Dyykkaus vieroittaa rahasta. Kun aloitin dyykkauksen, ynnäilin usein mielessäni, kuinka paljon löydöistä olisi pitänyt maksaa kaupassa. Nykyään näin tulee tehtyä vain, jos löytää jotain erikoista. Enää tonkimiseen ei motivoi niinkään rahansäästö kuin se, että ei tarvitse osallistua rahatalouteen.
En ole kuitenkaan luopumassa rahasta. Sen huomasin selvästi kirjatessani muistiin kaikki menoni tammikuun alusta kesäkuun loppuun. Luettelen ne euron tarkkuudella välttämättömistä välttäviin.
yhtiövastike 940 sähkö 80 puhelin 18 asuntolainan lyhennykset 2247 lainan korot 13 lainakulut 14
Näistä menoista on vaikea säästää, kun puolen vuoden sähkönkulutus on 217 kWh kahdelta hengeltä, puhelinlasku koostuu 96-prosenttisesti kuukausimaksuista ja asuntolainan korkoprosentti on oikeastaan korkopromille ja allekin.
lähiliikenteen liput (28 kpl) 47 kaukoliikenteen liput (4 kpl) 33 parturi (3 kertaa) 45
Menot aiheuttavat menoja. Pyrin taittamaan parin kilometrin matkat jalan, mutta välillä pitää matkustaa kauemmaksi nauttimaan taiteesta tai ihmissuhteista. Ihmissuhteiden nautinnollisuuden takaamiseksi pitää päälaen karvoitusta käydä välillä siistittämässä.
korkolaput (2 paria) 36 kenkävoide (2 kpl) 23
Suunnilleen kaiken, minkä tiedän kengistä, olen oppinut Monofixin Tonilta. Astuin ensimmäistä kertaa Tonin liikkeeseen, kun olin juuri hankkinut vajaat 300 euroa maksaneet kengät, joiden uskoin olevan minulle kaikin puolin täydelliset. Toni sanoi, että ovathan nuo ihan ok, mutta niissä on pahvinen välipohja. Tässä olisi 400 euron kengät, jotka kestävät helposti kymmenen vuotta, hän jatkoi. Niitä kenkiä tulikin sitten vuosien varrella ostettua, yleensä kunnon alennuksella.
Asioidessani Monofixin suutarinoijalla puoli tuntia ei yleensä ollut vielä kummoinenkaan aika, joten tehokkuuden nimissä pyrin hoitamaan monta asiaa samalla kertaa. Kun nyt keväällä olin viemässä kassillista kenkiä Monofixiin, liiketila olikin tyhjillään. Toni oli lopettanut! Tuntui kuin lähiomainen, jota olin käynyt katsomassa liian harvoin, olisi kuollut.
Vein yhdet jalkineet kenkäkauppa-korjaamon vanhalle miehelle. Korjaamon jäljiltä ylihintaisten korkolappujen pohjista irvisti vinoon lyötyjä nauloja ja toinen kenkä alkoi narista. Onneksi seuraavassa paikassa, Kinaporin suutarissa, työn laatu oli moitteetonta. Leppoisaa turinointia kiireisessä Kurvissa ei kuitenkaan ehditä toimittamaan, eikä siellä kukaan opeta arvostamaan tasokkaita kenkiä.
Alkuvuoden tärkein kirjahankinta ja kirja hankkimattomuudesta.
kirjat (16 kpl) 71 lehti 5 jäsenyydet 83 hyväntekeväisyys 182
Tässä blogissa ei ole tapana kerskua ostoksilla, mutta poikkeus vahvistaa säännön (eli se siitä säännöstä[†]). Huomasin kirpputorin loppuunmyynnin, ja koska tykkään loppuunmyynneistä, astuin sisään. Löysin hyllystä Nykysuomen sanakirjan ja vein kirjapinon tiskille. Myyjä vilkasi silmäkulmallaan kassistani pilkistäneitä, ilmeisen tuttuja liukureita, jotka olin löytänyt kiinteistön roskiksesta. Nykänen lähti kuitenkin sopuhintaan euron nide.
Nykysuomen sanakirjassa on paljon keskeistä sanastoa, jota ei ole tuoreemmissa sanakirjoissa.
Kirjat lainaan yleensä ensin kirjastosta ja parhaat ostan sitten itselleni. Kustannusalaa voisin kyllä tukea enemmänkin, mutta kirjat vievät kotona tilaa eivätkä sähkökirjat herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa.
Hyväntekeväisyyteenkin voisin lahjoittaa nykyistä enemmän, mutta hyviä kohteita on harvassa. Raha ei tunnu ratkaisevan maapallon ongelmia, vaan se menee järjestöjen pöhinöintiin ja pöhöttäytymiseen. Amnestykin järjestää nykyään arpajaisia ja kohta varmaan pilkkikilpailuja. Hyödyllisiä lahjoituskohteita lienevät lyhyellä tähtäimellä Wikimedia-säätiö ja keskipitkällä tähtäimellä Luonnonperintösäätiö, mutta vielä ei ole vastaan tullut oikeasti pitkän tähtäimen säätiötä.
sauna (kerran viikossa) 60 olut (11 kpl) 81 drinkit (4 kpl) 25
Sauna ja olut liittyvät minulla toisiinsa vain siinä, että molemmat ovat tarpeetonta ylellisyyttä. Löylyhuoneessa on kyllä kätevä välillä varmistaa, ettei roskislöytöihin jää mitään elävää, ja pesutilassa on tilaa pestä löytöjä. Oluenjuontia taas olen nähnyt järkeväksi harjoitella, jos joka tapauksessa satun istumaan kapakassa.
konsertti 21 teatteri 18 komiikka 28
Vähiten tarpeellisiksi koin tällä kertaa maksulliset kulttuurielämykset. Kuvataide olisi listauksessani kärkisijoilla, mutta Museokortin maksaminen ei osunut tähän puolivuotiseen.
Kulutin puolessa vuodessa rahaa
4 070
euroa, ja siitäkin suurimman osan olin tuhlannut jo etukäteen ja nyt oli vain aika maksaa takaisin pankille ja fiat-järjestelmälle. Summa ei muutenkaan ole koko totuus elämästäni, sillä myös Onneli maksaa yhteisiä kulujamme: ilman kotivakuutusta tai Helsingin Sanomia tuskin voisin tuntea itseäni keskiluokkaiseksi. Lisäksi olen turvautunut saamiini lahjakortteihin ja muihin piffauksiin.
Jos juomia ei lasketa, ostin ruokaa alkuvuonna kokonaista nollalla eurolla. Samaan pystyy toki moni Yhdysvalloissa, eräs ihan dollareissakin. Ruoan hankin yli 90-prosenttisesti roskiksesta. Välillä saatan maistella Onnelin tuomaa tuoretta leipää tai sujauttaa vanhempieni ostoskärryyn Silmusalaattia tai Alpron kookospähkinäjuomaa. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi eritellä näiden ostosten maksuosuuksia, kun muut syövät minun hankkimiani ruokia paljon enemmän kuin minä muiden hankkimia.
Tomi Astikainen kuvaa kirjassaan Miten elää ilman rahaa (Into, 2015), kuinka hän eli neljä vuotta vapaaehtoisesti rahatta. Tien päällä dyykkausta kätevämpää on kuulemma jämien syöminen ravintolapöydistä, table diving. Dyykkari ei Astikaisen mukaan tee valintoja kuten kuluttaja, vaan sitä syödään, mitä sattuu löytymään.
Astikainen kehottaa tiukassa tilanteessa lähettämään avunpyynnön universumille ja luottamaan vetovoiman lakiin: se mitä kulloinkin toivomme, tupsahtaa eteemme. Astikainen on todennut lain toimivan kerta toisensa jälkeen. Hän uskoo sen liittyvän jotenkin Jungin esittelemään kollektiiviseen alitajuntaan.
Vetovoiman lain voi kumota vahvistusvinoumalla, mutta ajatus on siitä huolimatta puoleensavetävä. Kun viimeksi kysyin Onnelilta, mitä hän haluaisi roskikselta, vastaus oli: ”Paahtista!” Löysinkin lähes täyden pussin pehmoista kokojyväpaahtoleipää. Toissa kerralla, kun vastaus oli sama, paahtoleipä löytyi heti ensimmäisenä!
Tomi Astikainen ei suosittele täysin rahatonta elämää kenellekään, vaikka se auttaakin ymmärtämään omia tarpeita, haluja ja pelkoja. Rahaton kiertolainen elää väistämättä muiden ihmisten ylläpitämien rakenteiden varassa. Se saattaa ärsyttää niitä, jotka kuvittelevat elättävänsä itse itsensä. Mutta kun alkaa vältellä rahaa eikä enää osta kaikkea, saattaa oivaltaa kuinka riippuvaisia me olemmekaan luonnosta ja muista ihmisistä.
† linkki kuollut, lue esimerkiksi Lintukodon kirjoitus kommentteineen
Onnen tongintaa 