Zero waste on roskaa

Otso Sillanaukee, Suomen johtava zero waste -asiantuntija, katsoi kotimaahan palattuaan eteisensä lattiaa. ”Veri valahti kasvoilta ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan alaspäin.”

Mikä häntä odotti? Karhukirje? Homekasvusto? Ruumis? Ei mikään näistä. Posti oli tuonut Sillanaukeen tilaaman Nature-lehden muoviin pakattuna. Sillanaukee sisuuntui, lähetti palautetta ja sai kohta lehtensä paperikuoressa. Sitä hän ei jäänyt pohtimaan, kuinka monta ohutta muovikäärettä voidaan valmistaa yhteen kirjekuoreen kulutetuilla luonnonvaroilla. Mutta zero wastessa ei olekaan tärkeintä tehdä hyvää vaan sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Otso Sillanaukeen kirjaa Zero waste – jäähyväiset jätteille (S & S, 2018) on kääritty muoviin huomattavia määriä, sillä teoksesta tuli kirjastojen varausjonojen suosikki. Itse kirja on painettu veikeälle, kerrankin kierrätetyn näköiselle kierrätyspaperille sekä aaltopahvista tutulle neitseelliselle kraftlainerille. Kanteen ei ole päässyt zero wasten ilmeisesti tekstiilialalta napattu näppärä suomennos nollahukka.

Ikkunan välissä sanomalehtiä, tyhjiä elintarvikepakkauksia ja Zero waste -kirja, jonka otsikosta erottuvat sanat ”ero” ja ”aste”.

Zero wasten eli nollahukan ja negative wasten eli minus lupuksen välillä on enemmän kuin aste-ero. Keräsin viikon aikana tarpeettomiksi käyneet asiat lasin sisälle, kuten zero waste -piireissä on tapana. Sanomalehdet oli tilattu, kirja oli varattu ja fariinisokeripussi oli vuosia sitten ostettu. Kaikki muu oli jo kertaalleen käynyt jäteastiassa. Biojätteet pussitin kuvan takia; yleensä kippaan ne jonkun toisen vajaaseen pussiin.

Olisin varmasti ollut innoissani tästä kirjasta Sillanaukeen ikäisenä. Silloin toin kaupasta jauhelihaa mutta vein rasiat vanhemmilleni poltettavaksi. Ostin neljän kilon metallisen käsipainon, mutta käytin niittejä uudestaan (Sillanaukee suosii paperiliittimiä niittien ”kertakäyttöisyyden” takia). Kun lehdissä alettiin vähitellen puhua piilovirroista, tajusin keskittyneeni liiaksi omille silmilleni näkyvään.

Virtoihin viittaa Sillanaukeekin: ”Jokaisen panoksella on merkitystä, pienistä puroista syntyvät suurimmatkin virrat.” Tämän nollahukkalaisten keskeisen opinkappaleen huomasin vääräksi jo pienenä, kun kaavoitin saappaankannallani verkostoja kevään sulamisvesille. Kun ilma lämpeni, purot eivät kasvaneet virroiksi vaan ne kuivuivat. Jos pienillä teoilla olisi suuri vaikutus, niitä ei sanottaisi pieniksi.

Zero waste eli nollahukka tarkoittaa pyrkimistä siihen, että omassa taloudessa syntyisi mahdollisimman vähän jätettä. Tästä periaatteesta voidaan joustaa, jos muovijätteen sijasta kotona voidaan tuottaa puu-, pahvi-, paperi-, lasi- tai metallijätettä. Ideologiaan kuuluu myös välttää etikkahappoa ja ruokasoodaa eli natriumvetykarbonaattia hienostuneempia kemikaaleja. Lisäksi tärkeää tuntuu olevan minimalismi eli tavarapaljouden rajoittaminen. Tämä kuvaus on omani, koska Sillanaukeen kirja ei suoraan määrittele nollahukkaa, ei edes luvussa nimeltä ”Mitä on nollahukka?”.

Kyseisessä luvussa kyllä lukee: ”Minun tavoitteeni on elämälläni aiheuttamani kaatopaikkajätteen minimoiminen.” Se ei ole kummoinen tavoite, koska nyky-Suomessa kaatopaikkajätteen tuottaminen ei ole ihan yksinkertaista. Helpoiten se kai onnistuu jättämällä lasin kierrättämättä. Eikö Sillanaukee tiedä, että sekajäte menee Suomessa poltettavaksi, vai käyttääkö hän paheellisemmalta kuulostavaa kaatopaikkajäte-sanaa tahallaan? Kirjan lukuisat muut virheet lienevätkin sitten tuottamuksellisia.

”Me suomalaiset tuotamme noin 2,6 miljoonaa tonnia jätettä vuosittain. Tuotamme enemmän jätettä kuin kasvihuonekaasuja, mutta kannattaa muistaa, että jätehuolto tuottaa niitä myös.” Sillanaukee käyttää jostain syystä vuoden 2014 lukua, vaikka uudempiakin tilastoja olisi ollut. Joka tapauksessa suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt olivat tuolloin 63 miljoonaa tonnia. (Jätehuollon hiilidioksidipäästöt olivat 2,2 miljoonaa tonnia, ja luku on pienentynyt vuosi vuodelta.)

”Kokonsa takia lentokoneet kuluttavat enemmän polttoainetta muihin liikennevälineisiin verrattuna, ja suurin osa polttoaineesta tarvitaan nousun ja laskun aikana.” Boeing 747 kuluttaa 5 gallonaa maililla, Silja Serenade 160 kilogrammaa merimaililla. Henkeä kohti laskettuna täysi 747 tarvitsee tietyllä matkalla vähemmän polttoainetta kuin kuljettajaa kuljettava henkilöauto.

”Maalämpö on uusiutuva ja käytännössä ilmainen energianlähde, joka tekee kodista omavaraisemman kulutetun energian suhteen.” Nyt saa lukija itse päättää, uskoako painettua sanaa vai päivystävää Suomi24-kommentaattoria: ”tyhjäkäynti on maalämmöllä sitä että konepyörii ja liikuttaa nesteitä ja käy ihan ilman rasitusta, sittenkun rasittuu eli lämpöä tarvitaan niin rupee pumput rasittumaan ja sähköä palaa…ottakaahan pojjaat selvää asiosta älkääkä kirjoittako mitä ette tiedä. luuletteko että maalämpö ilaseksi pyörii? voi voi….”

”Kaikki muovin keksimisen jälkeen tuotettu muovi on edelleen olemassa maapallolla, jossain muodossa.” Näinhän sen Greenpeace otsikoi, mutta on 91 prosenttiakin järkyttävän iso osuus.

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kieltänyt Suomessa BPA:n käytön tuttipulloissa ja niiden tuttiosissa.” THL on sosiaali- ja terveysministeriön alainen asiantuntijalaitos; päätös kieltämisestä tehtiin EU-tasolla.

”Biomuoviin lisättyjen ainesosien vuoksi se on myös laadultaan huonompaa eikä kestä rasitusta tai esimerkiksi vettä samalla tavalla kuin tavallinen muovi, vaan alkaa ennakoimattomasti hajota ja vapauttaa partikkeleita kosketuksissa olevaan tuotteeseen.” Biomuovi on yläkäsite, johon kuuluu biohajoavien muovien lisäksi perinteisten muovien kaltaiset biopohjaiset muovit.

”Monet take-away-astiat eivät ole kierrätettäviä, vaikka niin saattaisi luulla. Pahviset kahvimukit vuorataan edelleen muovipohjaisella pinnoitteella, etteivät ne vuotaisi.” Ovatko kirjan esikuvat niin vahvasti Yhdysvalloissa, että edes kierrätyksen alkeita ei osata lukijalle selostaa? Suomen kartonkikierrätyksessä muovi on osattu erottaa jo vuosikymmeniä. Kirja ei vastaa Iltalehden toimittajan ymmärrettävään odotukseen: ”– – koska kyseessä on suomalainen opus, sen vinkit ovat taatusti meille soveltuvia.”

”Pahvi- ja paperijätteen voi käyttää kotona esimerkiksi lasten kanssa askarteluun tai takan sytyttämiseen.” Askartelu on kannatettavaa uudelleenkäyttöä. Seuraavaksi jätehierarkiassa tulee kuitenkin kierrätys, ei energiana hyödyntäminen. Jätteiden polttaminen takassa on kyseen- tai pikemminkin pöyristyksenalaista, kun puun pienpoltto aiheuttaa Suomessa puolet pienhiukkaspäästöistä ja parisataa ennenaikaista kuolemaa vuodessa.

”Lyijykynät eivät nimestään huolimatta onneksi sisällä lyijyä vaan grafiittia, joka on maatuvaa, samoin kuin kynien valmistukseen käytetty puu.” Ei tuottaisi Helsinki läheskään niin hiilidioksidipitoista kaukolämpöä, jos hiili todella maatuisi.

”Toisin kuin imurointi, ei harjaaminen pöllytä pölyä ympäri huonetta siivouksen yhteydessä. Nollahukkakodin pölyt voi muutenkin kompostoida biojätteiden mukana.” Arkijärjellä ajateltuna imuri teki harjaamiselle sen, mitä savupiippu sai aikaan savupirtille. Koska arkijärkeilyllä ei voi korvata tutkimustietoa, varmistin asian Hengitysliiton sisäilma-asiantuntijalta. Hän kannatti pölyä sitovia menetelmiä, joihin ei kuulu harja mutta nykyaikaisella suodattimella varustettu imuri kuuluu. Vähän savupirttiä nuoremmista taloista kompostiin voisi pölyn mukana päätyä DDT:tä. Pölyssä voi olla myös BBP:tä, DBP:tä, DEHA:ta, DEHP:tä, DIBP:tä, HBCD:tä, HHCB:tä, MeP:tä, TDCPP:tä ja TPHP:tä, ainakin suurempi kuin nolla -hukka -kodeissa.

Kemikaalien kanssa zero waste -ajattelijat ovat hukassa. Sillanaukee antaa kirjassaan kotitekoisen putkenavaajan ohjeen: ”Sekoita suola ja ruokasooda keskenään. Kaada ensin neljäsosa seoksesta suoraan viemäriin. Lämmitä etikka pannussa höyryäväksi ja kaada puolet viemäriin suolaseoksen päälle. Anna vaikuttaa sen aikaa, kun kiehautat veden. Veden kiehahdettua kaada se kokonaan viemäriin. Toista tarvittaessa, kunnes viemäri ei enää ole tukossa.”

Menetelmä ei vaikuta ihan jätteettömältä, koska käyttämättä jää kolme neljäsosaa suolan ja ruokasoodan seoksesta sekä puolet lämmitetystä etikasta. Suolan merkitystä voi vain arvailla. Teoriassa sillä voisi ehkä avata jäätymällä tukkiutuneen putken. Ruokasooda ja etikka taas reagoivat keskenään, ja tuloksena on hiilidioksidia, joka tuottaa varmasti vaikuttavia kuplia. Jos kotitekoinen putkenavaaja johonkin perustuu, niin kiehuvaan veteen. Tehokkaammin rasvaa kuitenkin liuottaa kaupallisen putkenavaajan sisältämä natriumhydroksidi (kaksi kemikaalia vähemmän kuin kotitekoisessa!). Vähiten ympäristöä ja eniten ihmistä kuormittavaa on avata ja puhdistaa hajulukko käsin.

Käytetty kondomi ja Zero waste -kirja, jonka kannessa näkyvät sanat ”ro” ja ”ast”.

Epäjohdonmukaisia ihmisiä on hauska piikitellä. Jätekokoelmassani oli kondomikin, toisin kuin zero waste -piireissä on tapana. Lasiroskikseen ei ilmeisesti olekaan tarkoitus kerätä kaikkia jätteitä vaan jonkinlainen näyttävä valikoima, mieluiten pieneltä näyttävä.

Kun tosiasioilla ja todellisuudella ei ole niin väliä, nollahukkailun sanoma ymmärrettävästi vetoaa: ”Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että voisin elää yksinkertaisemmin ja ympäristöystävällisemmin tinkimättä elämänlaadusta. – – Nollahukkaelämäntyyli oli konkreettinen vastaus kysymyksiini siitä, mitä minä voisin tehdä ilmastonmuutokselle ja miten voisin edistää kestävää kehitystä omassa elämässäni.”

Jos sivuutetaan jatkuvasta viherpesusta kutistuneet ja haalistuneet sanat ”ympäristöystävällinen” ja ”kestävä kehitys”, jäljelle jää kaksi paljastavaa ilmausta: ”tinkimättä elämänlaadusta” ja ”konkreettinen vastaus”. On oireellista, että Sillanaukee on korvannut zero wasten viiden R-sanan litaniassa refusen eli kieltäytymisen toisella K-alkuisella, kanna mukana. Maapallon tilasta huolestuneet ihmiset haluavat ilmeisesti uskotella itselleen, että he voivat säilyttää nykyisen elintasonsa, kun he näkevät tekevänsä jotain ympäristön puolesta. Lopputulos on surkuhupaisa.

Biojätteitä säilytetään ”epämukavien hajujen” vuoksi pakastimessa, vaikka toisaalla surkutellaan laitteen suurta sähkönkulutusta. Omaa energiaa ei säästellä, kun etsitään kaupassa tarratonta hedelmää. Viitseliäs löytää bambuhammasharjan – ja osaa hankkiutua siitä eroon: ”Harjakset pitää vain ennen varren kompostoimista irrottaa pihdeillä ja selvittää, sopivatko ne muovinkeräykseen.”

Se pitää kuitenkin muistaa, että lentokoneeseen otettu oma haarukka saatetaan takavarikoida Balilla. Teräksinen vesipullo on sen sijaan monessa paikassa sallittu: ”Tämä kuva on otettu Singaporen lentokentältä ja olen käyttänyt vastaavia Suomen, Thaimaan, Japanin ja Indonesian lentokentillä.”

Kun on käynyt maailman zero visible waste -pääkaupungissa Singaporessa, matkalaukun tunnistetarra on kuin designroska sekajätteille ja toimittajille varatussa lasipurkissa. Sanoinko jo, että jätteettömyyteen minua motivoi ilmastonmuutoksen hidastaminen?

”Kokemasi epämukavuus ei ole riittävä peruste olla tekemättä valintoja – se että esimerkiksi kannat omaa kangaskassia ja juomapulloa mukanasi tai keräät kaatopaikkajätteitäsi omaan purkkiin on pieni hinta siitä hyödystä, joka siitä koituu yhteiselle ympäristöllemme”, Sillanaukee kirjoittaa. Hiilijalanjälki näyttää niin paljon paremmalta, kun saa hiottua pois jätteiden muodostaman liikavarpaan.

Vinkit muovia välttävään, tyydyttävään ja hyvään elämään

Kaupat ovat tottuneet perustelemaan kaikenlaiset hullutukset sillä, että asiakkaat arvostavat vaivattomuutta. Muoviton maaliskuu on osaltaan muuttanut luvallisia puhetapoja. Muovia välttävä näet huomaa, että elämästä ei tee tyydyttävää helppous vaan hyveellisyyden tavoittelu.

Kerron nyt joitain muovinkkejä eli niksejä, joilla olen vähentänyt muovin kulutusta. Minusta niiden merkitystä ei kannata liioitella, mutta ehkä uskot mieluummin kestävyystieteen professoria: ”Sillä, että kuluttajat yrittävät välttää kertakäyttömuovia, on isossa mittakaavassa erittäin suuri merkitys.”

Valitse vinkeistä vinkeistä yksi, jota et ole ennen kokeillut. Anna muovinkin olla osa ympäristöongelmien ratkaisua, sillä mitään keinoa ei ole varaa heittää menemään.

Pääsääntö: Et tarvitse kertakäyttöisiä muovikasseja tai -pusseja etkä monia muitakaan pakkausmuoveja.

Tarvitsetko kauppakassin? Hanki muovinen tai kankainen kestokassi. Sellaisen saa kaupasta, messuilta tai roskiksesta. Kangaskassia voit kantaa mukanasi joka paikkaan, sillä se vie taiteltuna yhtä paljon tilaa kuin älypuhelimesi.

Muista kuitenkin, että puuvillakassi suojelee enemmän imagoasi kuin maapalloamme. Kaupan ”kertakäyttöistä” muovikassia voi nimittäin käyttää helposti kymmeniä kertoja, jos sinne ei sullo viiltäviä pakkauksia miten sattuu. Tällöin ympäristö kuormittuu niin vähän, että puuvillakassi pääsee samaan vanhan suomalaisen tutkimuksenkin perusteella vasta tuhansilla käyttökerroilla.

Kangaskassi-Almoilla ja -Jalmareilla on täten kaksi ongelmaa. Ensinnäkään ei taida olla yhtään tunnettua tapausta, jossa ympäristötietoinen kuluttaja olisi käynyt tuhansia kertoja nykymuotoisissa marketeissa menettämättä elämänuskoaan. Toiseksi jo sadat käyttökerrat saavat puuvillaisen tai polypropeenisen kangaskassin niin nuhjuiseksi, että se ei enää pysty kannattelemaan käyttäjänsä imagoa.

Tarvitsetko hedelmäpussin? Banaaniterttu tai kaksi appelsiinia tulevat toimeen ilman muoviakin. Muissa tapauksissa kestopussi on hyvä ratkaisu, jos sen ei odota pysyvän hohtavan valkoisena. Toisaalta kaupan maksuttomia hedelmäpussejakin voi käyttää ainakin kymmenen kertaa. Kun punnitustarran sijoittaa tarkalleen edellisen päälle, ei tule ongelmia kassalla ja päällimmäisen tarran voi irrottaa kotona.

Tarvitsetko rasian hedelmille tai vihanneksille? Jätä rasiaan tai verkkopussiin pakatut kasvikset kauppaan. Vastaavia tuotteita on usein myös irtomyynnissä. Viinirypäleitä tosin ympäröi aina jonkinlainen muovi, mutta ne ovat onneksi yhtä tarpeellisia kuin homeenestoaineella päällystetty sokerivesi.

Valmis pakkaus saa sinut ostamaan enemmän kuin haluat, mikä usein lisää hävikkiä. Jos rasiassa tai pussissa pilaantuu yksi hedelmä, kaupan tai kodin työntekijä joutuu kuluttamaan aikaansa syömäkelpoisten hedelmien erotteluun. (No ei tietenkään joudu: koko pakkaus lentää säälittä roskiin ainakin kaupoissa mutta havaintojeni mukaan usein myös kotitalouksissa.)

Tarvitsetko muovitetun kurkun? Kurkku pitää pakata muoviin, koska se on suurimmaksi osaksi vettä ja kuivuu siksi helposti. Tiesitkö, että Suomessa saa hyvää vettä hanasta?

Luomukurkku tarvitsee ympärilleen enemmän muovia kuin tavallinen kurkku, koska luomu ja tavis eivät saa mennä sekaisin. Sekoittumisesta tekee erityisen vaarallista se, että tuotteiden kilohinnoissa on moninkertainen ero.

Tarvitsetko astian irtotuotteille? Oman astian mukana pitäminen on helppoa, kunhan ei mukaudu mitään viitsimättömälle nykyihmiselle uskoteltuun malliin ja paisuttele omaa mitätöntä vaivannäköään. Neuvostoliitossa smetana ostettiin omaan lasipurkkiin.

Ongelmaksi tulee se, että harva haluaa maksaa oman astian käytöstä ylihintaa. Irtosalaatti kannattaakin punnita kaupan rasiaan, ja rasian voi käytön jälkeen pestä seuraavaa kertaa varten. Palvelutiskillä voi pyytää myyjää taaraamaan astian painon pois. Se oli yllättävän tuntematon toimintamalli ainakin kymmenisen vuotta sitten, kun vielä tein ruokaostoksia.

Lihatiskillä sain oman astian kanssa varautua pettymyksiin. Myyjä punnitsi usein tuotteen paperin päällä ennen astiaan siirtämistä ja olisi yhtä hyvin voinut kääriä ostokseni siihen paperiin. Pahimmassa tapauksessa punnitusalustana oli kertakäyttöinen muoviastia. Ja vaikka tiskillä kaikki olisi sujunut siedettävästi, kassalla omaa astiaa saatettiin katsoa kuin todistusaineistona myymälävarkaudesta.

Onneksi ihminen ei tarvitse lihaa tai kalaa. Ja jos pakkausmuoveja aikoo vältellä, minulla on pieni aavistus siitä, mistä materiaalista eläinten rehusäkit on valmistettu. Kasviksissakaan muovia ei kulu eniten lopullisen tuotteen pakkaamiseen. Maatalous on täynnä muovia.

Pullonpalautusautomaatti, jonka vieressä on roska-astia täynnä muovikasseja.

Tiesitkö, että pullonpalautuskoneen vieressä oleva roskapussi on täynnä roskapusseja?

Tarvitsetko roskapussin? Ostetuissa roskapusseissa on kussakin omat ongelmansa. Koska kaikki eivät vielä välttele kertakäyttömuoveja, löydät pullonpalautusautomaatin vierestä yhdellä kertaa roskapusseja loppuvuodeksi. Mikään ei estä käyttämästä näitä panttikasseja myös kauppakasseina, paitsi häveliäisyytesi. Jos panttikassit otetaan mukaan ekologisuuskisaan, puuvilla-Akhilleuksen ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa muovikilpikonnaa.

Mikäli panttikassien olutjäämät ällöttävät, automaatin vieressä on usein allas, jossa voit pestä kassit kuin edellä mainitussa Neuvostoliitossa (eikä tämän ole tarkoitus olla mikään zyskovitsi, jossa yritän suurella ja mahtavalla tehdä jostakin asiasta vähäpätöistä ja surkuteltavaa).

Toinen vaihtoehto roskapussin ostamiselle on se, että aukaiset taloyhtiösi roskiksella naapurisi vajaan roskapussin ja kippaat jätteesi sinne (joudut ehkä tilaa tehdäksesi ensin ottamaan pussista itsellesi avaamattoman rahkapurkin ja pari moitteetonta omenaa). Jäteastioissa näkee nykyään paljon revittyjä muovikasseja, eli huolellinenkaan neitseelliseen muovikassiin pakkaaminen ei auta, jos jättää sisällön liian kiinnostavaksi eli kierrättämättä.

Syväkeräysastiaan roskat voi mielestäni ripotella sellaisenaan. Kun jättimäinen roskapussi sitten nostetaan maan alta tyhjennettäväksi, tuuli voi kai periaatteessa napata jonkin karkkipaperin. En ole kuitenkaan kaupungilla kulkiessani nähnyt tarpeelliseksi kääriä keräämiäni roskia muovipussiin ennen puisto-Molokiin viskaamista.

Tarvitsetko biojätepussin? Muoviset biojätepussit ovat vihonviimeisiä, nimittäin biojätelaitoksella hajoavien asioiden joukossa. Kartonkinen puurohiutalepakkaus on periaatteessa huono valinta siksi, että siinä on paljon kierrätettävää ainesta. Paperipussi on sopivan ohut, mutta niitä on turha ostaa, kun sanomalehdetkin on keksitty. Kaukonäköinen on tietysti jemmannut tabloideja edeltäneitä isoja lehtiä. Vanhoista lehdistä ei mustekaan irtoa paperinkierrätyksessä kovin helposti.

Märkä biojäte kostuttaa paperin, joten tällainen biojätepussi saattaa tarvita jäteastiaan vientiä varten muovisen alusastian tai pussin. Itse olen sen verran laiska, että kerään biojätteen suoraan muovikulhoon. Jätepisteellä kumoan sitten kulhon joko levittämäni sanomalehtiaukeaman päälle tai naapurin vajaaksi jättämään biojätepussiin. Jos olisin enolaiska, repisin aluspaperin samalla kertaa paperinkeräysastiasta. Kulhon pyyhin käsipaperilla, jota löytyy sekajätteiden puolelta esimerkiksi pikaruokapaikkojen paperikasseista.

Tarvitsetko kakkapussin? Koirankakat voi kerätä hedelmäpussiin, leipäpussiin tai muuhun muovipussiin. Jos välttelet hedelmäpusseja etkä osta paljon leipää, pusseja tuskin kertyy tarpeeksi. Lisää löydät sekajäteastioista tai vaikka työpaikkasi kahvihuoneen roskiksesta. Pieni koira tai pentu saattaa papanoida niin vähäisiä annoksia, että voit kääriä jätöksen paperiin (älä siis heitä lautasliinaa pois, jos sellainen on jossain pakko ottaa).

Tarvitsetko muoviin pakattuja nesteitä? Osta nestesaippuan sijasta palasaippuaa. Vaihda nestemäinen pyykinpesuaine pahviin pakattuun jauheeseen (jauhe on tehokkaampaakin). Suosi tiivisteitä. Karsi juomien hankkiminen minimiin.

Nyt jutun etenemisen vuoksi keksitty kadunmies parkaisee, eikö enää saa edes juomia ostaa. No, aikuisen eläimen tarvitsee juoda vain vettä. Mehut, limsat ja kaljat ovat opeteltuja veden korvikkeita. Jos et pysty luopumaan edes tarpeettomista ja terveydelle haitallisista asioista, miten ikinä pystyt luopumaan sellaisista tarpeellisista ja terveellisistä asioista, joista sinun on luovuttava joko vapaaehtoisesti pahimman välttämiseksi tai pakolla yhteiskunnan romahdettua kuudennen sukupuuttoaallon täytäntöönpanoon?

Nestepakkauksissa ongelmallisinta on sisus eli se, että liikuttelemme vettä edestakaisin. Lasipullo on muovista huonompi, koska siinä energiaa kuluu huomattavasti myös pakkauksen kuljettamiseen eikä lasin kierrättäminen ole mitenkään yksinkertaista.

Pantillisista muovipulloista vain kirkkaat kierrätetään uusiksi pulloiksi. Värillisistä pulloista valmistetaan esimerkiksi mikromuoveja tupruttelevia fliissivaatteita. Kaikki Suomessa palautetut muovipullot voitaisiin käsitellä täällä, mutta se ei ole Palpalle mikään arvo vaan riski.

Muiden muoviastioiden kierrätys on vielä surkeampi soppa. Eri muovilaatuja ja lisäaineita sekoittamalla saadaan sellainen jäteliemi, ettei kannata haikailla hightech-tuotteita eikä edes Hai-saappaita. Muovinkeräysastiaan on kuitenkin sen hyvän ihmisen tyydyttävä, joka ei enää maaliskuun jälkeen ole muovia välttävä.

Suuri kupla: muoviton maaliskuu

Muoviton maaliskuu on typerröittävä kampanja. Se pitää paljon melua itsestään mutta on vaatimaton niin ihmisten suuntaan kuin vaikuttavuudeltaankin. Kampanja osoittaa lähinnä, että ihmisten vapaaehtoisilla toimilla ei ole kummoista merkitystä, jos halutaan pelastaa mitä maapallosta pelastettavissa on.

Muovittomalta maaliskuulta puuttuvat täsmälliset tavoitteet, toimintaohjeet ja tulokset. Sen alkusointusukulaiselle lihattomalle lokakuulle kaikki on ollut selvää pässinvihaa: Kun lihaa (kala mukaan luettuna) syödään vähemmän, eläimet ja ympäristö voivat paremmin. Lihaa korvaavia tuotteita voi myös ostaa kuluttamatta lihaa epäsuorasti. Muovia ei voi vältellä samalla lailla, eikä muovia välttämällä välttämättä kuormita ympäristöä vähemmän kuin muovia käyttämällä.

Muoviton maaliskuu hajoaa liian moneen suuntaan. Onko se hiilivedytön helmikuu, jonka tarkoituksena on vähentää fossiilisten luonnonvarojen kuluttamista? Vai kestokesäkuu, joka kannustaa vastustamaan kertakäyttökulttuuria? Vai mikromuoviton mätäkuu, jossa valokeilaan otetaan muovien lahoamattomuus?

Hiilivedyttömässä tapauksessa suosittaisiin metallipurkkien sijasta biomuovipakkauksia, joiden valmistaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kestokuukauden aikana kertakäyttölasi ei olisi mitenkään hyväksyttävä muovin korvike, sillä kertakäyttöisten muovipakkausten kuljettaminen on painaviin lasiastioihin verrattuna vähäpäästöistä. Mikromuovittomuuteen pyrittäessä vältettäisiin pakkausmuovin asemesta autoja, koska muovi menee Suomessa yleensä poltto- tai kierrätyslaitokseen mutta autojen renkaista ja tiepinnoitteista irtoaa suuri osa mikromuoveista.

Tyhjä keltainen muovipakkausten keräysastia.

Kohta on huhtikuu ja saa taas käyttää muoviastioita.

Välillä muovittomuusjulistukset menevät hupaisan puolelle niin, että tulee surku etuliitteeksi. Yksi muovittoman maaliskuun viettäjä on onnessaan löytämästään muovittomasta paistopussista. Koska jos paistaa pääsiäisenä lammasta yön yli sähköuunissa, ympäristön kannalta on kaikista keskeisintä, että paistopussi ei ole muovia vaan pinnoitettua paperia.

Toinen muoviton haluaisi erikoisriisinsä muovin sijasta kankaaseen käärittynä, kun Milanossakin sai. Koska niin kivaa kuin Italiaan onkin lentää, on ympäristön kannalta selvästi järkevämpää lähettää kangaspussi takaisin riisinpakkaajalle 7 000 kertaa.

Kolmas ei osta vaatteita, joissa on muovipohjaisia kuituja, vaan suosii puuvillaa, villaa, pellavaa, silkkiä ja nahkaa. Koska onhan esimerkiksi nahka ympäristön kannalta varsin haitatonta verrattuna parkitsemisessa vesistöihin vapautuvaan kromiin.

Muovinvälttelijöiden pahimmat ongelmat tuntuvat olevan muovikelmun korvaaminen ja vessapaperipakkauksen muovikääreen kanssa eläminen. Olen dyykannut kelmurullia, mutta en oikein tiedä, mihin niitä viitsisi käyttää. Ruoantähteet on nopeinta siirtää kannelliseen rasiaan. Käsin syötävät eväät sujautan kätevästi muoviseen leipäpussiin. Jos jääkaappiin mahtuisi iso kulho, sen päälle olisi helpointa laittaa lautanen. Vessapaperin tilalla käytän käsisuihkua jo ihan mukavuus- ja hygieniasyistä.

Muovinpaheksujat eivät näe vessapaperipakettiin sullottua metsää muovilta. Vessapaperia varten tapetaan jatkuvasti puita, sillä kierrätyskuitua riittäisi vain puoleksi vuodeksi. Wc-rullat voisi toki kantaa kotiin muovittomasti hartioilla kuten Neuvostoliitossa, mutta sateen sattuessa hukkaan valuisi kaikki sellulooseissa tuhlatut luonnonvarat, jotka ylittävät ylivoimaisesti muovikääreen ekologisen selkärepun.

Muovinkieltäjien anteeksiantamattomin ajatus, teko ja ajattelun laiminlyönti on muovikelmun korvaaminen mehiläisvahasta valmistetuilla kääreillä. Viedään siis meille korvaamattomilta mehiläisiltä vahatkin pesästä. Tehtailijat varmaan jo suunnittelevat, miten vessapaperimuovit voidaan vaihtaa oravannahkoihin.

Vaikka muovittomuus on mahdottomuus, muoviton maaliskuu voi lisätä tietoisuutta ja auttaa painostamaan poliitikkoja. Jos luonnossa vaillinaisesti hajoavien muovien hintaan ympätään ympäristöhaitat, maatuvien muovien kehitys vauhdittuu. Toivottavasti vuonna 2050 myymälöissä on enemmän muovia kuin kaloja.

 

Jos muovin välttelyn välttely ei nappaa, nappaa parhaat muovittomuusniksit blogista ensi viikon viikonloppuna.