Muoviton maaliskuu on typerröittävä kampanja. Se pitää paljon melua itsestään mutta on vaatimaton niin ihmisten suuntaan kuin vaikuttavuudeltaankin. Kampanja osoittaa lähinnä, että ihmisten vapaaehtoisilla toimilla ei ole kummoista merkitystä, jos halutaan pelastaa mitä maapallosta pelastettavissa on.
Muovittomalta maaliskuulta puuttuvat täsmälliset tavoitteet, toimintaohjeet ja tulokset. Sen alkusointusukulaiselle lihattomalle lokakuulle kaikki on ollut selvää pässinvihaa: Kun lihaa (kala mukaan luettuna) syödään vähemmän, eläimet ja ympäristö voivat paremmin. Lihaa korvaavia tuotteita voi myös ostaa kuluttamatta lihaa epäsuorasti. Muovia ei voi vältellä samalla lailla, eikä muovia välttämällä välttämättä kuormita ympäristöä vähemmän kuin muovia käyttämällä.
Muoviton maaliskuu hajoaa liian moneen suuntaan. Onko se hiilivedytön helmikuu, jonka tarkoituksena on vähentää fossiilisten luonnonvarojen kuluttamista? Vai kestokesäkuu, joka kannustaa vastustamaan kertakäyttökulttuuria? Vai mikromuoviton mätäkuu, jossa valokeilaan otetaan muovien lahoamattomuus?
Hiilivedyttömässä tapauksessa suosittaisiin metallipurkkien sijasta biomuovipakkauksia, joiden valmistaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kestokuukauden aikana kertakäyttölasi ei olisi mitenkään hyväksyttävä muovin korvike, sillä kertakäyttöisten muovipakkausten kuljettaminen on painaviin lasiastioihin verrattuna vähäpäästöistä. Mikromuovittomuuteen pyrittäessä vältettäisiin pakkausmuovin asemesta autoja, koska muovi menee Suomessa yleensä poltto- tai kierrätyslaitokseen mutta autojen renkaista ja tiepinnoitteista irtoaa suuri osa mikromuoveista.
Kohta on huhtikuu ja saa taas käyttää muoviastioita.
Välillä muovittomuusjulistukset menevät hupaisan puolelle niin, että tulee surku etuliitteeksi. Yksi muovittoman maaliskuun viettäjä on onnessaan löytämästään muovittomasta paistopussista. Koska jos paistaa pääsiäisenä lammasta yön yli sähköuunissa, ympäristön kannalta on kaikista keskeisintä, että paistopussi ei ole muovia vaan pinnoitettua paperia.
Toinen muoviton haluaisi erikoisriisinsä muovin sijasta kankaaseen käärittynä, kun Milanossakin sai. Koska niin kivaa kuin Italiaan onkin lentää, on ympäristön kannalta selvästi järkevämpää lähettää kangaspussi takaisin riisinpakkaajalle 7 000 kertaa.
Kolmas ei osta vaatteita, joissa on muovipohjaisia kuituja, vaan suosii puuvillaa, villaa, pellavaa, silkkiä ja nahkaa. Koska onhan esimerkiksi nahka ympäristön kannalta varsin haitatonta verrattuna parkitsemisessa vesistöihin vapautuvaan kromiin.
Muovinvälttelijöiden pahimmat ongelmat tuntuvat olevan muovikelmun korvaaminen ja vessapaperipakkauksen muovikääreen kanssa eläminen. Olen dyykannut kelmurullia, mutta en oikein tiedä, mihin niitä viitsisi käyttää. Ruoantähteet on nopeinta siirtää kannelliseen rasiaan. Käsin syötävät eväät sujautan kätevästi muoviseen leipäpussiin. Jos jääkaappiin mahtuisi iso kulho, sen päälle olisi helpointa laittaa lautanen. Vessapaperin tilalla käytän käsisuihkua jo ihan mukavuus- ja hygieniasyistä.
Muovinpaheksujat eivät näe vessapaperipakettiin sullottua metsää muovilta. Vessapaperia varten tapetaan jatkuvasti puita, sillä kierrätyskuitua riittäisi vain puoleksi vuodeksi. Wc-rullat voisi toki kantaa kotiin muovittomasti hartioilla kuten Neuvostoliitossa, mutta sateen sattuessa hukkaan valuisi kaikki sellulooseissa tuhlatut luonnonvarat, jotka ylittävät ylivoimaisesti muovikääreen ekologisen selkärepun.
Muovinkieltäjien anteeksiantamattomin ajatus, teko ja ajattelun laiminlyönti on muovikelmun korvaaminen mehiläisvahasta valmistetuilla kääreillä. Viedään siis meille korvaamattomilta mehiläisiltä vahatkin pesästä. Tehtailijat varmaan jo suunnittelevat, miten vessapaperimuovit voidaan vaihtaa oravannahkoihin.
Vaikka muovittomuus on mahdottomuus, muoviton maaliskuu voi lisätä tietoisuutta ja auttaa painostamaan poliitikkoja. Jos luonnossa vaillinaisesti hajoavien muovien hintaan ympätään ympäristöhaitat, maatuvien muovien kehitys vauhdittuu. Toivottavasti vuonna 2050 myymälöissä on enemmän muovia kuin kaloja.
Jos muovin välttelyn välttely ei nappaa, nappaa parhaat muovittomuusniksit blogista ensi viikon viikonloppuna.
Onnen tongintaa 
Toisaalta itse laitan kaiken kaupassa selkäreppuun, myös vessapaperirullat, ja olen tehnyt niin jo yli 20 vuotta. En koskaan ota ruokakaupassakaan muovipussia, koska selkäreppu on kätevämpi kuin muovipussi, eli syy ei edes ole koskaan ollut ekologinen.
Monissa kaupassa myytävissä tuotteissa muovia ei oikeasti tarvita mihinkään. Esimerkiksi kasviksia ja hedelmiä ostettaessa muovipussia ei yleensä tarvitse, on vain typerä tapa laittaa kasvikset muovipussiin. Silloin muovipussi on vain arvoton roskiksen täyte, ei mitään muuta. Voi aivan hyvin ostaa vaikka 10 omenaa ja laittaa tarran yhden omenan päälle, ei siinä mitään muovipussia tarvitse. Ja varsinkin olutpakettien kohdalla tämä toimii, ei ne tölkit mitään erillistä muovia tarvitse.
Tietenkin dyykkaajalla ei oikein toimi, jos yhtäkkiä päätettäisiin kaataa kaikki roskat roskikseen ilman muovipusseja. Mutta periaatteessa se olisi kuitenkin järkevin tapa. Jo senkin takia, että muovipusseissa roskat vievät paljon enemmän tilaa kuin ilman muovipusseja (ero on kymmeniä prosentteja, jos ei pompi roskien päällä), joten roskikset pitää tyhjätä paljon useammin. Joten kyse ei edes ole pelkästä muovipussittomuudesta, vaan muustakin.
Ja muuten, käytän muovipusseja myös moneen kertaan, jos mahdollista. Esimerkiksi jos vien panttipullot ja -tölkit kauppaan, voi sen pussin käyttää uudestaankin. Muovipussissa voi ehkä olla vielä hajuja, mutta se on vielä aivan käyttökelpoinen. Ne, jotka taas muovipusseja kauppakasseina käyttävät, voivat käyttää samaa muovipussia kauppakassina kymmeniä tai satoja kertoja.
Olemme pitkälti samoilla linjoilla, mikä käynee ilmi seuraavasta kirjoituksestani, ei seuraavasta.
Itse en tykkää sulloa
ostoksialöytöjä reppuun, koska sinne ei paljon mahdu. Ja mitä enemmän mahtuu, sitä korkeammalle nousee painopiste. Se taas ei ole liikkumisen kannalta hyvä asia tähän aikaan vuodesta näillä pituuksilla ja leveysasteilla.Kymmentä omenaa ei voi ”aivan hyvin” ostaa ilman pussia. Hankalaksi menee punnitseminen, eikä taida kassakaan riemastua liukuhihnalla vierivistä hedelmistä. Järkevyyden raja on mielestäni kolmen ja neljän välillä.
Roskat vievät muovikasseissa päinvastoin vähemmän tilaa, sillä muovikassi on minikokoinen jätepuristin. Meillä täyttyi taloyhtiössä ennen 2–2,5 sekajäteastiaa viikossa. Vaihdoimme yhden sekajätekupin muovinkeräysastiaan, ja nyt näyttäisi, että täyttyisi 2 + 1 astiaa viikossa eli kymmeniä prosentteja enemmän. Muovinkeräysastia tulee piripintaan, koska siellä on höttömuovia kokoon puristamassa vähemmän muovikasseja eikä yhtään painavaa biojätettä.
Jos sekajätteeseen ei pantaisi ollenkaan biojätettä, roskia tuskin kehotettaisiin käärimään muovipussiin. Kun biojäte ei valu pitkin astioita, ainakin täällä päin riittää, että sekajäteastiat pestään kerran vuodessa. Ja toki biojäte maistuu minulle parhaiten muoviin, mieluiten vielä pakkausmuoviin, käärittynä.
Kaupassa ei enää hevin anneta pikkupusseja. Sen sijaan kauppakeskus huoleti jakaa ilmapalloja pennuille ympäristöön vapautettavaksi.
Olen ostanut tänä vuonna yhdeksällä eurolla pieniä henkselipusseja, 500 kpl. Otan aina kaikki tarjottavat muovipussit. Serla 24:n muovipussi on kaikkein paras roskienkeräyspussi.
Meillä on ollut vähän aikaa pieni muovinkeräyspönttö. Se täyttyy yhdessä tai kahdessa päivässä tyhjennyksen jälkeen. Kansi jää raolleen, astia pursuu yli ja muovit vie tuuli. Syväkeräysastiaan laitetut muovit sen sijaan päätyvät jätteenpolttolaitokseen, ja niistä tulee energiaa.
Talousmetsiä, jotka tuottavat tukkipuuta, pitää joka tapauksessa harventaa. Tästä nuoresta puusta tehdään sellua, josta tehdään paperia. Jos ei paperia tehdä, mihin laitetaan harvennetut puut?
Vessapaperia saa vetää viemäristä alas, koska tukkipuuta ei voi tuottaa tuottamatta kuitupuuta. Mehiläisvahakääreitä voi opetella käyttämään, koska vaha tulee samalla kertaa hunajan kanssa. Roskapusseja kelpaa ostaa, koska maaöljyä joka tapauksessa pumpataan bensiiniä varten.
Tämä on sivuvirtapuhetta, ja sen voisi ehkä lisätä argumentointivirheiden loputtomaan luetteloon. Sivutuotteiden ostaminen lisää aina päätuotteen kannattavuutta, joten ostaja ei voi väistää vastuutaan. Toisaalta sivuvirta löytää kyllä yleensä uomansa. Siitä huolehtivat markkinat – kuluttajat aivan suotta.
Jos vessapaperia ei osteta, sellusta tehdään vaikkapa pakkauksia tai kuitupuu päätyy polttolaitokseen. Mehiläisvahaa voi kääreiden sijasta sijoittaa kosmetiikkaan. Jos polyeteenistä ei tule pusseja, siitä voidaan valmistaa kelmua.
Puiden harventamista ei ole Suomessa viime vuosikymmeninä oikein kyseenalaistettu, vaikka syytä ehkä olisi. Nykyään, kun metsänomistaja on joitakin vuosia saanut jotenkuten päättää omistamansa metsän kohtalosta, ei ole enää mikään luonnonlaki, että metsästä otetaan sellupuuta tulevan kasvun toivossa.
Luonto-, virkistys- ja maisema-arvojen ohella suuri merkitys on tukki- ja kuitupuun hintojen suhteella.
Olen palannut lukemaan näitä kahta muovikirjoitusta useamman kerran, koska toivoisin, että ne kuuluisivat kaikille perussivistyksen oppimäärään.
Siitä olen samaa mieltä, ettei muovikelmua tarvita keittiössä, mutta jos käyttötarkoitusta mietit, niin ala ottaa kuvia kehoon! Vältelläkseen vaatteista tarttuvia, mahdollisia tulehdusta aiheuttavia pöpöjä, on tuoreen tatuoinnin kelmuttelu äkkiseltään ainoa, mihin sitä keksin käyttää.
Kiitos! Eiköhän tämä kirjoitus kommentoimalla nouse hieman korkeammalle nykysivistyksen oppimäärässä eli Googlen hakutuloksissa. Ja eiköhän jossain ole ekokampaamojen tapainen ekotatuoimo, jossa muovikelmu on korvattu mehiläisvahakääreellä.