Pitäisikö kauppojen sallia dyykkaus?

Kaupat heittävät roskiin jatkuvasti tolkuttomia määriä syömäkelpoista ruokaa. Se on väärin ja sairasta. Vaikka diagnoosi on selvä, epäselvää on, miten tilanteen voisi parantaa niin, että oikeus toteutuisi.

Dyykkarit ovat syöneet kaupan jätekuormasta niin kauan kuin ruokaa on ollut varaa heittää hukkaan. Viime vuosina kauppojen linja on kuitenkin tiukentunut, jos nyt ei hävikin tuotannossa niin ainakin valvonnassa. Päivittäistavarakauppa-yhdistys suosittaa nykyään, että kauppojen tulisi estää ruoan hakeminen jäteastioista. (Yhdistys käyttää tässä yhteydessä sanaa myymälä, eikä varmaan täysin tahattomasti.)

Hävikin vartiointi on kiristänyt dyykkarien ja kauppiaiden välejä. Kuopiossa Lidl teki viime kesäkuussa dyykkarista tutkintapyynnön poliisille. Eikä tätä taattua laatua saa enää vain Lidlistä. Sauvossa S-market otti joulun kunniaksi käyttöön Halpamaista-konseptin eli salpuutti jätetilan oven ja nälkyytti dyykkarin syömälakkoon asti.

Turun Sanomien uutissivu, jolla otsikko: ”Dyykkari protestoi markettia vastaan syömälakolla”.

Roskisdyykkarin syömälakon nosti julkisuuteen Turun Sanomat (21.1.2015) sivun levyisellä jutulla heti pääuutisen alapuolella.

Sauvossa asialla ei ollut mikä tahansa dyykkari N.N. vaan rohkeasti omalla nimellään esiintyvä Niilo Nurmi. Työttömäksi jäänyt Nurmi kertoo lehdessä dyykkauksen nostaneen hänen perheensä elintasoa huomattavasti. Hän toivoo Suomeen dyykkauskulttuurin lisääntymistä.

Keskustelupalstoilla Nurmelle vastataan niin kuin nykyään vastataan kenelle tahansa mitä tahansa epäkohtaa vastustavalle. Nurmen syömälakkoa pidetään kiukutteluna, joka onkin kätevä yleisnimitys kaikelle vahvemman oikeutta vastustavalle toiminnalle. Keskusteluun ujutetaan tietenkin myös vanha kunnon Neuvostoliitto. Ääripäiden välillähän ei ole vaihtoehtoja: meillä voi olla vain joko tyhjät hyllyt ja jonot kaupan edessä tai pursuavat hyllyt, joista ei jokaista tuotetta myydä välttämättä edes yhtä ainutta kertaa, sekä jonot ruoka-avun edessä.

Kovin tärkeää on monelle keskustelijalle muistuttaa, että Nurmi ei voi saada yhteyttä kauppiaaseen, koska S-marketilla ei sellaista ole. Periaatteessa termien täsmällisyyteen olisi syytä kiinnittää huomiota, eli pitäisi puhua keskustelijoiden sijasta huutelijoista. En kuitenkaan näe merkittävää eroa siinä, onko kaupan johdossa keskusliikkeen orja palkattuna vai keskusliikkeen orja omalla taloudellisella vastuulla. (Se ero tietysti on, että Turun Kupittaan Citymarketin kauppias tienasi 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2013, kun suurituloisin Prisma-pomo pääsi Lappeenrannassa 0,1 miljoonaan euroon. Jos orja tuntuu tylyltä ilmaukselta, kannattaa miettiä sitä, että 1300-luvun Firenzessä palkkatyöstä riippuvaiset perheenpäät rinnastettiin orpoihin ja leskiin.)

Nettikeskustelussa on ollut kovassa käytössä myös joka tilanteeseen sopiva suomalainen ajattelun ohituskaista: menisit töihin. Oikeastaan Nurmi oli kyllä työllistänyt itsensä asiallisesti dyykkarina, kunnes kilpaileva yritysmammutti päätti rajoittaa hänen elinkeinovapauttansa.

Hienostuneempi ohituskaista on väittää Turun Osuuskaupan toimialajohtajan Mikko Rauhasen tavoin, että jätehuoneet lukitaan, koska kaupat eivät halua dyykkarien sairastuvan. Perusterveen ja perushygieenisen ihmisen on kuitenkin omien kokemuksieni perusteella melkeinpä toivotonta saada ruokamyrkytystä kaupan elintarvikkeista, vaikka kuinka olisi käyttöpäivä mennyt ja kylmätavara lämmennyt.

Lisäksi jokainen dyykkari sisäistää, että jätteitä tongitaan täysin omalla vastuulla. Palataan sairastumisargumenttiin sitten, kun Yhdysvalloissa joku dyykkari on saanut jättimäiset vahingonkorvaukset vatsakivusta ja -särystä. Jos kauppa olisi aidosti kiinnostunut edes asiakkaidensa terveydestä, se ei myisi tupakkaa eikä halventaisi lenkkimakkaraa.

Suunnilleen kaikki kannattavat kauppojen ylijäämäruoan hyötykäyttöä, mutta monet haluavat varmistaa, että ruoka menee ”vähäosaisille” eikä esimerkiksi asuntolainaa lyhentävälle Niilo Nurmelle. Ilmeisesti dyykkaamisessa ei ole riittävästi samaa nöyryytyksen elementtiä kuin leipäjonoissa, jotta siihen turvautuisivat vain oikeasti tukalassa tilanteessa olevat. Passivoiva jonossa seisoskelu on kaiketi arvokkaampaa kuin ruoan omaehtoinen hankkiminen dyykkaamalla.

Ruoka-avulla on ikävä kyllä paikkansa yhteiskunnassa, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen kauppojen hävikkiin. Ensinnäkään kaupat eivät uskalla luovuttaa kaikkea syömäkelpoista ruokaa. S-ryhmän Rauhanen mainitsee tällaisiksi tuotteiksi kalan, äyriäiset, tuoresalaatit ja tuorejuustot. Viimeinen käyttöpäivä on Eviralle edelleen tabu, jonka ruoka-avustajat saavat ylittää vain jäädytyksen tai ruoanlaiton sakramenteilla, vaikka yksikään elintarvike ei tiettävästi osaa vuorokauden vaihtuessa muuttua kelvottomaksi.

Sen lisäksi, että ruoka-apu ei edes teoriassa voi kattaa kaikkea hävikkiä, se on laajamittaiseen dyykkaukseen verrattuna tehotonta: Avunsaajien pitää matkustaa tietylle paikalle tiettynä kellonlyömänä, kun dyykkareina he voisivat käydä lähikaupan takana omien aikataulujensa mukaisesti. Järjestöillä taas pitää olla autot, tekijät, tilat ja elintarvikehuoneistojen omavalvontasuunnitelmat. Käytännössä siis vapaaehtoiset toteuttavat ja veronmaksajat (ja peliriippuvaiset) kustantavat toiminnan, jolla K-kauppiaat ja S-myymäläpäälliköt oikeuttavat ääretöntä valikoimaansa ja saavat vielä kaupan päälle hyväntekijän sädekehää. (Kupittaan Citymarketin kauppias ei tosin Päivi Ulriksdottirin todistuksen mukaan perusta tällaisista sädekehistä.)

Ruoka-apu ainoana ratkaisuna tyssää viimeistään resurssipulaan. Jaettavaa riittäisi, mutta jakajia ei löydy. Sauvonkin S-market vasta ”käy keskustelua” seurakunnan kanssa. Samaan aikaan mieluummin jätetään ruoka jätehuollon armoille kuin annetaan dyykkarille armoa. Kauppias-myymälänhoitaja on selvästi Kurjansa lukenut – käsikirjana.

Mikään tarkastelua kestävä perustelu ei nähdäkseni estä kauppaa jättämästä jätehuoneen ovea raolleen. Jos tiloja sotketaan, siihen olisi varmasti löydettävissä ratkaisuja (valvontakamerat, aikalukot, dyykkarien siivouspartiot…). Henkilökunnalle taas voisi ihan johtoporrasta myöten järjestää koulutustilaisuuden, jossa kerrotaan, ettei dyykkareita ole syytä pelätä tai vihata.

Nykyisen salpuuttamiskehityksen pysäyttämiseksi eduskunnan tulisi säätää laki, jonka mukaan kauppojen pitää sallia ja mahdollistaa hävikkiruoan dyykkaus. Kauppiaiden maalaamissa kauhukuvissa tällöin kaikki alkaisivat dyykata eikä kukaan enää haluaisi ostaa mitään. Todellisuudessa kaupan kannattaa ennemmin pudottaa roimasti hintaa kuin heittää roskiin. Jos vaihtoehtona vielä olisi, että asiakas saattaisi hankkia ruokansa sadan prosentin alennuksella, kauppa oppisi äkkiä minimoimaan hävikkinsä. Tällaisessa ihannetilanteessa dyykkarit jäisivät nuolemaan näppejään – avonaisten jäteastioiden äärellä.

One response to “Pitäisikö kauppojen sallia dyykkaus?

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s