Avainsana-arkisto: tähteet

Joulukalenterin 8. lykky: laatikot

Posted on by Onni Tonkija

Kuten kaikki kulinaristit tietävät, joulun laatikkoruokia jää aina yli. Joulun jälkeiset hävikkiruokavinkit lienevät samanlaista viihdettä kuin laihdutusohjeet. Kuulostaa järkevältä, mutta kuka tuohon pystyy?

Kotiliesi neuvoo ”jemmaamaan” lanttulaatikon tähteet lanttuleipään. Mainio idea! Täytyypä ostaa maltaita, siirappia ja pomeranssinkuorta. Niitä tosin jää yli, mutta ehkä niitä varten on olemassa oma hävikkiruokaohje. Ja tietysti sitä leipääkin, jota varten lanttulaatikkoa oli liian vähän tai liian paljon, jää syömättä. Ehkä siitä voi tehdä uutta lanttulaatikkoa?

Jos leipää varten vielä kuumennetaan erikseen sähköuuni, ehkä olisi ollut parasta vain suosiolla lusikoida se laatikko ruoansulatuskanavaan. Kun kyse kuitenkin on lanttulaatikosta, mieleen nousee varmasti se, kuinka kauan tuon ikävän toimituksen toteuttamista saa vitkutella.

Peruna-, porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikkojen rasiat pahvilaatikossa.

Kannatti nämäkin rasiat säilöä tammikuussa, niin voi nyt nauttia lykkynumerollisesta kuvasta.

Eri lähteet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, joululaatikot säilyvät jääkaapissa viikon verran. Me vähemmän varovaiset ihmiset ymmärrämme tällöin tietysti, että todellisen säilyvyyden on oltava monta päivää pidempi.

Kaupan laatikoiden voi olettaa säilyvän kotitekoisia paremmin. Saarioinen kertoo syyt, jotka erottavat teollisuuden äidit kotiäideistä: nopea jäähdytys, valmistuksen aikainen hygienia ja vakioidut säilytysolosuhteet.

Yksi tenkkapoo-ongelmatiikan lähde on joululaatikoiden pakastaminen. Laatikot sinänsä säilyvät pakastimessa kuukausia. Ongelmana ovatkin kaupan laatikot. Koska laatikoilla on suuri kysyntäpiikki, valmistajien on usein pakko pakastaa niitä valmiiksi. Sulanutta tuotetta ei nyrkkisäännön mukaan saisi jäädyttää uudelleen. Onneksi keskustelupalstalta löytyy ilmeisen hygieniapasseli proseduuri: ”Voi pakastaa mutta ensin täytyy kyllä kypsentää jos ovat jo kertaalleen olleet pakastettuja.”

Voi hyvä Sylvian joululaulu! Hiven järkeä olisi paikallaan. Tuota neuvoa on nimittäin vähän vaikea sovittaa yhteen Marttojen ohjeistuksen kanssa: ”– – kannattaa lämmittää vain pienempi määrä, vain se mikä syödään. Jos tuntuu, että ruokaa on hiukan liian runsaasti, se kannattaa pakastaa mieluummin, kuin säilyttää sitä useita päiviä jääkaapissa.”

Pakastaminen pysäyttää bakteerien toiminnan, kun taas kuumentaminen saa sen vauhtiin. Tai toisin päin: jääkaapissa bakteerit lisääntyvät hitaasti, pakastimessa eivät ollenkaan. Pakastakaa rauhassa, ja tässä teille joku asiantuntija sanomassa saman.

Pakastaminen kyllä rikkoo ruoan solurakenteen, ja esimerkiksi pakastettu liha pilaantuu sulatettuna tuoretta nopeammin. Laatikoissa ei vain taida olla kummoista solukkoa, ja eiköhän se olisi jo riittävän rikki jo ensimmäisen pakastuksen jäljiltä.

Palataan jääkaappisäilytykseen. Olen aiemmin hämmästellyt valmisruokien erinomaista säilyvyyttä. Tosin kuukausien mittaisiin säilyvyyksiin päästään vain suojakaasun avulla.

Laatikkoruoat pakataan tiiviisti, mutta niissä on kuitenkin ilmayhteys, joka jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia. Ylen teettämässä testissä maksalaatikon syöminen oli täysin turvallista kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Samaa voi odottaa muilta laatikoilta.

Olen dyykannut vuokaan pakattuja valmisruokia sen verran paljon, että luulen tuntevani niiden käyttäytymisen. Avaamaton pakkaus pilaantuu yleensä homehtumalla tai limaantumalla. Kannen avaaminen ja ruoan ottaminen nopeuttavat pilaantumista selvästi.

Vaikka vanhat valmisruoat ovat tuttuja, joululaatikoista minulla ei ole kovin paljon kokemusta. Joulu on vain kerran vuodessa, ja silloinkin ihmiset tekevät tähteeksi jääneistä lanttulaatikoistaan maittavia leipiä. Voin kuitenkin jakaa tapaustutkimuksena otteen ruokapäiväkirjastani tältä vuodelta.

Saarioisten peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkovuoat pahvilaatikossa.

Kylmän vuodenajan vastine triojäätelölle.

2.1. Löydän trion avattuja laatikoita, joiden viimeinen käyttöpäivä on ollut 30.12. Ei ollut ohikulkumatkalla edes tarkoitus mennä roskikselle, mutta tuuli oli paiskannut portin kutsuvasti auki. Siirrän vuoat kylmästä roskiksesta omaan kylmäsäilytykseeni ikkunan väliin.

3.1. Valokuvauksissa laatikot näyttävät täysin syömäkelpoisilta.

9.1. Lanttulaatikkoon on ilmestynyt pieni valkoinen homepilkku. Maku on vielä ihan ok. Muut laatikot ovat ok.

13.1. Löydän lämpimästä roskiksesta pienen perunalaatikon (VKP 2.1.). Hometta, limaa ja sivumakua, mutta tulee syödyksi (vain tuota jälkimmäistä).

14.1. Isossa perunalaatikossa on leikkauspinnalla hentoa valkoista homekarvaa. Maku on aika ”suolainen”. Porkkanalaatikossa on valkoisia homepilkkuja. Maku on jo aika kaukana tuoreesta. Ihan homeen makuakin on seassa. Ilmeisesti tällainen riisihöttö pilaantuu nopeammin kuin muiden laatikoiden tiiviit soseet. Lanttulaatikon homekukka on hieman levinnyt mutta edelleen pieni. Maku on suht ok, jos se nyt missään vaiheessa on ollut ok.

Saarioisten bataattivuoka kenkälaatikossa.

Bataattivuoka kiilteli pahaenteisesti.

14.1. Löydän avaamattoman bataattivuoan, jonka päiväys on mennyt 30.12. Vähän omituisen makuinen. Vaikuttaisi makuvirheeltä, vaikken oikein tiedäkään, miltä bataattilaatikon pitäisi maistua.

15.1. Oli se makuvirhe. Ainakin maun voimistumisesta päätellen. Ei tullut bataattilaatikosta hittiä omalla kohdallanikaan.

17.1. Perunalaatikossa on kunnon homeviikset leikkauspinnalla ja pilkkuja pinnalla. Pinnan alta löytyvä muusi ei ole enää kauhean houkuttelevan makuista, mutta kyllä sen syömään pystyy. Lanttulaatikon homepilkku on laajentunut ikävän näköiseksi, ja viereen on tullut pari pilkkua lisää. Maku on mennyt aika lailla vinoon ja muistuttaa jotenkin päärynää.

8.12. Näiden kokemusten pohjalta voisin luvata laatikoille viikon säilyvyyttä viimeisestä käyttöpäivästä. Samoin vaikuttaisi pätevän aiemmin mainittu viikko avaamisesta (joskaan ei välttämättä enää viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen). Mikäli löytämäni trio oli avattu jo jouluaattona, laatikoiden säilyvyys on suorastaan uskomattoman hyvä.

Tietysti nuo löydöt olisi kannattanut syödä parin päivän kuluessa, vaikka näkyvästi pilaantuneet kohdat heitinkin pois. Kuitenkin niin kauan kuin todellinen tutkimustieto pysyy liikesalaisuutena, koen velvollisuudekseni tuoda edes vähän valoa pimeyteen.

Ruokaa päiväkodin peräsuolesta

Posted on by Onni Tonkija

Lapsuudessani joka toisen kodin seinällä luki: Sirkan/Sirpan/Pirjo-Riitan keittiö on kodin ❤. Nykyaika antaisi tekstitaululle plussaa personoinnista ja emojista, miinusta suomen kielen käytöstä ja ahtaista oletettu sukupuoli -rooleista.

Hymiötöntä lapsuutta viettänyttä minua taulussa hämmensi se, että teksti keskeytyi kuvaan. Voisikohan 80-lukulaisen pullantuoksuisen lauseen päivittää lämmitettävien valmisannosten 10-luvulle? Kokeillaan: Laitoskeittiö on päiväkodin sydän ja

Vihreällä biojätepussilla vuoratussa roska-astiassa paperisäkki, kasvissosetta, raasteita sekä kananmunia kennoineen.

on päiväkodin peräsuoli.

Peräänkuulutin viimeksi raskauttavia valokuvia suurkeittiöiden ruokahävikistä. En pysty itsekään toimittamaan pöyristyttäviä paljastuksia, mutta joitakin pöllämystyttäviä poimintoja olen tehnyt viime viikkoina lähipäiväkotini biojätteistä.

Minkä takia roskikseen piti heittää kuvassa osittain näkyvät 30 ehtaa kananmunaa? Nehän säilyvät vaikka kuinka pitkään, jos niiden kutikulaa ei riko kasvismössöllä. Kai niistä olisi voinut edes keittää välipalat lihanhimoisille lapsikatraille.

On ihan ymmärrettävää, että viikonlopun ajan nälässä pidetyille pedoille varataan maanantaiksi parikymmentä jauhelihapihviä ja muutamakymmentä perunaa liikaa. Se ei ole ymmärrettävää, että kukaan ei voi viedä pihvejä kotiinsa vaan ne joutuvat Ämmässuolle mätänemään.

Valkoisessa kartonkirasiassa jauhelihapihvejä ja keitettyjä perunoita.

Siis kukaan tonkijaa lukuun ottamatta ei voi viedä pihvejä kotiinsa.

Onneksi pihvit ja perunat ovat sen verran tiivistä tavaraa, että ne voi varovainen dyykkari vaikka huuhdella ennen käyttöä. Keitetty ja kuorittu peruna tosin kestää huoneenlämmössä vain noin vuorokauden. Sitten se alkaa limoittua, ja sitä seuraavana päivänä pinnalle voi ilmaantua hometta.

Joissakin kouluissa tähderuokaa tarjotaan lähialueen asukkaille pientä korvausta vastaan. Vastaanoton ei tarvitsisi olla näin lämmin joka paikassa, vaan ihmiset voisivat hakea ruokaa omiin astioihinsa. Monen kotona syödään kasviksia alle suositusten, ja päiväkotona näyttäisi jäävän päivittäin yli salaattia.

Ainakin jäteastiaan menevät tähdepihvit ja -pyörykät voisi pakata pikku pussiin, jotta dyykkarin ei tarvitsisi kaivella niitä juuresraasteiden seasta. Kun nimittäin vappuruokailusta jää 262 lihaspullaa, 33 tärkkelyspyörykkää, 17 nauravaa soijanakkia ja 5 itkevää eläinnakkia, niissä on aika poimiminen.

Arvokkaimmat ruoka-aineet voisi edes jättää päällimmäiseksi, jotta ne säilyisivät mahdollisimman käyttö- ja löytökelpoisina. Siis kaadetaan kasvissoseet pönttöön ensin ja asetetaan munakennot sitten siististi päälle.

Pitsalaatikossa kasvispyöryköitä keitettyjen perunoiden päällä.

Perunat alle ja kasvispyörykät päälle kuten kuvassa eikä niin, että pyörykät alle ja porkkanankuoret päälle kuten roskiksessa.

Suomalaiset pitävät ilmaista kouluruokailuaan maailman parhaana ideana. Samalla tavalla hellimme ajatusta siitä, että on lottovoitto syntyä tänne umpimielisten kahvinryystäjien sekaan. Kahvinjuonnillakin ylpeillään, mutta on ihan ymmärrettävää, että siirtomaakulttuurissa tehdään päihtymisen välttämättömyydestä hyve.

Herrakansoilta kannattaisi lainata kouluihin eväiden syöminen. Hävikki pienenisi, kun kukin osaisi varata ruokaa suunnilleen sen verran kuin sitä kuluu.

Ilmainen tai oikeastaan osittain mainosrahoitteinen lounas ei herätä kunnioitusta. Ruokaa menee hukkaan myös siksi, että halvalla ei saa hyvää. Jos kasvisruokapäiväksi on varattu gobinkuivia falafeleja, ei ole ihme, että niitä voi päivän päätteeksi tonkia roskiksesta 105 kappaletta. (Kuivuudesta on tosin se etu, että pyörykät voi jättää pöydälle eivätkä ne homehdu.)

Ruoan halveksunnan harjoittelu on jopa kohotettu osaksi opetussuunnitelmaa. Jos kouluruokailun kaltainen varikkopysähdys on pedagoginen tilanne, niin tämän opetustuokion takaava lasti eteläamerikkalaista soijaa käynnistää sikalan karsinassa väitöstilaisuuden.

Kaksi vaaleaa vuokaleipää ruudullisen pyyhkeen päällä.

Näitä ei anneta edes sioille.

Päiväkodin biojätteissä hämmentää viikosta toiseen se, että sieltä löytyy leipää. Luulisi, että näkkileipäympäristössä tuore leipä kävisi kaupaksi vielä seuraavana päivänä vähän kuivahtaneenakin. Kai ne parikymmentä ruislimpun palasta ja viitisentoista porkkanapiirakkaa olisivat maistuneet pikku pullasorsille siinä missä minullekin?

On toisaalta ihan hyvä, että leipää heitetään biojätteisiin jonkin verran. Sämpylästä saa nimittäin kätevän äyskärin, kun yrittää paikantaa pääsiäislounaan broilerifileitä riisin seasta.

Laitoskeittiöiden biojäteastiat eivät ole kolmen Michelin-tähden kohteita eli sellaisia, joiden takia kannattaisi tehdä erillinen matka. Usein ne yltävät kuitenkin kahteen tähteen eli poikkeamisen arvoisuuteen. Se potentiaalinen dyykkari, jota vihreiden pussien sisältö ällöttää tai ruokamyrkytyksen riski arveluttaa, aloittakoon varovasti ja ottakoon huoneentaulukseen: Keep calm and don’t think about rectum.

Piilokalorit esiin

Posted on by Onni Tonkija

Keskitysleirejä pidetään ihmisen pahuuden absoluuttisena nollapisteenä. Jos hyvin käy, tulevaisuudessa keskitysleirejä enemmän kauhistellaan eläinten massiivista kasvatuslaitoksiin sullomista. Kun käy huonosti, pahuusasteikot kalibroidaan yhteisten resurssien hukkaan heittämisellä.

Tulevat sukupolvet, jotka sinnittelevät niukan energian maailmassa, eivät voi käsittää, miten meidän aikamme ihmiset saattoivat suhtautua ruokaan niin tuhlailevasti. Ihmisarvon loukkauksia sen sijaan ei välttämättä osata paheksua, koska makeaa elämää ei enää riitä kaikille ja orjia tarvitaan taas lähempänäkin kuin Kongon kobolttikaivoksilla.

Piilossa tapahtuvaa energian surutonta haaskausta pyritään tuomaan päivänvaloon Helsingin kaupungintalon Virka-gallerian ruokahävikkinäyttelyssä. Filippo Zambon on valokuvannut ruokakauppojen jäteastioiden sisältöä, ja To Kosie on videoinut lautastähteiden keräilyä ja ruoan dyykkausta. Näyttely on osa Poliittisen valokuvan festivaalia.

Seinällä kolme valokuvataulua, joissa on kuvattu elintarvikkeita jäteastiassa: kasviksia, leipiä, banaaneja.

Filippo Zambonin Into the Bin -sarjan kuvat banaaneista ja banaaleista asetelmista on otettu Helsingissä talvella 2014–2015.

Filippo Zambon on dokumentoinut ruokakauppojen roskiksia ilmeisesti juuri sellaisina kuin ne ovat eteen tulleet. Roskisten uumenista pilkottaa salaatti- ja kaalinyssäköitä, leipää pusseissa ja irtotavarana, jukurttia pikari- ja tölkkikaupalla sekä tietysti masentavan isot kasat ensiluokattomia banaaneja. Kaikesta näkyvästä ruoasta saisi parikymmentä ihmistä kevyesti eli kasvisvoittoisesti mahansa täyteen.

Kuvilla on todistusvoimaa, mutta onko niillä vaikutusvaltaa? Vaikka keräisin viikon hyvää tahtoa, en pystyisi näyttelytekstin tavoin sanomaan kuvien asetelmia kauniiksi. Satunnaiset rykelmät saavat päinvastoin syömäkelpoisen ruoan näyttämään oikeaan paikkaan päätyneeltä jätteeltä.

Harva pitää räikeänä epäkohtana sitä, että roskiksesta löytyy mähjääntyneitä, pakkasen puremia paprikoita ja klementiinejä. En oikein itsekään näe ympäristörikosta läjässä viherposkisia perunoita (vaikka potuilta vähän vihreyttä siedänkin). Zambonin kuvien suurin arvo saattaakin olla siinä, että ne tallentavat hiipuvaa dyykkauskulttuuria, joka vielä sinnittelee harvoissa takapihoiltaan esteettömissä elintarvikemyymälöissä.

Jotta ruokahävikkikuvilla olisi minkäänlaista vaikutusta, niiden pitäisi saada meidät pöyristymään. Haluaisin nähdä, kuinka automarketin notkuvat paistotuotehyllyt tyhjennetään päivän päätteeksi ei-mahaan. Tai kuinka allergeenin puuttuminen tuoteselosteesta vie lavallisen suklaata ei-suuhun. Tällaisiin otoksiin tarvitsemme salakuvaajia eläinoikeusliikkeen antaman esimerkin mukaisesti.

Seinällä kaksi kuvaruutua, joista vasemmassa tyhjennetään lautasta ja oikeassa ahtaudutaan oviaukosta sisään.

To Kosien Trash-teoksessa suomalaisten hotellien vieraat eivät ole oppineet syömään lautasiaan tyhjiksi mutta dyykkarit ovat oppineet ahtautumaan jätehuoneisiin hymyssä suin.

To Kosie näyttää videoteoksessaan rinnakkain, miten hän keräsi toisaalta hotellivieraiden lautastähteitä roskikseen ja toisaalta kauppojen roskiksista ruokaa itselleen. Vierekkäiset videot saavat pohtimaan ruokahävikin pien- ja suurtuottajia ja sitä, miten media näitä syyllistää tai ymmärtää. Lautastähteitä jättävät on helppo leimata ajattelemattomiksi hamstraajiksi, kun taas kauppojen hävikki herkästi hyväksytään horjumattoman taloudellisen logiikan valitettavaksi mutta väistämättömäksi seuraukseksi.

To Kosie on piilotetun kameran käytöllä tavoittanut oivasti ruokahävikkiä ympäröivän salamyhkäisyyden. Hän on raottanut suljinverhoa meidän ja ravintoloiden välissä. Jatkossa hävikkikeskustelun polttopisteeseen toivoisikin nousevan kuluttajien rikkeiden ja kauppojen rötösten lisäksi suurkeittiöissä tapahtuvat vääryydet.

Ruokahävikki Virka-galleriassa Helsingin kaupungintalossa (Pohjoisesplanadi 11–13) su 28.5.2017 asti ma–pe klo 9–19 ja la–su klo 10–16. Taiteilijat paikalla to 11.5. klo 18–19.

Jos et saa itseäsi liikkeelle Virka-aikaan tai -paikkaan, teokset näkee netissäkin: Into the Bin ja Trash.

Tortilla tavataan liian usein hylätä

Posted on by Onni Tonkija

Tortilla ei ole nykypäivänä todellakaan kortilla, sillä tie kansan sydämeen käy yksinkertaisen valmistuksen ja keskinkertaisen maun kautta. Helppous ei kuitenkaan ruoki mielikuvitusta. Siksi monen suuhun menee vehnäletun sijasta sormi, jos tortillannälkä ei olekaan kuudella tai kahdeksalla jaollinen. Mihin yli jääneet tortillat voisi käyttää, ja miten ne pitäisi säilyttää?

Kiertämättä tasokas.
”Turha” rullalle.

Tortillalettujen säilytys on helppoa pakkauksen avaamiseen asti. Teolliset tortillat säilyvät avaamattomina parasta ennen -päivän jälkeen vielä kuukausia, jopa pari vuotta. Ne alkavat vain hitaasti kuivua ja usein myös liimaantua toisiinsa, joten maailmanlopun bunkkeriaan ei kannata varustaa tortillakestejä silmällä pitäen.

Avattu ja avaamaton pakkaus eroavat säilyttävyydessä toisistaan kuin Tuomiopäivän kellon keskiyö ja -päivä. Jos avatun paketin jättää pöydälle, tortillat eivät varsinaisesti pilaannu mutta ne kuivuvat korpuiksi. Jotta tortillat pysyisivät lerppuina, ne pitää kääriä rullalle. Huoneenlämmössä rullat voivat tosin homehtua jo parissa päivässä. Jotkut lykkäävät syömistä ja lykkäävät tortillat pakastimeen, mutta samat ihmiset varmaan pakastavat myös leipää huomaamatta mitään muutosta suun tuntumassa. Jääkaappi antaa rullille ehkä muutaman lisävuorokauden, mutta sinne ne toisaalta unohtuvat helposti (kylmänkostean ympäristön haitoista voi lukea artikkelista ”Älä White jauhoja tortilloja Tarve säilyttää jääkaapissa?”).

Säilyttää jääkaapissa tai ei, tortillat kannattaa syödä niin pian kuin mahdollista. Tähderuokailua haittaa kuitenkin usein se, että täytteet ovat päässeet loppumaan (tai että niitä ei ole ollut alun perinkään, jos on tapana keräillä muiden syömättä jääneitä tortilloja roskiksesta). Koska pariin hassuun lettuun ei haluta uhrata yhtä mittavasti voimavaroja kuin kokonaiseen tortilla-ateriaan, täytteiden pitäisi olla vielä tavanomaistakin yksinkertaisempia.

Maton päällä kaksi erilaista tortillapakettia, sipuli, paprika, kerä jäävuorisalaattia, salaattijuustopakkaus, smetanapurkki, jauhelihapaketti ja tacomaustepussi.

Perinteistäkin traditionaalisemmat tortilla-ainekset Taloyhtiön jätepisteestä.

Oikeaoppisia tortillantäytteitä ovat Internetin mukaan jauheliha tai kanasuikaleet valmiilla maustesekoituksella, salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, sipuli, feta, salsa ja ranskankerma. Vaihtelua näyttäisi olevan ainoastaan siinä, miten quoagamole kulloinkin kirjoitetaan. Tämä kekseliäisyyttömyys viimeistään poistaa ihmeen statuksen siltä, että tortilloja jää täyttämättä vaan ei jäteastioita.

Täyttökelpoiset tortillat kaipaavat rinnalleen tyhjennyskelpoisia purkkeja, joille niillekin olisi lähtö edessä viimeistään seuraavissa jääkaapin yt-neuvotteluissa. Tällaisia vaivattomia täytteitä ovat esimerkiksi salaattijuustokuutiot, aurinkokuivatut tomaatit, oliivit, jalapenot sekä pesto ja muut tahnat. Valkoisesta tortillasta saa jälkiruoan, kun sen päälle lusikoi hilloa ja pursottaa valmiskermavaahtoa.

Ihanteellista olisi, että jämät löytäisivät toisensa. Jos kotona ei kuitenkaan ole täyttämiseen soveltuvia tyhjennettäviä purkkeja, seuraavaksi järkevintä olisi etsiä tähdetortilloille täytettä sellaisesta, mikä ei tuota uusia tähteitä eli mitä muutenkin kuluu. Leikkeleillä, makkaroilla tai nakeilla sekä juustolla, ketsupilla ja yrteillä tortilloista voi tehdä mikrossa valmistuvia pikapitsoja. Mikrolla voi myös paistaa täytteeksi kananmunaa, joka yksittäispakattuna tuotteena ei tähteellisty yhtä herkästi kuin monisataagrammaispakattu jauheliha.

Lopuksi vinkki seuraavan viikon- tai maailmanlopun tortillakestejä suunnitteleville kasvissyöjille, jotka eivät voi käyttää jauhelihaa tai kanasuikaleita valmiilla maustesekoituksella kuten kaltaiseni dyykkivegaanit eli dykaanit: Tonkaisin hiljattain paketin kotimaista härkäpapumurskaa, ja se osoittautui maukkaaksi ja säilyväksi tortillantäytteeksi. Papumurska on vahvin suositukseni ainakin siihen asti, kun roskiksilla aletaan tavata kauhelihaa.

Tähteistä syntyy mitä pahimpia ja parhaimpia munakkaita

Posted on by Onni Tonkija

Munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain, sanovat tähdeasiantuntijat. Esimerkiksi joulukinkun jämät, yli jääneet keitetyt perunat, pehmenneen paprikan tai juustonkannikan.

Muuten hyvä mutta noita aineksia voi lisätä joka toiseen ruokalajiin, vaikkapa pyttipannuun, pastakastikkeeseen tai uunivuokaruokaan. Jos munakkaaseen kerran voi piilottaa melkein mitä vain, miksi esimerkit ovat aina tutuista tutuimpia, lastenleikkitasoisia?

Päätin koetella munakkaan rajoja valitsemalla täytteiksi sellaisia tähteitä, joiden hyödyntämistä muut ovat todistetusti pitäneet toivottomana. Mitä saadaan, kun sekoitetaan roskikseen hylätyt munat ja tähteet?

Erilaisia avattuja ruoka-ainepakkauksia.

Tähteet kello 12:sta myötäpäivään: suolapähkinäsekoitus, karkea kuivattu juustoraaste, hedelmä-pähkinämysli, hienonnettu hasselpähkinä, mantelijauhe, kookoshiutaleet, merileväarkit. Kaikki Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, avoinna yötä päivää).

Suolapähkinämunakas

Koska perunalastumunakkaastani tuli ihan maistuvaa, ajattelin suolapähkinöiden sopivan munakkaaseen yhtä lailla. Toiveajattelin. Siinä missä perunalastut pehmenevät pannulla rapeanpehmeiksi, pähkinät pysyvät kovina ja vievät syödessä kaiken huomion. Suolapähkinämunakas onkin selvästi vähemmän kuin osiensa summa.

Juustomurumunakas

Juustojauhe ansaitsee erityistarkastelun, koska se ei ole yhtä monikäyttöistä kuin hienontamaton ja kuivaamaton juusto. Hävikin estämiseksi olisi hyvä, että tauhkan voisi paitsi sirotella pastan päälle myös haudata jonnekin.

Kahden munan munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain täytettä puolisen desiä. Tällä määrällä juustomurumunakkaasta tuli oivallista. Suutuntuma oli napakka mutta ei kova eikä sattumainen niin kuin pähkinämunakkaassa.

Karkean juustojauheen jälkeen tavanomainen, venyväksi sulava juustoraaste tuntuu vähän kömpelöltä munakkaan täytteeltä. Jos käytettävissä on jauhetta, munakkaaseen ei oikeastaan kannata raastaa juustoa kuin enintään mahdollisia muita täytteitä sitovaksi liimaksi.

Myslimunakas

Satokausikalenteri kysyy, miksi munakkaan pitäisi olla suolainen, ja antaa hedelmämunakkaan ohjeen. Koska ohjeessa käytetään kaurahiutaleita, minä kysyn, miksi hedelmämunakkaan valmistamisen pitää olla kaikkine kuorimisineen niin hankalaa, kun roskiksista saa valmista hedelmämunakassekoitusta eli kuivattuja hedelmiä ja kaurahiutaleita sisältävää mysliä.

Myslimunakas on kaikista elämäni aikana syömistäni omeleteista eittämättä pahimman makuinen. Pähkinöiden suutuntumaa olen jo arvostellut, enkä myöskään kuivahedelmiä arvostanut (mysli oli tosin parasta ennen 2011). Ikävintä myslitäytteessä oli tasaisen puiseva viljamatto, joka tuppasi vielä varisemaan munakkaan välistä lautaselle. Lopputuloksen olisi kyllä voinut arvata kielelläkin: munavoileipä kuulostaa asialliselta ja maittavalta, kun taas leipäöljymuna on pelkkä sekasotku.

Manteli-kookos-pähkinämunakas

Leivonta jättää usein jälkeensä monenlaista vajaata jauho- ja jauhepussukkaa, jotka sitten pyörivät kaapeissa vuosi- ja kuukaudet. Dyykkaamani mantelijauhe, kookoshiutaleet ja hasselpähkinäjauhe olivat vuosilta 2014, 2006 ja 2008, mikä ei kylläkään huomattavasti makua haitannut. Ronkeleimmat vakuumipakattujen pähkinöiden jäähdyttelijät eivät tosin välttämättä luokittelisi puoli tusinaa vuotta sitten ilmastettua hasselpurua elintarvikkeeksi.

Sekoitin kahteen munaan kolmea jauhettani sekä vettä, yhden ruokalusikallisen kutakin. Paksuhkosta tahnasta tuli pannulla jonkinlainen munakkaan ja ohukaisen välimuoto. Lettu on väistämättä jälkiruokamainen, joten makuhermojen säästämiseksi pinnalle voi lisätä vähän sokeria tai hunajaa. Hasselpähkinä tuo munakkaaseen mukavasti väriä ja mausteisuutta; pelkkä manteli-kookos on täytteenä vähän vaisu.

Merilevämunakas

Merilevämunakas on monella tapaa munakkaiden parhaimmistoa. Ensinnäkin se on viekoittelevan herkullista. Siihen voi myös kätevästi käyttää sušin valmistuksesta jäljelle jääneet noriarkit. (Kuivattu merilevä tosin säilyisi seuraavaankin sušisessioon, kunhan sitä ei ihan kylpyhuoneessa pidä. ”Oma” leväpakettini oli ollut avattuna pöydällä muutaman kuukauden, koska en ollut jaksanut ryhtyä näpräämään makeja.)

Merilevämunakasta vaivattomammaksi munakas voi tulla vain, jos jättää täytteen tyyten pois. Tämän ruokalajin valmistaminen on itse asiassa niin helppoa, että annan kuvakatkon jälkeen siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

Pannulla munakas, jonka sisältä pilkistää norilevy.

Eväs levällä. (Näihin munapaistoksiin näyttää aina ilmestyvän naamoja.)

Riko kaksi kananmunaa juomalasiin tai johonkin muuhun kuppiin. (Dyykkari rikkoo munat varmuuden vuoksi eri astioihin, jos parasta ennen -päiväyksestä on jo aikaa.) Rikkominen on parasta suorittaa kopauttamalla munan päiväntasaajaa pöytää vasten joko munaa tai pöytää liikuttamalla. Pöytä sotkuu väistämättä vähän, mutta kuori repeää yleensä vain kahteen osaan.

Munakas sopii parhaiten pannulle, jonka halkaisija on suurin piirtein merileväarkin lävistäjän mittainen. Aseta pannu levylle ja levy täysille. Lisää pannulle loraus eli 0,5 ruokalusikallista öljyä.

Epäpuhtaat puristetut öljyt alkavat savuta, kun lämpötila on sopiva. Kullankeltaiseksi raffinoidusta rypsiöljystä taas ei tule helposti savua, mutta sen vieno tuoksu alkaa erottua. Ehkä varmin tapa on kuitenkin katsoa öljyä aivan läheltä: kun silmiä alkaa kirveltää, öljyä höyrystyy sen verran, että se on juuri sopivan lämmintä. Jos silmiin alkaa sattua, pannulle on jäänyt vettä, joka kiehuessaan räiskyttää kuumaa öljyä. Varman päälle ottajat kaapivat pannulle pöydälle munia rikottaessa jääneen valkuaissotkun ja paistavat koepalan.

Kun lämpötila on sopiva, kieputa munat haarukalla jotenkin yhtenäiseksi seokseksi ja kaada pannulle. Käännä levy pois päältä. Kallistele pannua niin, että massa täyttää koko paistoalan. Koko paistoajan ole valppaana eli noin minuutin verran.

Ripottele ensin munamassan pinnalle suolaa ja paina sitten päälle merilevälevy. Levä ehtii näin pehmetä paiston aikana. Koska tämä ohje on tarkoitettu myös täydellisille aloittelijoille, katson tarpeelliseksi mainita, että suolan on tietysti oltava merisuolaa, koska merilevä on merenelävä.

Noriarkki on neliömäinen ja pannu on ympyrän muotoinen, joten munakkaan reunaan jää tilkut, joista voi tarkkailla paistamisen etenemistä. Kun viimeinenkin paistopiste on juuri hyytynyt, kumoa puolet munakkaasta toisen puolikkaan päälle ja siirrä lettu lautaselle. Jos pannu on iso eikä munia ole enempää kuin kaksi, munakas paistuu varsin tasaisesti eikä ehdi sitkistyä pohjastaan.

Lähteet

Tähteet ovat siitä kivoja, että ne pakottavat luovuuteen. Mistään nimittäin tuskin löytyy juuri kulloisiinkin tähteisiin räätälöityä reseptiä. Suolapähkinä- ja myslimunakkaista en esimerkiksi ole koskaan lukenut, mikä ei näin jälkikatsannossa ole ihmekään.

Paremmin onnistuneet munakkaani taas eivät ole mitenkään ainoalaatuisia: Juustomunakkaita on tehty maailman sivu, ja mantelijauheinen munakas on à la karppaajien perusherkku. Merilevän ja kananmunan liitto taas on riisillä höystettynä sušista tuttu, eikä omakaan versioni näyttäisi olevan millään tavalla tuore keksintö. Ei siis mitään uutta liesituulettimen valon alla, mikä ei näin dyykkikeittiössä ole ihmekään.

Sipsipussien jämille roskistuomio harvoin tarpeen

Posted on by Onni Tonkija

Uudenvuodenaaton peruja ovat monessa kodissa perunasalaatin ja perunalastujen loput. Perunasalaatti on jo itsessään tähderuokaa, joten sitä on vaikea jatkojalostaa, mutta perunalastut voi sentään pelastaa roskikselta keksimällä niille uutta käyttöä. Sipsihävikki on tosin kotitalouksilla, kas kummaa, jo hyvin hallinnassa: sekajätteisiin heitetystä perunasta lastuja on oman arvioni mukaan enintään prosentti.

Puolityhjiä sipsipusseja ahdettuna juustonaksujen mainoskassiin. Vieressä perunalastuputkilo.

Sipsi on ihmisille niin mieluinen herkku, että tämän kokoelman dyykkaamiseen meni puolisen vuotta. Putkilo on kuvassa vain mittakaavaa antamassa, koska Pringlet eivät juridisesti ole sipsejä.

Vaikka perunalastujen pysyvyys avatussa pussissa on ilmeisen heikko, lastujen säilyvyys on varsin hyvä. Jos kesken jääneen pussin sulkee ja piilottaa huolellisesti, sen pariin voi huoletta palata viikon päästä, eikä peli ole kuukauden kuluttuakaan menetetty. Heikoiten säilyvät huokoiset taikinasta tehdyt sipsit, kuten juustonaksut, sillä ne imevät itsensä ilmankosteudesta nahkeiksi.

Maistelin vuoden päätteeksi perunalastuja, joita olin pitkin vuotta löytänyt avatuissa pusseissa. Selvimmin makunsa olivat menettäneet vanhimmat ja miedoimmat sipsit. Todennäköisesti myös voimakkaasti maustettujen sipsien aromit haihtuvat ja hajoavat, mutta mausteet peittävät näitä virheitä.

Jos sipsit maistuvat eltaantuneilta mutta eivät suoranaisesti pahoilta, niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Sipsit ovat raaka-aineina oikeastaan puolivalmisteita, sillä ne ovat perunaa valmiiksi viipaloituna ja paistettuna. Esimerkiksi maineikkaan El Bulli -ravintolan työntekijöitä ruokittiin perunalastuilla täytetyillä munakkailla.

Kokeilin tällaista sipsiomelettia. Hyydytin pannulla kolmea rikottua munaa ja ripottelin päälle kourallisen perusperunalastuja ja pari hyppysellistä juustoraastetta. Hetken paisteltuani käänsin munakkaan toisen puoliskon kanneksi ensimmäiselle. Juusto toi makua, ja perunalastut antoivat jännää suutuntumaa, joka ei ollut ihan rapea muttei täysin pehmoinenkaan. Saatan antaa tälle kummajaiselle vielä toisen mahdollisuuden.

Tähdesipseistä voi valmistaa myös jauheliha-perunalastuvuokaa. Koska en ollut dyykannut ranskankermaa, käytin sen tilalla ruokakermaa. Pastakastike vaihtui samasta syystä yrttimausteiseen tomaattimurskaan.

Lasivuoassa jauheliha-perunalastupaistosta ja paistoksessa lusikka.

Kuvassa tämän kerran viimeinen sipsiruoka sipsivuoka. Raaka-aineet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki uutenavuotenakin), kaikki muu kuvausrekvisiittaa.

Lopputulos maistui aika tavalliselta jauhelihasörsseliltä. Sisus tuotti pettymyksen, koska sipsiltä näyttänyt lastu olikin suussa ihan mauton ja pehmoinen. Päällyksen juustolla kuorrutetut perunalastut olivat sen sijaan rapsakkaa mutusteltavaa, joten jos tähdesipsejä ei ole ylenpalttisesti, säästäisin ne kaikki pintakerrokseen. Erikseen en kyllä lähtisi ostamaan sipsejä tähän ruokaan mutta en toisaalta tekisi niin mitään muutakaan tarkoitusta varten.

Neljän tulen haukkapalat

Posted on by Onni Tonkija

Miltei joka ilta palaan hakemaan helpotusta nälkään leivästä, joka iltapalaan melkein erottamattomasti kuuluu. Voi leipä maittaa ihan tavalliseen tapaankin laitettuna, mutta joskus sitä kaipaa vaihtelua eikä silloin riitä, että pöytään on löytynyt ruispalojen tilalle jälkiuuniruispaloja.

Lautasella voideltuja paahtoleipiä sekä juustolla, leikkeleillä, kurkulla ja salaatilla täytettyjä sämpylöitä.

Voileipää.

Homeettomat sämpylät ovat kohtalaisen harvinainen näky taloyhtiöiden roskiksilla, joten ne tarjoavat vaihtelua jo itsessään. Sämpylöiden väliin voi sujauttaa perinteiset dyykkauslöydöt juuston, leikkeen, kurkun ja salaatin. Paahtoleipä taas on sämpylöitä tavallisempaa roskapussin täytettä, mutta paahtaminen mahdollistaa irtioton perusleipäilystä.

Usein tonkijan leipäpusseissa on kuitenkin vain tylsiä ruis-vehnäsuorakaiteita tai muita sekaleipäviipaleita. Vaihtelun virkistävyyden vuoksi tällaisista hukkapaloista kannattaa lämmittää haukkapaloja. Leivät voi panna tulille ainakin neljällä tavalla, mutta joka tapauksessa päällysteeksi tarvitaan juustoa, tuota joka kodin ja roskiksen hiilidioksidipäästöpesäkettä.

Ruispala, jonka päällä juustoa, jauhelihaa ja herkkusieniä.

Mikroleipää.

Vaivattomin vaihtoehto on säteilyttää leivät mikroaalloilla. Mikroleipä onnistuu ilman levitettäkin pelkällä juustolla, mutta lämpimäisestä tulee todellinen herkku sienillä. Lämpimillä voileivillä voikin kätevästi kuluttaa pieniä sienisaaliita, joista ei jaksa laittaa mitään konstigasta.

Päällekkäiset ja puolitetut paahtoleivät, joiden sisällä juustoa ja paprikaa.

Grillileipää.

Vaihtelua pehmoisiin mikroleipiin tuovat rapeat grillivoileivät. Niistä tulee helposti turhan rasvaisia, joten täytteeksi kannattaa panna juuston lisäksi kasviksia, esimerkiksi paprikaa. Grillileipien huonoiksi puoliksi voidaan lukea se, että voileipägrillejä löytyy roskiksesta harvemmin kuin mikroaaltouuneja ja että grillit kuluttavat mikroja enemmän sähköä.

Uunipellillä sekaleipäviipaleita. joiden päällä juustoa, serranonkinkkua ja tomaattia.

Uunileipää.

Sähkön suurin suursyömäri on uuni. Jos uuni kuitenkin on pakko kuumentaa jotakin toista tarvetta varten, jälkilämmöllä pystyy paistamaan rapsakat voileivät. Uunileipiin sopii juuston ohella erityisen hyvin tomaatti.

Paistinpannulla leipäviipaleita, joiden päällä juustoa, jauhelihaa, punasipulia, ketsuppia ja persiljaa.

Pannuleipää.

Rapeuden ja energiatehokkuuden ystävien on syytä valmistaa lämpimäiset paistinpannulla. Juuston sulamista voi tehostaa antamalla leipien hautua kannen alla. Pannuleipiä kannattaa tehdä erityisesti silloin, kun liedellä on lämmitetty jotain, mikä ei tunnu löytävän paikkaansa mistään muusta ruokalajista: Jos roskiksesta löytyy esimerkiksi jauhelihaa avatussa suojakaasupakkauksessa, liha on syytä paistaa heti, sillä se kestää jääkaapissa enintään ilman ilmaantumista seuraavat pari päivää ilman limaantumista. Tällainen pika-aikataulu ei välttämättä inspiroi laittamaan lihasta toisen eteen laittamaan lihasta mitään vähäpätöistä isompitöistä.

Kuumia voileipiä ei siis valmisteta pelkästään vaihteen vuoksi vaan myös tähteiden takia. Näin syksyllä ei kuitenkaan tarvitse mitään erityistä syytä, vaan leipiä voi tehdä ihan vain lämpimikseen.

Salaatit onnellisten tähteiden alla

Posted on by Onni Tonkija

Olen kirjoittanut viime aikoina ehkä turhan raskaista aiheista. Öljyn, ruoan ja käyttöajan loppumisen sijaan tarjoilen nyt jotain kevyttä ja helposti sulavaa.

Innoitus tähän tähdelliseen reseptikimaraan on tullut rakkailta tukijoiltani. Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. Älä sinä toimi näin vaan vaali onnellisuuttasi: kun sijoitat ruokakuntasi jämäjuustot sekajätteiden sijasta salaatteihin, salaat teihin iskostuneen tuhlailun dyykkarin katseelta!

Valkoisessa kulhossa jäävuorisalaattia, salaattijuustoa, tomaattia ja jotain muuta.

Tortillat olivatkin homeessa -salaatti

Tähän salaattijuustosalaattiin tarvitset jäävuorisalaattia, salaattijuustoa ja avatun tortillapaketin. Kun huomaat tortillojen pinnalla vihreää kuorrutetta, voit helposti muuttaa suunnitelmiasi pilkkomalla salaatin ja juuston joukkoon taloyhtiön jätekatoksesta hakemiasi tomaatteja. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta en siis tarkoita Joukon tomaatteja.) Kuvassa näkyy joitain mustia suikaleita, mutta en enää saa mieleeni, mitä ne oikein olivat. Mahdollisesti jätesäkin riekaleita.

Kulhossa jääsalaattia, rucolaa, valkohomejuustoa, viinirypäleitä ja mansikka.

Maaliskuinen se on kesä nyt -salaatti

yhdelle nälkäiselle

1/2 rasiaa Taloyhtiön jätepiste rucolaa

1 kerä Taloyhtiön jätepiste jääsalaattia

200 g Taloyhtiön jätepiste vaaleita viinirypäleitä kera tummien viinirypäleiden

1 Taloyhtiön jätepiste espanjalainen mansikka

75 g Taloyhtiön jätepiste valkohomejuustoa

  1. Huuhtele rucola ja poista samalla kellertyneet ja nuutuneet lehdet.
  2. Avaa jääsalaattipussi ja totea sisältö ensiluokkaiseksi. Revi lehtiä hieman ja sekoita ne sinappikaalin kanssa tarjoilukulhossa.
  3. Pese rypäleet ja erottele pilaantuneet ja pehmenneet yksilöt salattiin käyvistä. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta ei ole siis tarkoitus käyttää rypäleitä.) Puolita vihreät rypäleet ja poista niistä kivet. Pienet tummat rypäleet voit käyttää kokonaisina.
  4. Erottele syömäkelpoinen mansikka homeisista, ellet ole tehnyt niin jo hankintahetkellä. Halkaise marja neljään osaan.
  5. Poista juustosta edellisen käyttäjän jättämä leikkauspinta. Paloittele juusto puolisen senttiä paksuiksi viipaleiksi.
  6. Ripottele paloitellut rypäleet, mansikka ja juusto sekä paloittelemattomat rypäleet salaatin päälle.

En tehnyt mansikka-valkohomejuustosalaatille kastiketta, koska löysin siihen tarvittavaa Taloyhtiön jätepisteen tummaa balsamiviinietikkaa vasta pari päivää salaatin viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Pennepastaa, vuohenjuustoa, rucolaa, pienoisluumutomaatteja ja pinjansiemeniä.

Pastoissa on eroja -salaatti

kahdelle kerralla/kerralle

Pennepastapussi, rucolapakkaus, tomaattipurkki, vuohenjuustopaketti, mustapippuripussi, oliiviöljypullo ja valkosipulia matolla.

Ainekset tulivat lähes kokonaan Taloyhtiön jätepisteestä. Pinjan siemeniä en tällä kertaa päässyt käyttämään, joten lisäsin omiani, kun niitä sattui kaapista löytymään.

  1. Noudata Rivon Emännän passiivis-aggressiivista valmistusohjetta. Itse puolitin ainemäärät.

Raivo emäntä on alun perin tarkoittanut ruoan pastaksi. Koska olin löytänyt onnettoman vähän nauhapastaa, käytin tilalla penneä. Hieman alkoi pänniä, kun tajusin, että pastat eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäöltään. Paksu pasta teki ruoasta niin kuivaa, että pastasalaatiksihan se meni. Maistaessa kuitenkin itsesyytös vaimeni.