Uudenvuodenaaton peruja ovat monessa kodissa perunasalaatin ja perunalastujen loput. Perunasalaatti on jo itsessään tähderuokaa, joten sitä on vaikea jatkojalostaa, mutta perunalastut voi sentään pelastaa roskikselta keksimällä niille uutta käyttöä. Sipsihävikki on tosin kotitalouksilla, kas kummaa, jo hyvin hallinnassa: sekajätteisiin heitetystä perunasta lastuja on oman arvioni mukaan enintään prosentti.

Sipsi on ihmisille niin mieluinen herkku, että tämän kokoelman dyykkaamiseen meni puolisen vuotta. Putkilo on kuvassa vain mittakaavaa antamassa, koska Pringlet eivät juridisesti ole sipsejä.
Vaikka perunalastujen pysyvyys avatussa pussissa on ilmeisen heikko, lastujen säilyvyys on varsin hyvä. Jos kesken jääneen pussin sulkee ja piilottaa huolellisesti, sen pariin voi huoletta palata viikon päästä, eikä peli ole kuukauden kuluttuakaan menetetty. Heikoiten säilyvät huokoiset taikinasta tehdyt sipsit, kuten juustonaksut, sillä ne imevät itsensä ilmankosteudesta nahkeiksi.
Maistelin vuoden päätteeksi perunalastuja, joita olin pitkin vuotta löytänyt avatuissa pusseissa. Selvimmin makunsa olivat menettäneet vanhimmat ja miedoimmat sipsit. Todennäköisesti myös voimakkaasti maustettujen sipsien aromit haihtuvat ja hajoavat, mutta mausteet peittävät näitä virheitä.
Jos sipsit maistuvat eltaantuneilta mutta eivät suoranaisesti pahoilta, niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Sipsit ovat raaka-aineina oikeastaan puolivalmisteita, sillä ne ovat perunaa valmiiksi viipaloituna ja paistettuna. Esimerkiksi maineikkaan El Bulli -ravintolan työntekijöitä ruokittiin perunalastuilla täytetyillä munakkailla.
Kokeilin tällaista sipsiomelettia. Hyydytin pannulla kolmea rikottua munaa ja ripottelin päälle kourallisen perusperunalastuja ja pari hyppysellistä juustoraastetta. Hetken paisteltuani käänsin munakkaan toisen puoliskon kanneksi ensimmäiselle. Juusto toi makua, ja perunalastut antoivat jännää suutuntumaa, joka ei ollut ihan rapea muttei täysin pehmoinenkaan. Saatan antaa tälle kummajaiselle vielä toisen mahdollisuuden.
Tähdesipseistä voi valmistaa myös jauheliha-perunalastuvuokaa. Koska en ollut dyykannut ranskankermaa, käytin sen tilalla ruokakermaa. Pastakastike vaihtui samasta syystä yrttimausteiseen tomaattimurskaan.

Kuvassa tämän kerran viimeinen sipsiruoka sipsivuoka. Raaka-aineet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki uutenavuotenakin), kaikki muu kuvausrekvisiittaa.
Lopputulos maistui aika tavalliselta jauhelihasörsseliltä. Sisus tuotti pettymyksen, koska sipsiltä näyttänyt lastu olikin suussa ihan mauton ja pehmoinen. Päällyksen juustolla kuorrutetut perunalastut olivat sen sijaan rapsakkaa mutusteltavaa, joten jos tähdesipsejä ei ole ylenpalttisesti, säästäisin ne kaikki pintakerrokseen. Erikseen en kyllä lähtisi ostamaan sipsejä tähän ruokaan mutta en toisaalta tekisi niin mitään muutakaan tarkoitusta varten.
Kiitos ruokavinkeistä. Täytyy itsekin kokeilla.
Ole hyvä! Maistuvimpaan lopputulokseen pääset tietysti käyttämällä dyykattuja raaka-aineita.