Dyykkarin hauikset huusivat hoosiannaa

Ennen ikävöitiin taivaaseen, nykyään ihannoidaan lykättyä tarpeentyydytystä. Sanoma ei ole muuttunut: kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kroisoksen saavutat. Kärvistely ei kuitenkaan auta, jos menestys tai siihen kiedottu onnellisuus ei hetkauta. Tasapainoinen ihminen tekee aina sitä, mistä nauttii, ja saa nautintoa siitä, mitä tekee.

Minulla oli joulu jo edellisenä, ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Raotin luukkuja sydämeni kyllyydestä ja auoin lahjakasseja mielin määrin, tietysti hyvästä seurasta ja ruoasta nauttien.

Jätekatos, jossa lukittavan oven ja maankamaran välillä suurehko rako.

Kiitettävää jätekatosdesignia läntisessä kantakaupungissa. Talon väki kulkee ovesta avaimella ja roskaväki ryömii sisään huomaavaisen suuresta raosta. Katos suojaa jäätäviltä viimalta ja katseilta.

Olin lähtenyt katsastamaan Munkkiniemen, Meilahden ja Töölön roskia yhdessä dyykkitaiteesta tutun Timo Vartiaisen kanssa. Kierros lähti mukavasti käyntiin, kun melkein heti alkuun roskis antoi minulle rukkaset ja kenkää (5 + 1 siistiä paria lasten ko’oissa).

Sää oli ihanteellinen. Lämpötila oli ruoan säilymiselle otollisesti hieman nollan yläpuolella. Pakasteet pysyivät suunnilleen jäässä ja jääkaappitavara nestemäisessä vedessä. Tuuli tuntui aluksi kylmältä, mutta tarmokas penkominen ja kantaminen lämmitti lihakset, eikä kuitenkaan tullut kuuma. Luntakaan ei ollut roskisten availua häiritsemässä, mutta jonkin verran piti lyödä nyrkkiä jäätyneeseen kanteen ennen itsepalvelun saamista.

Timo etsi arvokkaita tavaroita, ja minä keskityin ravintoarvokkaisiin elintarvikkeisiin. Rahaa löysimme suoranaisesti maasta 5 senttiä ja välillisesti pantteina noin 8 euroa. Senkin opimme, että jos krapulapäivänä ei kolmessa ensimmäisessä kaupassa ole toimivaa pullonpalautusautomaattia, kannattaa suosiolla mennä neljänteen.

Tuuletusikkunan lasien välissä iso pussi punaruskeaa kiisseliä ja pieni valkoinen muovirasia.

Näyteikkunassa ateriapalvelukiisseliannosten ääripäät: 150 grammaa jättivatukan makua ja 2 000 grammaa ruusunmarjan makua.

Ruokaa löytyi enemmän kuin jaksoin kantaa: perunoita, porkkanoita, sipuleita, paprikoita, avokadoja, tomaatteja, inkivääriä, omenoita, klementiinejä, kiivejä, pensasmustikoita, pakastepuolukoita, säilykeananasta, sitruuna. Leipää oli kotitekoisista sämpylöistä luomukauraleipään ja päällyksiä margariinista ja meetvurstista kyynärän mittaiseen, lähes koskemattomaan pakkaukseen kermajuustoviipaleita. Valmiiksi päällystettyjen suolaisten piirakoiden lisäksi otin valmiiksi täytettyjä suolaisia valkosipulivoipatonkeja. Jne. Tms. Ym. Nam.

Yhdestä roskiksesta löytyi palvelukeskuksen kahden kilon pussit kasvistortillatäytettä ja ruusunmarjakiisseliä. Viimeiseksi ateriapalvelukseksi ei siten tullutkaan tuhkaus vaan sulatus. Pussukat jättävät jälkeensä myös kestävän perinnön. Ne eivät nimittäin millään mahtuneet jääkaappiin, joten jouduin hoksaamaan, että parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa ruoka pysyy talvella viileänä tuuletusikkunan lasien välisessä tuulikaapissa.

Pöydällä viinirypäleitä, kiivejä, klementiinejä, pensasmustikoita, appelsiinimehupurkki, omena, rahkaherkkua, tummaa suklaata ja pipareita.

Kantamusten keventämiseksi pysähdyimme brunssille kirjastoon. Suklaa oli lunastettu panttirahalla, mutta muuten kaikki oli ilmaista.

Dyykkaus taloyhtiöiden pihoilla sunnuntaina kymmenen ja kolmen välillä ei tuntunut vaivaavan helsinkiläisiä. Yksi jätekatokseen roskia tuonut ihminen toivotti hyvät huomenet, ja loput olivat huomaavaisen välinpitämättömiä.

Ainoan pahansisuisen ihmisen tapasimme Töölön kirjastossa välipalaa syödessämme. Iäkkäähkön naisen mukaan emme olleet ravintolassa, ja se olikin ainoa asia, missä hän oli oikeassa. Roskisten roskaantuminen vaikuttaa kismittävän tiettyä kansanosaa, joten taloyhtiödyykkaukselle pitkää ikää toivovien kannattaa opetella solmujen auki näprääminen.

Vaikka kyseessä oli kuunvaihdetta edeltävä viikonloppu, vastaan ei tullut varsinaisia muuttopesien tyhjennyksiä, pikemminkin maltillista pakastinten ja lipastojen konmaritusta. Tosin jättimäisellä töölöläisellä sisäpihalla roskikset olivat niin täynnä, että alimpia kerroksia olisi voinut tutkia enintään kairaamalla.

Löysin kuitenkin lasinkeräysastiasta minulta pitkään tilauksessa olleen maljakon. Muita tavaralöytöjäni olivat toimivat silitys- ja raastinrauta sekä käytetty ja käyttämätön kynttilä ja -njalka (arvo katukaupassa hintalapun mukaan 9,95 euroa). Heti tarpeelliseksi osoittautui hylätty Ikea-kassi, koska kassitettavaa tuli lopulta enemmän kuin mihin olin etukäteen mielessään suostunut.

Kahden jätelavan edessä muovisia kestokasseja, joista pursuaa ruokapakkauksia.

Viiden tunnin tonginnan tulos. Viiden minuutin aikana siniselle jätelavalle kurkisti parikin ihmistä, mutta keidenkään muiden en nähnyt tutkivan jäteastioita. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin mukiin menevää voidaan sanoa trendikkääksi?

Kannettavaa oli ollut sen verran paljon ja pitkään, että kotimatkalla hauikset hoilasivat adventtisunnuntain hittibiisiä. Roskiksesta löytyneitä kahta haudepussia ei sentään tarvittu, mutta pari seuraavaa päivää hauikset huilasivat.

4 responses to “Dyykkarin hauikset huusivat hoosiannaa

  1. Minna Canthin kadulla asuessani meillä oli roska-astiat harmaita pyörällisiä lootia ilman minkäänlaisia katoksia eli suojalukituksia. Aamuöisin eräs mieshenkilö tuli pyörällä ja leikkasi joka ainoan pussin veitsellä auki ja ravisti sisällön pönttöön. En tiedä mitä etsi. Tuommoinen toiminta kylläkin lisää pönttöjen pesun tarvetta. Ne pysyvät siistimpinä, jos jätteet ovat kiinnisitaistuissa pusseissa. Jokuhan ne astiat pesee, jotenkin, jossain, jollain aineella ja välineillä.

    Meillä täällä lähiössä lokit tulevat loppukesällä syömään kastematoja.

    Hyvä on sekin, ettei ihan joka Molok ole lukossa ja saavuttamattomissa. Viime sunnuntaina vein naapuritalon Molokiin löytämäni patjan, tänään imurin. Lukee siinä, että vain talon asukkaille. Patjaa kun vein koiran kanssa, talon asukas, nuori mies, auttoi nostamaan painavan rullan pönttöön. Hän olikin mamutaustainen ja huono suomi. Kiittelimme toisiamme. Pahimpia ovat suomalaiset akat.

    • Kassien viiltely on ihan inhimillistä – itsekästä ja lyhytnäköistä toimintaa. Pönttö voi tietysti sotkeentua, mutta enpä ole nähnyt talkkarienkaan pussittavan keräämiään rapoja. Meillä roskikset käydään pesemässä kerran vuodessa, ja se varmaan riittää muuallakin.

      Kommenttisi sai minut keksimään vielä yhden selityksen sille, että kassien silpominen kismittää. Jätemääräysten mukaanhan roskat pitäisi ”tarvittaessa” kietaista muoviin (mistä monet saavat tekosyyn muovikassien ostamiseen). Nyt jos joku menee repimään roskapussit järjestään auki, hän paitsi osoittaa määräysten joutavuuden myös tekee tyhjäksi sääntöjen noudattamisen eteen nähdyn vaivan. Tällainen piittaamattomuus yhteisistä kyseenalaistamattomista normeista ja muiden lopulta turhanpäiväisistä ponnisteluista saa akat hykertelemään kiukusta.

      • Irtoroskat vain leviävät ympäristöön, kun pönttöjä tyhjennetään. Myös meidän Molokistamme varisee roskaa enemmän tai vähemmän roska-aitausta naamioivaan pusikkoon, kun tyhjennetään. Pari vuotta katselin erästä margariinirasiaa, joka lepäsi pusikon juurella. Sitten kävin ostamassa roskapihdit ja keräsin sen ja muut pensasroskat takaisin Molokiin. Teen juuri päinvastoin kuin tonkijat: en ota mitään vaan laitan.

        En oikein tiedä enää monestakaan asiasta, mitä pitäisi ajatella. Heitän nykyään työn puolesta ruokia ja juomia roskikseen, raavin purukumia lattiasta sekä moppaan lastenvaunujen jäljiltä banaania, keksiä ja epämääräisiä muita aineita. Mitä tulee lapsista, kun ne istuvat ja syövät ja juovat koko ajan?

      • Kärsivällistä toimintaa margariinirasian kanssa! Navakka tuuli voi varmaan napata tyhjennyksen aikana joskus jonkin irtoroskan, mutta tuskin se on iso ongelma. Eihän puisto-Molokienkaan roskia pakata eikä kartonki- tai paperinkeräysastioiden sisältöä.

        Päinvastoin kuin haluat ajatella teet täsmälleen kuten tonkijat: pidät yllä luonnollista järjestystä. Tonkijat siirtävät roskikseen kuulumattomia asioita roskiksen ulkopuolelle, ja sinä siirrät roskiksen ulkopuolelle kuulumattomia asioita roskikseen.

        Jatkuvasta istuskelusta ja välipalojen napsimisesta syntyviä kiloja ja kipuja ei mikään määrä keppijumppaa poista. Lapsien kohdalla ei päällimmäinen huoleni kuitenkaan ole enää fyysinen toimintakyky. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on nimittäin iso kuva Aadasta, joka hyppää trampoliinilta missäpä muuallakaan kuin matematiikan tunnilla. Samalla aukeamalla kerrotaan, että 21 prosenttia pojista pitää parkouria sekä street- ja showdancea kiinnostavimpana ”kulttuuriharrastuksena”. Lukemisen, kirjoittamisen ja sen sellaisen kannalla on 2 prosenttia pojista ja 3 prosenttia tytöistä.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s