Joulukalenterin 6. lykky: lukijalahja

Intiassa monet köyhät ovat alkaneet hankkia melkoisena ylellisyytenä pidettyjä transistoriradioita. ”Kaikilla muilla paitsi minulla on transistori”, kuulee sanottavan, ”olen niin onneton”. Ennen kuin ihmiset alkoivat saada transistoriradioita, he olivat täysin onnellisia ilman niitä. Näin on teidänkin kanssanne. Olitte täysin onnellisia siihen asti, kunnes teille kerrottiin, että ette voi olla onnellisia, jos teitä ei rakasteta. Mutta voitte olla täysin onnellisia, vaikka teitä ei rakasteta, vaikka kukaan ei halua teitä ettekä vedä ketään puoleenne. Tulette onnellisiksi saadessanne yhteyden todellisuuteen. Jokahetkinen yhteys todellisuuteen saa aikaan onnellisuuden. Sen kautta löydätte Jumalan, sen kautta löydätte onnen. Mutta useimmat ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan tätä.

Lempikirjastani Havahtumisesta on varmaan mahdoton löytää tyhjänpäiväistä aukeamaa. Siitä huolimatta kun nyt pitkästä aikaa poimin kirjan hyllystä, se avautui erityisen hyvin joulun aikaan sopivan epistolan kohdalta. Kirjanmerkkinäkin oli Hullujen päivien mainos takavuosilta.

Havahtuminen-kirja, jonka välissä Hullujen päivien mainos.

Anthony de Mello: Havahtuminen (Like, 1999). Toimittanut J. Francis Stroud. Suomentanut Vuokko Rissanen.

Itsenäisyyspäivänä on tapana kysellä itsenäisyyden merkitystä. Valtiollisen itsenäisyyden puolustukseen ollaan valmiita tuhlaamaan miljardeja. Ihmisten itsenäisyyden tukemiseen jää vain ropoja – jos katsotaan mielenterveystyön resurssivajetta. Itsenäisiä ihmisiä on myös huomattavan vaikea taivutella tykinruoaksi. Ei, kyllä parempi on lähettää televisiosta taas kerran Tuntematon sotilas.

Toisaalta en usko siihenkään, että meillä olisi varaa saati työntekijöitä siihen, että kaikki keskiluokkaiset kriisit kiikutetaan Kelan tukemana terapeutin vastaanotolle. Ihmiset käsittelevät terapeuttien kanssa ongelmia, jotka eivät Havahtumisen lukemisen jälkeen enää olisi ongelmia.

Minusta havahtuminen ei saa jäädä rahasta kiinni. Koska kirja on kirjastoissa suosittu, olen välillä yrittänyt lisätä sen tarjontaa. Vein aikoinaan Helsingin Kirjasto 10:een kymmenen kirjaa. Niiden perään piti vähän kysellä, mutta lopulta ne pääsivät pokkarihyllyyn ja kestivät pokkarin yhden kahden vuoden elinkaaren. Rikhardinkadun kirjasto suostui ottamaan kaksi.

Vuosi sitten Havahtumisen varausjono oli pääkaupunkiseudun kirjastoissa kasvanut yli kahdensadan ja kirjoja oli yhteensä parikymmentä. (Osasyyllinen taisi olla Puoli seitsemän ‑ohjelmassa kirjaa suositellut Susanna Laine. Kun itse olin kirjoittanut Pyydä, niin saat ‑kirjasta, varaukset lisääntyivät parissa viikossa 7:stä 17:ään, joskin väliintulevia muuttujia on tietysti maailma täynnä.)

Näin Havahtumisesta netissä tarjouksen, joten kysyin Helmetin Twitter-tililtä, voisiko näitä kirjoja lahjoittaa. Kirjaston mukaan painos oli loppunut, ja sain lopulta vastauksen, että enintään kymmenen voisi tuoda. Tuolloin kirjakaupan tarjous oli jo poistunut.

Sitten näin keväällä kirjaa myynnissä halvemmalla kuin koskaan, ja sieltä ostetaan, mistä halvemmalla kuin koskaan saadaan. Sen jälkeen tuli korona, ja syksyllä huomasin, että kirjasto oli tilannut Havahtumisia vajaat kolmekymmentä kappaletta. Ehkä he siis selviävät omillaan. Tällä hetkellä varauksia on tasan 200.

Minulla taas on Havahtumisia tasan 100, joten voinkin tarjota sadalle lukijalle ilmaisen mielenpuolustuskurssin. Ymmärrän, että juuri edellisessä lykyssä lyttäsin lahjojen antamisen, mutta toisaalta minulla on perimmäisenä tavoitteena hyvä mieli.

Sata Havahtuminen-kirjaa Ligne Roset’n harmaissa ja sinapinkeltaisessa Cuts-kirjahyllyissä.

Täydellinen mielenhuoltokäsikirjasto.

Saat kirjan maksutta postiluukustasi, kun noudatat seuraavia ohjeita:

  1. Lue aikaisempi kirjoitukseni Havahtumisesta, niin tiedät, mitä olet tilaamassa. Ei kannata hankkia tarpeetonta vain siksi, että saa ilmaiseksi.

  2. Kirjaa ei edes saa ilmaiseksi, vaan sinun pitää jakaa jokin Havahtumisen aihepiiriin liittyvä ajatus (”Osallistun arvontaan” ei ole ajatus, eikä tämä edes ole arvonta, vaan sata ensimmäistä ajatuksen lähettänyttä saa kirjan.) Kerro esimerkiksi, mikä tekee sinut onnelliseksi tai mitä mieltä olet elämäntaitokirjallisuudesta eli self-helpistä.

  3. Lähetä ajatuksesi kommentoimalla tätä juttua tai juttua koskevaa Facebook-päivitystä tai vastaamalla vastaavaan tviittiin.

  4. Toimita sen jälkeen postiosoitteesi sähköpostilla, lomakkeella tai Facebookin tai Twitterin yksityisviestillä. (Jos haluat minimoida kiitollisuudenvelkataakan, voit liittyä blogin sähköposti- tai WordPress-seuraajaksi, tykätä Onnen tonginnasta Facebookissa tai seurata Onni Tonkijaa Twitterissä.)

  5. Jää odottamaan kirjan saapumista. Kirjassa on trokaamisen estämiseksi ja päiväsi piristykseksi Onni Tonkijan omakätinen tervehdys.

  6. Jos kirjat lahjoitetaan loppuun, siitä tulee ilmoitus tämän sivun loppuun.

Biblioteekkifiilin filungit

Minulla on tällä hetkellä 83 lainaa Helsingin alueen Helmet-kirjastoista. Elän ikuista Lainan päivää, mutta Lukurauhan päiviä[†] kalenteriini on mahtunut liian harvoin. Tiedän siten, miten on lainaajan mahdollista toteuttaa laina-ajan maksimointi.

Siirrä eräpäivä maanantaiksi. Kun eräpäivä on maanantaina, siitä tulee muistutus sähköpostiin lauantaiaamuna. Jos lainan sitten uusii sunnuntaina, eräpäiväksi tulee maanantai. Eräpäivä siirtyy viikonlopun yli ilmeisesti jo lauantaina kello 16:sta lähtien, kuten kävi lainoilleni ainakin eilen.

Jos jokaviikonloppuisessa uusintaistunnossa huomaa, että jokin laina erääntyy esimerkiksi seuraavana torstaina, sekin kannattaa uusia samalla. Näin kaikkien uusittujen lainojen eräpäivä on aina maanantai, eivätkä eräpäivävaroitukset kerjää huomiota pitkin viikkoa. Maanantai on siitäkin hyvä eräpäivä, että lainan, jota ei syystä tai toisesta voi enää uusia, ehtii luultavasti parhaiten lukea, kuunnella tai katsella viikonloppuna.

Karta liukuhihnaa. Lainaa ei voi uusia, jos uusimisia on kertynyt viisi kappaletta tai jos kirja on spesiaalipokkari tai bestselleri. Tällaisenkin teoksen voi kuitenkin lainata uudelleen eli ensin palauttaa ja sitten lainata. Jotta moraalini ei venyisi laina-aikojen tavoin, olen linjannut itseni kesken, että bestselleriä ei pääsääntöisesti saa lainata uudelleen ja että pikapokkarin saa lainata uudestaan kerran.

Jos ja kun uudelleenlainauksella ei halua häiritä henkilökuntaa, pitää välttää liukuhihnallisia palautusautomaatteja. Sellaisessa nimittäin aineisto häviää mustaan aukkoon, jos ei käytä pullonpalautuksesta tuttua siimamenetelmää. Manuaalisesta palautusautomaatista kirja ei katoa mihinkään, ellei virkaintoinen kirjastonhoitaja vaadi teosta itselleen. Kun minulle kerran kävi näin, hain hyllystä pokkarin tilalle vastaavan kirjan monta uusimista kestävänä kovakantisena.

Kun palauttaa varatun kirjan, manuaaliautomaatista lähtee metka ääni ja näyttö kehottaa pudottamaan kirjan erillisestä luukusta. Varatunkin aineiston pystyy kuitenkin kuka tahansa lainaamaan uudestaan, jos vain virkailijan silmä välttää eikä oma omatunto soimaa. Jostain syystä järjestelmä ei korvamerkitse varattua aineistoa varaajalle, mikä on hieman omituista etenkin nykyään, kun varaukset hoidetaan monissa kirjastoissa itsepalveluna.

Niin lurjus en sentään ole, että lainaisin muiden varaamia kirjoja. Yhden varatun levyn olen lainannut, ja sekin varaus oli tehty vain järjestelmän testaamiseksi. (Ei ole muuten ihan helppo keksiä tällaista koetta varten teosta, jota on vain yksi kappale jossakin Helmetin sisimmissä piireissä.)

Käytä kaverin korttia. Tällä tempulla voi lainata uudestaan liukuhihnakirjastoissakin. Jos lainaa omalla kortilla lainatun teoksen jonkun toisen kortilla, lainaa ei tarvitse ensin palauttaa vaan sen kanssa voi marssia suoraan lainausautomaatille. Omalla kortilla tällainen suoralainaus onnistuu vain, jos teoksen voi uusia netissäkin.

Toisella kirjastokortilla pystyy myös tuplaamaan lainakattonsa. Minulla siihen ei tosin ole minkään valtakunnan tarvetta vielä 17 lainaan. Toisen kirjastokortin saa käyttöönsä esimerkiksi väärennetyllä henkilöllisyystodistuksella tai parisuhteessa sinnittelyllä.

Venytä varatun aineiston palauttamista. Toisinaan hyvin sujunut kirjan hamstraus keskeytyy ikävästi varaukseen. Minun esimerkiksi pitäisi palauttaa John Grishamin Firma huomenna, koska joku on tehnyt kirjasta varauksen. Firmoja on kuitenkin tällä hetkellä kirjastojen hyllyissä kuin Luxemburgin postilaatikoissa, eli järjestelmä estää uusimisen oikeastaan turhaan. Täytyy vain odottaa, että jokin kirjasto hoitaa tämän varauksen pois alta. Vaikka varattua teosta ei olisikaan hyllyssä, vartominen saattaa kannattaa, sillä voihan joku toinen lainaaja palauttaa saman teoksen minun eräpäivääni mennessä.

Helsingin yliopiston kirjaston lähettämä ”velan vanhentumisesta annetun lain (15.8.2003/728) mukainen vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaisutoimi”

Helsingin yliopiston kirjasto näkee tarpeelliseksi karhuta viiden euron saatavia, jotta se voisi hyödyntää viittä sivaria.

Älä maksa sakkoja. Myöhästymismaksuja ei juuri pääse kertymään, jos lainojen uusimiset siirtää helposti muistettavaksi kertaviikkoiseksi toimenpiteeksi. Toisaalta sakkoja ei ole mikään pakko maksaa ennen 30 euron kohdalla voimaan astuvaa lainauskieltoa. Nämä kirjaston raha-aineistoosi tekemät varaukset vanhenevat kolmessa vuodessa, ellei kirjasto uusi niitä postin välityksellä. Minulla ovat euron tai parin hintaiset unohdukset poistuneet tässä ajassa.

Jotkut bibliofilantroopit tekevät yli eräpäivien elämisestä hyveen ja sanovat maksavansa kirjastolle kannatusmaksuja. Helsingissä se on ihan jaloa, kun maksut kertyvät kirjaston kassaan, mutta esimerkiksi Mikkelissä raha menee jäähallien lämmittämiseen tai johonkin muuhun tähdelliseen.

Ota kirjoja. En hirveästi tykkää omistaa kirjoja, koska omista kirjoista ei pääse helposti eroon eikä niitä tule hevin luettua, kun eräpäivä ei nostele niskavilloja lähestyvällä hengityksellään. Ilmaisuus on kuitenkin tunnetusti omistajuuden muodostumista edistävä tekijä.

Tavallisten kirjastojen kierrätyshyllyissä on lähinnä antikvariaattien kauhuja. Peruskirjastojen asemesta kannattaakin suunnata opiskelijakirjastojen poistopisteille. Näistä kirjastoista voi ottaa ja lainata kuka tahansa (kuten Eduskunnan kirjastostakin, jossa tosin eräpäiväketkuilut eivät toimi, jos kansanedustaja tekee varauksen, vaan tällöin laina pitää palauttaa välittömästi!). Etenkin teknisissä ja luonnontieteellisissä kirjastoissa ilmaisvalikoima voi olla huomattavan laaja, eikä syynä ole pelkästään se, että Windows 95 vanhentuisi nykyisin nopeammin kuin Vuonna 1984.

Lainaa lisää. Nyt kun varauksista ei enää tarvitse Helsingin kirjastoissa maksaa, en pysty oikein paheksumaan itseäni siitä, että istun niin monen lainan päällä (tai oikeastaan käytän niitä yöpöytänäni). Päinvastoin: lainaus- ja kävijämäärillä on merkitystä, kun poliitikot päättävät kirjastojen rahoittamisesta. Kannattaa siis lainata ahkerasti, jotta kirjastot kukoistaisivat.

Kirjasto on ehkä armollisin julkinen laitos nykyään, kun yliopistoistakin on tullut varsin tunteettomia kone-säätiöitä. Esittelemäni porsaanreiät ovat varmasti kirjastojen henkilökunnalle tuttuja, mutta niitä ei ole haluttu tukkia. Olen kerran saanut anteeksi hukkaamani pokkarin, kun olin unohtanut sen edellisenä päivänä todennäköisesti lainausautomaatin viereen. Kirjastot antavatkin meille arvokkaan opetuksen: sääntöjä kannattaa noudattaa ehdottomasti joustavasti.

 


linkki kuollut, tässä vastaava