Avainsana-arkisto: onnellisuus

Joulukalenterin 6. lykky: lukijalahja

Posted on by Onni Tonkija

Intiassa monet köyhät ovat alkaneet hankkia melkoisena ylellisyytenä pidettyjä transistoriradioita. ”Kaikilla muilla paitsi minulla on transistori”, kuulee sanottavan, ”olen niin onneton”. Ennen kuin ihmiset alkoivat saada transistoriradioita, he olivat täysin onnellisia ilman niitä. Näin on teidänkin kanssanne. Olitte täysin onnellisia siihen asti, kunnes teille kerrottiin, että ette voi olla onnellisia, jos teitä ei rakasteta. Mutta voitte olla täysin onnellisia, vaikka teitä ei rakasteta, vaikka kukaan ei halua teitä ettekä vedä ketään puoleenne. Tulette onnellisiksi saadessanne yhteyden todellisuuteen. Jokahetkinen yhteys todellisuuteen saa aikaan onnellisuuden. Sen kautta löydätte Jumalan, sen kautta löydätte onnen. Mutta useimmat ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan tätä.

Lempikirjastani Havahtumisesta on varmaan mahdoton löytää tyhjänpäiväistä aukeamaa. Siitä huolimatta kun nyt pitkästä aikaa poimin kirjan hyllystä, se avautui erityisen hyvin joulun aikaan sopivan epistolan kohdalta. Kirjanmerkkinäkin oli Hullujen päivien mainos takavuosilta.

Havahtuminen-kirja, jonka välissä Hullujen päivien mainos.

Anthony de Mello: Havahtuminen (Like, 1999). Toimittanut J. Francis Stroud. Suomentanut Vuokko Rissanen.

Itsenäisyyspäivänä on tapana kysellä itsenäisyyden merkitystä. Valtiollisen itsenäisyyden puolustukseen ollaan valmiita tuhlaamaan miljardeja. Ihmisten itsenäisyyden tukemiseen jää vain ropoja – jos katsotaan mielenterveystyön resurssivajetta. Itsenäisiä ihmisiä on myös huomattavan vaikea taivutella tykinruoaksi. Ei, kyllä parempi on lähettää televisiosta taas kerran Tuntematon sotilas.

Toisaalta en usko siihenkään, että meillä olisi varaa saati työntekijöitä siihen, että kaikki keskiluokkaiset kriisit kiikutetaan Kelan tukemana terapeutin vastaanotolle. Ihmiset käsittelevät terapeuttien kanssa ongelmia, jotka eivät Havahtumisen lukemisen jälkeen enää olisi ongelmia.

Minusta havahtuminen ei saa jäädä rahasta kiinni. Koska kirja on kirjastoissa suosittu, olen välillä yrittänyt lisätä sen tarjontaa. Vein aikoinaan Helsingin Kirjasto 10:een kymmenen kirjaa. Niiden perään piti vähän kysellä, mutta lopulta ne pääsivät pokkarihyllyyn ja kestivät pokkarin yhden kahden vuoden elinkaaren. Rikhardinkadun kirjasto suostui ottamaan kaksi.

Vuosi sitten Havahtumisen varausjono oli pääkaupunkiseudun kirjastoissa kasvanut yli kahdensadan ja kirjoja oli yhteensä parikymmentä. (Osasyyllinen taisi olla Puoli seitsemän ‑ohjelmassa kirjaa suositellut Susanna Laine. Kun itse olin kirjoittanut Pyydä, niin saat ‑kirjasta, varaukset lisääntyivät parissa viikossa 7:stä 17:ään, joskin väliintulevia muuttujia on tietysti maailma täynnä.)

Näin Havahtumisesta netissä tarjouksen, joten kysyin Helmetin Twitter-tililtä, voisiko näitä kirjoja lahjoittaa. Kirjaston mukaan painos oli loppunut, ja sain lopulta vastauksen, että enintään kymmenen voisi tuoda. Tuolloin kirjakaupan tarjous oli jo poistunut.

Sitten näin keväällä kirjaa myynnissä halvemmalla kuin koskaan, ja sieltä ostetaan, mistä halvemmalla kuin koskaan saadaan. Sen jälkeen tuli korona, ja syksyllä huomasin, että kirjasto oli tilannut Havahtumisia vajaat kolmekymmentä kappaletta. Ehkä he siis selviävät omillaan. Tällä hetkellä varauksia on tasan 200.

Minulla taas on Havahtumisia tasan 100, joten voinkin tarjota sadalle lukijalle ilmaisen mielenpuolustuskurssin. Ymmärrän, että juuri edellisessä lykyssä lyttäsin lahjojen antamisen, mutta toisaalta minulla on perimmäisenä tavoitteena hyvä mieli.

Sata Havahtuminen-kirjaa Ligne Roset’n harmaissa ja sinapinkeltaisessa Cuts-kirjahyllyissä.

Täydellinen mielenhuoltokäsikirjasto.

Saat kirjan maksutta postiluukustasi, kun noudatat seuraavia ohjeita:

  1. Lue aikaisempi kirjoitukseni Havahtumisesta, niin tiedät, mitä olet tilaamassa. Ei kannata hankkia tarpeetonta vain siksi, että saa ilmaiseksi.

  2. Kirjaa ei edes saa ilmaiseksi, vaan sinun pitää jakaa jokin Havahtumisen aihepiiriin liittyvä ajatus (”Osallistun arvontaan” ei ole ajatus, eikä tämä edes ole arvonta, vaan sata ensimmäistä ajatuksen lähettänyttä saa kirjan.) Kerro esimerkiksi, mikä tekee sinut onnelliseksi tai mitä mieltä olet elämäntaitokirjallisuudesta eli self-helpistä.

  3. Lähetä ajatuksesi kommentoimalla tätä juttua tai juttua koskevaa Facebook-päivitystä tai vastaamalla vastaavaan tviittiin.

  4. Toimita sen jälkeen postiosoitteesi sähköpostilla, lomakkeella tai Facebookin tai Twitterin yksityisviestillä. (Jos haluat minimoida kiitollisuudenvelkataakan, voit liittyä blogin sähköposti- tai WordPress-seuraajaksi, tykätä Onnen tonginnasta Facebookissa tai seurata Onni Tonkijaa Twitterissä.)

  5. Jää odottamaan kirjan saapumista. Kirjassa on trokaamisen estämiseksi ja päiväsi piristykseksi Onni Tonkijan omakätinen tervehdys.

  6. Jos kirjat lahjoitetaan loppuun, siitä tulee ilmoitus tämän sivun loppuun.

Vetovoiman lain voima

Posted on by Onni Tonkija

Marraskuun neljäntenä haen kuumeisesti hyllystä Vetovoiman salaisuus -nimistä kirjaa. Sen pitäisi olla tietyssä paikassa odottamassa vetovoimakokemuksistani kertovan jutun valmistelua, mutta sitä ei vain löydy. Kirjan hukkuminen tuntuu oudolta, koska vetovoiman lain ideana on se, että ihminen saa tarvitsemansa. Eikö tästä asiasta pidäkään kirjoittaa vielä?

Avaan kirjaston tietokannan. Kirjasta on näemmä ilmestynyt uudistettu laitos. Huomaan myös parin muun kirjoittajan teokset samasta aiheesta. Vetovoiman laki on taas näyttänyt voimansa: näkökulmani laajenee huomattavasti alkuperäisistä kaavailuistani.

Muistan hetken päästä, mihin olen siivonnut etsimäni kirjan. Onneksi se ei jää ainoaksi lähteekseni. En luovuta vielä silloinkaan, kun toinenkin kirja vetovoiman laista osoittautuu yhdentekeväksi. Haluan nimittäin tehdä perusteellisen taustaselvityksen blogikirjoitustani varten. Olen etsimässä teoreettista kehystä monille kumman onnistuneille dyykkilöydöille. Ne voisi toki selittää sattumalla ja psykologisilla vinoumilla, mutta minusta on alkanut yhä vahvemmin tuntua, että niin tehdessäni vaientaisin tutkimuksellisen otteen dogmaattisuudella.

Kolmas kirja toden sanoo. Ja miksei sanoisi, sillä sen on väitetysti kirjoituttanut Abraham-niminen ”kollektiivinen tietoisuus”. Oli tekijä kuka tahansa, kirja on uskomattoman viisas. Jostain syystä se ei herätä minussa mitään vastaan väittämisen halua (lukuun ottamatta sitä, että siinä kirjoitetaan tavallisia sanoja, kuten hyvinvointi, ärsyttävästi isoilla alkukirjaimilla). Hyväksyn poskettomatkin väitteet, koska kirjan sisäinen logiikka on aukoton. Jatkuva toistokaan ei häiritse, vaan se tuntuu lähinnä pedagogisesti perustellulta valinnalta.

Vaikka kirja ei olisikaan ”totta”, se on ehdottoman järkeen- ja tunteisiinkäypää elämäntaitokirjallisuutta (unohtakaa se self-helpin väkinäinen suomennos ”itseapu”). On aika sama, puhutaanko värähtelyistä, Jumalasta vai tietoisuustaidoista, jos lopputuloksena on onnellinen ihminen. Sekin, onko kirja ehkä totta, totta kai on selvitettävä, mutta siitä enemmän lopuksi.

Pyydä, niin saat -kirja putoamassa sepelin päälle.

”Yleisen suhteellisuusteorian mukaan mitään vetovoimaa ei ole olemassakaan”, kirjoittaa tähtitieteilijä Hannu Karttunen Zubenelgenubi-sivustollaan.

Löytämäni kirja on Esther ja Jerry Hicksin Pyydä, niin saat – Miten opit käyttämään Vetovoiman lakia (Taivaankaari, 2011). Se määrittelee vetovoiman lain perusvoimaksi, jonka mukaan samalla taajuudella värähtelevät asiat vetävät toisiaan puoleensa. Ehkä vähän samaan tapaan kuin kemiassa ja fysiikassa opetetaan: samanlainen liuottaa samanlaista, ja samassa vaiheessa olevat aallot vahvistavat toisiaan.

Kun suuntaamme huomiomme johonkin, lähetämme ”värähtelyä”. Se vetää vetovoiman lain mukaisesti puoleemme huomiomme kohdetta. Näin meidän pitäisi saada haluamamme, paitsi jos olemme kiinnittäneet huomiomme jonkin asian puuttumiseen. Silloin vetovoiman laki toimittaa meille puutetta. Lakiin ei kirjan mukaan ole poikkeuksia, eikä elämässämme ole mitään, mitä emme olisi siihen ajatuksillamme kutsuneet.

Saamme kaiken haluamamme, jos noudatamme yksinkertaista kolmivaiheista menettelyä. Ensimmäisessä vaiheessa pyydämme tai toivomme. Toisessa vaiheessa ”Aineeton” toteuttaa toiveemme välittömästi ja poikkeuksetta. Tässä vaiheessa lukija aavistelee, että kolmannessa vaiheessa on jotain juonikasta, ja niinhän siinä on. Viimeisessä vaiheessa meidän pitää sallia itsemme ottaa vastaan se, mitä olemme pyytäneet.

Salliminen tarkoittaa sitä, että värähtelymme vastaa toivomamme asian värähtelyä. Jos toivon uutta sänkyä, minun pitää keskittää ajatukseni siihen. En saa suunnata huomiotani niihin vanhan vuoteen vikoihin, jotka saivat haluamaan uutta. Entiseen jumittumalla en pääse harmoniaan toiveeni värähtelyn kanssa enkä siten salli itselleni uutta sänkyä.

Mistä sitten tietää, ovatko ajatukset oikeansuuntaisia? Kun keskittyy omaan toiveeseensa, olon pitäisi tuntua ihanalta. Vastaavasti puutteeseen keskittyminen tuntuu kamalalta. Kun kiinnittää huomiota tunteisiinsa, voi valita sellaisia ajatuksia, jotka ohjaavat toiveiden toteutumista edistävälle värähtelytaajuudelle.

Toiveet eivät toteudu heti, koska tarkoituksena on nauttia ”luomisprosessista”. Jokainen meistä on varmaan huomannut sen, että asioiden saavuttaminen ei tuota pitkäaikaista mielihyvää. Siten nautintoa olisi hyvä saada myös tavoitetta kohti kulkemisesta ja reitin suunnittelusta.

Matka voi olla pitkä, mutta tunteet näyttävät suunnan. Ja nimenomaan omat tunteet: Kirjan mukaan minun onnellisuuteni ei riipu toisten tekemisistä vaan omien värähtelyjeni tasapainosta. Vastaavasti kenenkään toisen onnellisuus ei ole kiinni minusta.

Jokainen on siis oman onnensa seppä, mutta kisälli ei voi yltää mestarin tasoon, vaan ”tunnevärähtelyasteikolla” pitää kiivetä asteittain. Kirjan mukaan tie masennuksesta iloon käy muun muassa suuttumuksen, turhautumisen ja toiveikkuuden kautta. Ongelma on siinä, että vaikka suuttumus parantaisi masentuneen oloa, muut ihmiset neuvovat häntä hillitsemään kiukkunsa. Se taas johtaa takaisin masennukseen.

Kirjan sanoma ei useinkaan poikkea positiivisesta psykologiasta, paitsi tietysti perusteluiltaan: ”Kiitollisuuden tunne ja itsensä rakastaminen ovat tärkeimmät ominaisuudet, joita suinkin voit itsessäsi vaalia. – – Jos sen sijaan arvostelisit muita tai edes etsisit virheitä itsestäsi, et tuntisi oloasi hyväksi sen seurauksena, koska arvosteleva ajatus poikkeaa värähtelyltään niin suuresti Alkulähteesi energiasta.”

Kirjan mukaan menestyksen mittapuu ei ole raha tai tavarat vaan elämässä koetun ilon määrä. Rahaakin saa kuitenkin pyytää. Kirja esittelee esimerkiksi Varallisuuspeli-nimisen menetelmän, jossa kuvitteelliselle tilille talletetaan joka päivä tuhat euroa enemmän, ja summa myös tuhlataan saman päivän aikana. Lompakkokikka-menetelmässä laitetaan lompakkoon aito satasen seteli, ja se leikisti kulutetaan päivän kuluessa vaikkapa parikymmentä kertaa.

Itse en kaipaa seteleitä, mutta sosiaalista valuuttaa tuntuu olevan aina liian vähän. Aionkin koetella vetovoiman lakia julkisesti yrittämällä kasvattaa seuraajamääriäni seuraavan vuoden aikana.

Minulla on tämän jutun julkaisuhetkellä Twitterissä 158 seuraajaa. Onnen tonginnalla on Facebookissa 215 tykkäystä ja Youtubessa 41 tilaajaa. Blogi on saanut 236 000 näyttökertaa (tätä tilastoa tarkka voi tarkkailla kuvaussivulla).

Olisi poikkeuksellista, jos seuraajieni määrä Twitterissä tai Facebookissa kasvaisi vuodessa yli 100:lla. Tube-urani on niin alkuvaiheessa, että siellä tarvitsisi ensin vähän säännönmukaisuuttakin, ennen kuin voi puhua poikkeuksista. Tällä hetkellä 200 uutta tilausta tuntuisi odottamattoman paljolta. Blogissa asettaisin poikkeuksellisuuden rajaksi 100 000 näyttöä vuodessa.

Pyydä, niin saat neuvoo, että 17 sekunnin keskittyminen johonkin aktivoi vastaavan värähtelyn. Jos ajatukseen keskittyy täysin 68 sekunnin ajan, värähtely muuttuu niin voimakkaaksi, että ”ajatuksen ilmentyminen käynnistyy”.

Kuvittelen alkavana vuonna joka päivä 68 sekunnin ajan, että minulla on kaikissa kolmessa palvelussa 500 seuraajaa ja blogissa 500 000 näyttökertaa. Asensin jo sekuntien mittaamista varten tietokoneelleni Horo-nimisen munakellon, jota App Store -ohjelma kutsuu punastellen ”H**oksi”.

Tekstit ”500 henkilöä tykkää tästä”, ”500 seuraajaa”, ”500 tilaajaa” ja ”500 000 avausta” Facebook-, Twitter-, Youtube- ja Onnen tongintaa -sivuilla.

Kollaasi seurasi sinua, on tilannut kanavasi ja tykkäsi sivusta (muttei välttämättä sinusta).

Pyydä, niin saat -kirjan Luova taikalaatikko -menetelmässä pitää kerätä laatikkoon kuvia sellaisista asioista, joita haluaa omaan elämäänsä. Askartelin menetelmän hengessä itselleni oheisen haavekuvan, jossa toivomani maagiset lukemat ovat jo paikallaan. Katselen sitä jokaisen 68-sekuntisen aluksi.

Jos kaikki muutokset ylittävät vuoden lopussa poikkeuksellisiksi määrittelemäni raja-arvot, oletan vetovoiman lain olevan totta. Jos mikään lukema ei ylity, syynä on Abrahamin mielestä varmaan se, että minulta puuttuu uskoa. Kohdistan uskon puutteen siinä tapauksessa erityisesti vetovoiman lakiin, ja tämä tuomio saavuttaa tuolloin mielessäni lakitermein ilmaistuna lainvoiman, eli siitä ei voi valittaa. Mutta ensin aion viettää epäilemättä hyväuskoisen vuoden.

Jatkettu ilo on moninkertainen ilo

Posted on by Onni Tonkija

Jumala sanoi vastaluoduille ihmisille: ”Sitten on vielä nämä kaksi asiaa. Kumpi teistä haluaa pissata seisaal…”

”Minä! Minä!” Aatami huusi innoissaan.

Siihen Jumala: ”No Eeva saa sitten moninkertaiset orgasmit.”

Laotse sattui paikalle: ”Älä viitsi, Jumala! Olet surullisen kuuluisa siitä, että haluat miesten keskittyvän sotimiseen ja uusien sotilaiden siittämiseen. Varmaan jo täyttä päätä kehittelet pakkomiellettäsi edistäviä kirurgisia säännöksiä. Tiedät vallan hyvin, että Eeva sai helpommat moninkertaiset orgasmit.”

Jos valitaan umpimähkään suomalainen mies ja nainen saunapuhtaassa hekumassa, on miltei varmaa, että tässä on pari, joka tulee samanaikaisesti: miehen orgasmi ja siemensyöksy. Eihän meillä muusta puhuta.

”Laki on niitä varten, jotka eivät muuten ymmärrä kuten orgasmi, jos ei muuten arvaa lopettaa”, seksuaalisuutta suoraviivaistaa Isännöitjisä Suomi24:ssä. ”Kun Saili oli niellyt Tonin orgasmin, tämä kallisti Sailin selälleen limenvihreälle nukkamatolle ja alkoi hyväillä Sailia”, siemensyöksyä sievistelee Kia Walli kirjassa Avokadopastaa. ”Peniksen omistavilla henkilöillä orgasmi, eli voimakas fyysinen ja psyykkinen kokemus, ja siemensyöksyt liittyvät hyvin kiinteästi toisiinsa”, osoittaa Nyt ajanmukaisten käsitteiden muttei ikiaikaisten tosiasioiden hallintaa.

Siitä, että paita ja peppu on aina nähty yhdessä, ei vielä seuraa sitä, että ne eivät voisi esiintyä erikseen. Monilla miehillä on kokemus siitä, kun pitkän jyystämisen jälkeen siemensyöksy tulee ilman mainittavaa orgasmia. He ovat jo havainneet, että siemensyöksy ja nautinnolliset lihassupistelut ovat toisistaan erilliset tapahtumat. Moniorgasmisuudessa näitä supisteluja opitaan saamaan ilman väistämätöntä siemensyöksyä ja tähän liittyvää halujen lopahtamista.

Tiesin miehen moniorgasmisuudesta jo teininä – ei kiitos peruskoulun vaan kiitos Mbnetistä imuroimani SEX201.ZIP-tiedoston eli Janne-sedän seksikoulun. Tieto ei kuitenkaan siirtynyt taidoksi, sillä Jannella ei tainnut olla asiasta omakohtaista kokemusta. Sama vika oli reilut kymmenen vuotta myöhemmin vastaan tulleessa Rakel Liekin Hyvän olon seksissä. Ensi käden tietoa löysin vasta Mantak Chian ja Douglas Abrams Aravan kirjasta Moniorgasminen mies (Basam, 2015).

Moniorgasminen mies -kirja heijastuu peilissä loputtomaksi jonoksi.

Moniorgasminen mies.

Miehen moniorgasmisuuteen tarvitaan ensin käden taitoa. Itsetyydytyksen aikana pitää oppia tunnistamaan siemensyöksyä edeltävät tuntemukset. Hankaussähkön tuottaminen on lopetettava ennen rajaa, jolta ei ole paluuta, kuten termin ovat Jukka-Pekka Lilja ja Teemu Suuntamaa Moniorgasmiseen mieheen suomentaneet. Itse puhun myös lopun alusta.

Lopun alku vastaa sitä rakennustyömaan viimeistä pitkää piippausta, jonka jälkeen räjähtää. Jannen ja Rakelin oppaat epäonnistuivat siksi, että niiden pohjalta aloin polkea sytytyslankaa siinä vaiheessa, kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Moniorgasminen mies tosin kehottaa tässä tilanteessa vahinkojen minimoimiseksi painamaan välilihassa sijaitsevaa ”miljoonan kultarahan pistettä”, mutta sanoisin, että ei maksa vaivaa.

Jos mies pysähtyy paljon ennen lopun alkua, mitään pahaa ei tapahdu. Reunalle ehtii kyllä. Jos sen sijaan vaginaalisessa seksissä lipsahtaa reunan yli, homma menee ”päin vittua”. Ejakulointi on toki yleensä miellyttävä tapahtuma, mutta sen jälkeen mies makaa haluttomuuden kuilun pohjalla.

Avain miehen nautinnolliseen seksiin on kyky päästä lähelle lopun alkua ilman, että raja ylittyy. Jo pelkästään tämä taito lisää nautintoa huomattavasti. Moninkertaisiin orgasmeihin tarvitaan vielä yksi temppu: jos rajamuodollisuutena supistelee häpyluu-häntäluulihasta eli pubococcygeusta, vihreä kaista kohti siemensyöksyä menee kiinni ja seksituristi kokee nautinnollista värähtelyä peräsuolensa ympärillä. Moniorgasminen mies käyttää nimitystä pc-lihas, mutta jotta juttu ei mene liian kliiniseksi ja tuloksena ole liian kliini seksi, puhun hähälihaksesta.

Hähälihas löytyy keskeyttämällä virtsavirta. Pidän oman lihakseni kunnossa sulkemalla aina tarpeen tultua virtsa-ukseni noin viisi kertaa. MTV:n haastattelema (nais)seksuaalineuvoja ei suosittele virtsasuihkun katkomista lantionpohjan lihaksilla, koska se ”vaikuttaa virtsaamisen säätelyjärjestelmään”. Ylen Sex & Sånt -ohjelman (nais)seksuaaliterapeutin mukaan suihkun pidättäminen ei ole hyväksi vessassa istuessa. Moniorgasmisen miehen mukaan harjoittelusta pitää pidättyä kirvelyä aiheuttavan tulehduksen ajaksi.

Olen nyt kolmen vuoden ajan vaikuttanut seisaaltani virtsaamisen säätelyjärjestelmään poikki ja pönttöön -menetelmällä ilman havaittavia sivuvaikutuksia. Saatan kyllä tehdä parikymmentä hähäliikettä myös, jos huomaan erektion, siis itsessäni. Hähälihaksen harjoittaminen ilman vastusta sen sijaan tuntuu yhtä mielekkäältä kuin penkkipunnerrus pelkällä tangolla (ei sillä, että penkki muuttuisi yhtään houkuttelevammaksi painoja lisäämällä).

Minulta taisi mennä pari kuukautta hähäharjoittelun aloittamisesta siihen, että opin supistamaan lihasta oikealla hetkellä ja ohjaamaan itseni pois ejakulaatiokaistalta päin orgasmia. Aika olisi varmaan lyhentynyt viikkoihin ahkerammalla märkäharjoittelulla.

Peilissä loputtoman Moniorgasminen mies -kirjajonon vieressä valokuvaaja osoittamassa objektiiviaan katsojaa kohti.

Moniorgasmiset miehet.

Jotkut väittävät, että moninkertaiset orgasmit ovat laimeampia kuin tavanomainen siemensyöksyorgasmi. Etenkin alkuun näin voi olla. Moniorgasmisen miehen ehkä tärkeimpiä opetuksia onkin se, että moniorgasmi voi tuntua erilaiselta kuin moni orgasmi. Moniorgasmissa ei voi olla samanlaista antaa mennä -meininkiä kuin siemensyöksyorgasmissa. Toisaalta siemensyöksyyn liittyy useimmiten pelkkä sukuelinorgasmi. Kokovartalo-orgasmi voi tällöin jäädä yksiorgasmiselta mieheltä kokonaan kokematta. Lisäksi seksissä on paljon muutakin nautittavaa kuin orgasmi, ja sen kokemiseen moniorgasmisuus antaa jatkoaikaa.

Terveyskirjasto määrittelee ennenaikaiseksi siemensyöksyksi sen, että ”mies laukeaa lähes aina ennen kuin hän itse tai hänen partnerinsa sitä haluaa”. Luulisi, että tämä määritelmä sisältää 99 prosenttia yksiorgasmisista miehistä. Kuka haluaa keskeytettyä yhdyntää, olkoonkin että keskeytystä on edeltänyt orgasmi? Terveyskirjasto esittää yhdeksi ratkaisuksi häpyluu-häntäluulihasta: ”Joillakin miehillä lihaksen puristaminen pitkittää siemensyöksyn tuloa, joillakin lihaksen rytminen kouristaminen ja rentouttaminen estää siemensyöksyn tulon.”

Moniorgasmisuus on ihmeellinen tekniikka, mutta se ei ole mikään ihmepilleri. Tekniikkaa pitää harjoitella, ja miehen on seksin aikana tarkkailtava itseään ja pidettävä päänsä kylmänä. Myös alapäätä on jäähdyteltävä hetki kunkin orgasmin jälkeen, jotta lopullinen raja ei ylittyisi. Kuitenkin jokainen orgasmi kasvattaa painetta niin, että seksuaalinen spiraali etenee vääjäämättä singulariteettiin.

Moniorgasmisen miehen mukaan kierteen voi katkaista ohjaamalla seksuaalienergiaa lihassupistuksilla ja mielellä selkärankaa pitkin ylös aivoihin (ja sieltä se pitää ohjata napaan varastoon koskemalla kielellä kitalakea). En ole tähän iso imu -harjoitukseen syvällisesti perehtynyt, koska en oikein tiedä, onko tässä energian siirtelyssä kyse mielikuvista, kielikuvista vai kuvitelmista.

Sen olen kyllä havainnut, että alapään paine voi ohjautua laajemman alueen lihasvärinäksi. Koko kehon orgasmit ovat moniorgasmisuuden kohokohtia. Minuutinkin kestävä värinä on mahdollinen, mutta se vaatii taitoa, kuten aallonharjalla surffailu yleensäkin.

Kirjassa esitetty Mantak Chian opetus yhdistää taolaisia harjoituksia nykyajan länsimaisiin arvoihin ja tieteeseen. Ihanteena on tantrisen ajattelun tavoin siemensyöksyttömyys. Siemensyöksyn nähdään vievän miehistä energiaa, ja varmasti näin jossain määrin onkin. Kirjoittaahan Jared Diamondkin teoksessaan Miksi seksi on hauskaa?: ”Siittiöiden tuotannosta on uroksille melkoisia kustannuksia; esimerkiksi ne madot joilla on siittiösolujen tuotantoa alentava mutaatio elävät pidempään kuin normaalit madot.” Sekin on mahdollista, että siemennesteen pidättämistä on aikoinaan alettu ihannoida siksi, että näin mies voi tyydyttää kaikki vaimonsa ja jalkavaimonsa.

Itse en syöksyttömyydestä perusta. Ensinnäkin aika harvoin saan seksistä tarpeekseni. Mieluummin lopetan huipulla ja keskityn sen jälkeen muihin asioihin kuin harjoitan tuntikaupalla tantraseksiä läkähtyen lopulta ”laakso-orgasmiin”. Muutaman moniorgasmin jälkeen syöksyn yleensä väkisin singulariteettiin. Olen siis oppinut ”kesyttämään valkoista tiikeriä” mutten osaa ajelehtia ”mikrokosmisella kiertoradalla”.

Lisäksi keskeytetty yhdyntä tuntuu jättävän eturauhasen ”tiloihin”. Moniorgasminen mies puhuu ”sinisistä palleista”. Kuten esimerkiksi seksologi Jukka Virtanen selittää kirjassaan 100 kysymystä miehestä ja seksistä, ennen ejakulaatiota tapahtuu emissio, jossa kiveksistä tulevat siittiöt ja rakkularauhasten erite kertyvät eturauhaseen. Muodostuvaa painetta pitäisi sitten taolaisittain hoitaa syvähengityksellä ja välilihan hieronnalla. Enpä taida jaksaa. ”Näitä kasseja ei tarvitse koskaan tyhjentää” -postaukseni ei ollut taolainen eikä tantrinen kirjoitus.

Erikoislääkärin mukaan ejakuloimattomuudesta ei ole varsinaisesti haittaa. Siemensyöksyjen sanotaan kuitenkin ehkäisevän eturauhassyöpää. Sitä ei kai ole selvitetty, voisiko terveyshyötyjen takana sittenkin olla siemensyöksyyn yhdistyvän orgasmin tarjoama eturauhashieronta.

Moniorgasmisuuden mielenterveyshyödyt ovat kuitenkin kiistattomat. Jos saisin nyt lausua jotain sille teinille, joka muutin opiskelija-asuntoon toistakymmentä vuotta sitten, sanoisin että vilkaisepa, mitä kaikkea voit löytää sieltä asuntolan jätepuristimen sisältä. Jos saisin kertoa vielä toisenkin asian, sanoisin että yritäpä puristaa sitä seksilihasta ennen lopun alkua.

Ystävällisen käytöksen kultainen kirja

Posted on by Onni Tonkija

Enpä olisi ikinä uskonut innostuvani kirjasta, jonka kannessa lukee Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa ja jonka ensimmäisen osan nimi on ”Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät”. Huomaan kuitenkin jatkuvasti soveltavani kirjan ideoita.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -kirjan päällä yhdysvaltalaisia kolikoita ja HS Metro -lehden tekstiviestipalstaa.

Kansilehtien sisäpuolella kirjan nimi on vanhassa muodossa Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa. Oli nimi kumpi tahansa, sitä ei kannata ottaa ryppyotsaisen kirjaimellisesti. – Kirja ystävänkaupasta eli pyydettynä joululahjana, kuvausrekvisiitta Taloyhtiön jätepisteestä eli lahjana.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (WSOY, 2013) on turhan pitkä ja amerikkalaisystävällinen nimi, joten olen tottunut puhumaan tästä kirjaystävästäni Ystäväkirjana. Kirja on toki bisneshenkinen, mutta se on 1930-luvun lapsena ihan eri maata kuin tämän päivän johtajuuskirjallisuus. Nykyään bisneskirjoissa selostetaan jotain psykologista tutkimusta, jossa on keinotekoisella koeasetelmalla ehkä selvitetty jotain ihmisen biologisista reunaehdoista jossain tilanteessa. Dale Carnegie avustajineen sen sijaan luki muun muassa sata Theodore Rooseveltin elämäkertaa. Ystäväkirjasta paistaa ihmiskunnan yhteinen kokemus ja ikiaikainen viisaus.

Tyhjänpäiväisistä elämäntaito-oppaista voi joutua lukemaan sellaisia ajatelmia kuin ”hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi”. Carnegie sanoo käytännössä aivan samaa mutta vyöryttää kirjan sivuille toistakymmentä esimerkkiä tai anekdoottia hymyn voimasta – ja saa vakuuttuneeksi.

Ystäväkirja soveltuu etenkin niille, jotka ovat liike-elämän palveluksessa, mutta se palvelee myös perhe-elämää. Kirjan tärkein parisuhdevinkki tulee heti alkuun: ”Älä arvostele, tuomitse tai valita.” Moittiminen saa toisen puolustuskannalle, eikä sillä ole ainakaan toivottua vaikutusta. Juuri kukaan ihminen ei näe vikaa itsessään, vaikka olisi kuinka väärässä. Kirjassa mainitaan Al Capone, ja viime aikojen Suomesta tulee esimerkkinä mieleen se, miten kiihkeästi saastuttajat ovat pesseet käsiään Itämeren likavesistä.

Arvostelun lopettaminen vaatii paljon harjoittelua. Jos siis selkäytimestä tulevat moitteet joskus ehtivät saada riidan leimahtamaan, kannattaa omat virheet myöntää heti ja painokkaasti. Carnegie kertoo, kuinka hän sekoitti radio-ohjelmassa New Hampshiren Concordin ja Massachusettsin Concordin. Eräs Concord, MA:ssa syntynyt rouva suivaantui lipsahduksesta ja lähetti Carnegielle tulikivikovan kirjeen. Carnegie päätti soittaa rouvalle ja pyydellä vuolaasti anteeksi erehdystään. Pian rouvankin oli esitettävä anteeksipyyntö omasta käytöksestään, sillä hänen tärkeydentunnettaan ei enää voinut ruokkia radioäänen oletettu typeryys vaan polttoaineeksi piti vaihtaa rouvan oma jalomielisyys.

Kun moittimisen lopettaa omalta osaltaan, parisuhteen kiistat suunnilleen puolittuvat. Jos lisäksi aina myöntää painokkaasti virheensä – olivatpa ne kuinka vähäpätöisiä tahansa – riitely kuihtuu alkuunsa. (Kestoriidanaiheissa, kuten siivoamisessa, myöntely ei tosin toimi loputtomasti, jos tyytyy katumaan syntejään pelkästään sanallisesti…)

Vanhaksi kirjaksi Ystäväkirja on huvittavan täynnä klikkausjournalistisia lukujen otsikoita: ”Yksinkertainen keino tehdä hyvä ensivaikutus”, ”Jollet tätä tee, joudut vaikeuksiin”, ”Helppo tapa tulla hyväksi keskustelijaksi”. (Hymyily, nimien muistaminen, kuuntelu. #säästyitklikkiytymiseltä) Carnegie ei kuitenkaan omasta mielestään tarjoile temppuja vaan uutta elämänasennetta. Hänen mukaansa kirjan periaatteet toimivat vain, jos ne tulevat suoraan sydämestä.

Ystäväkirja on Havahtumisen hengenheimolainen, vaikka niiden näkökulmat tuntuvat äkkiseltään päinvastaisilta. Havahtuminen kehottaa unohtamaan muiden miellyttämisen. Ystäväkirja neuvoo, miten muiden perimmäiset tarpeet otetaan huomioon. Havahtuminen kertoo, kuinka tullaan toimeen omien ajatusten kanssa. Ystäväkirja opettaa tulemaan toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole omaksuneet Havahtumisen periaatteita. Yhdessä kirjat ovat timanttinen parivaljakko, joka johdattaa ihmisenä olemiseen ja ihmisyyden ymmärtämiseen. Molempien pariin palaa yhä uudestaan.

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa on maailman tärkeimpiä kirjoja, mutta jos joku on eri mieltä, ei siitä kannata lähteä väittelemään. Mielipiteiden ristiriita ei nimittäin kirjan mukaan lopu väittelemällä vaan myötätuntoisella halulla ymmärtää toisen ihmisen näkökantaa. Kirja lainaa Ralph Waldo Emersonia: ”Jokainen tapaamani henkilö on jollakin tavalla minua ylempi. Ja siinä minä otan hänestä oppia.”

Onnen onki ja vegaaninen koukku

Posted on by Onni Tonkija

Elokuvateattereissa pyörii leffa nimeltä Onnenonkija, joka kertoo rahattomasta bloggaajasta ja jossa sanotaan, että unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää. Mistä ihmeestä ne näitä oikein keksii?

20 pientä Onnenonkija-elokuvan mainoskuvaa.

Kuvia kuvaamisen kuvaamisesta kuvauksista. Valokuvat: Jussi Virkkumaa / Helsinki-filmi. Kollaasi: Finnkino.

Koska tuotantoyhtiöltä ei jostain syystä ole löytynyt kutsuvieraanvaraisuutta minua kohtaan, joudun vetämään syvään henkeä ja astumaan sisään Tennispalatsiin. Äitelän rasvan käryn poltellessa limakalvoja vaihdan joululahjalipun istumapaikkaan ja raivaan tieni teinien keskeltä kohti oikeaa salia.

Näytös alkaa lupaavasti, sillä löydän salin roskiksesta leffaevääksi puoliksi syödyn popkornisammion. Kun elokuvamainokset, tuotemerkkimainokset ja elokuvan tuotemerkkimainokset on katsottu, elokuva voi alkaa.

Ville Jankerin ohjaama Onnenonkija kertoo lifestyleblogia pitävästä Marjasta (Minka Kuustonen). Lifestyle tarkoittaa tässäkin tapauksessa sitä, että bloggaajalla ei ole elämää eikä etenkään omaa tyyliä. Marja tykkää bloggauksesta, koska siinä yhdistyvät valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. Blogimuotin mukaan onnea tulee kalastella ennen kaikkea selfiekepillä.

Marja kokeekin ongelmakseen sen, ettei hän pysty kuormittamaan maapalloa niin paljon kuin haluaisi, sillä hän on yhteiskunnallisessa kirjanpidossa kredit-puolella. Onnekseen hän tapaa debet-sarakkeen äärilaidalta Olavin (Olavi Uusivirta). Olavi kuuluu sellaiseen teollisuussukuun, jonka mukaan on nimetty tähti. Ihan totta. Siis oikeasti käsikirjoittaja Pekko Pesosen mielestä tähän elokuvaan on tarvittu taivaankappale nimeltä Proxima Reipas.

Onnenonkija saa pisteitä siitä, että Olavi esitelmöi fosforin rajallisuudesta ja elämäntyyliblogien pinnallisuudesta. Mutta siinä vaiheessa hän onkin vielä surkuteltava vastuutaan pakeneva perijä, joka hukkaa lahjojaan huonekaluliikkeen duunarina. Elokuvan lopussa Olavi nostaa lehtipapereista tunnetun Reipas-yhtymän uuteen kukoistukseen – alkamalla markkinoida vessapaperia. Suihkuseurapiirejä vältellyt Olavi on siis karsastanut myös käsisuihkuseurapiirejä.

Onnenonkijasta olisi saanut hyvän draaman, mutta nyt se on olevinaan komedia. Tarinaan on kyllä ripoteltu koukkuja, mutta ilman pehmentäviä matoja ne vihlaisevat ikävästi.

Hauskaa on esimerkiksi se, kun Marjan vanhemmat luimistelevat Marjan huoneesta kuuluvaa voihkintaa. Kyllä me nauroimme niin, kun saimme nähdä, että siellä vain hierottiin kipeää selkää (tietysti rintaliiveissä). Hauskaa on sekin, kun Minka Kuustosen mekonkiristämää takapuolta zoomaillaan edestakaisin, ikään kuin sohvakaupan miesten näkökulmasta. Tai ehkä sen ei ole edes tarkoitus olla huumoria, vaan näin nyt vain kuuluu tehdä, koska niin voi tehdä ja kukapa ei haluaisi zoomailla Minka Kuustosen takamusta.

Häiritsevintä elokuvassa on kuitenkin se, että kesken kaiken alkaa Takuu-Säätiön mainokselta näyttävä Takuu-Säätiön mainos (ei tosin maksettu, mikä selittänee kökköyden). Kun sitten vielä Anne Berner esittää perheyrittäjäitseään, alkaa väkisinkin miettiä, onko hän maksanut näkyvyydestä vai onko tekijöiden mielestä vain cool saada Oy Suomi -A.B. valkokankaalle. Toisaalta on ihan hauskaa, että samassa elokuvassa esiintyvät Anne Berner ja Takuu-Säätiö, velkakirjan molemmat puolet.

Viimeisten sponsoriviestien rullatessa arvostelen mielessäni Onnenonkijan yllätyksettömäksi kolmen tähden elokuvaksi (Kuustonen, Uusivirta, Proxima Reipas). Ennen lähtöäni ongin vielä roskiksesta mukaan täyden popkornirasian. Onni elää usein siitä, mitä toiset eivät osaa tai uskalla arvostaa.

De Mellon kootut teokset

Posted on by Onni Tonkija

Isä Mark Goldasichin mukaan uudenvuodenlupaukset saavat meidät dyykkaamaan sydämiämme löytääksemme roskan seasta kaikkea kallisarvoista. Goldasich jakoi kirjoituksessaan paavi Franciscuksen kymmenen ehdotusta uudenvuodenlupauksiksi. Niistä kymmenes on ytimekkäästi: ole onnellinen.

Paavin kehotus voi tuntua yltiöpositiiviselta ja ehkä tylyltäkin, mutta onneksi meitä on onnellisuuteen opastamassa niin ikään katolinen pappi Anthony de Mello. Helpottaakseni de Mellon tuotantoon tutustumista arvioin lyhyesti kaikki häneltä suomennetut kirjat (vuosiluvut viittaavat käsiini saamaan kappaleeseen). Kerron lisäksi, missä järjestyksessä kirjat kannattaa lukea.

Anthony de Mellon suomenkieliset teokset rivissä punaisessa Bookworm-kirjahyllyssä.

Kokosin Anthony de Mellon suomennetun tuotannon Havahtumisesta Yhden minuutin filosofiaan Helsingin seudun kirjastoista. Kokonaan eri teoksia on 9, joskin uudelleennimeämisten vuoksi nimikkeitä on yhteensä 11. Erilaisia kansia lienee suunnilleen 20.

Havahtuminen

Havahtuminen (Like, 2000) on de Mellon tuotannon alkuperuste ja pohja, vaikka Kirjapajan kirjojen takakannessa mainitaankin aina vain kustantamon omat de Mellot. Jos de Mellon ajatukset eivät ole tuttuja, kannattaa lukea ensin aikaisempi selontekoni Havahtumisesta.

Neuvona sille, joka tuskailee Helmet-kirjastojen Havahtuminen-varausjonon kanssa: Uusimmat painokset ovat säälittävän hentoisia taskukirjoja, kun taas vanhat painokset, joilla ei ole aina ollenkaan varauksia, ovat jämäkämpää tekoa, ehkä tosin myös alleviivatumpia. Sisällössä ei ole eroa, ellei sitten jotain pientä kirjoitusvirhettä ole korjattu. (Suosittelen kuitenkin ostamista, koska kirjan saa halvimmillaan viidellä eurolla ja siihen tulee palattua aina uudestaan.)

Ilma jota hengität

Ilma jota hengität (Kirjapaja, 2014) sisältää 47 mietiskelyyn ja rukoukseen ohjaavaa harjoitusta. Minulta sen lukeminen keskeytyi puoleksi vuodeksi, kun ensimmäisessä harjoituksessa olisi pitänyt varata kokonaista kymmenen minuuttia hiljaisuudelle enkä ilmeisesti löytänyt sopivaa hetkeä.

En ole ennen kokeillut kirjan harjoituksissa tehtävää kontemplaatiota eli omien mielikuvien katselemista enkä niistä heti mahdottomasti innostunut. De Mello kirjoittaakin, että harjoitukset voivat tuntua epämiellyttäviltä niistä, joille tekeminen on tärkeämpää kuin oleminen. Hänen mukaansa tämänkaltainen mietiskely voi kuitenkin johtaa tahdonvoimaa kysyvien hyveiden saavuttamiseen ponnisteluitta.

Pidin kirjassa eniten sen rentoutus- ja hengitysopeista sekä niistä harjoituksista, joissa kuviteltiin omalle kohdalle kuolemaan johtava sairaus tai halvaantuminen. Kontemplaatiosta antaa kuvan seuraava pätkä erästä kiitollisuusharjoitusta (peräkkäiset ajatusviivat tarkoittavat erityisiä tauon paikkoja):

Kuvittele, että lääkäri on tutkinut silmäsi ja aikoo ilmoittaa sinulle tutkimustulokset – –. Tee näyttämöstä niin eloisa kuin mahdollista tarkkaillen paikan yksityiskohtia ja henkilöitä, niin kuin edellisessäkin harjoituksessa – –.

Lääkäri ilmoittaa nyt, että näkösi heikkenee ja ettei ole mitään keinoa pelastaa näkökykyäsi. Hyvin todennäköisesti olet tulossa sokeaksi kolmen tai neljän kuukauden sisällä – –. Mitä tunnet? – –

Nyt sinulla on vain kolme neljä kuukautta aikaa painaa muistiisi näkymiä, joita et enää näe uudestaan – –. Mitä erityisesti haluat nähdä ennen sokeaksi tuloasi? – – Tiedosta se, kuinka katselet esineitä nyt – –.

Katseleminen

Katseleminen – Mietiskelyä Ignatius de Loyolan Hengellisten harjoitusten äärellä (Johnny Kniga, 2011) perustuu de Mellon vuonna 1975 pitämiin luentoihin, jotka käsittelivät jesuiittaveljestön perustajan Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia. Harjoitusten tarkoituksena on mietiskelyn ja kontemplaation avulla löytää Jumalan tahto omassa elämässä. Kirjan nimi Katseleminen viittaa kontemplaatioon.

Katseleminen on de Mellon muihin teoksiin verrattuna ”tuhti paketti”, kuten kirjan suomentanut Jaakko Heinimäki toteaa esipuheessaan. Kirja on läpeensä teologinen, ja de Mellolle tyypilliset tarinat ovat sivuosassa. Luultavasti korjauslukijakin on uupunut raskaslukuisuuteen, sillä kirjaan on jäänyt melko paljon lyöntivirheitä. Myös jotkin Heinimäen sanavalinnat, kuten haloo, okei, pointti ja överiksi, kummastuttavat muuten muodollisen tekstin seassa.

Vaikka en jaksanut käydä kirjaa läpi kaikista tiheimmällä siivilällä, mukaan tarttui monenlaisia viisauksia, joita de Mellon muissa teoksissa ei ole. Viehätyin esimerkiksi Maurice Giulianin ajatuksesta, jonka mukaan Pyhä Henki ei tasapainottele keskitiellä vaan pitää molemmat ääripäät. Paha henki taas valitsee toisen äärimmäisyyksistä. De Mello antaa tästä tasapainoilusta hyviä esimerkkejä:

Toinen äärimmäisyyspari on omanarvontunto ja syvä nöyryys. Se on ”kaikella on väliä” -asenne. Tästä asenteesta seuraa täydellinen sitoutuminen inhimilliseen kasvuun, yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin ja tajuun siitä, että kaikella on väliä – ja tajuaa samalla, ettei millään ole mitään väliä. Sydämessämme on syvä rauha, kun olemme kosketuksessa Ehdottomaan ja näemme maailman sellaisena kuin se on. Teilhard sanoisi: ”Te tarvitsette uuden pyhimyksen, joka on samaan aikaan irrallisempi ja osallisempi kuin kukaan aikaisemmista pyhimyksistä.” Tällaisessa asenteessa yhtyvät täydellinen intressittömyys sekä suunnaton elämänjano.

Kuuletko linnun laulun?

Kuuletko linnun laulun? (Kirjapaja, 2008) on kokoelma hauskoja tarinoita eri uskontojen ja kulttuurien piiristä. Tarinoita lukee ihan vain ilokseenkin, mutta jos niitä jää mietiskelemään, huvittavan pintakuoren alta paljastuu syvällisiä totuuksia. Joihinkin juttuihin de Mello on liittänyt oman, usein valaisevan kommenttinsa.

Kirja on täynnä mainioita kertomuksia, joten tämä anekdootti täytyi karsia esimerkiksi monien ehdokkaiden joukosta:

Filosofi Diogenes söi illallisekseen leipää ja papuja. Hänen luokseen tuli filosofi Aristippos, joka hankki mukavan elannon kuningasta imartelemalla.

Aristippos sanoi: ”Jos oppisit olemaan nöyrä kuninkaan edessä, sinun ei tarvitsisi elää pavuilla.”

Diogenes vastasi: ”Opi sinä elämään pavuilla, niin sinun ei tarvitse liehitellä kuningasta.”

Lähteillä

Lähteillä – Hengellisten harjoitusten kirja (Kirjapaja, 2014) sisältää 81 katselevan mietiskelyn harjoitusta. Niissä piilevää voimaa ei de Mellon esipuheen mukaan voi saavuttaa vain lukemalla, vaan harjoitukset on tehtävä. Lähteillä ei taustoita katselemista kuten Ilma jota hengität, joten se ei välttämättä sovellu aloittelijalle. Kovin kokeneellekaan kirjasta ei ole iloa, sillä de Mellon mukaan siitä pitää hankkiutua eroon, kun on päässyt hiljaisuuteen.

Kirjan viitekehys on kristillinen, vaikka sen viisaus onkin yleismaailmallista. Yhtenä keskeisenä teemana on kaiken eteen tulevan ja taakse jäävän hyväksyminen:

Muuan tapa elää menneisyydessä on jatkuva valittaminen. Ensimmäisenä askelena kohti täyttä läsnäoloa kokoan luettelon niistä ihmisistä, jotka ärsyttävät minua. Annan heille jokaiselle vapauttavan tuomion, synninpäästön, ja annan heidän mennä.

Synninpäästö ei tule todeksi, jos tunnen, että he yksin ovat syyllisiä. Minä olen moitteeton. Minun on nähtävä itseni osalliseksi vuorovaikutukseen syyllisen kanssa jokaisessa rikkomuksessa, jonka uhri olen.

On vaikeaa antaa synninpäästö ihmiselle, jonka rikokseksi ymmärrän olla tyystin paha. Tosiasiassa hänen rikkomuksensa on tehnyt minut hyväksi. Hän oli Jumalan armon välikappale niin kuin Juudas oli Jumalan välikappaleena tuodakseen armon ihmiskunnalle ja Jeesukselle Kristukselle.

Kirjan lopussa on ”siemeniä”, aforismeja. Koska niissä viisaus on tiivistettynä, ne voivat jäädä avautumatta ja kuulostaa ontoilta, jos mellolainen ajattelu ei ole tuttua. Kunkin mietelmän lopussa mainitaan harjoitus, joka käsittelee samaa aihetta. ”Lunastus”-harjoitukseen, josta edellinen ote on, viitataan seuraavassa siemenessä:

Iankaikkinen elämä
on
tässä.
Iankaikkinen elämä
on
nyt.

Rakkauden tiellä

Rakkauden tiellä (Kirjapaja, 2007) käsittelee ovelan nimensä mukaisesti rakkautta ja sen esteitä. Kirja jakautuu 31 mietiskelyyn, joissa tarkoituksena on vapautua ohjelmoinneista ja riippuvuuksista. Kukin mietiskely alkaa Raamatusta otetulla Jeesuksen opetuksella, mutta muuten siinä ei suoraan näy kristinusko eikä uskonnollisuus ylipäätään vaan yleinen hengellisyys ja henkisyys.

Mitä rakkaus sitten on? De Mello antaa neljä tunnusmerkkiä: valikoimattomuus, ilmaisuus, tietämättömyys itsestään ja vapaus. Niitä voi verrata siihen pelonsekaiseen kaupankäyntiin, jota länsimaisen kulttuurin romanttinen rakkaus edustaa.

Rakkauden tiellä luottaa katselemisen asemesta ajattelemiseen, ja ehkä siksi se on suosikkini de Mellon tuotannosta Havahtumisen jälkeen. Nyt kun ohjelmoinnista on alettu kovasti puhua suomalaisissa peruskouluissa, tässä olisi oiva ehdokas oppikirjaksi! Olisihan se raikasta, jos kapinoivilla teineillä luetettaisiin tällaista:

Nyt on aika ymmärtää, ettei mikään sinun ulkopuolellasi voi antaa kestävää iloa. Mutta kun teet niin, huomaat pelon heräävän sisimmässäsi. Jos annat tyytymättömyydelle luvan, se muuttuu raivokkaaksi intohimoksi, ottaa sinut valtaansa ja saa sinut kapinaan sitä kaikkea vastaan, mitä kulttuurisi ja uskontosi pitävät rakkaana; sitä koko ajattelemisen, tuntemisen ja käsittämisen tapaa vastaan, jonka ne ovat aivopesemällä saaneet sinut hyväksymään. Tämä kaiken nielevä liekki ei saa sinua pelkästään keikuttamaan venettä, vaan polttamaan veneen tuhkaksi. Havaitset äkkiä eläväsi aivan erilaisessa maailmassa, sillä se kaikki, mitä muut pitävät rakkaana ja minkä perään he itkevät – kunnia, valta, hyväksyntä, kelpaaminen, turvallisuus, rikkaus – se kaikki näyttää haisevalta roskalta, mitä se onkin. Se ällöttää ja kuvottaa. Ja kaikki se, mitä toiset pakenevat, ei pysty enää pelottamaan sinua. Sinusta on tullut tyyni, peloton ja vapaa, sillä olet siirtynyt harhamaailmastasi valtakuntaan.

Sadhana

Sadhana – Tie Jumalan luo (Trimeeri, 2004) on syntynyt uudelleen nimellä Ilma jota hengität. Reinkarnaation ulkoasu on vetävämpi, ja siinä puhutaan pyhästä Antonius Padovalaisesta eikä Padovan pyhästä Antoniuksesta, mutta muuten kyseessä on suunnilleen sama teos.

Käsite sadhana eli ”tie Jumalan luokse” on takakannen mukaan itämainen ajattelutapa, jossa kuvaillaan Jumalan olemusta. De Mello sovelsi sadhanaa kristilliseen mietiskelyyn ja perusti Intiaan Sadhana-instituutin.

Vuonna 1987 kuollut de Mello ei ole vuoden 1998 jälkeen ollut katoliselle kirkolle košer. Tässäkin kirjassa – jonka on alun perin kustantanut Katolinen tiedotuskeskus jo 1981 – on alkulehdellä varoitus:

Isä Anthony de Mellon teokset on kirjoitettu moniuskonnollisissa puitteissa auttamaan toisten uskontojen jäseniä, agnostikkoja ja ateisteja heidän hengellisessä etsinnässään, eikä tekijä ole tarkoittanut niitä kristillisen opetuksen tai opinkappaleiden käsikirjoiksi katolisille uskoville.

Ateistit ovatkin varmaan erittäin kiinnostuneita kirjasta, joka on omistettu Neitsyt Marialle ja jossa on mietiskelyt nimeltä ”Jumala hengityksessäni” ja ”Jeesus-nimen rukous”.

Tyhmyyden välähdyksiä

Tyhmyyden välähdyksiä (Trimeeri, 2003) ei ole kovin myyvä nimi, joten nykyään tämä One Minute Nonsense kulkee Suomessa nimellä Yhden minuutin filosofiaa. Se taas on kummallinen otsikko teokselle, jossa kirjoitetaan näin:

Opettajan mielestä teologien uskollisuus omia uskomusjärjestelmiään kohtaan sai heidät liian taipuviksi sulkemaan silmänsä totuudelta – ja torjumaan Messiaan hänen ilmestyessään.

Filosofit selvisivät paremmin hänen käsissään. Koska heitä eivät kahlitse uskomukset, he ovat avoimempia etsinnässään, hän sanoi.

Filosofiakin on valitettavasti rajallista, sillä se turvautuu sanoihin ja käsitteisiin tunkeutuessaan todellisuuteen, joka avautuu vain käsitteitä kaihtavalle mielelle.

Opettaja huomautti kerran: ”Filosofia on sairaus, jonka vain valaistuminen parantaa. Silloin se väistyy vertausten ja hiljaisuuden tieltä.”

Uudistuminen

Uudistuminen – Löydä elämän syvempi merkitys (Basam, 2013) perustuu retriittiin, jonka de Mello piti esipuheen mukaan 1984 ja takakannen mukaan 1987. Kirja käsittelee samoja teemoja kuin Havahtuminen mutta lyhyemmin.

Kirja poikkeaa de Mellon muista teoksista siten, että siinä on ihmisten autenttisia kysymyksiä ja vastaväitteitä. Yksi perushuolenaihe lienee se, että havahtuneesta ihmisestä tulisi tunteeton zombi. De Mello vastaa muistuttamalla jousiampujasta, joka osuu parhaiten, kun häntä ei hermostuta mikään.

Kukaan ei siis tavoittele unelmiaan, näkemyksiään ja päämääriään yhtä upeasti ja luovasti kuin ihminen, joka ei kiinny. Valitettavasti olemme tulleet yhdistäneeksi kiintymättömyyden välinpitämättömyyteen, ilottomuuteen ja asketismiin.

Uudistumisessa tulee luentomaisen osuuden jälkeen hieman töksähtävästi ”tarinoita, joissa on viesti”. Pieni epätasaisuus ei kuitenkaan haittaa, kun tarinoiden seasta löytyy väkevät neljä sivua ihmissuhdeongelmista. Samalla voi antaa anteeksi senkin kauneusvirheen, että kirjan jokaisen aukeaman ylälaitaan on tungettu ”Uudistuminen” ja väärin kirjoitettu ”Anthony De Mello”.

Viisauden välähdyksiä

Kirjassaan Viisauden välähdyksiä (Kirjapaja, 2009) de Mello tarjoilee kaiken maailman viisautta eri aikakausilta pieninä mutta maistuvina annoksina. Näitä makupaloja ei kannata ahmia kovin monta kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli. De Mellon mukaan yli kahden tarinan annoskoot heikentävät vaikutusta.

Kirjan päähenkilö on eri suuntauksia yhdistelevä opettaja (jota onneksi ei ole käännetty suoraan mestariksi). De Mellon mukaan heränneelle korkein kieli on se, jota ei puhuta, ja korkein muutos on se, mikä ei synny tahtomisen tuloksena. Siten opettaja puhuu lyhyesti ja usein arvoituksellisesti, jotta sanat estäisivät mahdollisimman vähän viisauteen havahtumista. Kuten tarinassa ”Pelottomuus”:

”Mitä on rakkaus?”

”Täydellistä pelottomuutta”, opettaja sanoi.

”Mitä me pelkäämme?”

”Rakkautta”, opettaja sanoi.

Yhden minuutin filosofiaa

Yhden minuutin filosofiaa (Kirjapaja, 2013) on opettajan paluu jonkin verran absurdimpana ja zenimäisempänä verrattuna Viisauden välähdyksiin. Kirjan käsikirjoitus löytyi de Mellon jäämistöstä hänen äkillisen kuolemansa jälkeen, tiettävästi valmiina julkaistavaksi. De Mellon esipuhe on sama kuin kirjan edeltäjässä Viisauden välähdyksissä.

De Mello -arvioöverini ovat nyt viimeisessä kirjassa, ja siinä sattuukin olemaan tähän kohtaan sopiva mietelmä:

Opettaja ei pitänyt askeesista vaan kohtuudesta. Hän väitti, että jos todella osaamme nauttia asioista, olemme luonnostamme kohtuullisia.

Kun häneltä kysyttiin, miksi hän vastusti askeettisia harjoituksia, hän vastasi: ”Siksi, että ne tuottavat mielihyvän vihollisia, ja sellaisista tulee aina jyrkkiä ja julmia ihmisten vihaajia.”

”Ovathan monet mielihyvän rakastajatkin jyrkkiä ja julmia.”

”Eivät ole. Sellaiset ihmiset eivät rakasta mielihyvää, vaan he kyllästävät itsensä sillä. He rakastavat ruumiinsa rankaisemista ylenpalttisella mielihyvällä.”

Tässä kaikki?

Lähteillä-kirjan toisen, vuoden 2014 korjatun painoksen esipuheessa suomentaja Mikko Peura sanoo, että de Mellon ”kaikki kahdeksan teosta” on suomennettu. Ehkä vuonna 2013 ilmestynyt Uudistuminen ei ollut vielä Peuran tiedossa kirjoitushetkellä, koska omien laskujeni mukaan suomenkielisiä kirjoja on yhdeksän.

Toisaalta uusia ”de Mellon kirjoja” tuntuu ilmestyvän jatkuvasti, kun vanhoja luentomuistiinpanoja kaivetaan esiin. Myös de Mellon itsensä kirjoittamista teoksista taitaa suomeksi puuttua ainakin Yhden minuutin filosofian esipuheessa mainittu The Prayer of the Frog tai millä nimillä se eri maissa kulkeekin.

Kirjastosta löytyi myös suomentamaton Walking on Water. Sen sisältö on kuitenkin pitkälti tuttua Havahtumisesta, eikä havahtumiseen edes tarvita kuin tämä yksi perusteos. Muut kirjat ovat vain vaihtelunhalumme ruokkimista.

Lukujärjestys

Entä jos suomalaisen kädessä kuluisi de Mello eikä dekkari? Millainen tiedostavuusloikka siitä voisikaan syntyä? Tämän kolmekertaakolmiloikan voisi minusta suorittaa esimerkiksi tässä järjestyksessä:

Ensin perusteos Havahtuminen, sitten perään ymmärrystä syventämään Rakkauden tiellä. Seuraavaan väliin voisi sopia Kuuletko linnun laulun?, sillä siinä de Mello on pehmentänyt tarinoiden terävyyttä selityksillään. Sen jälkeen vuorossa olisi Uudistuminen ikään kuin havahtumisoppien pikakertauksena. Tässä vaiheessa voisi jo kokeilla lyhyttä ilmaisua ja Viisauden välähdyksiä, minkä jälkeen olisi vuorossa hyvin ohjeistettua katselemista eli Ilma jota hengität. Väliin tulisi lennokasta Yhden minuutin filosofiaa, joka voisi kantaa Katselemisen läpi. Luku-urakan lopettaisi rauhoittavasti Lähteillä, minkä jälkeen olisi jo korkea aika palata Havahtumisen pariin.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä opettajan sanat kirjasta Viisauden välähdyksiä: ”Loikkaa! Ei kuilua voi ylittää pienin askelin.”

Haluatko onnelliseksi? Tuskin!

Posted on by Onni Tonkija

Nimen perusteella Onnen tongintaa on 64-prosenttisesti penkomista ja möyrimistä, eli hyvinvoinnin ja tasapainon etsimiselle jää 36 tai 46 prosenttia riippuen siitä, kuinka vakavasti panostan blogiini. Tämän artikkelin jälkeen voisin oikeastaan jättää onnen oman onnensa nojaan, sillä kirjoitukseni todennäköisesti saa sinut hankkimaan parempaa luettavaa.

Anthony de Mello kertoo kirjassaan Havahtuminen (Like, 1999), kuinka onnelliseksi ryhdytään. Kirjan mukaan emme voi saavuttaa onnellisuutta niin kauan kuin olemme unessa. Onneksi meillä on de Mellon kaltainen unilukkari, joka kertoo, miksi nukumme ja miten voimme herätä.

Jalustalle nostettu Havahtuminen-kirja heittää varjonsa mustien silmälappujen päälle.

Twitterissä elämöi vielä vähän aikaa sitten tili nimeltä Don’t Read Comments, ja se on ihan pätevä neuvo. En sitä kuitenkaan pari vuotta sitten noudattanut, kun joku suositteli nettilehden kommenteissa Havahtumista. Siitä suunnilleen vuoden kuluttua huomasin kirjan eräässä illanviettopaikassa hyllyyn hylättynä kuin silmälaput sekajätteissä. Jälkikäteen ajateltuna elämäni ei varsinaisesti mullistunut, mutta se muuttui lopullisesti parempaan suuntaan.

De Mellon mukaan keskeinen este onnellisuutemme tiellä on riippuvuus. Pidämme onnen mittana yleensä elämän kohokohtia mutta tulemme niistä helposti riippuvaisiksi. Tällaisen ”onnen” kääntöpuolena onkin tyytymättömyys, ahdistus tai masennus silloin, kun elämä ei tarjoa huippuhetkiä. Herääminen tarkoittaa sitä, että näemme halujemme läpi ja ymmärrämme riippuvuutemme.

Sen, että tavaran ostelu ja muut mielihyväpiikit ovat lyhytaikaisia, voi lukea nykyään lehdestä kuin lehdestä. Keskiluokkaiset kansalaiset eivät nähdäkseni kuitenkaan ole pahassa tavaran tai elämysten puutteessa, vaan eniten onnellisuuttamme nakertavat sosiaalisen kanssakäymisen kiemurat. Siksi onkin ikävää, etten ole missään havainnut palstatilaa sellaiselle ajattelulle, jolla de Mello ruumiinavaa elottomat ihmissuhteemme.

Elottomien ihmissuhteiden ääripää on suhteemme kuolleisiin. Pidämme vainajan suremista ylevänä, jopa välttämättömänä rituaalina. Enintään paheksumme sitä, että ihmiset itkevät julkimoiden kuolemaa kuin läheistensä poismenoa. De Mellon tulkinnan mukaan sureva on kuitenkin vain pahoillaan itsensä puolesta tai jonkun toisen ihmisen puolesta, jolle kuollut olisi voinut tuottaa iloa. Vainajan sureminen tarkoittaakin pohjimmiltaan sitä, että on antanut onnensa tulla riippuvaiseksi toisesta ihmisestä.

Onko siinä sitten jotakin pahaa, että olemme riippuvaisia muista? Olemmehan laumaeläimiä, ja yhteisöllisyys on yleisesti tunnustettu hyve. De Mellon mukaan riippuvuudet ovat onnen tiellä myös ihmissuhteissa:

”Jos koskaan sallitte itsenne tuntea hyvää mieltä siksi, että joku sanoo teidän olevan hyvä, valmistatte itsellenne pahaa mieltä silloin, kun ihmiset sanovat, että ette olekaan hyviä. Niin kauan kuin elätte täyttääksenne toisten ihmisten odotukset teidän on huolehdittava, mitä puette yllenne, miten kampaatte hiuksenne, ovatko kenkänne kiillotetut – lyhyesti sanottuna, että täytätte heidän jokaisen kirotun odotuksensa. Sitäkö te kutsutte inhimillisyydeksi?”

Suuri osa ihmisistä samastaa itsensä rahaan tai työhön, minkä takia heistä tulee usein onnettomia ja ahdistuneita. Toki yhteiskuntakin tekee kaikkensa pitääkseen itsensä sairaana, sillä yhteiskunnalle ihminen, jota ei voi hallita, on kauhistus, kuten de Mello sanoo.

Tiedotusvälineellisen menestyspuheen onttouden pystyy havaitsemaan ilman de Melloa. Silti sellainenkin ihminen, joka ei ole riippuvainen työelämässä saamastaan arvostuksesta, saattaa kompuroida parisuhteessa tai jossakin muussa läheisessä ihmissuhteessa. Tässä suhteessa Havahtuminen on korvaamaton apu.

Kuten lukuisat parisuhdeoppaat kertovat, onnellisen suhteen edellytys on se, ettei yritä muuttaa toista ihmistä. De Mello läpivalaisee muuttamisyrittäjyyden typeryyden. Sanomme toiselle, että ”sinun on parasta käyttäytyä niin kuin minä olen päättänyt tai rankaisen itseäni kehittämällä kielteisiä tunteita”. Ikävät tunteet eivät siis ole toisen ihmisen syy, vaan ne ovat meissä itsessämme. Saamme toki suojella itseämme toisen kiukunpurkauksilta, mutta muille asettamamme vaatimukset ovat meille vain pahan mielen lähteitä.

On täysin oma valintamme, miten suhtaudumme todellisuuteen. Maailmassa ei de Mellon mukaan ole mitään, mikä voisi loukata meitä, vaikka meidät on vahvasti ohjelmoitu loukkaantumaan ja pahastumaan. Alakuloisuus ja masennus ovat valaistuneellekin mahdollisia tunteita, mutta niihin ei pidä samastua vaan niiden pitää antaa mennä ohi.

Se, mitä sanomme rakkaudeksi, on de Mellon mukaan halun ja pelon sekaista hallitsemista ja omistamista. Kiinnymme sellaisiin ihmisiin, jotka suovat meille kiitosta, arvostusta, valtaa tai seksiä, mutta tällaiselle kaupankäynnille on varmasti osuvampiakin nimiä kuin rakkaus. De Mellon kuvaama aito rakkaus on mahdollista vain, jos olemme vapaita ja annamme muidenkin olla vapaita. Tämänkaltainen vaatimukseton rakkaus loistaa niin hyville kuin pahoillekin.

De Mellon mielestä voimme olla täysin onnellisia, vaikka kukaan ei rakastaisi meitä. Löydämme onnen, kun saamme yhteyden todellisuuteen. Tämä yhteys ei muodostu käyttäytymistä muuttamalla vaan tulemalla tietoiseksi kulttuurin ja yhteiskunnan meihin kohdistamasta ohjelmoinnista. De Mellon mukaan onnellisuus on luonnollinen tilamme. Sen huomaa esimerkiksi pieniä lapsia tarkkailemalla.

Havahtuminen ei tuo mitään uutta auringon alle. Idän mystikot ja Lähi-idän mystikko ovat sanoneet onnellisuudesta jo kaiken oleellisen. Miksi emme sitten yksinkertaisesti ryhdy onnellisiksi? De Mello sanoo, että useimmat ihmiset kuuntelevat saadakseen vahvistusta omille ajatuksilleen. Vihaamme uutta, etenkin jos meidän täytyisi myöntää olleemme väärässä.

Havahtuminen siis tuskin saa sinua heräämään, ellet ole jo valmiiksi kyllästynyt länsimaisen yhteiskuntamme menestysliturgiaan, ihmissuhteiden mekaanisuuteen ja elämän merkityksettömyyteen. Onni on nyt tässä nenäsi edessä, mutta taidat kulkea mieluummin unessa.

Jk. Onko täällä kilttejä (opetus)lapsia? Vastaa kysymykseen kommenttiruudussa viimeistään sunnuntaina 14.12.2014, niin saat Havahtumisen joululahjaksi. Liitä mukaan osoitteesi (maantieteellinen ja sähköinen) – poistan henkilötietosi ennen kuin julkaisen kommenttisi. Jos kaikki menee nappiin, kirja ehtii jouluksi. Kyseessä ei ole arvonta, mutta jos Forsma-Sir pääsee väliin, voi kirja jäädä tulemattakin. Ethän siis kiinnitä onnellisuuttasi teoksen saamiseen!

 

Muista de Mellon teoksista kertova kirjoitukseni. Tai älä – asia ei vaikuta onnellisuuteeni.

Pukki tuo, pukki vie

Posted on by Onni Tonkija

Taas on se aika joulukuusta, kun pitkään jatkunut odotus päättyy monessa perheessä pettymykseen, enkä nyt tarkoita joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastunutta joulukuusta.

Joulupukin partaan, tonttulakkiin ja silmälaseihin pukeutunut lantunpuolikas palavan kynttilän ja kimallenauhan vierellä.

Roskispukki toivottaa kaikille dyykkareille onnellisia välipäiviä. Lakki, parta, lanttu, muste, silmälasit, peruna, kynttilä ja joulupunos Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, ystävänpäiväkrääsän tieltä). Sohvatyynyt kuvausrekvisiittaa.

Tänään kodeissa vierailee joulupukki, tuo vanhempien hyväksynnän haun irvokas välikappale. Joulukuun ajan lapset on kiristetty pysymään sävyisinä ja laulussa on kehotettu miettimään, kuka lahjat (kovalla työllä) ansaitsee. Autuaampaa on todellakin antaa.

Lapsen on helppo pettyä jouluaattona. Hän ei ehkä saa kaikkia toivomiaan lahjoja, tai lelu ei vastaakaan mainoksen synnyttämää mielikuvaa. Siinäkin tapauksessa, että lapsi ei lahjojen määrästä tai laadusta valita, aattona kihelmöivä jännitys herkästi lässähtää pettymykseksi, koska syvällä sisimmässään ihminen ei oikeastaan muovivekottimista välitä.

Saku Tuominen käsittelee omistamista tuoreessa kirjassaan Hyvä elämä: ”Tutkimusten mukaan omistaminen tuo ani harvoin pitkäaikaista onnea ja silti juuri siihen me hyvin usein onnen etsimisessä turvaudumme.” Ja saatamme yhä uudet sukupolvet kiusaukseen.

Myös moni aikuinen pettyy aattona. Joillekuille lahjan antamisesta tuleva mielihyvä on ilmeisesti niin suuri, että se antaa luvan tunkea lähimmäisen syliin ahdistusta tuottavaa roinaa. Ahdistusta aiheuttaa etenkin huoli siitä, että seuraavana jouluna teesiivilää eteenpäin kierrättäessä epähuomiossa antaa lahjan takaisin sen alkuperäiselle omistajalle.

Yltäkylläisyyden keskellä, joulu- ja nuuttipukin välissä, kulkee roskispukki. Roskispukki avaa viattomien lasten päivänä taloyhtiön jätekatoksen oven ja kysyy: ”Onko täällä kilttejä, lapasia tai muuta päällepantavaa?” Isä on muistanut häntä tyhjällä konjakkipullollaan, ja tovin tongittuaan roskispukki poistuu roskispussi joulun inhokkilahjoja pullollaan.

Lattialla kesäkurpitsoita, banaani, broilerinkoipia, lihamakaronilaatikkopaketti, kaksi pullaa, kaksi muffinia, kaksi klementiiniä ja sikspäkki omenoita.

No onkos tullut kesäkurpitsaa nyt Taloyhtiön jätepisteen keskelle, ja laitetaankos pitsaa myös kukkolinnuista?

Joulun aikaan jätekatoksessa vierailee myös roskistonttu. Perinteitä arvostava taloyhtiön kunnon väki jättää ennen lomille lähtöään roskistontulle maittavaa jouluruokaa. Onni seuraa tällaisia ihmisiä ja heidän hankintojaan.