tuottamani suorat hiilidioksidipäästöt, sillä ainakin kotona voin valmistaa ruoan ekosähköllä.
Vuoden anti ihmiskunnalle ei ole vain siinä, että voin sanoa ostaneeni elintarvikkeita 0 eurolla tai että minua varten on valmistettu 0 kiloa ruokaa. Keskeinen osa täysfregaanista vuottani on kaksi kuukautta vanha Instagram-tilini onnentongintaa, jossa julkaisen joka päivä kuvan jostakin sinä päivänä syömästäni ruoasta. Tosin ruokailuni menee yleensä niin myöhään iltaan, että ehdin kirjoittaa vasta seuraavan päivän puolella ruokapäiväkirjaani siitä, mitä olen kulloinkin ”tänään” syönyt.
Onnen tongintaa on saanut Instagramissa kahdessa kuukaudessa parisataa seuraajaa enemmän kuin Facebookissa yli viidessä vuodessa. Yhtenä syynä on se, että nuoret ovat vahvasti liikkeellä Instassa.
En oksenna kaikkea syömääni julkaisuihini vaan panostan instadramaattisiin kuviin. Kerron päivityksissäni ilmaistelijan elämästä ja jaan ajatuksiani ja hiljaista säilyvyystietoa elintarvikkeista matalammalla kynnyksellä kuin täällä blogissa. Tilini täysipainoinen selailu vaatii Instagramiin kirjautumista. Jos Onnen tongintaa -jutut kiinnostavat, niin Instassa niitä löytyy tänä vuonna kuin ruokaa roskiksesta.
Onnen tongintaa 
Hieno tavoite! Välillä tuntuu melkein uskomattomalta, miten voit löytää noin mahtavia saaliita, ja toisaalta se, miten paljon ihmiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskiin.
Itse en ole uskaltautunut / jaksanut vaivautua vielä dyykkaamaan. Sen sijaan harrastan aletuotteiden bongailua ja hamstrausta. Lähinnä teen tätä rahan takia (ja on myös mukava harrastus), mutta tuntuu pahalta myös se, kun kaupat heittävät päiväysvanhoja tuotteita roskiin. Välillä olen kysynyt, voisinko ostaa vanhentuneen tuotteen, jos olen bongannut sellaisen hyllystä, mutta yleensä vastaus on ollut kieltävä. Kaupan roskikset ovat kuitenkin lukittuja, joten en ole päässyt hakemaan näitä tuotteita sitäkään kautta. Tuntuu kamalalta tämä ruoan tuhoaminen.
Kiitos myös Insta-tilistäsi! Sitä on ilo seurata, ja olenkin jo alkanut öisin odottaa näitä postauksiasi. 😀
Kiitoksia! On kyllä jännä, miten tällainenkin ruokavalio on mahdollinen. Tuntuu, että tänä vuonna on tullut erityisen monipuolisia löytöjä. Ei tarvitse kovin paljon ideoida päivittäistä aihetta, kun roskakeiju suorastaan tuputtaa seuraavaa ruoka-ainetta.
Joskus yli kymmenen vuotta sitten kysyin kaupassa punalappua päiväysvanhaan viiliin. Myyjä sanoi, etteivät he edes saa myydä sitä. Mallioppiminen vie sitten tämän toimintaperiaatteen moniin koteihin. Hävikki vähenisi varmasti valtavasti, jos parasta ennen ‑päivän ylittäneitä tuotteita eivät myisi vain fiksut ja smartit kaupat vaan ihan suuret kauppaketjut. Mutta toistaiseksi löytyy kai liikaa kuluttajia, jotka kauhistuisivat, jos kaupassa olisi jotain ”vanhentunutta”, vaikka se merkittäisiin tarralla eikä ostopakkoa olisi.
Hei, mä dyykkasin kaks atrian laatikkoo jossa päiväykset 14.2. Mitä noin kokeneempana dyykkaajana sanot, uskaltaako vielä syödä? Toinen oli eränkävijän kiusaus ja toinen ihan perus jauhelihaperuna.
Eränkävijän kiusaus on ilmeisesti tiiviissä muovipakkauksessa, joten sen kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, jos olet perusterve aikuinen. Tietysti ruoka kannattaa kuumentaa mikrossa tulikuumaksi. Lihaperunasoselaatikko on kai tavalliseen tapaan pakattu pahvikannelliseen alumiinivuokaan. Sinne pääsee sen verran ilma, että se on todennäköisesti jo pilalla, ellei sitten ole päättänyt ystävällisesti päiväyksen johdosta säilyä kunnossa. Tunnistat pilaantumisen homeesta, limaisuudesta tai pahasta mausta.
No johan nyt, tämäpäs sattui! Olen käynyt viimeksi heinäkuussa varsinaisesti kaupassa ja ostanut sen jälkeen kolme pakettia voita. Juuri hiljattain pohdin, miksi niitä voipakettejakaan pitää hankkia, turhaa hedonismia. Pärjäänhän ilmankin. Eli toistaiseksi voimassa olevana päätöksenä en käy ruokakaupassa (sisäpuolella). Sitten huomasin tämän kirjoituksen, kuinka ihailtavaa! Inspiroivaa toimintaa, jolle nostan hattua ja lihavan roskiksen kantta.
Tuotan itse tai kerään luonnosta ison osan ravinnostani, noin 40 %, loput löydän roskiksista. Dyykkauksella on siis vahva jalansija ruokaympyrässäni. Aiemmin kun asuin kaupungissa, elin puolisentoista vuotta vain dyykkiruoalla sen kummemmin asiaa miettimättä. Kaupassa ei tarvinnut käydä, koska kaapit olivat aina täynnä.
Kiitän kirjoituksistasi, olen tehnyt samoja havaintoja ruoan säilyvyyden suhteen. Parasta ennen -päivämäärät ja viimeinen käyttöpäiväkin antavat vain osviittaa tuotteiden todelliselle viimeiselle nautintohetkelle. Tämän kun useampi vielä ymmärtäisi. Paras esimerkkini on sarja 40-luvulla pullotettuja mummon marjamehuja, jotka ovat edelleen täysin nautintokelpoisia!
Vai että 40-luvun mehuja. Joku toinen kommentoi aiemmin 70‑luvun sinapista. Olen kyllä näissä omissa säilyvyyskokeissani vielä ihan pahainen aloittelija!
Kaupassa käyminen tosiaan putoaa pois tarpeettomana mutta myös hankalana ja haitallisena. Hauska kuulla kaltaisestasi kohtalo- tai kohtuustoverista.
Hei, miksi ei voi ihminen rehellisesti ostaa tarjolla olevaa marketista? Nykyään ei tarvitse olla lehmää, lammasta tai sikaa, että saa ruokaa, ja joka noista tekee ongelmaa, vähän ihmetyttää. Yhtä hyvin voi tehdä kalastusblogin?
Käyttekö sienessä tai puolukassa? Onko täällä ketään, joka poimii marjoja?
En tiedä tuosta rehellisyydestä. Itsepetoksena pitäisin sitä, että uskottelisin kasvisruoan riittävän ympäristöteoksi, kun voin yhtä hyvin hakea roskiksesta nollan CO2-kilon syötävää. Tyydytän lajilleni ominaista keräilyviettiä mielelläni myös sienestämällä ja marjastamalla. Niistä vain tulee sitten enemmän kuljetuspäästöjä, vaikken metsäretkien virkistävää vaikutusta vähättelekään. Terveisin Onni, Hermanni.