Pääsiäiseen päättyi seitsemälle viikolle levittynyt ekopaasto, eli nyt voi taas vapaasti röhnästellä Maan päiviltä päästämiseksi. Itse olin luvannut säästää sähköä puhdistamalla jääkaapin ja syömällä sen tyhjäksi. Siivous jäi puolitiehen, sillä ahkera dyykkailu teki tavoitteeni tyhjäksi.

Ennen paastoa.

Jälkeen paaston.

Yritin kyllä kovasti pitäytyä jääkaapin antimissa, vaikka sillä tavoin ravitsemus oli välillä vähän heikoissa kantimissa. Laitoin ruokaa lähes yksin omaan mahaan kotona, kun laitosruokaa sai Onneli arkena. Ekopaaston aikana kulutimme kotiin ostettuina elintarvikkeina puolisen tusinaa kaurahiutalepakettia, viitisen tölkkiä maitoa, muutamaisen rasian margariinia, jokusen tertun banaaneja ja parisen pussia leipää. Kaiken muun kaivoin roskiksesta ja kuvettani siten vaivoin viiden viikoittaisen euron edestä.

Inventoin jääkaapin sisällön paaston päätyttyä. Keksin samalla, mistä saattaa johtua ihmisten ihmeellinen vimma heittää syömäkelpoisia porkkanoita menemään: he pelkäävät jääkaappiin hylätyn porkkanan muuttuvan venyvään ja tahmaiseen olomuotoonsa. Eivätkä pelkää turhaan. Jääkaapista valuvan oranssin porkkanaliman rinnalla valkopilkkuinen porkkanahome ja ruskeanharmaa porkkanamätä ovat kuin puhtaan, leudossa kesätuulessa kuivuneen satiinilakanan kosketus saunanraukeilla pakaroilla.

Suurimman aukon jääkaappiin teki siis luonto. Toisaalta kaappiin jonottaa tälläkin hetkellä hajottajien omimaan materiaan verrattuna moninkertainen määrä dyykattuja porkkanoita. Joko mahtuvat, maistuvat tai maatuvat. Eikä myöskään jääkaapin loppuunsyödyn sitrushedelmistön tilalle sovi sesongin hedelmiä eli brasilialaisia omenoita. Vaikka heviltä onkin vapautunut tilaa jääkaappiin, lisää sinne ei hevillä mahdu.

Mihin tila on sitten huvennut? Tuotteisiin, joilla on kulutuksellisesti pitkä puoliintumisaika: kapriksiin, sinappiin ja kalakastikkeeseen. Epäkuutiomaisiin tuotteisiin: limetteihin, suippopaprikoihin sekä naisen lantion kaarta jäljitteleviin ja häivyttäviin jukurttipurkkeihin. Tuotteisiin, joita ostetaan ja hylätään runsaasti: suomalaiseen rahkaan, saksalaiseen rahkaan, islantilaiseen rahkaan.

Ekopaastoni selvästi epäonnistui – omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Voisinkohan ottaa mallia urheilukalastajista eli tonkisin tavalliseen tapaan mutta heittäisin saaliin saman tien takaisin jätevirtaan kitumaan? Vai pitäisikö tyystin jättää dyykkaus kesätauolle?

Periaatteessa ajan henki on altis minimalismille tässäkin asiassa, mutta liha on heikko kohtani. Kasvisruokavalio tuntuisi äkkiseltään aika rajoittavalta, jos sitä ei voisikaan täydentää dyykatulla lihalla edes kerran päivässä. Ekopaastoni siis jatkuu enkä muuta voi. Tapahtuma minua auttakoon?