Avainsana-arkisto: niksit

Panttisalaisuudet, osa 4: Niksi-Pantti

Posted on by Onni Tonkija

Oletko lukenut sarjan edelliset osat mutta jäät edelleen panttien keräystavoitteestasi? Lue tämä osa, niin saatat hyvinkin saada uusia ideoita panttien metsästämiseen.

Pantti paljaasta pullosta

Löydätkö usein panttipulloja, joista joku viikari on näprännyt etiketin irti? Puolita toisen pullon etiketti pystysuunnassa viivakoodin kohdalta ja kiinnitä puolikas paljaaseen pulloon. Saat pantin ja muovi pääsee kierrätykseen.

Yksinkertainen panttipullokokoelma.
Kaksinkertainen panttipullokokoelma. (Kokenut kerääjä panee merkille vissypullon sinisen korkin, jonka syynä on ilmeisesti ollut hellekesän kova kysyntä.)

Kun nykyiset ohutmuoviset panttipullot otettiin käyttöön Suomessa kymmenen vuotta sitten, ihmisille oli uutta se, että automaatit vaativat pullolta viivakoodia. Etiketit irtoilivat käsissä ja katiskoissa, mutta paljaistakin pulloista sai usein hyvityksen kassalla. Nykyään suurin osa etiketeistä on liimattu niin tiiviisti, etteivät ne vahingossa irtoa, eikä varmaan yksikään kauppa hyvitä kääreetöntä pulloa.

Iso määrä kierrätyskelpoisia pulloja on mennyt kaatopaikalle ja poltettavaksi etiketin puutteen vuoksi. Palautusautomaatti ei kuitenkaan tarvitse juoman logoa tai tuoteselostetta vaan viivakoodin. Koska konesilmälle riittää kapeakin koodinkaistale, etiketillisen pullon viivakoodista voi ottaa puolet paljaalle pullolle.

Aina viivakoodia ei tarvitse puolittaa…
…vaan sen voi hyvin jakaa myös kolmeen osaan.

Viivakoodin voi puolittaa saksilla, kun on ensin nyhertänyt etiketin saumakohdasta auki. Joissain tapauksissa, kuten ensimmäisen kuvan R-juomassa, viivakoodi on juuri liimapinnan kohdalla. Tällöin etikettiä avatessa voi käydä kuin entiselle opiskelijalle läsnäolotarraa siirtäessä: tarra irtoaa mutta painatus ei.

Lepattavan etiketin voi kiinnittää pienellä teipinpalalla. Se tuskin sotkee kierrätysjärjestelmää, mutta teipin voi välttää ainakin lyhyeksi ajaksi kostuttamalla etiketin sisäpintaa. Muutenkin muovipullo on sen verran sähköistyvää ainetta, että etiketti saattaa pysyä paikallaan liimattakin.

Kätevintä etiketti on jakaa mattoveitsellä. Tällöin vyötteen saumaa ei tarvitse vaivalloisesti rapsutella auki. Veitseä käyttäessä pitää vain olla tarkkana, ettei etiketti lähde repeämään esimerkiksi pinnan epätasaisuuden vuoksi.

Pepsi ja Coca-Cola.
Vai Coca-Cola ja Pepsi? Koneelle ihan sama.

Ainakin vielä pari vuotta sitten palautusautomaatit tarkkailivat mustasukkaisesti panttipullon muotoja. Siksi viivakoodin puolitukseen piti aina löytää täysin vastaava pullo, eli pullojen kerääjän piti varastoida paljasta pulloa, kunnes sille löytyi vastinpari.

Nyt automaateille näyttäisi käyvän suunnilleen pullo kuin pullo, kunhan siinä on kaistale viivakoodia. Vaikka automaatti olisikin suurpiirteinen, koodinpuolitusta on moraalista käyttää vain panttipulloiksi tiedetyille pulloille. Ensinnäkin panttipullo on varmasti kierrätykseen soveltuvaa muovia. Toiseksi ei ole oikein kähveltää panttirahoja, vaikka Palpa niin oikeastaan tekeekin, kun ei anna panttia ilman viivakoodia.

Koodinpuolituksen laillisuutta ei ole varmaan kukaan lainvalvoja joutunut pohtimaan. Paljaita pulloja löytyy kuitenkin vain harvoin, ja iso osa niistä on litistyneitä eli panttiautomaatin näkökulmasta kelvottomia. Ehkä on joka tapauksessa varminta palauttaa viivakoodin puolikkaat eri kerroilla siltä varalta, että kaupassa ja poliisikamarissa sattuisi olemaan enemmän virkaintoa kuin maalaisjärkeä.

Linja-autossa on tienattavaa

Bussilla kulkeminen on tylsää ja kallista. Mene istumaan takapenkille ja kaiva selkänojan takana koliseva panttitölkki mukaasi. Saat piristystä matkantekoon ja vähän palautusta lipun hinnasta.

Linja-auton takapenkin kahden istuimen välistä pilkistää juomatölkki, jossa näkyy panttimerkki.

Kilisee kolisee bussissa.

Penkin takaa kurottelussa onnistumisen takaa pitkä ja kapea käsivarsi. Joskus tarvitaan myös jatkovarsi, esimerkiksi rullalle kääritty ilmaisjakelulehti. Tölkin reitin pullonkaula on selkänojien kohdalla, eli tölkin tallettaminen penkin taakse vaatii jo viitseliäisyyttä. Enemmän viitseliäisyyttä voisi edellyttää myös jokaiselta, joka luulee luonnon olevan hyvä sijoituspaikka juomatölkille.

Kuollut, vahingoittunut päästäinen syksyisten lehtien päällä mustan oluttölkin vieressä.

Karhu voi tappaa ihmisen juotua vain yhden oluen.

Pantillinen roskis

Käyttääkö naapurisi panttipakkausta tuhkakuppina? Kiroa naapuri. Sinulle tulee parempi mieli, ja naapurisi saa keuhkosyövän, sydänkohtauksen, halvauksia ja vammoja, tukkiutuneita verisuonia, lisääntyneen sokeutumisriskin, vahingoittuneita hampaita ja ikeniä, heikentyneen hedelmällisyyden, lisääntyneen impotenssiriskin, ja hänen lapsensa alkavat polttaa muita herkemmin.

Täysi panttikokoelma.
Panttikokoelma kuvottava roskakassillinen tyhjempänä.

Metalli- ja lasiroskikset ovat täynnä tuhkakupeiksi soveltuvia purkkeja, jotka voisi tyhjentää sekajäteastiaan, jotta purkin voisi käytön jälkeen kierrättää. Silti tuhkakuppi kehitellään usein pantillisesta juomapakkauksesta. Kun pakkaukseen vielä kaadetaan vettä, tuloksena on reunoille liimautuva myrkkykeitos.

Vaikka palautusautomaatti saattaa hyväksyä kevyesti täytetyn tupakkaroskiksen, ei ole tietenkään hyväksyttävää sotkea kierrätystä tumpeilla. Siksi panttitölkit ja -pullot on tyhjennettävä ennen palauttamista.

Mikäli tumppitölkissä on vain muutama tumppi, ne jaksaa karistaa tölkin suuaukosta. Jos tölkki on yhtään täydempi, kannattaa ensin laajentaa suuaukkoa tölkkien oikomisesta tutuilla metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Muovipulloon aukko kannattaa tehdä kyljen kohdalle sopivan pehmoiseen kohtaan. Pullon voi joutua lopuksi teippaamaan kokoon.

Lasipullon tyhjentämisessä kymmenen sentin vaivanpalkka on kolmannen maailman tasolla. Pullo kannattaa kääntää alassuin, ja tumppeja voi herutella tölkkien oikomisesta tutulla meisselillä sarjakuvista tutulla säästöpossun tyhjennysmenetelmällä.

Tupakka ei ole ainoa kismittävä asia, joita pulloihin tungetaan. Aiemmin mainittujen varmojen pullojen sisään painetaan usein sitruunan tai limetin viipale, joka varmasti väkevöittää olutta mutta ikävöittää kierrätystä. Hedelmän saa tulemaan suuaukolle, kun pulloa heilauttaa useita kertoja voimakkaasti itsestä poispäin. Sitrusviipale ei ole kuitenkaan ainoa kirpaiseva asia, joita pulloihin ahdetaan.

Neljä muovipulloa, joiden sisällä on paljon injektioruiskuja.

Usein kuvitellaan, että dyykkarin pitää väistellä joka suunnasta törröttäviä huumeneuloja, mutta tätä sawmaista pulmakokoelmaa lukuun ottamatta en ole ruiskuihin roskiksilla törmännyt. Esimerkilliset narkkarit ovat vieläpä lisänneet kolme korkkia kadonneiden sulkimien tilalle, jotta korkkiaineskin pääsee panttiautomaatista tehokkaasti kierrätykseen.

Jaettu niksi on panttaamaton ilo

Jäikö bloggarilta jokin panttiniksi kertomatta? Voit lähettää niksisi kätevästi sivun alalaidan lomakkeella. Saat nokkelan vastauksen sekä nimesi arvostettuun viimeaikaisten kommentoijien luetteloon.

 

Panttisalaisuudet jää tauolle. Muista myös Keksintöä pukkaa kun juomaa pakkaa. Panttijuttujen viimeinen tuotantokausi on tekeillä työnimellä Keräilyerät.

Panttisalaisuudet, osa 3: Näin tölkistä, joka on ihmisen ja koneen hylkäämä, tulee ihmisen tai koneen hyväksymä

Posted on by Onni Tonkija

Pantillisista tölkeistä palautettiin Suomessa viime vuonna 94 prosenttia. Palautumatta jäi noin 80 miljoonaa tölkkiä, eli jokaista suomalaista kohti 14 tölkkiä joutui metallinkeräykseen, polttolaitokseen tai luontoon.

Kaupunkiluonnossa on yleensä kantokyvyn ylärajalla puurtavia tölkkien saalistajia, mutta paljon jää keräämättäkin, sillä ihmisluonto on melkoinen panttilanaamo. Joku mittelee voimiaan tölkkejä rusentamalla, ja toinen esittelee hevosvoimiaan tölkkejä jyräämällä.

Suojatiellä valkoisten raitojen välissä litistyneitä juomatölkkejä. Taustalla poliisin sulkunauhaa.

Suomen kadut ovat täynnä surullisia maantieraatoja.

Kadut kiiltelevät littanoista tölkeistä, mutta niistä ei saa panttia, koska Palpa sallii litistämisen vain harvoille, ei vallituille. Kun palautusautomaatille syöttää ehjän tölkin, se ryttää tämän, mutta jos yrittää auttaa automaattia ja lyttää tölkin valmiiksi, se syyttää huijariksi.

Mitään teknistä estettä tuskin on sille, että palautusautomaatti lukisi viivakoodin rypistyneestä tölkistä. Ilmeisesti on vain katsottu liian suureksi uhkaksi ja mahdollisuudeksi, että ihmiset alkaisivat tulostaa panttitölkkien viivakoodeja itse leikkaamiinsa alumiinilevyihin tai pahvinpalasiin.

Palautusautomaatti ei vaikuta erityisen tekoälykkäältä laitteelta, mutta ihmistä on vaikea huijata tekaistuilla pakkauksilla. Kaupat voivat kerätä pantteja manuaalipalautuksena esimerkiksi silloin, kun palautusautomaatti on rikki. Manuaalipalautussäkin sisältö tarkistetaan Palpan automaattisella laskentalinjalla. Rutistuneista tölkeistä voi siis periaatteessa saada pantin, ja on joku saanutkin. Lähdin kokeilemaan onneani.

Tutkimusaineisto käsitti 41 jätepuristimen murjomaa panttitölkkiä. Palautusautomaatti käsitti niistä pantillisiksi 32. Uudehko automaatti hyväksyi hyvinkin ruttuiset tölkit, kunhan viivakoodi oli koko pituudeltaan luettavissa eikä jäänyt metallin taakse katveeseen. Lisäksi tölkin poikkileikkauksen tuli muistuttaa edes etäisesti ympyrää

Jäljelle jääneille tölkeille haen hyvitystä Helsingin Sturenkadun myymälöistä. Alepan kassa antaa sympatiaa muttei teetä Palpalla lisätöitä likilaskuisten tölkkien muodossa. K‑marketissa automaatti alkaa valittaa kauneusihanteiden vastaisesta tölkistä ja kauppias sitä, että pantti menisi hänen omasta pussistaan. R-kioskin pitäjä ei hyväksy ruttupanttitölkkiä eikä sen puoleen ehjääkään, ellei sitä vaihda välirahalla uuteen. Kioskin vaihtokauppavaatimus on omavaltainen, mutta Helsingin kokoinen pitäjä tarjoaa onneksi riittämiin palautusautomaatteja. Lähikaupassa kuulemma kioskinkin kinkkinen panttien varastointiongelma ratkeaa.

Jatkan matkaani Sturenkatua eteenpäin, ja seuraavaksi vastaan tulee Viikin Prisma. Siellä näen lähikaupan panttiautomaatin tulevaisuuden. Laite katsoo yhtä aikaa kaikkiin ilman- ja väli-ilmansuuntiin, eikä kaksikaan rivakasti työskentelevää ihmistä saa sitä tukkeutumaan. Ei tulisi mieleenkään nauraa sille. Päinvastoin: viereisen automaatin käyttäjä ei koe olevansa sen arvoinen, että olisi ottanut automaatilta vastaan 6,90 euron kuitin.

Mutta ryttyisiä tölkkejä mokoma rakkine ei huoli, koska herra se on automaatillakin. Onneksi asiakaspalvelupisteestä voi pyytää paikalle herra koneenkäyttäjän. Hän vie enemmän ja vähemmän ja täysin pusertuneet tölkit takahuoneeseen, tuo mukanaan panttipulloja, syöttää ne automaattiin ja ojentaa tölkkien arvoa vastaavan panttikuitin. Kuitin voi kiikuttaa takaisin infoon, niin ei melkein tarvitse astua jalallaankaan Prismaan ja kokea maatilatorikammoa ynnä muita modernin elämän kauhuja.

Nyt on siis ainakin yksi paikka, josta saa aina pantin, jos tölkissä tai pullossa näkyy panttimerkki. Pakkauksen ei ole pakko olla ehjä, eikä viivakoodin tarvitse olla luettavissa. Sanotaanhan Palpan juomatölkkien palautusjärjestelmän säännöissäkin: ”Tunnistus tapahtuu Palautusautomaateissa viivakoodin ja pakkauksen muodon (tarkan tölkkiprofiilin) perusteella ja manuaalisessa vastaanotossa panttimerkinnän perusteella.”

Palautusten enimmäismäärä on Viikissä herraskoneenkäyttäjäsopimuksen mukaan 20, koska käsityö vie paljon aikaa. Tuskin kukaan suomalainen haluaisikaan ehdoin tahdoin palauttaa pantteja ihmiselle, jos kone suostuisi ottamaan ne vastaan. Ei vähiten siksi, että vuorovaikutus vie paljon aikaa ja ajan voisi käyttää puhdetyöhön, jolla pantista tulee koneen hyväksymä.

Näppylähansikkaat, kahvasta hajonneet sakset ja pitkä ristipäätaltta hopeanvärisen peitteen päällä.

Oikomishoitoon tarvitaan kädet, suojaa käsille, kättä pidempää ja kättä pidempää leikkaavampaa.

Rytistyneiden tölkkien oikominen palautuskelpoisiksi on palkitsevaa puuhaa. Tavoitteena on saada tölkki kutakuinkin lieriön muotoiseksi niin, että edes osa viivakoodista olisi näkyvissä koko pituudelta. 

Vähäiset lommot voi korjata käsillä puristelemalla. Jos tölkissä on tai siihen tulee pienikin reikä tai repeämä, siitä saa helposti haavan. Siksi oikomisessa kannattaa aina käyttää käsineitä. Itse olen selvinnyt näppylähansikkailla, jotka estävät viiltoja mutta eivät näppituntumaa. Paras vaihtoehto olisi ohut ihonmyötäinen mutta kestävä hanska.

Joskus ojasta löytyneen kolhiintuneen tölkin käsin puristeleminen vie allikkoon. Silloin tölkin suuhun pitää tunkea jotain sinne mahtuvaa ei-sormea. Paras ratkaisu on pitkä ja paksu ristikärkitaltta eli meisseli. Urakantainen tai kovin ohut taltta lävistää helposti alumiinin ja pahimmassa tapauksessa samalla rikkoo viivakoodin.

Hankalimmissa tapauksissa tölkin muoto pitää rakentaa kokonaan uudestaan. Tällöin tähystys suuaukon läpi ei riitä, vaan tölkin vatsa avataan metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Kun tölkkiin tekee aukon viivakoodia varjellen, tölkkiä pystyy painelemaan sisältä käsin. Lopputulos voi olla rujon näköinen, mutta automaatille riittää yleensä koskematon viivakoodi ja lieriön tapainen muoto. Koska tölkkiä ei ommella kiinni, palauttajankin on syytä varoa sormiaan.

Kukaan ei ole peltiseppä syntyessään, joten olen luokitellut eri tapaukset ja annan niihin toimintaohjeet. Kaikki tölkit ovat palautusautomaatin kerran hylkäämiä.

Kolme tölkkiä hopeanvärisen peitteen päällä: Tölkki, josta on leikattu viivakoodi pois. Tölkki, jonka revennyt viivakoodi on teipattu yhtenäiseksi. Tölkki, jossa viivakoodi on jäänyt rusentuneen metallin alle.

Oikomishoidon mielekkyyteen tarvitaan panttimerkki ja viivakoodi.

Ensin pitää löytää tölkistä panttimerkki eli lupaus 15 sentin vaivanpalkasta. Ennen vanhaan merkkiä ei tarvinnut erityisesti etsiä.

Seuraavaksi pitää tutkia viivakoodia. Ehjä, täysin näkyvissä oleva viivakoodi helpottaa työtä. Kuvassa vasemmanpuoleinen tölkki on aito löytö, jossa on ilmeisesti viimeisen päälle haluttu varmistua siitä, että pantti jää saamatta mestarilliseltakin tölkinoikojalta. Mutta ei viitseliäältä Prisman-kävijältä.

Keskimmäisessä tölkissä on erityisen hankala tilanne, poikki mennyt viivakoodi. Se on kuitenkin saatu kursittua ilmastointiteipillä palautuskelpoiseksi. Oikean laidan tölkissä ei näy panttimerkkiä eikä oikein viivakoodiakaan. Kyseessä on kuitenkin suomalaisille valmistettu Lidlin tuote, joten siinä on varmasti pantti. Tölkki pitää vain kitkutella kokoon hyvin varovasti, jotta viivakoodissa säilyy mahdollisimman leveä lukukelpoinen kaistale. Lukukelpoisuutta voi epävarmassa tilanteessa kokeilla puhelimen tai muun laitteen sovelluksella.

Palautuksessa viivakoodi menee muodon edelle. Uudet, joka suunnasta lukevat automaatit hyväksyvät lituskaisenkin tölkin, jos viivakoodi on täysin luettavissa ja pakkauksella on edes jonkinlaista tilavuutta. Vanhat, ylhäältä päin viivakoodia tihrustavat automaatit saattavat hyvittää littutölkin, mikäli koodi sattuu osumaan liukuhihnan keskiosaan. Jos koodi on reunalla, se jää usein huomaamatta, kun kone yrittää epätoivoisesti pyörittää kulmikasta tölkkiä.

Ampiainen on vyötäisiltään ohut tölkki, jonka ylä- ja alapäät ovat koskemattomat. Se on helppo tapaus, etenkin jos tölkki on kookas. Meisseli työnnetään sisään suuaukosta ja ujutetaan sisäpintojen väliin. Sitten tölkkiä muotoillaan niin, että meisseli pysyy sisällä. Jokaista lommoa ei tarvitse suoristaa, mutta viivakoodin olisi hyvä olla mahdollisimman sileä.

Pystypäätyisessä tölkissä pääty on säilynyt ehjänä, mutta se on kääntynyt pystyyn. Pääty on ensin väännettävä vaaka-asentoon. Jos kyseessä on yläpääty, sitä saattaa olla kätevintä kääntää meisselin avulla suuaukosta nostamalla. Alapääty pitää kääntää käsin, ja tiukoissa tilanteissa päätyä pitää kammeta irti meisselillä. Päädyn kääntämisen jälkeen pystypäätytölkki hoidetaan ampiaisen tavoin.

Usein tölkkiin jää kuitenkin niin terävä taitos, ettei sitä saa suoristettua meisselillä. Näin käy etenkin siinä tapauksessa, että kyseessä on suuaukosta kauempana oleva alapääty. Kun tölkkiin leikkaa neliskanttisen luukun, alapäätyä päätyy oikomaan tehokkaasti sormilla. Jos viivakoodi uhkaa mennä poikki leikkauksen tai muun repeämän vuoksi, repeämä pitää ohjata saksilla uusille urille niin, ettei se katkaise viivakoodia.

Kaksoispystypäätyisessä tölkissä kumpikin pääty on kääntynyt pystyasentoon. Kaksi päätyä hoituu samalla tavalla kuin yksikin. Tekemistä vain on kaksin verroin.

Kierteinen tölkki korjataan jäljittelemällä sen syntymekanismia vastakkaiseen suuntaan: ihmiskäsi ottaa kiinni alapäästä, toinen ihmiskäsi tarttuu yläpäähän, ja käsiä kierretään vastakkaisiin suuntiin. Kun kierre on avattu, tölkkiä suoristetaan varovasti.

Kuvan keskimmäinen tölkki jäi sen verran haulikolla ammutun näköiseksi, että automaatti imaisi ja hylkäsi sen. Muut 17 esimerkkitölkkiä tuottivat pantin.

Kiekko on korkeussuunnassa tiivistynyt tölkki. Jos se ei ole mahdottoman tiukalla, päätyjä pystyy meisseliä käyttäen varovasti hivuttamaan toisistaan irti. Tällaista tölkkiä pitää työstää ”leveysasteittain”: ensin suoristetaan läntinen pallonpuolisko, sitten itäinen, ja vasta sen jälkeen jatketaan napaa kohti.

Päädyttömässä tölkissä pääty on likistynyt vaakasuunnassa. Päätyrenkaan kehä on painunut yhteen samaan tapaan kuin ympyrän muotoinen kuminauha venytettäessä.

Jos rengas on mennyt kokoon alapäädystä, kehän vastakkaisia puolia voi yrittää kammeta meisselillä toisistaan eroon. Ainakin omilla voimillani päätyrenkaan palauttaminen jää puolitiehen, mistä ei aina heru ymmärrystä palautusautomaatilta.

Yläpäädyssä renkaan palauttaminen on helpompaa. Suuaukko on umpeutunut, mutta siihen voi ujuttaa meisselin. Kun meisselillä tekee tarpeeksi tilaa, päädyn pystyy usein ympäröimään kämmenellä ja ympyröimään puristamalla. Näin lopputulos on siedettävä, myös automaatin. Puristelu on vähän vaikeampaa, jos rengas on katkennut.

Vasemmassa kuvassa oikealla on yläpäädyn päädyttömyyden lisäksi haasteena alapäädyn pystypäätyisyys. Sitä ongelmallisempi ratkaistavissa oleva tapaus on enää päinvastainen tilanne eli päädytön alapääty ja pystypäätyinen yläpääty. Jos molemmat päädyt ovat päädyttömiä ja tölkki on kuhmuilla, se on tasomaismainen. Tässä vaiheessa osaamiseni, kärsivällisyyteni ja tölkkiselostukseni loppuu.

Iso ja pieni kokoon painunut väritön muovipullo sekä sininen täysin sykkyrällä oleva muovipullo hopeanvärisen peitteen päällä.

Automaatti hyväksyi soikeat pullot, mutta kerälle joutuneesta pullosta jäi haastetta pienelle puhallinorkesterille.

Tölkkien suoristaminen on muovipullojen oikomiseen verrattuna mahdollista. Pakkasen pahoinpitelemä pullo palautuu, kun sinne päästää lämmintä ilmaa, mutta itsestään hoikentuneet pullot säilyttävät muotonsa itsepintaisesti. Jos tällainen pullo ei ole automaatille riittävän pyöreä, pulloa pystyy yleensä taivuttelemaan ja siten myös automaattia. Sen sijaan auto voi murskata samalla kertaa sekä pullonpohjamuovit että toiveet taivuttelusta.

Opin yhden muovipulloniksin missäpä muuallakaan kuin panttikonttorin vieressä sijaitsevassa S-market Piritorissa. Olin syöttämässä dyykkaamaani kurtistunutta muovipulloa palautusautomaattiin, kun takanani ollut kurttuinen nainen suorastaan kauhistui, että lahjoitan pantin koneelle. Kun automaatti sylkäisi epämuotoisen pullon takaisin, nainen ei sylkenyt pulloon vaan puhalsi siihen hengen! Pullo palautui muotoonsa ja panttijärjestelmään, eikä Palpa saanut puhallettua panttia itselleen.

Palautumatta jääneistä 80 miljoonasta panttitölkistä jäi Palpalle viime vuonna noin 12 miljoonaa euroa. Rahalla on sinänsä jalosti väsätty panttiparkkeja Ouluun, mutta kun pienen peeärrän verottama potti lopulta jaetaan Palpan jäsenille, kyseessä on kuluttajiin kohdistuva panttiryöstö.

Palpan ohjeissa lukee: ”Kauppa ei ole velvollinen maksamaan pantteja likaisista ja rutatuista tölkeistä.” Palpa ei varmasti joutuisi uhraamaan isoa osaa ryöstösaaliistaan, jos se jatkaisi ohjetta: ”… mutta kauppa voi halutessaan ottaa niitä vastaan ja hakea niistä Palpalta hyvitystä.” 

Panttien kerääjät saisivat tuloja. Palvelualttiit kaupat saisivat asiakkaita. Kaupunkilaiset saisivat siistimmän katukuvan. Kaikki voittaisivat. Mutta Palpa onkin voittoa tavoittelematon yritys.

 

Ensi kerralla Panttisalaisuuksissa: miten tiristetään viimeisetkin pantit.

Vinkit muovia välttävään, tyydyttävään ja hyvään elämään

Posted on by Onni Tonkija

Kaupat ovat tottuneet perustelemaan kaikenlaiset hullutukset sillä, että asiakkaat arvostavat vaivattomuutta. Muoviton maaliskuu on osaltaan muuttanut luvallisia puhetapoja. Muovia välttävä näet huomaa, että elämästä ei tee tyydyttävää helppous vaan hyveellisyyden tavoittelu.

Kerron nyt joitain muovinkkejä eli niksejä, joilla olen vähentänyt muovin kulutusta. Minusta niiden merkitystä ei kannata liioitella, mutta ehkä uskot mieluummin kestävyystieteen professoria: ”Sillä, että kuluttajat yrittävät välttää kertakäyttömuovia, on isossa mittakaavassa erittäin suuri merkitys.”

Valitse vinkeistä vinkeistä yksi, jota et ole ennen kokeillut. Anna muovinkin olla osa ympäristöongelmien ratkaisua, sillä mitään keinoa ei ole varaa heittää menemään.

Pääsääntö: Et tarvitse kertakäyttöisiä muovikasseja tai -pusseja etkä monia muitakaan pakkausmuoveja.

Tarvitsetko kauppakassin? Hanki muovinen tai kankainen kestokassi. Sellaisen saa kaupasta, messuilta tai roskiksesta. Kangaskassia voit kantaa mukanasi joka paikkaan, sillä se vie taiteltuna yhtä paljon tilaa kuin älypuhelimesi.

Muista kuitenkin, että puuvillakassi suojelee enemmän imagoasi kuin maapalloamme. Kaupan ”kertakäyttöistä” muovikassia voi nimittäin käyttää helposti kymmeniä kertoja, jos sinne ei sullo viiltäviä pakkauksia miten sattuu. Tällöin ympäristö kuormittuu niin vähän, että puuvillakassi pääsee samaan vanhan suomalaisen tutkimuksenkin perusteella vasta tuhansilla käyttökerroilla.

Kangaskassi-Almoilla ja -Jalmareilla on täten kaksi ongelmaa. Ensinnäkään ei taida olla yhtään tunnettua tapausta, jossa ympäristötietoinen kuluttaja olisi käynyt tuhansia kertoja nykymuotoisissa marketeissa menettämättä elämänuskoaan. Toiseksi jo sadat käyttökerrat saavat puuvillaisen tai polypropeenisen kangaskassin niin nuhjuiseksi, että se ei enää pysty kannattelemaan käyttäjänsä imagoa.

Tarvitsetko hedelmäpussin? Banaaniterttu tai kaksi appelsiinia tulevat toimeen ilman muoviakin. Muissa tapauksissa kestopussi on hyvä ratkaisu, jos sen ei odota pysyvän hohtavan valkoisena. Toisaalta kaupan maksuttomia hedelmäpussejakin voi käyttää ainakin kymmenen kertaa. Kun punnitustarran sijoittaa tarkalleen edellisen päälle, ei tule ongelmia kassalla ja päällimmäisen tarran voi irrottaa kotona.

Tarvitsetko rasian hedelmille tai vihanneksille? Jätä rasiaan tai verkkopussiin pakatut kasvikset kauppaan. Vastaavia tuotteita on usein myös irtomyynnissä. Viinirypäleitä tosin ympäröi aina jonkinlainen muovi, mutta ne ovat onneksi yhtä tarpeellisia kuin homeenestoaineella päällystetty sokerivesi.

Valmis pakkaus saa sinut ostamaan enemmän kuin haluat, mikä usein lisää hävikkiä. Jos rasiassa tai pussissa pilaantuu yksi hedelmä, kaupan tai kodin työntekijä joutuu kuluttamaan aikaansa syömäkelpoisten hedelmien erotteluun. (No ei tietenkään joudu: koko pakkaus lentää säälittä roskiin ainakin kaupoissa mutta havaintojeni mukaan usein myös kotitalouksissa.)

Tarvitsetko muovitetun kurkun? Kurkku pitää pakata muoviin, koska se on suurimmaksi osaksi vettä ja kuivuu siksi helposti. Tiesitkö, että Suomessa saa hyvää vettä hanasta?

Luomukurkku tarvitsee ympärilleen enemmän muovia kuin tavallinen kurkku, koska luomu ja tavis eivät saa mennä sekaisin. Sekoittumisesta tekee erityisen vaarallista se, että tuotteiden kilohinnoissa on moninkertainen ero.

Tarvitsetko astian irtotuotteille? Oman astian mukana pitäminen on helppoa, kunhan ei mukaudu mitään viitsimättömälle nykyihmiselle uskoteltuun malliin ja paisuttele omaa mitätöntä vaivannäköään. Neuvostoliitossa smetana ostettiin omaan lasipurkkiin.

Ongelmaksi tulee se, että harva haluaa maksaa oman astian käytöstä ylihintaa. Irtosalaatti kannattaakin punnita kaupan rasiaan, ja rasian voi käytön jälkeen pestä seuraavaa kertaa varten. Palvelutiskillä voi pyytää myyjää taaraamaan astian painon pois. Se oli yllättävän tuntematon toimintamalli ainakin kymmenisen vuotta sitten, kun vielä tein ruokaostoksia.

Lihatiskillä sain oman astian kanssa varautua pettymyksiin. Myyjä punnitsi usein tuotteen paperin päällä ennen astiaan siirtämistä ja olisi yhtä hyvin voinut kääriä ostokseni siihen paperiin. Pahimmassa tapauksessa punnitusalustana oli kertakäyttöinen muoviastia. Ja vaikka tiskillä kaikki olisi sujunut siedettävästi, kassalla omaa astiaa saatettiin katsoa kuin todistusaineistona myymälävarkaudesta.

Onneksi ihminen ei tarvitse lihaa tai kalaa. Ja jos pakkausmuoveja aikoo vältellä, minulla on pieni aavistus siitä, mistä materiaalista eläinten rehusäkit on valmistettu. Kasviksissakaan muovia ei kulu eniten lopullisen tuotteen pakkaamiseen. Maatalous on täynnä muovia.

Pullonpalautusautomaatti, jonka vieressä on roska-astia täynnä muovikasseja.

Tiesitkö, että pullonpalautuskoneen vieressä oleva roskapussi on täynnä roskapusseja?

Tarvitsetko roskapussin? Ostetuissa roskapusseissa on kussakin omat ongelmansa. Koska kaikki eivät vielä välttele kertakäyttömuoveja, löydät pullonpalautusautomaatin vierestä yhdellä kertaa roskapusseja loppuvuodeksi. Mikään ei estä käyttämästä näitä panttikasseja myös kauppakasseina, paitsi häveliäisyytesi. Jos panttikassit otetaan mukaan ekologisuuskisaan, puuvilla-Akhilleuksen ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa muovikilpikonnaa.

Mikäli panttikassien olutjäämät ällöttävät, automaatin vieressä on usein allas, jossa voit pestä kassit kuin edellä mainitussa Neuvostoliitossa (eikä tämän ole tarkoitus olla mikään zyskovitsi, jossa yritän suurella ja mahtavalla tehdä jostakin asiasta vähäpätöistä ja surkuteltavaa).

Toinen vaihtoehto roskapussin ostamiselle on se, että aukaiset taloyhtiösi roskiksella naapurisi vajaan roskapussin ja kippaat jätteesi sinne (joudut ehkä tilaa tehdäksesi ensin ottamaan pussista itsellesi avaamattoman rahkapurkin ja pari moitteetonta omenaa). Jäteastioissa näkee nykyään paljon revittyjä muovikasseja, eli huolellinenkaan neitseelliseen muovikassiin pakkaaminen ei auta, jos jättää sisällön liian kiinnostavaksi eli kierrättämättä.

Syväkeräysastiaan roskat voi mielestäni ripotella sellaisenaan. Kun jättimäinen roskapussi sitten nostetaan maan alta tyhjennettäväksi, tuuli voi kai periaatteessa napata jonkin karkkipaperin. En ole kuitenkaan kaupungilla kulkiessani nähnyt tarpeelliseksi kääriä keräämiäni roskia muovipussiin ennen puisto-Molokiin viskaamista.

Tarvitsetko biojätepussin? Muoviset biojätepussit ovat vihonviimeisiä, nimittäin biojätelaitoksella hajoavien asioiden joukossa. Kartonkinen puurohiutalepakkaus on periaatteessa huono valinta siksi, että siinä on paljon kierrätettävää ainesta. Paperipussi on sopivan ohut, mutta niitä on turha ostaa, kun sanomalehdetkin on keksitty. Kaukonäköinen on tietysti jemmannut tabloideja edeltäneitä isoja lehtiä. Vanhoista lehdistä ei mustekaan irtoa paperinkierrätyksessä kovin helposti.

Märkä biojäte kostuttaa paperin, joten tällainen biojätepussi saattaa tarvita jäteastiaan vientiä varten muovisen alusastian tai pussin. Itse olen sen verran laiska, että kerään biojätteen suoraan muovikulhoon. Jätepisteellä kumoan sitten kulhon joko levittämäni sanomalehtiaukeaman päälle tai naapurin vajaaksi jättämään biojätepussiin. Jos olisin enolaiska, repisin aluspaperin samalla kertaa paperinkeräysastiasta. Kulhon pyyhin käsipaperilla, jota löytyy sekajätteiden puolelta esimerkiksi pikaruokapaikkojen paperikasseista.

Tarvitsetko kakkapussin? Koirankakat voi kerätä hedelmäpussiin, leipäpussiin tai muuhun muovipussiin. Jos välttelet hedelmäpusseja etkä osta paljon leipää, pusseja tuskin kertyy tarpeeksi. Lisää löydät sekajäteastioista tai vaikka työpaikkasi kahvihuoneen roskiksesta. Pieni koira tai pentu saattaa papanoida niin vähäisiä annoksia, että voit kääriä jätöksen paperiin (älä siis heitä lautasliinaa pois, jos sellainen on jossain pakko ottaa).

Tarvitsetko muoviin pakattuja nesteitä? Osta nestesaippuan sijasta palasaippuaa. Vaihda nestemäinen pyykinpesuaine pahviin pakattuun jauheeseen (jauhe on tehokkaampaakin). Suosi tiivisteitä. Karsi juomien hankkiminen minimiin.

Nyt jutun etenemisen vuoksi keksitty kadunmies parkaisee, eikö enää saa edes juomia ostaa. No, aikuisen eläimen tarvitsee juoda vain vettä. Mehut, limsat ja kaljat ovat opeteltuja veden korvikkeita. Jos et pysty luopumaan edes tarpeettomista ja terveydelle haitallisista asioista, miten ikinä pystyt luopumaan sellaisista tarpeellisista ja terveellisistä asioista, joista sinun on luovuttava joko vapaaehtoisesti pahimman välttämiseksi tai pakolla yhteiskunnan romahdettua kuudennen sukupuuttoaallon täytäntöönpanoon?

Nestepakkauksissa ongelmallisinta on sisus eli se, että liikuttelemme vettä edestakaisin. Lasipullo on muovista huonompi, koska siinä energiaa kuluu huomattavasti myös pakkauksen kuljettamiseen eikä lasin kierrättäminen ole mitenkään yksinkertaista.

Pantillisista muovipulloista vain kirkkaat kierrätetään uusiksi pulloiksi. Värillisistä pulloista valmistetaan esimerkiksi mikromuoveja tupruttelevia fliissivaatteita. Kaikki Suomessa palautetut muovipullot voitaisiin käsitellä täällä, mutta se ei ole Palpalle mikään arvo vaan riski.

Muiden muoviastioiden kierrätys on vielä surkeampi soppa. Eri muovilaatuja ja lisäaineita sekoittamalla saadaan sellainen jäteliemi, ettei kannata haikailla hightech-tuotteita eikä edes Hai-saappaita. Muovinkeräysastiaan on kuitenkin sen hyvän ihmisen tyydyttävä, joka ei enää maaliskuun jälkeen ole muovia välttävä.

Taloyhtiödyykkarin 15 vinkkiä

Posted on by Onni Tonkija

Taloyhtiön jätepisteen anti on lähiruokaa parhaimmillaan. Tai no, usein parhaat päivänsä nähnyttä mutta syömäkelpoista. Ainakin ekologinen, eettinen ja euroottinen hinta on kohdallaan.

Myymälöiden roskikset ovat melkein aina lukkojen takana. Tällaista salpuuttamista kaupat perustelevat huolellaan siitä, että pois heitetty ruoka, joka vielä hetki sitten oli myytävänä, saattaa olla terveydelle vaarallista dyykkarille, joka ei välttämättä ole edes kaupan asiakas. Samasta syystä suurin osa kaupoista on lopettanut tupakan, alkoholin ja sokerin myynnin.

Salpuuttaminen etenee myös taloyhtiösektorilla, mutta toistaiseksi taloyhtiöiden täytyy luovuttaa talon asukkaalle avain jätetilaan. Asukas voi siten pienellä hyötyliikunnalla pelastaa ruokaa ja maailman voi kuulla huokaisevan hetkellisesti helpotuksesta kuolinkouristustensa keskeltä. Roskikselta tarttuu mukaan myös käyttökelpoista tavaraa, tai niin kuin me ammattilaiset sanomme, roinaa. Näin se käy.

1 Asenne

Dyykkaus on kuin lihan ostaminen: monet halveksuvat sitä vastoin parempaa tietoa. Tietysti sillä erotuksella, että lihan ostamisessa parempaa tietoa ei ole. Jos ihmistä ei kiinnosta kierrättäminen, ei hän osaa nähdä arvoa siinä, että joku kierrättää toistenkin puolesta. Anna hänelle anteeksi, sillä hänessä on todennäköisesti pahempiakin puutteita.

Tonkijan täytyy siis varautua ainakin ylenkatseisiin (ja mahdollisesti Ylen katseisiin). Joskus harvoin täytyy selvitä pihaparlamentin puhujapöntöstä irtaantuneesta pöntöstä puhujasta.

Suurimman osan ajasta halveksunta on kuitenkin aloittelevan dyykkarin päänsä sisälle kehittämää. Siksi kannattaa miettiä, miksi dyykkaa. Tahdotko säästää ympäristöä tai rahaa? Haluatko saada rahaa tai kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen kaatumaan? Kun tavoitteesi on selvä, voit pitää pääsi pystyssä.

2 Laki

Kun avaat jäteastian kannen, et ole tekemässä mitään väärää. Joissakin tilanteissa voi olla hyödyllistä tietää, onko tämä moraalinen selviö kirjattu myös lakikirjan kansien väliin.

Suomessa dyykkausta ei ole erikseen kielletty eikä sallittu. Perimätieto ei tunne aiheesta oikeustapauksia. Meillä on laajat jokaisenoikeudet, ja dyykkausta voi hyvin verrata marjastukseen ja sienestykseen. Toisaalta metsässä ei saa taittaa oksaakaan ilman omistajan lupaa. Kauppojen lukkoja rikkovalla dyykkarilla voikin runsaasta paistopistetarjonnasta huolimatta olla pian edessä leivätön pöytä.

Oulun jätehuollon näkemyksen mukaan taloyhtiö voi kieltää dyykkaamisen ulkopuolisilta. Pelkkää kehotusta tehokkaammin kierrätyksen voi estää lukkosepän avulla.

3 Sijainti

Viitseliäs tekee löytöjä melkein mistä tahansa, mutta roskiksesta syömällä ei elä ihan missä tahansa. Parhaat dyykkauspaikat ovat isojen kaupunkien suurissa pienten asuntojen taloyhtiöissä kalliilla asuinalueilla jäteputkiston ulottumattomissa. Eniten dyykkauskelpoista jätettä tuottaa nuori yksin asuva nainen, joka ottaa vakavissaan pakkausten päiväykset.

Mustia, roskapusseja pursuavia sekajäteastioita jätehuoneessa.

Tällainen sekajäteastioiden rivistö voi vaikuttaa dyykkarin paratiisilta. Paljon mieluummin kuin tässä kaupungin vuokratalossa tongin kuitenkin taloyhtiössä, jossa on pari jäteastiaa ja huikentelevaa ihmistä. Kuvauskerralla tosin joku oli tyhjentänyt kaappejaan ja löydöissä oli melkoinen kantaminen.

Opiskelija-asuntolat ovat yllättävän hedelmällisiä (ja lihallisiakin) dyykkauspaikkoja, koska opiskelijaelämä ei ole kaikille kituuttamista. Moni myös tuntuu usein tyhjentävän jääkaappiaan, ennen kuin käy vanhempiensa luona hakemassa siihen täytettä. Kaappien sisältöä siirtää roskikseen myös opiskelijoiden jatkuva muuttoliike.

4 Vuorokaudenaika

Jos vuorokausirytmi on joustava, paras aika dyykata on ilta- tai aamuyöstä. Silloin toiminta herättää vähiten huomiota. Melko rauhallista on myös arkisin keskipäivällä ja viikonloppuaamuisin.

Jätepisteen ruuhka-aikoina dyykkari kohtaa usein talon asukkaita. Tilanteet voivat tuntua kiusallisilta, koska asukas ehkä arvaa, että hänen roskapussinsa joutuu seuraavaksi syyniin.

Mikäli haluaa välttää yhteentörmäyksiä asukkaiden kanssa, kannattaa dyykata ripeästi. Jos joku tulee paikalle, voit esittää, että olit vain lajittelemassa omia jätteitäsi, vaikka kyttääjiä se tuskin hämää. Vimmainen penkominen on ainakin kohteliasta keskeyttää, ja voit vaikka keskittyä tutkimaan tai esittelemään parasta löytöäsi. Paikalle tulleelle voi myös antaa jäterauhan poistumalla hetkeksi, jos takaisin pääsee helposti.

5 Viikonpäivät

Ahkera dyykkari oppii nopeasti, minä päivänä jäteastiat tyhjennetään. Näin hän voi yrittää käydä roskiksella juuri ennen tyhjennystä, jotta mahdollisimman vähän jätettä menee silmien ohitse. Omat lomamatkat voi tahdistaa tyhjennysaikataulujen kanssa. Juhlapyhien aikaan tyhjennys voi aikaistua päivällä.

6 Vuodenkierto

Parasta dyykkausaikaa ovat kuukauden viimeinen viikonloppu tai ensimmäiset päivät, koska silloin ihmiset muuttavat paitsi osoitetta myös kaappiensa sisältöä.

Jos jätteet ovat ulkona, pakkanen voi talvella vahingoittaa elintarvikkeita. Kesällä tai lämmitetyssä jätehuoneessa kylmäketju katkeaa, mutta en ole havainnut sen vaikuttavan suuresti säilyvyyteen.

7 Vaatetus

Dyykkausvaatteiden on hyvä olla väljät ja halvat. Tosidyykkarin tunnistaa takin keskiosan likavanasta, joka on piirtynyt jäteastiaan kurotellessa. Jos haluaa dyykata ohikulkumatkalla siviilivaatteissa, jäteastian reunan päälle voi laittaa puhtaan muovikassin.

Ulkodyykkaukseen kannattaa pukeutua talvella tietysti lämpimästi. Käsineiden pitäisi olla riittävän ohuet, jotta niillä on helppo penkoa jätteitä. Toisaalta käsineillä olisi hyvä olla paksuutta, koska kylmien jätekassien käsittely jäätää näpit nopeasti.

8 Apuvälineet

Dyykkarilla pitää olla aina mukanaan tyhjiä kasseja. Hätätilanteessa roskien seastakin voi löytyä tyhjiä tai helposti tyhjennettäviä muovikasseja.

Parhaita ovat tavalliset ruokakauppojen henkselikanssit, koska ne kestävät suuria painoja. Vielä parempia ovat kestokassit, mutta niitä on ikävämpi kuljetella, sillä ne eivät mene yhtä pieneen tilaan kuin tavalliset muovikassit. Tahraavia tuotteita voi pakata yksittäin ohuihin pusseihin. Kaikki kassit dyykkari hankkii luonnollisesti roskiksesta.

Itse en tarvitse muita välineitä, mutta jotkut käyttävät onkimiseen jonkinlaista keppiä. Tasku- tai otsalamppu voi olla kätevä, jos katuvalo tai jätepisteen valaistus ei riitä. Joskus harvoin saattaisi olla käyttöä veitselle, mutta muovikasseja voi tarvittaessa repiä sormillakin.

9 Roskapussien käsittely

Kun jäteastian avaa, sitä kannattaa vetää vähän ulospäin, jotta kannen voi tukea seinää vasten. Näin kansi ei paukahda dyykkarin selkään. Pitkä tonkija voi kannatella kantta päälläänkin.

Uuteen paikkaan tullessa kannattaa edetä tyhjimmästä jäteastiasta täysimpään. Tällöin täydempien astioiden sisältöä voi vähitellen siirtää tyhjempiin ja roskikset saa nuuskittua pohjia myöten.

Roskapussien solmut on yleensä helppo avata, jos osaa oikean tekniikan. Pusseja ei ole tarkoitus suolistaa: repiminen paitsi vaikeuttaa sisällön tutkimista myös antaa epäsiistin vaikutelman.

Avatut pussit jätän auki, jotta näen seuraavalla kerralla, mihin olen jäänyt. Roskat eivät tuulisellakaan säällä leviä avatuista pusseista ulkomaailmaan, sillä jäteautoon kipattaessa astian kansi avautuu vasta loppuvaiheessa.

10 Roskapussien sisältö

Ruokaa löytyy erityisesti painavista pusseista, koska elintarvikkeissa on usein paljon vettä. Painoa voi kuitenkin yhtä hyvin tuoda erityslaatuinen jäte, kuten vaipat tai kissanhiekka. Myös lasi ja rakennusjätteet ovat raskaita.

Vaikka painovoimakkaassa pussissa olisi elintarvikkeita, ne saattavat olla käyttökelvottomia. Joistakin ihmisistä on nimittäin järkevää ensinnäkin ostaa mehua, toisekseen jättää siitä puolet juomatta ja kolmanneksi olla kaatamatta loppuja viemäriin. Näin mehu rahdataan polttolaitokseen, jossa nestemäinen vesi poltetaan energiaa säästämättä vesihöyryksi. Tällaiset painotuotteet kannattaa siirtää viereiseen kassiin, jotta on helpompaa tunnustella, jäikö kassiin vielä jotain painavaa syötävää.

Vaalealla alustalla muun muassa hedelmiä, juusto- ja leikkelepakkauksia, rahka- ja jukurttipurkkeja, lihapaketteja ja maitotölkkejä.

Tätä saalista keräsin taloyhtiöiden roskiksista muutaman peräkkäisen päivän aikana. Ruoka tuppaa olemaan sen verran tiheää ainetta, että isot löydöt saavat haaveilemaan epäe(ste)ettisen paksuista haiuksista.

Tunnustelemalla löytää ruoan lisäksi muutakin. Kevyissä kasseissa on yleensä pelkkää pakkausjätettä. Pehmeissä mutta raskaahkoissa kasseissa on vaatteita. Painavissa mutta kulmikkaissa kasseissa voi olla kirjoja tai koneita. Rutistuvan tölkin tai palautuspullon tunnistaa muodosta ja äänestä. Pantillisuus pitää tosin tarkistaa visuaalisesti.

Muovikassin merkistä voi yrittää päätellä jotakin sen sisällöstä. Ruokaa on todennäköisimmin ruokakaupan kassissa. Mitä halvempi kauppa, sitä huonommat antimet.

Isossa jätesäkissä voi olla yksiön rapistunut laminaattilattia, kuukauden sotkuinen jätetuotanto tai muuttopaniikissa hylätty vaatekaapin sisältö. Ohuissa roskapusseissa ei ole useinkaan hyödynnettävää sisältöä. Onhan erillisten roskapussien hankkiminen jo osoitus kyvystä jonkinlaiseen suunnitelmallisuuteen.

11 Jäteastiat

Paras dyykattava on perinteinen sekajäteastia, ammattikielellä muki. Syväkeräysastioista jätteitä on turha haikailla. Näiden kahden välimuotoja ovat isohkot astiat, joita on hankala tutkia ilman dyykkikeppiä. Jätepuristimeen ei kannata mennä sisälle, ellei ole varma, ettei luvassa ole Darwin-palkintoa.

Vaikka vastuuttomat ihmiset suosivat sekajäteastioita, biojäteastioistakin voi löytää esimerkiksi ihan hyvälaatuisia juureksia ja hedelmiä. Tosin kaikista vastuuttomimmat ihmiset suosivat biojäteastioita sekajäteastioina.

12 Vaarat

Roskapusseja tunnustellessa kannattaa varoa teräviä esineitä. Suojaamattomia huumeneuloja en ole koskaan löytänyt, mutta näköyhteys käsiin kannattaa säilyttää jo särkyneen lasin varalta.

Talvella käsineet suojaavat hieman, mutta kesällä dyykkaan paljain käsin. Kädet saattavat tahriintua, joten ensiapuna kannattaa pitää mukana pikaruokapusseista dyykattuja lautasliinoja. Pese kädet jokaisen dyykin jälkeen kotiin tultuasi. Kuuma suihku ja antibakteerinen pesuaine olisivat huvittavaa liioittelua.

Päiväys ei estä tai takaa elintarvikkeen syömäkelpoisuutta, vaan se lähinnä kertoo kaupalle, mihin mennessä tuote pitäisi myydä. Mistä sitten tietää, voiko roskisruokaa syödä?

Syön itse nykyään usein ruokia, joiden hygieeninen taso tai mikrobiologinen laatu kauhistuttaisi eviranomaisia. Pahimmillaan olen joitakin kertoja joutunut kestämään pari tuntia vatsanvääntelyä. Mutta minulla onkin entisen maalaisen suolistomikrobisto ja olen totuttanut elimistöni vähitellen yhä pieneliöisempään ruokavalioon.

Usko siis enemmän aisteihisi kuin päiväyksiin, mutta aloita varovasti. Dykaaninen ruokavalio ei välttämä sovellu sinulle, jos syntymästäsi, kuolemaasi tai lapsesi syntymään on lyhyt aika. Terveet ja nuoret sopivat fregaaneiksi kodittomia paremmin.

Jos sinulla koti on, älä tee siitä hyönteisfarmia. Jauhoja, myslejä ja pähkinöitä heitetään usein pois sen takia, että niissä seikkailee riisihäröjä ja keittiökoisia. Hyönteinen pysähtyy paksuun muovikassiin tai vielä paremmin tiiviiseen muovirasiaan. Pahasti saastuneet ruoka-aineet ovat käyttökelvottomia.

Lutikkavaaran takia sullon kankaiset löytöni aina varmuuden vuoksi muovikassiin. Myös saunaa ja 60 asteen pyykkiä tulee hyödynnettyä. Ulosteläikkäisiä tavaroita ei kannata kantaa ollenkaan sisään.

13 Nöyryys

Älä metelöi tai roskaa jätepisteellä. Itse asiassa jos näet roskia jäteastioiden ulkopuolella, kerää ne roskiin. Itse asiasta toiseen jos näet sekajäteastiassa jotakin kierrätyskelpoista – pantittoman tölkin, puhtaan lasipurkin, kuivia sanomalehtiä, banaaninkuoret – siirrä ne oikeaan keräysastiaan. Yhteisen hyvän eteen toimiva dyykkari on helpompi hyväksyä kuin omahyväinen.

Käyttäydy kohteliaasti. Roskikselle tulevia kannattaa tervehtiä, vaikka et olisi talon väkeä tai vaikka saisit osaksesi vain murhaavan katseen. Jos joku pyytää sinua poistumaan, lähde pois. Anna hänen kerrankin kokea vallan täyteyttä (ja palaa tarvittaessa myöhemmin paikalle).

14 Säilytys

Roskiksesta kannattaa ottaa vain sellaista, mille on tarvetta. Hyvillekin löydöille olisi keksittävä säilytyspaikka, jotta asunto pysyy järjestyksessä.

Toisaalta minimalismille ei ole sijaa, jos tarkoituksena on elää pelkällä roskisruoalla. Löytöjä on pakko varastoida jääkaappiin, pakastimeen, kuivakaappiin ja kaapin viereen. Muuten saattaa joutua näkemään nälkää tai, mikä vielä pahempaa, ostamaan ruokaa. Harvalla taitaa Suomessa olla niin hyvät apajat, että voisi luottaa roskikseen yhtä lujasti kuin peruskansalainen kaupan hyllyyn.

15 Jakaminen

Dyykkaus yhdistetään herkästi köyhyyteen. Monet vaalivat tätä yhteyttä, kun he kysyvät, eikö keskiluokkaisen tonkijan pitäisi jättää jätteet köyhemmille.

Useat dyykkarit pitävät tärkeänä sitä, että jätteitä ei rohmuttaisi yli oman tarpeen. Dyykkausguru Rob Greenfield kehottaa kuitenkin ottamaan kaiken, minkä voi käyttää itse tai antaa toisille. Koskaan ei nimittäin voi olla varma siitä, että joku tulee vielä hakemaan ruoat, jotka jäivät ottamatta. Etenkin jos dyykkaa lukitussa jätepisteessä, seuraava noutaja on todennäköisesti roskakuski.

Siis jos ja kun roskiksesta löytyy jotakin enemmän kuin itse tarvitsee, se kannattaa jakaa toisten kanssa. Aina parempi, jos löytämisen ilon voi jakaa jo dyykkaushetkellä.

Näin avaat umpisolmuun menneen roskapussin

Posted on by Onni Tonkija

Vain kerran olen dyykatessani joutunut poliisin puhuteltavaksi. Silloinkin kyseessä oli taloyhtiökytt(ääj)ien alatyyppi, roskispoliisi. Jäteastioita irtolaisilta suojellut miekkonen tivasi kiukkuisesti, revinkö roskapusseja auki. Siitä päätellen, että mies puhui seuraavalle päivälle osuvasta sekajätteen tyhjennyksestä, hän taisi olla eniten huolissaan roskikseen ahdetun kotivideokokoelman kohtalosta. Oli miten oli, roskapussien repimisestä on helppo ärsyyntyä.

Repiminen kismittää ensinnäkin siksi, että se tuo riitasointuja harmonisen muovikassikatraan sekaan. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että roskistakaan ei saa roskata.

Toisaalta revittely pilaa muiden dyykkauksen. Jos repijä ei ymmärrä paremmasta kuin panttipullot, moni toisen aarre vajoaa repeämästä jäteastian pohjasedimenttiin ja jää huomaamatta.

Ennen kaikkea roskiksesta paistavat revityt muovikassit horjuttavat turvallisuudentunnetta samaan tapaan kuin asuntomurto: ”Joku ulkopuolinen on käynyt täällä. Oikeuttani yksityisyyteen on loukattu.” Revi siitä sitten, kun jätekatos on muutettu pankkiholviksi ja vartioimisliikkeen auto päivystää vieressä.

Syyllistyn itsekin roskapussien repimiseen. Joskus esimerkiksi huomaan tunnustelemalla hyvänlaatuisen kasviksen muuten kelvottoman roskapussin pohjalta. Tällöin on kätevintä suorittaa poisto kirurgisen tarkalla repäisyllä. Yleensä tonkiminen on kuitenkin helpointa ja siisteintä, kun pussin ensin avaa.

Jos jollakulla taloyhtiössäsi on tapana tehdä roskapusseihin solmua tiukkaa, jonka avaaminen tekee tiukkaa, jatka lukemista, niin ei roskispoliisi repimisestä tiukkaa.

Roskapussina käytetyn kauppakassin solmu.

Tavanomainen Taloyhtiön jätepisteen tuotepakkaus avataan löysemmästä, tässä ylemmästä sangasta.

1. Kun olet löytänyt lupaavan roskapussin, valitse sangoista helpompi.

Suurin osa roskapusseista on henkselimallisia kauppakasseja, ja valtaosa niistä on solmittu samalla tavalla: ensin sangoilla tehdään alkusolmu kuten kengännauhoja solmittaessa, sitten toinen umpisolmu (ämpäreillä solmua ei voi tehdä).

Solmun voi solmia joko niin, että päällimmäiseksi tulee vasen sanka, tai niin, että päällimmäiseksi tulee oikea sanka. (Jos kengännauhojesi rusettisolmu tapaa kääntyä jalkaterän suuntaiseksi ja siten aukeaa kävellessä, solmit alkusolmun väärin päin.)

Solmu on sitä helpompi avata, mitä pienempi on kitka eli mitä vähemmän irrotettavat osat koskevat toisiinsa. Jos muovikassin solmua ei ole kiristetty, sangat voi vetää helposti erilleen solmun kohdalta. Jos solmu on tiukka, vetämistä tehokkaampaa on työntää sankaa solmun läpi.

Muovikassisolmun kaksi päätä eroavat yleensä hieman toisistaan. Toinen sanka kietoo toista leveämmälti ympärilleen ja on itse irtonaisempi. Etenkin löyhä solmu aukeaa helpommin tätä liikkuvampaa sankaa työntämällä.

Roskapussin solmua avataan kiertämällä sormilla pussin sankaa.

Ylempi sanka myötäpäivään ruuvattavana.

2. Kierrä sanka tiiviiksi ”vastakarvaan” ja työnnä se solmun läpi.

Työntäminen helpottuu, kun sankaa kiertää tikkumaiseksi punokseksi. Tikkumaisuus vähentää kosketuspintaa solmun kanssa, joten kitka pienenee. Tiiviiksi pyöriteltyä sankaa työntämällä aukeaa yleensä kireinkin umpisolmu.

Tikuttamalla avataan perinteisen kahden sangan umpisolmun lisäksi sellainen umpisolmu, jossa on selvät kiintopää ja irtopää. Kauppakassissa se tarkoittaa, että molemmat sangat ikään kuin punotaan yhdeksi naruksi, johon tehdään solmu. Koska tällainen hankalasti avautuva solmu on myös hankala tehdä, sitä näkee kauppakasseissa onneksi harvoin. Isoissa jätesäkeissä se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, jos sulkemiseen ei käytetä teippiä tai narua. Jätesäkkien auki nitkutteluun kuluukin monesti enemmän kuin tuo tuokio.

Tätä kirjoitusta valmistellessani tunsin olevani vaarallisilla vesillä, koska aivoni tuppaavat menemään solmuun kaikesta, mikä ylittää tasogeometrian monet ulottuvuudet. Tuhansien roskakassien opettamana sentään tiesin, että muovikassisolmussa on helppo ja vaikea pää. Sitä en kuitenkaan ollut tajunnut ajatella, että kassin sangan voi tikuttaa kahteen suuntaan. Ihan niin kuin ruuviakin voi pyörittää myötä- tai vastapäivään.

Vasta myötä- ja vastoinkäymisten sekä neulonnan koulima Onneli keksi kiinnittää huomioni kitkan hienoisiin syihin, syihin. Sanka voidaan nimittäin pyörittää siten, että sen kierteet ovat joko saman- tai erisuuntaiset kuin solmun ”syyt”, joihin sankatikku työnnettäessä hankautuu. Samansuuntaiset syyt aiheuttavat suurempaa kitkaa kuin erisuuntaiset syyt.

Kiertosuunnan valitseminen on helppoa, toisin kuin siitä lukeminen: Kun sanka osoittaa oikealle ja sitä lähinnä oleva solmun osa kulkee ylhäältä katsottuna vasemman alakulman ja oikean yläkulman välillä, sankaa pitää kiertää itseä kohti (eli vastapäivään sangan suunnassa solmuun päin katsottuna). Jos taas solmu näyttäisi kulkevan luoteen ja kaakon väliä, sankaa on kierrettävä itsestä poispäin (eli myötäpäivään). Kiertosuunta on sama sekä helpolle että vaikealle sangalle. Vastapäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on jälkimmäistä solmua solmittaessa ollut vasen sanka, ja myötäpäiväisessä tapauksessa päällimmäisenä on ollut oikea sanka.

Kiertosuunnalla näyttäisi olevan tiukimmissa solmuissa vähintään yhtä paljon merkitystä kuin sangan valinnalla. Asiasta on vain vaikea varmistua kokeellisesti, koska eri menetelmiä pitäisi testata yhtä pitäviin solmuihin yhtä suurella voimalla. Solmun ja sormen pitävyys kuitenkin vaihtelee kerrasta toiseen. Lisäksi kokeiden kuluessa käy samoin muoville ja kitka vähenee.

Suurin osa muovikassisolmuista aukeaa, vaikka tikuttaisi vaikeammalla sangalla väärään suuntaan. Pipontiukan solmun avaamiseen taas ei välttämättä ole yhtä oikeaa menetelmää, vaan solmua voi yrittää löystyttää kiertämällä vuorotellen kumpaakin sankaa oikeaan suuntaan.

Aukinainen roskapussi, josta pursuaa muovirasia ja muuta roskaa.

Kovin roskaiselta näyttää tämä kassi. Turhaanko tässä rehkittiin?

3. Vedä sangat erilleen ja ala penkoa.

Kun ei revi reikää vaan avaa solmun, kassin voi nostaa pois roskiksesta tutkittavaksi. Näin on myös helpompi väistellä roskispoliisin katsetta.

Kasassa liemikuutioita, voileipäkeksejä, näkkileipä, tuikkukynttilöitä, sipsejä, pähkinöitä, valkosipuleita, pikanuudelipusseja, aurinkolaseja, pussikastikepakkaus, patalappuja, kakkukynttilöitä, kuskusrasia ja suklaapatukoita.

Roskapussin sisällöstä olikin puolet epäroskia.

4. Nauti uudesta omaisuudestasi.

Esimerkkikassista löytyi ilahduttavasti sipsejä, voileipäkeksejä, pikanuudeleita, kuskusia, valkosipuleita, liemikuutioita, pistaasipähkinöitä, suklaapatukoita, kakkukynttilöitä ja aurinkolaseja. Béarnaisekastikepussit löytyivät adverbittä.

Hurja guru ja energiansäästöohjelma

Posted on by Onni Tonkija

Gurun täytyy täyttää kaksi ehtoa: hänellä on oltava ohjelma, ja hänen on osattava ohjelmoida itsensä. Normaali ihminen ohjelmoituu ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta, joten gurun ohjelman nähdessään hän joko huokaisee ihastuksesta tai kavahtaa inhosta – ja alkaa vikistä:

”Ihan mahtavaa, että joku oikeasti välittää eläinten oikeuksista, mutta itse en kyllä ikinä pystyisi luopumaan juustosta.” ”Aika kahjo täytyy olla, että talviliukkailla lähtee pyöräilemään muun liikenteen sekaan. Ainakin saisi sitten ihan itse maksaa hoitokulut, jos lentää pyöränsä selästä.”

Leo Stranius on uuden ajan ympäristöguru. Perusvegaaniuden ja -jokapaikkaanpyöräilyn ohella hän muistuttaa meitä överiäästä elintasostamme ehkä kipeimmin ottamalla kylmiä suihkuja ekologisista syistä. Niukasti elävä Stranius ei kuitenkaan vetäydy piilopirttiin tai ekokylään vaan on somessa kuin kala valjastamattomassa Vanhankaupunginkoskessa.

Minulle Leo Stranius on inspiraation lähde. Kun luin lehdestä, että hän syö puuronsa raakana, lopetin hiutaleiden lämmittelyn saman tien. Näin olen sähkön ja ajan lisäksi säästänyt vettä, kun hanasta ei ole tarvinnut odottaa kylmiä puurovesiä eikä lautasta ole tarvinnut kuin vähän huuhtaista käytön jälkeen. Santsaaminenkin on yhtä hankalaa kuin hiutaleiden ripottelu paketista vain voi olla.

Stranius ei käytä uunia, koska se kuluttaa roimasti sähköä. Itse vielä vähän vikisen tässä asiassa ja hyväksyn uunin käytön, jos ruokaa ei pysty valmistamaan liedellä eikä uunia kuumenneta vain yhtä ruokalajia varten.

Ehdottomat käyttökiellot ovat sikäli hyviä, että yleisluonteiset sähkönsäästösuositukset jäävät helposti ihanteiden tasolle. Toisaalta ehdottomuus synnyttää vikinää, joten en aio julkaista omaa kattavaa säästöohjelmaa. Annan vain Leo Straniuksen innoittamana kolme käytännön esimerkkiä siitä, miten ruoanlaittoon liittyvää energiankulutusta voi näppärästi vähentää.

Uunipitsa ilman uunia

Vaikka Stranius ei käytäkään omaa uuniaan, hänelle todistettavasti maistuu pitsa. Itse löydän välillä roskiksesta käyttämättä jääneitä pakastepitsoja. Sähköuunin kuumentaminen yhtä lättyä varten on kuitenkin melkoista tuhlausta, sillä uuni ehtii hädin tuskin lämmetä, kun pitsa on jo valmis.

Pakastepitsa paistumassa paistinpannulla kannen alla.

Ei oikealla eikä vasemmalla vaan liedellä.

Pitsa kannattaa lämmittää liedellä. Suurelle pannulle mahtuu isokin piiras, ja ainahan pitsaa voi tarvittaessa paloitella. Pannun päälle pitää vain asettaa kansi, jotta juusto tai juustonkaltainen valmiste sulaisi. Keskilämmöllä paistettuna pitsasta tulee vähintään yhtä hyvää kuin uunissa, ehkä jopa rapeampaa.

Paahtoleipää ilman paahdinta

Leivän paahtaminen on insinöörimäinen keino hoitaa oiretta syyn sijaan: muoviin pakattu leipä ei maistu hyvältä, koska se ei ole tuoretta, joten leipään yritetään liittää paahtimen avulla tuoreelle leivälle ominaista lämpimyyttä ja rapeutta.

Jos paahtoleipää on kaikesta huolimatta tullut ostettua tai tongittua mutta leivänpaahtimen sähkövastukset saavat näkemään punaista, voi leivän kuivapaahtaa. Kuivapaahdossa paahtoleipäviipaleet nostetaan aamulla pussista kuivumaan lautaselle. Viitseliäs voi kääntää ne iltapäivällä. Illalla viipaleet lämmitetään pikaisesti mikrossa ja päällystetään kuten paahtimestakin putkahtavat leivät.

En ole vielä heittänyt dyykkaamiani leivänpaahtimia menemään, sillä kuivapaahdetusta leivästä ei tule aivan yhtä rapeaa kuin sähköpaahdetusta. Ero tuntuu kuitenkin sitä pienemmältä, mitä enemmän leipä saa päällysteitä.

Keitetyt perunat ilman keittolevyä

Mikroaaltouuni, tuo ravintoaineiden krematorio, on ekokodin ehkä tärkein varuste. Jos liesi on uunia tuhat kertaa parempi valinta, niin mikrouuni on tietysti vielä tuhat kertaa liettä vähäenergiaisempi vaihtoehto.

Mikroa kannattaa kokeilla kaikenlaisen kypsentämiseen. Erityisen kätevä se on perunoiden keittämisessä, kun ainoa vesi, jota tarvitsee kuumentaa, on perunoiden sisällä. Lautasellinen keskikokoisia perunoita valmistuu noin viidessä minuutissa.

Perunoita lautasella kypsymässä mikroaaltouunin sisällä.

Sopii myös muiden kuin vihreiden perunoiden kypsentämiseen.

Perunoiden mikrossa valmistamisesta näyttää olevan monenlaista perimätietoa. Pistelyllä en ole havainnut olevan mitään vaikutusta: pistelemättömät perunat ovat ihan yhtä pistämättömiä. Talouspaperista on tuskin mitään iloa ja vesitilkasta vielä vähemmän. Kupuakaan en ole tarvinnut, mutta tasaisen tuloksen varmistamiseksi olen kääntänyt perunat kypsennyksen puolivälissä. Kun mikro rupeaa täyttymään höyrystä, perunat alkavat olla valmiita. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla.

Mikrokeittäjän täytyy olla varuillaan, sillä pitkäksi aikaa mikroon jäädessään perunat pehmenevät liiaksi. Vaikka keittoajan mittaisikin mikrosekunnin tarkkuudella, perunasta saattaa tulla mikrossa vähän pehmoisempi kuin liedellä. Itse annan arki-illallisilla mielelläni anteeksi pienet laatupoikkeamat, koska mikroperunoiden valmistamiseen kuluu kattilaperunoihin verrattuna puoli (kilowatti)tuntia vähemmän. Ruokahävikkikin pienenee, kun mahdollisille santsaajille ei tarvitse pitkän keittoajan pelossa varata varmuuden vuoksi ylimääräisiä perunoita.

Leo Stranius katsomassa oikealle. Taustalla viherkasvi ja metalliteline.

Teknovihreä Leo Stranius.

En tiedä, syökö Leo Stranius nykyään perunansakin raakana, mutta hänen ohjelmansa tuntuu laajenevan koko ajan. Ympäristögurun lisäksi miehestä on tullut onnellisuus-, ajanhallinta- ja ehkä vähän jo menestysgurukin. Kehitys tuntuu hurjalta, mutta vielä enemmän minua on mietityttänyt, mahtuuko Leo Straniuksen ohjelmistoon huumori.

Tom Henriksson kirjoittaa Straniuksen guruudelle rakentuvassa Ekopop-kirjassa (2011): ”Minä haluaisin nähdä Leon, joka heittäisi pyöränsä tienpenkkaan, nauraisi villisti, hyppisi ja pomppisi ja juoksentelisi vapaasti vailla minkäänlaisia estoja ja kontrollia.” Straniuksesta saa kieltämättä kuivakan kuvan. Uumoilinkin jo mielessäni Straniuksen paljastuvan robotiksi, kunnes hän ehdotti aprillipäivänä blogissaan Suomen menestyksen perustaksi kylmiä puurosuihkuja.

Saa nähdä, kariseeko itseironia eduskunnassa. Tosiaan: Leo Stranius on käynnissä olevissa vaaleissa vihreiden ehdokkaana Helsingissä. En jaksa uskoa, että eduskunta pystyisi vaikuttamaan ihmiskunnan olemassaolon kokoisiin kysymyksiin, vaikka Straniuksen mielestä toivottomuus onkin moraalitonta. (Toisaalta kun toivon kipinä hiipuu, äänestämisestä tulee moraalitonta.)

Kansanedustajat pystyvät silti monin tavoin keventämään tai kaventamaan päivittäistä elämäämme. Siksi annan tukeni Leo Straniukselle nyt tässä blogissa ja ensi sunnuntaina äänestyskopissa. Se on vähintä, mitä voin tehdä miehelle, joka vapautti minut mikropuuron kahleista.

Jk. Leo Stranius haastoi Docventures-radio-ohjelmassa Riku Rantalan lihattomalle lokakuulle. Jos sinä, Leo, satut lukemaan tämän kirjoituksen, haastan sinut kokeilemaan vessapaperitonta viikkoa. Jos paperiton tarpeidentoimitusto on jo jokapäiväistä elämääsi, voit vaihtoehtoisesti miettiä, miten eduskunta voisi edistää dyykkausta.

Valmiskermavaahto säilyy iät ja ajat, kesät ja talvet

Posted on by Onni Tonkija

Ihmiskunta purkittaa kaikkea mahdollista voisarvista Vareksiin. Kun säilyketölkki Napoleonin aikaan keksittiin, ihan ensimmäisenä ei varmaan tullut mieleen umpioida kermavaahtoa. Nykyään tällaista herkkua saa lähikaupastakin.

Oikeastaan kermavaahtopurkissa ei ole kermavaahtoa vaan vispikermaa, nestesokeria, dekstroosisiirappia, ponnekaasua, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromeja. Tai kermaa, rasvatonta maitoa, kasviöljyä, sokeria, hydrattua kasviöljyä, glukoosisiirappia, ponneainetta, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromia. Vasta sillä hetkellä kun purkin sisältöä ei voi enää kutsua sisällöksi, se muuttuu kermavaahdon tapaiseksi makeaksi vaahdoksi.

Koska spraykermavaahto, lyhyesti sprermavaahto, on evolutiivisessa katsannossa varsin uusi ravinnonlähde, ihmiset eivät luonnostaan osaa arvioida sen syömäkelpoisuutta. Moni heittääkin puolitäyden vaahtopurkin menemään viimeistään suuttimen tukkeuduttua homeesta, aivan turhaan.

Valmiskermavaahtopurkkeja suuttimet ylöspäin vaahdon ympäröiminä.

Kunkin vaahtopurkin suuttimeen kasvaa omanlaisensa homefloora: yksi haisee juustolle, toinen lihalle ja kolmas maakellarille. (Kuvauksissa ei vahingoitettu elintarvikkeita, sillä näkyvä vaahto on toista roskisten suosikkivaahtoa, partavaahtoa; kolmas on muotovaahto.)

Homeen torjumiseksi kermavaahtosumutteen käyttöohjeessa neuvotaan pesemään ja kuivaamaan suutin käytön jälkeen. Käytännössä suutinta on vaikea saada täysin puhtaaksi, ja vielä vaikeampi sitä on kuivata. Kun purkki kaiken lisäksi lykätään jääkaappiin korkilla suljettuna, homeelle syntyy ihanteellinen kasvuympäristö.

Ongelmaan löytyy ratkaisu, kun kodin varustukseen lisätään yksi keittiöväline. Se hankitaan irrottamalla valmiskermavaahtopurkin suutin. Irtosuutin on kiinteää mallia helpompi pestä, ja ennen kaikkea sen voi kuivata kunnolla astiankuivauskaapissa tai uunin pankolla. Tällä suuttimella sitten pursotetaan jatkossa kaikki valmisvaahdot. Koska suuttimien ulkomuodossa esiintyy pientä vaihtelua, maksimalistit saattavat haluta omistaa arkinokan rinnalla näyttävämmän juhlatyllan.

Hillolla täytettyyn laskiaispullaan pursotetaan purkista kermavaahtoa irtosuuttimella homeisen kiinteän suuttimen asemesta.

Kätevä irtosuutin ratkaisee ikiaikaisen homenokkaongelman. Valmis kermavaahto taas ratkaisee ikiaikaisen kermanokkaongelman: koska ponnekaasu ei kermavaahdokkeessa kauan viihdy, vaahto laskee nopeasti eikä siten pysty pursuamaan kasvoille laskiaispullaa haukatessa.

Home kasvaa purkin ulkopinnoilla, joten vielä pitäisi tietää, kuinka pitkään purkin sisällä oleva kerma säilyy. Käyttöohjeen mielestä avattu purkki pitää säilyttää jääkaapissa, mutta jos yhtään täsmällisiä ollaan, niin purkkiahan ei ole tarkoitus missään vaiheessa avata. Valmisvaahtojen markkinajohtaja Cessibon ainakin on merkillisen diakriittinen ja -kritiikitön avaamisen suhteen: ”Älä la̋vista – –.” (Itse kyllä aina puhkaisen pihinättömät purkit ja valutan loput kermat ulos.)

Sitä, että purkista päästetään kaasua venttiilin kautta, ei ole syytä rinnastaa tavanomaiseen elintarvikepakkauksen avaamiseen. Kun avataan jauhelihapaketti, suojakaasu korvautuu ilmalla ja ilman lukuisat bakteerit ja homeet pääsevät lihaan käsiksi. Kun otetaan valmiskermavaahtoa, purkkiin ei pääse ilmaa, sillä ponnekaasun takia purkin paine on ilmanpainetta suurempi.

Kerma pysyy purkissa siis yhtä hygieenisenä kuin se on ollut purkituksen aikana. Koska valmiskermavaahdon valmistus ei ole mitään perähikiäläistä nyrkkipajailua vaan piinkovaa belgialaista teollisuusosaamista, hygieniataso on luultavasti erinomainen. Maitokaan ei iskukuumennuksen jälkeen varsinaisesti kuhise elämää.

Tiivis ylipainepakkaus on valmiskermavaahdon loistavan säilyvyyden perusta. Ikään kuin se ei riittäisi, pakkauksessa on tehokas suojakaasu. Ponnekaasuna käytetään typpioksiduulia eli ilokaasua. Happeen tottuneet pieneliöt eivät kuitenkaan kaasusta hirveästi ilahdu. Maapallolla on toki pienelämää joka lähtöön, mutta uskaltaisin olettaa, että meille kermapersoille typpioksiduuli on haitallinen lähinnä kasvihuonekaasuna. Valmisvaahtopurkissa eläminen kysyisi myös huomattavaa paineensietokykyä.

Testasin eilen [16.2.15] viittä dyykkaamaani valmiskermavaahtoa, joiden parasta ennen ‑päiväykset olivat 9.2.15, 21.1.15, 5.11.14, 25.5.14 ja 2/2014. Neljästä saman tuotemerkin näytteestä vanhin maistui hieman erilaiselta kuin muut, mutta maku ei ollut mitenkään epämiellyttävä. Osaa purkeista olen pitänyt kesälläkin huoneenlämmössä, mutta en havainnut niiden eroavan jääkaapissa säilytetyistä. Olematonta mikrobitoimintaa ei tarvitse hidastaa jäähdyttämällä.

Elämme suunnitellun vanhenemisen kultakautta, joten suihkekermaa ei ole varta vasten kehitetty säilymään ikuisesti. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan taidettu keksiä, miten purkista pursotettavaa kermavaahtoa voitaisiin valmistaa niin, ettei kerma väistämättä säilyisi määräämättömiä aikoja. Pakkausmenetelmän tahattomana sivutuotteena on siis syntynyt sellainen säilyvyys, ettei varmaan mikään nestemäinen maitotuote voi sitä päihittää.

Pitäisikin oikeastaan asettaa purkkikermavaahto viiden vuoden kestotestiin. Jos sitten joskus näette uutisissa roskiksia murjovan spraykermavaahtohirviön, en välttämättä enää palaa tänne raportoimaan testituloksia.

Biblioteekkifiilin filungit

Posted on by Onni Tonkija

Minulla on tällä hetkellä 83 lainaa Helsingin alueen Helmet-kirjastoista. Elän ikuista Lainan päivää, mutta Lukurauhan päiviä[†] kalenteriini on mahtunut liian harvoin. Tiedän siten, miten on lainaajan mahdollista toteuttaa laina-ajan maksimointi.

Siirrä eräpäivä maanantaiksi. Kun eräpäivä on maanantaina, siitä tulee muistutus sähköpostiin lauantaiaamuna. Jos lainan sitten uusii sunnuntaina, eräpäiväksi tulee maanantai. Eräpäivä siirtyy viikonlopun yli ilmeisesti jo lauantaina kello 16:sta lähtien, kuten kävi lainoilleni ainakin eilen.

Jos jokaviikonloppuisessa uusintaistunnossa huomaa, että jokin laina erääntyy esimerkiksi seuraavana torstaina, sekin kannattaa uusia samalla. Näin kaikkien uusittujen lainojen eräpäivä on aina maanantai, eivätkä eräpäivävaroitukset kerjää huomiota pitkin viikkoa. Maanantai on siitäkin hyvä eräpäivä, että lainan, jota ei syystä tai toisesta voi enää uusia, ehtii luultavasti parhaiten lukea, kuunnella tai katsella viikonloppuna.

Karta liukuhihnaa. Lainaa ei voi uusia, jos uusimisia on kertynyt viisi kappaletta tai jos kirja on spesiaalipokkari tai bestselleri. Tällaisenkin teoksen voi kuitenkin lainata uudelleen eli ensin palauttaa ja sitten lainata. Jotta moraalini ei venyisi laina-aikojen tavoin, olen linjannut itseni kesken, että bestselleriä ei pääsääntöisesti saa lainata uudelleen ja että pikapokkarin saa lainata uudestaan kerran.

Jos ja kun uudelleenlainauksella ei halua häiritä henkilökuntaa, pitää välttää liukuhihnallisia palautusautomaatteja. Sellaisessa nimittäin aineisto häviää mustaan aukkoon, jos ei käytä pullonpalautuksesta tuttua siimamenetelmää. Manuaalisesta palautusautomaatista kirja ei katoa mihinkään, ellei virkaintoinen kirjastonhoitaja vaadi teosta itselleen. Kun minulle kerran kävi näin, hain hyllystä pokkarin tilalle vastaavan kirjan monta uusimista kestävänä kovakantisena.

Hyvä!
Ei hyvä!

Kun palauttaa varatun kirjan, manuaaliautomaatista lähtee metka ääni ja näyttö kehottaa pudottamaan kirjan erillisestä luukusta. Varatunkin aineiston pystyy kuitenkin kuka tahansa lainaamaan uudestaan, jos vain virkailijan silmä välttää eikä oma omatunto soimaa. Jostain syystä järjestelmä ei korvamerkitse varattua aineistoa varaajalle, mikä on hieman omituista etenkin nykyään, kun varaukset hoidetaan monissa kirjastoissa itsepalveluna.

Niin lurjus en sentään ole, että lainaisin muiden varaamia kirjoja. Yhden varatun levyn olen lainannut, ja sekin varaus oli tehty vain järjestelmän testaamiseksi. (Ei ole muuten ihan helppo keksiä tällaista koetta varten teosta, jota on vain yksi kappale jossakin Helmetin sisimmissä piireissä.)

Käytä kaverin korttia. Tällä tempulla voi lainata uudestaan liukuhihnakirjastoissakin. Jos lainaa omalla kortilla lainatun teoksen jonkun toisen kortilla, lainaa ei tarvitse ensin palauttaa vaan sen kanssa voi marssia suoraan lainausautomaatille. Omalla kortilla tällainen suoralainaus onnistuu vain, jos teoksen voi uusia netissäkin.

Toisella kirjastokortilla pystyy myös tuplaamaan lainakattonsa. Minulla siihen ei tosin ole minkään valtakunnan tarvetta vielä 17 lainaan. Toisen kirjastokortin saa käyttöönsä esimerkiksi väärennetyllä henkilöllisyystodistuksella tai parisuhteessa sinnittelyllä.

Venytä varatun aineiston palauttamista. Toisinaan hyvin sujunut kirjan hamstraus keskeytyy ikävästi varaukseen. Minun esimerkiksi pitäisi palauttaa John Grishamin Firma huomenna, koska joku on tehnyt kirjasta varauksen. Firmoja on kuitenkin tällä hetkellä kirjastojen hyllyissä kuin Luxemburgin postilaatikoissa, eli järjestelmä estää uusimisen oikeastaan turhaan. Täytyy vain odottaa, että jokin kirjasto hoitaa tämän varauksen pois alta. Vaikka varattua teosta ei olisikaan hyllyssä, vartominen saattaa kannattaa, sillä voihan joku toinen lainaaja palauttaa saman teoksen minun eräpäivääni mennessä.

Helsingin yliopiston kirjaston lähettämä ”velan vanhentumisesta annetun lain (15.8.2003/728) mukainen vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaisutoimi”

Helsingin yliopiston kirjasto näkee tarpeelliseksi karhuta viiden euron saatavia, jotta se voisi hyödyntää viittä sivaria.

Älä maksa sakkoja. Myöhästymismaksuja ei juuri pääse kertymään, jos lainojen uusimiset siirtää helposti muistettavaksi kertaviikkoiseksi toimenpiteeksi. Toisaalta sakkoja ei ole mikään pakko maksaa ennen 30 euron kohdalla voimaan astuvaa lainauskieltoa. Nämä kirjaston raha-aineistoosi tekemät varaukset vanhenevat kolmessa vuodessa, ellei kirjasto uusi niitä postin välityksellä. Minulla ovat euron tai parin hintaiset unohdukset poistuneet tässä ajassa.

Jotkut bibliofilantroopit tekevät yli eräpäivien elämisestä hyveen ja sanovat maksavansa kirjastolle kannatusmaksuja. Helsingissä se on ihan jaloa, kun maksut kertyvät kirjaston kassaan, mutta esimerkiksi Mikkelissä raha menee jäähallien lämmittämiseen tai johonkin muuhun tähdelliseen.

Ota kirjoja. En hirveästi tykkää omistaa kirjoja, koska omista kirjoista ei pääse helposti eroon eikä niitä tule hevin luettua, kun eräpäivä ei nostele niskavilloja lähestyvällä hengityksellään. Ilmaisuus on kuitenkin tunnetusti omistajuuden muodostumista edistävä tekijä.

Tavallisten kirjastojen kierrätyshyllyissä on lähinnä antikvariaattien kauhuja. Peruskirjastojen asemesta kannattaakin suunnata opiskelijakirjastojen poistopisteille. Näistä kirjastoista voi ottaa ja lainata kuka tahansa (kuten Eduskunnan kirjastostakin, jossa tosin eräpäiväketkuilut eivät toimi, jos kansanedustaja tekee varauksen, vaan tällöin laina pitää palauttaa välittömästi!). Etenkin teknisissä ja luonnontieteellisissä kirjastoissa ilmaisvalikoima voi olla huomattavan laaja, eikä syynä ole pelkästään se, että Windows 95 vanhentuisi nykyisin nopeammin kuin Vuonna 1984.

Lainaa lisää. Nyt kun varauksista ei enää tarvitse Helsingin kirjastoissa maksaa, en pysty oikein paheksumaan itseäni siitä, että istun niin monen lainan päällä (tai oikeastaan käytän niitä yöpöytänäni). Päinvastoin: lainaus- ja kävijämäärillä on merkitystä, kun poliitikot päättävät kirjastojen rahoittamisesta. Kannattaa siis lainata ahkerasti, jotta kirjastot kukoistaisivat.

Kirjasto on ehkä armollisin julkinen laitos nykyään, kun yliopistoistakin on tullut varsin tunteettomia kone-säätiöitä. Esittelemäni porsaanreiät ovat varmasti kirjastojen henkilökunnalle tuttuja, mutta niitä ei ole haluttu tukkia. Olen kerran saanut anteeksi hukkaamani pokkarin, kun olin unohtanut sen edellisenä päivänä todennäköisesti lainausautomaatin viereen. Kirjastot antavatkin meille arvokkaan opetuksen: sääntöjä kannattaa noudattaa ehdottomasti joustavasti.

 

† linkki kuollut, tässä vastaava