Lapsen päästöoikeuksien julistus

Mikä on maailman suurin ongelma? ”Se on kolmiosainen. Ympäristön tilan muuttuminen, ilmaston muutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Kaikki liittyvät yhteen isompaan ongelmaan, se on ehdottomasti ihmiskunnan suurin ongelma”, Touko Aalto vastaa Helsingin Sanomien haastattelussa. Edes vihreiden puheenjohtaja ei siis tohdi sanoa ääneen, että maailman suurin ongelma, johon kaikki muut tuhot liittyvät, on maapalloa kalvava ihmisten valtava, kasvava lukumäärä.

Ihmisessä on sellainen vika, että se lisääntyy ja täyttää maan. Meren se täyttää muovilla ja tyhjentää kaloista. Kivikehästä se pumppaa öljyn ja ilmakehään se dumppaa hiilen. Kaiken tämän keskellä se uhoaa, että maan päälle tarvitaan lisää sen omaa heimoa. Se ei tarkoita Hominidaea.

Suomessa on viime aikoina ahdistuttu siitä ilonaiheesta, että vastasyntyneiden määrä putoaa tänä vuonna todennäköisesti alle 50 000:n. Näin pieniä lukemia ei nähty koko viime vuosisadan aikana. Syntyvyydestä huolestuneilta suomalaisilta on selvästi jäänyt huomaamatta, kuinka yhteiskunnan robotisoituminen ja hornetisoituminen on huomattavasti vähentänyt sodankäynnissä uhrattavien urhojen tarvetta.

Lisäksi vauvakuumeessa on unohdettu maapallon kohoava lämpötila. Rikkaassa maassa yhden lapsen hankkimatta jättäminen säästää nimittäin Lundin yliopiston laskelman mukaan vuodessa 58,6 tonnia hiilidioksidipäästöjä vanhempaa kohti. Seuraavaksi eniten, 2,4 tonnia, omaa hiilikengännumeroa voi pienentää luopumalla autosta. Vuosittaiset hiilidioksidipäästöt saisivat olla enintään 2,1 tonnia, jotta maapallon lämpötila ei kasvaisi yli kahta astetta.

Aina olisi tietysti kiva, että päästövähennyksistä huolehtisi joku muu. Helsingin Sanomien artikkelissa yhden lapsen synnyttänyt ilmastoaktiivi ”haluaa ajatella”, että muitakin keinoja löytyisi kuin se, että kaikkien täytyisi miettiä lastensa määrää. Ilmastovanhemmat-yhdistyksen edustajan mielestä ”oikeanlainen” energiantuotanto, ”oikein” kohdistetut haittaverot ja ”riittävä” sähköautoinfrastruktuuri ovat selvästi olennaisempia kuin ”yksittäisen perheen” lapsiluku. Väestönkasvuun perehtynyt taloustieteilijä näkee Suomen väestömäärän vaikutuksen marginaalisena. Se taas sai mielipidekirjoittajan ehdottamaan ratkaisuksi, että jaetaan maailma viiden miljoonan tai tuhannen ihmisen porukoihin ja todetaan erikseen kunkin joukon vaikutus mitättömäksi. Idea ei oikeastaan ole uusi, sillä ilmastovanhempi ehti jo jakaa ihmiskunnan yksittäisiin perheisiin.

Greenpeacen ilmastoasiantuntija Kaisa Kosonen ajatteli vielä joitakin vuosia sitten, ettei hän ilmastonmuutoksen takia halua hankkia lapsia. Nyt hän on perustellut kummatkin vauvansa Ylelle sillä, että hän näkee toivon merkkejä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Itse en ole nähnyt juurikaan edistystä. Ehkä Kososelle on tikittänyt kello samalla, kun minä olen uumoillut aikapommia.

Ihmisen päätä esittävä kipsiveistos muovipussien seassa.

Liiat ihmiset hukkuvat meriin ja meret hukkuvat muoviin. Kuva Taloyhtiön jätepisteestä maaliskuulta 2014.

Hesarin jutussa lasten hankkiminen todetaan kahteen otteeseen henkilökohtaiseksi asiaksi. Oikeasti mikään ei voi olla yhteiskunnallisempaa kuin toiminta, joka tuottaa yli 24 kertaa enemmän päästöjä kuin paheksuttu yksityisautoilu. Ennenaikaisen lapsenpäästön oikeudet pitäisikin maksimoida ja turhanaikaisen lapsen päästöoikeudet minimoida. Jotkut kuitenkin katsovat asiakseen paheksua aborttia, ikään kuin maailmassa olisi huutava pula parkuvista vauvoista, erityisesti ei-toivotuista vauvoista.

Toivottomista vauvoista on kesällä ollut esillä paavinkin suojelusta nauttinut 11-kuukautinen Charlie Gard. Charlie oli ennen kuolemaansa pitkään hengityskoneessa, koska hän ei pystynyt tuottamaan DNA:n rakennuspalasia nukleotidejä eivätkä hänen vanhempansa pystyneet hyväksymään geeniensä ilmeistä yhteensopimattomuutta. Elämään kykenemättömän Charlien hengissä pitämiseksi kerättiin yli miljoona puntaa.

Pitäisikö tässä elämän kehästä vieraantuneessa maailmassa lähteä hakemaan viisautta jo muinaisilta roomalaisilta? Seneca on Areiopagi-verkkolehden mukaan kirjoittanut: ”Lyömme raivopäiset koirat hengiltä, teurastamme uhmakkaan ja kesyttömän härän ja asetamme sairaiden eläinten päät pölkylle, etteivät ne tartuta laumaa. Merkillisen muotoiset sikiöt surmaamme ja hukutamme lapset, jos ne ovat syntyneet rampoina tai hirviömäisinä. Mutta ei ole suuttumuksen vaan järjen asia erottaa hyödyttömät terveistä.”

Lista on nykyihmisen mielestä pöyristyttävä. Me sivistyneet länsimaalaiset toteutammekin sitä vain osittain. Olemme toki viime aikoina teurastaneet uhmakkaan härän, estäneet lintuinfluenssasta sairaita eläimiä lopullisesti tartuttamasta laumaa, surmanneet merkillisen muotoisia sikiöitä ja antaneet lasten hukkua Välimereen, jos ne ovat syntyneet rampautuneeseen yhteiskuntaan tai hirviömäisen diktaattorin hallitsemaan valtioon. Mutta raivopäisiä koiria emme lyö tietenkään hengiltä, jos omistaja ei lyö vartiointia laimin.

Suomalaisten syntyvyydestä ei ole mitään syytä olla huolissaan. Maailma ei tarvitse jälkikasvua 1,7 lasta synnyttävältä ja 8,5 tonnia päästävältä suomalaisäidiltä yhtään enempää kuin 7,6 lasta ja 0,1 tonnia päästävältä nigeriläisäidiltä. Suomalaiset eivät lopu, sillä Suomi on nykyään kuin Ruisrock: sisään tulee niin paljon kuin vain suostutaan ottamaan, ja muut, mahdollisesti neuvokkaatkin pyrkijät joutuvat rajavartioston käännyttämiksi. Työvoimapulaakaan ei tarvitse pelätä. Jos työn hinta yhtään uhkaa nousta, pakolaiskiintiötä voidaan suurentaa. Hädänalaisten auttaminen onkin tullut keskustan ja kokoomuksen sydämelle nyt, kun talouskasvu on nytkähtänyt liikkeelle.

Hiilidioksidipäästöjen välttäminen ei motivoi edes ilmastoaktivisteja, joten syitä lapsettomuuteen kannattaa etsiä samasta suunnasta kuin lapsellisuudenkin syitä: itsekkyydestä. Haluan omalla, rajallisella ajallani synnyttää jotakin luovaa ja ainutlaatuista enkä tehdä uusia lapsia, jotka on jo niin nähty.

Lapsen kasvattaminen itsenäiseksi vie parikymmentä vuotta. Sinä aikana ehtii yhteiskunta tai ainakin avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä hyvin romahtaa, eikä sellaisessa tilanteessa lapsen ruokkiminen ole enää helppoa kuin hernekeittopurkin avaaminen. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät!

Vielä vaikeampi olisi silti kestää sitä, että maailma pysyisikin horjuen pystyssä ja lapsi oppisi seisomaan omilla jaloillaan ja ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä. Yhteiskunta kun kuitenkin työntäisi noihin jalkoihin maihinnousukengät ja käsiin kokispullon niin kuin Eppu Normaalin kappaleessa Hipit rautaa.

Kengät astuivat kahdesti samaan jätevirtaan

Tuttu kenkäpari erottui vieraasta jätesäkistä kuin hera keitoksesta, jonka maito on ollut parasta ennen toissa tiistaita. Siinähän olivat Onnelin hilseilleet saappaat, jotka olin vienyt roskiin kaksi viikkoa sitten! Ensin ajattelin, että joku lukijani oli ottanut neuvoni varteen eikä takertunut tarpeettomaan saappaanvarteen. Sitten ajattelin blogini kävijätilastoja.

Saappaat naisen jalassa, taustalla erilaisia kengiä telineessä.

Kahteen kertaan hylätyt saappaat viimeistä kertaa ensimmäisen käyttäjänsä jalassa. Jalkineet ja sukkahousut Taloyhtiön jätepisteestä, Sisu-säilytyspenkki[†] kuvausrekvisiittaa.

Taloyhtiön roskiksesta on selvästi hankala löytää jalalle sopivaa allepantavaa, mutta kannattaako toisten käyttämiä kenkiä ylipäätään hankkia itselleen? Kysymys on tietysti näitä nykyajan kotkotuksia. Vielä sotien jälkeen Suomessa oli tuhatkunnittain lapsia, jotka kenkien puutteen vuoksi kävivät koulua vuoropäivin, jos silloinkaan.

Nykyään voidaan pohtia netissä ketjukaupalla, pitääkö lasten kengät ostaa kauppaketjusta vai saako niitä hankkia myös kirpputorilta. Useimmilla keskustelijoilla tuntuu olevan varaa kauhistella linttaan astuttuja jalkasieniapajia. Jos kerran ei kenkään voi palvella kahta herraa, niin ei kenkäkään voi palvella kahta kertaa.

Lapsenkengissä keskustelu ei ota huomioon sitä, että lapselle hankittavan kengän tulisi olla taipuisa eli ”linttaan astuttu” saattaisi olla hyväkin valinta. Jalkasieni taas on lapsilla hyvin harvinainen.

Ei ole helppoa aikuisenkaan kengitys. Minua vieraannuttaa käytetyistä kengistä eniten se, että koissa ei ole valinnanvaraa. Eikä sen puoleen muissakaan pieneliöissä – mielelläni sienestäisin vain metsän siimeksessä.

Käytettyjen kenkien väitetään usein kuluneen edellisen käyttäjän jalkojen muotoisiksi. Tällaiset kengät haluaisin kyllä minäkin ostaa, jos sellaisia myytäisiin. Todellisuudessa jalka taitaa kuitenkin joutua sopeutumaan siihen, mitä sille annetaan. Koska jalalla on pituuden ohella leveyttä, on aika yksiulotteista ostaa kenkiä vain pituuden mukaan. Ikävä kyllä leveyskoordinaatin mukaantulo näyttäisi korottavan hintaa parisataa euroa kenkäparilta.

Vaikka käytetyn kengän koko ja näkö kelpaisivat, jäljelle jää jalkasilsatartuntavaara. Sieni-itiöt saattavat nimittäin selvitä kengissä kuukausia hengissä. Pesu 60 asteessa ilmeisesti poistaisi sienet, mutta kengän koko ja näkö voivat kärsiä. Harmittavasti vaikuttaa siltä, että ainoa tehokas vaihtoehto jalkasieneltä suojautumiseen on varpaanvälien kuivaaminen suihkun jälkeen.

Vaikka olen löytänyt taloyhtiön roskiksista monenlaista päällepantavaa, olin pitkään varma siitä, että käyttökelpoisia kenkiä en ikinä löytäisi. Olin tietenkin väärässä.

Lenkkitossut pystyasennossa.

Vettä kengässä, oli toteamukseni ensimmäisen lenkin ensimmäisen lätäkön jälkeen.

Onneksi löytämäni lenkkitossut olivat jääneet vähälle käytölle, sillä väärin muotoutuneet lenkkarit saattavat johtaa Talouselämän mukaan vammoihin. Ensimmäisen juoksulenkin jälkeen ymmärsin, miksi kengät oli hylätty. Tämäntyyppinen kevytkenkäisyys tuottaa nimittäin alle tunnissa täysin voipuneet jalat. Jos jalat väsyvät lenkistä, niin onhan kengissä pakosti jotain vikaa.

 


linkki kuollut

Pukki tuo, pukki vie

Taas on se aika joulukuusta, kun pitkään jatkunut odotus päättyy monessa perheessä pettymykseen, enkä nyt tarkoita joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastunutta joulukuusta.

Joulupukin partaan, tonttulakkiin ja silmälaseihin pukeutunut lantunpuolikas palavan kynttilän ja kimallenauhan vierellä.

Roskispukki toivottaa kaikille dyykkareille onnellisia välipäiviä. Lakki, parta, lanttu, muste, silmälasit, peruna, kynttilä ja joulupunos Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, ystävänpäiväkrääsän tieltä). Sohvatyynyt kuvausrekvisiittaa.

Tänään kodeissa vierailee joulupukki, tuo vanhempien hyväksynnän haun irvokas välikappale. Joulukuun ajan lapset on kiristetty pysymään sävyisinä ja laulussa on kehotettu miettimään, kuka lahjat (kovalla työllä) ansaitsee. Autuaampaa on todellakin antaa.

Lapsen on helppo pettyä jouluaattona. Hän ei ehkä saa kaikkia toivomiaan lahjoja, tai lelu ei vastaakaan mainoksen synnyttämää mielikuvaa. Siinäkin tapauksessa, että lapsi ei lahjojen määrästä tai laadusta valita, aattona kihelmöivä jännitys herkästi lässähtää pettymykseksi, koska syvällä sisimmässään ihminen ei oikeastaan muovivekottimista välitä.

Saku Tuominen käsittelee omistamista tuoreessa kirjassaan Hyvä elämä: ”Tutkimusten mukaan omistaminen tuo ani harvoin pitkäaikaista onnea ja silti juuri siihen me hyvin usein onnen etsimisessä turvaudumme.” Ja saatamme yhä uudet sukupolvet kiusaukseen.

Myös moni aikuinen pettyy aattona. Joillekuille lahjan antamisesta tuleva mielihyvä on ilmeisesti niin suuri, että se antaa luvan tunkea lähimmäisen syliin ahdistusta tuottavaa roinaa. Ahdistusta aiheuttaa etenkin huoli siitä, että seuraavana jouluna teesiivilää eteenpäin kierrättäessä epähuomiossa antaa lahjan takaisin sen alkuperäiselle omistajalle.

Yltäkylläisyyden keskellä, joulu- ja nuuttipukin välissä, kulkee roskispukki. Roskispukki avaa viattomien lasten päivänä taloyhtiön jätekatoksen oven ja kysyy: ”Onko täällä kilttejä, lapasia tai muuta päällepantavaa?” Isä on muistanut häntä tyhjällä konjakkipullollaan, ja tovin tongittuaan roskispukki poistuu roskispussi joulun inhokkilahjoja pullollaan.

Lattialla kesäkurpitsoita, banaani, broilerinkoipia, lihamakaronilaatikkopaketti, kaksi pullaa, kaksi muffinia, kaksi klementiiniä ja sikspäkki omenoita.

No onkos tullut kesäkurpitsaa nyt Taloyhtiön jätepisteen keskelle, ja laitetaankos pitsaa myös kukkolinnuista?

Joulun aikaan jätekatoksessa vierailee myös roskistonttu. Perinteitä arvostava taloyhtiön kunnon väki jättää ennen lomille lähtöään roskistontulle maittavaa jouluruokaa. Onni seuraa tällaisia ihmisiä ja heidän hankintojaan.