Joulukalenterin 13. lykky: kynttilät

Kuusi vuotta sitten näytin Lucian päivänä, kuinka paljon roskikseen heitetään tulitikkuja ja sytyttimiä. Sen jälkeen olen löytänyt niitä moninkertaiset määrät.

Moni asia ei roskiksella enää hämmennä, mutta tulitikkurasioiden näkeminen saa aina raapaisemaan päätä. Tulitikut eivät mene vanhaksi, ja niitä luulisi olevan hyvä säilyttää varalla, vaikkei niille tavallisesti käyttöä olisikaan. Ilmeisesti ne vain ovat liian halpoja, niitä rohmutaan, jos ilmaiseksi saa, ja niiden viemä kaappitila tuntuu täysin kestämättömältä.

Vien löytötikkuni puuta polttaville vanhemmilleni. Aiemmin vein kynttilöitäkin, mutta varmaan juuri kuusi vuotta sitten sain päähäni alkaa kerätä tonkimani kynttilät talteen.

Iso joukko kaikenvärisiä pöytä- ja kruunukynttilöitä.

Kodin kynttilät lämpöisin liekein, teidät unhoitan ma roskikseen.

Olen nyt parina päivänä manannut kirjoituksissani sitä, että ihmiset vaihtavat hyvät vanhat perinteet huonoihin uusiin tapoihin. On aika kyseenalaistaa tämä linja kyseenalaistamalla yksi sähköistettyä nykyaikaa sitkeästi kestänyt turhake: kynttilät.

Polttamattomia tuikku- eli lämpökynttilöitä pöydällä.

Löytämäni 193 käyttämätöntä tuikkukynttilää eivät mahtuneet samaan kuvaan muiden kynttilöiden kanssa.

Kynttilä on uusi tupakka.

Kynttilät aiheuttavat vuosittain satakunta palokuntaa vaativaa tilannetta, savukkeet parisataa.

Tutkimusten mukaan passiivinen tupakointi voi hyvinkin olla yhtä haitallista kuin aktiivinen kynttelöinti.

Tupakan tuotanto kiihdyttää metsäkatoa ja ilmastonmuutosta, sillä tupakkaviljelmät vaativat koko ajan uusia peltoja ja tupakkaa kuivataan puita polttamalla.

Kynttilöitä valmistetaan parafiinista, steariinista, mehiläisvahasta ja soijasta. Parafiini on fossiilinen polttoaine. Steariini ja mehiläisvaha eivät sovellu eläinten ystävälle, paitsi silloin jos steariini valmistetaan palmuöljystä, joka ei sovellu luonnonystävälle. Jos steariini tehdään eläinrasvoista, se on toki sivuvirran hyväksikäyttöä, mutta sivuvirratkin hyödyttävät eläinteollisuutta ja varmasti niille löytyisi käyttöä tarpeellisissakin biopolttoaineissa. Soija taas sopii ihmisten ruoaksi, joskin valtaosa siitä käytetään eläinrasvojen tuotannossa, jonka sivuvirtoina ihmiset saavat lihaa.

Tupakantumppi on maailman yleisin roska. Kynttilästä jää ja pitää jättää aina osa polttamatta. Lisäksi hautakynttilöistä tulee kierrätyskelvotonta lasi- ja muoviroskaa. Tuikuista jää jäljelle alumiinikuori, jonka moni heittää havaintojeni mukaan sekajätteisiin. Siellä ne ovat ”varsinainen riesa”, sillä polttolaitoksessa alumiini höyrystyy ja tarttuu laitteistoihin.

Ainoa hyvä puoli tupakassa ja kynttilässä on ilmeisesti se, että ne luovat miellyttävää tunnelmaa. Myös linja-autoissa väitetään olevan tunnelmaa. Nekin työllistävät palokuntaa tasaiseen tahtiin, kuluttavat fossiilisia polttoaineita tai kaladieseliä, ja viime kuukausina niiden käyttämistä ilman hengityksensuojainta on alettu pitää terveydelle vaarallisena.

Kääpiövillakoiran pentu mutustaa kynttilää, jossa on Tommy Tabermannin runoutta.

Tämän lahjana vastaanottamaan joudutun kynttilän Mini Tonkija avasi papereista oma-aloitteisesti ja päätti heti oikeaoppisesti tuhota sen kotona polttamatta.

Jos kaikesta huolimatta haluat polttaa kynttilöitä, katso vinkit terveysriskien minimointiin Maria Nordinin asiallisesta kirjoituksesta. Kynttilän polttaminen takassa on oma suosikkini.

Oli ehkä vähän asiatonta lisätä tuo sana ”asiallinen”, mutta Nordin on saanut viime aikoina hirveästi kuraa sinne, missä pitäisi näkyä vain hiuskiehkuraa. On tietysti ärsyttävää, että jotkut väittävät parantuneensa sairauksista ajatuksen voimalla, kun toiset odottavat kiltisti, että tiede löytäisi katulampun valon kohdalta avaimet, jotka jokaisella on omassa taskussa.

Jos kuitenkin kovasti vaatii Maria Nordinin sensurointia esimerkiksi kirjastoilta, kannattaa muistaa, että tuuli voi kääntyä nopeastikin, ja seuraavan myrskyn jälkeen ei välttämättä näkyisikään sateenkaarihyllyä. Toki minulla on asiassa oma ”lehti” ojassa. Mitä tästäkin blogista jäisi jäljelle, jos potentiaalisesti terveysvaikutteista tietoa saisi julkaista vain asiantuntijoiden hyväksymänä?

Kannattaa muistaa, että tänään juhlittu Lucia-neito joutui häväistyksi, kun ei suostunut mukautumaan vallitseviin, kyseenalaisiin tapoihin vaan päätti omistautua korkeammille päämäärille.

Panttisalaisuudet, osa 4: Niksi-Pantti

Oletko lukenut sarjan edelliset osat mutta jäät edelleen panttien keräystavoitteestasi? Lue tämä osa, niin saatat hyvinkin saada uusia ideoita panttien metsästämiseen.

Pantti paljaasta pullosta

Löydätkö usein panttipulloja, joista joku viikari on näprännyt etiketin irti? Puolita toisen pullon etiketti pystysuunnassa viivakoodin kohdalta ja kiinnitä puolikas paljaaseen pulloon. Saat pantin ja muovi pääsee kierrätykseen.

Kun nykyiset ohutmuoviset panttipullot otettiin käyttöön Suomessa kymmenen vuotta sitten, ihmisille oli uutta se, että automaatit vaativat pullolta viivakoodia. Etiketit irtoilivat käsissä ja katiskoissa, mutta paljaistakin pulloista sai usein hyvityksen kassalla. Nykyään suurin osa etiketeistä on liimattu niin tiiviisti, etteivät ne vahingossa irtoa, eikä varmaan yksikään kauppa hyvitä kääreetöntä pulloa.

Iso määrä kierrätyskelpoisia pulloja on mennyt kaatopaikalle ja poltettavaksi etiketin puutteen vuoksi. Palautusautomaatti ei kuitenkaan tarvitse juoman logoa tai tuoteselostetta vaan viivakoodin. Koska konesilmälle riittää kapeakin koodinkaistale, etiketillisen pullon viivakoodista voi ottaa puolet paljaalle pullolle.

Viivakoodin voi puolittaa saksilla, kun on ensin nyhertänyt etiketin saumakohdasta auki. Joissain tapauksissa, kuten ensimmäisen kuvan R-juomassa, viivakoodi on juuri liimapinnan kohdalla. Tällöin etikettiä avatessa voi käydä kuin entiselle opiskelijalle läsnäolotarraa siirtäessä: tarra irtoaa mutta painatus ei.

Lepattavan etiketin voi kiinnittää pienellä teipinpalalla. Se tuskin sotkee kierrätysjärjestelmää, mutta teipin voi välttää ainakin lyhyeksi ajaksi kostuttamalla etiketin sisäpintaa. Muutenkin muovipullo on sen verran sähköistyvää ainetta, että etiketti saattaa pysyä paikallaan liimattakin.

Kätevintä etiketti on jakaa mattoveitsellä. Tällöin vyötteen saumaa ei tarvitse vaivalloisesti rapsutella auki. Veitseä käyttäessä pitää vain olla tarkkana, ettei etiketti lähde repeämään esimerkiksi pinnan epätasaisuuden vuoksi.

Ainakin vielä pari vuotta sitten palautusautomaatit tarkkailivat mustasukkaisesti panttipullon muotoja. Siksi viivakoodin puolitukseen piti aina löytää täysin vastaava pullo, eli pullojen kerääjän piti varastoida paljasta pulloa, kunnes sille löytyi vastinpari.

Nyt automaateille näyttäisi käyvän suunnilleen pullo kuin pullo, kunhan siinä on kaistale viivakoodia. Vaikka automaatti olisikin suurpiirteinen, koodinpuolitusta on moraalista käyttää vain panttipulloiksi tiedetyille pulloille. Ensinnäkin panttipullo on varmasti kierrätykseen soveltuvaa muovia. Toiseksi ei ole oikein kähveltää panttirahoja, vaikka Palpa niin oikeastaan tekeekin, kun ei anna panttia ilman viivakoodia.

Koodinpuolituksen laillisuutta ei ole varmaan kukaan lainvalvoja joutunut pohtimaan. Paljaita pulloja löytyy kuitenkin vain harvoin, ja iso osa niistä on litistyneitä eli panttiautomaatin näkökulmasta kelvottomia. Ehkä on joka tapauksessa varminta palauttaa viivakoodin puolikkaat eri kerroilla siltä varalta, että kaupassa ja poliisikamarissa sattuisi olemaan enemmän virkaintoa kuin maalaisjärkeä.

Linja-autossa on tienattavaa

Bussilla kulkeminen on tylsää ja kallista. Mene istumaan takapenkille ja kaiva selkänojan takana koliseva panttitölkki mukaasi. Saat piristystä matkantekoon ja vähän palautusta lipun hinnasta.

Linja-auton takapenkin kahden istuimen välistä pilkistää juomatölkki, jossa näkyy panttimerkki.

Kilisee kolisee bussissa.

Penkin takaa kurottelussa onnistumisen takaa pitkä ja kapea käsivarsi. Joskus tarvitaan myös jatkovarsi, esimerkiksi rullalle kääritty ilmaisjakelulehti. Tölkin reitin pullonkaula on selkänojien kohdalla, eli tölkin tallettaminen penkin taakse vaatii jo viitseliäisyyttä. Enemmän viitseliäisyyttä voisi edellyttää myös jokaiselta, joka luulee luonnon olevan hyvä sijoituspaikka juomatölkille.

Kuollut, vahingoittunut päästäinen syksyisten lehtien päällä mustan oluttölkin vieressä.

Karhu voi tappaa ihmisen juotua vain yhden oluen.

Pantillinen roskis

Käyttääkö naapurisi panttipakkausta tuhkakuppina? Kiroa naapuri. Sinulle tulee parempi mieli, ja naapurisi saa keuhkosyövän, sydänkohtauksen, halvauksia ja vammoja, tukkiutuneita verisuonia, lisääntyneen sokeutumisriskin, vahingoittuneita hampaita ja ikeniä, heikentyneen hedelmällisyyden, lisääntyneen impotenssiriskin, ja hänen lapsensa alkavat polttaa muita herkemmin.

Metalli- ja lasiroskikset ovat täynnä tuhkakupeiksi soveltuvia purkkeja, jotka voisi tyhjentää sekajäteastiaan, jotta purkin voisi käytön jälkeen kierrättää. Silti tuhkakuppi kehitellään usein pantillisesta juomapakkauksesta. Kun pakkaukseen vielä kaadetaan vettä, tuloksena on reunoille liimautuva myrkkykeitos.

Vaikka palautusautomaatti saattaa hyväksyä kevyesti täytetyn tupakkaroskiksen, ei ole tietenkään hyväksyttävää sotkea kierrätystä tumpeilla. Siksi panttitölkit ja -pullot on tyhjennettävä ennen palauttamista.

Mikäli tumppitölkissä on vain muutama tumppi, ne jaksaa karistaa tölkin suuaukosta. Jos tölkki on yhtään täydempi, kannattaa ensin laajentaa suuaukkoa tölkkien oikomisesta tutuilla metallin leikkaamiseen pyhitetyillä saksilla. Muovipulloon aukko kannattaa tehdä kyljen kohdalle sopivan pehmoiseen kohtaan. Pullon voi joutua lopuksi teippaamaan kokoon.

Lasipullon tyhjentämisessä kymmenen sentin vaivanpalkka on kolmannen maailman tasolla. Pullo kannattaa kääntää alassuin, ja tumppeja voi herutella tölkkien oikomisesta tutulla meisselillä sarjakuvista tutulla säästöpossun tyhjennysmenetelmällä.

Tupakka ei ole ainoa kismittävä asia, joita pulloihin tungetaan. Aiemmin mainittujen varmojen pullojen sisään painetaan usein sitruunan tai limetin viipale, joka varmasti väkevöittää olutta mutta ikävöittää kierrätystä. Hedelmän saa tulemaan suuaukolle, kun pulloa heilauttaa useita kertoja voimakkaasti itsestä poispäin. Sitrusviipale ei ole kuitenkaan ainoa kirpaiseva asia, joita pulloihin ahdetaan.

Neljä muovipulloa, joiden sisällä on paljon injektioruiskuja.

Usein kuvitellaan, että dyykkarin pitää väistellä joka suunnasta törröttäviä huumeneuloja, mutta tätä sawmaista pulmakokoelmaa lukuun ottamatta en ole ruiskuihin roskiksilla törmännyt. Esimerkilliset narkkarit ovat vieläpä lisänneet kolme korkkia kadonneiden sulkimien tilalle, jotta korkkiaineskin pääsee panttiautomaatista tehokkaasti kierrätykseen.

Jaettu niksi on panttaamaton ilo

Jäikö bloggarilta jokin panttiniksi kertomatta? Voit lähettää niksisi kätevästi sivun alalaidan lomakkeella. Saat nokkelan vastauksen sekä nimesi arvostettuun viimeaikaisten kommentoijien luetteloon.

 

Panttisalaisuudet jää tauolle. Muista myös Keksintöä pukkaa kun juomaa pakkaa. Panttijuttujen viimeinen tuotantokausi on tekeillä työnimellä Keräilyerät.

Nyt sytytämme tupakan

Olen 34 vuotta vanha enkä ole vieläkään tehnyt sitä. Kaikilla muilla vaikuttaa olevan asiasta kokemusta. Tunnenkin itseni usein ulkopuoliseksi. Katson vain hiljaa sivusta, kun muut lähtevät baarista ulos se mielessään.

Olen miettinyt pienestä pitäen, miltä se tuntuu. Olen imenyt porkkanaa rehvakkaasti etu- ja keskisormeni välissä. Olen tuprutellut kuivuneella koiranputkella. Olen ostanut lakupiippuja.

Kerran minua kaksi vuotta vanhempi Matti oli tuonut kouluun leikkisavukkeen, jossa oli aidon näköinen hehkuva kärki. Kärtin äidiltä itselleni samanlaista, mutta hän hyssytteli minut hiljaiseksi. Jotain salaperäistä tässä asiassa oli oltava. Kohta löysin koulutaksista tupakka-askin, johon oli jäänyt yksi savuke. En uskaltanut sytyttää sitä vaan tutkin vain sen kiehtovaa muotoa ja haistelin sen sisältä löytyneitä aineita.

En varmaan ikinä saisi ostettua kaupasta tupakkapakkausta. Häpeä olisi liian suuri. Onneksi olen voinut tonkia tupakkaa roskiksista. Lisäksi kerätessäni kadulta tupakka-askeja löydän toisinaan rasian, josta on otettu ehkä vain yksi tai kaksi savuketta.

Vaikka kokoelmani on kasvanut kasvamistaan, en ole kertaakaan rohjennut panna tupakaksi. Olin jo epätoivoinen, kunnes tapasin vanhemman henkilön, joka suostuu ohjaamaan minua kädestä pitäen. Viikkoni tupakkakoulussa alkaa.

Kädet lisäämässä irtotupakkaa kääreeseen. Pyöreällä pöydällä lisäksi tupakka-askeja ja -toppia, sätkäpaperipakkauksia, filttereitä, nuuskapurkkeja, purukumipaketteja sekä sikari ja tuhkakuppi.

Tuu tuu tupakkarulla, maanittelee Niko-Tiina, joka on itse aikoinaan käärinyt sätkänsä koneavusteisesti. Savukkeet, sikarit, irtotupakka, sätkäpaperit, filtterit, nuuska, nikotiinipurukumi ja tuhkakuppi Taloyhtiön jätepisteestä sekä maasta.

Maanantai

Niko-Tiina sytyttää kaltaiselleni aloittelijalle sopivan sinisen Laakkonen & Makkosen. Hänen mukaansa minua saattaa alkaa huimata ja voin saada päänsärkyä ja mahan sekaisin.

En varmaan osaa vetää kunnon henkosia, kun tupakka ei tunnu missään. Yskin vain pari kertaa. Niko-Tiina neuvoo lopettamaan savukkeen ainakin sentin ennen suodatinta. Tuntuu, että tupakkaa menee tällä tavalla suotta hukkaan, mutta en toisaalta halua vaikuttaa pultsariltakaan.

Niko-Tiina sammuttaa savukkeensa lätäkköön ja sulkee natsan mukana kuljettamaansa lasipurkkiin. Päätän hankkia oman purkin. Loppuillan tuntuu kuin olisin syönyt nuotiota.

Tiistai

Tupakkakokoelmani on toisaalla, ja pelkään jo, että tupakkaviikkoni loppuu alkuunsa. Sitten muistan, että kannan repussani aina tupakka-askia kessu vai kepponen -tyyppisten jalkajousipummaajien varalta. Repusta löytyy sinistä Pällimälliä.

Koska ulkona sataa, päätän mennä jätekatokseen polttelemaan. Katoksessa on suojaisaa ja rauhallista. Minkähän takia en ole koskaan nähnyt täällä ketään tupakalla?

Tupakka syttyy laiskasti. Kuulen vasta jälkikäteen Niko-Tiinalta, että tupakkaa pitäisi imeä sytytysvaiheessa. Savuke katkeaa kesken kaiken. Se on ilmeisesti päässyt litistymään repussa.

Tupakointi piristää vähän, mutta se saattaa johtua muuten raikkaasta yöilmasta. Jälkimaku on tuhkakuppinen. Kotona huomaan, että minua ympäröi sama haju kuin lapsuudessa, kun isä päätti polttaa lämmityskattilassa puiden sijasta heiniä.

Keskiviikko

Kokeilen Niko-Tiinan suosikkia, voimakasta Abba-tupakkaa. Polttelemme kahdestaan, ja yritän näyttää ohikulkijoille vanhalta tekijältä. Vahva tupakka yskittää ja polttaa kurkkua.

Torstai

Etsin kotimatkan varrelta mahdollisimman syrjäisen kohdan, jossa olisi niukasti tarkkailevia silmäpareja. Luulen nimittäin näyttäväni nololta, kun yskin hervottomasti jokaisen sisäänvedon jälkeen. Yritän kyyristyä yhtä huomaamattomaksi kuin joskus dyykatessani.

Otan Niko-Tiinan ohjeiden mukaisesti formuloista tutun vihreän Mika-mentolisavukkeen. Ehkä ensimmäistä kertaa osaan vetää kunnolla henkeen. Harjoittelua tämä kyllä vaatii, että oppii täysin vaistojensa vastaisesti ikään kuin hengittämään tukehtuakseen.

Kun lopetan, päästä huippaa hieman. Jälkimaku on tällä kertaa ihan siedettävä. Ehdin olla tunnin ajan kotona, kun Onneli tulee sisään ja kysyy: ”Miksi täällä haisee tupakalle, ihan hirveälle?” Yritän lyödä leikiksi ja sanon, että täällä on käynyt Tupa-Kalle ja ei kai tämä sentään niin pahalta haise kuin jotkin dyykkaamani lihat.

Täytyy alkaa noudattaa pidempiä varoaikoja, sillä ainakin nettikeskustelijat vaikuttavat suhtautuvan kriittisesti myöhäisherännäisiin: ”Kyllä tupakoinnin aloittaminen aikuisiällä olisi kynnyskysymys minulle. Äijä saisi lähteä.” ”Senkin takia on syytä lopettaa suhde, että jotakin on pahasti päässä vialla, jos noin vanha aloittaa polttamisen.”

Perjantai

Palaan työpaikan pikkujouluista ja poltan Kallion kirkon kohdilla ohuen ohuen savukkeen, jota Niko-Tiina nimittää tyttöjen tupakaksi. Oppi-isättäreni mukaan tupakointi onnistuu vallan hyvin käsineet kädessä. Hento savuke kuitenkin katkeaa paksujen hanskojeni puristuksessa.

Olen tainnut oppia vetämään henkeen. Osaan jo vähän pidätellä yskäisyjäkin. Vaikka savuke on pieni, polttamisen jälkeen huimaa niin, että horjahtelen.

Poltan hetken päästä vertailun vuoksi kamelinkarvatupakan. Elämäni viimeinen savuke, sanon itselleni. Tupakka polttelee kurkussa edellistä enemmän. Minkäänlaista fyysistä mielihyvää en ole polttamisesta mielestäni edelleenkään saanut.

Lauantai

”Viimeinen savuke” lienee tupakoitsijan tavallisin valhe. Tajuan, etten voi lopettaa tupakointia polttamatta legendaarista Myrlpuro-tupakkaa. Valitsen kultaisen mallin, jonka luvataan haisevan tavallista vähemmän. Se lupaus vaikuttaa täyttyvän.

Muuten savuke ei tuo mitään uutta. Henkeen vetäminen tuntuu taas kuin pieneltä astmakohtaukselta, ja savukkeen jälkeen huippaa niin, että hoipun puolelta toiselle. Onneksi olen valinnut öiseksi tupakkapaikakseni tukevan puistonpenkin. Kävelen kotiin kuuden löytämäni tyhjän tölkin kanssa ja yskin koko matkan limaa pois. Olen kyllästynyt yskimiseen. Ei enää koskaan savukkeita.

Sunnuntai

On ensimmäinen adventtisunnuntai, mutta ajattelen sytyttää monta ”kynttilää”. Mentolin makuinen Hovinarri-pikkusikari ei oikein maistu miltään, tai ehkä vähän kirvelevältä. Sikaria ei tarvitse vetää henkeen, joten se tuntuu paremmalta kuin paperitupakka.

Kohina-pikkusikari ei säväytä millään tavalla. Se maistuu ihan vain tupakalta. Ainoa nautinnon aihe on, kun saa pimeässä ihastella tumman sikarin punaisena hehkuvaa päätä

Viimeiseksi olen säästänyt 15-senttisen, muoviseen koeputkeen pakatun kuubalaisen vankileirisikarin. Sikarinavausohjeiden tankkaaminen menee hukkaan, koska tämä pölli on valmistettu polttovalmiiksi.

Maku on erilainen kuin aikaisemmissa tupakoissani, vähän lempeämpi. Tätä voisi joku haluta maistellakin. Ja nämä minun sikarini on tietysti säilytetty ihan väärin; rutikuivan sikarin mausta on kaiketi turha rutista.

Sauhuttelen reilun tunnin verran ja viimeistelen samalla blogitekstiäni Mika Waltaria leikkien. Kirjoittaminen kiehtoo polttamista enemmän, joten sikari sammuu tuhkatiheään.

Lopuksi alan jauhaa hedelmän makuista 4 mg:n Nico-Reetta-purukumia ja summaan viikon annin: tupakka ei yhtään natsannut minulle.

Tupakkateollisuus näyttäisi olevan pitkällä tähtäimellä hätää kärsimässä. Tuote on umpisurkea, jos kymmenenkään kokeilua ei riitä käännyttämään sen käyttäjäksi. Kun polttamista ei saa enää tehdä mainostamalla houkuttelevaksi ja sosiaalinen paine toimii päinvastaiseen suuntaan ainakin ammattikoulujen ulkopuolella, tupakka tekee hidasta kuolemaa, kuten tällä alalla tapana on.

Tupakka on kuin Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -oppaassaan kuvailema huono henkilöhahmo: ”– – eikä tyttö suinkaan ole ’mustan silkin verhoama liekki, kiihdyttävä ja salaperäinen’, niinkuin ehkä luulet, vaan pääasiallisesti raakaa lihaa, aivoton persoonaton, itsekäs ja tyhmä kananpää.”

Luulen saaneeni kirjoitukseeni napakan lopetuksen, kun suussani pyörittelemä nikotiinipurkka alkaa korventaa kurkkua. Pyörryttää pahemmin kuin kertaakaan viikon aikana. Kylmä hiki nousee iholle. Hetken kärvisteltyäni siirryn vessaan oksentamaan.

Pöntöllä voimia kerätessäni muistan Niko-Tiinan ensimmäisen neuvon: ”Älä aloita!” Ei pitäisi alkaa leikkiä tulella.

365 roskaa

Hyvää uutta vuotta, vaikka ei siinä vanhassakaan minusta vielä mitään sellaista vikaa ollut, että siitä olisi välttämättä pitänyt hankkiutua eroon. Järjestelmän kannalta on tietysti hyvä, että on voitu tuottaa paljon tavaroita, joissa lukee 2014.

Poikakalenteri avoinna tammikuun kohdalta

Kalenteri-Joen hallittu poseeraus herätti Onnelissa lähinnä hilpeyttä. Poikakalenteri Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, kylkiäisenä tai ilman), lepotuoli kuvausrekvisiittaa.

Seinäkalenterille on vaikea keksiä käyttöä nykyaikana. Ajan kiertoa voi seurata erimoisista laitteista, ja hammaslääkäriajasta tulee tekstiviestimuistutus. Digitaalisten valokuvakehysten aikakaudella kerran kuukaudessa vaihtuva kuva edustaa jämähtäneisyyttä.

Ehkä seinäkalenteri pitäisi pyhittää uudenvuodenlupausten seurantaan. Kalenteriin voi kaloreita karttava merkitä menetettyjä kiloja ja tipattomuutta toteuttava menetettyjä iloja.

Jos uudenvuodenlupaus liittyy addiktiosta irti pyristelyyn, kalenterin tammikuun jälkeiset sivut lienevät useimmissa tapauksissa turhia. Jotta kalenterille tulisi kunnolla käyttöä, kannattaa ennemmin koukuttautua johonkin uuteen harrasteeseen.

Haastankin täten molemmat lukijani keräämään tänä vuonna roskan päivässä, ei roskiksesta vaan roskikseen.

Roska päivässä -liikeidea tuntuu ensi alkuun hämmentävän alistuvalta. Pitäisikö ulkopuolisten nähdä vaivaa siksi, että roskaajat toimivat välinpitämättömästi? Eikö se, että roskat aina lopulta kerää joku, vain yllytä roskaamaan jatkossakin? Kyllä ja ei.

Roskaaminen ei ensinnäkään ole yksityisasia. Roskaaja on toki ensisijaisesti vastuussa teostaan, mutta jos hän on estynyt, puhdistamisesta vastaa jätelain mukaan roskaantuneen alueen haltija. Tässä kohtaa keskiluokkainen kansalainen huokaisee helpotuksesta, sillä hän hallitsee vain velkaista osakehuoneistoaan. Roska päivässä -liikehtijä sen sijaan näkee haltijuuden laajasti ja tuumii, ettei se ole häneltä pois, jos roska on kadulta pois.

Jos joku pelkää, että roskien kerääminen vain yllyttää roskaamaan lisää, kannattaa miettiä, mikä saa ihmisen roskaamaan. Siisti vai sotkuinen asuinympäristö? Se, että ei näe, kun kadulle hylätyn roskan poistaa aamuvarhaisella koneellisesti puhtaanapitolaitoksen edustaja? Vai se, että näkee, kun banaaninkuoret ottaa käteensä ja vie roskikseen aamuruuhkassa joku ihan tavallinen ihminen?

Ensisijaisen vastuun pakoilu voi jäädä kaihertamaan oikeudenmukaisuuteen taipuvaista mieltä. Kaikki ovat varmaan joskus tuskastuneet roskien täyttämään näkökenttään ja toivoneet roskasakille sakinhivutusta. Ei kuitenkaan kannata heittäytyä lyhytnäköiseksi. Rangaistus nimittäin opettaa pelkäämään rangaistusta, kun taas esimerkki opettaa esimerkilliseksi.

Kalenteri avoinna tammikuun kohdalta, päällä oluttölkki, noutokahvimuki, rytistetty tupakka-aski ja kaksi räjähtänyttä ilotulitetta.

Jätehuoltaja HSY:n kalenteri oli asianmukaisesti Taloyhtiön jätepisteen paperinkeräysastiassa. Roskat olivat asiattomasti Yhteiskunnan jätepinnalla.

Roska päivässä -suoritukset voi merkitä iltaisin rastilla seinäkalenteriin. Alkuun pääsee helposti, sillä ihmisasutuksen keskellä roskat eivät ole katoava luonnonvara. Roskapörssin kärjessä ovat omien havaintojeni mukaan kahvipahvi, karkkiarkki ja tupakkipakki sekä ylivoimaisena ykkösenä tupakantumppi.

Mielenterveyden säilyttämiseksi kannattaa kuitenkin mieltää tupakantumpit roskien sijasta aluskasvillisuudeksi. Tupakantumppi on toki ympäristölle haitallinen kemikaalikeskittymä, mutta kaikista ei vain ole natsanatseiksi. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksen mukaan tumppeja voi olla ulkoilureitillä keskimäärin jopa metrin välein. Tumppiongelma onkin viime kädessä tupakoitsijoiden käsissä, ja se ratkeaa joko hyvällä tai pahalla. Yhdysvalloissa on vuoden alusta lähtien voinut saada sakot savukkeenpätkillä roskaamisesta.

Nyt ei sitten muuta kuin eteenpäin uudenvuodentavoite kirkkaana mielessä: vuoden lopussa asuinalueellasi 365 roskaa vähemmän ja 52 lopettaa roskaamisen kokonaan!