Vain kerran olen dyykatessani joutunut poliisin puhuteltavaksi. Silloinkin kyseessä oli taloyhtiökytt(ääj)ien alatyyppi, roskispoliisi. Jäteastioita irtolaisilta suojellut miekkonen tivasi kiukkuisesti, revinkö roskapusseja auki. Siitä päätellen, että mies puhui seuraavalle päivälle osuvasta sekajätteen tyhjennyksestä, hän taisi olla eniten huolissaan roskikseen ahdetun kotivideokokoelman kohtalosta. Oli miten oli, roskapussien repimisestä on helppo ärsyyntyä.
Repiminen kismittää ensinnäkin siksi, että se tuo riitasointuja harmonisen muovikassikatraan sekaan. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että roskistakaan ei saa roskata.
Toisaalta revittely pilaa muiden dyykkauksen. Jos repijä ei ymmärrä paremmasta kuin panttipullot, moni toisen aarre vajoaa repeämästä jäteastian pohjasedimenttiin ja jää huomaamatta.
Ennen kaikkea roskiksesta paistavat revityt muovikassit horjuttavat turvallisuudentunnetta samaan tapaan kuin asuntomurto: ”Joku ulkopuolinen on käynyt täällä. Oikeuttani yksityisyyteen on loukattu.” Revi siitä sitten, kun jätekatos on muutettu pankkiholviksi ja vartioimisliikkeen auto päivystää vieressä.
Syyllistyn itsekin roskapussien repimiseen. Joskus esimerkiksi huomaan tunnustelemalla hyvänlaatuisen kasviksen muuten kelvottoman roskapussin pohjalta. Tällöin on kätevintä suorittaa poisto kirurgisen tarkalla repäisyllä. Yleensä tonkiminen on kuitenkin helpointa ja siisteintä, kun pussin ensin avaa.
Jos jollakulla taloyhtiössäsi on tapana tehdä roskapusseihin solmua tiukkaa, jonka avaaminen tekee tiukkaa, jatka lukemista, niin ei roskispoliisi repimisestä tiukkaa.
1. Kun olet löytänyt lupaavan roskapussin, valitse sangoista helpompi.
Suurin osa roskapusseista on henkselimallisia kauppakasseja, ja valtaosa niistä on solmittu samalla tavalla: ensin sangoilla tehdään alkusolmu kuten kengännauhoja solmittaessa, sitten toinen umpisolmu (ämpäreillä solmua ei voi tehdä).
Solmun voi solmia joko niin, että päällimmäiseksi tulee vasen sanka, tai niin, että päällimmäiseksi tulee oikea sanka. (Jos kengännauhojesi rusettisolmu tapaa kääntyä jalkaterän suuntaiseksi ja siten aukeaa kävellessä, solmit alkusolmun väärin päin.)
Solmu on sitä helpompi avata, mitä pienempi on kitka eli mitä vähemmän irrotettavat osat koskevat toisiinsa. Jos muovikassin solmua ei ole kiristetty, sangat voi vetää helposti erilleen solmun kohdalta. Jos solmu on tiukka, vetämistä tehokkaampaa on työntää sankaa solmun läpi.
Muovikassisolmun kaksi päätä eroavat yleensä hieman toisistaan. Toinen sanka kietoo toista leveämmälti ympärilleen ja on itse irtonaisempi. Etenkin löyhä solmu aukeaa helpommin tätä liikkuvampaa sankaa työntämällä.
2. Kierrä sanka tiiviiksi ”vastakarvaan” ja työnnä se solmun läpi.
Työntäminen helpottuu, kun sankaa kiertää tikkumaiseksi punokseksi. Tikkumaisuus vähentää kosketuspintaa solmun kanssa, joten kitka pienenee. Tiiviiksi pyöriteltyä sankaa työntämällä aukeaa yleensä kireinkin umpisolmu.
Tikuttamalla avataan perinteisen kahden sangan umpisolmun lisäksi sellainen umpisolmu, jossa on selvät kiintopää ja irtopää. Kauppakassissa se tarkoittaa, että molemmat sangat ikään kuin punotaan yhdeksi naruksi, johon tehdään solmu. Koska tällainen hankalasti avautuva solmu on myös hankala tehdä, sitä näkee kauppakasseissa onneksi harvoin. Isoissa jätesäkeissä se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, jos sulkemiseen ei käytetä teippiä tai narua. Jätesäkkien auki nitkutteluun kuluukin monesti enemmän kuin tuo tuokio.
Tätä kirjoitusta valmistellessani tunsin olevani vaarallisilla vesillä, koska aivoni tuppaavat menemään solmuun kaikesta, mikä ylittää tasogeometrian monet ulottuvuudet. Tuhansien roskakassien opettamana sentään tiesin, että muovikassisolmussa on helppo ja vaikea pää. Sitä en kuitenkaan ollut tajunnut ajatella, että kassin sangan voi tikuttaa kahteen suuntaan. Ihan niin kuin ruuviakin voi pyörittää myötä- tai vastapäivään.
Vasta myötä- ja vastoinkäymisten sekä neulonnan koulima Onneli keksi kiinnittää huomioni kitkan hienoisiin syihin, syihin. Sanka voidaan nimittäin pyörittää siten, että sen kierteet ovat joko saman- tai erisuuntaiset kuin solmun ”syyt”, joihin sankatikku työnnettäessä hankautuu. Samansuuntaiset syyt aiheuttavat suurempaa kitkaa kuin erisuuntaiset syyt.
Kiertosuunnan valitseminen on helppoa, toisin kuin siitä lukeminen: Kun sanka osoittaa oikealle ja sitä lähinnä oleva solmun osa kulkee ylhäältä katsottuna vasemman alakulman ja oikean yläkulman välillä, sankaa pitää kiertää itseä kohti (eli vastapäivään sangan suunnassa solmuun päin katsottuna). Jos taas solmu näyttäisi kulkevan luoteen ja kaakon väliä, sankaa on kierrettävä itsestä poispäin (eli myötäpäivään). Kiertosuunta on sama sekä helpolle että vaikealle sangalle. Vastapäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on jälkimmäistä solmua solmittaessa ollut vasen sanka, ja myötäpäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on ollut oikea sanka.
Kiertosuunnalla näyttäisi olevan tiukimmissa solmuissa vähintään yhtä paljon merkitystä kuin sangan valinnalla. Asiasta on vain vaikea varmistua kokeellisesti, koska eri menetelmiä pitäisi testata yhtä pitäviin solmuihin yhtä suurella voimalla. Solmun ja sormen pitävyys kuitenkin vaihtelee kerrasta toiseen. Lisäksi kokeiden kuluessa käy samoin muoville ja kitka vähenee.
Suurin osa muovikassisolmuista aukeaa, vaikka tikuttaisi vaikeammalla sangalla väärään suuntaan. Pipontiukan solmun avaamiseen taas ei välttämättä ole yhtä oikeaa menetelmää, vaan solmua voi yrittää löystyttää kiertämällä vuorotellen kumpaakin sankaa oikeaan suuntaan.
3. Vedä sangat erilleen ja ala penkoa.
Kun ei revi reikää vaan avaa solmun, kassin voi nostaa pois roskiksesta tutkittavaksi. Näin on myös helpompi väistellä roskispoliisin katsetta.
4. Nauti uudesta omaisuudestasi.
Esimerkkikassista löytyi ilahduttavasti sipsejä, voileipäkeksejä, pikanuudeleita, kuskusia, valkosipuleita, liemikuutioita, pistaasipähkinöitä, suklaapatukoita, kakkukynttilöitä ja aurinkolaseja. Béarnaisekastikepussit löytyivät adverbittä.