Maailma ilman ihmeitä

Vaikka ihmisten joukossa on viehättäviä yksilöitä, lajina ihminen on mätä. Mätyydestä voi varmistua avaamalla päivän sanomalehden, mutta paljon antoisammin se sujuu, kun lukee Alan Weismanin kirjan Maailma ilman meitä (Atena, 2008).

Weisman ryhtyi selvittämään, mitä maapallolla tapahtuisi, jos ihminen katoaisi yhtäkkiä näyttämöltä. Ajatusleikki paljastaa seikkaperäisesti paitsi sen, millainen kuristusote meillä on muuhun eliöstöön, myös sen, kuinka hauraalla pohjalla läntinen hyvinvointimme on.

Maailma ilman meitä -kirja kaupunkiympäristössä.

Maailma ilman Maailmaa ilman meitä olisi 400 sivua vähemmän tiedostavalla pohjalla.

Vanhan totuuden mukaan ydinsodasta jää jälkeen vain torakoita ja rottia. Todellisuudessa  torakat jäätyvät lauhkeilla vyöhykkeillä rakennusten jäähtyessä ja rotat kuolevat nälkään roskavirtojen ehtyessä. Ihmisten poistuttua katoavat myös lemmikkikoirat petoeläinten suihin (nopeus riippunee siitä, kuinka neuvokkaasti ihminen on ehtinyt petoja maailmasta hävittää).

Ruusuinen ei ole myöskään viljely- ja koristekasvien tulevaisuus ilman ihmistä. Selviytyäkseen luonnossa porkkanat muuttuvat pahanmakuisiksi rikkaporkkanoiksi, maissi kutistuu vehnäntähkän kokoiseksi ja omena kehittää hedelmänsä pahkuraisiksi. Ruusut häviävät niin kuin kaikki muukin steriili.

Yksi laji kuitenkin selviää. Kissat herkuttelevat jo nyt Yhdysvalloissa arviolta miljardeilla linnuilla vuosittain. Maailma ilman meitä kertoo masentavan monesta tavasta, joilla ihmisen toiminta lahtaa lintuja. Yksin Yhdysvalloissa autot tappavat melkein sata miljoonaa ja ikkunalasi ehkä miljardi yksilöä. Radiomastoihin kuolee luultavasti ainakin puoli miljardia, sillä punaiset valot ja sähkömagneettiset kentät sotkevat lintujen suuntavaiston. Lisäksi linnut törmäävät sähkölinjoihin ja saavat niistä sähköiskuja.

Aina ihmisen tuhovoima ei ole pelkästään epäsuoraa. Muuttokyyhky oli aikoinaan maailman runsaslukuisin lintulaji, jonka valtavat muuttoparvet saattoivat pimentää taivaan. Kyyhkyn kohtaloksi koitui se, että siitä saatiin makoisia haukkapaloja. Kun metsää kaadettiin Yhdysvalloissa peltojen tieltä, linnut menettivät ravintovarojaan ja ne joutuivat ahtautumaan jäljelle jääneiden puiden oksille. Sitten ne olivatkin erityisen helppoa saalista haulikolle.

Jossain vaiheessa selvisi, että muuttokyyhkyjen kanta oli romahtamassa. Metsästäjät alkoivat ampua lintuja entistä kiivaammin, kun se kerran oli vielä mahdollista. (Kummasti tulee mieleen toinen ilmoja halkova laji, lentomatkustajat.) Viimeinen muuttokyyhky kuoli eläintarhassa vuonna 1914.

Sukupuuttoon tappaminen on ihmisen leipälaji. Amerikan mantereelta katosi vain tuhannessa vuodessa ainakin 70 suurnisäkästä: kamelit, gepardit, mammutit, mastodontit, maalaiskiaisetjättiläismajavatjättiläishirvethirviösudet ynnä muut. Weismanin kirjan perusteella varteenotettavin selitys tälle joukkotuholle on ihmisen saapuminen. Suuret kasvissyöjät olivat ihmiselle otollista ruokaa, sillä ne eivät olleet tottuneet varomaan kieroa saalistajaansa niin kuin Afrikassa kehittyneet lajit. Monet lihansyöjät, kuten sapelihammaskissat, poistuivat luultavasti samalla, kun niiden ravinto katosi.

Ihminen on siis ilmeisesti hävittänyt maailmasta ainutlaatuisen ja ällistyttävän eläimistön. Olemme saaneet petojen tilalle yhä ennakoitavamman elämän. Kun kokemuksemme selviytymisestä osana luontoa on koko ajan ohentunut, olemme ehkä alkaneet tuntea George Monbiot’n kuvailemaa ekologista tylsyyttä. Maailma meidän kanssamme on maailma ilman ihmeitä.

Tavoittelemme ennakoitavuutta, joskin biologisesti äärimmäisen lyhyelle aikavälille, kuten Maailma ilman meitä osoittaa. Istanbul on rakennettu niin halvasti, että erään arvion mukaan 30 vuoden sisällä 50 000 asuinrakennusta sortuu, kun Pohjois-Anatolian siirros liikkuu. Raivaus kestäisi ehkä 30 vuotta. New Yorkin metrotunnelit peittyvät veden alle parissa päivässä, jos sähköllä toimivat pumput pysähtyvät. Vielä tärkeämmät sähköpumput siirtävät ydinvoimaloiden jäähdytysvesiä. Jos sähkönjakelu lakkaisi, dieselgeneraattorit toimisivat aikansa, Palo Verdessä viikon. Sen jälkeen olisi edessä reaktorin sulaminen tai palo, vedessä ja ilmassa vuosikaudet perimää rappeuttava perintö.

Ihminen on suunnattoman kiinnostunut atomien hajottamisesta muttei niinkään molekyylien pilkkomisesta. Muoveissa ja monessa muussa käytetyt, sittemmin kielletyt PCB-yhdisteet eivät esimerkiksi hajoa luonnossa juuri lainkaan. Yhdisteet tarttuvat hanakasti merten ehkä yleisimpään aineeseen, muoviin. Muovia on tuotettu miljardi tonnia, eikä sen polymeerejä ole tähän mennessä hajonnut kuin pieni määrä polttamalla. Tätä taustaa vasten tekee ehdottomasti mieli luottaa vakuutteluun geenien manipuloinnin siunauksellisuudesta ja hallittavuudesta.

Hallinnan tunnetta lisää kai sekin, että Yhdysvalloissa ihmisiä haudataan pronssi-, kupari- tai terässarkofageihin sekä uhanalaisista puista valmistettuihin arkkuihin. Arkku pannaan vielä maata kannattelevan betonisen suoja-arkun sisään. Ruumis on tietysti ensin palsamoitu formaldehydillä, joka muurahaishapoksi hapettuneena valuu pilaamaan pohjavesiä. Kuolleet totisesti hautaavat kuolleensa.

Kuoleman jälkeinen elostelu vie ajatukset toiseen kirjassa käsiteltävään asiaan, mayakulttuurin romahdukseen. ”Tuottamaton ja loisiva ylimystö tulee yhteiskunnalle kalliiksi imiessään liikaa voimavaroja joutaviin mielitekoihinsa”, Weisman kuvaa mayojen lopun aikoja – aiheellisesti preesensissä, sillä globaalin yhteiskunnan ylimystö olemme me länsimaalaiset.

Maailma ilman meitä lumoaa paitsi kiehtovien faktojen runsaudella myös perusideallaan. Vaikka romanttinen paluu paratiisiin eli ihmisetön aika vaikuttaa epätodennäköiseltä, teos antaa osviittaa myös siitä, millainen olisi maailma ilman suurinta osaa meistä. Siinä maailmassa nykyihminen tuskin viihtyy.

Nykyihmiselle ihmisetöntä maailmaa kuvaavalla Weismanilla on tarjota vain yksi toivon pilkahdus: väestönlasku. Meidänkin pitäisi siis manata Keskuskauppakamarin velkakellon väsymättä juoksevien numeroiden sijasta Väestörekisterikeskuksen valotaulun alati kasvavia lukemia. Jos siinä on kaikki toivomme, voimme heittää sen ja yhtyä maailman ihmisiä kuvanneeseen Henri Cartier-Bressoniin: ”Paras elää ilman toivoa, niin ei vaivu epätoivoon.”

2 responses to “Maailma ilman ihmeitä

  1. Kuulostaa kiinnostavalta (ja aika kamalalta). Pitääpä laittaa tuo Maailma ilman meitä lukulistalle!

    • Tässä kirjassa on jännä taika. Jotenkin ympäristötuhojen kamaluus ei tunnu lohduttomalta Weismanin sanomana, koska kirjan sanomana on, että luonto kyllä selviää, muodossa tai toisessa. Jäämme odottamaan Lukujonossa-blogin arvostelua!

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s