Vuosi 2020 oli menestys, koska kuvittelin sen sellaiseksi

Olen aiemmin listannut lukuisia esimerkkejä vetovoiman laista eli siitä, että sitä saa mitä tilaa. Epäselväksi on jäänyt, onko vetovoiman laki elämänasenne vai luonnonlaki. Suhtaudunko siis elämään lähtökohtaisesti myönteisesti ja painan mieleen vain mieluisat, vetovoiman ”lakia” tukevat tapaukset? Vai pitääkö lain ympäriltä poistaa lainausmerkit?

Vuoden 2019 antoisin lukukokemukseni oli Esther ja Jerry Hicksin Pyydä, niin saat – Miten opit käyttämään Vetovoiman lakia. Vaikka kirja on luonnontieteen näkökulmasta huuhaata, se oli niin vetovoimainen, että päätin testata sen esittelemiä menetelmiä empiirisesti.

Pyydä, niin saat väittää, että jos ihminen keskittyy täydellisesti 68 sekuntia johonkin ajatukseen, tämä ajatus alkaa ilmentyä. Uudenvuodenpäivänä 2020 aloitin päivittäiset 68-sekuntiset, joiden aikana kuvittelin seuraajamäärikseni Twitterissä, Facebookissa ja Youtubessa 500 kussakin. Lisäksi ajattelin blogin saavuttavan 500 000 näyttökertaa.

Ensimmäisenä arkipäivänä soitti Helsingin Uutisten toimittaja, joka halusi tehdä minusta jutun. Annoin vuoden aikana vielä viisi muuta haastattelua. Vuonna 2019 haastatteluja oli yksi.

Tammikuun medianäkyvyys vei blogin kävijämäärät uuteen kuukausiennätykseen. Muutenkin vuosi oli koronamaaliskuuta lukuun ottamatta nousujohteinen edellisvuoteen verrattuna. Erityisesti syksyllä tapahtuvaa näyttökertojen pudotusta ei vuonna 2020 näkynyt. Päinvastoin marraskuu oli blogissa vuoden kolmanneksi suosituin kuukausi, vaikka en edes julkaissut silloin mitään.

Joulukuun Lykkykalenteri houkutteli hienosti kävijöitä, vaikka se ei yksin menestystä selitäkään. Joulukalenteri saanee suurimmat lukijamääränsä vasta sitten, kun Google on parin viikon kuluttua nostanut uudet säilyvyysartikkelit hakutulostensa kärkeen.

Näyttökertojen poikkeuksellisuuden rajaksi olin asettanut etukäteen luvun 100 000. Se jäi niukin naukin rikkoutumatta. Silti 97 prosentin suorituskin on jo itselleni osoitus vetovoiman lain voimasta, kun aiemmin blogi on parhaimmillaan yltänyt 75 000 näyttöön.

Pylväskaavio blogin kävijämääristä vuosina 2013–2020.

Twitterissä seuraajamääräni oli vuoden alussa 158. Uusia seuraajia tuli tasaisesti pitkin vuotta, ei vähiten Roskajuoksijan päiväkirjan jatkuvan vetoavun ansiosta. Vuoden lopun lukema 293 ylittää poikkeuksellisuusrajani 35:llä. Sain siis vuodessa melkein yhtä monta seuraajaa kuin olin hankkinut edeltävien viiden Twitter-vuoteni aikana.

Toki Twitter-seuraajia saisi enemmänkin, kun osallistuisi aktiivisesti keskusteluihin eikä esiintyisi peitenimellä ja -kuvalla. Lisäksi voisi palkita seuraamisen seuraamisella, mutta olen seurannut takaisin vain itselleni mieleisiä tilejä. Enkä niitäkään valitettavasti paria käyttäjää lukuun ottamatta oikeasti seuraa, sillä keskityn enemmän sisällöntuotantoon. Unfollow for unfollow on toki käytössä aina, kun vain seuraajiani jaksan niin tarkkaan tutkia: olihan se suloista, että kun roskisfirma pudotti seuraajamääräni alemmalle sataluvulle 199:ään, niin itse pystyin pudottamaan heidät saman tien 99:ään!

Facebookissa tykkäykset tulivat ryöppyinä. Välillä sain pariinsataan julkaisukohtaiseen näyttöön tottuneena yllättyä, kun koronalihat keräsivät 3 100 tavoitettua ja puuroriisi 3 900. Vetovoiman lain kannalta jännitystä riitti joulukuulle asti. Silloin nimittäin meni rikki poikkeuksellisuusraja 315 tykkäystä. Nyt vuoden vaihtuessa tykkäyksiä oli jo 326.

Kolme tunnuslukua kasvoi siis ennennäkemättömästi viime vuonna. Vähän lyhyemmän ajan kuluessa olen oppinut tilastotieteestä sen, että useat muuttujat eivät lisää selitysvoimaa, jos ne ovat kolineaarisia. Kertovatko siis kaikki kolme mittaria samasta suosion kasvusta, joka olisi saattanut syntyä sattumalta vaikkapa jonkin lehtijutun johdosta?

Jätän nyt korrelaatiokertoimet laskematta, mutta oheista kuukausikohtaista taulukkoa silmäilemällä nähdään, että eri lukemilla on oikeastaan hämmentävän vähän ajallista yhteyttä toistensa kanssa. Kaikista hämmentävintä on tietysti vuosien 2019 ja 2020 eroavuus.

123456789101112yht.
Twitter
201902−11023−1300110
2020613794423517101021129
Facebook
20192323−11211−11216
20203910191033065616108
Youtube
201901311003314623
202076159255121650
Blogi
2019183216215220178187205187167146151188187
2020630221166239222209211202207227246399266
Kuukausittaiset uudet seuraajat Twitterissä, uudet tykkäykset Facebookissa, uudet tilaajat Youtubessa sekä blogin keskimääräinen päivittäinen näyttökertojen määrä vuosina 2019 ja 2020. Kuukausikohtaiset luvut yhteen laskemalla saadaan hieman eri lukumääriä kuin vähentämällä vuoden loppu- ja alkuhetkillä ilmoitetut lukumäärät toisistaan.

Youtubessa seuraajamääräni oli vuoden alussa vaatimattomat 41. Melkein kenellä tahansa tärisevää ja pimeää kännykkäkuvaakin lataavalla koululaisella on enemmän. Tilaajamäärä kyllä yli kaksinkertaistui 90:een, mutta poikkeuksellista tämä ei määritelmäni mukaan ollut. Toisaalta sain julkaistua vuoden aikana vain kaksi videota, ja niistäkin toisen vasta viimeisen vuorokauden jälkipuoliskolla.

Lisäksi koronavirus esti videosuunnitelmieni toteutumista. Kovin väljästi ei luultavasti mahdukaan Inarijärven jäälle se ihmisjoukko, joka viime vuonna ei elänyt 68 sekunnin unelmiaan todeksi. Ihan mahdottomiin ei kai ajatuksen voimalla pysty. Sitä paitsi on varmaan ollut suuri määrä ihmisiä, jotka ovat pelänneet – tai toivoneet – kuolemaa kylvävää kulkutautia. Kai heidänkin värähtelyillään merkitystä pitää olla.

Tämä kuulostaa tietysti vielä Kansan viisi valttia -kampanjaakin harhaisemmalta puheelta, mutta harhaisena olisin aikaisemmin pitänyt myös seuraajamäärien ajattelemalla kasvattamista. Sillä tavalla ihminen on sielullis-ruumiillinen kokonaisuus, että koronatartunnan on havaittu aiheuttaneen kaksinkertaisen määrän masennusoireita muihin potilaisiin verrattuna. Aiempi mielenterveyden häiriö taas lisäsi covid-19-diagnoosin todennäköisyyttä 65 prosenttia – vähemmän kuin ajattelu lisää Twitter-seuraajia mutta enemmän kuin ajattelu lisää Facebook-tykkäyksiä.

Mielenrauha on siis elintärkeää. THL:n Mika Salmisen syksyisen haastattelun perusteella se vaikuttaisikin olevan kasvomaskien merkittävin etu.

Mutta onhan monen mielestä 68 sekuntia päivässä omien ajatusten kanssa liikaa. Eikö omaa hyvinvointia voisi pitää yllä vaivattomasti ostamalla vaikka D-vitamiinipillereitä? Ja raskasta ajatteleminen onkin. Tein omat harjoitukseni aina yöllä väsyneenä ennen nukkumaanmenoa. Yhdessä vaiheessa jopa harjasin hampaita samalla, mikä ei varmaan ollut omiaan parantamaan vaikutusta. Välillä harjoitus unohtui, ja tein niitä sitten kaksi kappaletta seuraavana päivänä. (Jos harjaus unohtui, se jäi lopullisesti.)

Mitä saavuttaisinkaan, jos vuoden ajan unelmoisin 68 sekuntia aina heräämisen jälkeen virkeänä ja keskittyneenä? Toisella blogillani on 7 Twitter-seuraajaa, 3 Facebook-tykkäystä ja 17 500 näyttökertaa. Ja Instagramissakin on uunituore ei niin tuoreiden elintarvikkeiden tili

Vihdoinkin Onnen tonginnasta voi tykätä

Joskus järki ja tunteet liimautuvat toisiinsa kuin roskapussin kahvinporot paahtoleipään. Erottelu on työlästä, jää väistämättä vaillinaiseksi eikä ole oikeastaan mitenkään välttämätöntä.

Olen varmaan aina vieroksunut Facebookia. En ole halukas myymään yksityisyyttäni jättiläisyhtiölle pelkästään siksi, että voisin retostella, kadehtia tai kerjätä sääliä.

Toisaalta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisten asioista. Siksi olen tykännyt kovasti Twitteristä, johon liityin vajaa vuosi sitten. Twitter on toki aikasyöppö sekin, mutta uutisvirran tyhjänpäiväisyysasteen voi pitää siedettävänä, kun valitsee seurattavat tilit huolellisesti. Facebookissahan valinnan tekee ensin elämänpiiri ja sitten algoritmi.

Facebook on kuitenkin monessa mielessä niin kätevä palvelu, etten pysty perustelemaan sen välttelyä yksin järkisyillä. Silti perustelut yhdistettynä epämääräiseen epäilyksen tunteeseen ovat tähän asti riittäneet.

Sekajäteastia, jonka sisältä hohtaa valoa.

Facebook – uhka vai Pandoran lipas? Kuva näkyy sensuroimattomana vain Facebookissa. Tykkää, jos tykkäät, ja jaa, jos jaat huolen.

Koska Facebookin suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, oli Onnen tonginnan sosiaalisen median strategiassa allokoitu resursseja Q3:n kuluessa tapahtuvaan Facebook-lanseeraukseen. Toteuttamista piti kuitenkin aikaistaa Blogilistan julkaistua itsemurhaviestinsä.

Blogilista, joka on tuonut tähänkin blogiin puolitoistatuhatta kävijää, lopettaa valitettavasti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Blogilistaan tottuneet voivat siirtyä käyttämään ulkomaista Bloglovin’ia tai uutta tulokasta Blogipolkua. Blogipolulla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia nousta uudeksi Blogilistaksi, jos vain riittävän moni blogi poikkeaa sinne tiedon valtatieltä.

Vaikka blogiluetteloiden lisäksi tätä blogia voi seurata oikean reunan ohjaamana sähköpostitse, RSS-syötteitse tai tviiteitse, kaikille ei välttämättä löydy näistä menetelmistä mieleistä. Siksi Onnen tonginnan päivityksistä julkaistaan tästä lähtien tiedonanto myös blogin Facebook-sivulla. Jotta päivitykset tempautuisivat uutisvirtasi mukaan, blogista pitää tykätä ja sen ilmoitukset täytyy tilata.

Pitkään halveksumani Facebook saattaa olla ihan hyödyllinenkin viestin, sillä se voi auttaa järjen ja tunteiden erottelussa. Jatkossa ehkä keskityn Twitterissä järkeen eli artikkeleihin ja näkemyksiin. Facebookiin voisin siirtää tunteet eli yksittäisten dyykkauslöytöjen fiilistelyn kuvin ja yli 140 merkein.

Twitter- ja Facebook-toimintaani voi seurata paitsi kyseisten sivustojen kautta myös blogin oikean reunan vimpaimilla. Jos pidät blogista etkä vihaa some-palveluja, paina Seuraa tai tökkää Tykkää.

Onnen tongintaa uudistui, Onni Tonkija avautui

Tätä blogia kelpaa nyt tarkastella eri kulmilta. Niitä on nimittäin kohotettu: yläkulmaan on tullut kuva, ja oikea kulma on muuttunut aiempaa rauhattomammaksi. Levottomampi on myös Onni Tonkija, joka on levittynyt blogikulmiltaan mikroblogosfääriin.

Tähän asti jokaisessa kirjoituksessani on ollut vähintään yksi kuva. Kuvaputkea tuskin katkaisee se, että tämänkertainen kuva julkaistaan otsikon yläpuolella.

Kuvan yläpuolella näkyy blogin virtaviivaistunut kuvaus. Vanhaa lausetta voi käydä kaihomielistelemässä Blogilistassa tai Bloglovin’issa, joissa blogia voi myös ryhtyä seuraamaan. Sähköpostiseuralaiseksi voi ilmoittautua oikean laidan painikkeella.

Kirjoitusten alaosan jakokulmaan on ilmestynyt tässä blogissa yhä uudenkarheiden Facebook- ja Twitter-nappien viereen nykyaikainen viestintäkeino: mahdollisuus lähettää artikkeli sähköpostiin. Oikean laidan lajitteluluettelossa eri jakeiden perään on lisätty artikkelimäärät, kun osa niistä voi olla jo jopa kaksinumeroisia.

Oikealle löytyi myös hakematta paikka hakuikkunalle. Käyttäkää sitä, ellette halua tallentaa Googlen tietokantaan sellaisia Onnen tongintaan johtavia hakujanne kuin ”helposti sulavia ruokia kana paaston jälkeen” ja ”eläin söi neulatyynyn”. Tai ”saappaat ja sukkahousut jalassa” ja ”onnen sviitistä sakot”. Taikka ”mikä ero on kokonaisella ja purkissa olevalla ananaksella” ja ”taloyhtiö maksaa naapirin boileri”. (Google sensuroi minulta noin 90 prosenttia blogiin ohjaavista hakusanoista, mikä ei ole omiaan pidentämään elämääni.)

Oikean laidan dyykkausnaapurustosta on muuttanut pois hiipunut blogi, ja tilalle on hiipinyt roskablogi, jossa on välillä ollut juttua dyykkauksestakin. Alan museo Roskaruokailija ei ole lähdössä mihinkään. Omassa aitauksessaan päivittyvät naapurien mittapuulla hyperaktiivisen Onni Tonkijan tviitteet jatkuvalla pakkosyötöllä.

Alle- ja yllekirjoittanut laajensi reilu viikko sitten digitaalisen läsnäolonsa käsittämään myös Twitterin. Onni Tonkija tviittaa itseensä (blogipäivitykset), itsestään (dyykkiretket), itselleen (runokkeet) ja tällä hetkellä pitkälti myös itsekseen (neljä seuraajaa, kiitos heille!).

Pieni seuraajamäärä ei itsessään ole itsesäälin aihe vaan koko suomalaisen dyykkausyhteisön vaiettu häpeätahra. Jos sinulla on tili Twitterissä, ota siis ihmeessä seurannan kohteeksi @tonkija. Twitterissä olet näet juuri niin hyvä kuin viimeinen seuraajalukemasi, ja olisi kiva olla parempi ihminen.