Vinkit muovia välttävään, tyydyttävään ja hyvään elämään

Kaupat ovat tottuneet perustelemaan kaikenlaiset hullutukset sillä, että asiakkaat arvostavat vaivattomuutta. Muoviton maaliskuu on osaltaan muuttanut luvallisia puhetapoja. Muovia välttävä näet huomaa, että elämästä ei tee tyydyttävää helppous vaan hyveellisyyden tavoittelu.

Kerron nyt joitain muovinkkejä eli niksejä, joilla olen vähentänyt muovin kulutusta. Minusta niiden merkitystä ei kannata liioitella, mutta ehkä uskot mieluummin kestävyystieteen professoria: ”Sillä, että kuluttajat yrittävät välttää kertakäyttömuovia, on isossa mittakaavassa erittäin suuri merkitys.”

Valitse vinkeistä vinkeistä yksi, jota et ole ennen kokeillut. Anna muovinkin olla osa ympäristöongelmien ratkaisua, sillä mitään keinoa ei ole varaa heittää menemään.

Pääsääntö: Et tarvitse kertakäyttöisiä muovikasseja tai -pusseja etkä monia muitakaan pakkausmuoveja.

Tarvitsetko kauppakassin? Hanki muovinen tai kankainen kestokassi. Sellaisen saa kaupasta, messuilta tai roskiksesta. Kangaskassia voit kantaa mukanasi joka paikkaan, sillä se vie taiteltuna yhtä paljon tilaa kuin älypuhelimesi.

Muista kuitenkin, että puuvillakassi suojelee enemmän imagoasi kuin maapalloamme. Kaupan ”kertakäyttöistä” muovikassia voi nimittäin käyttää helposti kymmeniä kertoja, jos sinne ei sullo viiltäviä pakkauksia miten sattuu. Tällöin ympäristö kuormittuu niin vähän, että puuvillakassi pääsee samaan vanhan suomalaisen tutkimuksenkin perusteella vasta tuhansilla käyttökerroilla.

Kangaskassi-Almoilla ja -Jalmareilla on täten kaksi ongelmaa. Ensinnäkään ei taida olla yhtään tunnettua tapausta, jossa ympäristötietoinen kuluttaja olisi käynyt tuhansia kertoja nykymuotoisissa marketeissa menettämättä elämänuskoaan. Toiseksi jo sadat käyttökerrat saavat puuvillaisen tai polypropeenisen kangaskassin niin nuhjuiseksi, että se ei enää pysty kannattelemaan käyttäjänsä imagoa.

Tarvitsetko hedelmäpussin? Banaaniterttu tai kaksi appelsiinia tulevat toimeen ilman muoviakin. Muissa tapauksissa kestopussi on hyvä ratkaisu, jos sen ei odota pysyvän hohtavan valkoisena. Toisaalta kaupan maksuttomia hedelmäpussejakin voi käyttää ainakin kymmenen kertaa. Kun punnitustarran sijoittaa tarkalleen edellisen päälle, ei tule ongelmia kassalla ja päällimmäisen tarran voi irrottaa kotona.

Tarvitsetko rasian hedelmille tai vihanneksille? Jätä rasiaan tai verkkopussiin pakatut kasvikset kauppaan. Vastaavia tuotteita on usein myös irtomyynnissä. Viinirypäleitä tosin ympäröi aina jonkinlainen muovi, mutta ne ovat onneksi yhtä tarpeellisia kuin homeenestoaineella päällystetty sokerivesi.

Valmis pakkaus saa sinut ostamaan enemmän kuin haluat, mikä usein lisää hävikkiä. Jos rasiassa tai pussissa pilaantuu yksi hedelmä, kaupan tai kodin työntekijä joutuu kuluttamaan aikaansa syömäkelpoisten hedelmien erotteluun. (No ei tietenkään joudu: koko pakkaus lentää säälittä roskiin ainakin kaupoissa mutta havaintojeni mukaan usein myös kotitalouksissa.)

Tarvitsetko muovitetun kurkun? Kurkku pitää pakata muoviin, koska se on suurimmaksi osaksi vettä ja kuivuu siksi helposti. Tiesitkö, että Suomessa saa hyvää vettä hanasta?

Luomukurkku tarvitsee ympärilleen enemmän muovia kuin tavallinen kurkku, koska luomu ja tavis eivät saa mennä sekaisin. Sekoittumisesta tekee erityisen vaarallista se, että tuotteiden kilohinnoissa on moninkertainen ero.

Tarvitsetko astian irtotuotteille? Oman astian mukana pitäminen on helppoa, kunhan ei mukaudu mitään viitsimättömälle nykyihmiselle uskoteltuun malliin ja paisuttele omaa mitätöntä vaivannäköään. Neuvostoliitossa smetana ostettiin omaan lasipurkkiin.

Ongelmaksi tulee se, että harva haluaa maksaa oman astian käytöstä ylihintaa. Irtosalaatti kannattaakin punnita kaupan rasiaan, ja rasian voi käytön jälkeen pestä seuraavaa kertaa varten. Palvelutiskillä voi pyytää myyjää taaraamaan astian painon pois. Se oli yllättävän tuntematon toimintamalli ainakin kymmenisen vuotta sitten, kun vielä tein ruokaostoksia.

Lihatiskillä sain oman astian kanssa varautua pettymyksiin. Myyjä punnitsi usein tuotteen paperin päällä ennen astiaan siirtämistä ja olisi yhtä hyvin voinut kääriä ostokseni siihen paperiin. Pahimmassa tapauksessa punnitusalustana oli kertakäyttöinen muoviastia. Ja vaikka tiskillä kaikki olisi sujunut siedettävästi, kassalla omaa astiaa saatettiin katsoa kuin todistusaineistona myymälävarkaudesta.

Onneksi ihminen ei tarvitse lihaa tai kalaa. Ja jos pakkausmuoveja aikoo vältellä, minulla on pieni aavistus siitä, mistä materiaalista eläinten rehusäkit on valmistettu. Kasviksissakaan muovia ei kulu eniten lopullisen tuotteen pakkaamiseen. Maatalous on täynnä muovia.

Pullonpalautusautomaatti, jonka vieressä on roska-astia täynnä muovikasseja.

Tiesitkö, että pullonpalautuskoneen vieressä oleva roskapussi on täynnä roskapusseja?

Tarvitsetko roskapussin? Ostetuissa roskapusseissa on kussakin omat ongelmansa. Koska kaikki eivät vielä välttele kertakäyttömuoveja, löydät pullonpalautusautomaatin vierestä yhdellä kertaa roskapusseja loppuvuodeksi. Mikään ei estä käyttämästä näitä panttikasseja myös kauppakasseina, paitsi häveliäisyytesi. Jos panttikassit otetaan mukaan ekologisuuskisaan, puuvilla-Akhilleuksen ei ole edes teoriassa mahdollista saavuttaa muovikilpikonnaa.

Mikäli panttikassien olutjäämät ällöttävät, automaatin vieressä on usein allas, jossa voit pestä kassit kuin edellä mainitussa Neuvostoliitossa (eikä tämän ole tarkoitus olla mikään zyskovitsi, jossa yritän suurella ja mahtavalla tehdä jostakin asiasta vähäpätöistä ja surkuteltavaa).

Toinen vaihtoehto roskapussin ostamiselle on se, että aukaiset taloyhtiösi roskiksella naapurisi vajaan roskapussin ja kippaat jätteesi sinne (joudut ehkä tilaa tehdäksesi ensin ottamaan pussista itsellesi avaamattoman rahkapurkin ja pari moitteetonta omenaa). Jäteastioissa näkee nykyään paljon revittyjä muovikasseja, eli huolellinenkaan neitseelliseen muovikassiin pakkaaminen ei auta, jos jättää sisällön liian kiinnostavaksi eli kierrättämättä.

Syväkeräysastiaan roskat voi mielestäni ripotella sellaisenaan. Kun jättimäinen roskapussi sitten nostetaan maan alta tyhjennettäväksi, tuuli voi kai periaatteessa napata jonkin karkkipaperin. En ole kuitenkaan kaupungilla kulkiessani nähnyt tarpeelliseksi kääriä keräämiäni roskia muovipussiin ennen puisto-Molokiin viskaamista.

Tarvitsetko biojätepussin? Muoviset biojätepussit ovat vihonviimeisiä, nimittäin biojätelaitoksella hajoavien asioiden joukossa. Kartonkinen puurohiutalepakkaus on periaatteessa huono valinta siksi, että siinä on paljon kierrätettävää ainesta. Paperipussi on sopivan ohut, mutta niitä on turha ostaa, kun sanomalehdetkin on keksitty. Kaukonäköinen on tietysti jemmannut tabloideja edeltäneitä isoja lehtiä. Vanhoista lehdistä ei mustekaan irtoa paperinkierrätyksessä kovin helposti.

Märkä biojäte kostuttaa paperin, joten tällainen biojätepussi saattaa tarvita jäteastiaan vientiä varten muovisen alusastian tai pussin. Itse olen sen verran laiska, että kerään biojätteen suoraan muovikulhoon. Jätepisteellä kumoan sitten kulhon joko levittämäni sanomalehtiaukeaman päälle tai naapurin vajaaksi jättämään biojätepussiin. Jos olisin enolaiska, repisin aluspaperin samalla kertaa paperinkeräysastiasta. Kulhon pyyhin käsipaperilla, jota löytyy sekajätteiden puolelta esimerkiksi pikaruokapaikkojen paperikasseista.

Tarvitsetko kakkapussin? Koirankakat voi kerätä hedelmäpussiin, leipäpussiin tai muuhun muovipussiin. Jos välttelet hedelmäpusseja etkä osta paljon leipää, pusseja tuskin kertyy tarpeeksi. Lisää löydät sekajäteastioista tai vaikka työpaikkasi kahvihuoneen roskiksesta. Pieni koira tai pentu saattaa papanoida niin vähäisiä annoksia, että voit kääriä jätöksen paperiin (älä siis heitä lautasliinaa pois, jos sellainen on jossain pakko ottaa).

Tarvitsetko muoviin pakattuja nesteitä? Osta nestesaippuan sijasta palasaippuaa. Vaihda nestemäinen pyykinpesuaine pahviin pakattuun jauheeseen (jauhe on tehokkaampaakin). Suosi tiivisteitä. Karsi juomien hankkiminen minimiin.

Nyt jutun etenemisen vuoksi keksitty kadunmies parkaisee, eikö enää saa edes juomia ostaa. No, aikuisen eläimen tarvitsee juoda vain vettä. Mehut, limsat ja kaljat ovat opeteltuja veden korvikkeita. Jos et pysty luopumaan edes tarpeettomista ja terveydelle haitallisista asioista, miten ikinä pystyt luopumaan sellaisista tarpeellisista ja terveellisistä asioista, joista sinun on luovuttava joko vapaaehtoisesti pahimman välttämiseksi tai pakolla yhteiskunnan romahdettua kuudennen sukupuuttoaallon täytäntöönpanoon?

Nestepakkauksissa ongelmallisinta on sisus eli se, että liikuttelemme vettä edestakaisin. Lasipullo on muovista huonompi, koska siinä energiaa kuluu huomattavasti myös pakkauksen kuljettamiseen eikä lasin kierrättäminen ole mitenkään yksinkertaista.

Pantillisista muovipulloista vain kirkkaat kierrätetään uusiksi pulloiksi. Värillisistä pulloista valmistetaan esimerkiksi mikromuoveja tupruttelevia fliissivaatteita. Kaikki Suomessa palautetut muovipullot voitaisiin käsitellä täällä, mutta se ei ole Palpalle mikään arvo vaan riski.

Muiden muoviastioiden kierrätys on vielä surkeampi soppa. Eri muovilaatuja ja lisäaineita sekoittamalla saadaan sellainen jäteliemi, ettei kannata haikailla hightech-tuotteita eikä edes Hai-saappaita. Muovinkeräysastiaan on kuitenkin sen hyvän ihmisen tyydyttävä, joka ei enää maaliskuun jälkeen ole muovia välttävä.

Suuri kupla: muoviton maaliskuu

Muoviton maaliskuu on typerröittävä kampanja. Se pitää paljon melua itsestään mutta on vaatimaton niin ihmisten suuntaan kuin vaikuttavuudeltaankin. Kampanja osoittaa lähinnä, että ihmisten vapaaehtoisilla toimilla ei ole kummoista merkitystä, jos halutaan pelastaa mitä maapallosta pelastettavissa on.

Muovittomalta maaliskuulta puuttuvat täsmälliset tavoitteet, toimintaohjeet ja tulokset. Sen alkusointusukulaiselle lihattomalle lokakuulle kaikki on ollut selvää pässinvihaa: Kun lihaa (kala mukaan luettuna) syödään vähemmän, eläimet ja ympäristö voivat paremmin. Lihaa korvaavia tuotteita voi myös ostaa kuluttamatta lihaa epäsuorasti. Muovia ei voi vältellä samalla lailla, eikä muovia välttämällä välttämättä kuormita ympäristöä vähemmän kuin muovia käyttämällä.

Muoviton maaliskuu hajoaa liian moneen suuntaan. Onko se hiilivedytön helmikuu, jonka tarkoituksena on vähentää fossiilisten luonnonvarojen kuluttamista? Vai kestokesäkuu, joka kannustaa vastustamaan kertakäyttökulttuuria? Vai mikromuoviton mätäkuu, jossa valokeilaan otetaan muovien lahoamattomuus?

Hiilivedyttömässä tapauksessa suosittaisiin metallipurkkien sijasta biomuovipakkauksia, joiden valmistaminen tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kestokuukauden aikana kertakäyttölasi ei olisi mitenkään hyväksyttävä muovin korvike, sillä kertakäyttöisten muovipakkausten kuljettaminen on painaviin lasiastioihin verrattuna vähäpäästöistä. Mikromuovittomuuteen pyrittäessä vältettäisiin pakkausmuovin asemesta autoja, koska muovi menee Suomessa yleensä poltto- tai kierrätyslaitokseen mutta autojen renkaista ja tiepinnoitteista irtoaa suuri osa mikromuoveista.

Tyhjä keltainen muovipakkausten keräysastia.

Kohta on huhtikuu ja saa taas käyttää muoviastioita.

Välillä muovittomuusjulistukset menevät hupaisan puolelle niin, että tulee surku etuliitteeksi. Yksi muovittoman maaliskuun viettäjä on onnessaan löytämästään muovittomasta paistopussista. Koska jos paistaa pääsiäisenä lammasta yön yli sähköuunissa, ympäristön kannalta on kaikista keskeisintä, että paistopussi ei ole muovia vaan pinnoitettua paperia.

Toinen muoviton haluaisi erikoisriisinsä muovin sijasta kankaaseen käärittynä, kun Milanossakin sai. Koska niin kivaa kuin Italiaan onkin lentää, on ympäristön kannalta selvästi järkevämpää lähettää kangaspussi takaisin riisinpakkaajalle 7 000 kertaa.

Kolmas ei osta vaatteita, joissa on muovipohjaisia kuituja, vaan suosii puuvillaa, villaa, pellavaa, silkkiä ja nahkaa. Koska onhan esimerkiksi nahka ympäristön kannalta varsin haitatonta verrattuna parkitsemisessa vesistöihin vapautuvaan kromiin.

Muovinvälttelijöiden pahimmat ongelmat tuntuvat olevan muovikelmun korvaaminen ja vessapaperipakkauksen muovikääreen kanssa eläminen. Olen dyykannut kelmurullia, mutta en oikein tiedä, mihin niitä viitsisi käyttää. Ruoantähteet on nopeinta siirtää kannelliseen rasiaan. Käsin syötävät eväät sujautan kätevästi muoviseen leipäpussiin. Jos jääkaappiin mahtuisi iso kulho, sen päälle olisi helpointa laittaa lautanen. Vessapaperin tilalla käytän käsisuihkua jo ihan mukavuus- ja hygieniasyistä.

Muovinpaheksujat eivät näe vessapaperipakettiin sullottua metsää muovilta. Vessapaperia varten tapetaan jatkuvasti puita, sillä kierrätyskuitua riittäisi vain puoleksi vuodeksi. Wc-rullat voisi toki kantaa kotiin muovittomasti hartioilla kuten Neuvostoliitossa, mutta sateen sattuessa hukkaan valuisi kaikki sellulooseissa tuhlatut luonnonvarat, jotka ylittävät ylivoimaisesti muovikääreen ekologisen selkärepun.

Muovinkieltäjien anteeksiantamattomin ajatus, teko ja ajattelun laiminlyönti on muovikelmun korvaaminen mehiläisvahasta valmistetuilla kääreillä. Viedään siis meille korvaamattomilta mehiläisiltä vahatkin pesästä. Tehtailijat varmaan jo suunnittelevat, miten vessapaperimuovit voidaan vaihtaa oravannahkoihin.

Vaikka muovittomuus on mahdottomuus, muoviton maaliskuu voi lisätä tietoisuutta ja auttaa painostamaan poliitikkoja. Jos luonnossa vaillinaisesti hajoavien muovien hintaan ympätään ympäristöhaitat, maatuvien muovien kehitys vauhdittuu. Toivottavasti vuonna 2050 myymälöissä on enemmän muovia kuin kaloja.

 

Jos muovin välttelyn välttely ei nappaa, nappaa parhaat muovittomuusniksit blogista ensi viikon viikonloppuna.

Keskiluokkaiset paperittomat

Miten vessapaperi eroaa käyttäjästään? Vessapaperi on kaksinkertainen.

Havahduin aikoinaan vessapaperin tarpeettomuuteen luettuani jutun ilman vessapaperia eläneestä Kimmo Syväristä (Nyt 25.1.2008). Nyt olen kuuden vuoden ajan toimittanut tomumajani tarpeet puhtaasti vedellä. Paluuta entiseen ei ole, ellei sitten koko ympäröivää yhteiskuntaa aleta jostain syystä vedellä kohti menneisyyttä.

Käsisuihku vessapaperirullan sisällä WC-istuimen kannen päällä.

Turhake ja hyödyke. Paperitonkin pöntönkuluttaja voi kohteliaisuuttaan vieraanvaroittaa vessansa paperitonkin. Rulla ja suihku Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, sisältää veden).

Näin delikaatissa aihepiiristössä ei voi mennä suoraan asiaan vaan kysymystä on lähestyttävä kautta rantuin. Jo muinaisilla roomalaisilla oli peräaukko eikä etuaukko: minkä taakseen jättää, siitä ei perästä kuulu. Itseltä piiloon jäävä ulostusreikä on länsimaisen jätteidentuottamiskulttuurin vertauskuva ja alkusyy.

Ulosteet kuvottavat meitä varmasti ihan biologisestikin, mutta kulttuurinen pintakerros lisää tätä inhoa sellaisella kertoimella, että häveliäisyys alkaa olla liian lievä ilmaus. Täytämme ruoansulatuskanaviamme mielellämme yhdessä, mutta kun ruoka ehtii alajuoksulle, häviävät hännystelijät kuninkaankin ympäriltä. Luoja tietää, kuinka monta ummetuspäivää esimerkiksi rippileirit lisäävät vuosittain suomalaisille teineille.

Vauva-lehden keskustelupalstan jo myyttisessä käsikakkaketjussa anaaliyhdyntäkuvaston marinoimat nykynaiset kertovat, kuinka ujostuttavaa ulostaminen voi olla. Yksi neuvoo, miten poistuvan pökäleen voi kätevästi napata vessapaperiin äänekkään loiskahduksen estämiseksi. Toinen kertoo, että ulosti ensimmäistä kertaa miehensä kuullen synnyttäessään. Joku taas esittää ratkaisuksi avanteen: jäte kertyy pikku hiljaa hiljaa pikku pussiin.

Pieneliöpelkoinen vessassakävijä kylvää paperia ympäri pönttöä. Neurootikon mielessä ihokosketus bakteereja kovin kehnosti elättävään muovirenkaaseen muuttuu limakalvokontaktin veroiseksi tartuntavaaraksi, joka pitää ehdottomasti estää paperilla ja käytännössä kymmenellä arkilla. Japanissa renkaan päällä saattaa olla ohut muovisuojus, joka vaihtuu kätevästi nappia painamalla.

WC-istuimen käyttöohjeet ja renkaan puhdistusohjeet japanilaisessa WC:ssä.

Häveliäisyys ja hygienia. Niistä on japanilainen vessavisiitti tehty.

Paperia tarvitaan paitsi suojelemaan reisiä renkaalta myös estämään juomaveden roiskahtaminen poskille. Vain yksi arkki ei voi riittää. Kaiken lisäksi paperilla pitäisi vielä pyyhkiä hyvin. Se taas ei oikein onnistu, sillä kuiva paperi ei poista kaikkea ulostetta iholta, kuten mikrobiologian tohtori Ron Cutler kertoo Ylen lähettämässä dokumentissa WC:n tarina.

WC:n tarinan mukaan 1500-luvulla elänyt ranskalainen kirjailija François Rabelais tuli siihen tulokseen, että paras väline peräpeilin pyyhkimiseen ovat joutsenen kaulasulat. Amerikkalainen Joseph Gayetty sai sulan hattuunsa tuomalla markkinoille vessapaperin vuonna 1857. Nykyään, kun käymälässä voi sekä heittää että laskea vettä, vessapaperin käyttö on sulaa hulluutta.

Monissa Aasian maissa vessakäynnillä käytetään huljukuppia, mutta länsimaiseen keskiluokkaiseen vessapaperittomuuteen tarvitaan käsisuihku. Sen avulla huuhdotaan ulostejäämät pyllystä pyttyyn, ja lopuksi kuivataan perä johonkin muuhun kuin paperiin. Itse käytän kylpypyyhettä, jonka alaosa on pyhitetty alapäälle ja yläosa yläpäälle. Onnelilla on erillinen kakkapyyhe, jolla hän kuivaa niin taka- kuin etupebankin. Pyyhkeet pesemme 60 asteessa parin viikon välein; meillä ei esiinny pyyhkeisiin liittyviä pakko-oireita.

Japanilainen WC-istuin, jossa on kiinni puhdistussuihkun ohjausyksikkö.

Japanissa käytetään kyllä vessapaperia, mutta huljukuppiperinteestä muistuttaa istuimeen integroitu suihku. Suomalaisesta varustelu saattaa vaikuttaa luksukselta mutta ei tunnu siltä. Jos kotimaisen Oraan bideesuihku vastaa tuntumaltaan kieriskelyä kasteisella ruoholla, niin tämä Japanin-masiina saa aikaan raekuuron kastuvalla ruholla.

Hyvä perähygienia on tavoiteltavaa, mutta vielä houkuttelevampaa vessapaperittomuudessa on hyvä käsihygienia. Koska bakteerit eivät voi permeoitua paksun pyyhkeen lävitse, käsiä ei ole kotioloissa mikään pakko pestä. Säästyy aikaa, ja yhteen laskettu vedenkulutuskin jää suunnilleen kätensä pesevän vessapaperin käyttäjän tasolle. Vessapaperistilla piiloveden, piilokemikaalien, piiloenergian ja pankkisalaisuuden piilottamien numeroiden kulutus on tietenkin ihan eri tasolla. Vedenpuhdistamoillakaan ei varmaan ole mitään hajotettavan massan vähenemistä vastaan.

Jos ei halua kankistua vakinaisen mänkkipyyhkeen tyyliseen ratkaisuun, yksi mahdollisuus ovat yhden käyttökerran jälkeen pesuun heitettävät kankaat. Tähän tehtävään ei välttämättä tarvitse pyhittää erityisiä riepuja, vaan siihen voi hyödyntää tekstiilejä, joilla on jo kokemusta kyseiseltä alalta: useimmat ihmiset ulostavat kerran päivässä ja heittävät päivittäin pyykkiin yhdet alushousut, jotka voisivat olla likaisempiakin.

Vessapaperittomuus on tietysti vain sivujuonne siinä valtavassa ongelmakentässä, jonka liukumiinoittaa ulosteen sekoittaminen veteen. WC:n tarina tuo plasma-TV:n ruudulle plasma-WC:n, joka räjäyttää lian pois ja vieläpä tuottaa samalla sähköä. Kiehtova laite tullee kauppoihin yhtä aikaa fuusioreaktorin kanssa.

Massojen ulostemassoille soveltuvaa vedetöntä käymälää odotellessa rakennusalan on turvattava meidän paperittomien palvelut ja varustettava joka ainoa WC-istuin käsisuihkulla. Vettä voi jo nyt jokainen säästää paitsi pesemällä täysiä koneellisia kakkapyyhkeitä myös vetämällä täysiä pöntöllisiä niitä itseään. Jos et saa pönttöä kukkuralleen omin avuin, kysy apua läheisiltä tai lähellä olevilta. Kysymys saattaa ensi alkuun tuntua tarttuvan kurkkuun mutta kakista ulos vain!

Toisesta päästä avattu serpentiinirulla vessapaperitelineessä.

Jk. Vapun kunniaksi jälkikuva Taloyhtiön jätepisteestä löytyneestä laihialaisesta vessapaperista.

 

WC:n tarina kerrotaan Areenassa, kunnes se poistuu luonnollista reittiä 29.5.2014.