Dyykkauksesta pitäisi voida maksaa

Suuri osa kauppojen ruokahävikistä ei päädy sinne, minne se on alun perin tarkoitettu. Miten kauppojen myymättä jäänyt ruoka ohjataan ekotehokkaasti mahoihin niin, että kaupat saavat siitä korvauksen?

Pöydällä muun muassa täysiä leipäpusseja, maitotuotteiden tölkkejä, alumiinivuokia kansineen sekä muovisia kasviksia, broileri, kala, lihanpaloja, juustoviipaleita ja leivonnaisia.

Tavanomainen lähikaupan päivittäinen ruokahävikki esillä Hävikkiruokafestareilla Helsingissä. (Tai ainakin voisi olla. Virallisesti kyseessä keskivertosuomalaisen vuoden hävikki.)

Ongelma

Kotitalouksia pidetään Suomessa ruokahävikin suurimpana syyllisenä, sillä niiden osuus syömättä jäävästä kakusta on isoin, 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Kaupan hävikki on puolet pienempi, noin 70 miljoonaa kiloa.

Massa on kuitenkin huono mitta ruoan arvolle. Kotitalouksien ruokahävikki on tavallisesti tähteitä ja niin vanhoja tai pilaantuneita ruoka-aineita, että harva suostuisi niitä syömään. Kauppojen hävikki taas on sen verran hyvälaatuista, että kauppiaat ovat lukinneet suurimman osan jätetiloistaan innokkailta dyykkareilta.

Useimmissa kodeissa ei heitetä roskiin rahkapurkkia heti, kun päiväys ylittyy. Tai kokonaista tomaattirasiaa, jos yksi tomaatti homehtuu. Kaupoissa tällainen tuhlaus on arkipäivää.

Jos hävikkitutkimuksissa otettaisiin huomioon hylätyn ruoan laatu, olisivat kaupat ja kotitaloudet hävikin tuottajina luultavasti tasavahvoja. Kauppojen onkin aika ryhdistäytyä. Ne eivät voi loputtomiin vedota sinänsä arvokkaaseen yhteistyöhönsä ruoka-apua jakavien järjestöjen kanssa. Auttavat kädet loppuvat yksinkertaisesti kesken, ja fossiilitalouden voimalla valmistetut elintarvikkeet päätyvät parhaimmillaankin vain autojen moottoreihin biopolttoaineiksi alennettuina.

Kaupat tarvitsevat hyväntekeväisyysjärjestöjä, koska hävikin setviminen on kallista käsityötä. Dyykkarit olisivat halukkaita lajittelijoita, mutta kaupoille se ei käy. Museoviraston täytyykin kohta esittää viimeisiä lukitsemattomia kaupan roskiksia suojelukohteiksi.

Jätetilojen salpuuttamiselle esitetään julkisuudessa tietysti kunniallisia perusteita, kuten dyykkauksen mahdolliset terveysriskit. Tällainen puhe näyttää menevän läpi, vaikka jopa maa- ja metsätalousministeriö on pitänyt dyykkausta jätehierarkian mukaisena kierrätyksenä. Samaa ei voi sanoa leivän kuskaamisesta etanolitehtaaseen.

Kauppojen todelliset vaikuttimet saattavat ponnahtaa esiin vasta kahdenkeskisissä keskusteluissa. ”Sinähän et minun paskojani syö, minä olen ne maksanut!” on K-kauppias kuulemma sanonut dyykkariaktiivi Niilo Nurmelle.

Kauppiaan mielipaha on ymmärrettävää. Ei dyykkarilla ole oikeutta ilmaiseen ruokaan sen enempää kuin kauppiaalla on oikeutta heittää menemään ehtyvillä luonnonvaroilla ja yhteiskunnan maataloustuilla tuotettuja elintarvikkeita.

Ratkaisu

Kaupat voisivat hoitaa hävikkiongelmansa omalla erityisosaamisellaan eli myymisellä. Niiden täytyy vain opetella myymään myytäväksi kelpaamatonta.

Uudessa toimintamallissa lähikauppa rajaa kylmäkalusteilla varustetun pienen tilan, johon se kerää myyntikelvottomat tuotteet: nahistuneet kasvikset, paistopisteen kuivahtaneet leivonnaiset sekä päiväyksen ylittäneet elintarvikkeet. Tähän hävikkitilaan on pääsy kaupan Ruoanpelastajat-ohjelmaan kuuluvilla. He saavat kerätä hävikkituotteita ilmaiseksi enintään kassillisen päivässä.

Ruoanpelastajaksi pääsee maksamalla kymmenen euron kuukausimaksun. Koska hävikkituotteiden saatavuutta ei voida taata eivätkä ihmiset halua maksaa olemattomasta, tämä kymmenen euroa menee henkilökohtaiselle tilille. Tililtä voi veloittaa kaupassa ostoksia kuten vanhoina hyvinä aikoina. Jos tili on sähköistettyyn nykyaikaan liian raskas järjestelmä, sen voi korvata vaikka kupongeilla.

”Paskojaan” vahtivaa kauppiasta ilahduttaa varmasti se, että Ruoanpelastajat sitoutetaan asioimaan kaupassa. Dyykkarihan ei välttämättä ikinä astu siihen myymälään, jonka takaa hän ruokaansa hakee.

Jos kauppiaalle eivät riitä kannustimiksi varmat asiakkaat, ekologinen imago ja pienenevät jätekustannukset, hän voi ottaa Ruoanpelastajien 10 euron kuukausimaksusta 2 euroa palvelumaksua järjestelmän ylläpitämiseen. Jäljelle jäävät 8 euroa asiakas saa kuluttaa kaupassa.

Ruoanpelastajien hävikkihuoneesta häviäisivät vikkelään niin orpoja hometomaatteja sisältävät rasiat kuin parasta ennen -päivänsä nähneet rahkatkin. Viimeisen käyttöpäivän ylittäneitä tuotteita taas voi Eviran ohjeiden mukaan luovuttaa koiranruoaksi vielä seuraavana päivänä, joten myös nämä elintarvikkeet menisivät mahoihin. Tai sitten viimeisen käyttöpäivän tuotteet pitäisi kylmästi heittää hävikkitilan jäteastiaan, jossa lukee: ”Ei ihmisravinnoksi!” Joka niitä noukkisi, saisi onnitel… eikun syyttää itseään.

Ruoanpelastajat olisivat se henkilökunta, jota kaupoilla ei ole varaa palkata käsittelemään ruokahävikkiä. Hävikki saataisiin toimitettua ihmisille ilman raskasta, yhteiskunnan tuilla pyörivää järjestökoneistoa kuljetusautoineen, kylmävarastoineen ja jakelutiloineen. Eikä ihmisten ehkä tarvitsisi seisoskella nykyiseen malliin nöyryyttävissä leipäjonoissa.

Pelastustoiminnan avulla ruokakauppojen valtaisa ja varsin laadukas 70 miljoonan kilon vuotuinen hävikki kutistuisi edullisesti ja tehokkaasti. Markkinat korjaisivat aiheuttamansa sotkun markkinoiden ehdoilla. Ruoanpelastajat olisivat myös lähikaupan hengen pelastajia.

 

Osallistuin tällä ehdotuksella Kuluttajaliiton hävikkikilpailun avoimeen ideointisarjaan. Pääsin 36 ehdokkaan joukosta finaaliin. Sarjan voittivat jonkinlainen ruoan Kierrätyskeskus ja hevikki säkissä -tyylinen Mysteeriboksi.

2 responses to “Dyykkauksesta pitäisi voida maksaa

  1. Todella hienoa nähdä uusia ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseksi. Helppo ratkaisu dyykkaajille olisi järjettömien lukkojen poistaminen kauppojen jäteastioista, mutta sieltä poimittu ruokahan ei näkyisi kauppojen ruokahävikin määrässä. Tietysti kaikki syömäkelpoinen hävikki roskista pois ihmisten suihin on aina hyvä asia.

    Kaupoissahan on alkanut näkyä, miten kauppiaat jakavat hävikkiruokaansa joko ilmaiseksi tai suuremmilla alennuksilla höystettyinä. Ongelmathan tulevat ihmisten erinäisistä käsityksistä, milloin ruoka on vielä syömäkelpoista. Jos hävikkiruokakärryä tutkiessaan perusasiakas havaitsee tuon yhden homeisen tomaatin, todennäköisesti jää muutkin tuotteet kärrystä ottamatta.

    Erillisen huoneen järjestäminen maksaville dyykkaajille olisi hankalaa pienemmissä kaupoissa. Lähikauppojen pienet tilat rajoittavat niiden toimia, ja ne ovat yleensä ahtaita ja täyteen pakattuja muutenkin. Hävikin rahallinen hyödyntäminen kaupoille on muutenkin ongelmallista, koska hävikki on pyrittävä minimoimaan joka tapauksessa.

    Parastahan olisi saada jokaiseen kauppaan jonkinlainen hävikin hyödyntämiskeino nopeasti pyörimään. Ajan kuluessa nähtäisiin, mitkä keinoista toimivat missäkin, ja parhaat keinot leviäisivät muihinkin vastaaviin kauppoihin.

    • Nyt kun ruokahävikki on noussut kestopuheenaiheeksi, on alkanut vähän hämärtyä, miksi hävikki on pahasta. Ei siksi, että ruokaa ei saa haaskata, vaan siksi, että luonnonvaroja ja rahaa ei ole syytä tuhlata.

      Säästäväisyys käy kyseenalaiseksi, kun kauppojen ruokahävikkiä varten perustetaan raskaita jakeluverkostoja ja kaupat lahjoittavat hävikkiä vain järjestöille, jotka pyörivät yhteisillä varoilla ja vapaaehtoisten työpanoksella. Sen sijaan ympäristön kannalta ehkä kestävin tapa hävikin kierrättämiseksi eli dyykkaus on muuttunut sitä vaikeammaksi, mitä enemmän ruokahävikistä on alettu puhua.

      Päällimmäinen mutta vaietuin syy dyykkauksen estämiseen on uskoakseni pelko rahan menettämisestä. Siksi lähdin kehittämään ideaa, jossa kauppa saisi tuloja hävikistään. Hävikkihuonetta voi tosiaan olla vaikea järjestää pieneen kauppaan, joten sen sijasta voitaisiin hyvin käyttää jätetiloja niin kuin tähänkin asti. Tällöin dyykkari voisi vaikka saada tiloihin avaimen pientä kuukausimaksua vastaan. Asia pitäisi vain hoitaa epävirallisesti, sillä terveysviranomaiset eivät pysty sulattamaan ultrahygieenisestä poikkeavaa ruokaa.

      Parasta tietysti olisi, jos kauppias luopuisi hävikistä vastikkeetta. Esimerkiksi niin, että hävikin vastaanottaja lupaa jakaa ruokaa muillekin, vaikka mitään järjestöä ei olisikaan mukana päsmäröimässä. Tai sitten voi ihan vain lahjoittaa ruoan ansioita kyselemättä niin kuin Vihdin upea K-kauppias Timo Laukkanen.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s