Vihdoinkin Onnen tonginnasta voi tykätä

Joskus järki ja tunteet liimautuvat toisiinsa kuin roskapussin kahvinporot paahtoleipään. Erottelu on työlästä, jää väistämättä vaillinaiseksi eikä ole oikeastaan mitenkään välttämätöntä.

Olen varmaan aina vieroksunut Facebookia. En ole halukas myymään yksityisyyttäni jättiläisyhtiölle pelkästään siksi, että voisin retostella, kadehtia tai kerjätä sääliä.

Toisaalta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisten asioista. Siksi olen tykännyt kovasti Twitteristä, johon liityin vajaa vuosi sitten. Twitter on toki aikasyöppö sekin, mutta uutisvirran tyhjänpäiväisyysasteen voi pitää siedettävänä, kun valitsee seurattavat tilit huolellisesti. Facebookissahan valinnan tekee ensin elämänpiiri ja sitten algoritmi.

Facebook on kuitenkin monessa mielessä niin kätevä palvelu, etten pysty perustelemaan sen välttelyä yksin järkisyillä. Silti perustelut yhdistettynä epämääräiseen epäilyksen tunteeseen ovat tähän asti riittäneet.

Sekajäteastia, jonka sisältä hohtaa valoa.

Facebook – uhka vai Pandoran lipas? Kuva näkyy sensuroimattomana vain Facebookissa. Tykkää, jos tykkäät, ja jaa, jos jaat huolen.

Koska Facebookin suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, oli Onnen tonginnan sosiaalisen median strategiassa allokoitu resursseja Q3:n kuluessa tapahtuvaan Facebook-lanseeraukseen. Toteuttamista piti kuitenkin aikaistaa Blogilistan julkaistua itsemurhaviestinsä.

Blogilista, joka on tuonut tähänkin blogiin puolitoistatuhatta kävijää, lopettaa valitettavasti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Blogilistaan tottuneet voivat siirtyä käyttämään ulkomaista Bloglovin’ia tai uutta tulokasta Blogipolkua. Blogipolulla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia nousta uudeksi Blogilistaksi, jos vain riittävän moni blogi poikkeaa sinne tiedon valtatieltä.

Vaikka blogiluetteloiden lisäksi tätä blogia voi seurata oikean reunan ohjaamana sähköpostitse, RSS-syötteitse tai tviiteitse, kaikille ei välttämättä löydy näistä menetelmistä mieleistä. Siksi Onnen tonginnan päivityksistä julkaistaan tästä lähtien tiedonanto myös blogin Facebook-sivulla. Jotta päivitykset tempautuisivat uutisvirtasi mukaan, blogista pitää tykätä ja sen ilmoitukset täytyy tilata.

Pitkään halveksumani Facebook saattaa olla ihan hyödyllinenkin viestin, sillä se voi auttaa järjen ja tunteiden erottelussa. Jatkossa ehkä keskityn Twitterissä järkeen eli artikkeleihin ja näkemyksiin. Facebookiin voisin siirtää tunteet eli yksittäisten dyykkauslöytöjen fiilistelyn kuvin ja yli 140 merkein.

Twitter- ja Facebook-toimintaani voi seurata paitsi kyseisten sivustojen kautta myös blogin oikean reunan vimpaimilla. Jos pidät blogista etkä vihaa some-palveluja, paina Seuraa tai tökkää Tykkää.

Onnen tongintaa uudistui, Onni Tonkija avautui

Tätä blogia kelpaa nyt tarkastella eri kulmilta. Niitä on nimittäin kohotettu: yläkulmaan on tullut kuva, ja oikea kulma on muuttunut aiempaa rauhattomammaksi. Levottomampi on myös Onni Tonkija, joka on levittynyt blogikulmiltaan mikroblogosfääriin.

Tähän asti jokaisessa kirjoituksessani on ollut vähintään yksi kuva. Kuvaputkea tuskin katkaisee se, että tämänkertainen kuva julkaistaan otsikon yläpuolella.

Kuvan yläpuolella näkyy blogin virtaviivaistunut kuvaus. Vanhaa lausetta voi käydä kaihomielistelemässä Blogilistassa tai Bloglovin’issa, joissa blogia voi myös ryhtyä seuraamaan. Sähköpostiseuralaiseksi voi ilmoittautua oikean laidan painikkeella.

Kirjoitusten alaosan jakokulmaan on ilmestynyt tässä blogissa yhä uudenkarheiden Facebook- ja Twitter-nappien viereen nykyaikainen viestintäkeino: mahdollisuus lähettää artikkeli sähköpostiin. Oikean laidan lajitteluluettelossa eri jakeiden perään on lisätty artikkelimäärät, kun osa niistä voi olla jo jopa kaksinumeroisia.

Oikealle löytyi myös hakematta paikka hakuikkunalle. Käyttäkää sitä, ellette halua tallentaa Googlen tietokantaan sellaisia Onnen tongintaan johtavia hakujanne kuin ”helposti sulavia ruokia kana paaston jälkeen” ja ”eläin söi neulatyynyn”. Tai ”saappaat ja sukkahousut jalassa” ja ”onnen sviitistä sakot”. Taikka ”mikä ero on kokonaisella ja purkissa olevalla ananaksella” ja ”taloyhtiö maksaa naapirin boileri”. (Google sensuroi minulta noin 90 prosenttia blogiin ohjaavista hakusanoista, mikä ei ole omiaan pidentämään elämääni.)

Oikean laidan dyykkausnaapurustosta on muuttanut pois hiipunut blogi, ja tilalle on hiipinyt roskablogi, jossa on välillä ollut juttua dyykkauksestakin. Alan museo Roskaruokailija ei ole lähdössä mihinkään. Omassa aitauksessaan päivittyvät naapurien mittapuulla hyperaktiivisen Onni Tonkijan tviitteet jatkuvalla pakkosyötöllä.

Alle- ja yllekirjoittanut laajensi reilu viikko sitten digitaalisen läsnäolonsa käsittämään myös Twitterin. Onni Tonkija tviittaa itseensä (blogipäivitykset), itsestään (dyykkiretket), itselleen (runokkeet) ja tällä hetkellä pitkälti myös itsekseen (neljä seuraajaa, kiitos heille!).

Pieni seuraajamäärä ei itsessään ole itsesäälin aihe vaan koko suomalaisen dyykkausyhteisön vaiettu häpeätahra. Jos sinulla on tili Twitterissä, ota siis ihmeessä seurannan kohteeksi @tonkija. Twitterissä olet näet juuri niin hyvä kuin viimeinen seuraajalukemasi, ja olisi kiva olla parempi ihminen.